Uuden vuoden ei-lupaukset

Uuden vuoden ei-lupaukset
Päälle parikymppisenä tein aina uuden vuoden lupauksia, uskoen että tammikuu oli aina uuden elämän alku tai kuin jokaisen viikon uusi maanantai. Päällimmäisenä oli laihdutuslupaukset, joita varsinkaan en enää tajua ollenkaan, etenkään nuoruuden kuvia katsellessa, miksi hieman silloin päälle 50kg olisi pitänyt laihduttaa. 

Hiljakseen kuitenkin aloin huomata ikääntyessä, ettei mitkään pakotetut lupaukset pidä koskaan ja muutuin lupausten suhteen skeptiseksi ja päätin etten koskaan lupaa itselleni mitään sen kummempaa, sillä lupaukset ovat vain askelia itsepetoksen tiellä. 


Oikeastaan näitä itselleen lupauksia siivittää vielä sellainen hassu seikka, suorastaan merkillinen uskomus välillisesti yläastekamuni Upsun myötä, joka juostessa myöhään kouluun napsi suuhunsa samalla keitettyjä kananmunia, jonka kanssa join ensimmäiset hönöt neljän lonkeron voimin ja joka innoitti Kurt Vonnegutin kirjojen maailmaan, etenkin kova juttu oli kirja ”Hui hai ja jäähyväiset yksinäisyydelle”, kirja jossa Vonnegut oman kertoman mukaan miltei omaelämänkerrallisesti kirjoittaa miten todellisuus voi olla mielettömyyttä ja mielettömyys todellisuutta. Kohtalokkaat maailman ongelmat, ihmisen omat pienet probleemat ja kaikki mahdollinen siltä väliltä vyöryy esiin noin päin ja päinvastoin. 


Nuoren ja vaikutuksille alttiin yläasteimmeisen mieleen iski kirkas ajatus Vonnegutin kirjan myötä, kaikki silmien edessä on mieletöntä ja kaikki on myös päätöntä, jos asioita tietyltä kantilta ajattelee. Vonnegutin kirja tavallaan vei rakenteellisen pohjan tietyiltä päätöksiltä, mitä on päätös, jollei se pidä loppuelämää, sehän on ”päätön päätös”. 

Kun vielä Upsu heitti ilmoille 8-luokalla lauseen ”Tiian päätös on päätön päätös” se oli siinä ja aloin uskomaan päätösten ja erityisesti itselleen lupausten päättömyyteen, kuin kiveen. 


Joten näinkin monimutkaisen alkysyntymän kautta, en tee itselleni lupauksia, koska eihän ne lupaukset koskaan pidä ja onhan se ihan älytöntä aikuisen ihmisen nyt vannoa edes mitään, vannominenhan on kuin vankila, josta ”vapaudu vankilasta” pääsykortti on kuitenkin ihan omissa hyppysissä.  Vaikkapa suklaattoman aikakauden voit lopettaa koska vaan niin halutessasi ja ketään muuta ei kiinnosta, kuinka paljon suklaata syöt tai syötkö ollenkaan, niin miksi tehdä uuden vuoden lupauksia ainakaan suklaan suhteen?

Mutta mietin sitten tässä uuden vuoden ollessa taas korvilla ja ties kuinka monennen maanantain, että mitäs jos teen itselleni käänteislupauksia vähän niin kuin Vonnegutin malliin, yleensähän sellaiset meinaten toimii paremmin ja ties vaikka nämä käänteiset lupaukset sitten pukkaisi toteutumaankin kaikessa älyttömyydessään ja maailmani mullistuu vuonna 2018. 


Vuonna 2018 Tiian 10 päätöntä  käänteislupausta

-En aio hypätä laskuvarjohyppyä, koska pelkään että laskuvarjo on pakattu huonosti, eikä koskaan aukene.

-En aio syödä hyönteisiä enkä matoja ym. ellei ne vahingossa suoraan suuhuni lennä.

– En aio edelleenkään silittää käärmeitä, sillä pelkään tässä maailmassa eniten käärmeitä ja sitten ahtaita paikkoja ja saan kai minä kammoni pitää. Jos nuo kammot katoaa, jotain muuta taatusti tulee tilalle, näiden kammojen kanssa sentään olen sinut jo. Ahtaanpaikankammo on muutenkin merkillinen juttu, ihan kuin siellä kohdussa ei aikanaan kaikki olisi siinä ahtaudessa olleet kotoisasti, muutenhan meidän ihmisten tulisi rakastaa ahtaita paikkoja? Tälläinen välillinen asiasta kukkaruukkuun huomautus tähän nyt vaan. 
-Lakkaan haaveilemasta astronautin urasta, koska enhän minä aikuisten oikeasti rohkenisi sinne avaruuteen kuitenkaan ikinä lähteä, vaikka sellainen ihme kävisi, että moista tilaisuutta tarjottaisiin suomalaiselle keski-ikäiselle keskivartaloiselle. Eli siis mitkä olisivat ylipäänsä ne prosentuaaliset mahdollisuudet, että jokin avaruusohjelma lennättäisi meikäläisen vaikka sinne Marsiin, joka on nyt niin kovin seuraavana kohteena tapetilla. 


-En myöskään edelleenkään aio laihduttaa, jättää suklaata tai urheilla liikoja, sillä jotta näistä lupauksista olisi hyötyä, niiden tulisi pitää loppuelämän. Kuka nyt haluaa painonsa kanssa ees taas jojotella, joten parempi on olla jojottelematta ollenkaan, jojoilu on kuulemma juuri pahinta kehollekin.

-En aio edelleenkään mennä kauneusleikkauksiin, täyteaine, botox ym. hommeleihin, koska uskon ilmeikkään hymyn, tietyn roson, persoonallisuuden ja ei täydellisyyden olevan kaunista, mutta vannomatta paras ja eihän sitä koskaan tiedä mitä vuodelle 2019 tulee sitten luvattua, sillä kyllähän kaikki paikat uhkaavammin koko ajan roikuskelee ja jos olisi miljoonia, niin ties kuinka barbiena olisinkin sitten. 

-En aio myöskään vuonna 2018 esiintyä somessa alusvaatekuvissa, koska en ole koskaan esiintynyt valokuvissa bikineissä, tahi kalsongeissa, olenko ollut nuori, laiha, pullea, tai keski-ikäinen,  koska se ei vaan ole minun juttu. Peukut kaikille rohkeille ja positiivista kehonkuvaa nostattaville naisille, sillä onhan uimarannoilla ja uimahalleissakin kaikki vartalon muodot esillä, miksipä ei somessa, mutta minusta ei ole siihen ja kaikkein hassuinta, vuonna 2017 kysytty on. 😉 Kehopositiivisuuden sanomaa voi levittää myös vaatteet päällä ja siihen sanomaan voisin tarttua ja pyrkiäkin. 

-En edelleenkään aio käyttää korkokenkiä vuonna 2018, niin kovin kuin ne naisten säärtä hoikentaa, pidentää ja tekee asusta ja asusta juhlavamman. Edelleenkin kysyn, miksi naisten sääriä tulee ylipäänsä hoikentaa ja pidentää oman mukavuuden kustannuksella. Samaisesta syystä en koskaan myöskään tule käyttämään stringejä, enkä myöskään mielellään muitakaan pitsihärpäkkeitä, sillä puuvillaiset vaan ovat pehmoisempia. Ajan tässä itsemääräämisoikeutta mukavemman minuuteni puolesta. Huomautus mukavuus on subjektiivinen kokema ja tiedän paljon naisia, jotka tuntevat olonsa mukavammaksi korkkareissa, stringeissä ja pitsisissä alusvaatteissa ja sanonkin vain omasta puolestani, että naiseuden painekin miltei ajaa minuakin tuohon suuntaan, mutta ei on edelleen ei.


-En aio hankkia yhtään uutta kotieläintä, en hamtaroa, en kissoja, en koiria en mitään. Vuonna 2017 olemme saaneet hyvästellä Onni-kissan, Lulu ja Nipsu Hamtarot, enkä kestä yhdenkään karvaisen olennon menetystä vuonna 2018.

-Viimeisin mutta tärkein, miksi luvata ylipäänsä mitään, jos jokaisen päivän yrittää elää oman näköistä elämää sydäntäänsä kuunnellen, ei lupauksia tai ei lupauksia edes tarvita. Sitä paitsi silloin kun vähiten odottaa ja vähiten lupaa, voi juuri tapahtua se ihme, sillä niin ihmeellinen ja päätönkin on elämä. 


Joten tämän mukaan vuonna 2018, tulen hyppäämään laskuvarjohypyn ilmeettömänä, koska se botox, hyötyliikkuen samalla laskeutuessa kohti maan pintaa, hermosuklaat kuitenkin huulissa ja samalla hyönteisten ja matojen lentäessä suuhun, asusteina stringit ja korkkarit, hypyn osuessa suoraan ahtaaseen käärmeenkoloon, josta alienit kaappaakin sitten avaruuteen ja vissiinkin sieltä avaruudesta sitten hankin meillä lisää monenlaisia karvaisia kotieläimiä tuliaisina. Ihmeellinen on elämä. 

Ehkä minäkin yhtä lupausta voisin vuodelle 2018 yrittää, lisää lempeyttä itseään kohtaan, joka positiivisena perhosvaikutuksena voisi säteillä lempeyttä myös muualle ympäristöön? Uutena vuotena ollaan kuitenkin aina jännän äärellä, vielä tietämättömänä mitä kaikkea vuonna 2018 tulee tapahtumaankaan. 🙂


Miten siellä, uuden vuoden lupauksia tai käänteislupauksia kenellekään kertoa ja ovatko lupaukset niitä tehdessä pitäneet aiempina vuosina?

















67 thoughts on “Uuden vuoden ei-lupaukset”

  • Juuh, ei lupauksia ollenkaan! En edes muista milloin olisin niitä tehnyt, ehkä joskus nuoruudessa 🤗🤗🤗. On hyvä elellä vaan ihan normaalisti eteenpäin ja jännityksellä odottaa mitä uutta ja jännää vuosi 2018 tuo eteen.
    Ihanaa tämän vuoden viimeistä viikonloppua 💖
    Terkuin, Johanna

  • Ai, miten ihana kirjoitus ja monin kohdin ihan samoja mietteitä itselläkin:)
    En lupaa mitään minäkään, koska iän myötä on oppinut, että ainakin uudenvuodenlupaukset on enimmäkseen itsepetosta, niin miksi tehdä sellaisia? En lupaa enää ikinä aloittaa laihdutuskuuria, enkä muutenkaan aio laihduttaa, koska se ei vaan mene niin.
    Enkä minäkään ikinä ole ihmisten ilmoilla vähissä vaatteissa. Ei ole kyllä pyydettykään sellaisen tyyliseenkään, hih, miksi olisikaan, mutta tuollaiset "kehopositiiviset" – anteeksi vaan – hömpötykset eivät kyllä tavoita maaliaan. Jos tuntee tarvetta kehoaan esitellä, siitä vaan, mutta haluan ainakin itse pitää kroppani visusti kankailla peitettynä kesät talvet;)
    Kivaa viikonloppua Tiia<3

    • Juu miksi pettää itseään, siitä seuraa vain kurjuutta.

      Sama homma ja kukin tavallaan, mutta meikäläisen kroppa ei ole valmis heittäytymään muiden arvosteluille, on vähän niin kuin pyhä ja pitää tässä lapsiakin ajatella, että mitähän heidän kamut tuumaisi koulussa asiasta, joten ei ja ei, mutta arvostan sitä rohkeutta ja että muut rohkenee raivata tietä kehopositiivisuuden saralla.

      Ihanaa uutta vuotta Sari <3

  • Apua, en kestä Tiia, sä oot kyllä ihan paras <3 <3 <3 Kikatin ääneen näitä lukiessani, kiitos aamupäivän piristämisestä! Ja hei, mä käänteislupaan myös lakata haaveilemasta siitä astronautin urasta, mutta jos nyt niin hassusti kävisi, että joku sut sinne avaruusreissulle pyytäisi, niin otathan mut mukaan, joohan!!!

    Kyllä mulla on aikeissa miettiä, mitä 2018 voisi tuoda tullessaan. En kuitenkaan meinaa luvata mitään, koska se on niin raskas vaatimus; lupaushan on semmoinen, joka pidetään, sitä ei koskaan saa rikkoa. Näin me ajatellaan muille antamistamme lupauksista ja sama syyllisyys siitä loppujen lopuksi tulee, jos sen lupauksen itseään kohtaan pettää! Niinpä olen ajatellut tehdä To do -listan ensi vuodelle. Kirjoittelen siitä varmasti ensi viikolla bloginkin puolella, ensin kuitenkin (huomenna) tulossa mahtava mantelitorttu-resepti (muista käydä kurkkaamassa, on ihan superhyvää!).

    Kiitos vielä kerran tätäkin kautta sun ihanasta kommentista mun pakasteraivari-postaukseen. Se lämmitti kovasti mieltä <3

    • Iiks toinen avaruudesta haaveileva astronauttikokelas siellä, ihanaa <3

      Nimenomaan lupaus on sellainen joka pidetään ja itselle tehty lupaus on ihan yhtä tärkeä, kuin toiselle, joten sitä ei halua itseensä pettyä. Mutta toki uusi vuosi on aina hyvä alku ajatella asioita eri kantilta ja ihmisen elämähän menee muutenkin sykleittäin.

      Nyt syöksyn heti tästä kurkkimaan sitä reeptiä, nam. <3

      Ihanaa uutta vuotta ja ole hyvä ihana Emma <3

  • Jos ryhdyn lupauksia tekemään, se on varma että sorrun heti alkuunsa 😀 Ehdottomia lupauksia en voi tehdä itseni suhteen. Haluaisin tehdä lupauksen, että sen syö karkkia koko ensi vuonna ja roskaruokaa vain kerran kk, mutta en usko pystyväni 🙂 Ja noihin mitä en ainakaan tekisi – vannomatta paras, joten noin päin mulla saattaisi toimiakin 😀 "En ainakaan aio jättää karkin syöntiä pois, enkä vähentää roskaruoan syömistä." 🙂

    • Hiih niin minäkin haluaisin tehdä vastaavat lupaukset, mutta fakta on, heti kun lupaan, tekee mieli kahta kauheammin. 🙂 Yritetään käänteislupauksella, hei saadaan syödä niin paljon karkkia ja roskaruokaa ensivuonna kuin halutaan, katsotaan miten se toimii.

      Ihanaa uutta vuotta Katja <3

  • Kiitos Tiia päivän nauruista. En tee lupauksia. Jos tekisin, lupaisn olla:
    Ahkerampi, mutta rakastan laiskottelua
    Parempi kuski, mutta olen luonnostaan surkea
    Liikunnallisempi, mutta olen mukavuudenhaluinen
    Oppia sanomaan ei, mutta minusta on mukavaa tuntea itseni tarpeelliseksi
    Matkustamatta, mutta olen utelias

    • Ihana sinä, miten viisaita sanoa ja niin hieno tuo, oppia sanomaan ei, mutta mukavaa on tuntea itsensä tarpeelliseksi, niinhän se menee. Ehkä jokin kultainen keskitie <3

      Mukavaa uutta vuotta Kirsti <3

  • Mitäpä tähän muuta voi sanoa kuin, että ihana postaus!!
    Samoilla nuoteilla mennään ja pyritään vaan olemaan tyytyväisiä… Miksi aina lietsotaan tyytymättömyyttä??

    • Kiitos niin paljon Celia ja niinpä, miksi aina lietsotaan tyytymättömyyttä, hei mennään näillä eväillä uuteen vuoteen. Ihanaa uutta vuotta <3

  • Sulla on kyllä loistavat lupaukset! <3 Mulla on asioita, joita opettelen ja joiden opettelua jatkan ensi vuonnakin. Esim. aion kohdella itteeni paremmin. Se on vaikeaa, ku on tottunu kohteleen itteensä paskasti.

    • LauraKatarooma pidä tuota lupauksena, kohtelet itseäsi paremmin ja samoin et anna muiden kohdella huonosti, siitä lähdet uuteen vuoteen ja kun pidät tuota mielessä, niin ajatuksesta tulee tekoja ja siitä se lähtee. Täällä henkisesti mukana tässä asiassa. Sydämellistä uutta vuotta <3

  • Ihan mahtavat ei lupaukset, moneen voisin laittaa merkin itseltänikin. Oot Tiia ihana ja koska alan somelomalle huomenna niin haluan sulle jo toivottaa oikein ihanaa Uutta Vuotta 2018, paljon rakkautta ja haleja <3

  • Itsekään en uuden vuoden lupauksia ole harrastanut, koska miksipä ne silloinkaan sen pysyvämpiä olisivat kuin muulloinkaan – pitää mieluummin ne muutokset elämässä tehdä pienissä erissä arjen seassa niin sillä tavalla ne soljuvat parhaiten paikoilleen 🙂

  • En ole ikinä uudenvuoden lupauksia vannonu , teen lupaukset silloon kun ne on ajankohtaisia .Niinkun viime jouluna,rupesin laihikselle 3 päivää ennen jouluaattoa , ja laihis pysyi aattona 🙂

  • Tiia, sama minulla: Painoin nuorena 53 kiloa. Silti piti olla vielä timmimpi. Nyt se vouhkaaminen naurattaa.Minäkään en tee uuden vuoden lupauksia. Miksi tehdä elämästä hankalampaa tämän ikäisenä matamina.Parempi hyväksyä – välillä ärsyttävä – itsensä. Vonnegut meni minuun kuin häkä lukiovuosina.Kivoja nuo käänteislupaukset. Nauratti. Osaat olla hauska.Minä rakastan korkkareita, enkä tunne niitä mitenkään epämukaviksi. Pystyn juoksemaankin ne jalassa ainakin kaksi kilometriä. Kokemusta on. Mukavaa uuden vuoden aikaa lupauksitta sinulle.

    • Niin naurattaa, mitä ihmettä silloin oikein laihdutettiin, en vaan tajua. Nimenomaan hyvin sanottu, parempi hyväksyä välillä ärsyttävä itsensä, sillä kyllähän tässä oma itseni niin ottaa ajoittain pattiin ottaa.

      Voi Vonnegut, ei kyllä ole tullut niitä enää luettua sitten yläaste-ja lukioaikojen, että pitäisiköhän.

      Oot super ja näin oon kuullut, että monille korkkarit on kuin lenkkarit ja oli ne täälläkin omille nuorille koiville, mutta kun en ole enää käyttänyt, niin ai hitsi kun tekee kipeää yhtäkkiä käyttää.

      Ihanaa uutta vuotta Marja <3

  • Hehheh… sulle on luvassa mahtava, jännittävä ja vauhdikas uusi vuosi KAIKKIEN käärmeiden, hyönteisten ja uusien lemmikeiden kera 😂 Voi sua ihanaa ♡

    Olen myös huomannut, että kaiken maailman lupaukset on ihan turhaa tehdä uutena vuotena! Olen pystynyt eläissäni pitämään yhden ainoan lupauksen (ainakin toistaiseksi ja siitä on yli 8 vuotta) ja sen tein Turussa, sairaalan vuoteella maatessa… Se hetki taisi olla SE oikea 😉

    Oikein ihania vuoden viimeisiä päiviä sinulle Tiia ♡

    • Nyt pukkaa pian jännä vuosi kyllä, jos on käänteisiin asioihin uskominen. 🙂

      Se oli Marru hyvä lupaus se ja hyvä sinä ja uskon, että se lupaus pysyy <3

      Sydämellisiä unia ja uutta vuotta <3

  • Ihania ei lupauksia….Ehkä teen samat, koska lupauksien kanssa on ollut vuosien saatossa niin ja näin.

    Tai entäpä ihana Muumi (tai Tuutikki)-motto: ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.”

    Sekin on ihan hyvä ajatus ja OK.

    Muiskuja <3

    • Sepä se, mutta käänteislupaukset voisi toimia, ei sen puoleen, en kyllä halua, että nuo toteutuu hih.

      Tuutikki <3 Epävarmuudessa piilee myös elämääkin isompi jännitys, koskaan ei tiedä mitä oven takaa tulee <3

      Muiskuja <3

  • Hihii..ihanii noi sun käänteiset lupaukset, jos minäkin tekisin noin tänä vuonna..Mä olen tehnyt lupauksia ja aina niistä jonkun olen pitänyt..ainakin on tullut asioita ajateltua. Mukavia loppuvuoden päiviä❤

    • On hyvä tehdä sellaisia lupauksia, joita voi pitää ja jotka saavat ehkä jopa ryhtiä tai onnen tunnetta aikaiseksi. Täällä tiedän jo, että suklaan syömisen lopettaminen se ei ainakaan ole. 🙂

      Ihanaa uutta vuotta Kristiina <3

  • Lupauksia en ole tehnyt enkä tee, kun en niitä kuitenkaan pidä. Muutokset tuleevat aikanaan, jos ovat tullakseen. Kun jaksan herätä aamulla katsomaan uutta päivää ja köpöttelen sen iltaan pahemmin muita kiusaamatta, saa riittää.
    Sinun ei-lupaukset on hauskoja.
    Mukavia viimeisiä päiviä!

    • Ihana sinä ja sydämesi on kultaa, et sinä koskaan muita kiusaa, mutta sarkasmisi on kyllä huippuluokkaa, sinä ihana huumorinainen. Sydämellistä uutta vuotta Marketta <3

    • Ihan viisasta ja joku rahansäästöhommeli johonkin voisi olla täällä hyvä lupaus, joku matkakohde. Tai laittaa kaikki latterahat säästöön.

      Ihanaa uutta vuotta Tuuli <3

  • Toivottavasti saamme kattavan someraportin laskuvarjohypystäsi bikineissä ja korkkareissa 😀 😀 😀

    Minä teen useinkin uuden vuoden lupauksia siitä huolimatta, että selkärankani ei riitä niissä pysymiseen. Mutta olen todennut, että kaikki lisätty urheilu ja uni sekä syödyt kasvikset ovat minulle hyväksi 🙂

    Mukavaa vuoden viimeistä viikonloppua!

    • Hah tässähän tulee suoranainen paine ja eihän sitä koskaan tiedä mitä ensi vuosi tuo tullessaan. 😉

      Oikein hyvät lupaukset ja jos minä lupaan, että klo 21 vaihtuu some kirjaksi, niin sen lupauksen saa pidettyä ja silti se ei ole helppo lupaus kuitenkaan.

      Ihanaa uutta vuotta Rva Kepponen ja rehuja naamaan <3

  • Ihana postaus! Minäkään en enää ole tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutta nyt taas ajattelin. Ihan vain sellaisen pienen jutun, että jos ei joka kerta kaupassa pyörähtäessä ostaisi sitä suklaapatukkaa. Joo, tiedän, ei tule onnistumaan viikon päivääkään. Huoh. Pidän siis kilot ja kuuntelen terveydenhoitajan saarnan liikakiloista. Ihan oikeasti tarvitseeko niistä vielä huomautella, jos on puolikas vuosisata täynnä?
    Kivaa loppuvuotta <3

    • Hih juu ja hei laittaa viekä sukupatukkarahat säästöpossuun. 🙂 Ei niistä kyllä tarvisi, on aika loogista, että kun on puolikas vuosisata täynnä, niin kiloja on ennemminkin, kuin ettei niitä olisi. 😉 Hih. ja sama homma.

      Ihanaa uutta vuotta Mannilainen <3

  • Voi Tiia😂😂 Kaikkien sun epälupauksien jälkeen odotan sulta yhtä asiaa: jatkokertomusta Tiian ihmeellisestä vuodesta! Onhan tää nyt väärin, jos ei tuolle sun kehittelemälle visiolle vuodesta 2018 saada jatkoa😂 Mitä tapahtuu kun palaat avaruudesta eläinlauman kanssa? Ja miten botox reagoi painottomassa tilassa?😳 Ooh, miten paljon kysymyksiä!
    No mutta joo, en minäkään tee niitä lupauksia, jotka aiheuttaa ahdistusta ja itsepetosta, mutta asetan muutaman toiveen ja tavoitteen. Mukavaa loppuvuotta!

    • Iiks mikä paine, mutta hei pakko se on sitten vuoden päästä avautua, että miltä se laskuvarjohyppy pelkissä stringeissä tuntui ja miltä se alien kaappaus oikeasti tuntuu ja tekeekö ne siellä ihmiskokeita vallan.

      Toiveet ja tavoitteet just hyvä. Sydämellistä uutta vuotta Hanna <3

  • Hyviä ei-lupauksia, moni niistä nauratti ihan kamalasti ja uskon, että näissä on helppo pysyä – tai sitten ei,heh. Jos pitäisi yhden pitävyyttä epäillä, veikkaisin tuota kotieläinkohtaa:) Jokin söpö karvakuono kun osuu kohdalle, se menoa. Oikein kivaa loppuvuotta!

    • Haha juu tämä kotieläinkohta on paha, siis todella paha. Eilen kävimme eläinkaupassa, mutta pysyin kovana.

      Ihanaa uutta vuotta Belladonna <3

  • Härreguud, vedet silmissä käkätin tuolle (epä)todennäköisyydelle varkula 5 min putkeen, mahtavaa! Vielä kun sen sais tädit-tubettaa versiona, hahahahahaaaaa Hyvää ja pikkusen jännääkin tulevaa vuotta!

    • Hih ois muuten tädit tubettaa aikamoinen, huh stringeissä laskuvarjohyppy, voi iiks pelkkä ajatuskin 🙂

      Ihana sinä ja kiitos ja jännä vuosi takuulla tulossa.

      Mukavaa uutta vuotta Taxarinna <3

  • En oo itekään muutamaan vuoteen tehnyt minkäänlaisia lupauksia, koska ei niitä yksinkertaisesti vain voi pitää tai niiden pitämisestä syntyy vaan kauheat paineet ja stressi. Parempi olla lupaamatta mitään ja katsoa mihin suuntaan elämä kuljettaa 😀 Hahah, tää oli kyllä hauska postaus! 😀 ♥

    • Hih niinpä ja se paine ja stressi on ihan turhaan heitettyä energiaa, jonka voi käyttää paljon parempaan.

      Kiitos niin paljon SOfia ja ihanaa uutta vuotta <3

  • Mä olen oikeasti varmaan outo, mutta en oo koskaan tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia. Muistan kun pienenä oikein patistettiin, että tee nyt joku niin siitä oikein sain kimmokkeen, etten koskaan lupaile mitään, enkä ole luvannut. 😀 Mukavaa viikonloppua! <3

    • Et ole outo, vaan jalat maassa ja fiksu <3 Heh jos jotain oot luvannut korkeintaan, niin sen ettet koskaan lupaa mitään uuden vuoden lupausta. 🙂

      Ihanaa uutta vuotta Jonna <3

  • Voisin sanoa, että WORD. Voin allekirjoittaa kaikki, paitsi käärmeet ja noh, yksiä korollisia nilkkureita tykkään käyttää. En tee uudenvuoden lupauksia, ahdistavia ja turhia sellaiset. Eikö se ole jo klishee, että tammikuussa on liikuntakeskukset täynnä porukkaa ja helmikuussa jo enää puolet vähemmän. Vegaanihaaste on ainoa tammikuun villitys, mistä ajatuksena tykkään. En siis lupaa puristaa itsestäni ulos enemmän, mutta sen sijaan voisin yrittää tehdä enemmän asioita mistä pidän ja yrittää olla armollisempi sekä itseäni että muita kohtaan. Mutta tätäkään en lupaa, yllätyn sitten vaikka positiivisesti, mikäli näin käy!

    • Hih mahtavaa ja peukut niille, jotka ei käärmeitä pelkää, sillä eihän ne ole pelottavia laisinkaan, ainakaan Suomessa. 🙂

      Juu omat kamut, jotka käy aina salilla, on ihan kypsiä, kun tammikuussa se oma sali aina ruuhkautuu eli on klisee. Helmikuussa kuulemma helpottaa.

      Hyvät ei lupaukset tai lupaukset ja samaa ajattelin, että jos joku mielen syvin sopukka lupaus toteutuu, niin se on vaan plussaa. 🙂

      Ihanaa uutta vuotta Nella <3

  • Lupaan olla lupaamatta mitään, koska omien lupaustensa pettämisestä tulee vaan paha mieli ja luuseri-olo. Mutta haaveita ja ehkä tavoitteitakin mulle voi vielä tässä vuoden viimeisinä päivinä tulla mieleen. Vaan jos ei tule, niin ei väkisin 🙂

    Itsekin käärme- ja ahtaanpaikankammoisena lähetän sulle avaruusraketillisen verran suklaata ja haliruttauksia <3

    • Ei väkisin, se on jo hyvä lupaus Annukka <3

      Huh ahdas kolo täynnä käärmeitä, ehdottomasti pahin painajainen! Kiitos ja avaruusraketillisen suklaata menin nälkäisenä ostamaan, kun oli joulukonvehdit alessa eli hei tuo toive toteutui hetsilleen.

      Sydämellistä uutta vuotta halien kera täältäkin ystäväin <3

  • Tuo on niin totta, mitä kirjoitit "lupaukset ovat vain askelia itsepetoksen tiellä". Joja vuosi (tai maanantai), kun olen päättänyt loitta laihduttamisen, se on päättynyt viimeistään kahden viikon kuluttua. Minä päätän siis olla lupamatta myös mitään. Yritän vain olla myös itseelleni lempeämpi ja pitää itsestäni parempaa huolta, että jaksaisin koulu/työrumbaa paremmin.

    Kivoja vuoden viimeisiä päiviä Sinulle, Tiia ♥

    • Itselleen lempeämpi on hyvä lupaus ja siitä voidaan yhdessä pitää kiinni. Jos laihduttamisen aika tulee, niin se tulee sitten ping, eikä pakottaen, uskon näin. Ihanaa uutta vuotta Krisse <3

  • Hauska postaus: ) Nyt lupaan, että kun kaikki joulusuklaat on syöty, en heti mene ostamaan uusia. No, oma varasto riittää pitkälle tammikuuhun. Jonkinlaista itsensä enemmän huomioimista on pakko alkaa toteuttamaan. Ihanaa uuden vuoden odotusta & tulkoon vuodesta 2018 huippis vuosi meille kaikille!

    • Hih lupaatko ja arvaa kuka eilen kiloittain täytti omia varastoja, no minä hullu.

      Ihan huippuvuotta vuodelle 2018 Heli ja uskon, että se tulee toteutumaankin <3

  • Kiitos Tiia, tämä postaus oli taas raikas tuulahdus täällä uudenvuodenlupausten viidakossa!

    Pitäisiköhän olla lupaamatta mitään? No tavoitteita minä aikakin teen.

    Ihanaa ja inspiroivaa uutta vuotta sinulle Tiia!

  • Hih..voi ihanuus Tiia näitä sinun postauksia♥ Tätä blogia on niin kiva lukea kun usein saa suupielet korvissa lukea..oikea hyvänmielen blogi:)♥ Nuo Ei-lupaukset oli oikein hyviä! Minä aion kyllä tehdä perinteisen herkkulupauksen, se kun on joka vuosi toiminut..johtuu varmaan siitä jouluähkystä mikä on päällä kun lupaus tehdään:) Mukavaa lauantai-iltaa♥

    • Hyvä sinä, täällä ei herkkulupaus toimi ikinä, mutta arvostan niin ihmisiä joilla toimii <3 Ihanaa uutta vuotta ihana Päde ja hei sinä olet tullut blogikamuseksi vuonna 2017 eli vuosi 2017 oli hyvä vuosi. <3

  • Tuo on niin täyttä jaskaa, mitä kirjoitat. Blogin pitäjille on vissiin sanottu (ohjeistettu), että postauksen lopuksi pitää esittää kysymys! Näin saadaan lukijoita 😜

    • Arvostan, että käytit "jaskaa" sanaa, etkä kiroillut blogissa, koska jos olisit, olisin jättänyt julkaisematta. 🙂

      Juu ja siis kyllä mistä arvasit, olen käynyt Tylypahkan sydämen sivistysosaston koulutuksen numero 201999 blogitieteestä ja siellä tosiaan kehotettiin olemaan kohtelias, ottamaan muut huomioon ja kannattamaan yhteisöllisyyttä ja opit tuntuu hyvin toimivan, mistä kommenttisi on oivallinen esimerkki, tulit blogiini ja pyydettäessä vielä kommentoit.

      Iloista uutta vuotta 🙂

  • Itse olen myös todennut, että parempi jättää uuden vuoden lupaukset tekemättä. Harvemmin on toteutunut. 😀

    • Hih sama täällä, mutta hei sehän on jo lupaus, olla lupaamatta mitään, pidättäydytäänkö siinä

      Sydämellistä uutta vuotta Marie <3

  • Mun lupaus on ollut jo monta vuotta olla armollisempi itselle ja muille.
    Tänä vuonna ehkä joutuu silti pienen ryhtiliike lupauksen antamaan, ihan siksi että jaksaa! 🙂
    Ihanaa vuotta 2018 Tiialle! <3

    • Armollisuus, lempeys ja anteeksianto, niin muille, kuin itselle, siinä on hyvät tavoiteet vuodelle 2018. Omasta terveydestä huolen pitäminen, jotta jaksaa, viisaita lupauksia <3

      Ihanaa uutta vuotta Taina <3

Vastaa käyttäjälle Outi Krimou/Outi's life Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud