Marimekko for Clinique huumaa!

Kun yhdistetään kaksi ikonista brändiä, Marimekko ja Cliniquen Pop Up-huulipunat ja huulikiillot, saadaan aikaiseksi jotain sellaista, joka saa tämän Marimekko-Clinique ja keräilijähöperön posket kuumottamaan innosta. Siitä lähtien kun kuulin tästä kahden upean brändin yhteistyöstä, olen metsästänyt infoa asian tiimoilta netistä, räpsäissyt kiireessä pari kuvaa punista ja kiilloista Sokokselta ja odottanut malttamattomana, että pääsen hypeltämään ja ihastelemaan kaikkia eri sävyjä ja näitä mitä kauneimpia punien ja kiiltojen hylsyjä. 

Eilen pitkällinen odotuksen piina päättyi, koska pääsin kuulemaan uusista punista Marimekon&Cliniquen lanseeraustilaisuudessa, Marimekon Design Housessa Helsingin Herttoniemessä. Tilaisuudesta oli pakko räpsiä paljon kuvia, koska kaikki oli niin kauniin Marimekkomaisen värikkääseen tapaan sisustettu ja katettu. 

Oli myös mielenkiintoista päästä Marimekon tehtaalla pyörimään ja Helsingin Herttoniemestä lähteekin kaikki kankaat maailmalle. Jos bongaat New Yorkin Marimekon myymälässä tuttuja kankaita, on kaikki lähtenyt maailmalle matkaan Herttoniemestä. Paljon on kangasta lähtenytkin, sillä viime vuonna kangasta valmistettiin markkinoille 1,1miljoonaa metriä. 

Omalla kohdalla olen kokenut Marimekolla useamman kauden, sen lapsuuden Marimekon elämän, kun mummilla oli kotona aina Marimekon kotimekko päällä ja Marimekko ilmentääkin hyvin omaa mummia. 

Mummi&Marimekko <3 muutama kesä sitten meidän pihalla kun mummi täytti 93v. <3


Toinen kausi oli 2000 alkupuolella jolloin sekosin Unikko-kuosiin ja niin taisi seota muukin maailma. Cliniqueen ihastuin lukioaikoina, kun ystävä toi ihanan saaliin oman jenkkivuotensa päätteeksi tuliaisiksi. Cliniquen Happy tuoksu löytyy myös kotoa ja on yksiä ikisuosikkeja  jo 90-luvun lopulta. Monen monta putelia on myös tullut käytettyä Dramatically Different Moisturizing voidetta ja uusimpana lempparina Moisture Surge geelimäistä voidetta, joka on rutikuivalle iholleni todella kosteuttava ja kivan viilentävän tuntuinen iholla. 


Marimekkoa löytyy edelleen meillä kotona, niin patalapuissa, lakanoissa ja pyyhkeissä ja mukeissa, mutta nyt löytyy muutama Marimekko&Clinique punakin. 

Marimekko for Clinique punia ja kiiltoja myy Suomessa Stockmann ja Sokos ja kyseessä on limited edition punat. Huulipunat löydät täältä ja huulikiillot täältä. 

Marimekko syntyi 1950-luvun alussa. Kaikki ihastuivat hetsilleen Marimekon värikkäisiin kankaisiin, mutta eivät tienneet miten olisivat käyttäneet niitä. Marimekko järjesti muotinäytöksen, jossa kankaista oli tehty mekkoja ihmisille inspiroitavaksi ja itselleen ommeltavaksi. Kaikki kuitenkin halusivat juuri samanlaiset mekot, kuin muotinäytöksessä oli mallien yllä ja loppu onkin historiaa. Marimekolle tunnusomainen moderni estetiikka ja Cliniquen raikas energisyys inspiroivat ja voimaannuttavat naisia tarjomaan heille valinnaniloa jokaiseenpäivään, kertoo Cliniquen globaali brändijohtaja Jane Lauder. Päivi Peltola Marimekon markkinointijohtaja kertoo, että Marimekko syntyi tuomaan väriä ja iloa ihmisen arkeen. Marimekolle ja Cliniquelle yhteistä on valoisa elämänasenne. 

Henkilökohtaisesti nämä punat ja kiillot vievät oman rakkauden molempiin brändeihin astetta taas syvemälle ja saavat himoamaan sekä keräilykokoelmaksi asti niin kosmetiikan, kuin innostumaan jälleen kerran myös aina vaan uudelleen Marimekon herkullisiin kuoseihin. 

Kiitos Marimekolle ja Cliniquelle aivan mielettömän ihanasta päivästä ja harvoin kerralla pääsee näkemään näin paljon iloista silmäkarkkia. Nyt sitten jää vain pohdinnaksi, millä punalla ja kiillolla lähden lisäämään Marimekko&Clinique kokoelmaa, sillä eilen saimme kokoelmasta mukaamme kaksi kiiltoa ja kaksi punaa ja omat lempparit tähän mennessä näettekin alimmasta kuvasta. 

Sykähdyttääkö kyseinen yhteistyö teitä? Aiotteko hankkia näitä punia tai kiiltoja tai molempia? Iskeekö keräilyhimo? Onko kertoa omia Marimekko lemppareita ja myös lemppareita Cliniquelta?

Upeaa värikästä ja kaunista päivää kaikille ja me suomalaiset saamme olla itsestämme ylpeitä, Marimekko koristaa nyt Cliniquen huulituotteita. <3




47 thoughts on “Marimekko for Clinique huumaa!”

  • Ei varmaankaan omalle hankintalistalle päädy 🙂 Yllättää sinällään, eikö? Khih! Ihanaa ystävänpäivää Sinulle Tiia <3 Kiitos, kun olet niin ihana blogi-ystävä <3

  • Ei taida ajatua ostoskoriini mutta kivalta näyttävät. Ihkua Ystävänpäivää Tiia <3

    • No kuis ny ei ajaudu, jos kivalta näyttää kuitenkin. 😉 Täällä nämä kuumottaa niin, etten tiedä miten päin olisin, ai kauheeta. <3 Ihanaa ystävänpäivää Tarusein <3

  • Mikä ihana on tuo vaalea persikkainen helmiäissävy kädessäsi? Tykkään kovasti Cliniquen huulituotteista sillä niistä löytyy suojakerroin, aurinkolomalla ihan must, sillä aina pitää olla jotakin sävyä huulissa, pelkällä suojarasvalla koen huulet alastomiksi. Hauska sattuma, sillä olin tasan 10 vuotta sitten samoissa merkeissä ja samoissa tiloissa (erään toisen jenkkikosmetiikkafirman merkin ja Marimekon yhteistyötä juhlistamassa). Hienoa Marimekko, kuosit näyttävät todella kauniilta, ihan varmasti on suksee kansainvälisestikin!

  • Hei Tiia, en ole vähään aikaan ehtinyt kommentoimaan. Ostin Daisy Eau So Fresh lilan. Marimekko lip glossin Sokokselta ja sellainen vihreä ja aion ostaa lisääkin.

    kivaa helmikuuta sinulle Tiia, t. Aija

    • Aija oi ostitko, se on oma lempi Daisy myös uutuuksista. <3 Niitä vihreitä himoan täälläkin tai oikeasti koko Marimekko for Clinique kokoelmaa, ei mahda mitään, keräilijä sisälläni on taas herännyt!

      Kaunista helmikuun jatkoa sinulle Aija <3

  • Tämä on kyllä aivan mahtava yhteistyökuvio ja veikkaanpa, että ainakin Suomessa nämä tulevat myymään kuin häkä! (Mistähän tuokin sanonta on muuten lähtöisin? :D) Itselläkin alkaa kovasti poltella vaikka huulituotteita en tarvitsisi yhtään enempää mutta…

    • Hih aika hassu sanonta, jos oikein syventyy ajattelemaan. Uskon, että tämä kokoelma on hitti ja ihan kaikkialla. Täälläon ahkeraan scrollattu tämän tiimoilta instakuvia ja kaikkia. Myönnän näin sekopääksi en kosmetiikasta ole mennyt sitten, muutaman tuoksu ja Liisa ihmemaassa ja Kaunotar ja hirviö punien, ihan miltei "itkettää", että tiedän ettei kokolemani tule täydellistymään, voin ostaa muutamia, mutta ihan kaikki tulisi jo aika kalliiksi. Joten huolella pitää valita omat suosikit, mikä on mahdottomuus miltei.

      Ihanaa päivää Mira <3

    • No ainakin yksi, mutta varo vaan, kun näet nämä edessäsi, tulee tunne ettei yksi vaan mitenkään riitä. 😉

      Ihanaa päivää Iina <3

  • Todellakin yhteistyö sekoitti mun pään 😀 Ja kuinka kauniisti koristellussa ympäristössä saitte viettää aikaa ja syödä herkkuja <3 Mä kävin ihastelemassa tänään Sokoksella uutuuspunia ja mukaan tarttu Vino Pop-huulikiilto <3 Oon ihan lapsellisen innostunut siitä! 😀 Hyvää ystävänpäivää 🙂

    • Tuuli <3 ihanasti kirjoitettu tuo lapsellisen innostunut, sillä ihan sama täällä. Kamalinta on, että miten valita nyt ihan ne parhaat helmet noista punista, koska rakastan kaikkia ja jotenkin se silmä lepää juuri siinä kokonaisuudessa eli, että niitä on monta yhdessä, kaunistavat vielä lisää toinen toisiaan.

      Aivan ihanaa, että sieltäkin löytyy oma jo. <3 Vino Pop-kiilto on hieno ja täälläkin omistuksessa vissiinkin taasen Vino puna. <3

      Ihanaa päivää Tuuli <3

  • Hienoa tuon Marimekon ja Cliniquen yhdistyminen huulipunissa ja kiilloissa. Se osoittaa Marimekon dynaamisuuden ja luovuuden jälleen kerran. Satun tykkäämään molemmista merkeistä. Marimekon mekkoja ja tunikoita löytyy vaaterekeiltäni. Ainoa mistä en tykkää, on jotkut Marimekon telttamaiset vaatteet.Kuvasi oli upeita.

    • Juu no teltat on sitten toisten makuun. <3 Aina kun Suomea viedään maailmalle jollain tavalla ja vielä näin isosti ja kauniisti, niin en voi todeta, kuin wow. Lisäksi kun olen tälläinen puna-ja huulikiiltofani, niin tämä on minulle kova juttu.

      Ihquisaa päivää Marja <3

  • Hieno yhteistyö ja todella nätinnäköisiä ja houkuttelevia punia. Jos kohdalle osuu, voisin jonkun ostaakin, vaikka muuten olenkin halpishirmu punien suhteen. Cliniquen cheek pop -poskipuniin olen aivan hulluna, joten ehkä sen kylkeen voisin hommata yhden yhteistyöpunan.
    Minun lapsuudenkodissa käytettiin paljon Marimekkoa. Verhot ja monet kodintekstiilit olivat Marimekkoa ja meidän puettiin Marimekon raitapaitoihin ja kesäisin varsinkin ostettiin aina Marimekon kesäasusteita. Jossain vaiheessa Marimekko-into hiipui, vaikka omillekin lapsille jotain Marimekon vaatteita ostin, kun he olivat ihan pieniä.

    Ihanaa ystävänpäivää<3

    • Halpispunat on ehdottoman hyviä ja punista, jotka maksaa vaikka 30e tai yli, ostan todella harkiten, eli pitää olla spessu. Eli se tässä on ongelma, nämä maksaa alle 30e ja mukavasti alle, mutta miten hankkia koko kokoelma, apua! Himoan näitä niin, keräilijätiia is back. 😉

      Sama juttu tai mummin asuissa, kotona meillä ei ollut Marimekkoa verhoissa ym. mutta sen varmaan ymmärtääkin siitä, että olen isovanhempien kasvattama ja eri sukupolvea oli sisustuskin. Mutta toki pyyhkeissä, lakanoissa ja pöytäliinoissa meilläkin oli Marimekkoa paljon ja ne mummin asut. <3

      Unikko tuli liian kovalla rytäkällä ja siihen tuli kyllästyminen, myin jopa osan Unikko lakanoista, mutta osan säilytin eli meiltä taitaa löytyä vaaleanpunaiset Unikot vielä ja tietenkin kaikki pyyhkeet, todella laadukkaita nuo Marimekon pyyhkeet.

      Ihanaa ystävänpäivää tänäänkin, sillä jokainen pv on kamupäivä <3

  • Ihania kuvia ja kiva yhteistyö! Niin kauniita nuo punat! Marimekolta ikilempparit on lakanat ja sitten sellainen meikkipussukka jonka sain muutama vuosi sitten:) Ihanaa ystävänpäivän iltaa❤ Halauksia❤

    • Muistan aina, kun 13-vuotislahjaksi sain tädiltäni Marimekko pussukan ja siellä oli toffeen makuinen huulirasva ja ruskea kajalkynä, sitä onnea. Pussukka oli viininpunainen ja oli mustia kuvioita. Marimekko todella kulkee muistoissamme ja sydämissämme ja siksikin tämä yhteistyö on ihan mieletön juttu ja siksi, että keräilijätiia sekosi taas, hih.

      Ihanaa päivää Päde <3 halauksia sinulle, onhan ystispäivä joka päivä <3

  • Hieno yhteistyö kyllä. Itse en ole iso Marimekko-fani, mutta nuo punat näyttää ihanilta ❤ Ehkäpä koitan jonkun huulituotteen itsellenikin saada 🙂
    Ihania kuvia ja oikein hyvää ystävänpäivää sinulle ❤

    • Nuo punat syvä ja ihastunut huokaus ja se keräilyn iloinen vimma. <3

      Ihanaa kuulla, että tykästyit, vaikka et Marimekko-fani olekaan. Punia on niin montaa erilaista, että uskon että jokainen löytää sieltä omansa.

      Ihanaa ystävänpäivää Hertta-Viola, sillä ystispäivä on joka päivä. <3

    • Niin on ihan mahtava juttu, kaksi ikonista brändiä ja lopputulos mitä kaunein. <3

      Ihanaa ystävänpäivää tänäänkin ja kiitos sinulle ystävyydestä Maiccu <3

  • Kuulostaa täydelliseltä matchilta. Kyllä yksi puna on ainakin saatava. Tykkään kyllä monesta Marimekon kuosista, mutta raita on aina raita ja siksi niin ihana.
    Iloista ystävänpäivää ihana Tiia <3

    • Raita on kyllä aina ihana, siinä olen samaa mieltä, mutta sydän sykkii myös monelle muulle. <3

      Ihanaa ystispäivää vuoden jokaiselle päivälle Outi <3

  • Mahtavia kuvia ja heti kävin kävin klikkailemassa huulipunatilauksen liikkeelle. Hieman kyllä harmittaa "väritön" mustavalkoinen kuosi, koska valitsin sävyn Punch Pop, mutta on se silti niin kaunis. Lisäksi tämähän tuli vähän kuin ilmaiseksi, kun maksoin huulipunan bonusrahoilla. 😀 En siis ole yhtään mitään mihinkään tuhlannut.

    Ihanaa ystävänpäiväiltaa <3

    • Kävitkö oijoi ja hei ihan mahtavaa pisteillä! Nythän sulla on vielä se lahjakortti, hih vink vink vaan. Todellakin ilmaiseksi sait sinä onnentyttö ja tuohan oli sijoitus, silmäkarkkia ja vielä huuletkin voi hyvin, sijoitit osittain suomalaiseen designiin. <3

      Ihanaa ystävänpäivää vuoden jokaiselle päivälle Mannilainen <3

  • Tämä on yksi taatusti upeimmista sekä onnistuneimmista yhteistöistä. Näyttää niin upealta. Tykkään!
    Itsekin aikanaan innostuin Marimekon unikosta, mutta ehkä ne ihanimmat muistot löytyvät kyllä äitini Marimekko aarteista menneiltä vuosilta.

    Cliniquen kosmetiikasta olen aina tykännyt ja heillä on muuten ihan huippu ihanat värivoiteet ja yksi lemppari ripsarikin.
    Löysinkin tuosta jo viisi huulipunaa, jotka on käytävä ostamassa 😀 On tää mahdotonta, hih ja pari kiiltoakin on varmaan hankittava.

    Kiitos Tiia aivan ihanasta postauksesta, tässä oli kauneutta ja väriä ja niin hyväntuulinen fiilis <3
    Oikein kaunista ystävänpäivää <3

    • Olen ihan samaa mieltä, tämä yhteistyö on mieletön. <3 Käyn ihan kuumana noihin puniin ja kiiltoihin. Ehkä pahinta, että olen bongaillut mm. Thaimaassa, että muitakin Marimekko tuotteisi olisi, saadaankohan niitäkin Suomeen, olisi ihanaa. 3

      Kyllä ne lapsuusajan muistot Marimekosta ovat ne lumoavimmat, lapsuuden muistot kun on. <3

      Clinique on huippubrändi johon rakastuin täysillä teininä, kun kamu tosiaan toi jenkeistä. Siitä asti olikin aina jenkkiostokset yhtä Cliniqueta tai tulaistoiveet. Onneksi saa niin hyvin Suomestakin.

      Ooh olet ihana, kiitos niin ihanasta kommentista ja kaunista päivää Souliina <3

  • Wow, mitä Marimekon huulipunia!!
    Minun Marimekkoni keskittyy reppuihin ja meikkipusseihin.
    Reppu onkin reissannut ympäri maailmaa ja huomenna lähtee taas uuteen maahan…Andorraan tällä kertaa. =)
    Sydänlämpöistä ystävänpäivää sinulle! <3

    • Eikö olekin mielettömiä! <3

      Ihania muistoja, näitä on mahtavaa kuulla. <3 Marimekko tunnetaan maailmalla, mutta kiertää myös niin paljon maailman eri kolkkia. Uskon, että näihin puniinkin rakastuu ihan kaiken maalaiset.

      Kivaa ystispäivää, sillä onhan se joka päivä <3

  • Hieno yhteistyökuvio ja Cliniquen meikit ovat mieleisiä ja Lash Power ripsiväri ihan huippu, mutta Marimekko on jäänyt itselle vieraaksi. Lukioaikana piti olla Marimekon venekauluksella varustettu raidallinen paita, raitapenaali ja olkalaukku, mutta nykyään ei kotoa taida löytyä yhtään Marimekkokuosista juttua.

    Ihananaa ystävänpäivää toivoopi MInna

    • Ihan mahtavaa kuulla ja pitääpä testailla tuo ripsiväri!

      No mutta josko pian löytyisi yksi tai useampi puna tai kiilto. 😉

      Ihanaa ystävänpäivää Minna <3

  • Upea yhteistyö kahden mahtavan brändin kesken! Pidän Marimekosta ja Kihlatasku mekko löytyy omasta vaatekaapista. Marimekon tyyli puhuttelee ja pikku pussukoihin olen ihan lääpälläni myös.
    Cliniquen punat täytyy käydä kurkkimassa kaupassa😊

    • Ihanaa kuulla! <3 Varo vaan Marjo sekoat siellä kaupassa, voi mahdoton, nämä punat ja kiillot ovat upeita kaikki.

      Kaunista torstaitai sinulle <3

  • Mä en yleensä innostu kauheasti mistään uudesta kosmetiikkajutusta, enkä edes seuraa "uutisia" meikkipuolella (paitsi mitä aina täältä sun blogin puolelta pääsen lukemaan, mikä on tosi kiva juttu <3). Näitä huulipunia kuitenkin minäkin olen odottanut kovasti! Clinique on yksi suosikkimerkeistäni ja tämän yhteistyö Marimekon kanssa on kyllä ihan mahtava. Pitääkin lähteä "metsästysreissulle" piakkoin!

    Kivaa loppuviikkoa sulle Tiia <3

  • No kyllä..ehkä vaan yksi…tai kaksi…:) Muutoinkin tuo clinique on niin pop mulle ja kera marimekon? Juuh…kun on oma meikkipulpettikin, jonne mahtuu! 😀 Ihanaa jokapäiväistä ystävänpäivää ihanuus <3

  • Upeat kuvat Tiiaseni <3
    Marimekko taitaa olla ihan klassikko useassa kodissa niin Suomessa kuin ulkomailla. Minun varhaisin Marimekko-muisto on ihan nuoruudesta. Taisin olla 8-v kun sain sedältä ja hänen vaimoltaan raitapaidan joululahjaksi. Tallessa on valokuva missä Anna-systerin kanssa poseerataan joulukuusen edessä raitapaitoineen 🙂
    Nuorena naisena oli vimma sisustaa kotona kaikki sinisellä unikolla, sitä sitten kans löytyi 🙂 Iän myötä Marimekon tunikat tulivat lemppareiksi pukeutumisessa, sekä lompakkona & kynäpenaalina toimii marimekon pussukat. Kuoseja on joka lähtöön 😀 Paljon on tullut Marimekko kerättyä tähän ikävuoteen saakka, ne taitaa nyt loppuelämäksi riittää 🙂
    Kun lähetän ulkomaille lahjapaketteja, useimmiten sieltä löytyy Marimekkoa.
    Tunnelmallista iltaa <3

  • Näitä himoitsen, ja Marimekko on parin viime vuoden aikana päivittänyt ilmettään superihanaksi ja täten olen merkistä ihan superinnoissani!

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud