Samulla on synttärit!

 


Koska meidän perheen eläimet ja Samu haukkunen ovat olleet niin vahva osa tätä blogia, niin ajattelin kertoa, että meillä on tänään Sampan 7-vuotisjuhlat. Lisäksi en ole tainnut juuri pentukuvia vilautella, niin kiva laittaa tähän mukaan muutama. Samu ei ole vielä vanha, mutta ei enää kovin nuorikaan poikanen.  Mutta tänään Samu saa kotona tehtyä makaronilootikkokakkua ja siihen 7 nakkikynttilää. Luultavasti menee parilla haukulla, sillä Samulle on tärkempää olla maailman nopein syömäri, kuin keskittyä makuelämyksiin. 

Minkälainen Samu sitten on luonteeltaan? Samu on erittäin miellyttämisenhaluinen ja Samulle ihan tärkeintä on, että isäntä ja emäntä ovat häneen tyytyväisiä ja siksi Samu ei koskaan tee mitään tuhmia. Ei nakertele kenkiä, ei oksentele matoille tai koskaan ei ole vahinkohätiäkään tullut sisälle. Miehen kanssa aamulla tuumittiin, että Samu on merkillisen kiltti poika. Ulkona ei koskaan räyhää kenellekään, eikä ole oikeastaan lainkaan kiinnostunut muista koirista. 

Samu on myös erittäin ikävöivää sorttia, eli jos haen postin tai vien roskat pihalla olevaan Suloon, niin johan Samulle on siinä välissä ehtinyt tulla itkettävä ikävä. Samu onkin kova itkemään, sellaiseen ulinaan en ole törmännyt aiemmin ja aamu-ulina vastaa kyllä jo ihan konserttia. 

Samulle tärkeintä on perhe, ruokailu, lenkit tietenkin ja sitten omat pehmolelut nakit. Kissoista Samu yritti kovasti tykätä, mutta kun kisut eivät tykänneet Pentusamusta, niin ei Samppakaan enää piittaa kisuista eli on pitkävihaista sorttia.

Samu on kenties myös maailman rauhallisin tapaus ja moni ajatteleekin koiralenkillä meihin törmätessään, että Samu on vanhempi, kuin onkaan. Samu on myös täysin autettava. Jos remmi vaikka on huonosti, niin Samu ei sitä millään lailla itse korjaa, vaan emännän ja isännän tehtävä on tehdä kaikki toiminnot Samun puolesta. Nostaa autoon ja ottaa se takapuolessa roikkuva vahinkokikkareinenkin pois. Eli ehkäpä Samu on huomattavasti fiksumpi, kuin emäntä ja isäntä ymmärtääkään ja pitää meitä palvelijoina. 

Samu rakastaa perheen kaikkia jäseniä ja saa paijausta osakseen paljon perheen lapsilta, mutta silti Samulle on ihan ykkösiä isäntä ja emäntä, joita Samu seuraa vessaan, suihkuun minne vaan. Siellä missä on isäntä ja emäntä, siellä on myös Samu. Jos isäntä ja emäntä ovat eri huoneissa, aiheuttaa tämä Samussa levottomuutta ja liikehdintää ja koko ajan pitää vuorotellen vaihtaa paikkaa emännän tai isännän jalkojen juureen. 

Kiltimpiää koiraa emme olisi osanneet edes haaveilla, emmekä karvaisempaa. 😉 Muuten tuossa yhdessä kuvassa, missä Samulla on jalka paketissa, niin ainoa haaveri Samun elämän aikana on ollut, kun Samu astui lasinpalaseen. 

Onnea Sampalle ja toivottavasti vielä elät yhtä kauan ja pidempäänkin, kuin olet tähän mennessä elänyt ja meitä ilahduttanut ja karvoittanut. 

Kivoja eläintarinoita olisi tällä kertaa kiva kuulla ja ne joilla on eläimiä, miten juhlitte eläinten synttäreitä? Mukavaa keskiviikkoa kaikille. <3


70 thoughts on “Samulla on synttärit!”

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud