Avainhetki joka loi perheeni!

Avainhetki joka loi perheeni!
Luin Emman Harkittuja herkkuja blogista kivan mielenkiintoisen postauksen nimeltä ”Avainhetkiä” ja Emmalle kommentoituani tuuminkin, hei haluan kirjoitella samasta aiheesta. Aihe sopii myös hyvin eilisen ystävänpäivän vaaleanpunaisen hattaraisiin jälkilöylyihin.  
Pelonsekaisin tuntein on joskus hauskaa leikitellä ja pyörittää ajan kelloa taaksepäin ja pohtia, mitäs jos olisin mennyt onneni ohi. Mitäs jos minut olisi pienenä laitettu siihen ruotsinkieliseen päiväkotiin, josta hampaat irvessä kieltäydyin ja koko elämäni polut, ystävät, kenties työpaikka, koulut, kaikki olisi mennyt eri tavoin. Mieheni olisi eri henkilö ja olisiko minulla lapsia tai edes miestä, mitä olisi tapahtunut, ellei kohtalo olisi kuljettanut minua polkujaan, kuten kuljetti?

On hurjan pelottavaa ajatella, mitä jos lapseni eivät olisikaan syntyneet, asiaa ei lämmitä yhtään ajattelu, että sitten minulla saattaisi olla ihan toiset lapset. Tälläisiä aiheita on joskus elokuvissakin pyöritelty ja aiheena on suorastaan raastavaa ajatella, mitä jos minulla olisi ihan eri perhe, vaikka se eri perhe sitten oma perhe olisikin, enkä tietäisi muusta. Tämä ajattelu saa myös arvostamaan merkillisellä tavalla sitä omaa elämäänsä ja rakkaitaan lähellä. 


Meidän pikku tiitiäiset silloin joskus. <3
Koska perhe on selkeästi omalla kohdalla sellainen elämän leikkauskohta ja ehdottomasti niitä asioita, joita en vaihtaisi tietenkään. Onkin selvää, että oma avainhetkeni on ollut perheeni syntyminen, tämän nykyisen perheeni, mutta liitän tarinaan mukaan myös oman lapsuuden perheeni synnyn.  Pitkän kaaren mukaan oman avainhetkeni ympyrä sulkeutuukin välillisesti lapsuuteen ja ei olisi toteutunut ilman muita ihmisiä. Näinhän se aina näissä tarinoissa menee, tarinan sivuhenkilötkin ovat suuressa roolissa. Kun kaivaa jonkin syntytarinaa oikein pitkälle, on ällistyttävää miten ihmiselämän pieneenkin hetkeen vaikuttaa niin moni muu tapahtuma ja muut ihmiset. 

Törmäsinpä omaan mieheeni Ravintola Kaarlen portaikossa Helsingissä. Olin laittanut päälleni ”älä tule lähelleni nutturan ja paksut vihasilmälasini”, en ollut seuraa etsimässä, vaan uuden ystävän kanssa pitämässä hauskaa. Kompastuin Kallen portaikossa ja vieras mies koppasi minut kiinni, katsoi hymyilevillä silmillä silmiini takaisin. Ehkä tuo hymy ei ollut ihailua kuten luulin, vaan kenties toista nauratti verkkokalvoille iskevä koominen näky sekavine nutturoineen, valkoisine paitoineen, jossa oli kahvijuomaläikkiä etumuksessa ja siinä juomassakin oli lusikka ylösalaisin ja alkoholilla ei siis ollut mitään tekemistä asian  kanssa. 😉

Katseen kohtaaminen portaikossa oli kuitenkin rakkautta ensi silmäyksellä ja ellei rakkautta, niin ainakin ihastumista. Kuusi  kuukautta tästä kohtaamisesta, kun mieheni koppasi minusta kiinni, muutimme perheenä viideksi vuodeksi ulkomaille miehen työn perässä ja mukaan seikkailulle lähti mieheni kaksi lasta edellisestä liitosta ja minun kolme kissaa. Sain suurperheen suorastaan puolessa vuodessa ja elämäni mullistui eikä ollut enää entisellään. 

Muksut <3

On hauska miettiä tuota muistoa ja miten pienestä kaikki oli kiinni, satunnainen törmääminen, sekunnin murto-osa tai mitä jos en olisi kompastunutkaan.  Mutta paljon enemmän tarvittiin, jotta tämä kyseinen avainhetki otti kuitenkaan syntyäkseen. 

Samana päivänä juttelin työpaikalla Nina ystäväni kanssa, joka ei tuolloin vielä ollut ystäväni, mutta tänä päivänä on erittäin rakas ja hyvä sellainen. Heitin sitten Ninalle torstai päivänä, joka ei ollut tuolloin minulle mikään normi biletyspäivä, että ”josko lähtisimme baariin” ja siihen Nina vastasi, että ”lähdetään vaan”. Jos Ninalle ei olisi  tuo ilta sopinut, olisi tämä tarina täysin toisenlainen. Samana iltana löysin itselleni hyvän ystävän ja myös mieheni. Sanoisinko, että nyt aletaan jo puhumaan totisesti todellisesta onnenpotkusta. Mieheni kautta sain vielä neljä upeaa lasta, joten tuo ilta todellakin toi monta ihmistä elämääni ja kasoittain rakkautta. 

Sattuipa sitten vielä niin, että Nina tiesi mieheni edellisestä työpaikastaan ja kun treffien aika oli ja varmistelin vielä Ninalta, että oletko varma, ettei kyseinen mies ollut joku hullu, Nina vastasi ”trust me, ihan täyspäinen mies on, mene treffeille vaan”. Luultavasti olisin mennyt treffeille joka tapauksessa, mutta kivan säväyksen tarinalle antaa tämä Ninan ja mieheni yhteinen vanha työpaikka. 

Nina&minä
Mutta miten sitten Ninaan tutustuin ja päädyin samaan työpaikkaan Ninan kanssa. Tästä päästäänkin jo lapsuuteen ja kaikkein pitkäaikaisimpaan ystävyyteen ystäväni Sarin kanssa, jonka kanssa olemme olleet ystäviä jo 45-vuotta. Sarinkin tätini löysi minulle ystäväksi Töölön kerrostalon rapusta, joten tätiänikin tarvittiin tähän tarinaan. Sari ja myöhemmin elämääni ystäväksi tullut Sarin sisko, ovat minulle kuin siskoksia ja olen erityisen otettu, että he kutsuvat meitä kolmea siskoksiksi ja meidän Whatsapp ryhmänkin nimi on ”siskot”. 

Rakas tätini Tuula ja minä <3
Se, että päädyin Ninan kanssa samaan työpaikkaan johtui siitä, että Sarin sisko oli ja on tänä päivänäkin töissä kyseisessä työpaikassa töissä ja Sari neuvoi ottamaan siskoonsa yhteyttä, jos sieltä löytyisi minulle parempipalkkaista työtä. Niinpä otin Sarin siskoon yhteyttä ja päädyin samaan työpaikkaan Sarin siskon Kikan kanssa ja tapasin lopulta myös Ninan. Työpaikalla näin myös Sarin siskosta Kikasta tuli minulle rakas ystävä. 

”Siskojengi”
Eli jos tätä tarinaa oikein miettii, niin loppupeleissä on tätini ansiota, että hän poimi minulle rapusta minun ollessa 5-vuotias ystäväkseni Sarin (kohtaloni mieheeni oli tuolla hetkellä sinetöity) ja Sarin sisko taas vinkkasi keneen ottaa yhteyttä, jotta sain työpaikan, jossa tapasin kaverini Ninan, jonka kanssa lähdimme baariin ja tapasin mieheni.

Loppupeleissä kuitenkin kait on kiittäminen isovanhempiani, jotka kasvattivat minut tuossa kerrostalossa, jossa tapasin ystäväni Sarin. Kiittäminen myös vanhempiani, että he antoivat isovanhempieni kasvattaa minut, kun itse olivat niin nuoria ja erosivat nuorena. Koska jos olisin asunut isäni ja äitini kanssa tai toisen heistä, niin tämä mieheni ja minun rakkaustarina ei olisi koskaan sinetöitynyt.

No miten sitten isovanhempani tapasivat, pakkohan se on tähän vielä kertoa, sillä ihan loppujen lopuksihan ympyrä sulkeutuu heidän rakkaustarinan avainhetkeen. On kaunis kesäpäivä ja Hietaniemen hiekkaranta Helsingissä, jonne on päätynyt kotkalainen mummini ja helsinkiläinen vaarini samaan aikaan. Vaarini näkee kauniin mummini menevän uimaan ja  se oli vaarin sanojen mukaan rakkautta ensisilmäyksellä. 

Vaari lähtee uimaan mummin perään ja kysyy mummin puhelinnumeroa ja loppu onkin historiaa. Mummi on kertonut, että vaarin uskomattoman huonon muistin huomioiden on uskomatonta, että vaari muisti mummin puhelinnumeron. Mummi myös on kertonut tuosta hetkestä, kun vaari ui hänen peräänsä, että se oli heidän kohdallaan salamarakkautta, aivan kuten meillä mieheni kanssa, kun  hän nappasi minusta kiinni Ravintola Kaarlen portaikossa. Mummikin muuten aikoinaan antoi siunauksen mieheni ensimmäisen kerran tavatessaan ja kuiskasi korvaani ”komea kuin Gary Grant, pulloon laittaisin.”

Tätä tarinaa voisi jatkaa loputtomiin, jos tietäisin vielä enemmän isovanhempien historiaa, mutta loppupeleissä jo tämäkin tarina kertoo minulle kieltä, että kohtalon tarkoitus on olemassa ja on hauskaa ajatella, että ihmiset, niin ystävät, lapset kuin oma rakas, tulivat elämääni tarkoituksenmukaisen sattuman kautta ja tämä sattuma syntyi kenties silloin, kun mummini ja vaarini silmät kohtasivat salamarakkauden hetkessä. 

Miten mieheni sitten torstai-iltana sinne ravintolaan päätyi, kerrottakoon vielä se. Hänellä oli lapsivapaa ilta ja hän oli ollut liikeillallisella. Illalliskumppanit kuitenkin lähtivät arki-iltana aikaisin kotiin ja mieheni tuumi, josko käyn tuossa viereisessä ravintolassa nappaamassa yhden oluen, ennen kuin menen kotiin ja sittenpä hän törmäsi portaikossa erääseen tätä postausta kirjoittavaan ”hulluun” ja nämä  kaksi portaikossa kohdannutta toivottavasti elävät elämänsä onnellisena loppuun asti, sen pituinen se. <3

Avainhetket eivät synny tyhjiössä, ihminen ei ole mitään ilman toista ihmistä. <3

Miten siellä onko jakaa jokin oma avainhetkitarina, saa olla minkälainen vaan, eikä sen tarvitse kertoa rakkaudesta tai perheen syntymisestä. Avainhetki voi olla surullinen tai onnellinen. Olisi ihanaa kuulla tai vaikka jos lähtisitte muut bloggaajat toteuttamaan tätä Harkittuja herkkuja Emman kivaa postausideaa. 


Romanttista rakkauden- ja ystävänpäivää kaikille, sille ystävän-ja rakkauden päivähän on ihan joka päivä. 

*Riikka Hollon ja Mari Päiväniemen kirjan sain tänään Riikalta postitse ja kirja sopii niin  hyvin tähän rakkaus-ja ystäväteemaan ja siihen, että muista läheisiäsi ja muista rakastaa itseäsi. Siitähän kaikki suuretkin rakkaustarinat on tehty, kun rakastaa itseään, on helpompi rakastaa toista. <3


*Muistatko lapsuuden ystäväkirjat? Kuka oli sinun paras kaverisi? Entä nyt aikuisena, oletko ystävä itsellesi? Kädessäsi on erilainen ystäväkirja. Sen tarkoituksena on auttaa sinua tutustumaan elämäsi tärkeimpään ihmiseen: Sinuun itseesi. Voisitko olla itsesi paras ystävä? Kirja ei ole nopein tie onneen tai avain hyvään oloon. Se herättelee, haastaa ja tarjoilee asioille uusia näkökulmia. Kirja toimii kannustimena silloin, kun seuraavan askeleen ottaminen tuntuu hankalalta. Se lyö jarrut pohjaan liian kovissa kaarteissa. Uskalla heittäytyä tutustumisen suloiseen virtaan – löydä ystävä itsestäsi. Matkalla itseen voi väsyä ja ärsyyntyäkin, mutta anna tunteiden tulla sellaisina kuin ne tulevat. Anna itsellesi mahdollisuus kokea ja oppia uutta. Uskalla kaataa kuppi nurin ja tarkastella sen sisältöä. Tee rehellisiä valintoja ja rohkene luopua turhista uskomuksista sekä painolasteista. Sinä et tarvitse niitä.






88 thoughts on “Avainhetki joka loi perheeni!”

  • Asiat ovat hyvin pienestä usein kiinni ja asiat vyöryvät dominoefektin tavoin eteenpäin 🙂 Itsekin olen joskus pohdiskellut noita "mitä jos..", esimerkiksi vanhempani olivat suunnitelleet lasta jo vuotta aikaisemmin syntyväksi, mutta erinäisten syiden johdosta minä synnyinkin vasta seuraavana vuonna..

    Ihanaa torstaita <3

  • Ihania kuvia <3 Elämässä on välillä hassuja sattumuksia ja tuntuu, että koko elämä voi rakentua niiden varaan. Samaa olla HerraMiehen kanssa pohdittu usein, että kuinka iso sattuma oli, että kohdattiin ja kuinka kaikki olisi voinut mennä toisinkin. Hyvä näin. Ihana tuo teidän kohtaaminen <3 Saattaa hyvinkin olla, että tartun tähän ideaan itsekkin <3 Tämän päivän aihe oli ehkä sen verran henkilökohtainen, että seuraavaksi postailen rehumaailman asioista 😉 khih 😀

    • No mutta ensin rehut ja sitten vaikka tämä aihe. Avainhetki on aika kiva juttu kirjoittaa ja tulen innolla lukemaan siitä. Kivaa viikonloppua😘

  • Olipas ihanan romanttinen ja ihana tarina. Minähän en usko sattumaan, uskon että kaikella on tarkoituksensa 🙂

    Muiskuja loppuviikkoon <3

  • Ihana kertomus. Joskus se todella on pienestä kiinni, tosin emme tiedä olisiko toinen mahdollisuus syntynyt jos tämä tapahtumasarja ei olisi toteutunut 😉

    • Sitäkin on hauskaa pyöritellä. Mitä jos olisimme tavanneet myöhemmin, tosin aika vaikea tilanne, koska mies lähti viideksi vuodeksi ulkomaille, niin olisiko esimerkiksi juuri nämä meidän yhteiset lapset syntyneet sitten ikinä. Ihanaa viikonloppua😘

  • Ihana tarina <3 Enpä olisi minäkään miestäni tavannut, jos olisin päätynyt muualle töihin. Ja siellähän mekin on tutustuttu 🙂 Mahtavaa loppuviikkoa, Tiia <3

  • Sanotaan ettei sattumaa ole ja allekirjoitan sen. Omassa elämässäni on tapahtunut paljon ihania jos kamaliakin asioita ja kun niitä kelailee ja leikkii ajatuksella " mitä jos en olisi ollutkasn juuri sillä hetkellä siellä…"
    Esim. Sain 50- vuotislahjaksi lahjakortin kasvohoitoon, hoitolassa oli opiskelija jota luulin tietenkin kosmetologiopiskelijaksi. Hän kertoi kuitenkin olevansa hyvinvointineuvojaopiskelija. Kyselin kaiken mahdollisen ja olin ajatellut juuri hakea opiskelemaan kunhan jokin kiinnostava suuntaus löytyisi. No, otin selvää asiasta ja suoritin työn ohessa kyseisen tutkinnon ja jatkan huhtikuussa hyvinvointialan opiskelua. Tiedä vaikka ala vaihtuisi näin "aikuisena" vielä. Ihana tuo teidänkin tarinanne🤗. Kivaa lippuviikkoa sinulle☺

    • Ihan totta myös nuo kamalat asiat, joskus niitäkin tulee pyöriteltyä. Mitä jos, mutta pyrin olemaan ajattelematta niin, etten ajattele kaatunutta maitoa eli keskityn näiden hyvien asioiden pyörittelyyn enemmän. 💖

      Ihan mieletön tuo sinun tarina, ihan kohtalo. Oli mahtavaa kuulla siitä. Oikein sydämellistä viikonloppua💖

  • Perhe on suunnattoman tärkeä. Minä en olisi minä ilman sitä. Ilman meitä. Ihana – oikeasti romanttinen – tuo sinun ja miehesi kohtaaminen. Kiva että olet löytänyt siskot. Kivaa viikonloppua sinulle, Tiia.

  • Ihana tarina ♥ Minäkään en Tarun tavoin usko sattumaan vaan siihen, että kaikella mitä täällä meille tapahtuu on tarkoituksellisesti. Joskus kestää vain vähän pidempään ymmärtää se, miksi jotkut asiat tapahtuvat mutta kaikella on tarkoituksensa kuten sinun portaissa kompastumisella 😀 Hyvä oli vastaanotto kun siihen syliin jäit ♥
    Kivaa torstai iltaa!

    • Ihan juuri näin Marjo, jälkikäteen sitä huomaa, että mikä oli minkäkin tarinan opetus tai miten kohtalon toi johonkin tiettyyn paikkaan. ihanaa viikonloppua sinulle😘

  • ❤💕❤ Ihana tarina ❤ Elämän polut on ihmeellisiä mihin ikinä ne meidät johdattaakaan. Teidät on kyllä luotu toisillenne, jo ensi kohtaamisenne kertoi sen. Ja perhe – mitä olisimme ilman sitä. Meidän tarina alkoi aikanaan purkkapussilta 😄 ja olisikohan se ollut se purukumi, joka liimasi meidät yhteen… Muuten yksi juttu, olet ihan tätisi Tuulan näköinen! Luulin, että kuvassa olet sinä, joka pidät lasta sylissäsi.
    Mukavaa iltaa ja pian alkavaa viikonloppua!
    Terveisin, Johanna

    • Voi että miten ihanaa, purkkapussi ja mitenhän se tarina jatkuu, olisi niin mahtavaa kuulla. Olemme tätini kanssa kyllä todella paljon samannäköisiä erityisesti nykyään.
      Juuri edellisessä Marimekko postauksessa on mummini kuva ja sitten itse istun ruskettuneen tätini vieressä eli sieltä näkyy vähän miltä täti näyttää nyt, jos haluat käydä kurkkaamassa. Ihanaa viikonloppua 😘

  • Näillä ajatuksilla on hauskaa joskus leikitellä. Miten niin pieneistä asioista on kiinni mihin päin elämä lähtee kulkemaan.
    Nykyisen mieheni tapasin Facebookin kautta. Tultiin kavereiksi kaksi toisillemme entuudestaan tuntematonta ihmistä koirapiirien ja yhden yhteisen kaverin kautta. Kaksi vuotta ehdittiin olla pelkkinä fb-kavereina kunnes muutamien sattumien kautta alkoi tapahtumaan 🙂

    • Heli Kiitos että tulit kertomaan ihan mahtavaa kuulla. On todella mielenkiintoista kuulla miten ihmiset ovat tavanneet. Rakkaustarinat, niissä on sitä jotain. hyvää viikonloppua toivottaa ikuinen romantikko. 😘

  • Aivan ihana ja koskettava postaus, kiitos kun jaoit sen kanssamme Tiia <3 Mahtava nähdä teidän hääkuva, lisää niitä! <3

    Meidän avainhetki löytyy täältä, ensin Welmerin sanoin, sitten minun;

    https://merikapteeninvaimo.blogspot.fi/2016/10/ensitapaaminen-niinkuin-aviomieheni-sen.html

    https://merikapteeninvaimo.blogspot.fi/2016/10/ensitapaaminen-niinkuin-mina-sen-koin.html

    ja tässä tietenkin intro:

    https://merikapteeninvaimo.blogspot.fi/2016/09/intro.html

    Aww <3 <3 <3

  • Tiia-ystäväiseni … kaikella on aikansa ja kaikella on paikkansa. Sitä ei sovi kiirehtiä, sitä ei sovi odotella liikaa, se tapahtuu…niin meilläkin, vaikka meitä kaupiteltiin toisillemme jo vuosia aiemmin, tarvittiin vain se oikea aika ja oikea paikka… Elämä on tähtiin kirjoitettu ja ennalta tiedossa…jossain!

    • Se on juuri näin ja asioita ei voi pakottaa. <3 Niin ihanasti kirjoitit Saila <3 Ihmeellinen tuo teidänkin kohtalo, kaikki tapahtui juuri silloin kun sen oli tarkoitus.

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Upeita kuvia! Ihanaa luettavaa ja niin suloisia ensihetkiä yhdessä❤ Kiva oli lukea myös isovanhempiesi ensitapaamisesta. Nuo ensi kohtaamiset on kyllä sellaisia ettei niitä varmaan koskaan unohda! Teillä on suloiset lapset ja ihana perhe❤ Kaikkea hyvää sinne teille kaikille❤

  • Ihana tarina. Silmäkulma kostui, kun ajattelin, kuinka kohtalo tai sattuma teidät yhteen toi. Mahtavaa kun jaoit tämän tarinan meidän lukijoiden kesken.

    Hyvää illan jatkoa <3

    • Sinä ihana💖 Voi kiitos ja mieskin eilen muisteli, että hän oli jonossa vielä kääntymässä pois, kun ravintolana oli jono, mutta jokin veti sisään. Eikö mainiota. Kivaa viikonloppua 💖

  • Upea tarina ja ihanat kuvat <3

    Niin se (varmaan) on, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Alakoululaisena näin ensimmäisen kerran (tulevan) mieheni ja sen jälkeen meni vuosia, ennen kuin seuraavan kerran tavattiin ravintolassa – Molempiin kohtaamisiin liittyi sama ystäväni ja siintä se sitten alkoi, pikku hiljaa… 🙂

    • Onko teillä niin pitkä historia, voi miten suloista ja ihanaa kun kerroit. On niin mahtavaa kuulla kaikkien teidän tarinoita, miten rakkaus on saanut alkunsa. Kivaa viikonloppua.😘

  • Meinasin jo laittaa koneen kiinni…takana pitkä mutta kiva päivä koulussa ja tuomisina aika kaunis surulaite, vaikken surullinen olekkaan 🙂 Tein sitten pari kesätyöpaikkahakemusta ( JOS vaikka pääsisi tälle uudelle alalle töihin kesäski, niin ei tarvitsisi mennä vanhaan…) sitten alkoi tympiä ja tuli olo, etten kuiteskaan pääse, olen jo niin vanha jne….tylsääää
    En laittanutkaan konetta kiinni vaan päätin lukea pari blogia ja sinun tuli eteeni. Kiitso Tiia aivan valloittavasta tekstistä. Nousin synkästä olosta heti pinnalle ja hyvälle tuulelle. Huvittavaa miten olet tavannut miehesi, nimittäin täällä hieman samantyyppinen kohtaaminen, tosin kuntosalin ovella 🙂 Ja mikä sain minut sinä iltana muuttamaan suunnitelmiani ja lähtemään punttisalille uimisen sijaan….se onkin ihan toinen juttu.

    Kiitos Ihana kun pirisit mieleni <3
    Ihanaa viikonloppua sinulle ja perheellesi <3

    • Satu voi miten ihanasti kuvailet miten oli tympeä olo ja kukkalaite ja työhakemukset ja epäusko omaan itseensä ja kaikki ja sitten luet tämän. Teit niin iloiseksi, kiitos niin paljon aivan ihanaa viikonloppua ja Paljon halauksia ja laita vaan ne työpaikkahakemukset vetämään, elämä voi yllättää 💖

  • Kyllä minä olen joskus miettinyt mieheni ja minun kohtaamista. Minä en halunnut hengailla Helsingissä, mutta sinne kuitenkin kaverini Marjon kanssa päädyin. Siellä sitten mies, joka on Marokosta asti, näkee minut kahvilassa ja kysyy saako nähdä tatuointini. Espoolainen ja marokkolainen kohtasivat ja sanon niin kuin sinäkin, toivottavasti elävät happily ever after <3
    Minusta on kyllä ihan mahtavaa miten te tapasitte, muistan tämän tarinan, olet siitä aikaisemmin joskus kertonut. Mieti mikä tuuri meillä on käynyt? Ihanat ukkelit on kohtalo meille antanut <3

    • Ihanaa kun muistat ja olen kyllä tätä meidän kohtaamista sivunnut blogissa. Näkee että olet joskus lukenut aiemminkin😘 Kiitos Outi teidän rakkaustarina on niin ihana ja romanttinen ja miten kauan se onkin kestänyt ja miten hyvä mies sinulla on ja täällä myös ihanaa viikonloppua Outi😘

  • Ihana pikakelaus sinne melkein 20 v. taakse, oi niitä aikoja ja sitä iltaa!! Oli mahtavaa olla mukanasi tuolloin ja kaikkea mitä näihin vuosiin onkaan mahtunut <3 Ikimuistoisia juttuja, jos nyt jonkin mainitsisin, niin se olisi reissumme teidän häihin – se olikin niin vimpan päälle, ettei mikään mennyt miten suunniteltiin hahh! Ne jutut ois pitänyt kirjoittaa silloin ylös, nykyisellään ei varmaan enää muista edes puoliakaan 😀 Mutta hauskaa oli silloin ja on ollut muulloinkin ja toivottavasti tulee olemaan vielä pitkään eri yhteyksissä <3 🙂

    • Ajattele sinä torstai-iltana löysin mieheni ja sut ystäväksi, aikamoinen onnenpotku <3 Haha ne häät olivat legendaariset ja sekoilua oli vissiinkin ihan kaikilla. Pääasia on mahtavat muistot. Nähdään pian rakas Ninski <3

  • Olen itsekin joskus miettinyt, että "mitä jos en olisi lähtenyt lavalle, enkä olisi tavannut miestäni" ja mitä jos ja mitä jos. Elämä on niin pienistä asioista kiinni. Yksi asia johtaa toiseen ja toinen toiseen. Nauratti toi sun "mitä jos se mies onkin hullu". Sä et ole ollenkaan muutunut Tiia 🙂 Ihana postaus.

    • Haha ainahan lähdetään siitä, kun tutustutaan, että onko toinen hullu vai ei. Hih ja mitäänhän ei kumpikaan meistä ollut ottanut kun miehemme tavattiin.

      Ihanaa viikonloppua Maiju <3

  • Jossittelua olen harrastanut minäkin …
    Mitä jos…
    – olisinkin mennyt tiettyyn kouluun vuotta aiemmin tai vuotta myöhemmin, enkä olisi tutustunut hyvään ystävään, joka sai minut innostumaan kansanmusiikista ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlista…
    – olisinkin muutama vuosi myöhemmin päässyt em. festivaalilla mukaan tanssimaan yökatrillia…
    – olisikin ollu kaunis kesäyö festivaaleilla eikä ukkosmyrsky…
    – minulla ei olisikaan ollut sateenvarjoa ukkosmyrskyn yllättäessä…
    – tuleva mieheni ei olisi eksynyt em. festivaaleilla omista ystävistään samaisessa ukkosmyrskyssä …
    – ystävä ja muut läheiseet eivät olisi hoputtaneet kihloihin …

    Tästä kaikesta on nyt vähän reilu 30 vuotta ja puolisona minulla on edelleen se paras kaikista sekä kolme rakasta lasta, jotka ovat jo aikuisia…
    … minulla joka ei edes uskaltanut uneksia ja haaveilla puolisosta ja perheestä.
    Ja ennen kaikkea isäni sai nähdä ensimmäisen lapsen lapsensa …
    Jälkeen päin olen vain joutunut toteamaan, että näinhän kaiken pitikin mennä.

    Tämä oli ihana postaus, Tiia ja sai taas miettimään oivaltamaan, kuinka onnekas olenkaan elämässäni ollut – vaikka onkin ollut myös surua ja haasteita. Elämä on ihmeellistä … ja ihanaa, kun sen oikein oivaltaa <3

    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    • Tähän vielä voisin lisätä että tuo sateenvarjo on oleellinen osa tapaamistamme; eihän mies olisi voinut kysyä saako sulla varjoni alle sateensuojaan …
      Ja loppu on historiaa <3

    • Ihan mahtavaa oli kuulla hieman teidänkin rakkaustarinan alkua ja jotenkin tämä muisteloiminen saa romantiikan kukkimaan ja mielen sinne alkuaikoihin. Aika paljon jos käänteitä meillä. Ihanaa, että isäsi ehti nähdä ensimmäisen lapsenlapsenkin. <3

      Voihan sateenvarjo, nyt ajattelen sateenvarjoistakin taas astetta romanttisemmin. Taisi miehelläsi olla muutakin mielessä, kuin päästä sadetta pakoon eli rakkautta ensisilmäyksellä selvästi.

      Kiitos niin ihanasta kommentista ja kivaa viikonloppua Ritva <3

  • Kyllä meidän kohtaaminenkin oli melkoisten sattumien summa yli neljäkymmentä vuotta sitten.Jääköön kuitenkin meidän salaisuudeksi!

  • Samassa ravintolassa tapasimme mekin! Häissämme mies kiitti paikalla olevia Kallen omistajaperheen jäseniä rakkaustarinan mahdollistamisesta. Siinä oli itseasiassa sadan vuoden perheyrityksen tarina joka mahdollisti tapaamisemme heidän ravintolassaan. Tapaamisiltana mukana oli ystävä, joka yhdellä yleisellä kommentilla yli vuotta myöhemmin sysäsi meidät jälleen yhteen. Olen postannutkin viisi vuotta sitten aiheesta https://lumolifestyle.blogspot.fi/2013/04/8.html

    • Ihan mahtavaa ja vielä se, että tunnette Kallen omistajaperheen. On tainnut Kallessa aika moni aikamme romansseista syntyä. <3

      Nyt syöksyn lukemaan postausta, ihanaa kun jaoit sen.

      Kivaa viikonloppua Lumo <3

  • Aivan ihana postaus! Uskon vakaasti siihen, että kaikenlaisilla sattumuksilla on pohjimmiltaan tarkoituksensa. Minun ja mieheni tarina on myös yhteensattumien summia, joka olisi voinut päättyä ihan toisellakin tavalla…kuka tietää… 😉

    • Eikö jännittävää ja näitä on niin hauskaa pyöritellä ja miettiä, että mitä jos. Ihanaa viikonloppua ja kiitos Satu <3

  • Ihana kun jaoit teidän tarinan täällä näin perusteellisesti, isovanhempien salamarakkauteen asti (onpa muuten aivan ihana tarina tuo uintireissulla kohtaaminen). Mähän keskityin omassa postauksessani vain niihin kahteen pieneen hetkeen ja päätökseen, jotka johdattivat mut sille polulle, että lopulta tapasin mieheni ja koko loppuelämäni. Olisikin hauska joskus kirjoittaa tarina "auki" ihan isovanhempia myöten!

    Ihanaa viikonloppua Tiia <3

    • Mutta en voinut olla sinun postausta olla mainitsematta koska se toimii innoittajana omaani ja omassa tarinassa mopo niin sanotusti karkasi käsistä ja tarina laajeni.ihanaa viikonloppua😘

  • Ihanan kaunis tarinanne ♥ Onnepipanoita jatkossakin ♥

    Sattuman osumiseen uskon, kun muistelen mieheni ja minun ensitapaamista yli viiskymmentä vuotta sitten ja joka olisi voinut olla tapahtumatta, jos ja kun ……

    Ihanaa perjantaita Sinulle Tiia ♫ ♥ ♫

  • Niin koskettava elämäntarina ja jatkukoon se elämänne loppuun saakka. Ihailen suunnattomasti vanhoja pariskuntia ja jotka ovat eläneet sen saman ihmisen kanssa kokien ja jakaen yhdessä ilot ja surut. Ihmiskohtalot ovat niin mielenkiintoisia kudelmia, jokainen erilainen ja ainutlaatuinen.

    Minäkin kohtasin sen suuren rakkauteni sattumien summana ja vielä Helsingissä vanhassa iloisessa Fenniassa. Mies oli lomalla YK-joukoista Suezilta ja minä työkaverin kanssa lomareissulla. Siitäpä kaikki lähti ja meillä oli ihana avioliitto, joka päättyi miehen tapaturmaiseen kuolemaan liian aikaisin. Kiitän tänäkin talvisena päivänä vuosista, jotka sain elää hänen kanssaan. Hän oli maatalon poika ja tottunut kovaan työntekoon, hän opiskeli itsenäisesti niin monia juttuja ja jätti jälkeensä hyviä muistoja työkavereilleen, naapureille, sukulaisille. Minua ei myöskään jäänyt vaivaamaan mikään selvittämätön asia. Vielä hänen kuolemansa edeltävänä päivänä annoimme suukon, kun hän lähti iltavuoroon ja minä tulin töistä kotiin. Meillä oli myös tapana kirjoitella toisillemme viestlappuja ja en koskaan onneksi hävittänyt niitä.

    • Kiitos aivan mielettömän paljon, että jaoit tämän teidän rakkaustarinan, joka on ollut uskomattoman kaunis ja päättynyt aivan liian aikaisin.

      Varmasti helpottaa edes se, että mitään ei jäänyt selvittämättä tai vaivaamaan, annoit vielä suukon edellisenä päivänä, en tiedä pahempaa, kun jos olisi riita ja sattuisi jotain.

      Ei ole sanoja, mutta olen kiitollinen siitä että kerroit miten tapasit suuren rakkautesi ja minkälainen hän oli ja elää teidän läheistenne sydämissä.

      Halauksia Beate💖💖💖

  • Ihana aihe ja kyllähän noita aina miettii! Oma lempileffa on se Sliding Doors, jossa kuljetetaan kahta tarinaa, mitä jos-tyylisesti. Oma elämä ei ole yhtään ole mennyt tavanomaisesti ja aika kapinallisestikin olen valinnut kahdesta polusta sen, jossa enemmän riskejä ja jännitystä. Tässä ollaan nyt, katsotaan mitä valintoja ja onnekkaita sattumia elämä tuo eteen jatkossa!

    • Ei se anna jos ei otakaan ja jos olisit valinnut toisenlaisen tien ja valinnat, ehkä olisit katunut. Nyt rohkeudella kohti päämääriä joita vahvat valinnat suo.

      Ihanaa viikonloppua ❤😘❤

  • Ihana postaus! Tällaisia muistoja on kiva lukea.

    Minä olen tavannut Hra Kepposen opiskelupaikassani. Tein yhden opiskelukaverini kanssa yhdessä viikottaisia pakollisia tehtäviä yhdessä. Tehtävät olivat sikavaikeita. Yhtenä viikkona emme saaneet minimimäärää kasaan hyvästä yrityksestä huolimatta. Kaverini tiesi jostain mieheni ja sanoi, että tuolla kundilla on aina hyviä vastauksia ja kysytäään, että voisko hän antaa meille puuttuvat tehtävät. Sillä lailla tutustuimme. Olenkin nauranut, että kannattaa harkita keneltä kopioi, koska siinä saattaa joutua naimisiin 😀

    Yleinen veikkaus oli, että rauhallisen ja introvertimmän mieheni ja menevän ekstrovertin eli minun suhde ei kestä muutamaa kuukautta pidempään. Enkä olisi itsekään arvannut, että meistä tulee pari. Meillä ei siis ollut rakkautta ensi silmäyksellä vaan tutustuessa huomasimme että meillä on tosi kivaa yhdessä ja sen verran oli sellaista jännitettä ilmassa, että suhde sai alkunsa. Kesällä tulee yhteista taivalta täyteen 23 vuotta.

    • Ihan huippua, kun te jaatte teidän muistoja täällä, enemmän kuin mielenkiintoista. Mieletöntä, keneltä kopio, mutta miten pienestä oli tämäkin kiinni tai ehkä olisitte joka tapauksessa samoissa ympyröissä rakastuneet.

      Siitä ne parhaat suhteet lähteekin, että on kivaa ja että on myös sitä jännitettä. Hyvin on teillekin vuosia kertynyt ja kyllä se on ihan huimaa, kun toisen matkassa on vuosia kulkenut, miten syvää siitä rakkaudesta tulee.

      Kivaa viikonloppua <3

  • Tämäpä ihana aihepostaus! 🙂
    Juu, kyllähän minä ja mieheni usein muistelemme, miten tapasimme ja mitä sitä ennen tapahtui. Sen verran tässä kerron, että molempien tapaamista edelsi muuttoasiat; miehelläni muutto toiselle paikkakunnalle, ja minulla haaveinen ajatus muuttaa sinnepäin. Ja, nämä asiat yhdistyivätkin upealla tavalla saaden aikaan sen, että meidän yhteinen tiemme lopulta kohtasi siellä uudessa kaupungissa. <3

    • Oi ihanan romanttista ja ihan selvästi teidät oli tarkoitettu yhteen. <3 Kiitos kun kerroit Thea Ester ja mukavaa viikonlopun jatkoa <3

    • Niin joissain leffoissa pyöritellään, mitä jos ei olisi ottanut tätä tai tuota askelta, näitä on joskus hauskaa miettiä itsekin.

      Ihanaa viikonloppua Susanna <3

  • Voi mikä juttu! Eivät ne sattumat aina taida ihan sattumia ollakaan! Mitähän minunkin elämästäni olisi tullut, jos ei isäntä joskus hamassa menneisyydessä olisi tullut baaritiskillä kysymään eräältä ladylta, että "mitä sinun ukillesi kuuluu?" Tuo oli kyllä jopa minulle sellainen iskurepliikki, että vie jalat alta;)

    • Hihi en kestä, mutta hei parempi kuitenkin sanoa jotain, kuin ei mitään ja onhan tuo aikamoinen jään murtaja. 😉

      Ihanaa viikonloppua Lady <3

  • Tää oli ihana ihana ihana! <3 Ja jälleen kerran hyvä muistutus siitä, miten haurasta kaikki on. Joskus on niin kovin pienestä kiinni, että tapahtuu asioita, jotka vaikuttavat ratkaisevalla tavalla ihan kaikkeen 🙂

    Mun ja miehen avainhetki oli, kun olimme 19.9.1999 (!) Helsingissä Zetorissa. Minun ei ko. iltana pitänyt edes lähteä mihinkään, mutta työpaikan kemujen takia lähdin kuitenkin "ihan vaan vähäksi aikaa". Tempauduin kuitenkin illan fiilikseen ja jatkoimme pienellä porukalla jatkoille. JA vaikka olin juuri taannoin tehnyt lupauksen, etten enää ikinä tee aloitetta (koska olin saanut kylmät rukkaset aiemmin), niin Miehen kävellessä pöytämme ohi, niin kappas vain – kun Mies käveli pöytämme ohi, lähdin perään ja menin juttelemaan ja jatko on niin sanotusti historiaa 😀 Jälkeenpäin olen miettinyt, että mitä jos olisin tuona iltana antanut väsymykselle periksi ja jäänyt kotiin, niin olisiko nyt "meitä" ja lapsia.

    • Oi mahtavuutta ja mikä päivämäärä ja Zetor niin tuttu mesta tai oikeastaan pyörin siellä paljon parikymppisenä ja silloin kyseinen paikka oli Cafe Metropol.

      Selvästi teilläkin oli sellaista salamameininkiä, koska bongasit miehesi, joka herätti huomiosi ja se oli siinä. Ihana tarina ja eikö hirvitäkin ajatella, että mitä jos olisikin mennyt onnensa ohi.

      Kivaa viikonloppua Tuula <3

  • Mielenkiintoisia tarinoita! Minä olin mieheni kanssa samassa työpaikassa, mutta ei silloin vielä mitään tapahtunut. Muistan vaan hänen lähettämät lomakortit ulkomailta, ihan olin kateellinen että tuo se reissaa ja minä en pääse mihinkään! Jatkoimme molemmat uusiin työpaikkoihin ja myöhemmin tapasimme uudelleen. No, nyt onkin sitten ollut jo 25 vuotta niitä yhteisiä matkoja ympäri maailmaa…

    • Oijoi mikä kohtaloa ja vielä se, että tämä rakkaus vei sinutkin yhteisille matkoille ympäri maailmaa. <3 Ihana <3 Kiitos kun jaoit tämän täällä.

      Mukavaa viikonloppua <3

  • Ihan mielettömän ihana, ja kaikkine käänteineen samalla suorastaan uskomattomalta kuulostava tarina, jolla selvästikin oli tarkoitus <3. Rrrrakastan tällaisia onnellisia alkuja ja loppuja <3. Enkä halua edes ajatella, miten olisi käynyt, jos kaikki ei olisi käynyt niinkuin kävi.

    • Ainakin suomileffassa voisi toimia hieman hiprakassa oleva nainen tai hih jenkkikomediassa. <3 Mutta on tätä kivaa muistella. <3

      Ihanaa viikonloppua Sari <3

  • Mää lähin baariin bestikseni ja hänen miehensä kanssa. Samaisessa baarissa oli mieheni serkkunsa kanssa. He tuli jutteleen meijän kanssa, koska bestikseni ja mieheni serkku ovat joskus seurustelleet. Näin tapasin mieheni ekan kerran. Seuraavana päivänä laitoin hälle kaveripyynnön facessa, ku ensin olin löytäny hänet. Meni monta päivää, että hän hyväksy sen. Oli ihmetelly ensin, että kuka häntä pyytää kaverikseen ja sitte hoksannu, että no baarissa tohon tutustuin. Sitten juteltiin facessa ja sovittiin treffit siihen samaan baariin (viikko ensitapaamisesta). Mua jännitti hulluna. Treffit oli kivat. Valomerkin jälkeen jäätiin pakkaseen baarin eteen jutteleen, ku ooteltiin mun kaveria. Mies teki muhun lähtemättömän vaikutuksen ku lähtiessä anto pusun mun otalle, eikä suoraan suulle. Sovittiin, että seuraavana päivänä meen teelle hänen luokseen. Niin menin ja olin siellä yöhön asti. Hän saatteli mut autolle ja pakkasessa kysyi, että saako suudella mua. Annoin luvan. Se oli lähtemätön vaikutus taas. Seuraavana päivänä nähtiin Rotuaarilla ja käytiin kahvilla. Sitte lähin pariksi päivää Isosiskoni luo ja tekstailin koko ajan mieheni kanssa. Ku sieltä tulin takasin ni lähin miehen luo ja pakkasin käsilaukkuun yöpymiskamat mukaan toiveikkaana, että jospa hän pyytää jäämään yöksi luokseen. Pyysi. Siitä asti ollaan oltu yhdessä ja 5.3 tulee 5v täyteen. Taitaa olla salamarakkautta tämäkin? Oisinko ollu baarissa, jos en ois tutustunu bestikseeni perhekodissa asuessani? Oisinko ollu baarissa, jos mun koti ei ois ollu niin huono, että mut jouduttiin sijottaan pois sieltä perhekotiin? Tai entä jos bestis ei oiskaan ollu seukannu mieheni serkun kans? Näitä kysymyksiä ja jossitteluja kyllä piisaa. Ei voi siis ku olla onnellinen, että asiat meni näin niinku ne meni.

    • Mahtavaa, että tulit kertomaan ja luin tätä kuin jännitysnäytelmää. Voiko olla mielenkiintoisempaa, kuin ihmisten rakkaustarinat, ei paljon voi!.

      Jotenkin vielä sydämestä ottaa, että tavallaan ikävätkin asiat johdattivat tuohon päivään, kun tapasit miehesi ja ehkä siten niihin ikäviinkin asioihin löytyy jokin tarkoitus.

      Minäkin arvostan kunnon herrasmiehiä ja saman kaavan mukaan täälläkin mentiin, että ensin ns. treffailtiin ja toinen ei ollut päällekäyvä, mutta kuitenkin itsevarma.

      Kiitos LauraKatarooma tästä niin paljon, oli ihana rakkaustarina <3

Vastaa käyttäjälle Satu N. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud