Lumene osa 3, treffit

Lumene osa 3, treffit
Olen tässä eilisestä asti makustellut eilisiä Lumene treffejä ja miten ne loppupeleissä oikein sujui. Lumenelta olikin lopulta kaksi edustajaa mukana eli Lumenen operatiivinen markkinointijohtaja ja globaalin pr:n-ja viestinnän vetäjä. Ensin olin hieman huolissani, että olen altavastaajan roolissa, koska kahden naisen voimin tultiin minua tapaamaan, mutta ensisekunneilla jo oivalsin, ettei taustalla ollut minkäänlaista altavastaaja asetelmaa. 

Kerroinkin heille heti alussa, että on mielettömän kivaa ja mielenkiintoista tavata, mutta myös ahdistaavakin, sillä onhan se perustavanlaatuisesti jännittävä tilanne kohdata ihmiset, joiden edustamasta yrityksestä olen antanut negatiivista palautetta. Heidän mielestä palaute oli kuitenkin rakentavaa ja mielenkiintoista ja vaikka Lumene saa paljon, niin negatiivista, kuin postiivista palautetta osakseen, niin tässä kohdenhan teidän lukijoiden palaute ja kommentit olivat se, joka oikeasti oli kaiken takana herättämään Lumenen huomion ja mielenkiinnon, yksinhän olisin vain kuiskinut tuuleen. 

Lähdin itse tapaamisen hieman jo kaikki antaneena ja koin kaiken tulleen sanotuksi jo blogissa. Koin myös tietynlaista väsymystä Lumene-keissistä, sillä negativiinen ajattelutapa on itselle tuhovoimaista. Lisäksi Lumene postauksia on luettu tuhansittain ja tuhansittain, jotenkin sekin hieman kiihdytti mieltä ja sai myös oivaltamaan, että Lumene on meille monille todella tärkeä brändi. Kuten aiemminkin kirjoittelin, äidinmaidossa annettu ja se ensimmäinen merkki, jolla teinivuoden meikkauksetkin hoitui. Jännitin sitä, onko minulla enää mitään annettavaa, minkäänlaisia paukkuja ja miksi juuri minä olen tässä tilanteessa äänitorvena, mikä minä olen kertomaan Lumenelle oikeastaan yhtään mitään tai ainakaan mitään uutta, mitä en olisi jo kertonutkin. 

Molemmat Lumene naiset olivat äärimmäisen miellyttäviä ja rauhoittivat jo ensialkuun, että tästä tulee oikein hyvä keskustelu. Näin jälkikäteen en tosin ole varma, annoinko enää mitään lisäarvoa tai tähdellistä, koska jännitin kuitenkin tapaamista sen verran. On merkillistä tälläisissä jännittävissä tilanteissa tarkkailla itseään ja omia sanomisiaan ja liikkeitään, kuin olisi kärpäsenä katossa. Miten haarukan tippuminen lautasellekin kuulostaa huutomerkkimäiseltä meteliltä ja tippumisen ääntä tälläisessä tilanteessa ihan säikähtää. Itseään ei pitäisi niin kovin tarkkailla, vaan antaa mennä ilman käsijarrua. 

No mutta mistä juttelimme. Varmasti voin nyt tässä kertoa, että Lumene tulee ottamaan aikusemman kohderyhmän huomioon tulevaisuudessa. Sain tietooni asioita, jotka ovat tulevaisuudessa tapahtuvia faktoja, mutta niistä en saa kertoa vielä teille. Voin sanoa, että olen aivan järjettömän helpottunut kyseisistä uutisista, sillä vaikka olen ollut Lumenelle loukkaantunut, loukkaantuhan voi vain sellaiselle, josta välittää, niin toivoinkin, ettei minun tarvitsisi hylätä Lumenea lopullisesti. 


Mutta mitä ikinä onkaan tulossa ja jos niin pitkälle päästään ja jos vielä keulakuvia valitaan, niin oma sydämeni toive helpomman samaistumispinnan kautta olisi, että please tavallisia naisia, ei julkkiksia. Julkkikset vaan on jo niin nähty ja siinä ei ole mitään uutta ja niin kovin rohkeaa. Rohkeaa olisi käyttää tavallisia ja ei ainakaan niin siloiteltuja naisia. Se mitä itse haluaisin kuulla ja nythän puhutaan omasta subjektiivisesta toiveestani, olisi että nämä tavallisemmat naiset kertoisivat kertomuksiaan niin Lumenesta, kuin rohkeudesta.

Eli jos Lumenella tulee vielä jokin aikuistenkin ihmisten kamppis joskus, niin tämä olisi minun sydämeni toive ja tämän myös esitin ääneen. Vaikka sellainen instakamppiskin olisi kiva, jossa nostettaisiin kerran kuukaudessa joku Lumene-fani, kuukauden Lumene instalähettilääksi tai rohkeuden kasvoksi ja hän kertoisi instassa pienen tarinan rohkeudesta ja vaikka tunteistaan Lumeneen tai kertoisi suosikkituotteensa Lumenelta. Nämä on nyt siis ihan omia ajatuksia ja ideoita, joita heittelin eilen ilmaan. 


Rohkeus-kampanjasta minulle kerrottiin, että oli yritetty saada muutamia aikuisempia/iäkkäämpiä naisia mukaan, eli ilmeisesti jotkut tietyt henkilöt olivat ajatuksena, mutta he kieltäytyivät ja projektin piti rullata eteenpäin. Tämä on siis tieto, joka minulle annettiin ja, että osalla oli työkiireitä tai osa ei halunnut kertoa omia henkilökohtaisia asioitaan Rohkeus-kampanjan tiimoilta. Oli niin tai näin, jokin pieni osa minussa jäi miettimään, että jos olisi tarpeeksi tahtoa, niin eikö joku vanhempi nainen olisi kuitenkin saatu kamppikseen mukaan? Tämä oli oikeastaan ainoa asia, joka jäi vielä pohdituttamaan. 


Mutta koska en ole tietoinen projektien suunnitteluista, aikatauluista jne. olen jäävi sanomaan tai edes ymmärtämään, mitä kaikkea vaatii valita kampanjaan keulakuvat ja vielä kaikkinensa toteuttaa koko kampanja. Tämä on oikeastaan ainoa asia, josta jäi tunne, että tehtiinkö ihan riittävästi. En epäile hetkeäkään, etteikö aikuisempia naisia olisi kontaktoitu, mutta onhan Suomi pullollaan upeita iäkkäämpiä naisia ja ihan julkkiksiakin,  joten tätä jäin vain hieman pureksimaan.

Pakkauksiin ei ole tulossa enää ikämerkintöjä, sillä tähänhän on muukin maailma mennyt ja enemmän haetaan oikeita ihonhoitotuotteita eri ihotyypeille. Lumene nimen ja m-kirjaimen päällä oleva pallo, kuvaa valoa ja vesipisaraa eli tavallaan valo-ja lähdesarjoja. Itsekin olin ajatellut, että tuo kyseinen pallo, joka ei itseäni ole häirinnyt lainkaan, kuvaisi aurinkoa, mutta uuden tiedon valossa tietenkin myös vesipisaraa.

Ihovoiteiden hintojen kallistumisesta sain kuulla, että tuotteita on jumpattu ja lisätty enemmän aktiivisia ainesosia ja juuri esimerkiksi veden tilalle. Aktiiviset aineosat luonnollisesti nostavat hintaa, mutta tähän asiaan en ole riittävän perehtynyt, että osaisin vielä täydellisesti ottaa kantaa, että onko kaikkien tuotteiden esimerkiksi meikkien saralla tehty koostumuksiin uudistuksia. Positiiivinen uudistus on, että tuotteissa on nykyään merkittynä prosentteina, kuinka paljon luonnonmukaisia ainesosia Lumenen tuottessa on, eikä tuotteita vaan mainosteta ”luonnonmukaisina” tai sisältäen luonnollisia ainesosia. Tälläinen selkeä info lisää tuotteiden läpinäkyvyyttä. 

Keskustelin itse tuossa viikko sitten Stockmannin kosmetiikkamyyjien kanssa ja he kertoivat, että Lumenen on hyvin löytänyt nuoretkin kuluttajat, mutta että Lumenella on paljon uskollista iäkkäämpää kuluttajaa. Koen itsekin, että Lumene on kaikille ikäryhmille sopiva brändi ja osittain varmasti maailman valloituksen ja brändiuudistuksen kiireissä on unohdettu iäkkäämpi kohderyhmä. Oli mukava kuulla, että näin ei tule jatkumaan, vaan aikuisetkin kuluttajat huomioidaan ja itse ajattelen, että ehkä brändiuudistuksen jälkilöylyjen jälkeen ehtii hengähtää ja juurikin huomioda, mikä on mennyt hyvin ja missä on puutteita. Puutteita on juuri ollut iäkkäämpien ihmisten huomioimisessa, mutta nyt on aikaa panostaa myös meihin. 

Uskon myös, että vaikka Lumene markkinoi itseään maailmalle scandinaavisena brändinä ja tietty ilme on välttämätön, mutta tulemme näkemään myös lisää rosoa, joka lisää samaistumispintaa ja tällöin ei jätä ihmisiä kylmäksi. Esimerkiksi Lumenen insta storiesissa oli jokin aika sitten kampanja, jota muuten minäkin tyytyväisenä seurasin ja jossa oli Lumenen henkilökuntaa, niin  miehiä naisia ja kaiken ikäisiä ja tuo kampanja heti toi Lumenea piirun verran helpommin lähestyttäväksi eli lisää tälläistä. 
Kaiken kaikkiaan eilisen tapaamisen jäljiltä on odottava ja varsin rauhaisa olo. Jään mielenkiinnolla odottamaan itsekin, miltä konkreettisesti näyttää Lumene, joka kattaa kaikki ikäryhmät, nyt näin brändiuudistuksen myötä. Myönsin myös itse Lumenelle, että minulle brändiuudistus on ollut mieluisa ja uusi ilme on onnistunut ja kaunis, mutta että vain nostalgia minussa kaipaisi sitä sinistä huulipunahylsyä, jotta mummini ja muut iäkkäämät löytäisivät vieläkin sen lempisävynsä Lumene hyllyistä. Uusi ilme on varmasti vanhuksille sekoittava asia tai ehkä minä itse aliarvioin vanhuksia tässä asiassa. 

Mitä blogiasioihin tulee, luonnollisesti sivusimme myös niitäkin ja lupasin Lumenelle lähettää muutaman ”aikuisemman” ihmisen blogin tiedot, jotta myös aikuisten blogeissa, eikä jättimäisissä nuorten ja kauniiden lifestyle blogeissa pelkästään, näkyisi Lumenen tuotteita iäkkäämpää kohderyhmää ajatellen. Tämä saattaa kuulostaa omahyväiseltä sanoa, mutta painotin nimenomaan Lumenen edustajille, etten omahyväisesti halua itselleni tästä hyötyä eli olla vaikka ainoa aikuinen bloggaaja, joka saa Lumenen tuotteita testiin tai halua omia tai antaa ymmärtää, että blogipostaukseni oli se seikka, joka sai Lumenen muistamaan meidät aikuisemmatkin naiset. Kyllä Lumenella oli herätty jo ihan itse ja minun tapaaminen oli tavallaan jonkinlainen pieni silaus sille, että he halusivat tarkentaa omaa kantaansa ja myös kertoa, että asiaan on herätty. 

Nordic Girl asiaa myös kommentoitiin, että tällä hetkellä se on mitä on. Oma tulkintani on, huom. faktaa en saanut suuntaan enkä toiseen, vaan lähden nyt itse tulkitsemaan, että asialle ehkä tehdään jossain kohden  jotain, mutta se asia ei juuri  nyt ole ajankohtaista. Itse tulkitsen, että brändin imagonmuutos näin pian uudelleen, on iso työ ja myös budjetit tulee miettiä tarkasti, ennen kuin lähdetään imagoa muuttamaan uudelleen. 

Lisäksi Lumene todella paljon kiitti juurikin Lumene postauksen kommenttikentässä virinnyttä keskustelua, miten arvokasta infoa ja materiaalia se heille on ja mahdollisuutta kehittyä ja yrittää ottaa kaikki osapuolet huomioon. Faktahan on se, tekee Lumene miten tahansa, niin aina tulee myös negatiivista palautetta.  Mutta minulle merkki aidosta kiinnostuksesta teidän lukijoiden kommentteja kohtaan on, että Lumenelta kahden henkilön voimin käytettiin aikaa parin tunnin verran tämän asian puimiseen. Kerroin myös heille ääneen pelkoni tapaamista kohtaan, että pelkäsin, että tapaaminen on vain näytelmä, jossa jokainen osapuoli vain laittaa rastin ruutuun ja että asia  nyt ns. käsitelty. Tämä ajatukseni sai Lumenen naisilla kulmat kohomaan kysymysmerkkinä eli saatoin tulkita, että tapaaminen oli täysin vilpittömin perustein järkätty ja tilanne, josta jokainen osapuoli sai jotain ammennettavaa, eikä joku rasti ruutuun muodollisuus ja tämä oli nyt tässä. 

Joten lopputulema on, että nyt rauhallinen ja toiveikas olo ja on hyvä myös oivaltaa, että asioilla on aina monta puolta. Oma fiilis on, että Lumene kaikessa kiiressä ei ehtinyt brändiuudistuksen jälkitiimoilta muistaa ihan kaikkea ja kaikkia. Nyt kun pöly on laskeutunut ja meitä on kuultu, uskon tasa-arvoisempaan tulevaisuuteen ja siihen, ettei maailma ole vain nuorten. 

Mitä tunteita teissä herätti kirjoitukseni ja jos Lumene joskus toteuttaisi kampanjan aikuisemmalle kohderyhmälle, niin olisiko kamppis teistä yhtä kiinnostava,  jos siinä olisikin tavallisia naisia kertomassa joko Lumenesta, Lumenen keulakuvina tai tarinoitaan Rohkeudesta? Itse nimittäin pidän todella paljon tuosta Rohkeus-kampanjasta itsessään ja jos mukana olisi ollut iäkkäämpiä naisia, emme olisi välttämättä edes tässä. Mutta kumpaan samaistuisitte enemmän, julkkikseen vai tavalliseen ihmiseen? Ihan nyt minua itseäni kiinnostaa tämä tieto oman itseni vuoksi, enkä toimi Lumenen agenttina tässä. Ihan mitä tahansa ajatuksia olisi vielä mielenkiintoista kuulla. 🙂


Oikein mukavaa lauantaita ja nyt voin vihdoin hengähtää ja jäädä odottelemaan, mitä tämä vuosi Lumenelta tuo tullessaan. 


*Postauksessa esiintyvä kosmetiikka on saatu tapaamisen ja postauksen tiimoilta ja alla oleva kuva on ennen lähtöä treffeille  jännityneen ilmeen kera ja paita on saatu Cellbes.fi yhteistyönä ja löytyy täältä ja kyseinen linkki on mainoslinkki. 







69 thoughts on “Lumene osa 3, treffit”

  • Kiva kuulla, että tapaaminen sujui hyvin ja uskon, että olet tuonut tällä kirjoituksella jo niin paljon miettimisen aihetta Lumenelle, että nyt voit todellakin hengähtää ja taputtaa itseäsi olalle:) Kiitos, kun pidät meidän aikuisten naisten puolia ja hyvä kuulla, että Lumene haluaa asialle tehdä jotain.
    Varmasti joillekin tuo julkkisten esiintyminen mainoskasvona, saattaa antaa enemmän painoarvoa, varsinkin, jos henkilö on vaikka sellainen, jota itse ihannoi. Näinhän se yleensä onkin, mutta että nostetaan tavallinen, ei kuuluisa ihminen mainoskasvoksi, se vaatii jo rohkeutta Lumenelta. Löytyykö samaistumispintaa sitten enemmän, tuohon en osaa sanoa. Ehkä voisi olla sekä että.

    • Kiitos ihana M ja nyt on sellainen olo, että tämä on taputeltuu ja jään mielenkiinnolla seuraamaan muuttuuko mitä tulevaisuus tuo. 🙂

      Vaikea tosiaan sanoa, että mikä ja kuka kolahtaa mihinkin, mutta mitä tätä kommenttikenttää lukee, niin selvästi kaipaamme tavallisia ihmisiä, joihin samaistua. Julkkisten tarinat on niin moneen kertaan jo luettu, myös tarinat rohkeudesta. Maailma on pullollaan mitä uskomattomia tarinoita ja niitä haluaisin kuulla.

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Upeaa Tiia, olen niin ylpeä susta! Ja hienoa, että järjestivät tapaamisen, mielestäni osoittaa fiksua asennetta. Tavallisia ihmisiä olisi kyllä hienoa nähdä kampanjassa. Rohkeus teemana toimisi niinkin, että tehdäänkin rohkeasti jotain eri tavoin.

    Mukavaa lauantai-iltaa <3

    • Maarit rakas <3 Kiitos niin paljon ja samaa mieltä, kaipaan tavallisten naisten rohkeita tarinoita tai elämäntarinoita tai vaikka muistoja Lumenesta, wow. <3 Julkkisten tarinat on niin moneen kertaan luettu jo lehdistä, what's new. 😉

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Hyvää työtä teit meidän kaikkien puolesta. Ja meillä tarkoitan meitä vähän iäkkäämpiä, Lumenen kanssa eläneitä ja aikuistuneita naisia. Mielenkiintoista nähdä mitä tuleman pitää. Hinnat on valitettavasti ehkä itselle tavoittamattomissa, mutta ehkä kuitenkin olisi helpompi palata Lumenen pariin jos se vanha kosketuspinta palaa. Kiitos siis sinulle ja Lumenelle jo tästä tehdystä ja olleesta keskustelusta ❤️

    • Hinnoista sen verran, että kannattaa lyöd kiinni, kun Cittareissa on -40%, silloin ainakin pääsee testaamaan jotain mikä houkuttaa. 🙂 Olen ihan samaa mieltä tästä, että brändiuudistus on hieno ja uusi scandinaavinen look, mutta lisää rosoa väliin, niin mekin löydämme taas kosketuspintaa.

      kiitos niin paljon Sanna ja ihanaa sunnuntaita sinulle <3

  • Hienoa, että olet ollut meidän aikuisten puolesta puhumassa – ja että meidän mielipiteellämme on jotain väliä. Jotain väliä onkin – ei sinua muuten olisi kahden naisen voimin tavattu. Toivotaan vain, että tapaaminen myös johtaa johonkin ja tulevaisuudessa Lumene kohdentaisi kampanjansa myös aikuisille ja iäkkäämmille naisille. Jopa meille senioreille (hitsi, mä vasta opettelen tuota sanaa), jotka olemme sitä sukupolvea, joka näki Lumenen synnyn. Ja jotka uskollisesti olemme niitä siniseen hylsyyn pakattuja huulipunia ostaneet. Samaa toivon kuin sinäkin, että roolimalleina mahdollisissa uusissa kampanjoissa olisivat tavalliset naiset niiden julkkisten sijaan!
    No – jäädään odottelemaan. Sen verran skeptinen minusta kuitenkin on tullut, että ennen kuin kampanjoissa huomioidaan meidät suuremman vuosirenkaan omaavat, kävelen sen Lumenen standin ohi. Jopa niiden huulipunien, joissa ei enää sitä sinistä hylsyä näy.

    • No kyllä kahden naisen voimin järjestettyä tapaamista pitää kiitellä ja arvostaa, että tultiin vastaan ja eihän heidän olisi ollut pakko. Negatiivista palautetta tulee ja menee. Kyllä he painottivat, että suhtautuvat aina palautteeseen hyvin vakavasti. 🙂

      Lady olet vahva nainen ja olen aika varma, että jossain kohden voit taas mennä Lumenenkin punahyllyn ohi. Aina muutos myös herättää vastustusta, mielestäni Lumenen hopeiset hylsyt punissa ovat kyllä kauniita, ei siinä mitään ja olisin brändiuudistuksen ottanut avosylin vastaan, jollen olisi juuri kokenut, että me iäkkäämmät jäimme unholaan.

      Ihanaa sunnuntaita sinulle ja nyt toiveikkaina jäädään odottelemaan <3

  • hei!
    ihan uskomatonta millaisen vyöryn sait liikkeelle. siis positiivisessa mielessä 🙂 hyvä sie !!

    hauskaa sekin, että sain vastauksen kysymykseeni tuosta pallosta M-kirjaimen yllä. edelleenkään en tykkää siitä pallosta 🙂

    lumene-sana hahmottuisi mielestäni paremmin ilman tuota ympyrää eli aurinkoa tai vesipisaraa (vesipisaraa tosin tuosta ympyrästä en saa millään hahmottumaan 😀 )

    edelleenkin silmäni näkevät M-kirjaimen kahtena vuorenhuippuna jonka päällä yksinkertaisesti pallo.. tai jopa ufo.. ..eikä edes aurinko 🙂

    hihii, enpä enemmän vaahtoa tästä 😀

    rentoa lauantaita sulle!

    Tiina

    • Hei Tiina, itse asiassa Lumenen henkilöt olivat lukeneet jokaisen teidän kommentin ja minä unohdin tuon pallo asian itse, vaikka kun menin tapaamisen yritin pitää sen mielessä. Onneksi Lumenen ihmiset muistivat vastata tähän kysymykseen. 🙂 Minusta on aivan selvää, että tuo pallokin jakaa mielipiteitä ja koko uudistus ja myös kaikki uudistuminen vie aikaa, ennen kuin silmä tottuu.

      Hihi ihana, tälläisenä suurena scififanina tuo ufo on minullekin mieluisa ratkaisu, Lumene kurottaa tähtiin, no mikä ettei. <3

      Kiitos niin paljon palautteesta ja minun mielestä on tosi kiva, että sinunkin kysymykseen vastattiin. <3

      Ihanaa sunnuntaita Tiina <3

  • Mahtavaa että tapaaminen sujui hyvässä hengessä! Minä samaistun ehdottomasti enemmän tavalliseen ihmiseen kuin julkimoon ja uskon että näin tekee suurin osa naisista.
    Tutkin Lumenen ständiä ihan eri näkövinkkelistä eilen, tämän tapahtuman jälkeen ja verraten muihin merkkeihin-Lumene on uudistumisensa myötä ulkoisesti vähän hajuton ja mauton. Ilme on niin skandinaavinen, missä onnistuttu jos sitä haettu mutta mulla on ikävä värejä. Kaikki se tuttu ja turvallinen on poissa, Lumene on kulkenut kuitenkn rinnallani meikkien ensikosketuksesta asti ja nyt se ei enää haluakaan minua keski-ikäistä käyttäjäkseen. Tää on se viesti edelleen joka mulle välittyi.

    • Varmasti brändiuudistukseen tottuminen vie aikaa ja varmasti myös värikkäistä meikeistä tykkäävä tarttuu mieluiten värikkääseen purkkiin ja sitten taas Lumene on saanut uusia ostajia scandinaavisen lookin myötä. Itse pidän ilmeestä, koska aiempi ilme oli silmiini vanhanaikainen jo. Mutta vaikka itse tuote on scandinaavinen, niin kyllä esim. iäkkäämpi nainenkin on scandinaavi ja voisi mainostaa Lumenea. Ajattele joku ihana harmaahapsi, wow. Väriä ja elämää Lumenen ympärille juurikin voidaan saada erilaisilla kampanjoilla. Esim. vaikka meillä on kotona paljon väripilkkuja eli punaista jne, niin koko koti ja sohvat ym. ovat valkoisia. Eli vaikka Lumenen kosme on aika eleetöntä, eri ihmisten kautta siihen voisi saada kuitenkin mielikuvin värikkyyttä.

      Ihanaa sunnuntaita Maiccu <3

  • Voi, niin allekirjoitan tämän – mainoksiin tavallisia naisia ja aitoja reaktioita ja tunteita! Samaistumispintaa niin paljon enemmän ja variaatiota niin paljon enemmän – meitä kun on aika moneksi <3

    Ihanaa viikonloppua!

    • Amen! Ja voi pojat miten paljon mielenkiintoisia elämäntarinoita tavallisilla naisillakin on kerrottavanaan ja siitä päästäänkin siihen, ei ole sellaista, kuin tavallinen. <3

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Hyvin tehty, Tiia! Ja peukut Lumenelle, että tarttui rivakasti asiaan ja halusi keskustella kanssasi. Olen itse 66-vuotias ja Lumenea käyttänyt vuosikymmenten mittaan, joskin muitakin runsaasti. Parikymppisenä kävin kasvohoidossa, kosmetologi kysyi, millä olen ihoani hoitanut . Siihen aikaan eivät teinit tai nuoret naiset paljoakaan satsanneet ihonhoitoonsa, koska kosmetiikkatarjonta oli vielä melko vaatimatonta ja kallistakin. Edullista oli Pierre Robert, Cover Girl, Miners ja Filmstars-mascara. Kerroin käyttäneeni Lumenea enimmäkseen. Kosmetologi vastasi, että se taitaa ollakin aika hyvä sarja, koska hänellä muutamat asiakkaat sitä käyttävät ja heidän ihonsa olivat hyvässä kunnossa.
    Reilusti 10-12 vuotta sitten Lumene lanseerasi aikuisten sarjan, oli hoitotuotteet sekä meikkivoide. En muista sarjan nimeä, meikkivoidepullo oli kivan mallinen, pyöreähkö. Sitten tuli taas muutoksia ja jotain uutta.
    Olen kaivannut aikuisia naisia, kypsillä kymmenillä olevia, kertomaan ihostaan ja meikkaamisistaan, kuten esim. Lorealilla tai nyt Lancomella, joka halusi Isabella Rosselinin takaisin. Meitä, jotka haluamme hoitaa ihoamme ja myös meikata vielä "tässä iässä"on paljon ja meillekin pitäisi olla jotain omaa tarjontaa niin että voisimme näyttää hyviltä ja hoidetuilta, vaikkeivät otsa, posket ja leukapielet enää olekaan sileät.
    Kiitos sinulle, kun tartuit toimeen ja lähdit viemään eteenpäin!

    • Kikka aivan ihana kuulla tämä tarina, tässä on jo niin hieno tarina Lumenelle kerrottavaksi ja tälläistä ei kuule ns. maksettujen julkkisten suusta, vaan tavallisten kuluttajien eli niitä aitoja ja todellisia tarinoita. <3 Kiitos kovasti tästä. <3

      Ihan samaa minäkin kaipaan ja selvästi monet monet muut ja Lancome teki rohkean teon, koska ottivat Isabella Rosselinin takaisin. Hänhän oli asiasta hämmentynyt hetken ja heitti vitsiäkin, että ehkä teidän täytyy ensin nähdä minut, ei tässä olla nuorennuttu. 😉

      Ihanaa sunnuntaita Kikka ja kiitos <3

  • Upra juttu, miten hyvin Lumenelta otettiin vastaan tämä kaikki ja miten homma hoidettiin. 🙂 Mä itse tuossa jokin tovi sitten naureskelin juuri, kun äitini etsi Lumenelta aina käyttämäänsä meikkivoidetta ja hänelle sanottiin, että se on nykyään eri nimellä. Yli 70-vuotias ostamassa tyytyväisenä Nordic Chic -nimistä meikkivoidetta. 😉

    • Irina <3 Ehkä kuule tämän lukiessani repesin nauruun, "Chic" se menee samaan sarjaan Nordic Girl sarjan kanssa.. Hitsi en edes tuota muistanut, eli paljon on tytöttelyä. 😉 voi hih heh ja huh.

      Ihanaa sunnuntaita sinulle ja äidillesi <3

  • Kiva kuulla, että tapaaminen meni hienosti! Jäin kuitenkin vielä miettimään Lumenea vähän eri näkökulmasta. Olen käyttänyt Lumenen tuotteita vuosien varrella paljon. Nyt, kun ikää on + 50, olen siirtynyt toisiin tehokkaimpiin brändeihin. Lumene on suht edullista markettikosmetiikkaa. Tuon hintaluokan tuotteet eivät vaan kertakaikkiaan voi sisältää riittävän tehokkaita antiage ainesosia. Suomalainen nainen on aika pihi kosmetiikan suhteen. Riittäisikö ostajia, jos Lumene lanseeraisi kalliimpia tehotuotteita +50 iholle. En usko. Edullisia ”tehotippoja” ei vielä kukaan ole keksinyt. Tällä logiikalla Lumene taitaa siis olla nuorten naisten sarja.

    Vakkarilukija

    • Hei mutta toivotaan, että tulee tuotteita, joissa on tehoja meille aikuisemmillekin naisille. <3 Itsellä on esim. loputtoman kuiva iho ja Lumenen seerumeista olen kyllä tykännyt. 🙂 Anti aging ja ryppyjen siloitukseen en usko, mutta yövoiteeni tulee olla riittävän hoitava kyllä, mutta Lumenen Sisu-sarjasta olen kyllä tykännyt, se on todella kosteuttava ja hoitava.

      Hyviä pointteja ja peukut pystyyn, että tulee anti aging sarja ja saisi ehkä sitten olla hintavampikin, jos tehoaineita on riittävästi matkassa.

      Kivaa sunnuntaita sinulle ja kiitos kun olet vakkarilukija <3

  • Ihanaa, kun tapaaminen onnistui, vaikka taatusti sinua jännitti ihan hulluna. Mielestäni loistava veto Lumenelta, että pyysivät sinut keskustelemaan, koska somella on todellakin voimaa, eikä postaustasi, eikä siihen tulvineita kommetteja todellakaan olisi saanut jättää huomiotta.

    Samaistumiskysymykseen täytyy vastata, että kyllähän sitä minä ainakin samaistan itseni tavallisiin ihmisiin, en julkimoihin.

    Lumenesta vielä sellainen juttu, että eilen ystäväni kehui kasvojeni hehkua pariin otteeseen. Hieman ihmettelin, mutta teatterissa, kun kaivoin Lumenen puuterin esiin, sanoi ystäväni saman tien, että tuo puuteri on se, joka korostaa ihosi väriä todella kauniisti. Olin ollut juuri aikeissa ostaa uuden puuterin, en Lumenea, mutta jotenkin noiden kehujen jälkeen päädyin tänään samaan sävyyn ja Lumeneen. 🙂

    Ihanaa illan jatkoa. <3

    • Jännitti tai pikemminkin ei jännittänyt vaan jotenkin ahdisti. Olin jo hieman väsynyt tähän keissiin, tavallaan kaikkeni antanut ja mietin tapaamisen kulmia, että mitä uutta annettavaa tässä enää on, että mikä on tapaamisen merkitys. Ehkä se olikin enemmän päästä kuuntelemaan myös Lumenen näkemyksiä ja keskustella niistä ja myös tietenkin jutella uudelleen mitä kirjoitin postauksiin. 🙂

      Lumenella on hyviä tuotteita, ei käy kieltäminen ja oma lemppari on Lumenen CC-puuteri, se vaan on tosi hyvä, vaikka sitäkin jokin kommentoi ainesosien suhteen, mutta toimiipa vaan niin hyvin omalla iholla. 🙂

      Ihanaa sunnuntaita Mannilainen <3

  • Tuo idea siitä, että Lumene käyttäisi ihan tavallisia naisia on ainakin äkikseen ajateltuna hyvä. Muistuttaa oikeastaan Dove-tuotemerkin mainoksia, ainakin jossakin määrin. Toisaalta sekin on hyvä, jos se varttuneempi on joku valovoimainen luonnollisesti ikääntynyt nainen, koska kyllähän häneenkin voi samaistua. Ajattelen, että siinä missä rock-tähdetkin ikääntyvän yhdessä faniensa kanssa, myös meikkibrändien tähdet voisivat osoittaa ikääntyvänsä yhdessä käyttäjiensä kanssa. Eli kaivetaan esille niitä vanhoja Lumene malleja, joiden tilalle on otettu aina jokin nuorempi kasvo. En nyt muista, keitä olisivat. Toisaalta minulle Lumene merkkinä on sellainen keskihintainen hyvä tuote, jota käytän – ihan sama, mitkä mainoskasvot ovat. Edelleen mainonta kuitenkin tarjoaa illuusiota, siloteltuja ja kaunisteltuja kuvia. Kuka uskaltaa ensimmäisenä Suomessa ottaa sen askeleen kohti luonnollisuutta ja totdellisuutta. Ja sitä, että vanha nainen voi oikeasti olla kaunis. Ennen kaikkea se kauneus on kuitenkin sitä, miten läsnäoleva nainen on nahkoissaan, oli siinä ryppyjä nolla tai sitten sata.

    • Dovella oli valkoisissa alusvaatteissa henkilöt, Lumenella voisi olla ihan vaatteissa, mutta vaatteet voisi olla yhteneväisiä, sinistä, beigeä tai valkoista, Lumenen scandinaaviseen henkeen, mutta nämä naiset kertoisivatkin tarinoita rohkeudesta ja muistonsa Lumenesta. Voi voi tämä kamppis niin kolahtaisi minuun. Näen jonkun upean harmaahapsenkin kertovan tarinaa. Miten paljon huomiota Lumene saisi, jos kilpailun kautta etsisivät kamppikseen tavallisia suomalaisia naisia kertomuksineen. <3

      Ihan mielettömän hyvä idea myös tuo vanhat Lumene mallit, suuri peukku myös sille tai oikeastaan wow.

      Allekirjoitan kaiken mitä tuossa lopussa kirjoitan ja yksiä lempimainoksiani oli Valion jogurttimainos, jossa pitkät harmaat hiukset omaava iäkkäämpi nainen oli metsässä ja söi jogurttia muistaakseni ja vanhempi mies ratsasti hevoselle. Tämä mainos on jäänyt mieleen, nämä samanlaiset ja nuoret naamat vaipuvat unholaan. Pitää tehdä jotain uutta, rohkeaa ja erilaista, jotta paljon rahaa laitettu mainos, jää elämään ihmisten mieliin vielä vuosienkin jälkeen ja myy pitkän aikakantamankin päälle tuotetta. <3

      Ihanaa sunnuntaita ja kiitos todella hyvistä vinkeistä <3

  • Voi miten kiva kuulla, että tapaaminen sujui hyvin. Tuotahan minäkin jo toitotin kommentissani, että tavallisia naisia kamppiksiin. Tavallaiset naiset saivan minut aikanaan ihastumaan esim. Doven tuotteisiin.
    Mukavaa lauantaita Tiia <3

    • Meistä kukaan ei unohda Dovea, kunpa Lumenen tekisi samat. <3 Malleilla voisi olla vaatteet päällä, jotkut ihanat pellava-asut, valkoista, vaaleansinistä tai beigeä, mutta itse tarinat olisi rohkeita ja kasvoissa ikää ja elämän syvyyttä. <3 Me like.

      Ihanaa sunnuntaita Outi <3

    • Kiitos Kikka ja olen käyttänyt ja pidin muuten kovasti, mutta nyt en edes osaa sanoa, onko tälle tullut joku uusi vastine. Kun laitan Lumenelle vielä viestiä, niin yritän muistaa kysyä tästä. 🙂

      Ihanaa sunnuntaita <3

    • Hei Kikka, Lumenelta vastattiin juuri minulle ja suosittelevat sinulle Hehku-sarjan seerumia, joka on kuulemma hyvin lähelle tuota Premium Beauty seerumia, jota ei enää valmisteta. Toivottavasti tästä on sinulle apua. 🙂

      Ihanaa tiistaita <3

  • Allekirjoitan, että julkkikset on nähty. Itseäni ei henkilökohtaisesti kiinnosta heidän juttunsa kovinkaan paljon, ne on usein lehdissä jo moneen otteeseen kerrottuja. Usein varsinkin jos kyseessä on "kulunut" naama, saatan skipata jotain jo pelkästä ärsytyksestä asiaan. 😀 Mieluummin kuulisin ihan tavallisten suomalaisten ihmisten juttua, heidän suhteestaan Lumeneen jne. Se kiinnostaisi!

    Kiva, että tapaaminen meni hyvin. 🙂

    Ihanaa lauantaita Tiia! <3

    • Samaa mieltä ja en hirveästi jaksa enää lukea uudelleen ja uudellen samojen henkilöiden henkilöhaastatteluja. Meeri Koutaniemen luin ahnaasti, olisiko ollut Hesari ja se riittää. Totta ja onkin varmaan hankalaa olla julkisuudessa taiten, ettei änge itseään joka paikkaan. Mahdotonta varmaan. Joten kyllä tavallisia kasvoja tuntuu täällä toivovan ihan kaikki ja ehkä ne julkkisnaamojen käytöt ovat jopa hieman ihmisten älykkyyden aliarviointia, että ihailemme julkkiksia ja näin ahnehtien samaistumme heidän tarinoihin. Maailman meno on trendiluennonkin mukaan menossa pehmeisiin arvoihin, elämyksellisyyteen jne. olisipa Lumenen uraauurtava ja lähtisi rohkeasti kamppikseen tavallisten naisten kautta, siinä olisi jotain edistyksellistä, uutta, rohkeaa ja sydämellistä, samaistuttavaa.

      Ihanaa sunnuntaita Jonna <3

  • Oih, mahtavaa! 💓💓💓 Lumene menee täälläkin tunteisiin ja kyllä, meidän ikäisiä ja siitä ylöspäin malleja!!! 😘😘😘 vähän tylsä ja lyhyt kommentti nyt, mutta hyvää työtä olet ollut tekemässä. Tiestkös, että olet tooosi vahva?😊 ihanaa iltaa ihanuus 💓💓

    • Kiitos niin paljon ja ihanaa, kun meistä niin moni kaipaa kaiken upean ja kimaltavan vastapainoksi tavallisuutta, johon voi samaistua. <3

      Kiitos niin paljon ja uskon, että ihminen voi jännittää, olla herkkä ja todella vahva yhtäaikaa. <3

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Hyvä, että jos editystä tapahtuu. Itse jo aiemmin kerroinkin, että olen ollut vähän hämmästynyt, että Lumene on ollut niitä harvoja brändejä, jotka eivät ole itseäni koskaan lähestynyt. Sitä olen useamman kerran ajatellut, siksi en ole itsekää ollut sen kummemmin kiinnostunut heistä.

    • Tässä en näe mitään, olen itse ollut yhteydessä yrityksiin, siinä missä yritykset minuun. Pääasia loppupeleissä, että kiinnostus herää.

      Ihanaa sunnuntaita Maiju <3

  • Hyvä Tiia💜💙💚 Aloittamasi keskustelu avasi varmasti lumenelaisten ailmiä, he ja ehkä muutkin yritykset saivat keskustelusta korvaamattoman arvokasta tietoa suoraan aliarvioidulta asiakaskunnalta.

    • Toivotaan, sillä onhan sitä brändejä, jotka kohdentavat nuoremmille, kuten Nyx, UD ja Smashbox, tästä äkkiseltään mietittynä. 🙂

      Ihanaa sunnuntaita Lumo ja kiitos <3

  • Mä myös reagoin instani puolella tähän uuteen kamppikseen pettynein fiiliksin, vähän siksikin että heillä markkinointi ei ole mennyt ihan putkeen viime aikoina muutenkaan, vaikka visuaalisesti ja sisällöllisestikin uusi Lumene on muuten ihana.

    Mun kommentteihin Lumene vastasi, että kyse on rohkeudesta ja tarinoista, mutta esim tänään nuo nuorten hoikkien naisten kasvokuvat metron portaissa ei kertoneet mulle mitään tarinaa. Jotenkin vaan turhauttaa, että vaikka trendikkäästi mennäänkin naisenergialla, ne roolit millaisena nainen halutaan nähdä ei olekaan muuttunut vaan edelleenkin nuori ja kaunis on se juttu. Ja kyllä se sai mut nyt hankkimaan kosteusseerumimi nyt muulta merkiltä.

    Mä itse rakastan meikkaamista ja hankin säännöllisesti tuotteita, joita mun ikäiset +35v naiset somessa suosittelee. Siksikin toivoisin, että Lumene satsaisi enemmän myös meihin vähän vanhempiin naisiin. Mulle on tullut heidän pr-toimiston kautta aina välillä jotain näytteitä ja nytkin kun tein Tokmannin brändipäivien insta takeoveria, tottakai nostin myös Lumenea. Silti se on vähän hassua, että melko persoonallisetkin merkit tyyliin Jeffree Star kyllä huomioi vanhemmat vaikuttajat, mutta suomalainen koko kansan merkki ei selkeästikään tarpeeksi 😀

    Ja siis, näin perheellisenä pikkulapsen äitinä mulla on toki parempaakin käyttöä rahoilleni kuin ostaa ryppyvoiteita, mutta olisin ihan valmis ostamaan vaikka mitä Lumenelta, jos vaan saisin jostain vinkin mitä mun ikäiset suosittelee.

    • Ihan samat fiilikset meillä herännyt ja molemmat reagoitiin instan puolella. <3 Brändiuudistus on ihana ja minun mieleen myös. <3

      Jeffree Starille isot peukut, koska ovat huomioineet esim. todella hyvin meitä tätejä eli ei ole ikärajoja ja kosmetiikassa ja meikeissä ei tälläistä saisi ollakaan. Itseänikin kiinnostaa yhtälailla "nuorten" merkit.

      Samalla lailla Lumene vastasi omaan instassa jätettyyn kommenttiin, että kaiken ikäiset voisivat samaistua, mutta en kyllä samaistu hoikkiin, kauniisiin ja nuoriin, kun koko kirjo oli sitä samaa.

      Toivotaan, että tässä juuri herätään, sillä itsekin olen ollut brändiuudistuksen myötä ihan pihalla, että kohdennetaanko minun ikäiselle enää mitään Lumenelta ja ei minun mielestä ole kohdennettu.

      Minusta tämä kommenttisi on siinä loistava, että jo 35+ kokee Lumenen suhteen samoja tunteita, kuin minä. Eli olisiko kohdennus kuitenkin sitten 20-30-vuotialle ollut tähän asti nyt uudistumisen myötä.

      jäädään nyt odottelemaan, josko se tästä ja meitä olisi kuultu ja aika iso haitari jo on, 30+ ja siitä ylöspäin, tuntee näin.

      Mukavaa sunnuntaita Elsa <3

  • Hyvä Tiia! Sä oot niiiiiin rohkea nainen ja ihailen sitä tosi paljon sussa <3 Aivan mieletöntä, että otit aiheen esille blogissa ja katso mitä olet saanut aikaan. Niin moni pystyi samaistumaan ensimmäiseen postaukseesi ja ainakin heidän sekä itsesi ja mummisi eteen olet tehnyt kaiken voitavan <3 MAHTAVAA!!!

    • Ihana sinä ja hei kuten tiedät, mummit rules <3 Mummit <3 Vielä tuon Elsan kommentin valossa jäin pohtimaan, että Lumene on oikeastaan kohdentanut tuotteensa vain 20-30-vuotialle ja se on aika pieni haarukka se. Tai tälläinen tunne siis välittyy kaikesta, kuten Elsa sanoikin.

      Kiitos niin paljon ja en tiedä rohkeudesta, mutta joskus kun joku asia liikaa hiertää, en pysty olla vaiti.

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Hieno homma, että nostit tämänkin kissan pöydälle. Uskon, että rohkea tekosi sai ihmisten Lumenessa huomaamaan, missä on potentiaalisia asiakkaita ja ostovoimaa.
    Kaunis ihminen on kaunis jännittäessäänlkin. Näen tuossa kuvan ilmeessä jännityksen ohella myös päättäväisyyttä.
    Itse näkisin mieluummin, kuin superjulkiksia, Lumenen(kin) keulakuvina tavallisia ihmisiä.
    Katsotaan, mitä tuleman pitää tällä rintamalla.
    Hyvää tätä päivää ja alkavaa viikkoa sinulle!

    • Voi sinua ihanaa ja ehkä siinä sellaista kireää ilmettä, eli päättäväisyyden ja tietynlaisen ahdistuksen sekamelskaa on. 🙂

      Peukut pystyyn tulevaisuuden suhteen <3 Kyllä vaan nämä postaukset ovat herättäneet ihmisissä paljon tunteita ja kertoo, että Lumene on meille rakas. <3

  • Hienoa työtä 🤗. Se että Lumenen ihmiset reagoivat asiaan osoittaa sen että meidät on otettu huomioon ja tosissaan. Aika oli juuri oikea tähän keskusteluun. Kiitos Tiia😗. Ehdottomasti tavisnaisia mukaan koska niitähän me kaikki loppujen lopuksi ollaan…julkkiksetkin. Heidän ammattinsa vain vaatii tiettyä panostusta ulkonäköön ja he ovat koko ajan tarkkailun alla. Ihanaa viikonloppua ja voit olla ylpeä tästä keissistä ja itsestäsi. Joskus on hyvä avata asioita koska muuten ei muutoksia tapahdu.

    • Niinpä ja mitä on tavallisuus, jokaiseen ihmiseen kätkeytyy mielenkiintoisia tarinoita. Julkkisten tarinat nyt on vaan kuultu.

      Kiitos niin paljon Ansku ja täällä minäkin jännitän, muuttuuko asiat ja miten paljon. <3

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Mahtavaa! Sinustahan on tulossa sellainen aikuisbloggaajien spokeslady! Kiva että vastaanotto oli positiivinen ja että postauksesi oli herättänyt heidän päässä myös ajatuksia.

    • Hihi joo hei seuraavaksi eduskuntaan ajamaan keski-ikäisten ja vanhusten asiaa. 😉 Noh ei vaiskaan, mutta ihan mahtavaa, että kaikki te nimenomaan annoitte tälle oman osanne, yhdessä tämä tehtiin. <3

      Ihanaa sunnuntaita Kati <3

  • Voi miten kiva kuulla että tapaaminen sujui hyvin ja oli antoisa❤ Minä itse pidän kaikista "tavis" kampanjoista, kun niihin on jotenkin niin paljon helpompi samaistua ja tuntuu että sitten ne tuotteet voisi käydä tällaiselle maalaisellekkin:) Ainahan tuollaiset tapaamiset jännittää, upealta kyllä näytät! Ihanaa päivää❤

    • No ihan juuri niin ja jokainen meistä tietää kyllä, ettei Lumenea käyttämällä minusta tule nuori, upea ja laiha, valitettavasti. Joten enemmän samaistumispintaa, niin olisin todella happy.

      Ihanaa sunnuntaita Päde ja kiitos niin paljon <3

  • Mukava kuulla, että tapaaminen sujui hyvin. Jännittäminen kuuluu asiaan, sillä olihan tilanne kaikesta rentoudesta huolimatta muodollinen.Tosi hyvä juttu, että Lumene ottaa tulevaisuudessa vanhemmatkin naiset huomioon mainonnassaan.Tavalliset naiset oli hyvä idea sinulta. Muutkin ideasi olivat hyviä.

  • Kyllä, tavalliset naiset kampanjassa ja malleina olisi tosi kiva ja virkistävä juttu kaikkien siloteltujen ja photoshopattujen mallien joukossa. Jään mielenkiinnolla odottamaan, josko Lumene sellaisen toteuttaisi!

    Kivaa sunnuntaita sulle Tiia <3 Niin ja hei, heitin sulle haasteen oman blogin puolella, käy lukemassa kun kerkeät 🙂

    • Hei nyt vasta mahataudiltani ehdätin tänne, olen ollut ihan sekaisin.

      Tulen kurkkimaan heti haasteen ja peukut pystyyn Lumenen suhteen. Ihanaa tiistaita 💙

  • Hieno juttu, että noin antoisa tapaaminen olikin! Turhaan jännitit 😉
    Ymmärrän kyllä jännityksen, vastaavassa tapauksessa olisin itse varmaan p:t housuissa 😀
    Mutta, joka tapauksessa, upeeta – ja jäämme odottamaan kaivattuja muutoksia Lumeneen. Hyvä idea tuo tavan naisten ottaminen mukaan kampanjaan, uskon että voisi toimia hyvin <3
    Tsemppiä sulle, ja toivottavasti mahatauti on jo ohitettu!
    Mukavaa keskiviikkoa!

    • Apua anteeksi, että on jäänyt vastaamatta, ei pitäisi liikenteessä julkaista kommentteja. <3

      Minäkin jään innolla odottamaan juttuja, joista sain kuulla, hyviä juttuja on tuloillaan, sen verran voin paljastaa ja nyt on parempi mieli.

      Ihanaa huhtikuuta <3

  • Hei! Olen käyttänyt paljon Lumenen tuotteita ihan siitä asti kun tulivat markkinoille ja ripsiväriä lukuunottamatta (paitsi se alkuvuosien kakkumaskara) olen sieltä löytänyt tarvitsemani. Hinnatkin ovat sopivat. Uudistuksen myötä tulivat nämä hyvät Klassikko-tuotteet, niissä on meille aikuisemmille naisile erittän hyvät antiage-voiteet, silmänympärysvoiteita hyvä valikoima ja tosi edulliset hinnat, minulle sopivat nämä kevyemmätkin voiteet, kun minulla onnekseni on kuulemma ihan rypytön iho (olen kohta 66 v). Parasta uudistuksessa ovat Nordic chic-huulipunat, käytin aiemmin uskollisesti samaa Villiruusu-sävyä kunnes se jäi pois, nyt löysin sen tilalle kaksi yhtä kaunista, hintakin on sama (olen aina ollut sitä mieltä, etten halua näistä maksaa ihan mitä tahansa). Myös on hyvä, että Lempeä- sarja tuli Sensitiven tilalle ja vielä suunnilleen saman hintaisena, siinä on naamio ollut luottotuotteeni jo vuosia. Tarjouksessa näitäkin saa kohtuullisen edullisesti. Perheessäni tykätään Lumenesta jo 3. sukupolvessa, edesmennyt äiti tykkäsi ja myös tyttäreni. Toivon todella Lumenelle onnea ja menestystä, olisi todella ihanaa kun näitä tuttuja tuotteita saisi jatkossakin eikä tarvitsi enää käydä kokeilemaan mitään uusia.

    • Voi ei miten nostalgista, muistan sen alkuvuosien kakkumaskaran, en itse sitä ehtinyt käyttää, mutta muistan pienenä, kun tätini käytti sitä. <3

      Hinnat ovat kohtuulliset, vaikka jotkut toki ovat kalliimpia. Minustakin Lumenella on paljon aivan mielettömiä tuotteita, glow-tipat, seerumit, kynsilakat, punat ja cc-voiteet ovat lemppareitani. Couperosan vuoksi tarvitsen hieman voimakkaammat meikkivoiteet poskille, mutta keväällä ja kesällä olen mennyt ihan Lumenen cc-voiteilla. 🙂

      Lempeä on muuten ihana nimi sarjalle, Sensitive on aika tylsäkin, hyvä muutos tuo.

      Totta Lumenea saa tarjouksista ja etenkin Cittarin -40% ale on huikean hyvä tarjous.

      Ihan niin totta, täälläkin on neljässä polvessa Lumene rakkaus jo ja uskotaan siihen, että Lumene pysyy meille positiivisena jatkossakin. <3 Vaikka nyt oli itselläni hieman kuprua matkassa, niin olen positiivisin mielin.

      Ihanaa kevään jatkoa ja kiitos tästä todella kivasta kommentista. <3

  • Minä olen jokseenkin samanikäinen kuin edellinen kirjoittaja. Minä käytin Lumenea nuorena tyttönä kyllä, mutta sitten oli joitain huonoja kokemuksia kynsilakoista, jotka eivät oysyneet kynsillä kuin päivän ja luomiväreistä, jotka olivat jo uusina kivikovia ja joista ei väriä irronnut. Tämä siis joskus 1970-luvulla. Lumenesta jäi halpahallimielikuva ja myös oletus halpahallilaadusta. Siirryin muihin merkkeihin, kun palkkakin alkoi juosta ja oli enemmän varaa käyttää kosmetiikkaan. Mielikuva on säilynyt kaikki nämä vuodet.

    Mutta tämän uudistumisen jälkeen olen huomannut pyöritteleväni välillä Lumenen purkkeja marketissa käydessäni. Olisivatko nämä parantuneet peräti käytettäviksi…? Mitään kampanjoita en ole seurannut (koska en seuraa muutenkaan mitään mainoksia), mutta itse tuotteiden ilme on ollut houkuttelevampi. On myös tuntunut, että valikoima olisi laajempi – mutta ehkä ne on vain aseteltu näyttävämmin? Joka tapauksessa tämä uudistus on siis lähes vaikuttanut minuun 60+ ikäiseen. Tosin vielä on ole mitään ostanut… Mielikuvat ja huonot kokemukset ovat kyllä tosi vahvassa neljänkymmenenkin vuoden jälkeen.

    • Kannattaa mennä hyllyjä kyllä koluamaan ja ne kynsilakatkin ovat hyviä nykyisin. Ainoa missä Lumene ei vielä ole mielestäni onnistunut, on ripsiväri. Muuten meikkivoiteet, seerumit, punat, kiillot ovat todella hyviä ja löytyypä omia lemppareitakin Lumenelta. 🙂

      Ehkä onnistumisen kautta sitten poistuu ne mielikuvatkin. Kannattaa kokeilla vaikka seerumeita, ne on kyllä ihan Lumenen kruunu.

      Mukavaa sunnuntaita sinulle <3

Vastaa käyttäjälle Kirsti Kaija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud