Kiva perhesunnuntai, Treffipub ja Pitch Perfect 3

Kiva perhesunnuntai, Treffipub ja Pitch Perfect 3
Kuinkakohan monta kertaa olen käynyt Helsingin Herttoniemen Treffipubissa syömässä, no voisin sanoa aika monta. Kaikista kerroista olenkin täällä blogissa kirjoitellut, koska Pubi loistavana ruokapaikkana oli alunperin ajatukseltaan suorastaan mullistuksellinen, koska pubin fiilis on kuitenkin lämpöisen rouhean kotoisa ja henkilökunta sydämellistä ja mukavaa ja koska ruoka puhuu puolestaan eli on mielettömän hyvää.

Olen testannut Treffin kuuluisat avotulella paistetut hampparit ja suussasulavan herkulliset pirtelöt. Olen myös maistellut useamman brunssin ja ainakin mieleen muistuu, italialainen, thaimaalainen, jenkkiläinen ja nyt eilen venäläinen brunssi, jonka Treffipub kutsui syömään kiitokseksi useista omaksi iloksi kirjoittamistani blogijutuista Treffipubista. 

Mikä brunssi on sitten paras, no mahdotonta sanoa ja eilen teinkin uuden uudenvuoden lupauksen, en enää arvota asioita toinen toistaan paremmiksi, se vie ihan turhaa energiaa, etenkin jos kaikki asiat ovat yhtä hyviä. Treffipubissa on. Erilaiset brunssit vaihtuvat kaiken kukkuraksi usein ja eivät ole koskaan identtisiä, tämä on jo se asia mikä polttelee menemään Treffiin aina uudelleen ja uudelleen, jotten vaan missaisi näitä makuelämyksiä, joissa jokaisella samankin maan brunssilla on jotain uutta twistiä. 

Tältä näytti meidän brunssi menu eilen, eikös ole huumaavan herkullinen lista ja kattava. Oma mies ei aiemmin ollut käynyt Treffipubissa syömässä ja hoki kyllä moneen kertaan, miten kaikki maistui erinomaiselta ja miten liha oli mykistävän mureaa ja siihen oli saatu makua. Sovittiin jo miehen kanssa, että joku päivä treffataan lounaalla Treffipubissa. <3 Mieskin innostui ja se hampurilainenhan on miehen maistettava, sillä parempaa hampparipihviä en ole syönyt  missään ravintolassa.

Lapsiperheille suosittelen erityisesti jenkkibrunssia, eli kannattaa kytätä sitä. Brunsseistahan pysyy hyvin ajan tasalla aloittaessa tykkäämään Treffipubin Facebook sivuista. Nyt jo olen ajan tasalla usean viikon brunssilistasta ja oijoi miten tuo japanilainenkin brunssi kiehtoisi. Tästähän alkaa tulla suorastaan pakkomielle eli kaikki maateemaiset brunssithan on koettava. 🙂

Treffipub on myös avannut pikkusiskoravintolan nimeltään Fat Lizard Espooseen.  Pakkohan kyseinen uutukainen ravintola on tulevaisuudessa katsastettava myöskin. 

Ai niin piti vielä sanoa, että hyvistä oluista pitäväni mieheni oli myyty Treffipubin omasta Pale Ale oluesta. 🙂

TAMMI14
su 10:00404 osallistujaa
Helsinki, Uusimaa
Kiinnostunut
TAMMI21
su 10:0089 osallistujaa
Helsinki, Uusimaa
Kiinnostunut
TAMMI28
su 10:0041 osallistujaa
Helsinki, Uusimaa
Kiinnostunut
HELMI4
su 10:006 osallistujaa
Helsinki, Uusimaa
Kiinnostunut
HELMI11
su 10:0031 osallistujaa
Helsinki, Uusimaa
Kiinnostunut
HELMI18
su 10:0010 osallistujaa
Helsinki, Uusimaa
Kiinnostunut
HELMI25
su 10:0014 osallistujaa
Helsinki, Uusimaa
Kiinnostunut

Tämä postaus onkin yhtä vinkkiä. Treffipubista suuntasimme leffaan, mutta ennen elokuvaa kävimme Kampin ostoskeskuksessa aikaa tappamassa. Suomalaisesta kirjakaupasta bongasin Ken Folletin kolmannen jatko-osan nimeltään Tulipatsas, Taivaan pilarit ja Maailma vaikka loppua kirjoille. Taivaan pilarit erityisesti järisytti aikanaan päälle parikymppisen mieltä loistavana lukuelämyksenä. Kirjoihin liittyvät DVD-kokoelmatkin löytyy meiltä ja sarjaa tähdittääkin upea Eddie Redmayne. On ne molemmat osat ihan yhtä hyviä eli suositus kahdelle aiemmin lukemalleni kirjalle. 
Leffalähettilään ominaisuudessa katsastimme eilen koko perhe leffan Pitch perfect 3 (kaksi lippua lähettiläänä ja kaksi itse maksettua). Tässä kohden pakko taas todeta, kiitollisuus leffalähettiläs hommaa kohtaan, sillä tämä elokuva olisi jäänyt katsomatta, jollen kahta lippua olisi saanut kyseiseen leffaan. 

Sillä rakastimme kaikki Pitch perfect 3 elokuvaa ja rakastimme niin paljon, että kun kotiin pääsimme, niin katsoimme putkeen vielä osat 1 ja 2. Näin ei ole ikinä tapahtunut. Olen luullut kyseisen leffasarjan olevan jotain ihan teinihöttöä ja ei siinä mitään, katson suvereenisti teinihöttöäkin, mutta Pitch perfect olikin paljon enemmän.

Pitch perfect oli koko perheen leffa (ei nyt ihan pikkulapsille), jossa oli mahtava musiikki, erittäin taidokkaat lauluesiintymiset eli A Cappella laulantaa ilman soittimia. Huumoria, ystävyyttä ja kepeyttä. Elokuva sai meidät kaikki mielettömän hyvälle tuulelle ja ihan vilpittömästi myönnän, että rakastan kyseistä leffa trilogiaa ja taatusti aion katsoa ne uudelleenkin, en enää välttämättä juonen takia vaan musiikin. Eli suuri suositus kaikille ennakkoluuloisille, jos kepeälle juonelle ei asettele esteitä, vaan nauttii juonesta, joka käsittelee naisten välistä ystävyyttä, uskomattoman hienoja lauluesityksiä ja hassua huumoria, niin kyllä vain Pitch perfect 3 ja ne kaksi muutakin, on juuri sinun elokuviasi. 
Vitsi oli kiva sunnuntai perheen kanssa, vaikka ei se täydellinen ollut. Milloin kuka napisi takapenkillä ja mitä. Tappelua käytiin myös autossa soitettavista musakappeleista ja no kaikesta muusta. Mutta jo ei tyypillistä murkkukinailua oteta huomioon ja yhtä kadonnutta Suomalaisen kassia eräässä välissä, niin olipahan hyvä päivä, vaikka tällä äidillä meinasikin välillä mennä vati, hih. 

Miten teidän viikonloppu meni ja kuka on käynyt syömässä Treffipubissa ja kuka tykkää myös Pitch perfect elokuvista. Omg väärä sanavalinta, kuka rakastaa Pitch perfect leffoja? Me ainakin ja koko meidän perhe. <3



23 thoughts on “Kiva perhesunnuntai, Treffipub ja Pitch Perfect 3”

  • Teillä on ollut huippu viikonloppu. Kaikki vinkit hyvistä ruokapaikoista, kirjoista ja leffoista ovat aina tervetulleita. Pitääköhän tämän isomummonkin katsoa tuo Pitch Perfect, kun nuoremmekin sitä ylistävät. Vaikka juuri siksi, olen ajatellut, etten katso 😉 Meillä myös katsottiin elokuvia (useita, kun on monenikäistä katsojaakin), ulkoiltiin ja käytiin raflassa. Hyvää alkanutta viikkoa Tiia.

    • Kiva kuulla ja hei kannattaa katsella tuo leffa, jos ei muuten iske, niin onhan se musisointi jotain niin taitavaa, että jo sen takia kannattaa katsoa. 🙂

      Mukavaa uutta viikkoa Kirsti <3

  • Tuo Japani-brunssi olisi kiva käydä kokeilemassa, japanilainen ruoka kun on niin paljon muutakin kuin vain sushia ja sashimia. Kova Japani-kuume päällä kun ollaan päätetty lähteä sinne uudestaan ensi kesänä, jos vain saadaan aikataulut sovitettua. Metrolla pääsisi Herttonimeen Lauttasaaresta aika näpsäkästi (jotain hyötyä siitäkin, en ole metron aihettamiin uusiin liikennejärjestelyihin järin ihastunut…).

    • Teillä on mahtava reissu tuloillaan taasen. Ehdottomasti suosittelen brunssia ja ihan mitä brunssia vaan, hyvää on. Metrolla vaan suhautatte menemään. <3

  • Varmasti kiva sunnuntai. Brunssi taivaallinen. Niin paljon vaihtoehtoja. Kiva käydä koko perheen kanssa elokuvissa. Minä vietin yhden ystäväni kanssa myöhäistä uutta vuotta, jolla oli sitten seurauksensa lauantaina. Sunnuntaina oli ainakin täällä pitkästä aikaa auringon paistetta. Ulkoiltiin koko perheen voimin. Hyvää viikon alkua sinulle.

  • Luin Hesarista tuon elokuvan arovstelun ja ajattelin, että varmasti tykkäisin. Pitääpä mennä tsekkaamaan.

    Muiskuja viikkoon <3

    • Leffa on oikea hyvän tuulen elokuva tai oikeastaan koko trilogia ja se a cappella laulanta niin upeaa, että jo sen vuoksi kannattaa katsastaa kyseinen leffa.

      Muiskuja Taru <3

  • En ole koskaan käynyt syömässä tuolla Treffipubissa, mutta kieltämättä ruoka näyttää todella herkulliselta. Olen iloinen puolestasi, että pääsit sinne perheesi kanssa maistelemaan venäläistäbrunssia. Täytyy pistää nimi muistiin, jos vaikka joskus Helsingissä käydessä kaipaan hyvää ruokapaikkaa.

    Minä en tiedä tuost Pitch Perfectistäkään yhtään mitään. Elokuvissa on kiva käydä, mutta miksi ihmeessä sinne tulee lähdettyä niin harvoin. Täytyy varmaankin tehdä jokin ryhtiliike asian suhteen, koska leffateattereissa pyörii hurjan paljon hyviä leffoja.

    Muksaa uutta viikkoa Sinulle, Tiia ♥

    • Ruoka on siellä aina täydellistä, iso nam. <3

      Leffassa käynti on ihana irtiotto arjesta ja ainahan leffoja voi toki katsella kotiteatteristakin.

      Kivaa viikkoa Krisse <3

  • Treffipubia seuraan kyllä instassa, pitäisi varmasti käydä siellä yksi brunssi testaamassa. Pitch Perfect leffat on mun leffasuosikkeja. Niin hyvää musiikkia ja saa nauraa vedet silmissä. Fat Amy on mun suosikki, koska mä oon vähän kuin se, mut vaan Fat Outi 😀 Kreisi muija!
    Ihana päivä (-teiniangstit) teillä on ollut. Lisää tällaisia viikonloppuja vai mitä?

    • Ehdottomasti kannattaa käydä, ruoka on megahyvää ja yhteenkään brunssiin en ole saanut pettyä, enkä hamppareihin. 🙂 Fat Amy on ihana ja oikein mietin, että siinä on nainen joka kantaa kilonsa ylpeydellä eli upea upea nainen. <3 Kuten sinä Outi. Rakastuin kyseisiin leffoihin ja aion katsoa ne uudelleen, se musiikkikin, huumorista puhumattakaan. <3

      Lisää tälläisiä, tuumittiin jos kerran kuukaudessa, niin olisi aika yes. <3

      Ihanaa iltaa Outi <3

    • Oi ihanaa kuunnella, nyt vaan menoksi ja hei suosittelen kaikkea, joten vaikeita valintoja teillä tulee, kun menette.

      Kivaa viikon alkua Maiccu <3

  • Ihan kielenpää taas kostui lukiessa tätä sinun postausta:) Kuulostaa ja näyttää kyllä niin kivalta ja herkulliselta tuo brunssi. En ole koskaan käynyt Treffipubissa, mutta jos ikinä koskaan siellä päin liikutaan niin mieleen on kyllä paikka painettu:) Enkä ollut nähnyt tuota PitchP leffaakaan:) Mutta tuota murkkukinailua kyllä näin viikonloppuna..ja ai että se kuulosti taas ihanalta korvissa:)♥ Mukavaa alkanutta viikkoa sinne koko perheelle ja suloisille karvakamuille myös♥

    • Ehdottomasti kannattaa pitää Treffipub mielessä, sillä se on todella suosittu ja muuten kannattaa sitten varata pöytä etukäteen. 🙂 Hih voihan murkkukinailu, tää on tätä vanhuummuuden autuutta. <3

      Ihanaa viikkoa Päde <3

  • Sattuipa hauskasti, sillä mieheni lunasti edesmenneen tätinsä asunnon (jossa tytär asuu nyt pari kuukautta) miltei Treffi-pubin naapurista (olisko viereinen talo?) ja sitä myötä olemme käyneet muutaman kerran hampurilaisella, mutta nuo brunssit olivat aivan uutta tietoa – eli kiitos vinkistä!

    • Oijoi ihan mahtavaa ja huipulla paikalla asuntokin. Ne hampparit onkin mielestäni parhaita mitä ravintoloilla on tarjota. Brunssit on sunnuntaisin ja todellakin suosittelen. Kannattaa vaan varata pöytä etukäteen. 🙂 Tämä oli kiva tieto Marita. Mukavaa viikkoa teille <3

  • Hassuksi on ajat muuttuneet, kun ravintoloissa ihmiset kuvaavat ruokiaan ja juuri luin, miten sattuu vaaratilanteita, kun äiti kuvaa ja isä räplää kännyään ja pienet lapset juoksentelevat keittiön heiluriovien takana. Harvoin käyn ravintollassa enää ja jos käyn niin syön lounaspöydästä ja silloinkin ollaan joko asioilla tai reissussa. Kotiruoka kelpaa meille ja nuorisolle, jos sattuvat piipahtamaan. Ken Follettin kirjan voin lukea mutta tuo leffa ei ole minun makuuni. Uusintakatsonnassa ovat kaikki Aki Kaurismäen leffat omassa kotikatsomossa :).

    • Ruoka on nykyään niin kaunista, että sitä on ilo kuvata ja rakastan ruokakuvia katsellakin Tärkeää kuvatessa on olla kohtelias ja itse otan aina kuvan vikkelään ja sitten ruokarauha. Eli en esim. haluaisi ikinä, että muiden tulisi odotella ruoan kanssa, kun minä siinä ottelen kuvia. Eli pitää hoitaa asia nopeasti ja kohteliaasti muita kohtaan ja ilman muuta katsella pienten lasten perään, kenellä niitä on, meillä on jo teini-ikäisiä.

      Kiva kuulla, että Ken Follet kiinnostaa ja kannattaa tosiaan aloittaa Taivaan pilareista, jonka luinkin ihan jo joskus miltei 30-vuotta sitten.

      Täällä tykätään niin Kaurismäen elokuvista, kuin näistä Pitch perfecteistä, koska niissä on aivan mielettömän taitavaa a cappella laulantaa, joka on taidetta suorastaan. 🙂 Kaurismäet asuivat meitä vastapäätä Töölössä ja kuvasivat joskus elokuvaakin siinä kotikadulla, joten ovat tärkeä osa omaa elämää.

      Mukavaa talvenjatkoa. <3

  • Tosi kiva perhepäivä oli teillä! Olenkin lukenut kaikki juttusi Treffipubista, joten siellä olisi kiva käydä joskus. Minäkin tunnustaudun niiksi tyypeiksi, jotka käyvät elokuvissa aivan liian harvoin. Täytyy ryhdistäytyä kyllä tässä asiassa. On se vaan niin elämyksellistä katsoa hyvää elokuvaa isolta kankaalta 😊.
    Me vietimme rauhallisen kotiviikonlopun ja sekin oli ihan mukavaa. Arki on taas alkanut, mutta ensi viikolla pääsemme Itävaltaan laskettelureissulle ja etenkin after ski'hin 😉. Sitä odotellessa…
    Mukavaa viikkoa!
    Terv. Johanna

    • OOh ihan mahtavaa, jos olet lukenut. En löytänyt hampurilaispostausta äkkiseltään, vaikka taatusti olen niistäkin postaillut Mutta taitaa Treffipub olla ihan meikäläisen vakimesta, enkä edes asu ihan naapurissa. 🙂

      Ihan totta, kun katsottiin Pitch perfectin muut leffat kotona, tuumittiin ensin, että niinkö tämä kolmonen olisi paras, mutta tietenkin se on, kun se juuri katsottiin isolta kankaalta. 🙂 Leffassa käyminen on elämyksellistä.

      Oi Johanna aivan ihanaa reissua teille, kuulostaa niin ihanalta. Instasta saanen reisuanne seurailla. Mukavaa reissua. <3

  • Kaveri kävi katsomassa ton leffan myös viime viikonloppuna ja kehu sitä niin paljon, että pakko kyllä itsekin käydä katsomassa tuo! 🙂 Ja muutenkin tykkäsin jo kahdesta ensimmäisestä leffasta, joten tuskin tuokaan pettymys tulisi olemaan. Kaikki tuon tyyppiset elokuvat on kyllä mitä parhaimpia! Hyvää viikonloppua! ♥

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud