Viime viikon huikeat kohokohdat!

Viime viikko oli aika kiva ja vaikka viikkoon mahtui aikamoinen Lumene episodi, niin erilaiset todella kivat jutut ja ihmiskohtaamiset piti mielen iloisena. Eilen oli pikkuserkkutreffit täällä Porvoossa ja katsastimme Cafe Postren brunssin vanhassakaupungissa. Istuipa laulajatar Chisukin meidän viereisessä pöydässä. Brunssi oli oikein hyvä tuohon hintaan 22e ja risat. Kaikki maistui erinomaiselta, mutta pikkuriikkisen toiveen antaisin palvelusta. Mehua oli tarjolla alakerrassa piilossa ja erikoiskahvejakin olisi saanut ostaa 2e hintaan. Mehuista älysin kysyä, että onko mehua tarjolla ja siinä kohden kerrottiin, että voi hakea alakerrasta. Kukaan ei myöskään tullut missään vaiheessa kysymään onko kaikki hyvin, maistuuko ruoka tai haluaisitteko tilata erikoiskahvin ja kyllä kiitos olisin halunnut. 

Seinällä olevassa lapussa kyllä kerrottiin, että erikoiskahvia on myynnissä, mutta näin kaiken omin silmin eli mitä ruokaa on tarjolla ja koska ei tarvitse lukea erikoisruokavaliopränttejäkään, niin ohi meni tuo kahvihommeli ja mehutkin olisi menneet, jos en olisi kysynyt. Eli ihan huippumaukas brunssi, idyllisen kiva paikka, ruokaa täytettiin kovaan tahtiin ja jos vielä olisi joku edes kerran ruokailun aikana ollut kiinnostunut meistä asiakkaina, niin olisi ollut napakymppi. Kassalla kyllä kysyttiin maistuiko ruoka ja peukut siitä ja siinä kohden olisin voinut antaa hieman palatetta palvelusta, mutta en siinä kohdin vaan jaksanut.

Mutta pikkuserkkupäivä oli oikein kiva, vaikka talvisunnuntaina miltei kaikki liikkeet vanhassakaupungissa on kiinni, joten siirryimme meille kotiin höpöttelemään. 

Lätkin koko viime viikon kroppaani ja kyllä aloitin myös tämän alkavan viikon Body Shop:n Body Yogurteilla. Aijai mitä uusia herkkuja on Body Shopilta taas tullutkaan. Body Yogurtit sulavat iholle suorastaan sekunnissa ja ensin ajattelin, ettei nämä kosteuttaisi niin hyvin, kuin Body Butterit, mutta kyllä vaan toimii tälläiselle kuivemmallekin iholle. 

Tuoksu vaihtoehtoja on ilmestynyt kuusi ja lisäksi joukon hauskimman näköinen kausituote ”Go Bananas”. ”Go Bananas” sarjaan kuuluu myös kausituotteina yhtä kivan näköinen Body Butter ja suihkugeeli. Vartalonhoitosarja on 100-vegaani ja tuoksuu banaaneilta, banaaninlehdiltä ja kermaiselta kookokselta. Täysin 100% vegaanissa sarjassa on käytetty yhteisökaupan kautta tuotettua luomubanaanisosetta Ecuadorita ja vain sellaisia banaaneita, jotka eivät kelpaa elintarviketeollisuudelle. 

Itse Body Yogurtteja löytyy seuraavat tuoksut: Mango, British Rose, Kookos, Mansikka, Mantelimaito&Hunaja ja Moringa, joka sisältää Moringa puusta saatua Moringa uutetta. Osaanko nimetä sitten näistä itselleni testiin saamistani Body Yogurteista suosikkia, no en todellakaan osaa, vaikka aina hetken luulen, että nyt on Banana lemppari ja nyt on Mango, mutta eri päivinä on eri tuoksufiilis. Nämä muuten tuntuvat vielä kivan viileältä iholla ja aion nyt hillitä hieman Body Yogurttien käyttöä ja säästää niitä keväämmäksi ja kesäksi. Hintaa yhdellä Body Yogurtilla on 12e. Eikös ole mainion hauska lahjarasia tuo jääkaappi, jossa on Mantelimaito&Hunajasarjan suihkugeeli ja Body Yogurt. 

Viime perjantai-illan kruunasi Maybellinen tilaisuus ja en vieläkään pääse yli uudesta Maybelline ripsiväristä, joka tuoksuu kookokselta. Jutun Maybelline tapahtumasta voit lukea täältä ja osallistua samalla huulipunien arvontaan. Lisäksi Maybelline tilaisuudessa sain Maijulta ikioman Karvamadon, joka kainalossa lauantai-iltana oli kiva hehkuttaa Tanhupallo Putouksen voittoon. Ennen Maybellineä ehdittiin Souliinan kanssa kietaista kahvit ja leipäset, mutta eipä olisi kannattanut, sillä Maybelline tilaisuudessa oli ihan mielettömät tarjoilut, mutta kivaa oli Souliinan kanssa höpötellä kuten aina. 
Tyttären kanssa käytiin Tuusulan Femmatorilla ja löysin 15e Kelim-maton ja vielä uuden maton (ettekö kyllä usko kirjoitin tähän ensin vahingossa, että uuden miehen miesluolaan) miesluolaan ja tyttärelle vaikka mitä kirjoja ja pari paitaa. Itselleni löysin tai oikeastaan tytär sen löysi, nimittäin 2e maksavan ja vuodelta -78 Disney satukirjan, joka on pullollaan juuri niitä oman lapsuuden aikaisia aitoja vanhoja Disney-leffakuvia, ihan kun meikäläisen keräämissä Disney-mukeissa. Arvatkaa vaan kuka tulee kuvaamaan mukejaan kyseisen kirjan kuvien kanssa ihan joka päivä jonkin aikaa.  Mieletön löytö, joka olisi jo yksinään kruunannut viikkoni. 
Hevireissu kutsuvierastilaisuus oli mahtava, sillä Tädit tubettaa kanavalle saatiin huippuhauskaa materiaalia, niin Ville Tiihosen, kuin Kai Lehtisen ja Martti Syrjän kanssa. Lisää leffasta voit lukea täältä
Viime viikolla kävin kolmessakin leffassa eli leffalähettiläiden kutsumana ”Hevireissua katsomassa ja Nordiskfilmin kutsumana koko perheen voimin katsastamassa ”Love Simon”. Rakastimme koko perhe kanssa ”Love Simon” elokuvaa, elokuva oli yksinkertaisesti aivan mielettömän ihana kertomus ns. kaapista ulos tulemisesta ja nuoren miehen kipuilusta. Elokuva kertoo ystävyydestä, rakkaudesta ja hyväksymisestä. Huippua leffassa oli, että jenkkitähdet olivat normaalin nuoren näköisiä eli samaistusmispintaa löytää jokainen nuorikin hahmoihin.  Leffa oli yhtä ihana, kuin ”Call me by your name”, mutta tyystin erilaisella ilmapiirillä. Molemmille leffoille suuret suositukset! ”Love Simon” muuten tulee ensi-iltaan Suomessa vasta toukokuussa, mutta kannattaa laittaa leffa korvan taakse. 

Kävin myös ystäväni kanssa katsomassa ”The Shape of Water” elokuvan ja elokuva oli kaunis aikuisten satu. Mielettömän hieno ajankuva, herkulliset hahmot ja ystävyyden ja rakkauden voima, suosittelen tätäkin elokuvaa. Hyvin erilaisia elokuvia kaikki, jotka olen viime aikoina käynyt katsomassa, mutta aivan loistavia. Oliko ”The Shape of Water” vuoden paras elokuva, niin ei minun mielestä, ”Call me by your” name menee edelle. 🙂

Tuhanteen kertaan olen täällä blogissa kertonutkin, että lempi vartalonhoito brändit ja muutenkin, ovat L´Occitane ja Body Shop, joten oli hauska sattuma, että kumpiakin ihonhoitotuotteita sain testiin samaan aikaan. L´Occitanen naistenpäivään sopivasti osunut lähetys suklaan kera oli ihana ele ja uusi mantelivoide erittäin kivassa peltirasiassa on kuivaihoisen unelmavoide. 

Amande-sarjasta lemppareita on ollut öljysuihkugeeli, joka on talvella huippu kosteuttamaan samalla ihoa, toimien sekä suihkugeelinä, että vartaloöljynä. Suihkuöljyllä ajelen jopa säärikarvat ja Amande suihkugeeli on sellainen vakiokäytössä oleva eli sitä on aina hyllyssä. Nyt on kiva lisä viimeistellä suihkuelämys Body Balmilla. 

Viime viikkoon mahtui poikkeuksellisen hyvä leffasaldo, kolmen katsotun leffan voimin. Ihanaa vartalokosmetiikkaa, pikkuserkkuja ja blogikamuja ja Maybellinen uutuuksia. Sanoisin, että aika kiva viikko, vaikka meidän maalämpöpumppu nyt 9-vuoden jälkeen on päättänyt hieman, ettei kovilla pakkasilla jaksa lämmittää ihan joka nurkkaa ja viime viikolla tuli välillä paleltua ja miehen hermoon kävi totaalisesti tuo maalämpöpumppu asia. Itse kipuilin taasen Lumene-myrkyssä ja mieheni kanssa yritimme jankata toinen toisillemme sanoja ”Lumene” ja ”maalämpöpumppu” tullaksemme kuulluksi ja aika huvittavaa näin jälkikäteen ajateltuna.

Viehättikö uutuudet niin L’Occitanelta, kuin Body Shopilta, aiotko mennä jonkun kyseisistä leffoista katsomaan vai oletko nähnyt jo ja mitä olit mieltä? Voittiko oikea henkilö Putouksen?

Upeaa uutta viikkoa kaikille ja miten teidän viime viikko sujui ja olkoon tämä viikko tulvillaan lempeitä tuulia. <3


*Body Shop ja L’Occitane vartalotuotteet pr-näytteitä


38 thoughts on “Viime viikon huikeat kohokohdat!”

  • Suloinen perinne teillä tuo pikkuserkkupäivä. Body shopista kiinnostaa nuo Body yogurtit. Suoraa sanoen en tiennyt sellaisia olevan olemassakaan, koska en "rasvaa" koko ihoani vaan vain kasvot ja kaulan. On vain tullut tavaksi. Ai, niin jalkapohjien ihon rasvaan joka päivä perinteisellä Nivealla. Jotenkin jalkaterät ja -pohjat on minulle tärkeät. Kuulostaa vähän hullulta. Anyway. Suuret kiitokset lähettämästäsi unesta. Kerroin sen tyttärellekin ja molemmat naurettiin maha kippurassa. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle.

    • Body Yogurtit onkin ihan uusinta uutta. <3 Ei kuulosta yhtään hullulta ja hyvä olisi, jos itsekin jaksaisin pitää itsekin parempaa huolta. 🙂

      Voi elämän kevät sitä pulloharjaa, mutta hei ihanaa, että nauratti, se oli sen tarkoituskin <3

      Mukavaa tiistaita Marja <3

  • Tanhupallo Karvamatoineen oli alusta lähtien minun suosikkini Putouksessa:)
    Ihana ja niin liikuttava pikkutyttö hahmo osui ja upposi! Tiettyä pikkuvanhuutta ja
    paljon lapsellista viattomuutta vaikka eno oli vapautunut vankilasta, rahat oli tiukalla ettei perhe päässyt Teneriffalle ja kaikkea muutakin säätämistä lähipiirissä. Onneksi Risto Räppääjä pelasti Tanhupallon lopuksi synttäri ohareilta.

    Kivaa viikonjatkoa 🙂

    • Sama täällä ja jännitinkin minkälainen hahmo Kitillä on ja onko se hyvä, heti ensihetkestä tiesi, että voitto tulee. <3

      Ihanaa tiistaita Marjo <3

  • Multa meni tänä vuonna Putous jotenkin ihan ohi, katsoin vaan ekan jakson. Ehkä sitten ensi vuonna.. 😀

    Ihanaa viikkoa Tiia. <3

  • Ehdottomasti oikea hahmo voitti Putouksen, Tanhupallo oli ihqu, näin tarhatädinkin näkökulmasta 🙂
    Siis tuo Disney satukirja oli ihan mieletön löytö ja ihan huippu edullisesti vielä!
    Olen taas kehittänyt itsellni kiireen, joten ihan heti en taida leffaan ehtiä 🙂
    Mukavaa viikkoa sinulle Tiia <3

  • Tuo Body Jugurtti kuulostaa ihanalta samoin tuo öljysuihkugeeli, talvella kun iho tahtoo kuivua. En seuraa putousta, en vaan jaksa innostua siitä.
    Oikein mukavaa viikkoa sinulle <3

    • Öljysuihkugeeli on todella loistava ja jättää iholle hoidetun olon, ei tarvitse enää lätriä vartalovoiteilla, jos ei niin tahdo.

      Body Yogurtit, oijoi mitkä kiireisen unelmat ja mitkä tuoksut.

      Ihanaa viikon jatkoa Kristiina <3

  • Oih, ihana viikko siellä! 🙂 Ja niin houkuttaa nuo Maybellinen jutut, että! Samoin Body Shopin, itse tykkään ja olen aina tykännyt Body Shopin vartalojututista että saippuoista. Tuo jugu- juttu pitää kyllä koklailla ja muistaa ketoa miehellekkin, ettei töihin ota evääksi! Ihana tuo uusi mies miesluolaan 😀 välillä tulloo nuita pieniä mokia! Ihanaa viikonalkua ihanuus <3 ja muiskuja <3

    • Sama Body Shop on ollut lemppari nuoresta asti ja sieltä ei huonoa tuotetta vaan tule. 🙂

      Hih joo uusi mies, voi elämän kevät.

      Ihquisaa päivää ihana <3

  • Lapset matkivat Tanhupalloa. He ovat sitä mieltä, että voitto meni oikealle hahmolle. Itse ei tullut seuratttua. Tuo Disneyn Satuaarteet on oikea aarre. Vai matto "uuden miehen miesluolaan"? Ihan hyvä, että itse huomasit, mitä olit kirjoittanut. Olisi saattanut muuten nousta kohu. Tuo Body Jugurtti on minulle ihka uusi tuttavuus. Kaikkea hyvää sinulle Tiia tähän viikkoon.

    • Tanhupallo <3

      Hih joo ois voinut oma mieskin ihmetellä, että vai on uusi mies hakusessa. 😉

      Ihanaa päivää Kirsti Kaija <3

  • Body Jugurtti kuulostaa tosi mielenkiintoiselta!!! Tanhupallo oli meidänkin suosikki, muuten en oikein jaksanut ohjelmasta innostua. Kivaa viikkoa!

  • Mukavan kuuloinen ja ohjelmantäyteinen viikko sinulla ollut. Tuo pikkuserkkutreffit kuulostaa mukavalta, ihanaa kun pidätte yhteyttä! Mukavaa viikkoa! <3

  • Onpa sulla ollut monipuolinen viikko! Ei meinannut mukana pysyä kuin luin tekstiä 😀 Kaikkea ihanaa <3 Ville Tiihonen on mun suosikki näyttelijä 🙂 Ihanaa viikkoa Tiiuska <3

    • Oli aika paljon vauhtia, mutta hei tällä viikolla ollaan omavalintaisesti ihan hissukseen, mikä on ihanaa sekin.

      Kaunista tiistaita ihana Jaana <3

  • Voi että. Disneyn kovakantiset, litteät kultareunakuvioiset kirjat oli niin klassikoita <3. Harmittaa, että kaikki aarteet on äitipuolen toimesta kylmän viileästi heitetty roskiin tai poltettu :(. Pari repaleista satukirjaa sentään olen onnistunut pelastamaan, koska sellaiset mulla on tallessa.

    Bodyshop oli mun nuoruusaikojen suosikki, mutten enää muista, mitä sieltä silloin ostin :). Eli tovi on vissiin vierähtänyt ja koska täällä meillä ei Bodyshoppia ole, ei ole tullut aikoihin käytyä, mutta hedelmäiset ja marjaisat tuoksut on kyllä muistissa. Samoin kuin L'Occitanen maailman paras käsirasva. Se "peltituubi". Laivalta yleensä ostan, kun ei sitäkään täältä mistään saa. Jaa niin. Ja Bodyshopilla muuten taisi olla joku hamppukäsirasva, joka oli kanssa superia.

    Kookos ei kuulu mun suosikkituoksuihin (traumoja opasajoilta, kun rannoilla leijui myynnissä olleiden kuumassa auringossa eltaantuneiden kookosöljyjen haju), eikä makuihinkaan, mutta nyt olen parina aamuna siedättänyt sillä itseäni, kun jostain luin, että kookosöljyn purskuttelu auttaa valkaisemaan hampaita. Vartti pitäisi pystyä purskuttamaan, mutta pisti kyllä yökkäämään saman tien, joten ihan ensimmäisenä aamuna ei onnistunut. Tänään jo vähän paremmin. Ja minähän olen valmis tekemään melkein mitä vaan, jos näen, että se joku toimii niinkuin on luvattu. Olkoot kuinka ällöä vaan :).

    Iloista meininkiä tähänkin viikkoon <3

    • Eikö olekin niin klassikoita. Ihana löytö, oikea aarre. <3

      Voi ei, eikö siellä ole Body Shoppia, höh ja täältä porvoosta katosi myöskin. Mielestäni on ihanimpia brändejä joita tiedän ja on uudistunut todella paljon ja mitään huonoa heiltä ei kyllä löydy, päinvastoin.

      Haha muistan niin tuon kookoksen huuman parikymppisenä biitseiltä ja lomamatkoilta. 😉 Hih on kyllä pahat kookostraumat ja sehän on muutenkin kuulemma kookosöljy oikea ihmeaine.

      Ihanaa viikon jatkoa Annukka murunen <3

  • Voi karvamato! ♥ Tanhupallo on yksi huikeimmista näyttelijäsuorituksista evö.

    Se mitä oikeastaan tulin sanomaan, on että kiitos Tiia. Minun ei enää tarvitse i t s e ostaa kosmetiikkaa. Nämä postauksiesi hienot kuvat ihanista tuotteista tyydyttää jo sen puolen. 😀 Toisaalta logiikka hieman ontuu, koska herkulliset ruokakuvat eivät puolestaan ollenkaan riitä ruokkimaan herkkunälkää! No mut. Kiva ja hyvin vaihteleva viikko sulla ollut, hienoja juttuja.

    Mukavaa tiistaagia. ♥

    • Niin oli Tanhupallo on maailman suloisin. <3

      Hihi no mutta hyvä, että kosmenälkä tyydyyttää.

      Ihanaa viikon jatkoa Nelina <3

    • Juu kookoksentuoksuinen ripsari on ihana ja Body Yogurtit mielettömiä, kyllä kosmetiikka vaan on ihana asia.

      Muiskuja päivään!

      <3

  • Upeat kuvat! Voi mitä kaikkea ihanaa viikkoon onkaan mahtunut♥ Meillä tytöt tykkäävät kovasti noista Bodyshopin tuotteista niin itsekkin pääsen niitä aina käyttämään/ihastelemaan:) Mukavaa viikon jatkoa♥

  • Kääk, banaanijuttua ei ollut vielä TBS-myymälässä, olisin heti halunnut tutustua! Tulee ensi tai sitä seuraavalla viikolla muistaakseni.

  • Body yogurtit kuulostavat ihanilta.

    Joskus on ärsyttänyt, kun tarjoilijoita ei ole kiinnostanut lainkaan enkä ole heitä jaksanut kiinnikään juosta. Siinä on mennyt hyvät lisämyynnit; viinit, kahvit, jälkiruoat…

  • Ihanat kuvat makeesta viikosta <3
    Oi kun katteli Porvoosta kuvia, tuli ikävä sinne köpöttelemään ja istuskelemaan kahviloihin / ravintoloihin. Ja se Porvoon Rosso… nam nam 🙂
    Haleja ja mukavia hetkiä uuteen päivään Tiiaseni <3

    • Eikö ollutkin aivan ihana aikuisten satu. Se ajankuva, ystävyys, erilaisuuden hyväksyminen ja rakkaus. 💖

      Kivaa viikonloppua 😘

Vastaa käyttäjälle Kaisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud