Soimaan itseäni, mutta hyväksyn sen

Olen viime aikoina taasen herännyt pohdintoihini, että miksi ne pohdinnat niin usein ovat jollain tasolla itseään syyllistäviä? Hyvää on herätä näihin pohdiskeluihin, eikä vaan pohdiskella menemään ja hyvä huomata, että miksi taas niin itseäni morkkaan. Olen myös oivaltanut, että olen aina ollut tälläinen ja tämä on hyvin yleinen meidän naisten suorastaan ”vika” ja olen hyväksynyt sen, ettei tämä asia tästä tule myöskään muuttumaan. 

Yön pikkutunneilla olen saattanut pohtia erilaisia tilanteita, kun lapset ovat olleet pieniä, että olenko ollut riittävästi läsnä, oliko se oikein, että lähdin vaikka minilomalle mieheni kanssa ja jätin lapset isovanhempien hoiviin ja vaikka järkeni sanoo, että parisuhdetta pitää hoitaa ja lapsille ja isovanhemmille on tärkeää, että heidän välille muotoutuu vahva side, niin silti tunnen riittämättömyyttä ja soimaan itseäni. 

Tiedän, että nämä lapsiin liittyvät syyllisyyden tunteet liittyvät pelkoihin lapsien kasvamisesta, miten he suorastaan lipuvat sormien välistä ja ovat tuotapikaa aikuisia. Siltikin pyörittelen öisin hyvin paljon pikkulapsiaikaan liittyviä asioita ja olenko ollut riittävä äiti. 

Tiedän myös sen, että jokaisella lapsella on varmasti joitain traumoja vanhemmistaan, niin minullakin on, me vanhemmat kun satumme olemaan ihmisiä, emmekä asu siellä jalustalla, jonne lapset herkästi meidät asettaa. Silti olen ollut läsnä arjessa, ihan normaali äiti, mutta miksi soimaan itseäni näin?

Tämä itsensä syyllistäminen luonnollisesti liittyy ihan kaikkiin elämän osa-alueisiin. Meillä sattui olemaan ylimääräinen risteilylahjakortti ja ehdotin jossain kohden, että mies menisi ystävänsä kanssa Tukholmaan ja saisi hieman rentoa ja mukavaa vapaa-aikaa. Mies asiasta innostuikin, mutta eivät saaneet laivapaikkojen ja ystävän kanssa kalentereita soviteltua yhteen. Koska lahjakortille ajattelin ylevämpää tarkoitusta, kuin että matkalle lähden minä itse vaan, niin ajattelin pyytää tätiäni reissuun, tätiäni, joka aina auttaa ja jaksaa hoitaa meidän Samu-koiraakin. Tästä tuli todella hyvä mieli, mutta samalla jäin junnaamaan, mitä mieheni tästä nyt tuumii, tuleeko hänelle harmitus, vaikka tiedän ettei tietenkään tule. Tunsin syyllisyyttä siitä, että minä pääsen matkaan…

Näitä ja lukemattomia ja lukemattomia muita vastaavia ajatuksenjuoksuja pohdiskellessani päätin, etten enää odota helpottavampaa huomista, että jonain päivänä olen niin sinut itseni kanssa, että lakkaan soimaamasta itseäni tai kuulostelemasta pahoitinko jonkun mielen sillä, että minullakin on joskus kivaa. Päätin hyväksyä tämän itsensä syyllistämisen osana minuuttani ja ajatella, että se sattuu vain olemaan yksi luonteenpiirteitäni, jota toisaalta en vaihtaisi poiskaan. Parempi kuitenkin syyllistää itseään, kuin pouhata täysin itsekkäänä menemään ja mitään ikinä ajattelematta.

Jäin kyllä miettimään, ahnas kun ihminen on, että voisiko sitten tämän asian hyväksyminen johtaa hiljakseen siihen, että tämä raskas piirre poistuisi lipuen minusta ja en itkisi kaatunutta maitoa, enkä ainakaan kehittelisi niitä maitolätäköitä sinne missä niitä ei ole? Voisiko tämä olla alku sille, että joskus osaisin nauttia hetkestä ihan täysin palkein, eikä vatsaa sisään pidättäen puristusotteessa, niin kuin mikään onni ei aivan täysin minulle kuuluisi.


Tälläisiä ajatuksia tällä kertaa, mitä tunteita ajatukset teissä herätti ja tuntuiko tutuille? Sydämellistä torstaita kaikille. <3


*Ylin kuva Souliina



45 thoughts on “Soimaan itseäni, mutta hyväksyn sen”

  • Itsensä soimaaminen ja murehtiminen on monesti herkkien ja intuitiivisten ihmisten piirre. Sellaiset ihmiset aistivat muiden tunnetiloja ja reflektoi omia tuntemuksiaan. Minusta se kuvastaa jonkinlaista epäitsekkyyttä ja toisten huomioimista, mutta ei tietenkään ole hyvä ylitulkita muiden ajatuksia ja tuntemuksia. Itsekin olen ollut koko ikäni ikään kuin henkisesti varpaisillani muiden ihmisten ajatusten suhteen; että mitäköhän ne nyt tästäkin ajattelee tai mitäköhän ne minusta ajattelevat. On mennyt elämästä vuosikymmeniä sellaisten pohtimiseen, enkä enää jaksa niin hirveästi soimata itseäni ja miettiä tai arvuutella muiden ajatuksia.
    Kivaa viikonlopun alkua:)

    • Kuulostaa Sari niin tutulta ja on myös uuvuttavaa, mutta toisaalta en vaihtaisi poiskaan. Kun on tietoisuus tulkitsemisesta, tuntuisi kamalalta, jos tuo taito vietäisiin pois, eikä osaisi tulkita enää ihmisiä. Rankkaa, mutta jollain tasolla myös antoisaa. <3

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Minä yritän olla vatvomatta menneitä tapahtumia, koska niitä ei voi enää muuttaa. Aika onnistunkin, mutta on minullakin sellaisia juttuja, joista tulee mietittyä, että olisiko toinen ratkaisu ollut parempi. Tunnen ajoittain huonoa omaatuntoa siitä, että matkustelen ystäväni kanssa ja mieheni hoitaa sillä välin lapsia. Vaikka tiedän, että hän kyllä sanoo, jos ei halua minun lähtevän tai tuntee että kuormittuu liikaa lasten kanssa yksin olemisesta. Toisaalta vaikka välillä minua on taas harmittanut se, että olen niin paljon poikien kanssa arki-iltaisin yksin, kun mies harrastaa, niin silti mielelläni suon sen hänelle.

    • Näitä tuntemuksia tuntee varmasti jokainen vanhempi ja etenkin luulen, että me naiset. Mieheni suhtautuu omiin menoihinsa ja harrastuksiinsa paljon järkevämmin ja kyllähän minä suon ne kaikki hänelle, mutta omat menot tulevat ajoittain syyllisyyden taakan kuorruttamana. On tärkeää, että vanhemmilla on oma elämä myös, ettei pudota merkilliseen tyhjiöön, kun lapset kasvaa ja myös parisuhdetyhjiöön. Lapsilla on ihan yhtä hyvä äidin tai isän kanssa. <3 Onnellinen vanhempi lapsille on sekä, joka hoitaa myös omaa elämäänsä. <3

      Kivaa sunnuntaita Rva Kepponen <3

  • Itseään on niin helppo soimata ja myönnän, syyllistyn siihen itsekin hyvin usein. Minulla on myös taipumusta martyyriksi heittäytymiselle, pakko hoitaa kun kukaan muu ei hoida.
    Voi meidän kanssa. Tiiätkö mitä? Ollaan kyllä tosi hyviä vikoinemme kaikkinemme!

  • Nyt sanon, että olet vähän höpsö. Eikös se tätisi ole laivalla mieluummin sinun kanssasi kuin yksin. Annat hänelle arvokkainta, mitä voit antaa, kun annat omaa aikaasi. Nuo muut syyllisyydet nyt vaan kuuluvat äitien elämään. Kun lapset eivät ole heitteillä vanhempien loman aikana, muilla ei ole siihen nokan koputtamista ja jos on, se on heidän päänsärkynsä. Eletään elämäämme, miten parhaiten osaamme. Anna armoa itsellesikin. Hyvää lumimyrälkkä iltaa sinne.

    • Juu olet oikeassa ja täti ilahtui kovin, kun sanoin että minulla on lahjakortti, mennäänkö. Ei ole vuosiin käynyt Tukholmassa. Viisaita sanoja Kirsti, sain niistä paljon helpotusta, kiitos sinulle ja lumimyräkkähän se tänäänkin. <3

  • Tuttua. Tuo itsensä soimaaminen ja syyllistäminen asioista on yhenlaista vallantunnetta. Että ikään kuin minä oisin niin kaikkivoipainen, että pystyn tuon kaiken saamaan aikaan. Pahoittamaan mielen tuolla ja olemaan huono vaimo/sisko/mikäikinä täällä jne jne jne. Mun mielessä tuollainen ajattelu on syntyny traumojen myötä, ku en oo mitenkään voinu vaikuttaa asioihin niissä tilanteissa, mutta sitä uskoo silti olevansa syyllinen siihen kaikkeen. Hyvinkin inhimillistä siis. Uskon myös, että tästäki voi päästä eroon. Pitää vaan tutustua lisää omiin tunteisiin ja käsitellä asioita. Ehkä se on sitäkin, että vaikka kuin yrittää kaikkensa miellyttääkseen kaikkia ja ei onnistukaan, ni sitte pettyy itteensä. Pettyy vaikka tietää yrityksen olevan täysin mahdoton. Mää ainakin oon ihan karsea orjapiiskuri ittelle ja vaadin ihan mahdottomia itteltäni. Tuo syyllistyminen kuuluu siihen piiskuruuteen mulla. Ja lisätään tähän soppaan vielä häpeä. Vaikeita tunteita noi kaikki. Silti uskon, että niistä voi päästä voitolle ajan kanssa.

    Tykkään ku tuot esiin tällaisiakin asioita. Saa omat ajatuksetkin liikkeelle ja hoksaa ittestään lisää. Kiitos! <3

    • Kiitos kovasti LauraKatarooma ja sinä taas toit niin paljon uutta kulmaa tähän omaan kuplaan, että jouduin lukemaan kommenttisi useaan kertaan sisäistääkseni omaa käyttäytymismallia rinnastettuna tähän sinun kommenttiin. Kyllä ja häpeä on myös vahva tunne koko kuviossa, valitettavasti.

      Tuo vallitseva syyllisyyden tunne ja huono omatunto, alati oleva olotila, siihen tavallaan tottuukin, mutta se on hyvin raskas taakka kantaa ja syö iloa.

      Jatketaan harjoittelua ja jäin miettimään näitä viisaita sanojasi, kiitos niin paljon. <3

  • Kuulostaapa tutulle. Juuri tänään katselin keittiön ikkunasta ulos ja pohdiskelin, miten monet asiat olisi voinut hoitaa toisin kun Ilona ja Julia oli pieniä. Erityislapsen kohdalla tietysti miettii vielä paljon enemmän… Ja kyllä, monta asiaa olisi voinut tehdä toisin, mutta moni asia on mennyt hyvin. Miksi sitä ei sitten osaa niitä ajatella, vaan nimenomaan syyllistää itseään? Kyllä on välillä hankalaa… Mutta ehkäpä se auttaa siihen, että pienin askelin kasvaa aina vähän paremmaksi ihmisenä? Ainakin yritys on ihan hitonmoinen 🙂 Mukavaa torstaita Sinulle ihana nainen!

    • Niin miksi sitä ei vaan osaa miettiä sen kautta, kaikki on hyvin, olen varmasti tehnyt paljonkin oikein. Miksi jää junnaamaan ja ihan jopa kuvittelemaan mörköjä sinne, missä niitä ei edes ole. Raskasta tämä naisen mielen soutaminen ja huopaaminen.

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Tuttuja tunteita, olen kova tyttö syyllistämään itseäni. Äitinä en ole onnistunut omasta mielestäni niin hyvin kuin olisi pitänyt tai ehkä olisin voinut… Se on surullista, vaikka onkin täysin hyödytöntä itkeä sitä enää, silti välillä teen niin. LauraKatarooman mainitsema häpeäkin on hyvin tuttua, olen ollut nuorena hännänheiluttaja ja kärsinyt pollyanna-syndroomasta läpi elämän, vasta vanhana olen tajunnut miten tyhmä olen ollut ja ehkä vähän katkeroitunut kun mikään ei ole riittänyt, ja vaikka muille olisinkin riittänyt niin en itselleni:) Valoisaa marraskuuta ihanalle Tiialle toivotellen 💜

    • Voi sinua Irja ja toki on vaikea ottaa kantaa, koska en tiedä taustoja, mutta minulle vaikuttaa, että olet todella ankara itsellesi. Välillä ajattelen, että vaikka vanhempana olisikin tullut mokattua ylipäänsä, niin koskaan ei ole liian myöhäistä. <3 Minulle vaikutat syvälliseltä ja valoisaltakin ja mietin tuota katkeruutta minkä mainitsit, että olisiko se ankaruutta ja tuota jatkuvaa pohdintaa sinun oman itsesi kohdalla. <3

      Paljon halauksia Irja ja kiitos niin avoimesta kommentista <3

  • Juuri tätä hyväksymistä olen miettinyt – että kyllähän se alku muutokselle taitaa olla se, että hyväksyy senkin, että syyllistää itseään. Koska eihän se piiloon tunkemalla sekään muutu <3

    • Juuri tätä ajoin takaa, että huomaa, tunnistaa, hyväksyy, tälläinen olen ja josko se siitä. <3 Piiloon laittaminen on pahan juttu, maton alle lakaiseminen on turhaa itsepetosta.

      Mukavaa sunnuntaita Katja <3

  • Valitettavankin tutulta kuulostaa. Olen lähes koko tämänastisen elämäni ajan yrittänyt miellyttää kaikkia muita, tajuamatta, että jos yritän vain täyttää toisten odotuksia/vaatimuksia, kadotan siinä samalla itseni. Tässä asiassa olen kulkenut pitkän ja todella vaikean tien. Tästä aiheesta voisin varmaan kirjoittaa lähestulkoon kokonaisen romaanin 😉

    Olen päätynyt siihen pisteeseen tällä matkallani, että nykyään en enää paljoakaan välitä siitä, mitä muut minusta ajattelevat, mutta edelleen taistelen sen asian kanssa, että en itse olisi niin hirvittävän ankara itseäni kohtaan.
    Olen opetellut arvostamaan itseäni juuri tällaisena kuin olen, omana itsenäni, vaikka en läheskään kaikille tällaisena kelpaakaan 😉
    Mitä väliä. Kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää, ja miksi pitäisikään?

    Opetellaan olemaan armollisempia toisiamme, sekä ennen kaikkea myös itseämme kohtaan ♥
    Lempeää, levollista loppuviikkoa sinulle ihanaiselle ♥

    • Tämä asia vaatisi kyllä romaanin verran tai kirjasarjan <3

      Kun hyväksyy sen seikan, ettei kaikki tykkää minusta, niin on paljon helpompaa, katoaa se miellyttämisen paine ja joitain nyt ei vaan voi millään miellyttää. Voi olla niin erilaisia ihmisiä, ettei vaan ymmärrys kohtaa, mistä toinen tulee. Voi olla toki niin itsekkäitäkin ihmisiä, jotka näkevät kaiken vain oman itsensä kautta.

      Kiitos sinulle ja eikö ole tässä asiassa hyvä tuo iän tuleminen, se auttaa lopettamaan jatkuvan muiden miettimisen ja on mahdollisuus elää omaa elämää, eikä sitä mitä muut toivoo meidän elävän.

      Suloista sunnuntaita sinulle ihana Ansku <3

  • Nää on niin tuttuja mietteitä! Mietin miten pahalta tyttärestämme mahtoi tuntua kun aikoinaan muutimme Ahvenanmaalta takaisin Turkuun ja hän jäi Ahvenanmaalle asumaan. Hän oli kyllä silloin jo kaksikymmentä ja muuttanut pois kotoa, mutta silti tuntui kuin olisimme hylänneet hänet.Tuota samanlaista riittämättömyyttä äitinä pohdin usein, mutta onneksi sentään välillä pystyn ajattelemaan niin että parhaani olen aina tehmyt niillä eväillä jotka olen saanut. Niin olet sinäkin tehnyt ja uskon että olet äitinä ja vaimona juuri sellainen kuin pitääkin. ❤

    • Juuri näitä ajatuksia ja pitäisikö vanhempien elää koko elämänsä ns. lasten vuoksi, siis myös niiden aikuisten. Lapset eivät varmasti odota tälläistä, vaan me itse olemme niin ankaria itsellemme.

      Juu pitää aina psyykata, noh olen näissä kaikissa tilanteissa tehnyt sen parhaani ja jos joskus en ole tehnyt, niin sekin on vain inhimillistä.

      <3 Kiitos niin paljon Kristiina viisaista sanoista, ne auttaa <3 Mukavaa sunnuntaita sinulle <3

  • Meitä äitejä kalvaa riittämättömyyden tunne. Mutta riittävän hyvä äiti on ok. Ei tarvitse olla täydellinen. En tunnista itsessäni syyllistämistä. Hienoja pohdintoja sinulla.

    • Riittävän hyvä on juuri hyvä. <3 Hienoa ettet tunnista, olet tasapainoinen ja tervehenkinen, tila johonkin minäkin tässä kipuillen tähtään. <3

      Ihanaa sunnuntaita viisas Marja <3

  • Et ole ajatustesi kanssa yksin. Eivätköhän itsensä soimaaminen ja riittämättömyyden kokeminen ole aika tuttuja monelle meistä. Tällainen ajatus tuli joskus itseäni vastaan:
    Jos sinulla olisi ystävä,
    joka puhuisi sinulle samalla tavalla kuin
    sinä joskus puhut itsellesi,
    pyörisitkö pitkään sellaisen tyypin kanssa?
    (Rob Bremer)
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    • Tämä on juuri hyvä ja olen monesti miettinyt, miksi muille ihmisille sallimme ne virheet, mutta emme itsellemme. <3

      Ihanaa sunnuntaita ja kiitos niin paljon tästä <3

  • Riittämättömyyden tunne kyllä vaivaa silloin tällöin, mutta nykyään osaan olla myös syyllistämättä itseäni ja ajattelematta esim. liikaa mitä muut ajattelevat. Uskallan myöntää kun on sellainen hetki, ettei jaksa ja tarvitsee esim. sitä omaa aikaa. Uskon olevani parempi vanhempi, kun oma hyvinvointikin kunnossa. Joskus se tarvitsee oman rauhallisen hetken saunassa esim. jalkakylvyn tehden tai yön yli reissun! Silloin sitä rakastaa ja rutistaa entistä laadukkaammin! Tätisi ansaitsee tuon hemmottelun ja sinä myöskin upeana äitinä, naisena ja ahkerana bloggaajana <3

    • Ihan juuri näin, on tärkeää hoitaa itseään, eikä todellakaan uhriutua, vaan kun pitää itsestään huolta, jaksaa olla parempi puoliso ja vanhempi. <3

      Kiitos niin paljon Heli ja täti todellakin ansaitsee ja on ihana viedä hänet Tukholmaan <3

      Mukavaa sunnuntaita <3

  • Jokaisella on taatusti näitä ajatuksia ajoittain, niin mnullakin.
    Tosin itse olen vähän sellainen, että en jää turhaan niitä ainankaan pitkiksi ajoiksi murehtimaan, tehty mikä tehty.

    Kukapa meistä olisi täydellinen ja kyllä kaikki rakkaat tietävät, miten ihana ihminen olet <3

  • Ajautuksia herättävä postaus♥ upeine kuvineen… jäin tässä ihan pohtimaan mistähän välillä sellainen riittämättömyyden tunne meille ihmisille kumpuaa tai ajatus ettei joku ilo/onni olisi saavutettu tai ettei se kuuluisi itselle..Pääasia taitaa kuitenkin aina olla se että ihmisten olisi mahdollisimman hyvä olla, itsensä ja muiden kanssa♥ Ihanaa viikonloppua♥

    • Onko se meihin vahvana istutettu moraali ja omatunto, joka vie syyllisyyden jopa liian pitkälle.

      Ihan juuri näin ja se hyvä fiilis säteilee hyvää kaikkialle. <3 Kuten sinä tänne ja omassa blogissasi <3 Ihanaa sunnuntaita Päde <3

  • Tunnistan itseni, olen kauhee tapaus morkkaan itseäni ja en voi koiraa hankkia edes kun sitte jatkuva huono omatunto : pitäis ulkoiluttaa enemmän ja liian kauan ollu yksin jne , mutta jotain olen oikein tehnyt lasten kasvatuksessa koska lapset tänään nuoria aikuisia ja molemmat hyvin pärjää .

    • Niin siinä näet, jos olet kasvattanut hienosti kaksi lasta, pärjäät taatusti hyvin myös koiran kanssa. <3 Ihmeellinen on mieli <3

      Mukavaa sunnuntaita Ulrika <3

  • Mä veikkaan että tyypillistä meille naisille 🙂 Aika ajoin tulee niitä hetkiä kun pohtii syntyjä syviä, suree ja tuntee syyllisyyttä. Mutta taaksepäin ei voi paljon katsoa, koitettava elää vain tässä hetkessä ja koittaa tehdä asiat aina lapsia ajatellen parhain päin ja niinhän me tehdään ♥ Ihanaa viikkistä Tiia ♥

    • Ihan juuri näin ja aina voi myös tehdä korjausliikkeitä, jos sellaiselle on tarvetta eli taakseen ei kannata katsoa, sille emme mitään enää voi. <3

      Ihanaa sunnuntaita Maiccu <3

  • Juuri näin…me naiset ollaan todella hyviä tässä☺. Nuorempana lasten ollessa pieniä tunsi olevansa väärintekijä jos oli kivaa ilman heitä. Voi meitä…ihan varmasti hekin tahollaan nauttivat muiden läheisten aikuisten seurasta ihan yhtä lailla. Nyt ymmärrän senkin asian paremmin ja kehotankin kaikkia äitejä nauttimaan ihan härskisti ja häpeilemättä omasta ajasta puolison tai ystävien kanssa tai ihan yksikseenkin. Se ei ole keneltäkään pois ja auttaa jaksamaan arjen pyöritystä. Mäkin olen pohtinut ja miettinyt äitinä olemista ja mitä olisin voinut tehdä paremmin jne. mutta omen myös opetellut ajattelemaan että kaikissa tilanteissa olen yrittänyt parhaani niillä voimilla ja keinoilla mitä silloin on ollut ja se riittää. Tiia sinäkin olet varmasti parhaasi tehnyt ja ollut hyvä äiti ja vaimo ja ystävä juuri sellaisena kuin olet koska muuten et olisi sinä🤗. Välillä on tietysti hyvä pysähtyä ja pohtia asioita koska se osoittaa juurikin sitä herkkyyttä, empatiaa ja välittämistä läheisistään mutta muistetaan välittää myös itsestämme. Pidetään hauskaa ja rentoudutaan välillä ilman huonoa omaatuntoa koska ollaan me ollaan niin sen arvoisia 😗😗. Kivaa ja rentouttavaa viikonloppua sinulle☺

    • Olen samaa mieltä tuossa, että lapsille on hyvä luoda ihmissuhteita isovanhempiin, sukulaisiin, kummeihin ym. tulla jopa sillä lailla sosiaalisemmaksi eikä elää umpiossa vain vanhempien kanssa, jotka tuntevat uhriutta ja varmasti myös tyytymättömyyttä. Ei se minuus katoa vanhemmuuden myötä ja sitä minuutta on hyvä vaalia, jotta jaksaa ja tällöin sitä on parempi vanhempi ja puoliso. <3

      Kiitos niin paljon viisaista sanoista ja näin tehdään. <3

      Ihanaa sunnuntaita Ansku <3

  • Voi miten tuttua!
    Minulla on paha tapa pohdiskella syntyjä syviä nimenomaan öisin ja unettomana sitten syyllistän itseäni milloin mistäkin.
    Koen syyllisyyttä siitä, että asun näin kaukana vanhemmistani, jotka lähestyvät nyt 80 vuoden ikään ja kaipaisivat apuani. Koen syyllisyyttä siitä, etten saanut lapsistani täysin kaksikielisiä – luovutin kenties liian helposti. Koen syyllisyyttä siitä, että muutimme tälle alueelle ja tyttäreni joutui uudessa koulussa kiusatuksi. Minähän tänne halusin – tilavampaan taloon, meren lähelle.

    Toisinaan ahdistun ajatuksistani ihan valtavasti, joten ole koettanut olla itselleni armollisempi. Teen parhaani, kaikessa, tiedän sen.

    Koetahan olla sinäkin itsellesi armollisempi <3 Me teemme parhaamme joka päivä <3

    • Oi miten tuttua, mutta muista tämän sanoin Australiaan muuttaneelle serkulleni, joka oli niin huolissaan äidistään, että äitisi haluaisi, että elät omaa elämääsi, et äidin. Näinhän mekin vanhemmat haluamme lastemme toimivan, eikö vaan. Pyrinkin auttaakseni itseäni syyllistämisen tunteissa pohtimaan, että miten haluan lapsillani olevan ja miten haluan, että he voivat elää omaa elämäänsä meitä miettimättä.

      Se, että lapsesi on tullut kiusatuksi, kuten minun tytär myös, olisi voinut tapahtua missä vaan eli jos olisit valinnut toisin, et voi tietää, jos siellä olisi tapahtunut sama, mutta ymmärrän tuon ajatuksenjuoksun, koska samaa pyörittelen täällä minäkin ja ihan kaikesta.

      Kyllä me teemme parhaamme niillä resursseilla mitä kulloinkin on. <3

      Ihanaa sunnuntaita sinulle Marianna <3

  • Oon nyt työharjoittelun aikana huomannut syyllistyväni siihen, että mietin illalla kotona, että mitä kaikkea olisin voinut tehdä paremmin tai jättää kokonaan tekemättä. Lisäksi taustalla on myös ajatus, että mitä jos teen jotakin sellaista, mikä on noloa.. Ystävät on moneen kertaan sanoneet mulle, että mietin ihan liikaa kaikkia tällaisia asioita, mutta eipä niille ajatuksille oikein mitään voi :/

    • Ystäväsi ovat oikeassa, mutta tämä on matka, joka sinun on itse kuljettava ja työstettävä. Tietoisuus jo siitä miten toimit on osa asian voittamista <3 Lohdutukseksi noita nolouden tunteita oli itselläkin todella paljon nuorempana, mutta ne helpottaa iän myötä, lupaan sen. <3

      Ihanaa sunnuntaita sinulle Sofia <3

  • Tuttu juttu! Vaan tiedätkö mitä, Tiia – tuo piirre onneksi hälvenee iän myötä! Jossain vaiheessa vaan huomaa, että ihan turha murehtia asioita, joihin ei voi enää vaikuttaa. Ja etenkin ihan turha syyllistää itseään siitä, että elää elämää, jossa itselläkin on välillä hyvä olla!
    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    • Matkalla ollaan ja jos miettii taakse päin, niin paljon on jo helpottanutkin . <3

      Olet niin oikeassa ja viisaita sanoja sinulta Lady <3

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Niin tuttua <3 Mutta mä olen päättänyt (ja saanut myös jollain tapaa tämän itselleni iskostettua päähäni), että vaikka välillä edelleen harrastankin tätä itseni soimaamista, niin olen kuitenkin hyvä! Ja ihana. Ja varsinkin olen ihan maailman mahtavin äiti, vaikka taatusti olen traumatisoinut ton lapsen sadalla eri tavalla. Mutta kyllä se taatusti selviää niistä, koska se saa joka päivä kuulla olevansa maailman ihanin lapsi ja se saa joka päivä kuulla, että mä (ja isänsä) rakastan sitä. Ei voi mennä ihan täysin pilalle tällä reseptillä!

    Me kaikki ollaan enemmän tai vähemmän vajaita ja vajavaisia. Varsinkin me äidit. Mutta muistetaan kuitenkin, että me myös ollaan maailman ihanimpia, parhaita ja täydellisimpiä. Sinä myös Tiia <3

    Ihanaa viikonlopun jatkoa sulle 🙂

    • Uskon, että kun antaa paljon rakkautta ja tukea, niin hyvä siitä tulee <3 Sepä siinä on, että lapset nostavat vanhempansa jalustalle ja joutuvat pettymään, koska me olemme vain ihmisiä. <3 Näin se menee. Parhaamme tehdään kaikissa niissä mahdollisissa ja mahdottomissa tilanteissa. 🙂

      Ihanaa sunnuntaita Emma ja kiitos <3

  • Itse olen ajatellut ettei kannata tai ole mitään mieltä murehtia sellaista asioista, joihin ei voi itse vaikuttaa. Tulee vain turhaan ahdistuneeksi. Itselleen kannattaa myös olla riittävän armollinen koska emme kuitenkaan ole mitään yli-ihmisiä vaikka usein niin tuleekin ajatelleeksi olevansa. Joskus voi olla heikko, haavoittuva ja hauras eikä kaikkea ole pakko jaksaa ja osata tehdä.

    Ehkä meihin suomalaisiin iskostetaan paljon kasvatuksen kautta niitä "pakko jaksaa, osata ja tehdä" juttuja. Joskua on hyvä vain antaa mennä asioiden omalla painollaan. Ei saa myöntää ettei osaa tai ei tahdo vaan tehdään vaan vaikkei aina edes haluta. Kun täällä eletään vain kerran niin tehdään juurikin niitä juttuja mitä halutaan tuntematta koko ajan syyllisyyttä siitä mitä jää tekemättä tai mitä muut ajattelevat.

    Hyvää alkavaa viikkoa Tiia 🙂

Vastaa käyttäjälle Katja - Tässä ja Nyt Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud