Viikon happeningit

Viikko oli perus arkiviikko, paitsi yhtenä päivänä kävin suhaamassa Helsingissä ja päivälle osui enemmänkin juttuja. Kävin kurkkimassa Marks&Spencerin kevätkokoelmia ja kuulemassa luennon tulevaisuuden trendeistä. Marks&Spencerin kevät tulee olemaan pullollaan värejä ja hyvin samankaltaisia, kuin ysärilläkin oli muotia, mutta ah niin kivasti päivitettynä tähän päivään ja ilman niitä karseita olkatoppauksia.


Marks&Spencerillä on monia paljon mietittyjä juttuja ja vaatteissa on ajateltu käyttömukavuutta ja sellaisia seikkoja, jotka tuovat normaalisti asuissa haittojakin. Paitapusero, jossa on nappien alla oleva kangas leikattu niin, ettei enää avonaisia nappienväliaukkoja, joista paistaa rintaliivit. Tai entäs kaikki omat alushousut jotka ostan Marks&Spenceriltä, sanonpa että on niin mukavia pöksyjä, joissa ei ole lainkaan hiertäviä saumoja. Sukkikset, joissa on pehmennystä jalkapöydälle, jottei korkkarit paina. Polyesteristä uusiokierrätettyjä vaatteita, eikä polyesteria jätteisiin. Rintaliivit, jotka antavat täytteen heille, jotka ovat juuri olleet rinnanpoistoleikkauksessa. 


Peukut Marks&Spencerille, joka on miettinyt käyttömukavuutta ja käytännöllisyyttä, mutta ei kauneuden kustannuksella. Samaa koski tulevaisuuden trendejä koskeva luentokin. Tulevaisuudessa pehmeät arvot, elämyksellisyys, mukavuus, omaan henkiseen pääomaan satsaaminen ja hyvinvointiin ovat tärkeitä asioita. Palvelut saa uuden merkityksen ja palvelukulttuuriin panostetaan. Nyt on mm. Italiassa kehitetty huom. kauniita huonekaluja, jotka ovat vanhuksille samalla ”rollaatteroita”. Tai jos vanhuksella ei ole voimaa eli puristusotetta käsissä, on suunniteltu hienostuneita aterimia, jotka auttavat vanhusta pitämään aterinta kädessä. Enää näitä välineitä ei mainosteta hoitoalan messuilla ym. vaan design messuilla, sulassa sovussa muiden design esineiden kanssa.


Värit tulevat elämään ja Calvin Kleinin lippulaivaliike on nykyään sisustukseltaan keltainen ja pullollaan värikkäitä asuja ja vaatteita, voitteko kuvitella valkoharmaa Calvin Klein. Scandinaavinen valkoisuus alkaa olla taakse jäänyttä ja keski-eurooppalainen värikkyys alkaa tulla pohjoismaihinkin. Tässäpä asian, josta olen erittäin iloinen. 


Alusvaatemallina on käytetty esim. entistä huippumallia Lauren Huttonia, iältään 74-vuotiasta. Ikäkuilut alkavat murtua ja uusi trendikäs onkin keski-ikäinen tai vanhus. Tai pikemminkin ikäjakaumat murtuu ja vanhuksia ei enää pueta vanhuksiksi, on vain ihmisiä ja persoonia, eli vanhus voi olla samalla rivillä trendikäs kuin nuorikin. 


Nämä ovat todella miellyttäviä tuulahduksia tulevaisuuden trendeistä ja siitä, että vihdoin opimme, että nainen on nainen kaikkina ikäkausina ja tämä hyvin epäseksikäs keski-ikäisyys on aika viedä romukoppaan. 


Sain itse yhteistyönä valita pari vaatetta ja ylläoleva harmaa neule kukkineen ja alla olevissa kuvissa oleva farkkupaita kukkineen ja musta mehiläislaukku bling blingeineen olivat minun valintoja Marks&Spenceriltä. Musta laukku blingeineen muuten maksoi 20e. 😉

Kevään kuumottavin huulipunakokoelma on tässä. Ehdin Sokoksella vaan pikaisesti räpsäistä kuvan Marimekko&Cliniquen yhteistyönä toteuttamista punista. Mutta näistä varmasti tulen kertomaan vielä lisää, sillä tiistaina olen menossa Marimekolle saamaan lisää infoa tästä mielettömän kauniista kokoelmasta, joka saa sisäisen keräilijäluonteeni kehräämään. 

Kävimme myös Souliinan kanssa kurkkimassa hieman Manifesto pressitoimiston uusia tiloja ja oli hauskaa bongata, että heillä oli edustuksessa Schwarzkopf, jolla olen raidoittanut hiukseni jo 25-vuotiaasta eli aika pitkän pätkän ja aika monta purkkia on kulunut. Eva Solon infuusori juomapullot viehättivät silmää ja on kiva ottaa menoihin mukaan pullo, jonne sisään voi laittaa vaikka hedelmiä ja hiljakseen vitamiinit ja maut sekoittuvat tasaisesti juomaveteen. 

Manifeston jälkeen Souliinan kanssa kävimme katsastamassa Solsidan leffan, joka oli taattua tavaraa ja ihanaa katseltavaa. Tällä kertaa en nauranut oikeastaan lainkaan, teema oli aavistuksen jopa haikea, mutta Solsidan on tehty niin laadukkaasti ja hahmoihin olen niin kiintynyt, että leffaa katsoi sarjan jatkoksi nauliintuneena. 

Helsinkipäivän päätti kutsuvierastilaisuus Fifty Shades Freed ja tilaisuus oli upeasti järjestetty. Glitter pisteellä saimme kampaukset, Audi Suomi jakoi kaikille ruusuja ja kirjatkin sain Otavalta ja Leffamaailmalta ennakkoon luettavaksi. Lukenut olen kaksi osaa, mutta myönnän alkoi niin pahasti tökkimään tämä juonellisesti yhtä köyhä trilogia, kuin Harlekiini-romaanit, joita en ole koskaan pystynyt lukemaan, kuin yhden kirjan verran teininä biitsillä ja sekin oli myötähäpeällistä kärsimystä. Fifty Shades eroaa Harlekiini-romaaneihin vain siinä, että kirjoissa on paljon seksiä ja seksi on osittain myös alisteista. Jos lukee teininä John Irvingiä ja vaikkapa niitä arkielämän rakastelukohtauksia esim. kirjasta Välisarjan avioliitto, niin sanomatta on selvää, että Fifty Shades on rakkauskirjojen muovipussi, kun taas Irving taitaa sanat Guccin tai Pradan veroisiksi. Mielenkiintoinen vertauskuva, mutta kun Fifty Shades nyt vaan on pullollaan luxusta. 

Olen niin vahva tasa-arvon kannattaja ja vaikka en puhu koskaan täällä blogissa seksistä, niin täydellinen tasa-arvo ulottuu kaikkialle elämän osa-alueille ja alistuneisuus ei millään saralla toimi omalla kohdalla. Eli minut kirjat saavat jopa hieman ärtyneeksi ja päähahmo jopa ajoittain raivon partaalle, kuin hän olisi pikkutyttö hakemassa isänsä hyväksyntää, vailla omaa tahtoa, piipittävä tipunen. Hei eikös ne rintaliivit poltettu jo 70-luvulle roviolla panee miettimään. 

Lisäksi juonellisesti tarina on tyhjä. Jos kirjoissa ja leffoissa olisi menty syvemmälle, ihmisten pään sisään ja sielun sopukoihin ja seksi osuutta olisi vähennetty, sitä olisi saanut vielä olla, mutta jos olisi menty ihmisen mielen koukeroiden eri kerroksiin vahvemmin, niin tässäpä tarinassa olisi saattanut olla todellista ainesta myös miellyttää minua. Kuitenkin näin kivulias kasvutarina tarvitsee rinnalleen vankkaa syvyyttä ja rinnalleen muutakin, kuin pelkkää luxusta ja miljoonia. Saan jopa tuhat kertaa enemmän irti Twilight vampyyritarinoista, joissa tihkuu teini-iän angsti, kipuilu ja rakkauden ehdoton tuska, sitä paitsi kaikkein eroottisinta on se mitä ei näe, vaan se mikä tihkuu pinnan alla, se odotus. 

MUTTA ei nyt haukuta leffaa ihan maanrakoon, vaikka kirjat ovatkin kesken jääneet. Viihdyn elokuvissa, viihdyin myös katsellessani Fifty Shades Freediä, vaikka liiallinen seksi oli jo kiusaannuttavaa ja vaikutti pelkältä täytteeltä juonettomassa tarinassa.  Tai olihan siinä juoni, juoni jonka voisin kertoa tässä muutamalla sarakkeella. Keskityin kauniisiin vaatteisiin, maisemiin, Dakotan upeisiin hiuksiin ja hän kaunistuu vain silmissäni tämän leffatrilogian myötä. Voisin hyvin maksaa leffalippuni tästä leffasta itsekin ja nollata mieleni vaikka katsomalla uudelleen eli ei niin huono kuitenkaan, jos pystyy irrottamaan itsensä juonellisesti erittäin löyhästä tarinasta ja pystyinhän minä. 

Dakotan näyttelijäntaidot olivat raskasta katsottavaa, mutta keskityin hänen taivaallisen kauniisiin hiuksiin ja myös kauniin persoonalliseen ulkonäköön. Jamieta en olisi toivonut näkeväni roolissa, sillä Jamie on täydellisen loistava mielettömän hyvässä sarjassa ja upean Gillian Anderssonin kanssa The Fall, vahva suositus sarjalle tässä välihuomatuksena. 

Myönnän hieman jopa pohdituttaa, mistä Fifty Shades tarinan suosio kertoo? 

Henkilökohtaisesti toisen ihmisen sielun kohtaaminen intiimillä tasolla on jotain niin paljon suurempaa, kuin piiskalla läiskiminen. Vaikka en todellakaan tuomitse leikkejä, jokainen leikkii mitä leikkii, peräänkuulutan kuitenkin yhteyttä, jossa toinen on niin lähellä kuin sielut olisivat yhtä. Joten tätä en valitettavasti nähnyt elokuvassa, mutta se yhteys olisi ollut juonellisesti tärkeää nähdä, niin paljon kun nainen joutui mieheltä tässä tarinassa miehen kipuilua kohtaamaan. 

Eli kuka hitto menee toisen kanssa naimisiin, eikä ole edes puhuttu haluaako toinen lapsia vai ei, haha anna mun kaikki kestää!

Ilmiönä kuitenkin peukut ja tärkeintä on, että puhutaan, viis siitä mitä puhutaan, se on jo suuren suosion merkki ja ehkä elokuva myös jollain tavalla kertoo myös naisen itsemääräämisoikeudesta aikamme ilmiönä eli nauttia seksistä, vaikka se onkin alisteista, sillä olihan käytössä turvasana. 

Onhan leffat/kirjat koettava aikamme yhtenä puhutuimpana ilmiönä, jotta tiedän itsekin mistä puhutaan. Ei voi antaa omaa arviota kokematta ja näkemättä eli jo siksi Fifty Shades Freed ja aiemmat osat kannattaa katsoa, eikä vaikka perustaa omia ennakko-odotuksia minun yksittäisen mielipiteen kautta.  
Onko Fifty Shades Freed täydellinen ystävänpäivä elokuva, en ota kantaa, mutta täydellinen ystävänpäivälahja on tämä, jolla Eleven.fi minua yllätti ja ilahdutti. YSL-puna johon on kaiverrettu oma nimeni wow. Yksilöidyssä lahjassa on jotain merkityksellistä, kuin toinen olisi käyttänyt ajatusta. Lisää kaiverruttamisesta ja kaikista tuotteista, joihin voit kaiverruksen tilata, voit lukea täältä.  Kaiverruksen hinta on vain 3,90, joten alkaa tulla tunne, että kohta kaikissa Eleveniltä tilaamissani tuotteissa on kaiverrus. 🙂 Äitienpäivää myös odotellessa. 

Viikko oli rauhaisa ja mukava ja viikon kruunasi eilinen monen tunnin sushilounas kamun kanssa. Perheen kanssa katsottu Putous ja rakas Tanhupallo ja tietenkin Rakkautta ja rimakauhua, jossa ollaan juonellisesti jo sellaisessa ohjelmassa, että Tiiakin tykkää. Tosin taas ärsyttää hieman Adamin uusi tyttöystävä, joka on aavistuksellisen haasteellinen. Adamille soisin jo helppoutta. Eilen kuitenkin kävi niin, että pakko oli tilata C More, jotta päästään tänään vielä katsomaan 7:n tuotankokauden viimeiset osat Rakkaus ja rimakauhua sarjasta, yhdestä kaikkien aikojen suosikkisarjoistani. 

Miten siellä, viehättikö Marks&Spencer kevät ja oletko kuullut tälläisistä älykkäistä vaatteista? Mifen Fifty Shades Freed onko katselulistalla ja älkää ottako vakavasti, tietenkin saa olla ja oli ehdottomasti myös omalla katselulistalla, mutta silti tarinassa on vaan niin paljon mikä ärsyttää ja tarinasta olisi voitu saada niin paljon enemmän irti, jos ja jos ja jos. Makuasioita nämä ja eihän miljoonat ja miljoonat naiset voi olla väärässä, minä olen tälläinen vastarannankiiski äksypeffa. 

Mitä olette mieltä kaiverretusta kosmetiikasta, hieman yksilöidymmästä kosmelahjasta, minusta upea idea. 

Mitä siellä on tehty ja touhuttu viikon aikana? Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille. <3







46 thoughts on “Viikon happeningit”

    • Laukku on nyt alessa, eli Kristiina kipinkapin Marks&Spencerille, niitä oli vielä. Souliina hankki itselleenkin saman laukkusen, se on aivan ihana. <3

      Kivaa iltaa Kristiina <3

  • Enpä oo kuullut älykkäistä vaatteista mutta kuulostavat kyllä tosi käytännöllisiltä! Mä oon missannut tuon leffan molemmat osat, samoin kirjat. En tiedä miksei kiehdo mutta ehkä pitäisi katsoa kummiskin kun kovasti myös kehuttu.
    Aivan ihana lahja tuo nimelläsi kaiverrettu huulipuna ♥ Ihana ele YSL:ltä!
    Mukavaa laskiaissunnuntaita!

    • Kannattaa mennä Marks&Spencerille, esim. ne saumattomat alushousut on fantastisia käyttömukavuudeltaan, mikään ei purista eikä hierrä.

      Ehkä kannattaa katsoa, niin tietää mistä on puhe ja itselle nuo leffat toimii niin, että kiva tapa tyhjätä pää, sellaistakin viihdettä todella tarvitaan. 🙂

      Tuo puna on jotain fantastista ja sen verran, että sain sen pr-lahjani Eleven.fi ja täältä voit itsekin halutessasi joskus tilata jotain, jossa on nimikoituna oma nimesi tai vaikka rakkaalle. https://eleven.fi/kaiverrus

      Ihanaa sunnuntaita Maiccu <3

  • Enpäs ollutkaan kuullut noista älykkäistä vaatteista, mutta kuullostavat kyllä ehdottoman käyttökelpoisilta. Täällä kaukana niitä ei vaan ainakaan heti pääse ihastelelemaan muuten kuin netin kautta.

    Mitä tulee tuohon elokuvaan, en ole edes lukenut noita kirjoja ja voisin vannoa että jäävät myös lukematta. Eikä siis ole kiinnostusta edes katsomaan tuota elokuvaa; tosin tuossa pätenee taas sama kuin noiden älyvaatteiden kanssa; lähimmät leffateatterit sen verran kaukana että ei tule leffassa käytyä muutoinkaan … sinänsä harmi, sillä elokuvan katsominen rauhassa leffateatterissa on elämys – ainakin minulle 🙂
    Yksilöidyt kosmetiikkalahjat -ihan huikean hyvä idea, jota voisi hyödyntää tiettyjen lähellä olevien lahjoissa …hmm…
    Muutoin oma viikonloppu on sujunut vaihtelevasti katsellen olympialaisia, neuloen vävylle sukkia, askarrellen … nauttien ihan vain tavallisesta arjesta.
    Instagramissa näin muuten minäkin laukkusi ja on kyllä kaunis!

    Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinulle <3

    • Juu itse en muita esim. alushousuja enää hanki, kuin nuo Marks&Spencerin täysin saumattomat, ne on niin mukavat ja maksaa paljon vähemmän, kuin Sloggin vastaavat. 🙂

      No ties vaikka joskus katsot kyseiset leffat telkkarista ja kyllä ne ihan viihdyttää, en sitä sano. Minä kyllä halusin ne nähdä, vaikka en mitenkään suuresti fanita, vaan pikemminkin, katselin viihdyin aivot narikkaan ja pää tyhjäksi ja kivan nollattu olo. 🙂

      Vävylle villasukat <3 <3 tuhat sydäntä, oma mumminikin on aina miehelleni kutonut, ihanaa että on kiva vävy ja anoppi <3

      Tuo laukku on niin kiva ja tilava ja 20e siitä on todella passeli hinta sanoisin. Sen kyljessä olevan DKNY tuoksun hankin Sokoksen alesta ja siinäkin on pieni kuvioitu amppari ja ihana hunajainen tuoksu. <3

      Kivaa sunnuntaita Ritva <3

  • Tuo puna on kyllä hurjan kiva, värikin minun mieleeni. Ostolakossa-blogista näin tästä nimikoinnista ennen joulua ja tilasin jouluksi miehelleni tuoksen hänen nimellään, oli tosi mieluinen lahja, paljon henkilökohtaisempi.
    Kiva, pitkä kirjoitus sinulta, vähän pohdintaa, mielipiteitä ja kertomusta viikon askareista, tälläiset ovat minun suosikkipostauksiani. Kiitos!

    • On muuten ihan täydellinen klassinen punainen. <3 Mahtavaa kuulla, että olet löytänyt nuo nimikoinnit jo aiemmin. Myönnän olen himoinnut tälläistä nimikoitua punaa jo tovin ja kun sen sain, niin mieskin ihmetteli, miksi minulla oli niin kiire ennen blineille lähtöä käydä postissa. Mielestäni tässä on todella fantastinen lahjaidea myös ihmiselle, jolla on jo vaikka kaikkea. Tuo nimikointi tekee lahjasta rakkaudella annetun, kuten sinä miehellesi. <3

      Olipa kiva, mietin jos tämä on armottoman tylsä postaus, vaikka mielestäni juuri nuo tulevaisuuden trendit olivat kuumottavan mielenkiintoisia. :)Punasta puhumattakaan ja ok tapetilla olevasta Fifty Shadestakin. 😉

      Ihanaa iltaa ja kiva, josko vaikka tälläisiä alan sitten toteuttamaan kerran viikossa. 🙂

  • Kuulostaa hyvältä nuo Marks&Spencerin älykkäät vaatteet.Tulevaisuuden arvoja ja trendejä olen jostakin (?) lukenutkin.Ihana jos värimaailma laajenee Suomessakin. Olen sitä mieltä, että antaa värien räiskyä ja läikkyä vaikka ns. hyvän maun yli.Ei tosiaankaan tunnu oikein hyvältä tuo Fifty shades Freed. Minä olen nokka kiinni kirjassa aina, kun siihen on aikaa. Olen hyvin tarkka siitä, mitä luen. Yleensä nykyajan klassikoita ja vanhempia Nobel-kirjailijoita. Olen vähän nirso. Nyt on menossa Siri Hustvedtin Säihkyvä maailma ja Ian McEwanin Lauantai.Mukavan tuntuinen viikko sinulla takana. Voi itku, että rupesi tekemään mieli sushia. Oli niin hienot ja herkulliset kuvat.

    • Samaa mieltä rakastan värejä ja esimerkiksi britit, jos ketkä osaavat yhdistää paljon eri kuoseja ja värejä keskenään, niin että kaikki rimmaa.

      Sanotaanko, että ehkä kun luet mainitsemaasi kirjallisuutta, ehkäpä jo se juonen onttous saisi sinut lopettamaan kirjat heti, huom. ehkä ja ehkä. Tahkoin minäkin kaksi kirjaa ja yllättävän helposti ne meni. 🙂

      Kuwano Sähkötalossa, ihan paras, lämmin suositus.

      Ihanaa sunnuntai illan jatkoa Marja <3

  • Minä ihastuin noihin Marks&Spencerin vaatteisiin. Kauniita värejä ja istuvia aattteita, tälläiselle lyhyemmällekin ihmiselle. Nuo sinun valitsemasi vaatteet ovat niin kauniit ja ihanat nuo kukkaset ja tuo laukku on niin upea, olihan minunkin ostettava se, hih <3

    Minä niin arvostan, kun malleina käytetään ihan kaiken ikäisiä ja kokoisia malleja. On upeaa että myös iäkkäämpiä ihmisiä otetaan vaikkapa juuri alusvatemalleiksi. Ja muutenkin Marks&Spencerin ideat on hienoja.

    Oli muuten hieno päiväkin taas 🙂
    Nuo Manifeston tilat olivat upeat, ja mukavia juttujatalo täynnä.
    Hih Solsidan oli hyvä, mutta totta hieman surumielinenkin, ei niin rempseä kuin sarja, mutta todellakin katsomisen arvoinen.

    Fifty Shades Freed kutsuvierastilaisuus oli kyllä hienosti järkätty, ei voi muuta sanoa ja olihan se ihanaaa kun saatiin kampauksetki paikan päällä. Sellaista arjen luksusta.
    Twilight on yksi lemppareita, sellaisia joita voin katsoa vaikka sata kertaa läpi ja aina sydänalassa tuntuu ja kyyneleet virtaa, tässä ei samanlaista fiilistä tullut, mutta ihan katsottava leffa. Kirjoja en ole lukenut.

    Ihanaa sunnuntai-iltaa Tiia <3

    • Ihanaa, että meillä on samanlaiset laukkuset. <3 Solsidan ei tällä kertaa ollut niin hauska, mutta ei siltikään yhtään huonompi.

      Fifty Shades kutsuvierastilaisuus oli kyllä todella kivasti järkätty ja oli ihana käydä katsomassa kuitenkin leffa ja istua vaan ja nauttia.

      Twilight on kyllä sellainen, että me like.

      Ihanaa uutta viikkoa <3

  • Ihania nuo vaatteet ja kovasti olen itse nyt tykästynyt kaikkeen, missä on pitsiä tai kukkia 🙂 Sinä olet selvästi nyt farkkuvaiheessa kun tämä on jo toinen farkkuinen yläosa lähiaikoina. Fifty shades on minusta enemmän nuorempien leffa, ei enää tällaisten kokeneempien rouvien elokuva. Sillä yritetään vähän shokeerata, mutta ei minua ainakaan mitkään piiskat enää säikäytä.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa Tiia <3

    • Farkku aina in, mutta kukat on nyt vähän uutta täällä. <3 Joo ehkei just ole tälläisten pitkään naimisissa olevien leffa, en tiedä. Ehkä en ole vaan minkäänmoinen haaveilija luonne. Tuo sm ei muutenkaan nappaa.

      Ihanaa maanantaita Outi <3

  • Ihania juttuja sinun Helsinki-päivässä ja valitsemasi vaatteet ja laukku superkauniita.

    Osuit asian ytimeen tyossa John Irving vertauksessa. Itse luin ensimmäisen Figty Shades kirjan, kun se ilmestyi, eikä enempää tarvinnut lukea. Ei ollut ollenkaan minun juttuni.

    Ja hei oikeasti!!! Tuo Marimekon ja Cliniquen huulipunajuttu! Olen jo nyt sinulle niin kateellinen, kun pääset Marimekolle kuulemaan uutisia tästä aiheesta. 😀 Kirjoitin muuten juuri postauksen käsilaukkuni sisällöstä, ja minullahan on Marimekon lahjakortti. Piti ostaa käsilaukku, mutta jos ostankin vähän huulipunaa. 😀

    Ihanaa laskiaissunnuntai-iltaa <3

    • Juu eikä se seksi, vaan se juonen onttous, se on kirjan ongelma. Jos olisi mykistävän hieno juoni ja syvyyttä ja vähän seksiä, mikä ettei. 🙂

      Tämä Marimekko&Clinique juttu on aiheuttanut sekaannusta jo hetken, kun olen kytännyt näitä punia instassa. Huomenna vihdoin pääsen hypeltämään.

      Ihanaa uutta viikkoa ja hei lahjakortti puniin. 😉

  • En ole ollut yhtään kartalla M&S vaatteista tai ideologiasta, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta. Ja täytyy sanoa, että tässä iässä mukavuus on kaikkein tärkeintä – en voi sietää kireitä farkkuja tai muitakaan vaatteita, mitkä eivät anna olla 'rauhassa'. Jo pitkään on ollut onneksi ilmassa aikuisten naismallien esiinmarssia, loistojuttu! Hehän satsaavat itseensä ja ovat ostovoimaista porukkaa.
    Sulla oli monipuolinen ja kiinnostava viikko – iloa myös ensi viikkoosi!
    -Maarit

    • Täällä mukavuus on jo aika tovi ajanut kaiken edelle ja esim. korkkareita en käytä, kuin pakon edessä. Miksi kärsiä on mottoni mun. 🙂

      Ihan loistavaa, että maailmalla aletaan ymmärtämään aikuisten naisten arvo ja käyttää heitä mallikampanjoissa ym. Toivottavasti Suomeenkin rantautuu sama trendi, noh ehkä vuosien päästä. ;=) Meillä myös on se ostovoima toden todella, mutta tätä ei kaikki ihan ymmärrä.

      Kivaa uutta viikkoa Maarit <3

  • Pakko tunnustaa etten ole yhtään Fifty Shades elokuvaa nähnyt enkä ole edes kirjaa lukenut. Näin joskus ensimmäisen leffan trailerin mutta ei innostanut minua yhtään joten en mennyt katsomaan.

    Tuota ihanaa Mark & Spencer villapaitaa ihailin jo Instassa. Kiva harmaa terästettynä jo keväisillä kukkasilla. Täytyy piipahtaa katsomassa M&S kevätkokoelmaa jossain vaiheessa. Musta mehiläislaukku on söpö myös! Trendiluento oli varmasti mielenkiintoinen ja upea juttu, että esim. ihmiset eri ikäkausina otetaan paremmin huomioon.

    Mukavaa alkavaa viikkoa Tiia 🙂

    • Juu no juonen voisi tähän muutamalla virkkeellä kirjoittaa, sitten ympärille seksiä, alisteista sellaista ja paljon luxusta. Mutta viihteenä katselin kyllä. 🙂

      Peukut pystyssä, että hiljakseen ei olisi ikää, olisi vaan persoonia. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Marjo <3

  • Musta kaiverrettu kosmetiikka on ihana lahjaidea.

    Mä luulen, että sellaisia saattaa löytyä jotka eivät lapsiasiaa puhu ennen naimisiin menoa, se mikä on itselle itsestäänselvyys, ei toiselle välttämättä ole. Itselläni on aina ollut asiaan vahva kanta, joten olen ottanut asian heti ensimmäisenä iltana ehdokkaiden kanssa esille, koska tapaamisia olisi muuten ollut turha jatkaa, jos linja ei olisi ollut sama. 😀

    Mukavaa su-iltaa Tiia. <3

    • Samaa mieltä, ihana lahjaidea. <3

      Juu voi olla, että jos vaikka kovin nuorena menee naimisiin tai jotain. Mutta onhan se aika paha homma, jos ollaan naimisissa ja toinen ei halua lapsia ja toinen haluaa, se on ero sitten. Toinen asia toki on, jos lapsia ei saada, siitä selvitään yhdessä, mutta tuo selvä valinta. Itsekin olen täräyttänyt suurinpiirtein ensitreffeillä asian, miksi kuluttaa turhaa aikaa. 🙂

      Ihanaa maanantaita ja huomenna nähdään, jei <3

  • Voi, mie niin rakastin tuota kirjana ja myös leffana, molemmat näyttelijät saivat oman sydämeni hyppimään riemusta ja sen tuskan mikä Christian Greytä vaivasi lapsuudestaan sekä nuoruudestaan, tuntin iholleni saakka. Raha ja miljoonat olivat minusta tässä leffassa vain turhuutta mutta joidenkinhan on oltava myös rikkaita. Minusta se rikkaus kertoi myös jotain hänestä. mene ja tiedä. Ehkä mie olen vain niin pilvenhattaralla eläjä että unelmoin itsekin tuollaisesta luxuksesta <3
    Mutta parastahan tässä elämässä on se, että on monenlaisia elokuvia jotta jokaiselle löytyy jotain niin kuin kaikessa muussakin asiassa, on valinnan varaa ettei kaikkie tarvitse tykätä samasta.
    Oikein ihanaa sunnuntai iltaa murunen <3

    • Ihana sinä, osaat eläytyä ja unelmoida, nauttia. Minä olen realisti, en unelmoi, otan päivän kerrallaan. Unelmat luo myös onnellisuutta eli Nanni anna palaa ja unelmoi. Tämä juuri kertoo ihmisten erilaisuudesta ja hei valtava määrä ihmisiä rakastaa näitä leffoja ja kirjoja ja se on tärkeää silloin. <3

      Sitä paitsi viihdyin kuitenkin, leffassa on aina kiva käydä, eikä ollut niin huono, etten olisi viihtynyt, kiva katsoa kaikkea kaunista.

      Ihanaa uutta viikkoa Nannisein <3

  • Ihana tuo kukkakuvioinen laukku. Aah, niin kesäinen ja nätti. Marimekko-Clinique -huulipunat, voi miten ihania, ehtisiköhän niitä saada vähän hitaammin liikkelle lähtevä kuluttaja vai mahtavatko mennä heti kuin kuumille kiville… luultavasti menevät:)
    Olen nähnyt puolet ekasta Fifty shades -leffasta, enkä pystynyt enempää katselemaan, koska se oli niin puuduttavan tylsä, typerä ja älytön leffa. Roolihahmot todella epäuskottavia ja lapsellisia (varsinkin Dakota Johnsonin esittämä tyttönen) ja se miesnäyttelijä oli anteeksi vaan, todella huono (olen nähnyt the Fallin ja siinä hän on erinomainen). En ymmärrä tällaisten leffojen suosiota. Mulla tuli suuri myötähäpeän tunne näyttelijöiden puolesta ko. leffaa katsoessa. En ymmärrä, en ymmärrä.

    Kivaa uutta viikkoa Tiia<3

    • Peukut pystyyn, että saat jonkun mieluisan. Limited edition ne on ja en teidä kuinka äkkiä viedään käsistä. Viime viikolla oli Sokkarilla isot kasat.:)

      Leffa on kyllä sanotaanko aika puupökkelönäyttelemistä. Kuin ulkona kehosta näyttelemistä, kuin eivät olisi kokonaan mukana. Mutta visuaalisesti kuitenkin kaikkea kaunista katseltavaa, joten viihdyin kyllä, aivoista sisään ja ulos.

      Jamie Dornan The Fallissa wow ja Gillian Andersson wow. Mietin josko kuitenkaan Dakota ei ole huono näyttelemään, vaan tarina vaan ei anna tilaa näyttelemiselle.

      Ihanaa uutta viikkoa Sari <3

  • Upea viikko mahtavine kuvineen. Paras kuva on ehdottomasti teistä tyttösistä kolmistaan <3
    Meillä on ollut mukava energinen viikko täynnä ulkoilua, treenaamista, äänikirjaa ja valokuvaustouhuja. Eilen olin pitkästä pitkästä aikaa tupperware-kutsuilla. Viimes olen ollut 10-15-v sitten ja tämä oli hauska kokemus 🙂
    Täältä aamukahvin tuoksusta toivotan Tiia ihanaa uutta viikkoa <3

    • Kuulostaa juuri täydelliseltä ja tubberkutsuilla en ole ikinä ollutkaan, kiva kuitenkin jos oli hauskaa hih. Yhtä ihanaa tätä viikkoa teille <3

  • Voi mitä kaikkea ihanaa viikkoosi onkaan mahtunut❤ Nämä sinun kuvat/esittelyt on kyllä aivan upeita..niin kauniita ja taidokkaita! Olet kyllä huippu! Paljon ihania tuotteita, mutta olipa kiva tuollainen nimikoitu puna:) Leppoisaa viikkoa sinne❤

  • Voi mitä kaikkea ihanaa viikkoosi onkaan mahtunut❤ Nämä sinun kuvat/esittelyt on kyllä aivan upeita..niin kauniita ja taidokkaita! Olet kyllä huippu! Paljon ihania tuotteita, mutta olipa kiva tuollainen nimikoitu puna:) Leppoisaa viikkoa sinne❤

  • Ihania hommeleita viikkoosi on mahtunut <3 kuulostaa niin mahdilta nuo M&S vaatteet! Itse aloitin aikoinaan tuon ekan kirjan lukemisen ko. sarjasta mutta…. ei oikein napannut. Harry Potter- sarja kuitenkin tuli ahnedittua kerralla ja oikeasti, Twilight- saga on omaan mieleeni niin ah, haikailevan romanttinen! Se odotus, tapaamiset, katseet…toimii! Vaikkakin ihan pakko myöntää, että välillä Kristenin angsti vähän ehken…hmm.. noh, yksi- ilmeinen 😀 mutta muuten, ihana sarja. Ikuinen haaveilja ja herkkis! Oma viikko meni ympäri ämpäri ja yhteen tullaan- merkeissä, uutta oppineena ja oivallus: terveys piruvie onkin tärkeää! Mutta maailman ihanin teko mieheltäni eilen: valitin oman ajan ja paika puuttumista, kun nuita ötököitä on sen verran ja pentukin vaatii aika paljon. Haaveilin sellaisesta omasta kolosta jossa voipi meikkailla ja kirjuutella rauhassa. Meillä on makkarin ovi nykyään kiinni, että penuliini ei kaikkea ehdi tuhota niin mieheni sitten meni ja teki, alusta alkaen, mulle ekan meikkipöydän. Maskeerausaikoina oli laukku, ja kaikki kulki mukana ja tuo tapa taisi jäädä päälle, liikuteltavat meikit tähän asti. Nyt saan ankkuroida my preciouteni <3 Sellaisen pulpettimallisen väsäsi rakkaudella ja aah <3 Ovi kiinni ja omaa rauhaa. On vielä ikkunan edessä, joten saa samalla katsella tipusia pihalla. Tänään linnottaudun kyllä sinne hetkeksi! Ihanaa viikkoa ihanuus <3

    • Twilight oli juuri niin ihanan haikailevan romanttinen <3 Potterit ihan mahtavia, leffat ja kirjat. <3 No välillä Kristen kävi vähän hermoon, mutta pääpiirteittäin todella yes, olihan hänelläkin niitä avuttomia puolia hih. 🙂

      Ihan mahtavasti kuvailtu, kosme on minullekin "my precious", joten ymmärrän paremmin kuin hyvin. Aivan fantastinen rakkaudenteko mieheltä, ihanaa. <3

      Jokainen tarvitsee sitä omaa aivolomaa ja koirulit on sellaisia, että koko ajan iholla, kuten meidän Samu, joka ei ole ikinä kasvanut aikuiseksi. 🙂

      Ihanaa uutta viikkoa Maarit <3

  • Viime viikolla kun olin teatterissa ja ysäri muotia katsomassa, ajattelin että voi kauheeta. Mitään noista en kyllä kaipaa. Mutta, nuo sinun kuvasi olivat ihan freesejä, joten saa nähdä puenko itsekin jotain ysäriä tulevaisuudessa päälleni.
    Ja, tuossa kuvia katsoin 2000-luvun alusta, niin ei nekään kaikki nyt ihania olleet.:)

  • Täälläkin on käyty hiukan shoppaamassa, ja vaikka en M&S:lle nyt eksynytkään, niin kukkakuosia, kukkakuosia, sitä on nyt tosiaan tarjolla runsain määrin. Yläosissa on edelleen jujuna erikoiset hihat, on cold shoulderia, trumpettia ja uusimpana nyt puffihihaa. Harmaata ruutua en edelleenkään täällä juuri näe tai ei ainakaan villitykseksi asti, sen sijaan tosiaan on ollut runsaasti punaista koko talven, ja nyt muitakin värejä, joista ehkä sinapinkeltainen ei ole se minun värini, mutta onneksi siis on muitakin. Mukavaa uutta viikkoa!

    • Juu ehken ole noista erikoisemmista hihoista niin intona, jos olisin hoikempi, ehkä sitten, nyt fiilis, että ne vaan paksuntaa. 🙂 Mutta kukille peukut <3

      Ihanaa uutta viikkoa Susanna <3

  • Hiki tulee, kun lukee mitä kaikkea kivaa sinun viikkosi on sisältänyt. Harmittaa kyllä, että Fifty Shades jäi väliin, mutta eiköhän uusia häppeningejä tule, joissa taas törmätä. Kivaa talviviikkoa Tiia 🙂

  • Ihania pikkulaukkuja <3

    Itse olen lukenut Fifty Shadesin ekan kirjan ja katsonut elokuvana. Elokuva oli luonnollisesti pettymys kirjan jälkeen, tosin kirjakaan ei kummoinen ollut. Mielestäni ekan elokuvan kohdalla siitä kohkattiin ihan turhan paljon. Jatko-osat tästä syystä jääneet katsomatta. Ehkä ne joskus katson, jos vaikka telkkarista tulee.

    Kivaa uutta viikkoa <3

  • Minä silloin aikoinaan pohdin, että mikä hiton hekuma jostain Fitfy-elokuvasta. Sitten joskus katsoin sen ekan, ja ihan katsottava, mutta sisällöltään ei kovin syvällinen 🙂 Itsekin ehkä vaivaannuin siitä seksi-kuviosta. Ja jäin miettimään mikä siinä niin huippua, leffassa – se ronskeus, seksi? Tokankin katsoin, minusta se oli parempi. Kolmannenkin aion katsoa, ihan mielenkiinnosta 🙂

    • Juu kyllä viihteenä katsoo, mutta se hehkutus, niin on niin paljon parempia tarinoita. 🙂 Mutta selvästi tälle tarinalle on tilausta.

      Toka taisi minustakin olla parempi, mutta en osaa sanoa oliko kolmas, tavallaan samaa tasoa.

      Ihanaa päivää Katja <3

  • Itse olen nuo leffat jättänyt väliin juurikin syystä, että epäilen minua enemmänkin ärsyttävän tuo jos nainen on se voimaton ja vietävissä oleva olento, jota mies pyörittelee kuinka haluaa – sivistysmielessä toki voisi olla hyvä vilkaista mitä ne leffat sitten todellisuudessa on, koska voihan ne positiivisesti jollain saralla vaikka yllättääkin 😀

    • Etenkin alussa aika voimaton, oma luonne kyllä tulee esiin, mutta silti tuo alisteinen asema ei uppoa minuun, vaikka leikit on toki leikkejä.

      Juu ja kyllähän noiden parissa ns. viihtyy eli kyllä näitä katsoo ja onhan niissä paljon luxusta ja kaunista.

      Kivaa päivää Mira <3

  • Kaksi ensimmäistä osaa oon nähnyt tuosta leffasta ja varmaan mennään myös ystävien kanssa katsomaan tuo viimeinen. Ei ehkä ihan munkaan leffasarja, mutta onpahan ainakin tullut katsottua 😀 Oon kuullut niin paljon eriäviä mielipiteitä noista kirjoista, että en oikein tiedä pitäisikö niitä lukea vai ei. Ensimmäistä kirjaa oon kyllä aloittanut jokunen vuosi sitten, mutta jätin kesken ennenkuin ehdin edes ensimmäistä lukua lukea loppuun 😀

    Upean sävyinen tuo huulipuna ja aivan ihana idea kyllä kaiverruttaa nimi siihen!

    Viime viikko oli vähän vaihteleva viikko. Mulla piti olla koulua koko viikko, mutta meidän opettaja sairastu, joten saatiin keskiviikko ja torstai vapaaksi 😀 Työharjottelupaikkaa yritin hankkia ja sainkin lopulta paikan, mutta monen kieltäytymisen ja mutkan jälkeen. Viikonlopun vietin lähinnä koulujuttujen ja sukulaisten parissa 🙂

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud