Mies ja nainen keskustelee osa 1218

Niin huvittaa nämä yöllä syntyneet ”loistokkaat” postausideat, jotka yön hämärässä tuntuvat suorastaan nerokkailta ja aamulla sitä on ihan, että minne ne kaikki ajatukset katosivat. Pitäisi äänittää puheena pään sisäiset ajatukset ja voisi sitten päivällä pähkiä, mitä kummaa on yön pikkutunneilla tullut mumistua. 

Pari yötä sitten kuitenkin tuumin, että haluan täällä kirjoittaa aiheesta, josta mieheni kanssa keskustelimme perjantai-iltana. Tosin mies enemmän argumentoi ja heh minä toimin opponenttina ja aika vaisuun tyyliin, kun oli se pirullinen migreeni. Mutta muutama yö sitten tosiaan mieli oli liekeissä ja yritän jotain jutun tynkää nyt tänne bloginkin puolelle asian tiimoilta pipertää.

Keskustelu taisi lähteä alunperin Trumpista ja siinä ei kovin kauniita sanankäänteitä tosiaan käytetty.  Pohdittiin miten Trump murentaa koko Amerikan presidentti instituution ja tarvitaan useampia hyviä presidenttejä Trumpin jälkeen kiillottamaan Trumpin kauden jälkeen presidentin paikkaa.

Lopulta päädyimme joka tapauksessa keskustelemaan vallasta, sivuutetaan blogissa nyt Suomen poliitiikka, Paavo Väyrynen ja keissi valtakunnan ylin syyttäjä, kun en täällä blogissa politikoi. Jostain syystä Obama siis oli tämän keskustelun aiheen keskiössä, älykäs presidentti, joka teki hienon uran presidenttinä ja tuo ura vaan korostuu Trumpin hölmöillessä. Monet jenkit muuten tykkää Trumpista, siinä on mies joka sanoo asiat suoraan. En ole kyllä ihan varma, että aina se suoraan sanominen on se juttu, etenkin jos suusta tulee sammakoita.  Mietimme myös, miten jopa Bush nuorempi näyttää Trumpin kyljessä nyt kiiltokuvalta, jota varmaan moni amerikkalainen saattaa ikävöidä. 

Mietimme kuitenkin miltä tuntuu lopulta menettää valta ja muuten ollessa kaikesta samaa mieltä, tästä olimmekin eri  mieltä. Mies heitti kehiin myös kuun pinnalla ensimmäisinä kävelleet Armstrongin ja Aldringin, miten he ovat lausuneet, ettei oikein mikään tuntunut miltään enää kuukävelyn  jälkeen. Kun ihminen (tässä tapauksessa väittäisin, että mies) saa maistaa valtaa ja olla yhdellä maan näkyvimmällä paikalla, kuten Obama, niin elämä ei kenties maistu samalta enää ihmisen menetettyä tuon maailman näkyvimmän paikan.

Minä olin täysin eri mieltä, väitin että Obama keskittyy nyt perheeseen, vihdoin on poissa kaiken keskiöstä. Miten raskasta on tehdä isoja päätöksiä, tehdä työtä ympäri vuorokauden, olla koko ajan ihmisten saatavilla ja nähtävillä. Heitin ilmoille miten kivaa on nyt tehdä vaikkapa omat voikkarit ja grillata hampparit, eikä koko ajan pelätä henkensä puolesta, miten mukavaa on, että on kenties vihdoin on aikaa harrastuksille ja perheelle. 

Mies tuumi, että Amerikan presidentiksi ei halua, kuin sellaiset henkilöt, jotka kuitenkin haluavat valtaa ja vallan menettäminen voi aiheuttaa sen, ettei mikään enää tunnu miltään. Muistuttaisin, että tässä kohden käytimme tahallista provosointia toisiamme kohtaan, vaikka loppupeleissä ympyrä olisi saattanut aiheen tiimoilta sulkeutuakin ja kompromissikin oli mahdollinen, mutta on kivaa väitellä toisiaan vastaan, kärjistäen jopa niitä omia mielipiteitä. 

Toki tuossa tietynlainen identiteettikriisi voi pukata, mutta kun ajattelee, että presidenttiydestä luopumiseen on ollut aikaa valmistautua, niin luulisi että tuota uutta vapautta suorastaan syleilisi. Tosin eihän tässä voi päästä lopputulemaan kumpi meistä mieheni kanssa on oikeassa vai väärässä, kun ei Obaman saappaissa olla seikkailtu. 

Näin me miehet ja naiset ajattelemme eri tavoin asioista. Miehiä ajaa enemmän todistamisen nälkä, miehinen identiteetti ja me naiset saamme kicksejä vaikkapa pitsinnypläyksestä, sellaisista pienistä iloista. Noh en toki väitä etteivät miehet saisi ja oma mieheni ei voi tietää parempaa, kuin perhokalastus ja golf, mutta näin karkeasti ajateltuna tämä sai taas muistamaan, että valta tai miljoonat eivät välttämättä ole onnellinenkaan asia. 

Nimittäin saatat menettää tavan katsoa miten pilvistä muodostuu erilaisia hahmoja, et enää kurota mieltäsi tähtiin, koska sinä olet se tähti. On parempi olla tälläinen tavis vaan, joka saa onnensa pienistä asioista, kuten aamukahvin ensimmäisestä siemauksesta, miehen rakastavasta katseesta, lasten hymystä (etten ole teineille aina idiootti), siitä että on koti ympärillä ja ruokaa pöydässä. 
Asiasta viidenteen, äänestättekö? Vaikka tasa-arvoa kannatan, en äänestä sukupuolta, vaan henkilöä joka ajaa eniten omia arvojani, mutta on myös samalla paras keulakuva Suomelle. Nämä on kriteerit oman presidentin valintaan ja voin sanoa, ettei valintani ikinä osuisi Trumpin kaltaiseen, joten kyllä vaan maailma on merkillinen paikka, että mahtivaltaa pyörittää Trump ja jopa tälläisen suomalaisen on Obamaa ikävä ja toivon todella, että Obama osaa nauttia elämästään, sellaiselta kaverilta hän ainakin tuntuu.  

Ohessa vielä Carpool Karaoke video Michelle Obaman kanssa on ihan mahtavaa katsottavaa. Väittäisin jopa, ettei Michellen kyljessä Barack Obamalle tule tylsää. Näin rennosti Michellekin pystyi vihdoin ottamaan Barackin presidenttikauden lopussa. Kuten Michelle videollakin toteaa, että on vain kerran päässyt jammaamaan 7,5-vuoden aikana auton kyydissä tyttären ottaessa ajotunteja ja Michelle saa valtavasti iloa ihan vaan musan kuuntelemisesta autossa, ne pienet ilot, ne pienet ilot. 


Loppupeleissä, me kaikki olemme vain ihmisiä ja viisaita ja inhimillisiä ovat ne, joita valta ei päihdytä eli naisia, haha terkkuja vaan miehelle. 😉 Noh ei vaiskaan. <3



11 thoughts on “Mies ja nainen keskustelee osa 1218”

  • Minä en edes lähtisi tekemään dialogia Trumpin ajatusmaailmasta kenenkään kanssa. Hän on niin umpiseko, että en osaa kuin ihmetellä, että mitä niiden amerikkalaisten päässä on liikkunut, että tuon kusipään ovat valtaan nostaneet. Trump saa jostain syystä aina verenpaineeni nousemaan. Toisilla ihmisillä on tarve päästä johtoasemaan, päätähdeksi, mutta se miten sitä johtoasemaa käyttää onkin sitten se jippo tässä jutussa. Obama käytti hyvin ja tosiaan, minullakin on häntä ikävä. Tuo Carpool karaoke on muuten ihan huippu!
    Olleen me vaan hyviä, siis me naiset ja no okei, miehetkin <3

    • Obamaa on ikävä ja tämä postaus on muuten blogissani vähiten kommentoitu sitten ekojen postausten eli olisiko tämä poliittinen aihe vaikea, haukkua siis ketään. Tuo Carpool on jotain ihan mieletöntä, tosta videosta tulee niin hyvä mieli.

      Hih ollaan me ja kai se on niin, että miehet kokee, että heidän pitää pitää perheestään huolta ja siksi tavoitteet on erit.

      Ihanaa päivää Outi <3

  • Minulla on muutamia dna-serkkuja Amerikoissa. Vanhemmat heistä, ikäiseni uskovaiset ladyt, hehkuttivat ennen vaaleja Facebookissa Trumpin puolesta. Ihmettelin silloin. Nyt "serkkutytöt" eivät lausu halaistua sanaa maansa presidentistä. Taitaa hävettää.

    Kun on ollut korkeassa ja näkyvässä asemassa ja sieltä "laskeutuu maanpinnalle", ihmiset eivät kuitenkaan unohda, mikä olit. Se saattaa vaikuttaa siihen, miten haluaa ja voi jatkaa elämänsä. Kaipasi valtaa tai ei.

    Michelle Obama on ihanan luonnollinen.

    Etelä-Suomen Sanomissa oli aika iso uutinen eilisestä bussipalosta.

    Mukavaa illan jatkoa Tiia <3

    • En vaan tajua, siis eikö tätä kaikkea osattu ennakoida, selväähän se oli ainakin meille suomalaisille, minkälainen presidentti Trump tulee olemaan.

      Niin viisaita sanoja, ehkä joutuu tiettyyn ansaan, eikä pääse sieltä pois. Siksi ne rinnalla aina olleet hyvät ystävät ja perhe on tärkeät, kalliona. <3

      Ihanaa loppuviikkoa Kirsti <3

  • Trump, niin…edelleen mietin miten maailman suurin vitsi muuttui todeksi?

    Halusiko äijä lopulta edes pressaksi, vai oliko koko show kaikkien aikojen mainoskampanja bisneksille, en tiedä. Olen niin ärsyyntynyt k a i k e s t a, etten tapojeni vastaisesti löydä edes sanoja kuvailemaan mitä kyseinen spektaakkeli minussa herättää (aaargh).

    Äänestänyt olen kaikissa vaaleissa siitä asti, kun täysi-ikä tuli täyteen. Niin teen nytkin.

    Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    • Tämä on niin outo juttu, ettei kerrakseen voi oikein uskoa, että se on totta ja totta se vaan on. Mutta onhan ihmiset tehneet niin paljon typeryyksiä, että miksipä ei.

      Sama juttu, äänestämättä en jätä, enkä äänestä vitsillä, vaan ajatuksella.

      Muakvaa loppuviikkoa Nelina <3

  • Kävin eilen äänestämässä. Itse asiassa ihan vahingossa kun menin meikkiostoksille (josta siitäkin tuli katastrofi) ja siinä ne äänestyskopit seisoivat tanassa mun nenän edessä. Hyvä hetki äänestää kun tiesi ketä äänestää. Neidille oli kova pala kun en paljastanut ketä äänesti 🙂

  • Valta on päihdyttävää oli se sitten valtakunnan tasolla tai vaikkapa kylän yhteisten asioiden hoitamisen tasolla.

    Usein huomaa että valtaa saanut kärsii ihan selkeästä vauhtisokeudesta.
    Itse en ole ns. vallan kahvassa koskaan ollut enkä voi siis väittää etteikö se vauhtisokeus iskisi minuunkin, jos joskus valtaa saisin.
    Toivon että osaisin oppia muiden virheistä enkä tekisi tai käyttäytyisi itse yhtä huonosti, jos tilaisuus tulisi.
    Usein unohdetaan, että valtaan liittyy myös vastuu. Vastuu muista – myös heistä,joilla ei ole kaikkea mitä itsellä on.
    Valtaa voi käyttää niin hyvään kuin pahaankin … perheessä, kylässä, valtakunnan tasolla…

    Ps. Myös minä olen käyttänyt jo ääneni ennakkoon 🙂

  • Viisaita mietteitä ja ei todellakaan voi ennakkoon tietää kenen pää kestää valtaa ja juuri niitä paineita mitä valta tuo mukanaan.

    Mahtavaa, täälläkin huomenna äänestämään.

    Mukavaa viikonloppua Ritva ��

  • Kyllä mää mietin, että sellanen presidentti ku kansakin. Mitä se kertoo jenkeistä, että he äänestivät Trumpin presidentikseen? Ei mitään kovin hääviä.

    Kävin ennakkoäänestämässä. Tänään sitten jännätään, miten käy.

Vastaa käyttäjälle Nanni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud