Oudot kuviot pellossa, ei kun autossa ja muutenkin syttyi lamppu!

Nämä kuvat ovat torstailta, kun lunta pukkasi puoli metriä ja miehellä oli iltameno. Vinkki, älkää tehkö lumitöitä Hai-saappaat jalassa, nimittäin ne syövät ihan hitsikseen lunta. Noh joka tapauksessa en ikinä asuisi omakotitalossa, jollei olisi tuota ukkelia. Toki lumitöitä teen ihan aina, mutta muuten ei pihahommat ole minun juttu ja siksi meillä ei koskaan tulppaanit kuki keväällä tahi muutkaan kukat, sillä pihamme on sellainen itseohjautuva ja muut jutut hoitaa ukkeli. Minä sitten hoidan sisätilahommat. 

Noin normaalisti, kun lunta tulee kasakaupalla ja se on vielä raskasta, teemme miehen kanssa lumityöt yhdessä tai jopa niin, että  mies tekee ne yksin, koska se on kuulemma hyvää treeniä. No tokihan se olisi minullekin ja myönnän, että juuri lumitöiden jälkeen olen nukkunut yöni, kuin pieni lapsi. Tosin en niin kovin hyvin viime torstain ja perjantain välisenä yönä, koska lunta haukanneiden Hai-saappaiden vuoksi nimittäin hytisin horkassa puoli yötä.

No joka tapauksessa se lampun syttyminen syttyi siinä kohden laiskan mielessä, kun olin työstänyt raskasta lunta sen 30-minuutin verran ja alkoi tulla fiilis, että kohta lentää laatta ja pyörryn siihen paikkaan ja lunta pinoon olin haukannut vasta muutaman neliön verran. Silloin iski mielessä tunne, että kun vaan tekee, niin tapahtuu ja pitää tarttua toimeen siihen inhoittavampaankin hommaan miettimättä ja tehden ja johan lähtee. Tämän valaistumisen jälkeen lykin lunta vieä 1,5t ja oudon kevein mielin, ihan kuin olisi tapahtunut joku levitaatio tapahtuma eli ruumiista irtautuminen ja yhtäkkiä kroppa ei ollut väsynyt, ei huimannut, eikä enää oksettanut, tein vaan hommia. 
Noh olihan se minun  mies sanonut, että kun hän illalla kotiutuu, niin tekee hyvänä treeninä ne lumityöt, eli pukkasihan minua eteenpäin ihan rakkauskin, kun lapoin sitä lunta ja ajattelin mielessäni, ettei vaan  ukkelin sitten pitkän päivän jälkeen enää väsyneenä tarvitse eli onhan rakkauskin ihmeellinen taikavoima. 

Noh ydin, joskus vaan niin laiskottaa kaikki, eikä huvita, mutta kun vaan tekee, niin johan tulee hommaan potkua ja yhtäkkiä se tekeminen vie mennessään, yritän tämän muistaa, aina kun olen ihan lapamatona. 

Noh voihan se olla niin, että alienit tosiaan kävivät ja jeesivät niissä lumitöissä, koska suorastaan pahoinvoinnin jälkeen tuli yllättäen niin kepeä olo ja tosiaan tuo outo levitaatio kokemuskin ja koska seuraavana päivänä autoni näytti tältä. Tytär kyseli, oletko äiti lumitöitä tehdessäsi tehnyt tuollaisia kuvioita auton konepellin päälle. Noh en taatusti ollut, eli kyllähän se vissiin on niin, että ne ystäväni avaruudesta kävivät parkkeeraamassa autoni päälle ja tulivat keventämään meikäläistä lumitöissä tai ainakin näin on kiva ajatella, että elämä on taas kerran tarua ihmeellisempää eli ettei ne alienit ainakaan ilkeitä ole, niin kuin kaikissa Uhka avaruudesta scifileffoissa yritetään esittää. 😉
Hih eli tähdistöstä tuli apujoukot, kaikenlaista sitä ihmismieli kehitteleepi ja uskonpa, että miltei kaikilla meistä on yhtä villejä ajatuksia, mutta niistä ei aina vaan puhuta, sen verran hämmentäviä ne on. Miten siellä, onko tullut nähtyä outoja kuvioita milloin missäkin, esim. meidän suihkun lasiseinä on aina niitä pullollaan ihan joka aamu. Muuten kerrostalo vai lumityöt, alan kallistua hiljakseen kerrostalohommiin. 😉 Eli syön omat samani, miten tekemällä hommat tapahtuu vaan ihan keposaan, parastahan olisi, jos niitä ei tarvitsisi tehdä eikä ajatella ollenkaan. 



Iloista lauantaita kaikille <3


56 thoughts on “Oudot kuviot pellossa, ei kun autossa ja muutenkin syttyi lamppu!”

  • Hih… emmä noista oudoista kuvioista tiedä, mutta kerrostaloasuminen on käynyt kerran tai pari mielessä täällä(kin) 😉

    Suloista lauantaita Tiia <3

  • Ihan selkeästi alienien viesti tuossa konepellillä 🙂 Miten ihmeessä pysyit pystyssä hai-saappailla? Itse lykin aluksi kumisaappailla, sillä seurauksella, että liukastuin ja löin otsani lumikolan aisaan jonka jälkeen menin suosiolla vaihtamaan saappaat sellaisiin traktorinrengaspohjiin. Mies sitten naureskeli hyväntahtoisesti illalla tullessaan kotiin, ettei koskaan ole nähnyt ihmistä, joka on vammautunut lumikolasta, tuli meinaan melkoinen kuhmu.

    Mukavaa viikonloppua toivotteleepi Minna

    • Juu kyllä siinä jokin mystinen koodikielinen viesti on. 😉

      Miehen kanssa ollaan muuten ihmetelty, miten Hait on ainoat kumpparit, jotka eivät ole liukkaat ja ollaan tykätty käyttää niitä.

      Voihan lumikola sentään, kaikkea sitä Minna sattuukin, mutta onneksi ei käynyt kuinkaan ja hei tekevälle sattuu.

      Ihanaa sunnuntaita 😘

  • Voihan lumityöt. Reipas olet kyllä ollut. Meidän perheessä ei lumitöissä naisen ja miehen logiikka kohtaa. Minä olen joskus yrittänyt auttaa lumitöissä, teen sen minkä jaksan. Että on kiva, jos vähän edes auttaa. Mutta sanomistahan siitä tulee, koska "täydellinen" mieheni on sitä mieltä, että jos aloittaa niin pitää tehdä loppuun asti ja kunnolla. Joten olen päättänyt, etten edes aloita 🙂 Ihanaa viikonloppua <3

    • Juu kyllä täälläkin pitäisi raapia, niin että asfaltti näkyy, mutta tykitän takaisin, että mitä hulluutta, sehän juuri tekee maasta liukkaan. 🙂

      Kiitosta sain ja sitkeydellä vedin loppuun asti.

      Ihanaa päivää 😘

  • Musta oli ennen talvessa kaksi kivaa asiaa; hiihto ja lumityöt. Nyt minusta ei ole kumpaakaan ja konevoimat hoitaa lumityöt.
    Minä en osaisi asua kerros- enkä rivitalossa, mun paikka on mahdollisimman korvessa. Naapurit ei kestäisi, kun suihkuttelisin väärään aikaan ja käryttäisin vääriä ruokia. Mulla on myös raskas jalka eli kukaan ei sitä töminää jaksaisi. Säälin kaikkia, jotka joutuvat mun naapureiksi, jos moisiin on pakko joskus muuttaa.
    Erakon täytyy myöntää omat vikansa ja yrittää pysyä kaukana muista.
    Lumetonta viikonloppua sinne!

    • Korpi on ihana, mutta toisaalta kerrostalossa on jotain kotoisaa. Kumpikin hyvä, mutta hih lumityöt aina ei.

      Senkin höpö, on taatusti onni olla sinun naapurissa.

      Ihanaa päivää 😘

  • Hih, lumitöitä on täälläki tehty. Eilen aamulla, ennenkö ukkeli heräs, mennä köpöttelin lumitöihin. Sitte rupes kuulumahan ovenraosta, jotta tarttisko apua. No vastasin, etten tartte, vaan tilaasin mukillisen hyvää kaffetta. Huutelin viä, jotta piisaa, ku mä täälä luistelun ja koitan pysyä pystys. Oli nimittäin jäätikkö lumen alla, siinä sai välillä tasapainoilla ja ottaa tukia kolasta😀
    Apujoukkoja ei näkyny, mutta kaffet maistuu tosi hyvältä 👍
    Aurinkoa päivääsi Tiia Ystäväin 💖🎶💖

  • Kivat kuviot. Hyvä, että nappasit kuvan. Hatunnosto sitkeydellesi. Haluan asua maalla, mutta ilman tuota ukkokultaa minusta tuskin enää olisi siihen. Kivaa lauantain jatkoa Tiia <3

  • Hih, mistä tuo jälki lie syntynyt …voihan se olla avaruuden lähettämien apuvoimien aikaan saama 😊

    Meillä kotipiha puhdistuu myös konevoimilla -eli hirveästi ei siihen hommaan minua tarvita. Portailta "polku" avarammille vesille on kylläkin puhdistettava käsivoimin, mutta se ei oo kova homma.
    Toistaiseksi viihdytään tässä omakotitalossa, miehellä ei aika kuluisi kerrostalossa. Enkä kyllä minäkään kerrostalossa tai rivitalossa viihtyisi.
    Aika näyttää, mikä on asumismuoto siinä vaiheessa, kun ei enää pärjätä tässä.

    • Hih ties mitä koodikieltä kävivät viestittämässä. 😉

      Samaa mietitään, ehkä sitten joskus kun lapset muuttaa pois.

      Ihanaa päivää 😘

  • Selvästi sulla on olleet alienit jeesimässä. Onneksi 😍
    Meillä rivitalossa on vain pienet parin autopaikan kokoiset lumityöt, mutta mulle nekin liikaa. En diis osallistu hommasn, jos mies ei ole matkoilla. Nuorena omakotitalosss, joka vielä sijaitsi kulmatontilla, sain lykkiä lunta loppuelämän tarpeiksi. Oli järkkyä hommaa pitää ne jalkakäytävät kunnossa ja oma piha oli vielä katua hiukan alempana joten työntää sai…

  • Itsekään en lumitöistä välitä ja meillä on kohtuullisen paljon niitä vielä tehtävänä jos autot pihasta meinaa saada liikkeelle – onneksi miehen kaveri käy koneella avittamassa, nyt varsinkaan ison mahan kanssa ei kovin paljoa noita kykene lykkimään ..ja tännehän lunta on nyt tämän talven aikana varsin reilusti vielä tullut – saisi jo alkaa riittämään!

    Aurinkoista lauantaita <3

  • Meidän lumityöt teki pojat. Se on vähän näköistäkin 🙂 Kivaa oli ollut ja lumitöiden jälkeen pojat jäivät vielä peuhaamaan lumeen pitkäksi aikaa.

  • Minusta on todella rohkeaa ja kunnioitettavaa, että esiinnyt blogissasi välillä ilman meikkiä. Sinulla on niin pehmeät, kauniit piirteet ja valtavat silmät, että voisit olla meikittä missä vain.Mielenkiintoista: levitaatio lumityöt. Taidat olla oikeasti guru. Miksi ei voisi olla ufoja, kun on meitäkin. Mukavaa tulevaa lauantai iltaa.

    • Voi kiitos ja juu ihan olen sinut meikittömyydestä. Pehmeys voi johtua pulleudesta. 😉 Kiitos kovasti kauniista sanoista 😘

      Heh levitaatioguru, noh siinä auttoi juurikin ne alienit ja ilman muuta on olemassa. Me kun itsekin ollaan alieneitä ja asutaan planeetalla nimeltä Maa.

      Ihanaa päivää 😘

  • Lumityöt on sellasta pakkopullaa, mutta jonkun ne on tehtävä. Minä ne yleensä teen, kun miehellä on sydänvaivoja. Hauskat kuviot sun autossa! Tuli mieleen eräs kevät, kun katottiin joelle että joku on viskannut paperilautasia jokeen. Virran mukana meni varmaan 50 ihan samankokoista valkoista vaahtolevyä, ihan kuin lautasia…

    • Noh lumityöt on vaan hyvästä, saa happea ja liikuntaa. 🙂

      Olipa jännä ilmiö tuo vaahtolevy. Joskus tapahtuu ihmeellisiä ilmiöitä.

      Ihanaa päivää 😘

  • Tuo lumenluonti on kyllä välillä ihan mukavaa hyötyliikuntaa ja onhan se aika kiva tunne kun piha kolattu ja voi laittaa taas kolan paikalleen. Varsinkin kun tietää, että se töistä tulija on varmasti mielissään kun kaartaa pihaan:) On siellä kyllä alienit selvästi käynnyt:) Mukavaa lauantaita♥

  • Mä en ole koskaan tehnyt lumitöitä , koska olen aina asunut kerrostaloissa, joten en osaa kuvitella miten raskasta ne lumityöt ovat. Ihana tuo kisunne, niin kaunis:) Oikein hyvää viikonloppua Tiia:)

    • Noh et ole mitään menettänyt, tosin onhan lumitöiden jälkeen todella hyvä olo.

      Kiitos kovasti ja ihanaa päivää 😘

  • Aikamoiset alien kuviot on kyllä auton päälle ilmestynyt. Yrjöjä nieleskelin itsekin, kun töissä jouduin lumityöt tekemään, että päästiin lasten kanssa pihalle leikkimään. Rakkaus ja alienit saa ihmeitä aikaan <3
    Ihanaa viikonloppua TIia <3

  • Haha, mun auton konepellillä on välillä ihan samoja kuvioita ja olen ajatellut, että olen jotenkin varmaan vähän hullu, kun näen niitä 🙂 Mutta ne onkin samojen alieneiden jättämiä kuin sulla! Eikö meillä ollut se sama haave avaruusmatkasta, ne on kuule Tiia nyt kuunnelleet meitä ja yrittävät viestiä jotain… tidididitididitididitiiiiii… (osaathan laulaa mukana?)

    Lumityöt on saman aikaisesti ihan p**rseestä ja ihania. Sen parempaa treeniä ei ole, mutta jotenkin se kuitenkin ärsyttää. Yleensä jätän sen miehelle, mutta välillä teen niinkuin sinäkin – silkasta rakkaudesta teen ne valmiiksi, ettei toisen tarvitse sitten illalla. Ja pidän huolen, etten ole asiasta marttyyri – se muuten vesittää koko hyvän tekemisen!

    Ihanaa loppuviikonloppua sulle Tiia <3

    • Olet mun sielunsisko, avaruussisko. 💖 ihanaa kun on samat haaveet. 😘

      Lumityöt on ihan hanurista, mutta onpa ne tehtyä hyvä olo.

      Ihan sama juttu ja marttyyriteot eivät ole rakkautta alkuunsakaan.

      Ihanaa päivää Emma😘

  • Kerrostalossa asuessa siunailen aina kovina lumitalvina asumisen helppoutta. Muistan vieläkin kun olin 12 v., asuimme isossa omakotitalossa, vanhempani oliva juuri eronneet, äiti oli katkaissut jalan ja veli kieltäytyi kaikista kotitöistä. Lunta tuli kunnolla koko talven, sellaista raskasta nuoskalunta tietenkin ja minä tein kaikki lumityöt. Kävin tallilla hoitamassa hevosia teinivuodet ja totuin kovaan työntekoon, mutta lumitöiden raskauden muistan vieläkin.

  • Vitsit, kun nautin torstaina parvekkeen lapioinnista tyhjäksi. Tuntui pitkästä aikaa, että tauti on selätetty ja kunnon kohotus kesään voi alkaa puhdilla. Ajatuskin kerrostaloelämästä ahdistaa. Viihdyn maalla, vaikka manasinkin surkeasti aurattua tietä. Parhaassa iskussa oli oma kylätiemme. Hyvä naapurin Heikki! Helmikuun valo on hurmaavaa! 💙 Tuija

    • Ihana naapurin Heikki💖ja flunssan jälkeen on kaikkivoipa olo ja hommat maistuu, ihana kun olet tervehtinyt.
      Ja eläköön valo💖😘💖

  • Lumityöt on todellakin hyvää treeniä, mutta ukkeli oloneuvoksena hoitaa ne aina ihan mielellään ja oma-aloitteisesti, mistä olen ihan tyytyväinen. Entisessä elämässä tuli kolattua lumia ihan riittävästi ja ylikin;)
    Kivaa viikonloppua:)

    • Ihana ukkeli ja sama täällä, mutta kun mies ei ole paikalla, niin alieneiden auttamana sujuu lumihommelit täälläkin.

      Ihanaa päivää 😘

  • Hyvä treenipäivä tosiaan! Kun kunnon flow iskee päälle, niin siinä ei tunteja lasketa 🙂 Meillä ei valitettavasti ole lunta, vesisadetta sitäkin enemmän, ja onneksi eilen poutapäivänä pääsin ihailemaan jo kevään ensimmäisiä krookuksia. Mukavaa viikonloppua!

  • Noista kuvioista en osaa sanoa mitään. Ehkä jäähtyvä moottori on jotenkin ne aikaan saanut. Lumitöistä tykkään kyllä, paitsi en silloin kun lumi on sellaista vetistä ja niin raskasta. Kaikkia asumismuotoja olen kokeillut: 10:ssä eri kerrostalossa, 6:ssa omakotitalossa ja 2:ssa rivitalossa ja jokainen on sillä hetkellä tuntunut siltä parhaalta asumismuodolta!
    Toivottavasti sukkasi ovat jo kuivuneet <3

    • Hyvinkin näin, mutta alienit on vastauksena hauskempi. 😁

      Ihan juuri näin, nautitaan aika aikamme kustakin, 8 kerrostaloa ja kolme omakotitaloa 😂hih meitä.

      Ihanaa päivää 😘

  • Voi mä rakastan lumitöitä! Nyt ollaan mekin saatu nauttia niistä kun vihdoin ja viimein maa peittyi valkoiseen. Meidän tontti on kalliota ja monenmuotoista, joten tässä on mielenkiintoista lapioida ja tehdä polkuja puuvarastolle, notskipaikalle ja merikontille. Lumityöpäivinä yleensä jätän menemättä salille, tämä on sitä parasta hyötyliikuntaa 🙂 Ideoimme pihapiiriimme kynttiläpolun, siitä tuli ihana. Joku päivä pitää yrittää ikuistaa kynttilät illan hämärässä kameraan, niin kauniisti ne metsän keskellä killittää. Käppyräpuu pienine tuikkulyhtyineen on kaunis <3
    Minä uskon, että meitä muitakin täällä universumissa asuu ja elelee… tiedätkö Tiia, ne ei näyttäydy/tule lähelle muutakuin heille jotka eivät pelkää. Olet onnekas <3 😉
    Ihanaa sunnuntaita halausten kera <3

    • Ihana💖just oikea asenne ja niin totta, lumityöt on parasta hyötyliikuntaa ja se happi. Teillä on ihan mieletön paikka asua ja kallioita rakastan minäkin.

      Hih noh pienestä asti ollut merkillinen yhteys ja palo avaruuteen, kuin sielun älkää ja siinäkin on jotain todella lohdullista. Eli en pelkää vaan asiat selkeitä avaruuskamuja kohtaan. Ihanaa kun ymmärrät.

      Muiskuja viikonloppuun😘😘

  • Lumityöt ovat kyllä hyvä treeniä mutta hiki siinä tulee. Muistan parin vuoden takaa aamun, jolloin autoni taakse oli huoltoyhtiön toimesta aurattu ihan hervoton valli. Onneksi taloyhtiön lumikola oli vapaana ja paikoillaan. Sitten vain hommiin ja kun menin vihdoin töihin kaivettuani auton esille olin niin hiessä, että hävetti.
    Samat kuviot löytyy minunkin autosta 😉
    Mukavaa sunnuntaita😘

    • Ne vallit ja juuri kun olet tehnyt lumityöt ja aura-auto ajaa ne siihen aarghhh. Mutta hiki siinä todella pukkaa.

      Hih eli teilläkin käynyt alieneiden 😁😁😂😂

      Ihanaa sunnuntaita 😘

  • Melkoiset on kuviot 🙂
    Hyi kun mulla tuli kylmä jo pelkästä ajatuksesta että kengät on täynnä lunta ja polviin saakka olisin märissä vaatteissa. Vihaan kylmyyttä, se tunne kun ei mene ohi sitten millään vaikka kuinka olisikin jo kuivana viltin alla. Pihatyöt on mun lempparia just sen arkihyödyn kannalta 😀

    • Sama niin vihaan minäkin ja yö meni hiekassa. Pelkäsin jos menen sisään vaihtamaan kimpsut, ei kirveelläkään saa enää hommiin takaisin.

      On parasta hyötyliikuntaa kyllä.

      Ihanaa päivää 😘

  • Lumityöt ovat kyllä parasta hyötyliikuntaa, joka yleensä on miehen hommia, mutta viime viikolla jouduin hänen työmatkalla ollessaan tarttumaan lumilapioon ja putsasin koko pihan. Sai hyvät hiet ja arvaas tuliko uni jo ysin uutisten jälkeen, yleensä kun kukun vielä klo 23! Tuli vähän väreitä noista kuvioista, scaryyyyy!

    • Näinkin Instasta että olit ollut ahkerana ja tulee kyllä parhaat yöunet.

      Hih ne alienit ne alienit😁 Ihanaa päivää 😘

  • Lumityöt käy treenistä, siksi haluan ne tehdä; tulee hyöty samalla kun puskee lumet ja siinä voi siten purkaa myös päivän angstit siihen pukkaamiseen 🙂
    Yksi päivä kun tuli vettä, niin laitoin hai-saappaat kouluun, no siellä olikin sitten pihat ja tiet luistinrataa…kaverit piti huolen, että pysyn pystyssä. Siis mitä tästä opimme…hait jalkaan vain kun ei ole lunta eikä jäätä..jalat pysyy kuivana ja pysytään pystyssä 🙂

    Ihanaa uutta viikkoa ja kiitos ihanasta kommentista blogissani <3

    • Ihan niin totta ja se happi. Hait on ihan yes, muttei pääkallokelillä eikä lunta luodessa.

      Ole hyvä ja totta joka sana.

      Ihanaa sunnuntaita 😘

  • Voi että olet kaunis tuossa kuvassa jossa rullat päässäsi.

Vastaa käyttäjälle Merikapteenin vaimo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud