Atelier Cologne-tuoksujen lumoissa!

Sain kunnian eilen osallistua Atelier Cologne tuoksulanseeraukseen Helsingin Stockmannilla ja voin vain ihastuneesti huokaista, että käväisin tuoksujen paratiisissa. Haltioitunut ja mykistynyt ovat ne sanat, jotka kuvaavat hyvin sitä tunnetta, kun saa mahdollisuuden tutustua uuteen tuoksumerkkiin, joka ei ole enää monille se tyypillinen tuoksubrändi vaan nyt puhutaan tuoksujen aatelista, niche-tuoksuista ja joiden takana on vielä romanttinen tarina. 
Uuden tuoksuperheen, Cologne Absoluen takana ovat Sylvie Genter ja Christophe Cervasel, joiden tarina on suoraan kuin elokuvista. Ganter ja Cervasel tutustuivat työhaastattelussa ja työskentelevät rinnakkain. Yhtenä iltana he menevät yhdessä illalliselle, missä Ganter kertoo yrittäjäunelmastaan. Samana iltana Cervasel kosii Ganteria. He eroavat aiemmista liitoistaan, menevät naimisiin ja perustavat yhdessä menestyvän tuoksutalon. 
Vuonna 2009 perustettu Atelier Cologne on ensimmäinen Cologne Absolue-parfyymitalo ja tuoksuperheen luoja. Inspiraatio tuoksuihin on saatu legendaarisesta Eau de Colognesta. 

Ensimmäistä kertaa sitrusperäiset raaka-aineet on sekoitettu yhteen hienojen ja arvokkaiden, luonnollisten raaka-aineiden kanssa. Näin tuoksuihin on saatu täydellinen sekoitus ja ennenäkemätön kestävyys iholla ja jotka tekevät sen, että Atelier Cologne-tuoksut mielletään niche-tuoksuiksi, vaikka Cervasel ei niche-tuoksunimestä pidäkään. 

Niche-tuoksut tarkoittavat pienissä erissä huippulaatuisista raaka-aineista valmistettavia tuoksuja, joita tekevät yhtiöt erikoistuvat vain tuoksujen tekoon. Raaka-aineet ovat pääsääntöisesti luonnon ainesosia, mikä on tällä hetkellä todella suuri trendi tuoksujen maailman markkinoilla. 

Niche-tuoksuista erityisiä tekee se, että niitä myydään vain tarkoin valituissa myymälöissä tai omissa tuoksumyymälöissä, eikä niitä mainosteta laajalti.

Juuri eilen keskustelin ennen Atelier Cologne-tilaisuuteen menoa ystävän kanssa, että miten jo ostokokemus on aivan erilainen elämys, kun kyseessä on niche-tuoksut. Palvelu on, kuin olisit filmitähti ja tämä tukee myös taannoin kuulemaani luentoa tulevaisuuden trendeistä, että yksilöllisen palvelun merkitys tulevaisuudessa korostuu ja ihmiset kaipaavat ostokokemukseltaan jotain erityistä ja elämyksellistä. 

Atelier Colognen on ostanut L’Oreal, joka tukee Cervaselin ajatusmaailmaa, tuoda niche-tuoksut kaikkien ulottuville.

Atelier Cologne koostuu viidestä erilaisesta tuoksusarjasta ja kaikki tuoksut ovat unisex tuoksuja. 

Joie De Vivre, raikkaan eläväiset ja sitruksiset tuoksut ja joka oli sarjoista suosikkini ja olisin huolinut tuoksusarjasta aivan jokaisen tuoksun. 

Chic Absolue, puhtaat, kuulaat ja elegantit tuoksut.

Avant Garde, lämpimät, uskaliaat ja odottamattomat tuoksut, joista kahvifanin suosikki oli sarjan Cafe Tuberosa tuoksu. 

Haute Couture, voimalliset, uniikit ja arvokkaat tuoksut

Carte Blance, mausteiset, eksoottiset ja kesyttömät tuoksut

Atelier Cologne-pisteellä on mahdollisuus valita 30ml tuoksulle upea nahkakotelo, johon saa kirjailtua kullalla tai hopealla vaikka oman tai rakkaan nimen. Nahkakoteloita on runsas värikirjo tarjolla. Jos haluaa antaa tuoksun lahjaksi jollekin erityiselle ja tuoksujen valintahan kuitenkin on aika yksilöllistä ja haastavaakin, ellei tunne hyvin tuoksun saajan tuoksumakua. Viemällä lahjansaaja Atelier Cologne-pisteelle tuoksuttelemaan ylellisiä ja upeita tuoksuja on mieluisa ja elämyksellinen lahja jo itsessään. Kun lahjansaaja saa valita 30ml tuoksulleen ylellisen nahkakotelon valitsemallaan tekstillä ja lahjarasiaan vielä isomman tuoksun, uskon, että lahjansaaja muistaa kyseisen hetken aina. 

Oma valintani lahjapakkaukseen oli Joie De Vivre-sarjan raikkaan eläväisistä ja sitruksisista tuoksuista  Clementine California, jonka tarina kuulostaa tältä: ”Oli kuuma hellepäivä pitkään aikaan ja tunnelma elokuvastudiolla oli jännittynyt ja intensiivinen. Hän oli etsinyt täydellistä näytteljää jo kauan. Hän oli jo valmis luovuttamaan, kunnes sisään käveli nainen. Siinä hän oli, nainen, josta hän oli unelmoinut. Hänen luonnollinen kauneutensa ja erikoinen ääni varastivat hänen huomionsa heti.”

Tuoksunuotit:

Ensituoksussa: Californian clementiini, Italian mandariini , Makedonian katajanmarja

Sydäntuoksussa: Kiinan anis, Kiinan Sichuan pepper, Egyptin  basilika

Pohjatuoksu: Haitin vetiver, Uusi-Kaledonian santelipuu, Ranskan sypressi

Rakastan luoda itsekin tuoksutarinoita, miten tuoksut vievät mielikuvissa maailmojen ääriin ja kertovat ihmisten elämästä tarinoita ja seikkailuja. Atelier Cologne-tuoksuilla on jokaisella oma jännittävä tarinansa, kuvaamaan kutakin tuoksua.

Oman lahjapakkauksen mukana tuli saman sarjan toinen 30ml tuoksu, juurikin tuossa upeassa nahkakotelossaan ja nimeltään Orange Sanguine, jonka ensituoksu vie heti etelän appelsiinipuiden äärelle, mutta vaikka appelsiinin tuoksu on alussa keskeisenä tuoksuna, tuoksu muuttuu iholla syvemmäksi ja moniulotteisemmaksi. Orange Sanguine oli oma ykkösuosikkini sarjan tuoksuista ja upeana kakkosena Clementine California tai onko edes pakko päättää, Joie De Vivre-sarjan kaikki tuoksut viehättivät tuoksunenääni täydellisesti. 

Orange Sanguine tuoksutarina: ”Hän ajoi koko yön vain nähdäkseen hänet. Ehkä se johtui adrenaliinista tai vähistä yöunista. Hänen muistellessaan heidän yhteisiä hetkiään, tämä päätös tuntui kohtalolta. Auringonnousu valaisi kirkkaasti ja hän ajoi yhä kovempaa. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin nähdä hänet uudelleen.”

Tuoksunuotit:

Ensituoksussa: Italian veriappelsiini, Sevillan pomeranssi, Italian punainen mandariini

Sydäntuoksussa: Egytin jasmine, Afrikan Geranium, Madagascarin mustapippuri

Pohjatuoksussa: Brasilian tonkapapu, Indonesian santelipuu, Teksasin setripuu
Atelier Cologne-tuoksut ovat syntyneet rakkaudesta ja Atelier Cologne-tuoksut voivat olla lahja itselle, omalle rakkaalle, ystävälle tai jollekin jolla on jo kaikkea. Ripaus elämää isompaa luxusta ja ylellisyyttä, jotain joka nostattaa arjesta. 

Voin kertoa, että puhun nyt syvällä rintaäänellä, sillä eilen tilaisuudesta otin metron alleni, sillä autoni oli Itäkeskuksessa parkissa ja sain metrossa tarkastusmaksun, eikä sekään tuntunut niin pahalta, sillä leijuin jossain ihan omassa tuoksumaailmassa kepeänä ja iloisena. Olin kyllä ollut maksavinani lipun, mutta piti sitten whatsappailla kahdenkin eri ihmisen kanssa samaan aikaan ja ilmeisesti nettiyhteys oli katkennut ja maksu ei ollut mennyt perille. Opinpa tästä jotain, että tarkistan aina jatkossa onko maksu mennyt loppuun asti, enkä hörhöä viestejä ystävien kanssa. 

Eli oma syy, mutta kyllä lipuntarkastaja oli niin pahoillaan, että hoki vaan, että on todella pahoillaan. 🙂 Näki vielä laitteeltaan, että olin menomatkalla maksanut lipun onnistuneesti. No mutta tämä episodi ja 80e ylimääräinen menoerä ei onnistunut pilaamaan päivää ja kiitos siitä kuuluu uskomattomalle iltapäivälle Atelier Cologne-tuoksujen parissa, joiden pariin suorastaan lumoutuneena uppouduin ja muu maailma katosi siinä hetkessä. 

Pakko vielä tähän loppuun todeta, että Atelier Cologne-tuoksut menevät valikoimallaan ja luxusripauksellaan aiemmin rakastamistani unisex Hermesinkin tuoksuista ohi. Sarjaan kuuluu muuten myös vartalovoiteet, suihkugeelit, tuokskynttilät ja saippuat.  Hinnat vaihtelevat riippuen tuoksusarjoista, mutta edullisimmillaan on juuri nuo minun rakastamat kepeät Joie De Vivre-sarjan tuoksut, 30ml 60e, 100ml 110e ja 200ml 165e. 
Miltä kuulostaa Atelier Cologne-tuoksut ja se, että tuoksuissa on enemmän luonnollisia ainesosia. Olisiko tässä juuri rakastamasi lahja sinulle tai lahjaidea jollekin rakkaalle? Mikä on sinun lempituoksusi ja nyt en kysy tuoksupulloista, vaan kaikista maailman tuoksuista. 

Ihastuttavaa keskiviikkoa kaikille. 

*Atelier Cologne lahjapakkaus tuoksuineen saatu pr-tilaisuudesta


28 thoughts on “Atelier Cologne-tuoksujen lumoissa!”

  • Mielettömän oloisia tuoksuja! Ihan kaiholla ajattelin, ettei tuollaiseen ole varmasti ikinä varaa. Mutta nuo kepeimmät (ja myös minulle sopivimmat) ovatkin ihan järkevissä hinnoissa! Pitää singota tuoksuttelemaan. Ihanaa ja aurinkoista viikkoa!

    • Nämä vie kyllä tuoksut ihan eri tasolle, ylellisyyttä ja luxusta ja kyllä ihan monista tuoksuista joutuu saman verran maksamaan muutenkin, joten tämän oman sarjan hinnat olivat ihan normaalit. Tuoksut joissa on enemmän ylellisiä ainesosia ovat luonnollisesti sitten hintavampia. Täällä nyt on koko ajan vaan tuoksuttu näiltä, fantastisia tuoksuja.

      Mene ihmeessä tuoksuttelemaan ja olen ihan varma, että löydät oman suosikin, näistä ei voi olla löytämättä.

      Ihanaa talven jatkoa mses <3

  • Nyt menin sanattomaksi! Tälläinen olisi unelma saada syntymäpäiväksi. Kiitos kun kerroit näistä Tiia ja kivaa päivää, terv. Aija

  • Sinä olet tosiaan päässyt oikeaan tuoksujen paratiisiin 🙂 Ja ihastuttava tuoksupaketti saatu aikaiseksi 🙂 Leppoisaa loppuviikkoa Tiia ja terkkuja täältä Järvenpäästä. Nyt opetellaan uuden kaupungin tavoille 🙂

    • Jani ja vannon, että tästä sarjasta löytyisi sinullekin tuoksu ja useampikin. <3 Onnea uuteen kotiin ja koittakaa selvitä tavaroiden selvittelyistä. <3

  • Kuulostaa todella ihastuttavatlta tuoksulta.

    Töissä mietimme usein ostokokemusta. Etenkin kuin kalliimmista tuotteista on kyse, kokemuksessa täytyy olla jotain ekstraa; kaunis, hieman ylellinen ympäristö, tyylikäs pakkaus ja paketointi, erinomainen palvelu. Jotain, joka saa tuotteen tuntumaan ylelliseltä ja ostajan irtaantumaan hetkeksi arjestaan.

    Muistan joitain upeita ostokokemuksia, joissa tuote ei edes ole ollut niin kallis, mutta paketointi ja muukin palvelu on olut niin upeaa, että se on saanut minut tuntemaan itseni suorastaan erityislaatuiseksi, kun olen kulkenut kadulla ostoskassi käsipuolessa.

    • Tuuli nämä on ihan sinun juttu ja ehdottomasti menet Stockkalle tuoksuttelemaan. <3

      Olen ihan samaa mieltä, että omiin ostomieltymyksiin on vaikuttanut tietenkin palvelu, mutta myös se jokin extra, kauniit pakkauksest, silkkinauhat, kuivakukkia kenties mukaan tai mitä tahansa, se pieni jokin special. Sama jos saa kotiin jonkun lähetyksen, jos mukana on käsinkirjoitettu viesti, juttu menee heti uudelle tasolle.

      Eikö ole ihana ja nuo ostokokemukset muistaa aina ja koko päivä menee siivillä, ei edes tarkistusmaksu ottanut kupoliin, kun leijuin koko päivän.

      Varmasti Pariisissa ja Japanissa olet nähnyt paljon tälläisiä erityispalveluita. <3

      Ihanaa päivää <3

  • Varmasti ihan huippuihania tuoksuja kaikki:) Kiitos esittelystä! Voi harmi tuota lippua:( Minulla tuli monta tuoksua mieleen…kuten juuri pestyn puhtaan pyykin tuoksu, äidin leipoma pulla kun se tulee uunista ja joulukuusi kun se on hetken sulannut sisällä:) Kaunista talvipäivää sinne ja ihanaa alkavaa maaliskuuta♥

    • Puhdas pyykki, koti joka tuoksuu pullalta, kasteruoho, vauvan pääläki jne. Ihania ihania tuoksuja maailma pullollaan ja kun ne saadaan näin hienostuneella tavalla pullotettua, niin wow.

      Ihanaa talvipäivää Päde <3

  • Kuulostaa ihanalta koko tilaisuus ja tarinat sen ympärillä:) Olet juuri oikea ihminen tuohon tilaisuuteen, koska puhut ja kirjoitat aina innoissasi uusista tuoksuista:) Yksilöllinen palvelu kuulostaa kyllä hyvältä ja siten ostoskokemuksesta tulee todella sellainen, että minua huomioidaan ja että olen tärkeä. Kaunis ympäristö, kiireettömyys ja upea tuote kauniisti paketoituna, kuten Tuulikin tuolla manitsi, viehättää:) Siksi välillä hirvittää ajatus siitä, että kaikki ostot suoritetaan verkkokaupan kautta. Silloin ei saa sitä samaa fiilistä.

    • Tuoksut on numero 1 <3 Tuoksut saavat tunnetiloihin ja oikeastaan ovat vaikka yhtä mielenkiintoisia, kuin viinit. Eli mitä enemmän tuoksuttelee, sen enemmän oppii tunnistamaan erilaisia tuoksuvivahteita ja nuotteja ja myös rakastumaan erilaisiin tuoksuihin. Kuten kahvikin, enää ei mikään laimea kelpaa, pitää olla syvää ja tummaa ja laadukasta kahvia tai miehellä olut tai viini, kun nuorena kelpasi kaikki. Onko tämä sitä keski-ikää, <3

      Ihan kuten Tuulikin mainitsi Atelier Cologne pisteellä olo tuntuu aivan erityiseltä.

      Ihanaa päivää M <3

  • Kuulostaa todellakin tuoksujen paratiisilta. Ihania nuo tarinat myös tuoksujen takana. Kun rakastaa toisiaan ja tuoksuja, voi siitä vain syntyä jotain maagisen ihanaa!
    Mukavaa keskiviikkoiltaa Tiia <3

    • Eikö olekin ja mikä rakkaustarina ja siksi varmasti on syntynytkin kuten kuvailit, jotain maagisen ihanaa. <3

      Mukavaa päivää Outi <3

  • Jälleen kerran olet päässyt osalliseksi prinsessasatuun. Jes! Iloitsen puolestasi. Tulipa kallis metroajelu, mutta kun sinua itseäsi ei harmita, en minäkään aio voivotella. Tarina tuoksun takana on kiehtova ajatus. Maagista, mahtavaa maaliskuuta Tiia <3

    • Päätin, etten ala päivääni pilaamaan asialle mille en voinut mitään, oma vika ja opin jotain eli tarkistamaan sen lipun, että maksu on varmasti mennyt perille. Mutta toki harmitti, mutta päätin vaan nyt en ajattele, että ei tuo nyt maailmoja kaada.

      Oli kyllä taianomainen päivä. <3

      Ihanaa viikon jatkoa Kirsti Kaija <3

  • Hyvältä näyttää. Onneksi oli tuoksujen lumoissa vielä kotimatkalla, niin ei se tarkastusmaksu tuntunut missään 🙂

  • Olit tuoksujen taivaasssa. Romanttinen tarina oli hieno. Tuli vain surullinen olo niitten jätettyjen puolisoiden takia.Nahkakotelo oli huippu yksityiskohta.

    • Niin minullekin tuli surullinen olo, päätin ajatella, että jokaista osapuolta odotti jatkossa jotain parempaa. <3 Nahkakotelo on jotain mieletöntä, rakastan juuri tuollaisia asioita. <3

      Ihanaa päivää Marja <3

  • Näissä on kyllä niin upea oma tuoksumaailmansa. Taisi käydä niin, että löytyi haistelujen jälkeen joukosta oma uusi signature scent. Tällä hetkellä ajatusta, koskahan seuraavan kerran haluan käyttää muita tuoksuja kuin valitsemaani? 😀

    • Niin on ja vievät tuoksut ihan toiselle tasolla. Sama ongelma täällä, nyt en vähään aikaan halua muuta, kuin fiilistellä näitä. Oli niin kiva nähdä. Muiskuja päivään Jonna <3

    • Ehdottomasti käyt ja varaa hieman aikaa, paikka on pala taivasta tai paratiisia tai kuten sanottu, monen monta taianomaista tuoksutarinaa. <3

      Ihanaa päivää Mira <3

  • Ihanan elämyksellinen kokemus ja nuo tuoksut ovat varmasti taivaallisen hurmaavia. Tuo tarina vielä lisää tuoksun ihanuutta.
    Mukavaa pakkaspäivää Tiia 🙂

    • Ihan mieletön kokonaisuus ja tuoksut. Suostuttelen menemään käymään pisteellä, on hytinä, että rakastut.

      Ihanaa viikonloppua Marjo <3

  • Mä just kuolin kateudesta! Kuolin!!! <3 <3 Ihan liian ihanaa!! Rakastan kirpeitä sitrustuoksuja eniten maailmassa. Näitä on pakko päästä haistamaan <3

    Tulipas monta sydäntä 😀

    • Salla rakas voi ihanuutta, niin kyllä tiedän ja sydän tietää myös, että tämä jos mikä on ihan sun juttu! Sitrustuoksut ovat täälläkin ihan ykkösiä ja silloin, kun ne on vielä hienostuneessa muodossa, niin pala taivasta ja nämä on juuri sitä.

      Ihanat sydämet laitoit muru <3 <3 <3 <3 tässä sullekin monen monta <3 <3 <3 Kivaa viikkistä <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud