Miltä tuntuu olla urpo?

Tänä aamuna universumi taisi ymmärtää, että tarvitsen hieman mielen hellintää ja taivas antoikin aamulenkillä parastaan. Oli hyvä päästellä höyryisiä pohdintojaan ulos happirikkaassa ulkoilmassa, taivaan ollessa pastellisen monikirjava. Monen monen päivän mietinnän saldot olivat kerääntyneet mieleen sumpuksi ja pieni alho siivitti pohdintoja, että milloin minusta tuli näin juntti?

Vuosia olin taikaihminen, tuo ihmeellinen äiti, joka ei tee mitään väärin ja jonka kanssa kuulemma halutaan asua loppuelämä, koska äiti vaan on niin ihana. Ei siinä mitään, tyttöjen murrosikä on selkeää irtaantumista äidistään, itsenäistymistä, kaikki nämä faktat tiedän jo entuudestaan ja tokihan olen myös lehdistäkin näistä lukenut. Omaakin muistikokemaa on omasta nuoruudesta, miten koin oman mummini olevan niin ärsyttävä, että hermo meni aina, kun kehtasi tulla edes mitään pihahtamaan meikäläiselle. Saatikka, että aina valitti, että kaikki musiikki jota soitin, jopa Vivaldi, oli karmaisevaa mölyä ja meteliä, mummi oli niin pihalla!

Sukupolvien vaihdos on armoton ja nyt minä olen mummini tilanteessa ja lasteni mielestä äiti on urpo ja armottoman juntti ja tämän saan miltei joka päivä myös kuulla. Menin tänäkin aamuna sellaisia urpouksia suustani päästelemään, että satuin kyselemään tyttäreltä, että ohho olemmeko ostaneet hänelle liian lyhyet housut? No olisitte nähneet sen huokauksella varustetun ylenkatseen, joka kertoi jo sanomatta kaiken. Aijaa joo, nehän onkin muotia, juu jeps, milloin olen pudonnut muodinkin kelkasta näin totaalisesti.

Miten innoissani menin kertomaan tyttärille, että hei Rakkautta vain (Love actually) leffaan on tehty kakkososa ja miten minulle todettiin, joo tiedetään, mutta se on kuule vain nenäpäivän minielokuva, voitko mennä siitä, blaah….

Perheen kuopukselta, joka on tulta ja tappuraa, saan surutta kuulla, miten hän vihaa minua. Toisaalta juu hyvä, hän ei ainakaan elä pelon ja miellyttämisen valtapiirissä, mutta toisaalta kyllä kait nyt vähän sitä kunnioitusta tulisi olla? Totesin kuopukselle, että sinun pitäisi hieman miettiä mitä suustasi päästät, sillä äidilläsikin on tunteet. On päiviä, ettei nämä vihan purkaukset tunnu missään, mutta herkempänä päivänä, ai että kirpaisee ja lujaa. 

Tyttäreni sitten tuli myöhemmin minua kopauttamaan olkapäälle ja sanoi ”äiti olen pahoillani, minulla on murrosikä ja tätä voi kestää ainakin 6-vuotta”. Hyvä analyysi, tytärkin ymmärtää, että hormonit vie, ennen kuin järki ehtii mukaan. 

Sunnuntaina leffaan mennessä kuitenkin eräs asia sai hieman suruisammaksi, kuin tälläiset normilänkytykset. Kun tyttäret tappelivat keskenään, kumpi saa istua leffassa isin vieressä. Isompi tytär totesi pienemmälle, ettet ole ollut kiltti, niin et saa istua isin vieressä. Eli äidin vieressä istuminen oli kuin rangaistus! Anna mun kaikki kestää.

Noh psyykkasin toki hetkessä, että miltei 11-vuotta olen saanut kummallekin olla se maailman parhain, rakkain ja tärkein. Nyt on aika, että tyttäret itsenäistyvät, irtautuvat äidistään ja ihailevat isäänsä, miehen mallina tulevaisuuteen mieskokelaita ajatellen.  Mutta ai että kyllä se silti joskus sattuu ja lujaa. 
Joten kiitos universumille ymmärryksestä, pastellitaivas oli juuri se mitä tänä aamuna kaiholla kaipasin, jotta sain karistettua nämä hieman itsesäälikkäät äidilliset ajatukset ja vahvistettua itseäni samalla. Vahva vanhemmuus, se on se mitä lapset tarvitsevat ja kenelle soitetaan ensin, jos on jotain hätänä, no sen te varmaan jo arvaattekin siellä. Eli vaikka olenkin mitä urpoin, olen lapsilleni vankkumaton kallio ja kallio on aika cool hommeli loppupeleissä kuitenkin. 


Sitä sanotaan, että me vanhemmat kasvatamme lapsiamme, mutta kyllä ne lapset yhtälailla kasvattaa meitä ja se ei ole mikään klisee se. 

Näillä äitiyden eväillä mennään eteenpäin ja odotetaan myrskyjen laantumista, sillä kyllähän jokainen nainen tietää, että onhan tämä naisen elo ajoittain yhtä myrskyä, mutta myrskyn jälkeen tulee kuitenkin aina tyyntä. 

Miten siellä, oma murrosikä, miten tuli kapinoitua tai kokemaa tälläisestä vastaavasta roskisolotilasta, vihaan sinua äiti fiiliksistä?

Ihanaa tiistaita kaikille, tästä kuitenkin tuli hyvä päivä, kiitos luonnon taian, kyllä universumi ymmärtää. <3


60 thoughts on “Miltä tuntuu olla urpo?”

  • Teinin äitinä ei tarvi pelätä, et tulis liian ylpeeks. Kyl nuo mukelot aina maan pinnalle palauttaa 😉 Itse olin ihan kauhea teini, siis tosiaan AIVAN kauhea… Voi mamma-parkaa. Voimia sinne! Joskus niit sinki lapsia harmittaa, miten törkeesti tuli äidille sanottua. Ikä tuo viisautta, onneksi! <3

    • Hihi totta pitävät ruodussa ja ei pääse ylpistymään ei. 🙂

      Juu ihan totta, myöhemmin voi kaduttaa, mutta sitä tunnetta en toivoisi lapsille rastiksi, tää on vain elämää.
      Kivaa päivää <3

    • Hih joo ei pääse ylpistymään ei. Toivottavasti eivät kuitenkaan myöhemmin koe omantunnontuskia, sillä tämä on kuitenkin vain elämää.

      Ihanaa päivää <3

  • Hyvä ajatuksia ja kiitos vertaistuesta. Juuri puolisen tuntia sitten soittelin koulusta lähtevän esiteinin kanssa, joka hiiltyi puhelimessa aivan täysin, vaikka kyselin vain "normaaleja" asioita, kuten että kenelle menette ja milloin tulet, syödään neljän ja viiden välissä, tule sitten kotiin ja AAAARGH linjan päässä jollain meni hermot, lumikökkäre nenään ja pipo viuhui tuulessa. Olen aika samoissa ajatuksisa kuin sinä: usein sitä muistaa olla coolisti, mutta kyllä se teinin suora palaute joskus menee ihon alle. Toisaalta nyt käynnissä on tuikitärkeä kasvuprosessi – meillä molemmilla. Kai se luonto hoitaa näin homman, että on helpompi päästää irti. Silti salaa toivon että jos lapsi lentää pesästä 10 vuoden kuluttua, kunpa jäätäisiin samaan kaupunkiin, että pääsee kyläilemään, ei kuitenkaan liian tiuhaan, hihi!

    Aurinkoista iltapäivää ♥

    • Juu nämä normaalit asiat on teineille tosi ärsyttäviä, ovat niin ajatuksissaan, että mehän häiritään koko ajan niitä ihan urakalla ja ollaan himskatin ärsyttäviä sitten siinä samalla Mutta auta armias sitten, jos jääkaapista uupuu jotain tai jokin paita ei ole palautunut pyykistä jne. Silloin on äidille asiaa hih.

      Juu uskon, että jos vaan osaa päästä irti, niin se oma aika, kun lapset lentäneet pesästä, on myös huikeaa ja nautittavaa. Aikansahan tässä on palvellut. .))

      Kivaa päivää Saron <3

  • Hyvä kirjoitus.
    Itse olin murrosikäisenä kotona viihtyvä ja ei tullut kapinoitua. Oman tyttären murrosikää vielä saa odotella, mutta näkee ajan kanssa et millainen on.
    Äidit on aina kumminkin pysyviä.!

    • Jänniä nämä, miksi joillekin tulee murrosikä niin rajuna ja toisille ei miltei ollenkaan. <3

      Ihanasti sanottu, äiti on kuitenkin aina äiti. <3

      Kivaa päivää Nicola <3

  • Pastellitaivas toi aamulla kyllä hyvän mielen. Kaikki näytti heti -kaikin tavoin-
    valoisammalta.

    Olin melko kiltti ja rauhallinen teini, kunnes 16-17-vuotiaana kilahdin ja riitelin äidin kanssa päivittäin. Meni kuitenkin kohtuu nopeasti ohi ja nyt kahdeksankymppinen äiti muistelee kuinka olen aina – teininäkin- ollut niin ihana!

    • Niin näytti, eilinen päivä oli taikaa. <3

      Noh jokaisella vissiin tai useammilla tulee tuo kilahdus jossain kohdin. Meikäläisellä se oli 14-15-vuotiaana ja 16-vuotiaana oli kotona jo täysi yhteisymmärrys.

      Ihanaa päivää Tuuli <3

  • Taivaanrannan maalari onkin tehnyt parastaan. Ihastuttavan kauniita kuvia. Hienoja tyttöjä sinulle, kun osaavat ilmaista tunteensa. Minä lohduttauduin teinityttöjen (joskus poikienkin) avauduttua sillä, että meillä on kotona turvallinen ilmapiiri, kun murkut uskaltavat sanoa ajatuksensa ääneen. Kaikki superlatiivit on kuultu. Ja ihmekös tuo, kun olen maailman urpoin ja noloin äiti ikinä. Nyt kuulen lastenlapsiltani tyttärieni olevan sellaisia 🙂 Itse tietenkin olin murkkuna enkeli, mitä nyt karkailin kotoa jne.

    • Hihi karkailu kotoa, sehän on ihan normihommaa. <3 Juu näin olen ajatellut, että parempi turvallinen ilmapiiri ja kaikki tunteet sallittuja, kunhan pysytään kuitenkin noin pääsääntöisesti perheen säännöissä. Kamalaa olisi jos lapset elisivät pelon vallossa ja vanhempien tunnetiloja tutkien ja heitä miellyttäen. Joten näillä mennään ja urpona on ihan hyvä olla. 🙂

      Kivaa päivää Kirsti <3

  • Ihanaa tiistaita sinulle Tiia!
    Noin se menee äitiyden kanssa, omat kokemukset tuli mieleen niin elävästi kuin vain voi olla! Ja onneksi aika tekee tehtävänsä.. <3
    Kyllä jälkeläisistä ihan ookoo ihmisiä ja hyviä tyyppejä tulee, ja jossain vaiheessa saa taas kuulla olleensa "ihan hyvä mutsi, joka rakasti, välitti ja huolehti" 😀 <3

    • Ihan juuri näin ja meidän aikuiset lapset ovat kyllä niin sydämellisiä ja fiksuja, että saadaan olla heistä ylpeitä. Mutta nyt taas mennään murkkuuden kanssa ja vielä kaksi tytärtä hih kerralla.

      Ihanaa päivää Thea Ester <3

  • Oma muurrosikäni ja etenkin äidin kanssa oli niin rankkaa, että sen ohitan. Sen sijaan kun kuopus syntyi, olin niin valmis vahvalle tyttärelle, että ei tosikaan. Sanelin kolme sääntöä murrosiässä ja niistä en joustanut. Muuten kotona oli avoimet ovet tyttären kavereille ja minusta tulikin aika monen murkun varamami, sillä todella pidän teineistä ja ymmärrän etenkin teinityttöjen vaikeuksia.

    Minä olin aina läsnä, kun isä tylmatkoilla milloin missäkin. Sehän on selvää, että tutnui kuin kaikki kaatuisi minulle, mutta lopulta se palkitsi niin hitsin paljon.

    Tiia, tulee päivä, kun vielä kaipaat näitä aikoja♥

    Hyvä aihe!

    • Just Leena hyvä ja taatusti toimitit äidin virkaa niille muillekin ja teille oli aina hyvä tulla. <3 Ihan totta tuokin, kun oma mies paljon matkusti vielä työn puolesta, niin kiitollisena vaan otin haltuun kaiken mitä äitiydestä saakin. <3

      Ihanaa päivää ja viisas Leena, tulee taatusti aika, että kaipaan jopa näitä kinasteluja ja urpoa minuuttani. <3

  • Niin ja piti vielä mainita, että sait kyllä nähdä aivan maailman upeimmat pastellinäkymät, mitä vaan taivas saattoi antaa!! <3 IHANAT KUVAT! KIITOS! <3

  • Facebook-virrassani tuli vastaan tämä tällainen artikkeli:

    https://www.vauva.fi/artikkeli/vanhemmuus/kasvatus/teini/jos-noin-vaikeeta-miks-synnytit-meidat-4-asiaa-jotka-opit

    Luin ja huokailin, että tuota se on sitten edessä, sitten joskus, mutta kyllä herrakuusveekin jo osaa "antaa palautetta", välillä on maailman kauheimmat vanhemmat ja sanoo vihaavansa ja kaikki on niin väärin, ja kun vielä ihan itse joutuu oman lautasensakin viemään ruokapöydästä tiskialtaaseen, niin orjatyöleirihän tämä on, selvähän se. Mutta siis, tremppiä ja kestämistä ja onneksi sinulla on hyvät lenkkimaastot, jonne voi mennä päästelemään pahimpia höyryjä. Nimimerkillä teinivuosia odotellessa.

    • Kiitos artikkelista <3 Luin ja tämä oli niin hyvä eli jatkan urpona olemista, sellainenhan minun kuuluu ollakin, hih.

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kirjoittaa jämäkästi: ”Murrosikään tulevan lapsen paras liittolainen on hiukan konservatiivinen vanhempi, joka on ja pysyy suunnilleen samanlaisena kuin on aina ollut. Sellaisesta vanhemmasta on paljon helpompaa itsenäistyä kuin vanhemmasta, joka tunkeutuu nuoren reviirille ja yrittää ymmärtää hänen pöhköimpiäkin edesottamuksiaan.”

      Hihi voihan orjatyöleiri. Miten muuten pyykkien ja mukienkin tuonti omasta huoneesta on äärimmäisen uuvuttava suoritus lapselle, kyl mää vaan maar sanon, että on tämä jokapäiväistä nalkutusta, jos sikseen tulee.

      Hih juu lenkkimaastoille vaan höyryjä purkamaan.

      Ihanaa päivää ja kiitos Susanna <3

  • Hyvä kirjoitus !
    Itse olin rauhallinen murrosikäinen.Ja jos jotain tukea tarvitsin kun ovet kaikesta huolimatta paukkuivat, niin isän kanssa solmut aukesivat.
    Kyllä olen minäkin saanut kuulla että mä en tunne sua kun jossain julkisella paikalla ollaan. Ja kotonakin ovet on paukkuneet …mutta eikös se ole niin että jos koulusta ja muualta tulee hyvää palautetta, niin siellä ei ole tarvetta kapinoida ja paukuttaa ovia, kun sen voi ja saa turvallisesti tehdä kotona. Vaikka se joskus äidin sydämen saakin verta vuotamaan.
    Ja kun vuodet kuluvat, se kyllä tasoittuu…
    Ps. Aivan ihania kuvia muuten!!

    • Monesti isä on tyttöjen murrosiässä se tukihenkilö, joka ymmärtää ja josta ei tosiaan yritetäkään samalla lailla irtaantua. Isi on sitten ärsyttävä, kun on äidin kanssa yhtä mieltä, heh.

      Ihan juuri näin, kun muualta tulee kehuja lapsen käyttäytymisestä, sitä tietää, että maailma on mallillaan. 🙂

      Kiitos niin paljon Ritva ja mukavaa päivää sinulle <3

  • Tsemppiä Tiia, onneksi olet ihan kartalla siinä, että nämä kuuluvat kehitysvaiheeseen, nämä jutut. Huikeat kuvat <3

    • Hih juu kartalla ollaan ja kaksi murkkua takana ja kaksi tässä tekeytymässä, hih.

      Kiitos kovasti Pirkko ja kivaa päivää sinulle <3

  • Minäkään en kapinoinut omassa nuoruudessa, joten murkkuikä tuli sitten n 38 vuotiaana. Että ehkä kuitenkin parempi noin, vaikka ei se varmastikaan helppoa ole!

    Meille esimurkkuikäinen poitsu, joka on välillä arrogantti, mutta melko kiltti vielä….

    Valoa ja muiskuja!

    • Juu monesti jonkinlainen kriisi tulee jossain kohden, eräänlainen leikkauskohta Mutta toki jotkut ovat niin tasapainoisia jo pienestä, että porskuttelevat vaan menemään, mutta jollain tasolla kriisi ja kapinointi on myös elämänkoulua. 🙂

      Muiskuja <3

  • Innostuin ihan äidilleni soittamaan ja kysymään, että olinko ihan kamala teini. En kuulemma ollut, vaan olin sellaista kotona viihtyvää tyyppiä. Aina tiesivät, mistä minut löytää ja tottelin sovittuja kotiintuloaikoja. Oma tytär on jo aikuinen ja ei koskaan ole minua suoraan päin naamaa arvostellut. Pojalta kysyin, että oonko ihan nolo. En kuulemma ole, mutta ehkä vähän silloin kun laulan Justin Bieberiä ja hänellä on kaveri kylässä 😀

    • Hih ihana Outi <3 Olin aika samanlainen, mutta välillä kotiintulojaikoja uhmaava tosin. Ihanat teillä nämä suhteet. Minä olen kyllä 100% urpo hih.

      Kivaa päivää Outi <3

  • Sinulla on aina kauniita kuvia. Mutta nuo taivaskuvat – jos olla voi – olivat vielä kauniimpia. Itse olin aivan kauhea murkkuna. Olen tyytyväinen, että en ole joutunut olemaan opettaja itselleni. Etenkin tyttöjen murrosikä on raskasta äidille. On vielä tuoreessa muistissa. Ja toinen vaan jaksaa olla edelleen murkku 17-vuotiaana. Sanotaan, että mitä läheisemmät välit on lapsena äitiin, sitä enemmän pitää murrosiässä kapinoida, jotta voisi vähitellen itsenäistyä. Isän suhteen eletään toinen oidipaalinen tilanne. Se ensimmäinen on noin 3-5 vuotiaana, jolloin tytär usein "rakastuu" isään. Tsemppiä sinulle! Kerrot tunteistasi ihanan avoimesti.

    • Kiitos kovasti Marja <3

      Tuo on lohduttavaa, miten läheisempi, sen enemmän irtiottoa. Yritän aina muistaa tämän, kun tulta ja tappuraa iskee. <3

      <3 ihanaa päivää Marja <3

  • Minä olen ollut nuorena todalla kapinallinen. En muista haaukkuneeni koskaan vanhempiani. Se ei vaan minun nuoruudessani ollut sallittua, ainakaan meillä. Muuten olen sitten kyllä aiheuttanut ihan liiaksikin harmaita hiuksia vanhemmilleni, jota kyllä nyt aikuisena kadun aika paljon. On siitä se hyöty, että omien lasten on ollut ihan turha syöttää mulle satuja, koska eivät mene mulle läpi :))

    • Juu ei meilläkään, en haukkunut, mutta muistan että haastellisinta oli noudattaa kotiintuloaikoja. Hihi no sinä ainakin tiedät milloin jekutetaan. 😉

      Ihanaa päivää Krisse <3

  • Minä olen ollut todella hirveä teini. Voi äitiä ja iskää, mitä saivatkaan kestää ja kuulla meikäläiseltä. Vieläkin hävettää kun niitä aikoja ajattelee…

    Noo, sitten kun minun tyttöni olivat murrosiässä, niin muistan miten vuodatin omalle äidilleni heidän sanomisiaan ja tekemisiään. Äitini omaan humoristiseen tyyliinsä vaan tyynesti kehotti minua katsomaan peiliin, sillä äitinsä tyttöjä kuulemma ovat =D

    Onneksi tuo aika ei kestä ikuisuuksia ja ilokseni molemmat ovat jälkikäteen sanoneet että olen ollut heille hyvä äiti, johon on aina voinut luottaa ja tukeutua 🙂

    Tsemppiä ja toosi pitkää pinnaa sinulle Tiia ♥

    PS. Ihanan valoisat ja värikkäät kuvat!

    • Voi eihh, mutta hei kuten vanhempana tiedät, kyllä vanhemmat kestää, se on se rakkaus <3

      Hihi näin se menee ja viimeistään silloin, kun on omia lapsia, ymmärtää miten rankkaa vanhemmilla on meidän suhteen ollut. 😉

      Kiitos niin paljon ja meilläkin kaksi murkkuikäistä takana ja nyt nämä kaksi vaiheessa.

      Ihanaa päivää Ansku ja kiitos <3

  • Huh, mä jo kauhulla odotan tota aikaa… Meillä äiti on vielä maailman ihanin tyyppi, mutta ton urpoilun kynnyksellä kyllä ollaan. Välillä tulee jo silmien muljauttelua ja merkittäviä hiljaisia hetkiä.

    Muista, että teinit osoittavat pahiten mieltään niille, joihin eniten luottavat ja rakastavat! Oon ihan varma, että aikuisena nauratte yhdessä näille muistoille, vaikka ymmärrän, että just nyt ei välttämättä aina naurata.

    Voimia ja tsemppiä sulle Tiia ❤️❤️❤️

    • Ah ammennat sitten tästä ihanasta ajasta, sillä kyllä ne vuodet olivat taikaa, kun kaikki mitä tein, oli lasten mielestä ihmeellistä. <3

      Tuo on niin mieltä lämmittävä, että teinit osoittavat mieltä sille, jonka kokevat turvalliseksi, ihana <3 Ihan varmasti nauretaan, on kyllä itseäkin naurattanut omat toilailut, hih.

      Kiitos niin paljon Emma ja ihanaa päivää <3

  • Oijoi, nuo ne on minullakin sitten joskus edessä 😀 Itselläni omien muistojen mukaan murkkuikä meni kohtuullisen helposti – ainakin verrattuna siihen miten vanhemmat joutuivat pikkuveljeni kanssa tuskailemaan, toivottavasti tyttö tulee äitiinsä siis tässä(kin) asiassa xD

    • Peukut pystyssä, että helppoa tulee, sillä vanhemmuudessa on muutenkin kova työ, vaikka onkin maailman paras työ <3 Ei enää pitkä aika teillä, ihanaa <3

      Mukavaa päivää Mira <3

  • Voi sinua! Kyllä läheisimmät osaavat olla joskus todella ilkeitä. Välillä tahtomattaan, välillä tahallisesti. Onneksi kuitenkin tiedät, että sinä todellakin olet se, jolle soitetaan ensimmäisenä, kun on jokin suurempi hätä.

    Asiasta viidenteen. Ihan pakko kysyä, kun en itse junttina enää ymmärrä muodista mitään. Ei kai teidän tytöt kulje kaupungilla paljasnilkkoina? Miehen kanssa juuri eilen puhuimme tästä ilmiöstä, ja sanoin, että kotona laitetaan sukat jalkaan, mutta kun katse välttää, niin sukat lähtevät reppuun. Itse olisin tehnyt juuri näin eli sellainen nuori olin. Ja 17-vuotiaana tiesin kaiken maailmasta. 😀

    Ihania kuvia olet saanut napattua.

    Tsemppiä sinne <3

    • Juu kyllä olet ajan hermolla ja sunnuntainakin jouduttiin kuopusta käskeä menemään vaihtamaan sukat eli yrittää kyllä mennä niillä paljailla ja nilkoilla ja tästä kinastellaan usein. Juu nuorena ei paljon päätä palellut.

      Kiitos kovasti Mannilainen ja ihanaa päivää <3

  • Tänään kyllä ilma hemmotteli ihan aamuvarhaisesta iltaan saakka – ihana pikkupakkanen & niin upeita sävyjä, katsoipa minne päin taivasta tahansa!

    Minulle iski pari kertaa kunnon murrosiän kuohu 16-17 vuotiaana ja pakkasin jo matkalaukun valmiiksi. En enää edes muista mistä, mutta jäin kotiin ja taisin olla kuitenkin aika kiltti omalle äidilleni.

    Viisautta & voimia kestää tulevat tyttärien kuohunnat, sinulla ainakin on syvää viisautta handlata ongelmatilanteet <3

  • Upeat kuvat olet puhdistavalla lenkillä napannut. Oikeasti sä et olet urpo, varmaan vain hetkellisesti 🙂

  • Voi Tiia, et oo urpo! <3 Tytöillä on vaihe joka menee ohi. Muutaman vuoden päästä äiti voi olla taas hyvä ystävä jonka kanssa jaetaan ilot ja surut. Ymmärrän silti, että vaikka tiedätkin tämän, niin sydämestä riipaisee, koska eihän meistä kukaan halua rakkaimmilta kuulla moisia vihanpurkauksia. :/

    Mullakin oli murrosiässä aivan kamala angsti omaa äitiä kohtaan, isälle en niinkään kiukutellut. Äidille olin vihainen joka asiasta. 😀

    Tsemppiä teinien kanssa jaksamiseen! <3

    • Ihana sinä <3 Hih juu äiti on pahin, mutta se on se irrottautuminen, kyllä me se tiedetään, mutta joskus herkkinä hetkinä sitä vaan pähkii, voi eihhh, missä on pikkulapsiajat. <3

      Kiitos kovasti ja ihanaa päivää <3

  • Kuvat on todella upeat, vau, silmiä hivelevät<3
    Jokainen äiti ja isä saa varmaan jossain vaiheessa kuulla kunniansa teineiltään. Mun nuorempi poika laukoi joskus 13 v., että olen "tyhmä, paska ämmä", mikä tyrmistytti silloin sydän juuria myöten. Onneksi pojan provosoivinta käytöstä ja muutenkin kamalinta murrosikää kesti vain noin puoli vuotta, mutta oli se rankkaa, kun hän vastusti kaikkea ja kaiken aikaa. Vähän aika sitten ko. poika (nyt 29 v.) jossain whatsapp-viestissään kirjoitti lopuksi, että "äiti, mä rakastan sua", niin kyllähän siinä silmäkulma kostui:)

    • Kiitos kovasti Sari <3 Juu toi on niin paha, kun saa kuulla oikein sen vihan. Täällä mielestäni tuo kuopus, kun tuo toinen ei kyllä sano ikäviä, niin kuopus heittelee ihan surutta, mitään ajattelematta ja voi hymyillä jo seuraavalla sekunnilla. Niin on tulta ja tappuraa.

      Ihana, oi että paras viesti ikinä, ota kuvakaappaus, tulosta ja laita kehyksiin. <3

      Ihanaa päivää Sari <3

  • Onneksi tuo vaihe ei ihan vielä ole tullut meidän lapsilla mutta veikkaan että siihen on enää pieni tassun askel ja sit meilläkin asuu ainakin yksi urpo. Omat toilailut on melkoista urpoilua mutta onneksi vielä tyttäreni mielestä olen ihan parasta maailmassa ja leffassa hän halusi ehdottomasti istua äidin ja kummitädin välissä kun minä taas olisin halunnut istua myös sen kummitädin vieressä (jotta olisin voinut supatella välillä).
    Ihanaa viikkoa mussukka <3

    • Hih juu ja kait minä oon ihan muutenkin urpo, että mikä jottei. 🙂 Näin se luonto sanelee hommat ja kyllähän me Nanni tästäkin selvitään. <3

      Muiskuja ihanuus <3

  • Mä en ole urpo enkä nolo, olen VAIN idiootti ja/tai ääliö 😀 Meillä tuolla 12 veellä ollut koko joululoman ja sen jälkeen aivan kammottaa murkkuilua. En tiedä kuinka kestän. Onneksi ukkokulta on välillä siinä välissä tasoittelemassa tietä.

    Esikoistyttären kanssa meillä oli aikamoista kipuilua, kun hän oli 14-15 -vuotias. Nykyään asiat onneksi ovat mitä parhaimmalla tolalla. Toivottavasti näin käy myös tämän kuopuksen kanssa. Ehkä mä olen se luotettava aikuinen, jolle voi pahaa oloa purkaa, vaikka se ei siinä pahimmassa myrskyn silmässä lohdutakaan (kun ei tule edes mieleen).

    Tsemppiä kaikille meille murkkujen ja varhaismurkkujen vanhemmille ja ihanaa viikon jatkoa Tiia <3

    • Uijui tuo on paha ikä ja mielestäni tämä murkkuus alkaa koko ajan aiemmin. Sillä itsellä tämä vaihe oli 14-15-vuotiaana.

      Kyllä se niin menee, että olet se luotettava kallio, jolle uskaltaa purkaa ne maailman mölyt massusta. <3

      Samoin sinulle Tuija kovasti zemppiä. <3

  • Ihania kuvia urpo ottanut <3 😉 Minä en isommin näkyvästä kapinoinut teininä, mutta kaikkea hölmöä tein todella paljon 🙂 Mutta en sellaista tunteen purkailua kotona 😀

    • Hihi urpo kiittää <3 Noh kanavoit sen sitten muuhun "hölmöilyyn". Voi niitä aikoja ja voi näitä aikoja.

      Ihanaa päivää Katja <3

  • Samaistun <3
    Nyt on jotenkin takki niin tyhjä, etten saa enempää kommentoitua. Mutta ihanan vertaistuellinen postaus. 🙂

    • Ymmärrän niin hyvin <3 Tänä aamuna kun sain kuulla miten äitiä vihataan ja koira on oksennellut koko yön, niin hyvä ettei itku tullut.

      Mukavaa viikonloppua Piiuli <3

  • Nää kuvat oli niin ihania ja mitkä värisävyt tuossa aamussa:) <3
    Joo, minä olin kiltti, omasta mielestä, mutta minun vanhempani oli niin auttamattoman vanhanaikaisia, että!:) Joo, no oli ne ja kait sitä itsekin on välillä, vähän urpo, tyttöjen mielestä. Meillä on kuitenkin se aika menty jo, sillä nyt on muut kuviot ja ollaan jo aikuisia, tai melkein. Tulee toki suoria sanoja kuultua tytärten suusta, mutta ei enää mitään, mikä kolahtaisi:) Mutta ymmärrän toki sun tilanteen, mutt se helpottaa ja sitten olet se paras ja ihanin äiti koko maailmassa!:)

    • Kyseinen aamu oli taikaa <3 Juu olin minäkin kiltti vaikka jossain kohden oli hieman haasteellista noudattaa kotiitulojaikoja.Juu tämä on niin vaikea vaihe ja kun tästä päästään, niin toivottavasti koittaa jonkinlainen seesteinen aika. Aina tuntuu, että jokin hih myrsky on päällä.

      Kivaa viikonloppua M <3

  • Mä ihailinkin näitä kuvia jo instasta, niin upeita ♥ Ite oon ollut aina tosi rauhallinen persoona, eikä se juurikaan muuttunut murrosiän myötä. Kyllä sitä kuitenkin muutama riitakin tuli äitin kanssa käytyä läpi ja eniten mieleen on jäänyt se, kun olisin 14-vuotiaana halunnut lähteä kavereiden kanssa Provinssiin, mutta äiti hankasi vastaan. Suutuin niin paljon ja riidan päätteeksi lähdinkin sitten ovet paukkuen ja vannoen, että en enää koskaan tuu takas kotiin 😀 Menin mun kaverin luo parin kilometrin päähän, enkä vastannut puhelimeen, kun äiti soitti. Parin tunnin päästä kiukku kuitenkin laantui ja palasin kotiin. En päässyt sinä vuonna Provinssiin, mikä olikin ehkä vain ihan hyvä, koska nyt kun ajattelee, niin olisin ollut silloin aivan liian nuori 😀

Vastaa käyttäjälle SariB Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud