Marc Jacobs Daisy Twinkle

Marc Jacobs Daisy Twinkle
Vuoden odotetuin tuoksulanseeraus on jo vuosia ollut minulle Marc Jacobs Daisy tuoksujen ilmestyminen. Daisy tuoksut huumasivat jo vuosia vuosia sitten mennessään, silloin jo kun oli vain yksi Daisy tuoksu. Kun Daisy perheeseen saatiin uusi tuoksuperheenjäsen Daisy Eau So Fresh tuoksun muodossa, meinasin huumaantua innosta ja muistan aivan täydellisesti tuon ensihetken, kun Porvoon Sokoksella Eau So Fresh tuoksua suihkautin ja ostin pullon heti siinä paikassa. En jäänyt odottelemaan  miten tuoksu toimii iholla, vaan tiesin heti, että toimii yhtä kauniisti, kuin alkuperäinen Daisy tuoksukin on toiminut, ihoni rakastaa Daisy tuoksuja. Sukkuloidessani välillä eri tuoksumaailmoissa, olen saanut mieheltä palautetta, että tuoksu vaan niiltä kukkaisilta ja hedelmäisiltä, viitaten Daisy ja samaten myös Escadan kesätuoksuihin, niihin tuoksuihin, joita miehenikin on oppinut rakastamaan minun yllä. 

Alkuperäistä Daisy tuoksua keräsinkin kaikissa mahdollisissa väreissä ja itken vieläkin verta aina ajatellessani, että käytettyäni tuoksut loppuun ja aikani katseltuani tyhjiä pulloja, heitin ne menemään. Mikä vääryys, sillä miten kiva olisi jakaa näissä postauksissa kuvia kaikista niistä Daisy tuoksupulloista, jotka ovat vuosien varrella ilahduttaneet. On ollut mustaa pulloa pinkillä kukilla, hopeista kultaisilla kukilla ja läpinäkyvää vaaleansinisillä kukilla ja tämän pullon jostain syystä kaiketi lempivärin vuoksi olen säilyttänytkin.

Daisy tuoksut ovat minulle syvää tuoksurakkautta, matkoja, muistoja, miten monta asiaa Daisy tuoksut ovat kanssani jakaneetkaan. Kun ensimmäinen Daisy Dream tuoksu sitten ilmestyi, olin viisaampi ja säilytin tyhjänkin pullon ja nyt Dream tuoksuja on blogin myötä kerääntynyt jo useaa eri väriä ja on ihanaa, että kyseinen tuoksukokoelma on täydellinen, eli omistan kaikki Daisy Dream tuoksupullot. 

Kun sain tietooni, että tänä vuonna Daisy on pukeutunut violetin laventeliseen pukuun, en tiedon saatuani meinannut pysyä liitoksissani odotuksen tuskasta. Herkän laventelinen violetti Twinkle kolmikko, kauniine glitter kukkineen toi minulle jollain tasolla vanhan ajan tunnelman mieleen. Tuoksunuotteja tavasin ulkoa ja tiesin jo etukäteen miltei varmasti mikä tästä kolmikosta tulisi olemaan suosikkini, enkä mennyt arvauksessani vikaan. Suosikki kuulostaa sinänsä hassulta, sillä Daisy tuoksut ovat pääsääntöisesti olleet kaikki mieluisia, mutta silti voi aina olla joku sarjasta ylitse muiden ja niin on tälläkin kertaa. 
Daisy Twinkle tuoksu ikonisesta ja ensimmäisestä Daisy klassikosta on tänä vuonna kolmikon voimallisin ja makein tuoksu. Kenties jopa voimallisin Daisy kaikista tähän mennessäni tuoksuttelemistani ja tietääkseni olen tuoksutellut ihan kaikki. 

Daisy Twinkle ensituoksussa purskahtaa ilmoille punaiset marjat ja orvokin kukan lehden tuoksut. Sydäntuoksussa tuoksu puhkeaa kukkaan orvokin ja valkoisten kukkien voimalla. Tuoksun viimeistelee puiset nuotit. 

Daisy Twinkle on joukon huumaaviin kukkaistuoksu, joka yllä nainen huomataan.  Tuttu ja perinteinen Daisy limited edition Twinkle versiona on kesän runsain ja makein marjainen kukkakimppu. Kaikkia runsaampia tuoksuja rakastaville tämä huumaavaa kesäinen houkutus on varmasti suurta rakkautta. 

Daisy Dream Twinkle on kaikkien aikojen puhtain Dream tuoksu. Daisy Dream Twinkleen varmasti viehättyy, jos rakastaa aamukasteen puhdasta tuoksua tai tuulessa kuivunut puhdas pyykkin on omiaan kuvaamaan tätä tuoksua. Toki tässäkin tuoksussa voi aistia perinteisen Daisyn tuoksun, mutta hyvin vienona ja salaperäisenä, kauniisti piilotettuna kaiken puhtaan keskelle. 

Tuoksunuotit Daisy Dream Twinklessä on suorastaan syötävän herkulliset. Ensituoksussa herkästi ilmoille leijailee kirsikan pirteä tuoksu, liittoutuen pian sydäntuoksun  valkoisten kukkien kanssa  yhteen. Tuoksun kietoo ympärilleen metsämarjat ja maitomousse tuoden juuri Daisy Twinklelle aivan oman persoonallisen puhtaan säväyksen kukkien ja marjojen joukkoon. 

Daisy Dream Twinklessä on kolmikon tavallaan miedoin tuoksu, juuri tuon tuoksun kauniin puhtaan henkäyksen muodossa, jonka uskon tulevan maitomoussesta. 

Oma ehdoton suosikkini kolmikosta, kahta muuta tuoksua mitenkään vähättelemättä, mutta kun tämä Daisy Eau So Fresh Twinkle on aivan mielettömän ihana ja uskon sen johtuvan siitä, että kerrankin tuoksu, joka tuoksuu aivan aidolla vadelmalle. 

Nyt ei kenellekään enää tule yllätyksenä ensituoksun vadelma ja ooh miten aidolle ja kauniin makealle vadelmalle tämä tuoksuukaan. Ilokseni vadelma myös jää tuoksumaan, eikä katoa liikaa muiden tuoksunuottien joukkoon, kuten monissa tuoksuissa ensituoksun suhteen käy. Vadelmaa kannattalee kauniisti sydäntuoksun orvokki ja ruusu. Ruusun kuitenkaan mitenkään puskematta läpi, vain hennosti pehmentäen vadelmaa. Tuoksun viimeistelee mustaherukka ja kermavaahto, kermavaahdon kauniisti pehmentäen ja samalle mustaherukan tuoden terää tuoksulle. Tuoksu on aivan ihana cocktail kaikkea mitä oma tuoksunenäni pitää hyvänä tai suorastaan rakastaa. Tässä on tuoksu, joka vaan tekee Daisystä sen, mihin Daisy tuoksuissa jo ensituoksutuksella alunperinkin rakastuin, säilyttäen jotain vanhaa perinteistä Daisyä, mutta kauniisti muuntautuen. 

Ohessa vielä kokoelmani eli kaikki Daisy Dream tuoksut. Päätin jossain kohden nyt tammikuussa, etten arvota tai laita tärkeysjärjestykseen asioita, jotka ovat yhtä hyviä. Miksi puristaa itsestään sellaisia päätöksiä. Kaikki Daisy Dream tuoksut ovatkin mielestäni yhtä hyviä, mutta Twinkle kolmikosta uskallan sanoa, että Daisy Eau So Fresh oli tällä kertaa suosikkini, joka räjäytti samalla tavoin maailmaa, kuin aikoinaan ensimmäinenkin Eau So Fresh. Ah vadelmalta tuoksuva Daisy, olen taivaissa.

Mitä pidätte Daisy tuoksujen laventelisesta asusta ja miltä kolmikon tuoksut kuulostaa, löytyikö joku oma suosikki näistä tai onko joku muu Daisy suosikki? Mitä sinun mielestä valitessasi tuoksua, tuoksusta tulisi löytyä ja kuinka paljon tuoksupullon ulkonäkö vaikuttaa valintaan?

Tuoksuvan kaunista torstaita kaikille ja tuoksuthan olen saanut blogiin pr-näytteinä. <3



46 thoughts on “Marc Jacobs Daisy Twinkle”

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud