Uudelle vuodelle pelottomuutta ja rohkeutta!

Uuden vuoden alkamisen tiimoilta olen bongannut somessa hirmuisen määrän optimistisia tavoitteita vuodelle 2018. Kuten jo aiemmassa postauksessani täällä, vannoin etten lupaa uudelle vuodelle mitään, enkä lupaa vieläkään, mutta muiden optimistisuus ja toiveikkuus tälle vuodelle aloittivat mielessäni pohdinnan siemenen. 

Uusi vuosi on nimittäin alkanut niin järisyttävän hyvin, että olen miettinyt miten näin paljon hyvää voi tapahtua tiiviissä hetkessä. Olen saanut autettua blogini avulla vanhimmalle tyttärelle opinnäytepaikan. Yhdistin kaksi ihmistä ja kaikki muu oli heidän keskeistä, mutta koen välillisesti onnistuneeni ja saaneeni itselleni iloa ja onnistumista muiden onnistumisista. Miehellä oli aivan vastaava hommeli erään työpaikkajutun kanssa ja meille tuli miehen kanssa näistä jutuista aurinkoisen hyvä fiilis. Miten auttamisesta voikaan saada itselleen ihan parhaimman olon. 

Kävimme maanantaina tapaamassa palvelutalossa appivanhempia ja he olivat niin liikuttuneen onnellisia vierailusta. Anoppi näytti niin kauniilta ja hänelle oli askarreltu mitä upein vuoden 2018 juhlakruunu ja huulipunaakin toinen oli sipaissut huulilleen. Mikä kaikessa oli ilahduttavinta, anoppi tuumi, että halusi meitä ilahduttaa tällä koristautumisellaan. Hän myös hali, rutisti ja hymyili katsoessaan meitä ja siitä katseesta paistoi rakkaus, josta minäkin sain olla osallisena.

Peffalleni meinasin myös lentää, kun MTV3 sivustolla suositeltiin viittä tubettajaa, joita kannattaa ruveta seuraamaan ja meidän kanava Tädit tubettaa oli yksi mainituista. Voiko vuosi paremmin alkaa, no ei kuulkaas voi. Tuli hetkellisesti, huom. realistisesti vain hetkellisesti sellainen tunne, että universumi kantaa ja antaa ja hyvä luo hyvää.

Siltikään en halua luvata uudelle vuodelle ihmeitä, miten olen onnellisempi, parempi, hyvempi, optimistisempi ihminen jne. Haluan uudelta vuodelta vain vielä enemmän rohkeutta olla minä, vastustaa epäoikeuksia, olla pelkäämättä niin paljon, uskaltaa sanoa ääneen mielipiteeni, ei heilua neutraaliuden varjoissa hajuttomana ja mauttomana. Olla rohkea, silloinkin vapisuttaa, sanoa ”kyllä”, kun tekisi mieli vain sanoa ”ei”. Kun pelko ja epävarmuus iskee päätään, hengitän hiljaa ja kuuntelen mitä sydän sanoo. 

Fakta on, että paljon mätää ja alhoja mahtuu jokaiseen vuoteen ja mätiäkin päiviä tarvitaan, sillä miten muuten voisikaan osata nauttia niistä hyvistä. Toivon etten lannistu ja pidän pääni kylmänä niissäkin tilanteissa, jolloin elämä vaikuttaa epäoikeudenmukaiselta ja väärältä. Kaikkien näiden tilanteiden kohtaamiseen tarvitsen rohkeutta olla minä.


Joten oma uuden vuoden toiveeni ei ole onni ja optimistisuus, vaan haluan vuonna 2018 olla aidon rohkeasti jokaisessa tilanteessa sellainen, mitä ydinminäni sanelee eli sydäntä kuunnellen, mutta ei pelosta vapisten. 

Mistä sinä saat rohkeutta? Miten tilanteet, jossa tuntuu, että kunpa uskaltaisit tuoda itsesi esille, sanoa mielipiteesi, jättää jonkun jutun miltei tekemättä, koska pelottaa? Mistä saada lisää rohkeutta, sillä luulen, ettei sitä tässä maailmassa koskaan voi olla liikaa? Minulla on kaksi niksiä tähän jo, kuvittele kaikki ympärilläsi olevat ihmiset alasti tai istumassa vessanpytylle, se auttaa kummasti ja mojovasti ymmärtämään, että me kaikki olemme vain ihmisiä.  Tai vahvistan itseäni ajattelemalla, meillä on vain yksi elämä, enkä halua myöhemmin katua, että jätin jotain tekemättä tai sanomatta, koska niin kovin pelkäsin. 

Pelotonta keskiviikkoa kaikille, tänään Porvooseen tulee Souliina blogikamusein, josta on tullut ihan aito sydänystävä. Pian kuulette blogissa, mitä me tällä kertaa täällä Porvoossa touhutaan ja ensi viikolla meillä Maijun kanssa tulee niin jännittävä tubepäivä ja saamme kanavalle tähtivieraan, joten huimaa kyytiä on luvassa. 🙂







57 thoughts on “Uudelle vuodelle pelottomuutta ja rohkeutta!”

  • Ihanaa päivää Tiialle ja Souliinalle❤Mä menen myös ystävättären luo joten kiva päivä tulossa❤Rohkeutta sitä minäkin toivon vuodelta..uuden vuoden lupauksia tein mutta aivan pieniä..ehkäpä pystyn noudattamaan.

    • Ihanat ystäväpäivät meillä kaikilla <3 Olen päättänyt ottaa tuon rohkeuden ihan teesiksi. Aina kun puntti tutajaa, niin mietin sanaa "rohkeus" ja sitten ei kun menoksi. 🙂

      Ihanaa päivää Kristiina <3

  • Vautsivau! Onnea tuosta Mtv-jutusta ja rohkeutta alkaneelle vuodelle. Meillä on samat psyykkaukset " ihmiset nakuina" ja yksi elämä.. Olen päättänyt tänä vuonna panna tuulemaan ja katsoa, mihin rahkeeni riittävät. Aloitin jo eilen! Samanlaisia vetoja tulee lisääkin vuoden mittaan. Loppuu "hissuilu"! Hieno kirjoitus taas, Tiia!

    • Hihi hyvät psykkaukset onkin, ne meinaan auttaa. 🙂 Luinkin ja muuten eilen jo kommentoin, mutta kommentti ei ollut tullut perille. Ihan mieletön matka luvassa, sellainen jonka todella minäkin haluaisin toteuttaa. Upeaa viikkoa ihana Satu ja hyvä sinä. <3

  • En osaa vastata viisaaseen kysymykseesi <3 Jostain syystä mulla riittää ihan roppakaupalla rohkeutta silloin, kun kyse on muista ihmisistä, mutta oman mielen selättämisen kanssa pitää vielä tehdä paljon töitä. Siihen liittyvää mielenrauhaa koitankin tänä vuonna metsästää, kirjoitin aiheesta just bloginkin puolella.

    Ihanaa loppuviikkoa Tiia ja hauskaa päivää Souliinalle ja sulle <3

    • Kävinkin aamulla aamukahvin kanssa lukemassa. Luulen, että tuo rohkeuskin on sellainen asia, jota joillain on ja minulla, jolla ei niin ole, niin sitä pitää vaan työstää ja kulkea pelkoa päin vaan koko ajan. Sitä pelkää ihan turhia, ne isot asiat tässä elämässä on pelottavia, eikä kaiken maailman pikkujutut. Yritetään yhdessä mennä kohti pelkoa, pelon läpi ja voittamattomina. <3

      Ihanaa loppuviikkoa Emma <3

  • Minä tarvisin rohkeutta sanoa joskus ei.On paljon helpompaa sanoa kyllä, koska se ei tunnu niin itsekkäältä. Hyvää,pelotonta ja rohkeaa vuoden jatkoa.
    -Viola

    • Riippuu tosiaan näkövinkkelistä, tarkoitan kaikelle elämän seikkailuille ja pelottaville asioille, sanon kyllä. Ei sanan sanominen vaatii yhtälailla rohkeutta ja olen muutamia kertoja sen ihan lähipäivinäkin sanonut ja kauheiden selittelyjen kera tietty. 😉

      Zemppiä ja rohkeutta molempien sanojen sanomisiin Viola <3

  • Ihania juttuja on sinulle mahtunut jo tämän vuoden puolelle. Toivottavasti vuosi jatkuu myötäisten tuulien siivittämänä! <3

    • No eilen meni tyttären gsm rikki, kun tippui kanakastikkeeseen eli tätä se elämä on ja vissiin niitä iloja ei kannata ikinä huudella, hih.

      Ihanaa viikkoa Kaisa <3

  • Ihania onnistumisia <3.

    Mua ei koskaan pelota sanoa mitään, mitä koen tarpeelliseksi sanoa, mutta parasta on, jos tilanteessa on hetki aikaa miettiä ja muotoilla sanat mielessään paitsi kohteliaaseen muotoon, myös sellaisiksi, että niistä voi oikeasti ymmärtää, mitä ajan takaa.

    Sensijaan sellainen sanomatta jättäminen mua on joskus kaduttanut, etten ole heti vastannut "kyllä", kun joku on ehdottanut jotain. Olisko se sitten introvertille tyypillisiä ominaisuuksia, että tarvitsen noissakin kohdissa tilaisuuden miettiä ja voi olla, että siinä kohtaa, kun itse tulen siihen tulokseen, että "sehän voiskin olla hyvä juttu", joku muu onkin samassa tilanteessa empimättä vastannut sen "kyllä", ja mahdollisuus meni omalta kohdalta ohi. Silloin saatan kadehtia ukkelia, jolla on tapana vastata "tottakai" tai "miksi ei", vaikkei ole vielä edes kuunnellut ehdotusta loppuun asti :). Mutta tästähän meillä olikin jo aiemmin puhetta jossain yhteydessä.

    Eli kai se sitten on heittäytyminen, joka mua pelottaa, vaikka se usein kannttaisikin.

    • Oot niin super ja mielestäni olet oikea sanataituri. Toki kirjoittaminen on aina oma lukunsa, kun on harkittua, kuin kiihkeätempoinen puhe, mutta siltikin hyvin olen ymmärtänyt ja arvostan niin paljon suoruuttasi.

      Luulen, että on introvertille sellainen ominaisuus, että pitää saada rauhassa pohtia, ettei noin vaan voi sanoa kyllä, sillä mieleen ja kroppaan iskee hälytystila, kun ei se mieli vaan ehdi mukaan siihen kyllä-juttuun.

      On meillä niin samanlaiset ukkelit, oma mies sanoo aina kyllä ja kaikki käy ja joskus meillä kinaa tuleekin siitä, miksi aina sanon ensin ei.

      Luulen Annukka, että sama täällä, heittäytyminen pelottaa. Mutta viedään asia pidemmälle, josko me tästä saataisiin vielä tolkkua, että mitä kamalaa voi tapahtua, jos heittäydytään. Yleensä saamapuoli voi olla mittavakin, kun sanoo vaan kyllä.

      Muiskuja ja tää oli hyvä, koska en ollut kytkenyt yhteen tuota, että tämähän on selkeä introvertin piirre tämä jatkuva ein sanominen.

  • Upeita onnistumisia! Toivon sydämeni pohjasta että niitä tulee lisää ja paljon tämän vuoden aikana.

    Upeaa uutta vuotta!

  • Hieno vuoden aloitus! Onnea! Minä olen aina ollut innostuja. Voisin maapallon heilauttaa uudelle paikalle tällä innostumisella ja paljon tapahtuu näinä hetkinä. Vuoden alku, koulujen alkaessa, maanantait jne. Ihan mahtavaa, kuin uusi mahdollisuus. Jotenkin tarvitsen näitä 'alkuja' jaksaakseni harmaampaakin arkea jolloin kyllä toimin myös ��. Projekti on melkeinpä lempisanani ��-aina valmiina ��‍♀️. Uusia innostavia alkuja sinulle ja kaikille ❤

    • Ooh ihan mahtavaa ja niin alku. Onhan uusissa aluissa jotain säkenöivää, niin totta. Ihanaa uuden vuoden alkua Maarit <3

  • Ihania hetkiä ❤️ Minusta on tullut rohkea sairauteni myötä ja sen myötä, että en enää ajattele, että universumi antaa hyvää ja tuo iloa vain silloin kun tapahtuu jotakin tajunnanräjäyttävän hienoa, vaan nykyään näen, että universumi antaa tätä kaikkea koko ajan. Jokainen päivä kun saa herätä, vaikkakin räntäiseen pimeyteen, niin se on lahja. Itse pidin elämää ja arkea itsestäänselvyytenä ja en oikeasti pystynyt olemaan kiitollinen tästä kaikesta, siis siitä tylsästä arjesta. Kovin harvoin sitä tulee miettineeksi, miltä se ankea arki näyttäisi vaikka jos yhtäkkiä neliraajahalvaantuisi, lapsille tulisi kuolemaan johtava sairaus tai talo palaisi alta. Se normaali arki on lahja, ja periaatteessa sen voi menettää minä hetkenä hyvänsä. Kiitollisuus on tehnyt minut rohkeammaksi ja rohkeus kiitollisemmaksi 😊

    Minna

    • Sairaus on varmasti sellainen taitekohta, joka muuttaa ajattelussa radikaalisti jotain isosti. Olen ihan samaa mieltä, että universumi antaa koko ajan, jos osaa katsella. Toki joskus on päiviä, että on ihan pohjalla ja se meille kaikille sallittakoon, kunhan vaan nousee sieltä ja näkee taas kaiken kauniin.

      Monia asioita tulee pidettyä itsestäänselvyytenä, toisaalta olen myös ihan kamala pelkäämään, että ikäviä asioita tapahtuu, johtuen varmaankin vuosien ikävistä asioista. Mutta sairaus tai lapsen sairaus muuttaa asennetta maailmaan ja kasvattaa omaa kiitollisuutta.

      olet viisas Minna, kiitos kommentistasi, joka antaa meille jokaiselle ajattelemisen aihetta. <3

  • Hyvä tulee hyvän luokse – keep on going & doing <3
    Ennustan hienoja asioita tulevaksi – tästä tulee hyvä vuosi, tehdään siitä sellainen.
    Mahtispäivää teille sinne ja seurailen kun ehdin somesta – terkkuja toisellekin ihanalle kaunottarelle!

    • Minullakin on sellainen hytinä, että tästä tulee hyvä vuosi ja nimenomaan tekojen kautta. <3 Ihanaa uuttavuotta Heli <3

  • Mulle tapahtui tämän vuoden alussa heti hyviä juttuja, kuten muutto, joten tuntuu että tämä vuosi on todellakin alkanut hyvissä merkeissä. Toivottavasti hyvä vire jatkuu. Mahtava tuo teidän tubekanavan nosto esiin 🙂

    • Uusivuosi ja muutto, siinä on hyvä uuden vuoden alku kaikelle. <3 Kiitos niin paljon Maija ja toivon, että vire jatkuu loistavana. Ihanaa uuttavuotta <3

  • Minä olen itse asiassa kurkkuani – tai pitäisi sanoa mieltäni – täynnä näitä median uuden vuoden lupauksia ja tavoitteita. Laaditaan listoja. Laaditaan listoja, miksi edellisen vuoden lupaukset ei pitäneet. Onneksi hyvä arki on alkanut. Optimistisuus, pelottomuus ja toivo ovat hyviä henkisiä – ei elämäntaparemonttia – tavoitteita. Paljon onnea menestyksestä tubettajana. Minä saan rohkeutta yksinkertaisesti impulsiivisuudestani. Sanon jopa rumasti, jos kyse on epäoikeudenmukaisuudesta. Ja sanon joskus ennen kuin ajattelen. Pieni varovaisuus voisi olla paikallaan, matami suorasuulla. Kivaa illan jatkoa sinulle.

    • Vähän sama homma, en vaan tykkää luvata mitään, koska ei ne kuitenkaan pidä. Tämä rohkeus oli teemana vahvistusta, nyt kun olen sen ulos kirjoittanut, niin toivon eli siis elän toivossa, että kun heikkoja hetkiä tulee, muistan tämän ja menen läpi harmaan kiven. 🙂

      Meidän tytär on suorasuu, mutta kun se on niin hänen luonne ja hän sanoo kaiken ilkeän ilkeyden hiventäkään, niin kukaan ei hänelle edes osaa loukkaantua. Eli jatka samaan malliin, katalaa on sellainen piiloveetuilu, suoruus on arvostettavaa. <3

      Ihanaa torstaita Marja <3

  • Kivoja asioita sun vuoden alkuun jo mahtunut 🙂 Niiden tuomasta hyvästä on hieno jatkaa!
    Munkin pitäisi olla joissain asioissa rohkeampi, mutta sanon kyllä suoraan ja joskus ajattelemattakin kun koen että jonkin asian kohdalla koen vääryyttä tai jotain toista kohdellaan asiattomasti.
    Mutta pelottomuutta ja rohkeutta täytyy kai vaan opetella.
    Ihanaa päivää sinulle 🙂

    • Hih ja eilen heti elämä kyykytti, kun tyttären gsm ja vielä suht uusi, tippui kanakastikkeeseen ja meni rikki.

      On hyvä osata sanoa suoraan ja puolustaa ihmisiä, sille iso peukku ja se jos mikä on rohkeutta.

      Ihanaa uuttavuotta Hertta-Viola <3

  • Minä en ole rohkea ollenkaan. Mietin usein, että pitäisi tehdä sitä ja tätä ja sanoa näin ja noin, silti en saa mitään aikaiseksi. Kärsin paljon tästä olotilasta, joka oikeasti vaivaa jo mieltäni. Pitäisiköhän sittenkin asettaa yksi toive tälle vuodelle, olla rohkeampi!
    Ihanaa tätä vuotta sinulle Tiia <3

    • Mutta kun inä olet niin ihana ja kultainen Outi, mutta muista Outi kun tulee näitä tilanteita, tärkeää on olla kultainen myös itselleen. <3

      Asetetaan ja olkoon rohkeus meidän toive <3 Ihanaa uuttavuotta Outi <3

  • Onneksi olkoon, tubettaja-tädit, ja samoin rohkeutta ja pelottomuutta sinullekin, Tiia! Kirjoitit ihanasti anopistasi, se sai kyyneleet silmiini. Ihanaa, että anoppisi jaksaa koristautua teidän tulostanne ilahtuneena.

    Olen huono kommentoimaan, koska yleensä lukaisen blogit nopeasti kännykän pieneltä näytöltä, ja pelkään kommentoivani helposti asian vierestä. Lisäksi inhoan näpytellä kännykällä vastauksia, ranne tulee kipeäksi muutenkin. 🙂

    On kuitenkin ollut monta kirjoitusta, joita olisin halunnut kommentoida. Kuten ennen joulua, kun kirjoitit tyttäristäsi ja ystävien kommenttien satuttavuudesta. Kommentoimatta jäi, mutta kirjoituksesi kyllä toi muistoja mieleeni. Nuoruus on haavoittuvaista aikaa. Onneksi vanhempana sitä on vähän paksunahkaisempi, vaikka kyllähän edelleenkin ilkeäksi tulkittavat kommentit satuttavat.

    Blogiasi on kiva lukea ja bloggarin oma valinta on, mitä kirjoittaa. Eihän kaikkien juttujen tarvitsekaan kiinnostaa kaikkia lukijoita! Tai ylipäänsä ketään. Itse tykkään lukea ja katsella kuvia elämästä, kauniista rakastetuista tavaroista, ihmisistä, paikoista joissa on kuljettu ja joita ihailtu. Tarina eletystä elämästä.

    Kaiken ei tarvitse olla niin "hienoa". Olen sanonutkin ystävilleni, että omasta elämästä voi tehdä niin luksusta kuin haluaa. Kauniissa kuvassa voi olla puutarhuri maata kääntämässä ja kuvaa katsoessaan voi ajatella, että oi onpa elämäni luksusta, kun saan tehdä näin ihanaa asiaa. Ja jokainen, joka on maata kääntänyt, tietää ettei se ole oikeasti mitään hienoa vaan raakaa työtä (ainakin minunlaisen antipuutarhurin mielestä). Mutta kaikki on asenteesta kiinni.

    Rakastan noita hauskoja mukejasi, ihan kateeksi käy tuo Muumipeikko kuutamolla. Se puuttuu omista kokoelmistani.

    • Kiitos niin paljon ja anopin kohtaaminen oli liikuttava, muistisairaus vie, mutta on näitä hyviä hetkiä joista ammennetaan. <3

      Älä ota paineita kommentoimisella ja sama täällä usein, kun illalla luen mobiililla postauksia ja nautin, mutta mobiililla kommentointi on karseaa hommaa.

      Olen samaa mieltä, ettei kaiken tarvitse olla hienoa ja rakkaimmat kuvat ovatkin hetkiä arkisesta elämästä. Ne tilanteet haluan painaakin mieleeni. <3

      Ihanaa, että tykkäät mukijutuista, niistä olen saanut jonkin verran negatiivista palautetta. Muumit on meillä tyttärien ja kummit, mummit ym. keräävät tyttärille muumimukeja, minun on sitten ne Disneyt, joita keräsin miltei 20-vuoden ajan hiljakseen eri reissuilta.

      Ihanaa loppuviikkoa Ei-Leen <3

    • Minä olen aivan muumimukifani, lapsille pukki tuo joka joulu kausimukin ja he ovat niihin jo aivan kyllästyneitä. Minulla oli hienot Nalle Puh – mukit, jotka toin Englannista teininä 80-luvulla, mutta toinen hajosi ja toinen on kadonnut. Vieläkin muistan hajonneen kyljessä lukeneen mietelauseen.

    • Hih ja eilen tyttären kanakastikkeeseen pudottama uusi puhelin palautti maanpinnalle, että pitikö mennä tuulettelemaan, hih se universumi se universumi.

      Ihanaa torstaita Maiccu <3

  • Hienosti on alkanut teidän vuosi. Onnea tyttärelle ja sinulle, kun sait toimia hyvänä haltijattarena. Onnea myös upeille "tädeille". Mistä saan rohkeutta? Ehkä eniten ajatuksesta, että ellen kelpaa omana itsenäni, ei voi mitään. Hyvää illan jatkoa.

    • Hyvin todettu ja omissa nahoissa sitä viihtyykin paremmin. Näin minäkin ajattelen, mutta joki muunlainen rohkeus, potku puuttuu.

      Ihanaa torstaita Kirsti <3

  • Luinkin tuon MTV:n kirjoitukset, onnittelut siitä! ♥ Mulle rohkeutta jännittävissä tilanteissa tuo se, että myönnän itselleni ja joskus myös niille muille, että mua jännittää. Muistan lukion toisena vuonna, kun piti äikän kurssilla mennä pitämään kirjaesittelyä luokan eteen ja mua jännitti niin paljon, että sydän hakkasi ja tärisin aivan hullun lailla. Ajattelin mielessäni, että en selviä tästä ollenkaan. Kun tuli mun vuoro mennä luokan eteen, myönsin kaikille että mua jännittää ja sen jälkeen pystyin rentoutumaan siellä luokan edessä, eikä sitten loppujenlopuksi jännittänytkään niin hirveästi 🙂 Lisäksi ajattelen, että oon parhaani tehnyt ja se riittää!

    • Luitko, olet ihana, kiitos Sofia. <3

      hyvää pohdintaa, noin olen tehnyt itsekin, jotenkin pelkonsa kun sanoo ulos ja muille, se murtaa jään, on jotenkin inhimillistä ja sen jälkeen ei yleensä pelota, jännitys on purkautunut.

      Ihan niin olet oikeassa, kun parhaansa tekee, niin se riittää aina.

      Suloista torstaita sinulle <3

    • Sinulle ihanuus samoin ja vaikka oma teemani ei ollut lainkaan optimistisuus vaan rohkeus, niin molemmat hyviä. Tunnen rajoitteeni optimistisuuden suhteen niin hyvin. 😉

  • Oikein hyvää uutta vuotta Tiia <3

    Ihanaa, kun vuosi alkaa noin hyvin – nauti siitä!

    Itse olen huomannut, että liiallinen ajatteleminen ja pohtiminen syövät rohkeutta. Kun menee vauhdilla, ei ehdi pelkäämään 🙂
    Ikä lisää sosiaalista rohkeutta, mutta nakertaa taas sellaista seikkailurohkeutta, eli enää en lähtisi maailmalle ihan noin vain, mutta puheiden pitäminen yms. sujuu nyt paljon paremmin, kuin mitä nuorena.

    • Ihanaa uuttavuotta Marianna <3

      Kuulostaa ihan samalta, miten jossain kohden ei tuntunut miltään muuttaa ulkomaille ja nyt ajatus kauhistuttaisi Ikä tekee tehtävänsä, mutta onneksi ikä tuo juuri sosiaalista rohkeutta lisää. <3

  • Ihanan positiivisilla jutuilla on sun vuosi alkanut! Toivottavasti jatkuu samanlaisena 🙂

  • Rohkean positiivita vuotta💜

    Viime vuonna tapahtui muutamia sellaisia positiivisia asioita, joista sain vähän toisenlaista rohkeutta tehdä muita positiivisia pieniä muutoksia elämässäni. Samaa tavoittelen tänäkin vuonna

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud