Kun minä joulujälkkärissä oikaisin

Kun minä joulujälkkärissä oikaisin
Taas se pähkiminen mitä jouluna jälkiruoksi. Ei sen puoleen, useimmiten emme ole tarjonneet jouluna jälkiruokaa laisinkaan, ensimmäisenä selityksenä ettei jouluruokien jälkeen kukaan sitä jälkiruokaa kuitenkaan halua, saatikka jaksa ja jos sitä olisi, se jäisi syömättä. Totuuden nimissä joulu on niin valtava paine itsessään ja jouluun liittyvä paine sisältää tavoitteena täydellisyyttä ja jälkkärinä kun juuri koskaan eivät ole likimainkaan täydellisiä, niin en ole viitsinyt itselleni sitä jälkkäripainetta asettaa. 
Lapsena meillä oli jouluna aina käpykakkua, vihreitä kuulia, Fazerin sinistä ja Wiener Nougata ja lisäksi oli erilaisia pähkinöitä ja muistaakseni oli myös juustoja ja viinirypäleitä.  Lapsuudenkodin perinteitä en ole kuitenkaan lähtenyt noudattamaan muun, kuin suklaan osalta. 

Instagramin mainostulvassa bongasinkin Dumle mutakakku Rocky roadin ja vielä mieli kytee, josko sitä kehittelisin sitten joulupäiväksi, kun nuoriso tulee joulua viettämään. Tuon reseptin toteutus jää vielä nähtäväksi, mutta aika pomminvarma resepti on eli jopa tälläiselle tumpelolle helppo, mutta huhhaheijaa miten äitelästä jälkiruoasta on kyse, sellaisesta että otsassa asti taatusti tuntuu syödessä kihelmöintiä.

Jouluaatoksi kuitenkin plärätessäni Liiterin hyllyjä bongasin Deluxe-osastolta soman ja raikkaan oloisia pikkupikkujälkkäreitä kivoissa lasiastioissa vielä ja hintaa per annos 1,29. Eli mitä järkeä edes leipaista itse mitään näiden herkkujen edessä tuumin. Niinpä päätin tarttua helppoon ja valmiiseen ja koppaisin useamman jälkkärin ostoskoriin, puolet sitruunaa ja puolet vadelmaa. Tietäen, että oma sukuni taatusti nauttii raikkaasta sitruunasta ja mieheni taas makeasta vadelmasta. Jo vain nyt meillä on näyttävän somat, sopivan lilliputtimaiset jälkiruoat kaiken ähkyilyn jälkeen sulattamaan sitä kinkkua massunpohjassa. 

Makuelämyksenä luulen, että nämä jälkiruoat on panna cotta keksimuruilla, mutta sekin selviää sitten aattona, sillä en tiedä miksi en ostanut maistelukappaleita itselleni, ihan varman päälle.  Paria muuta jälkiruokaa pitkään arvoin ja toinen löytyy Lumo lifestyle blogista ja toinen Leena Lumin blogista. Lumolla on tarjolla piparkakkujäädykettä ja Leenalla Ainon samettista nougatjäätelöä. Vielä minä tuota Lumon piparkakkujäädykettä tekaisen ja aion myös maistaa Leenan lempijädeä, mutta tänä jouluna mennään näillä. Ai niin se suklaistakin suklaisempi Dumle mutakakku Rocky Road löytyy täältä. 
Tänään on haipakkaa, koko talon siivous, viimeisten ruokien osto, mies savustaa kalan, paistaa kinkun, tekee lohihyydykkeen ja illalla pakataan vielä viimeiset lahjat. Miten siellä, jos kukaan ehtii enää näissä tohinoissa blogeja lukemaankaan. Onko kaikki jo hyvällä mallilla ja mitä tarjoatte jälkiruoaksi, nyt kaivataan hyviä joulun jälkiruokareseptejä, sillä vielä ehdin vaihtaa Dumlehommelin joulupäiväksi tai palata ensi jouluna ajan kanssa näihin jälkiruokatunnelmiin ja poimia täältä jonkun hyvän reseptin. Jos jollain on linkki vaikka oman blogin jälkiruokareseptiin tai mille vaan jälkkärisivulle, niin kyllä kiitos. 

Mukavaa aatonaattoa kaikille. <3


50 thoughts on “Kun minä joulujälkkärissä oikaisin”

  • Meillä on monta joulua jälkkärinä syöty luumukermahyytelöä. Oon nyt muutaman vuoden keventänyt sitä rahkalla ja ihan yhtä hyvää se on.
    Tarvitaan vain: luumut keitetään (sekoitan bamixilla vähän pienemmäksi) ja jäähdytetään, kerma vatkataan ja sekoitetaan rahka joukkoon yhdistetään luumusoseeseen. Liivatelehtdet liotetaan ja sulatetaan joukkoon. Jopa vois nauttia hyvän liköörin kera ☺

    ♥Tunnelmallista Joulun aikaa Sinulle ja perheellesi Tiia ♫♥♫

    • Kuulostaa juuri hyvältä ja juuri tuon rahkan kanssa, jouluna tulee niin massu kipeäksi helposti. Kiitos niin paljon ma-te ihanuus ja sydämellistä joulua sinulle <3

  • Meillä syödään jouluna aina luumukiisseliä ja kermavaahtoa. Tytsit tykkäsivät siitä pienenä ja edelleen haluavat sitä joka joulu, vaikka olen joskus yrittänyt ehdotella jälkkärin vaihtoa. Lidlin creme brulee on myös oikein hyvää, pitääpä kokeilla noita sitruuna- ja vadelmajälkkäreitä.

    • Creme Bruleeta tänään kehui moni ja myös noita meidän sitruunajälkkäreitä. Vadelma oli kuulemma liian makeaa. 🙂

      Ihanaa joulua <3

  • Hyvä ratkaisu tuo valmis jälkkäri. Niinhän se on että jouluna tulee syötyä itsensä niin ähkyksi ettei mitään määrää, mutta joku pikkuinen makea ja raikas aina kuitenkin mahtuu. Minä ulkoistin jälkiruoan teon tyttärelle ja hän tekeekin maailman parasta juustokakkua.
    Ihanaa joulua sinne Porvooseen!

  • Lidlin Deluxe-jälkkärit on todella loistavia, ja makuvaihtoehtojakin on vaikka mitä. Tosin kaikkea ei ole koko ajan saatavilla, mutta creme de brulee, banoffee pie ja tiramisu on aivan superhyviä<3
    Ihanaa aatonaattoa<3

  • Ei lainkaan huono ratkaisu tuo valmis jälkkäri. On joulussa muutenkin laittamista. Meillä, kun ollaan kovia marjastamaan, olen tehnyt monena jouluna karpalojäädykkeen. Se on siitä helppo, että sen on voinnut tehdä etukäteen. Tänä vuonna jännitän, mitä vävy loihtii. Jäädykkeen resepti löytyy vaikkapa täältä: https://www.youtube.com/watch?v=mB4-MrS996g
    Oikein ihanaa joulua koko teidän poppoolle.

    • Oi kuulostaa ihanalta ja sopivan raikkaalta joulujälkiruoalta. <3 Kiitos niin paljon vinkistä Kirsti ja ihanaa jouluaaton jatkoa <3

  • Meillä on perinteisesti jälkkärinä luumurahkaa, mihin tulee vain luumuhilloa, rahkaa ja vispattua kermaa (ja sokeria..). Ei ehkä kaikkien makuun, mutta minusta ihanan jouluinen eikä liian makea herkku 🙂 Hyvää joulua!

  • Oikein ihanaa ja rauhallista joulua sinulle ihanuus. <3 Täällä meillä jälkkärit ovat konvehteja, koska kukaan ei kaipaa muuta 😀

    Muisk.

  • Äitini laittaa jälkkäriksi luumukiisseliä ja kermavaahtoa… kaiken kahvitarjottavan lisäksi. Itse en ole jälkiruokia tehnyt, suklaa on oikein sopivaa "naposteltavaa". 🙂

    Myöhemmin illalla paketoin pari lahjaa, mutta muuten täällä saa ottaa rennosti. Oikein ihanaa joulua sinulle Tiia <3

  • Meillä myös luumurahkaa jälkkärinä sekä hedelmäsalaattia raikkauden takia 🙂 Joskus ihan perus marjakiisseliä!

    Ihanaa ja hyvää joulua sinulle perheellesi <3

  • Meillä jälkkärinä takuuvarma herkku Aino Samettinen Nougat. Sitä siten dolcena juustojen jälkeen. Aattopöydän vihreä salaatti sai nyt kuitenkin uusia tuulia, mutta palaan siihen sitten, kun se on ensin testattu:)

    Lumoavaa joulua Tiia♥

    • Sinut tänne linkkasinkin, koska ihan pakko maistaa tuota Aino jädeä, kiitos vinkkisi <3 Mahtavaa ja tulenpa kurkkimaan miten salaatti nyt muotoitui Ihanaa joulua Leena ystäväin <3

  • Minä uhrauduin ja kävin hakemasta tuollaisen sitruunaisen jälkkärin. Oikein hyvää on! Ja vaikka annos ei ole kovin suuri, on se juuri sopivan kokoinen jälkiruoaksi ruoan päälle! Rankkaa tämä uhrautuminen ettei sinun tarvitse miettiä onko se syötävää 😉 – emäntä

  • Ihan hyvä, ettet yritä tehdä kaikkia jälkkäreitä itse. Meillä jälkkäriksi riittää itse jo pakkaseen tekemä englantilainen hedelmäkakku ja joulutortut kahvin kanssa. Hyvää ja rauhaisaa joulua sinulle ja perheellesi..

  • Ihanaa Rauhallista Joulua Tiia Meillä sekahedelä kiisseliä kerman kanssa jälkiruuaksi 😉

  • Muutama siivoushomma on vielä tekemättä. Ajattelin aattoaamulla hoitaa loppusilauksen tai siis pariin pöytään pitää vielä vaihtaa joululiinat. Onneksi on jo silitettynä eli helppo homma.

    Jouluna vakiojälkkäri on ollut äitini tekemä luumurahka, mutta nyt kun äiti kävikin jo eilen, niin sitä herkkua ei ole nyt saatavilla. Sen sijaan tein jouluhalon. Ei se siltä kyllä ihan näytä, mutta uskon, että maisuu hyvältä. Viime vuonna tein pikarkakkujuustokakkua, joka oli taivaallista. Sekä halko, että juustokakku ovat kuitenkin ehkä hieman enemmän sellaisia, joita nautitaan kahvipöydässä.

    Ihanaa Joulua sinulle ja perheellesi <3

    • Oih olen aina halunnut maistaa jouluhalkoa, se on varmasti suklaaunelma. Pakko joskus saada maistaa sitä ja uskon, että on pala taivasta. Juustokakut ovat omia lemppareita myöskin.

      Ihanaa joulua Mannilainen <3

  • Jouluna tosiaan riittää joku pienempi jälkkäri. Yleensä jo kinkkua on vaikea saada mahtumaan, saati sitten jälkiruokaa. Ja oikaisu on täysin ok, jouluna on niin paljon muutakin puuhaa.

    Rentouttavaa joulua koko perheelle!

    • Kiitos Lumo, vaikka se piparkakkujäädyke jäi vaivaamaan. Henkisesti valmistaudun ensi jouluna tekemään sen, hih. <3

      Ihanaa jouluaattoa <3

  • Meillä on tänä jouluna jälkkärinä aikuisille luumukermarahkaa ja lapsille vaniljajäätelöä jonka päälle murustellaan pipareita. Helppoa! Eipä jouluna kauheasti jälkkäreitä tosiaan kaipaa kaiken sen suklaan keskellä.

    Ihanaa Joulua sinulle ja perheellesi!

  • Tänä jouluna syödään lakkapiirakkaa ja suklaamoussea.. Suklaa on mun lempparia kaikissa muodoissa:) Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua koko teidän perheelle♥ ..ja suloisille karvakuonoille myös❤

    • Oih lakkapiirakka nam ja suklaamousse nam. <3 Niin on sukulaati omakin lemppari, se maistuu aina ja vaikka aamiaiseksi 🙂 Ihanaa joulua ihana Päde <3

  • Ihana toi käpykakku lapsuudessasi jouluna, en ole muuten ikinä ajatellut, että se on ulkonäöllisesti täydellinen jouluun. Meillä oli aina jälkiruuaksi hedelmäsalaattia ja kermavaahtoa tai vaihtoehtoisesti luumu-rusinasoppaa sai valita. 😀 Kahvit juotiin sitten myöhemmin ja niiden kanssa oli erilaisia kuivakakkuja, pipareita, torttuja, täytekakku ja tietenkin joulutorttuja. Välillä mietin, että ei ihme, että joulupäivä meni sohvalla ojossa… 😀

    Ihanaa joulua Tiia teille kaikille! <3

    • Hih siinä on jo aikamoinen jälkkäribuffa, mutta se kuuluu jouluun ja on niin ihanaa, että ne hetket lapsuudesta vieläkin muistaa.

      Ihanaa joulua teille Jonna <3

  • Meillä on nyt aika monena jouluna ollut peräkkäin luumurahkaa jälkiruokana 🙂 Harvoin sitä oon kyllä itse jaksanut syödä varsinaisen jouluaterian jälkeen, koska vatsa on vaan siinä vaiheessa yksinkertaisesti niin täynnä, että tulisi huono olo, jos vielä luumurahkaa alkaisi syömään 😀 Illalla sitä kuitenkin tulee sitten syötyä. Hyvää ja rauhallista joulua sinne! 🙂 ♥

    • Luumu on selvästi kaikkien suosikki <3 Ihana iltapala sitten ja juu jouluateria ei herkästi kaipaa jälkkäriä kyllä lainkaan. <3

      Ihanaa joulua Sofia <3

Vastaa käyttäjälle Tuuli x Lumo Lifestyle Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud