Fobiani somessa ja elämässä!

Fobiani somessa ja elämässä!
Miten moneen kertaan olen hokenut, että antaa kaikkien kukkien vaan kukkia ja miten suvaitsevainen pitää olla, yrittää ymmärtää ja vaikka sulkea silmänsä. Silti tämä on välillä hurskastelua, sillä asuu minussakin pimeä puoli ja jotkut asiat joskut ottavat pattiin enemmän, kuin toiset, ns. ärsyttävät. Tiedostan myös todella hyvin, että minussa, blogissani, Instagram-tilissäni on lukemattomia asioita, jotka ärsyttää muita ihmisiä ja olen myös saanut niistä kuulla. 

Varpaat aina piilosilla, kengät täältä.
Ärsytyksiä tärkeämpää, vaikka aion niitäkin tähän muutaman listata, on merkityksellisempää yrittää etsiä itsestä syitä, miksi ärsyynnyn? Lähden aika pintapuolisesti asiaa selvittämään, enkä mene niin syville juurille, miten itseäni välillä ottaa kupoliin ihan rutosti, mm. muiden elämäntyylin painostava tyrkyttäminen, oli se sitten uskonto, politiikka tai vaikka elämäntapa. Elämäntyyliään saa toki tuutata someen minkä ehtii, mutta siinä menee raja, että jos minulle tullaan kertomaan, että miten minunkin pitää tätä elämää elää  ja tietenkin juuri kyseisen ihmisen tyylin mukaan. Koen asian tuputtamiseksi ja reaktioni on vastustus. 


Koen myös aavistuksen ärsyttäviksi ihmiset, jotka ottavat aina parhaan palan, tiedättekö, jos tarjoiluvadilla on vaikka leivoksia tai kananpaloja ja joku tarttuu ensimmäisenä siihen isoimpaan ja kauniimpaan palaan. Tiedostan, että tämä ärsyttää minua siksi, että korvaani on hoettu ”vaatimattomuus kaunistaa” ja siksi, että tätä kautta olen kokenut, etten ansaitse sitä parasta palaa koskaan itse. 


Nuorena tästä aiheesta kolahti kovaa Amy Tanin kirja ”Ilon ja onnen tarinat”, jossa äiti sanoo tyttärelleen jotenkin näin, ”minä näen sinun sydämeen, joka on kultaa ja otat aina ruokapöydässäkin sen pienimmän palan ja annat muiden ottaa parhaimmat, näen sinut”. Mutta onko syytä olla näin vaatimaton, onko se hyvästä itselle vai katkeroittaako jopa tälläinen, aina tyytyä pienimpään ja vähimpään ja katsoa sivusta, kun muut eivät edes tätä huomaa, kannattaisiko pitää enemmän puoliaan,  olematta kuitenkaan röyhkeä?

Pinnallisista ärsykkeistä en kestä katsoa Instagramissa hirveästi varpaita, miesten varpaat ei vaan ole kauneinta katsottavaa ja lähikuva karvaisista varpaista ei oikein miellytä silmää. En mielellään katsele naistenkaan varvaskuvia, ellei kyseessä ole kauniit ja huolitellut varpaat. Jos kynsilakkaa on kuluneena varpaankynsissä ja liikavarpaita ja kovaa kantapäätä, niin en vaan kestä katsoa.

Varpaat piilosilla jo nuorena.
En kestä myöskään katsoa käärmeen kuvia, koska on käärmekammo. Mutta tiedän, että on ihmisiä joille tekee pahaa jyrsijät ja kokevat samaa pahaa oloa, kun heitän Instagramiin meidän hamstereiden kuvia eli ymmärrän hyvin heitä ja itseäni. Kyseessä on vain geenien mukana kulkeva primitiivinen kammo, jyrsijät tartuttavat sairauksia ja käärmeitä on pelätty jo ammoisista Aatamin ja Eevan ajoista asti.

Entäs sitten tissivaot, valitettavasti olen hieman kukkahattutäti tässä aiheessa. Ei siinä mitään todellakaan, jos joskus julkaisee satunnaisen bikinikuvan ja saa siinä vaikka takapuolikin on näkyvillä, mutta jos joka päivä, päivät pääksytysten joku somettaa tissivaoistaan, niin en valitettavasti näe siinä enää kehopositiivisuutta, vaan kuvat menee jo seksuaalisuuden puolelle. Noh mitä pahaa seksuaalisuudessa on, no ei niin mitään, mutta en valitettavasti vaan halua katsella muiden naisten tissivakoja tai seksuaalisuuttakaan ja en ymmärrä miksi seksuaalisuuttaan tulee tyrkyttää, ei tämä maailma mikään lihatiski ole, me ihmiset olemme niin paljon enemmän. 

No ny maar pyörryn, olen julkaissut tissivakokuvan!
Tähän on pakko vielä lisätä, että arvostan todella paljon vaikkapa alusvaatekuvia, siis jonkun yrityksen, jossa käytetään erilaisia malleja, eri kokoisia ja ikäisiä ja kyllä niitä tissivakojakin, mutta perusarjessa en ymmärrä, miksi joku kuvaa tissivakonsa joka päivä? 


Haluaisin kyllä ymmärtää, mikä kaiken tämän tarkoitus on, mitä näillä kuvilla haetaan, onko kyseessä itsensä hyväksymisprosessi? Kyllä olen myös ihminen, joka on kasvatettu olla pitämättä numeroa itsestään, joten siksi joka päiväiset naamakuvatkin arveluttaa eli oma pelkoni,  olenko nyt oman kasvatukseni vastainen, jos laitan omaa naamaani kasvatuksen mukaisesti liikaa, esim. kuten tähän postaukseen. 

Suihkussa jälleen kerran sitten mietin, miksi tissivaot ja varpaat ottaa niin kupoliin. Muistelin, miten nuorena oli varvaskammo ja piilottelin omia varpaitani. Kylään mennessä kesällä kannoin aina käsilaukussa sukkia mukana, jotta voin pukea sukat jalkaan, istuessamme iltaa. Mietin silloin muiden rohkeutta, tuossa nuo muut ovat vaan varpaat vapaalla ja miettimättä miltä ne näyttää. 

Toinen on tissivako asia. En näytä omaa tissivakoani, aikoinaan sellaista ei edes ollut, oli pienet rinnat. Oma tissivakoni on siten liikakilotissivako, en koe miksi sitä pitäisi näytellä, siinä ei ole mitään mullistavaa ja on se vähän vanhakin tissivako. Paljastelun raja on omalla kohdalla aina mennyt tuossa tissivaossa, eli sitä tissivaon viivan alkuakaan en halua vilautella. 


Maijulle laitoinkin kuvakaappauksen YouTube videoltamme, jossa oli sekunnin murto-osassa näkyvillä 2cm omaa tissivakoani, koska neule oli jotenkin valahtanut alas ja kirjoitin tekstin, ei ole todellista, nyt minäkin kuitenkin vilautan tissivakoani. Myönnän, ajattelen tässä tissivako asiassa myös lapsiani, ehkei heistä olisi kiva, jos heittäisin ryntääni somessa tiskiin tämän tästä, vai aiheuttaisiko niiden paljastaminen lapsissani enemmän kehopositiivisuutta, kun en vaan tiedä.. Tissivakokin siis on ihan yes ja rantakuvat todellakin, mutta please ei joka päivä. 

Dekoltee peitossa piripintaan, poncho täältä. 
Oli kuitenkin pakko miettiä asiaa syvemmin, miksi jotain ärsyttää esimerkiksi toisen ihmisen positiivisuus, miksi minua riepoo ruokkoamattomat varpaat tai tissivaot, niin ei tarvitse olla hirmuinen keittiöpsykologi ymmärtääkseen, että kyseessä on asiat, joita emme salli itsellemme tai emme itse toimi vastaavasti ja näin emme salli näitä asioita muillekaan ja liian herkästi tuomitsemme muita. 

Ihan aidosti, autuas on tietämätön, joka laittaa kaikki liikavarpaansa peliin tai tissit tiskiin, autuas on se, joka ei liikoja mieti, mitä muut ajattelee. Autuas on se joka hymyilee ja on postiivinen ja näin kohtaa muiden positiivisuuden ja saa elämästä irti enemmän. Fakta on kuitenkin, että meillä  kaikilla on fobiamme ja minulla ne valitettavasti on, käärmeet, tissivaot, ruokkomattomat varpaat, yksioikoinen tuputtaminen. 

Joidenkin mielestä jyrsijät on ällöjä. Kyseessä muuten hamsteri, roikkuvat hiukseni saavat näyttämään, että Dobbiella olisi pitkä häntä, mutta ei ole!
Mutta tiedättekö mikä kaikkein eniten ärsyttää kuitenkin muissa, se on tuomitsevaisuus ja siksi yritän kasvattaa tätä puolta itsessäni ja kestää paremmin ne varpaat sun muut ulokkeet, eihän nämä asiat ole minulta pois, joten miksi ärsyyntyä, ah siinäpä tuhannen dollarin kysymys, mutta hei työstäminen sen kun jatkuu. En pidä tuomitsevaisuudesta itsessäni, enkä pidä siitä muissa, miten kenelläkään on oikeutta tuomita ketään yhtään mistään. Tähän sopii myös raamatulliset lauseet enemmän, kuin täydellisesti:

 Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi. (Matt 7:1) Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä. (Joh 8:7) Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.

Miten siellä, mikä teitä ärsyttää somessa tai mikä aiheuttaa karvat pystyyn järkytyksestä. Onko teistä kaikki pottuvarpaat vaan kauniita ja tissivaot varsinkin naiseuden ylistys. Haittaako mikään, jos joku on känkkäränkkä tai joku yltiöpositiviinen, koska itse olette niin sinut itsenne kanssa, koska siinähän näissä ärsytyksissä on loppupeleissä kysymys, mitä enemmän olet sinut itsesi kanssa, sen vähemmän ärsyynnyt. 

Aika katalaa onkin huomata, etten loppupeleissä ole sinut omien varpaitteni ja  oman tissivakoni kanssa, sillä niistähän tämä kaikki kumpuaa. Tai jos joku vihaa positiivisuutta, ettei sellainen ole todellista ja vain teeskentelyä, niin kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä, mitä en salli itselleni, miksi tuo toinen niin kovin ärsyttää, miksi koen iloisen ihmisen feikiksi, mitä painolasteja minulla itselläni on?


Aah nyt kohti vapautuneisempaa huomista, jolloin kaikki kukat, varpaat, tissivaot ja positiiviset ihmiset kukkikoon ja tietty käärmeet ja jyrsijätkin ja me negatiiviset irtautukaamme tästä negatiivisuuden pakkopaidasta. 


Uskon varmasti, että 100% positiivisena on kivempaa ja se varpaiden vapaasti näyttäminen, se varmaan vasta vapauttavaa onkin, uskaltaisinkohan itsekin? Tissivako jäänee vielä piiloon kuitenkin, ei nyt oteta liian isoja harppauksia tässä itsensä hyväksymisen saralla. 😉








76 thoughts on “Fobiani somessa ja elämässä!”

  • Kyllä ärsyttää minuain liialliset tissivaot! Jossain juhlapukeutumisessa se vielä jollain lailla menettelee. mutta ihan arkisissa toimissa ja vaikka työpaikalla ei ehdottomastikaan mielestäni ole sopivaa. Mutta miksi nykyään useimmissa asujen yläosissa pääntiet ovat niin avaria, että kaikki näkyy. Enkä tarkoita pelkästään tuota mainittua vakoa, vaan ryppyinen dekolteekaan ei ole oikein kaunista katsottavaa ja itse ainakin haluan sitä näyttää mahdollisimman vähän, mutta vaikeaa se on nykyvaatteiden aikana.
    Mukavaa päivää sinulle ärsytyksistä huolimatta!

    • Totta juhlissa kyllä ja toki rantakuvat ja muut, mutta en vaan tykkää, jos joka päivä instassa törmään tissivakoon, höh. Koen, että sillä asialla yritetään jotain hakea, kun tosiaan ihminen on niin paljon muutakin.

      Totta joutuu huiveihin turvautumaan, kun on niin avaria vaatteita.

      Kiitos kun tämä ärsyttävä flunssa nyt vihdoin tajuaisi väistyä, viikko jo, niin kyllähän tässä jo vallan ärsyttää ihan kaikki, hih.

      Mukavaa päivää Kristiina <3

  • Ei kaikki ole kaunista katsottavaa mutta en yleensä jaksa ärsyyntyä. Toki on aikoja, jolloin minullakin tulee mitta täyteen, kuten nyt tänään eräässä keskustelussa, jota somessa käytiin. Lähdin pois keskustelusta kun alkoi ärsyttämään.

    • Mielestäni on todella hyvä, että pystyy olla ärsyyntymättä ja se kertookin paljon ihmisestä. Kyllähän varsinkin liiallinen ärsyyntyminen on ärsyyntyjän omissa korvien välissä, kuten täällä juuri minun. Tätä tässä sitten yritän vyyhtiä purkaa, että miksi näin on.

      On todella hyvä lähteä pois tulenaroista keskusteluista, koska niissä ei voi voittaa.

      Mukavaa päivää <3

  • Heissan Tiia :). Hei arvaatkos, mä en ole edes ajatellut noita tissivakoja saati miesten karvaisia varpaita ennen sun postausta 😀 :D, mutta nyt kun sen luin, niin yhdyn kyllä kympillä sun kirjoitukseen. Ilmeisesti siivuutan sellaiset kuvat sen kummemmin ajattelematta sekunnin murto-osassa. Ehkä yleensäkään kuvat ei ärsytä mua niin isosti kuin ihmisten kaksinaismoraali, ilkeä ja kateellinen sellainen. Selän takana paskan puhuminen jne.
    Kaikesta huolimatta sinulle ihanainen kauniita kevätpäiviä <3.

    • Siellä varmaan Jarin vaimo Sari? Hih ihan hyvä ettet ole ajatellut ja ehkei sinun insta feediin niitä edes tule ja nyt on pakko alkaa miettimään, että hih miksi niitä tulee minun feediin. 😉

      Kaksinaismoraali ja kateus on ikävää, jokainen meistä varmaan purkaa joskus ihmissuhteita "selän" takana ja aina siinä ei ole kyse pahan puhumisestakaan, vaan asian käsittelystä. Sellainen turha vatvominen ja kaiken negatiivisena näkeminen, niin ihmisen tulisi kyllä katsoa peiliin. Myös tahalleen väärin ymmärtäminen, kun voisi ensin kysyä miksi ja miten, kaikenlaista mahtuu ihmissuhteisiin, mutta pääasia on, että on hyvää tahtoa ja lopuksi asiat jutellaan halki, sitten ollaan jo kurjuudessa, kun ei enää pystytä puhumaan.

      Ihanaa päivää Sari tai Jari tai teille molemmille <3

  • Ei ärsytä tissivaot, eikä varpaat. Tänään ärsytti tulostin helvetisti( uusi) miten voi olla niin paljon paperia ja roinaa, niitten musteitten laitto vaatisi jo insinööritaidot, se tunne pe….. Toimii, pää savusi ja oma tyhmyys ärsytti.

  • Oi, Amy Tan, tykkäsin hänen kirjoistaan paljon! Kiitso muistutuksesta. Häneltä on näköjään pari vuotta sitten ilmestynyt Ihmeiden laakso, laitoin heti kirjastoon varaukseen.

    Jotain hyvää on Instan algoritmeissäkin, aiemmin sinne saattoi pompsahtaa varsinkin joillain ihan viattomilla hakusanoillakin melkoisen pornahtavia belfie-kuvia, mutta nyt olen välttynyt niiltä aika hyvin. Tissivaotkin vielä kestän, mutta ne belfiet… Sen sijaan suositelluissa kuvissa tulee todella paljon koiranpentuja <3

    • Ihan sama juttu, Tanin kirjat niin hyviä, mutta nyt en muuten ole vuosiin niitä lukenutkaan. Rakastin juuri tuota kirjaa ja sitä leffaakin mikä kirjasta tehtiin.

      Hih juu belfie tai tissivako, jaa siinäpä kysymys. 😉

      Täällä tulee suositelluissa ruokaa ja Disney kuvia 😉

      Ihanaa päivää <3

  • Nauroin ihan ääneen ku luin sun postauksen! 😀 Juuri vähän aikaa sitten julkaisin kuvan Instassa missä näkyi mm. mun lakatut varpaat ja sä olit tykännyt siitä kuvasta XD Ihanan urhoollista ja rohkeaa <3 Oot kyllä ihana 🙂 Varpaat (jalkaterät) on ollu mun ainoa puoli joista oon tykänny pienestä asti. Onneksi nykyään hyväksyn itteni ihan tällaisena kuin olen 🙂 Ja ne tissivakokuvat… kunpa nuoret tytöt (ja aikuiset naisetkin) ymmärtäisivät, että he ovat kauniita ja ihania ja ihailtuja ilman tissivakokuviakin 🙂

    • Tuuli tähän pakko myös vastata ihan heti, muihin huomenna, koska menossa nukkumaan. Mutta tiedätkö söpöt varpaat ovat minulle yhtä suloisia, kuin uudet potut. En vaan kestä katsoa lähikuvia varpaista, joissa kynsilakat ovat puoliksi kuluneet, tai korkkareissa, joissa kantapäät halkeilee hulluna tai pahin on, jos on likaa varpaankynsien alla eli näitä kuvia haen ja näitä näkee sandaalikautena yllättävän paljon, no koska jotkut eivät mieti varpaitaan, vaan ovat vapaalla ja minä taas varpaitteni kanssa käsijarrulla. En edes tiedä, enkä osaa selittää, miksi omaan tälläisen varvasfobian, varmaan esi-isiltä peritty geeneissä, jollain kivikautisella esi-isällä ollut joku sienisilsa varpaissa tai jotain.

      Eli anna palaa kauniine varpaines ja sitä hainkin, että hitsi antakoon kaikki vaan palaa, ei se minulle kuulu, vaikka joku laittaisi niitä tissejään joka aamu kuviin. Mutta tissivakokuviakin voi ottaa hyvällä maulla, kauniisti tai sitten seksuaalisesti ja joskus se on pieni veteen piirretty viiva, miten ne eroaa toisistaan, mutta kyllä sen jokainen omin silmin näkee ja kaikillahan on omat rajamme.

      Ihanaa iltaa Tuuli ja varpaille kanssa <3

      Ihan niin juuri, tissivako ei naista kaunista, mutta ei ehkä pahenna.

  • Kivan rehellinen postaus Tiia 🙂 Rakas mieheni kommentoikin instakuvaasi, joten komppaan häntä <3 Kiitos terveisistä, halien kera takaisin <3
    Ihanaa iltaa kaunokainen <3

  • Kaikilla meillä on se mielen kaappimme pimeä nurkkaus. Kuka meistä on täydellinen? Jos ei hyväksy jotakin piirrettä itsessään, niin tämä paha projisoidaan muihin. Ja ärsyttää. Olen huomannut tämän myös itsessäni. Instassa en todellakaan pidä pelfieistä, omista takapuoli selfieistä ja liian vähäpukeisista naisista ja miehistä. Sekä pinnallisen ja yltiöpositiivisen elämäntavan esittelystä. Naamakuvia ymmärrän tiettyyn rajaan asti – siis kunhan kaikki kuvat ei ole naamakuvia. Kasvot kiinnostavat ihmisiä. Ne kertovat paljon. Jo pieni vauva kiinnittää ensimmäiseksi huomion hoitajan kasvoihin ja erityisesti silmien seutuun. Tämä taipumus säilyy meissä. Ikävä kyllä. Mutta kuitenkin. Ärsyillään kaikessa rauhassa. Paranemista flunssasta. Mukavaa iltaa sinulle.

    • Sepä juuri, kukaan ei ole täydellinen ja ehkä eniten ärsyttääkin ne, jotka ovat aina besserwissereinä. Ei kenelläkään ole varaa sanoa toiselle asioista.

      Se meni hyvinkin tuolla kaavalla, kun jotain ei itsessä hyväksy, niin sen projisoi muissa tai kadehtii toisissa jotain mitä ei itsessä ole, kuvan vaikka joku toisen positiivisuutta.

      Minäkin ymmärrän naamakuvia, mutta jos koko instakuva on vain naamakuvia, ei siis ikinä ikinä mitään muuta, niin en oikein ymmärrä, mutta jokin syy niihin naamakuviinkin toki on.

      Kiitos sinulla ja hei jos ärsyttää, niin ei sitä tarvitse maailmalle huudella tai ilkeillä.

      Ihanaa päivää <3

  • Heh. Taas tuli sellainen olo, että elän jossain ihan eri maailmassa tai vissiin pussi päässä pimeässä tynnyrissä, kun en muista kertaakaan törmänneeni kuviin sen enempää miesten varpaista kuin naisten tissivaoistakaan (siis jos unohdetaan ne tyrkyllä olleet feikkiseuraajat):D. Ensimmäiset varmaan muistaisin erottuvuutensa takia (ja alkoi jopa vähän kiinnostaa ;)), mutta jälkimmäiset todennäköisesti vaan skippaisin, koska ei kuulu mielenkiinnon kohteisiin. Ennemminkin myötähäpeän ehkä. Riippuu vaon esittelijästä.

    Mutta jos nyt tähän listaisin juttuja, jotka mua vähiten Instassa kiinnostaa, niin ne on mulle muuten kuin Instan kautta vieraiden ihmisten ylenpalttiset selfiet tai poseerauskuvat. Samoin kuin kaikenmaailman koirankuono ja -korvafiltterit soviteltuna omaan naamaan. En vaan kertakaikkiaan näe niissä mitään hauskaa aikuisten käytössä. Ja vähän (välillä paljonkin) vaivaannuttaa myös muut vahvat filtterit ja duck facet ja välillä mietityttääkin, millainen reaktio tulee tosielämän kohtaamisessa, jos on siihen asti näyttänyt tai nähnyt vaan ne kaunistellut kasvot.

    Ja jos nyt tälle linjalle lähdetään, niin ei muakaan ne ylhäältäpäin (tai sohvalta tai riippukeinusta tai mistä nyt vaan) omista varpaista otetut kuvat nappaa yhtään. Ehkä turhan kulunut juttu, joka ei kiinnosta, muttei varsinaisesti ärsytäkään. Menee skipattavien listalle.

    Äsken aloitin kirjoittamaan blogitekstiä, jossa analysoin ajatuksiani lauseesta "En välitä, mitä muut minusta ajattelevat", mutta alkoi risteillä ajatukset niin moninaisia polkuja, etten enää pysynyt itsekään kärryillä, joten täytyy pistää paussi päälle ja palata aiheeseen, kun homma ehkä vähän selkiytyy 🙂

    Ja juu. Käärmeet on myös mun fobia-asteikolla number one. Hrrrrr.

    Toivottelen täältä ärsytysvapaata illanjatkoa <3

    • Oot ihana ja hitsi miksi muuten meikäläisen insta feediin tulee niitä tissivakoja, kertooko se apua jotain meikäläisestä?

      Totta tuo ja kyllä minäkin omia kuvia filtteröin nimenomaan instaan, pehmennän ja valotan, koska joissain näytän aivan kamalalta ja ajattelin niiden katsojien silmiä, että jos ne katsoo mieluiten vähän edes niitä nätimpiä kuvia. Koen olevani sinut kaksareitteni ja ryppyjeni kanssa ja videollehan näitä ei voi edes poistaa ja blogiinkin laitan milloin mitäkin hirvityskuvia. Mutta myönnän, että instani on aavistuksen siloitellumpi, mikä siinä on, niin tätä täytyy taas hieman pohtia eli sait aikaiseksi pohtimisen aihetta. <3

      Mutta totta tietyt huuli töröllä poseeraukset tai kieltä purraan sillä lailla seksikkääsit hampaiden välistä, niin en tiedä onko se ainakaan tahallisesti poseerattuna välttämätöntä. Mutta jokainen haluaa tuntea itsensä kauniiksi, eli ehkä se on keino tavoitella sitä?

      Juu joskus jos jollain on uudet sandaalit tai vaikka varpaat hiekkarannalla tai jotain sellaista, ne on kivoja, mutta varpaat on aina ollut vaikea paikka ja niiden pitää olla siistit, jotta niistä kuvia voi julkaista, siis ja tämähän on ihan minun oma fobiani, enkä tiedä mistä tämän olen itselleni kehitellyt.

      On muuten vaikea aihe tuo, sillä juu eihän sitä välitä, mutta ehkä välitetään vähän kuitenkin silti, niin koita siinä sitten ottaa tolkkua omistakaan ajatuksista. 🙂

      Käärmeet on paha, eikä yhtään auta, että lapsena kesämökillä törmäsin käärmeisiin vähän väliä, niin yhtään ei talttunut kammo, ehkä jopa päinvastoin.

      Kiitos niin paljon ja nyt olen jo niin töttis, ettei enää ärsytä, kuin minä itse ja tämä räkäinen nenä.

      Ihanaa loppuviikkoa Annukka ja tulen innolla lukemaan sen sun postauksen aiheesta "En välitä mitä muut ajattelee".

      <3

    • Valotus ja pehmennys on tottamooses ookoo (ja jopa suotavaakin toisinaan :)), mutta tarkoitin niillä filttereillä sellaisia, joiden jäljiltä kasvot muistuttaa lähinnä nuken kasvoja. Sellasia täydellisen sileitä ja virheettömiä.

      Lähetän täältä sulle hyvää energiaa pikaiseen paranemiseen <3

    • Joo ihan samaa mieltä, mietin tuota itseni kautta, kun olen joskus saanut anolta palautetta, että filtteröin liikaa, niin siihen tämä kelailu sitten meni. Hän moitti valkoisia hampaita kylläkin, ettei tämän ikäisellä voi olla niin valkoisia, no kyllä voi, kun käynyt hampaiden valkaisussa. 😉

      Kiitos niin paljon ja nyt toinen tytär parani ja toinen kaatui sänkyyn tänään ja mieskin tuumi, että taitaa olla tulossa kipeäksi, pahalainen tauti tämä.

      Ihanaa päivää Annukka <3

  • Minua oikeastaan ärsyttää vähän noi tissivaot ja myös ne pyllykuvat, vaikka olenkin aika sinut itseni ja makkaroideni kanssa. Tissivako silloin tällöin jossain kivassa asussa on ok, mutta pylly on istumista ja kakkaamista varten, ei sitä tarvitse koko ajan kuvailla. Minusta on kyllä hienoa, että ihminen tykkää itsestään, siihen pitää aina pyrkiä, mutta tyrkky ei tarvitse olla. Vähän kuule jo eilen mietin, että nyt pitää laittaa seuraavaksi joku muu kuva instaan, kun kahtena päivänä peräkkäin laitoin kuvan itsestäni 😀
    Positiivisuus on hyvä, mutta totuus on, että 100% positiivisuutta ei ole olemassakaan.
    Ihanaa tiistai-iltaa Tiia <3

    • Juu sama, en tiedä minua ehkä ärsyttää enemmän nuo tissivaot, mutta se saattaa johtua siitä, että viime aikoina olen altistunut juuri niille todella paljon instassa. No ja kyllä minä samalla tavalla ajattelen, ettei tarvitse olla tyrkky ja hieman sellaisesta se omaan makuuni kertoo, että laitetaan koko ajan vaan tissivakokuvia, koska kyllä kehopositiviisuutta voi myös välittää muilla kuvilla, sen ei aina tarvitse olla se tissivako, vaikka joskus voikin olla, mutta liika on liikaa kaikessa. En tiedä saatko tolkkua. Mutta kehopositiivisuus lähtee mielestäni ihan muista asioista, kuin että kaikki lihat tiskiin ja joka pv.

      Ihana viisas Outi 100% positiivisuutta ei ole ja ärsytyskynnykseni on madaltunut, tämän kirotun flunssan vuoksi.

      Ihanaa päivää <3

  • Ihanan avoin postaus.
    On varvaskuvia, jotka saavat minut heltymään ja ne ovat vauvojen varpaat. Lomalta moni laittaa kuvia varpaistaan. Liitän ärsytykseni lievään kateuteen, jota tunnen lomailijaa kohtaan. Mieheni kutsuu tissivako-kuvia herutus-kuviksi. Häntä ne ärsyttävät. Minussa ne eivät herätä mitään.
    Minusta kaikkein ärsyttävimpiä ovat kuvat, joissa kohteella on puhelin kädessä ja hän poseeraa sille.
    Käärmeet inhottava luonnossa, mutta eivät kuvina.
    Hyvää illan jatkoa Tiia <3

    • Miten vauvojen varpaat voivatkin olla niin suloisia ja pikkulasten. Kauniita aikuisten varpaitakin on, mutta ne pitää olla siistit. Minustakin ne on hieman herutuskuvia, olen miehesi kanssa samaa mieltä.

      Hih onhan siinä, että poseeraa kameralla ja ottaa kuvaa, jotain itsekeskeistä, luulen että meistä Maijusta ja minusta haluttiin kerran sellainen kuva lehtijuttuun. 😉

      Käärmeet en kestä niitä missään muodossa ja en osaa selittää tätä fobiaa ja tämä harmittaa itseänikin, säälin käärmeitä, että niitä niin vihataan.

      Mukavaa päivää Kirsti Kaija <3

  • Karvaiset vapaat, hih.Mulla ei ole varmaan muita todellisia fobioita kuin käärmeet ja ahtaat paikat.
    Tissivaoista ja muistakin toistuvista belfie/selfie/herustuskuvista en erityisemmin välitä ja kyseisten postaajat poistuvat mun seuraajista aika pian 😀 En ole kohderyhmää ja sitä mieltä, että kyllä kyseiset henkilöt niillä hakevat huomioita ja/tai hyväksyntää.
    Sopii sinkuille ja nuoremmille 😀 Tykkään toki kuvista ja filttereistä mutta jokseenkin hyvällä maulla!

    • Käärmeet ja ahtaat paikat täälläkin eli onpas mulla paljon fobioita. 😉

      Ihan juuri näin sopii sinkuille ja nuoremmille, tosin en ole koskaan laittanut tissejäni tiskiin edes sinkkuna, mutta silloin toki ei ollut tälläistä selfiekulttuuria, taidan olla vähän vanha, en vaan tajua.

      Minustakin filtteröinti kuuluu asiaan, mutta hyvällä maulla. Viisas sinä. <3

      Ihanaa päivää Maiccu <3

  • Voi ihana Tiia! Tekisi mieleni kehua tuota tynnyriammekuvaa, mutta en kehtaa 😉 😀 En oikeastaan koe ärsyyntyväni nykyisin oikein mistään kovinkaan paljoa, koska työnkuvani on hionut minusta ihmisen, joka on ottanut vaarini neuvosta vaarin : älä hermoile, hämmästele vaan.
    Mutta jos oikein miettii, niin kyllä ärsyynnyn kerskakulutuksesta, ilkeydesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Tissivaot eivät herätä oikein mitään tunteita, siinähän ne ovat kuin mikä tahansa muukin kehonosa. Mutta aina kun joku korostaa kovasti ulkonäköasioita, mielessä vilahtaa toive siitä, että hänen elämässään olisi paljon varmuutta ja luottamusta myös ulkonäöstä riippumatta. Kuvien taakse kun ei voi nähdä ja kenenkään elämän realiteetteja somen perusteella arvioida.
    Ja sitten vielä meidän pienin lapsi lähettää rakkaita ja ihastuneita terveisiä teidän hamsterillenne! <3 🙂

    • Hihi voi ei ja miten siihe tynnyrikuvaan iskeytyikin tahaton tissivako, kun niitä kaikin keinoin yritän välttää eli sattuuhan sitä. Hieno tuo vaarisi neuvo, oma vaarini ole lempeä, kuin lammas, mutta tulipää, tulikohan tolkkua. 😉

      Ihan juuri noin, kyllähän nuo kuvat joillain kertoo ihan varmasti siitä epävarmuudesta ja ymmärrän myös hyvin kehoposiitiivisuus sanoman eli kun vaan laittaa tiettyja kuvia itsestään paljon someen, se auttaa varmasti hyväksymään oman vartalonsa ja voittamaan sen näyttämisen pelon. Siltikään ei kehon pelotkaan voittanut ole pelkkä tissivako, joten muutakin please.

      Lapselle terveisiä ja kiitos, meidän Dobbie vai Dobby vai mikä, on niin mutkaton ja suloinen pieni pallero.

      Ihanaa päivää <3

  • Ihana kirjoitus! Allekirjoitan monta noista sinun ärsytysjutuista, uskonnon tai vakaumuksen pakkotuputtamiset noista mainitsemistasi kärkipäässä. Satunnaisiin tTissi- ja belfie-kuviin en oikeastaan kiinnitä huomiota, mutta jatkuvasti en niitä jaksa katsella. Käärmeet eivät niinkään inhota, mutta heh, pakko myöntää, että itse kuulun noihin jyrsijöiden kammoajiin. Siitä huolimatta mukavaa iltaa myös Dobbielle 🙂 ja ennen kaikkea sinulle Tiia!

    • Satunnaiset ovat vielä ihan ok, maltti on valttia, mutta että joka päivä, haluanko seurata sellaista insta feediä, no en minä halua ja ymmärrän hyvin, ettei joku jaksa jatkuva kahvimukejanikaan tai pitää niiden vuoksi jopa sekopäänä, hih.

      Voi eih kuulutko ja sillehän ei mitään voi, vaikak Dobbie olisi kuinka söpö.

      Ihanaa päivää Belladonna ja kiitos <3

  • Minulla on juuri sellaiset jalat, jotka saavat katseesi kääntymään kiusaantuneena ja kauhistuneena toisaalle. Ymmärrän paremmin kuin hyvin! 😀 Silti olen kesällä mieluiten ilman sukkia, sandaaleissa. Ei siksi, että haluaisin esitellä varpaitani, en todellakaan. Toivon että kukaan ei huomaisi niitä! 😀 Mutta jos on liikavarpaita ja vaivaisenluita, niin valitettavasti ne tursuavat myös umpinaisissa kengissä näkyviin. Turha kuvitellakaan, että säällisesti kengitettynä voisi ikinä näyttää siistiltä saati naiselliselta. Ylimääräiset varpaat poraavat kenkien nahkaan muhkuroita, jotka todellakin näkyvät ulospäin ja näyttävät mielestäni vielä rumemmilta ja herättävät enemmän huomiota kuin paljaat varpaat. Ja sitten on vielä se mukavuuspuoli. On ihanaa, kun kesällä voi käyttää kenkiä jotka eivät yhtään purista.

    • Tähän on pakko vastata ihan heti, vaikka menossa juuri nukkumaan. 🙂 Väärinkäsitysten välttämiseksi. Varpaat eivät tee pahaa lainkaan elävässä elämässä, vaan somessa. Kun yhtäkkiä katson Instagramin uutisvirtaa, vaikka syön siinä jotain ja eteeni pomppaa jonkun varpaat. Toki on söpöjä kauniita pottuja, joita voi katsella, mutta ei omat varpaat kestäisi lähikuvaamista, minullakin on liikavarpaat ja ne kovat kantapäät ja kerron sinulle salaisuudet, punaista kynsilakkaa varpaankynsissä, jota on ollut jo samaa kk tolkulla, eli vähän enää jäljellä, mutta en minä näitä ala instagramiin lähikuvaamaan. Eli se on se mitä haen. Minua ei haittaa vaikka iäkkäämpien ihmisten käppyrät varmaat jne. niissä on jotain liikuttavaa, en vaan ymmärrä miksi ei niin huoliteltuja varpaita pitää lähikuvata ja jakaa niitä kuvia instagramissa. Tämä on minun pointtini.

      Eli tuulettele vapaana varpaitasi, niin minäkin teen, vaikka nuorena en kehdannut, enää en niin välitä. Myönnän aion kyllä sandaalikauden koittaesssa raspia kantapäät ja laittaa tuoreet kynsilakat, mutta liikavarpailleni en esim. voi mitään.

      Inhoan muuten korkokenkiäkin tästä syystä, kaikki puristava on inhaa. Pahoillani siten, että selitin itseni huonosti, kaikki varpaat näkyköön, mutta ehkei niitä varpaita tarvi aina tunkea ihan lähikuvaan.

      Ihanaa kevään jatkoa ja varvassandaalisäitä odotellessa <3

    • Tiia, minulla jäi öinen viestini tyngäksi: tarkoitus oli kyllä vielä jotenkin ilmaista että kirjoituksesi ei mitenkään loukannut tai pahastuttanut minua. Pidin siitä kuten muistakin kirjoituksistasi, vaikka halusinkin selitellä varpaiden esittelyäni! =) Ihanaa kevättä myös sinulle <3

    • Voi ei meitä ja kyllä en todella halunnut ketään myöskään loukata kirjoituksellani, vaan tosiaan ihmetellä, miksi minussa on tälläisiä vikoja, että jotkut asiat ärsyttää ja huom. joskus. Ei muuten niin paljon ärsytä, jos ei ole vaikka flunssa päällä, kuten nyt. Nyt on liikaa aikaa märehtiä.

      Ihanaa kuulla ja mahtavaa viikon jatkoa sinulle <3

  • Ihan ensiksi, nyt kyllä Anonyymi kirjoitti kuin minun jaloistani. Rumista vinoista varpaistani ja vaivasenluista. Kesällä käytän sandaaleja, vaikka olisi kauniimpaa käyttää umpinaisia kenkiä.
    Ja, sitten toiseksi. Kiitos jälleen Tiia ihanasta ja avoimesta kirjoituksesta. Pitäköön jokainen mölynsä mahassa ja ellei ole muuta aihetta kuin arvostella, niin olisi hiljaa. Eli, jatketaan eteenpäin ja ei välitetä ikävistä kommenteista! <3

    • Voi ei sun kanssa, eikä ole ei varmasti ole sinun jalat. <3

      Ihan juuri näin ja jos mölyttää, niin kannattaa katsoa peiliin.

      Ihanaa päivää sinulle ja sun varpaille. <3

  • Käärmekuvat on tällaiselle käärmefobiaiselle todella pahoja.. On meinannut pari kertaa luuri tippua kädestä, kun feedissä on vilahtanut käärme, hyvä etten oo saanut sydänhalvausta. Jotenkin aivot ei siinä pelossaan tajua, et se on vaan kuva vaan meinaan saada heti slaagin.

    • Ihan sama juttu, niin tekee pahaa, en kestä katsoa, tulee ihan uniin ja hei arvaa kuka näki käärmeunta viime yönä ja ihan juuri tämän keskustelun takia, mitä täällä on käärmeistä keskusteltu. 😉

      Ihanaa päivää Jonna <3

  • Ei minua ärsytä, mutta kyllähän nuo tissivakokuvat ihmetyttävät, varsinkin jos joku niitä usein julkaisee. Itse kun en yhtään tuonkaltaista huomiota itselleni haluaisi.
    Minä kammoan somessa sekä oikeassa elämässä hämähäkkejä. Tämä fobia rajoittaa aika ajoin ainakin jossain määrin elämääni. Ja vaikka ystävät aina nauravatkin tälle niin oikeasti minun pitäisi hakea apua tähän fobiaan.
    Käärmeitä en kumma kyllä pelkää yhtään. Pikkutyttönä luulin niitä aina isoiksi sisiliskoiksi.

    T: Minna

    • Sepä siinä tietty on, kun en minäkään itselleni moista huomiota halua, niin miksi jotkut laittaa. Kauniitahan rinnat on, ei siinä mitään, mutta ei ainakaan joka päivä.

      Ymmärrän hyvin ja täällä on samanlainen käärme fobia ja siihen ei auttanut lapsuuden monet käärmeet mökillä. Hämähäkkeihin vaan törmää useimmin, niin voisitkohan niihin jotenkin siedättyä?

      Ihanaa päivää <3

  • Täydennän: Omalle miehelleni. Onhan se surullista vähän että huomiota haetaan ja itsetuntoa pönkitetään paljaan pinnan esittelyllä somessa. Itse saan onneksi paljon huomiota kotona niin ei tarvitse nakuilla somessa 😀

    • Näin se vähän menee omalla kohdalla, mutta me ihmiset olemme niin erilaisia ja näemme asiat eri tavoin.

      Ihanaa päivää sinulle ja miehellesi <3

  • Hmm, piti hetken miettiä tätä. Oikeastaan ei ole sellaisia fobioita tissi/belfie tms kuvista, bring it on! 😀 mä oon vaan mä. Enemmäkin on ärsyyntynyt täysin anonyymeistä kommenteista toisten sivuilla, joissa on sellaista tosi törkeää tekstiä. Siis arvostelua, ala- arvoista. Ottaa muiden puolesta pannuun!? Verenpaine nousee tappiin ja meinasin kerran heivata jo oman bloginikin sen takia. Ei siis niin että omilla siuuillani olisi ollut vaan muiden. Eläydyn vissiin niin täysillä ja tuo anti- kiusaamismoodi tulee päälle. Kauhia halu puolustaa parjattuja. Aargh, kun ei voi kaikkea ottaa mutta minkäs mielelleen tekee. Fobioita on muutama, osa jäi paniikin takia, sellaisi mitä yhditän jotenkin sellaiseen aikaan, kun paniikki iski, niistä yritetään eroon. Muutoin käärmeet ja ampparit..hui….Hyvää yötä ihanuus ja ihana kirjuootus taase 🙂 <3 <3

    • Totta, se se vasta ottaakin pattiin, niistä olen vaan niin paljon kirjoittanut, niin jätin tällä kertaa ja paneuduin tähän visuaalisen puolen ärsytykseen.

      Sama fiilis, tulee kauhea halu puolustaa parjattuja ja joskus, kun olen näin tehnyt, niin huonostihan siinä käy aina itsellekin, mutta en kadu, kun oikeamielisyyden asialla ollaan, niin sydän hyväksyy.

      Hyvä jos tuo paniikkihäiriö ilmeisesti on helpottamassa ja sitä pystytään tiettyjen fobioiden purkamisen kautta ratkoa.

      Käärmeet, apua ja tietty tämän tekstin vuoksi näin viime yönä käärmeunta. hih.

      Ihanaa päivää Maarit <3

  • Hyvä kirjoitus jälleen kerran,Tiia 😊
    Ja kyllä, fobioita ja ärsytyksiä löytyy täältäkin – toisaalta keltäpä ei löytyisi.
    Ensin noihin ärsytyksiin.
    Yksi mikä ihan ehdottomasti ärsyttää, niin asioiden/ tekemisten jättäminen viime tippaan.Se, että sovitaan joku aika jolloin pitää lähteä jonnekin tai tiedossa on kellon aika jolloin on oltava jossain – ja sitten joutuu odottamaan ja miettimään että ehditäänkö vai ei.
    Itsellä tämä varmasti johtuu siitä, että edesmennyt isäni opetti lähtemään aina hyvissä ajoin siltä varalta että välillä sattuu jotain ( puhkeaa vaikka auton rengas tai kolari hidastaa etenemistä).
    Muita ärsytyksen aiheita on selän takana puhuminen ja tekeminen …se kun ei yleensä ole mitään hyvää.Eri asia on synttäri tms yllätysten järjestäminen jollekin tärkeälle ihmiselle.
    Auton ratissa en yleensä ärsyynny; minut saa rauhassa ohittaa, jos sen voi turvallisesti tehdä. Mutta se mikä nostaa ärsytyksen pintaan, on autot ja usein rekat, jotka ajavat aivan takapuskurissa kiinni. Eräänkin kerran talvikelillä puurekka ajoi ihan puskurissa kiinni – pelkäsin kuollakseni, että joudun jostain syystä tekemään äkkijarrutuksen, jolloin olisin taatusti jäänyt rekan jyräämäksi. Niin ja kyllä ne tissivaot ärsyttää täälläkin.
    Mutta ne fobiat.
    Käärmeet,käärmeet,käärmeet …
    Olen lapsuudessani asunut seudulla, jossa käärmeet olivat yleisiä…eli niitä näki usein joka ikinen kesä.Mutta ei se ainakaan fobiaa poistanut… en pysty katsomaan ohjelmia joissa on käärmeitä tai lukemaan lehtiä/kirjoja joissa on kuvia käärmeistä.Sivut joilla on kuvia käärmeistä,kääntyvät varsin nopsaan.
    Fobiaa ei helpottanut sekään, että lapseni astui käärmeen päälle siellä lapsuusmaisemassani ja kyy pisti häntä nilkkaan. Erinäisistä syistä hänellä ei ollut kumisaappaitaan niin kuin siskollaan.Lääkärireissuhan siitä seurasi tk:n kautta keskussairaalaan.
    Säikähdys oli valtava niin kuin voit varmaan kuvitella.
    Olisi varmaan muitakin fobioita mutta tuo käärmefobia on kuitenkin se pahin.

    • Viisas isäsi ja sinä, minä olen vähän sellainen viime tippaan lähtijä, mutta ehdin kyllä nopeasti liikenteeseen, mutta vara-aikaa en osaa jättää, jännä piirre tämä.

      Uskon, että kaikki ihmiset puhuvat selän takana, mutta silloin kun se on tarkoituksen mukaisesta pahan puhumista, silloin pitää miettiä, nautinko negatiivisuudesta, miten muuttua. Joskus on vaan pakko purkaa ja työstää ystävien tai miehen kanssa sydäntä, yrittää ymmärtää ja joskus on heikkoja hetkiä, että ylitulkitsee. olemme vain ihmisiä. Mutta liika negativiisuuden kaiveleminen, sille pitää sanoa stop. On muuten ihmisiä, joille ei vaan voi sanoa mitään, heidän kanssa ei voi keskustella, koska he ovat aina oikeassa, näistä kohtaamisista on pakko terapioida ja puhua muiden kanssa eli sitten selän takana.

      Sama juttu auton ratissa, en minäkään ärsyynnä, mutta nuo perässä kiinni olijat ovat vaarallisia ja liian hurjana ohittelevat ym.

      Sama juttu olen nähnyt käärmeitä mummin kesäpaikalla Sipoossa niin paljon, mutta se ei ole auttanut mitenkään, ehkä jopa lisännyt pelkoa, koska käärmeitä piti varoa koko ajan. Sinulla on pelkoon todella iso syy, kyllä on ihan pahimpia pelkoja, että lapseen iskisi kyy, purkoon minua, mutta ei lapsia. <3 Voi kamala mikä juttu! Kyllä olet ollut peloissasi! Toivottavasti tästä ei seurannut mitään vakavaa, minkälaisia oireita tuli ja jäikö lapselle käärmekammo? Huh, olen sanaton miltei, huomaan etten ehdi hengittää, ihan hirveä juttu!

      Mutta kuitenkin aivan ihanaa päivää sinulle <3

    • Ei tuosta käärme-episodista tainnut jäädä traumoja kuin minulle …
      Totta muuten tuokin mitä sanoit tuosta selän takana puhumisesta; joskus on vaan pakko purkaa ärsytystään.
      Itse pyrin irti negatiivisuudesta; toki tulee itsekin valitettua, mutta yritän välttää valittamista ja negatiivisuutta somessa – lähinnä ajatuksella että jos ei voi positiivista tai hyvää laittaa päivästään tai viikostaan, niin sitten ei laiteta mitään.
      Säästä esimerkiksi pyrin olemaan valittamatta, sille kun ei voi mitään. Jos pitää lähteä jonnekin niin vaatteet kelin mukaan ja se siitä. Noin niin kuin esimerkiksi.
      Yhden ärsytyksen aiheen hoksasin … ihmiset jotka löytävät sen negatiivisen ihan kaikesta. Myönnän että itsessäni on ollut samaa vikaa, mutta olen opetellut ja opettelen edelleen siitä pois – luottaen että ei sitä mattoa ihan joka kerta vedetä jalkojeni alta pois.Varsinkin kun huomaa itsekin sen että kun ei ole koko ajan naama mutturalla, elämäkin sujuu paremmin.Eikä niitä ärsytyksen aiheitakaan tunnu olevan enää niin paljon 😊

    • No hyvä ettei lapsille jäänyt traumoja, me äidit kyllä kestetään ja kannamme nämä. <3 Juuri tuo turha negatiivisuus, kun sille tielle menee, niin loppuahan ei näy ja joskus siinä vellomisessa tuntuu jopa hyvältä, mutta aidostihan se ei sitä. Kaikilla on välillä oikeus olla negatiivinen.

      Ihan juuri näin, positiivisuutta itseään tavallisessa elämäntilanteessa voi kouluttaa, pyrkiä positiivisuuteen.

      Ihanaa päivää Ritva ja kiitos, että tulit vielä vastaamaan. <3

  • Minäkään muuten en voi ymmärtää niitä tissivakokuvia. Sinänsä en näe siinä pahaa, jos naisella on avonainen paita (paitsi töissä sellaisia nyt ei ole kovin asiallista pitää). Mutta tarviiko niitä tisuja kuvata someen?

    Toinen ärsytys on peffakuvat! Siis aaargh! En ymmärrä tätä nykyistä peffabuumia. Salillakin näkee nuoria naisia naisia treenaamassa ihan hullunaan niitä kannikoita, mutta muualla ei ole yhtään lihasta. Minusta on vaan niin kummallisen näköistä, että laihassa kropassa on iso peräpuskuri ja sitä vielä korostetaan jollain pushup-housuilla. Ja sitten kuvataan koko komeus someen huulet ja peffa törröllään! Siinä on vaan jotain niin pornografista, että mielestäni tyttöparat alistavat itse itsensä ihan vapaaehtoisesti seksiobjekteiksi. Sitten siellä kuntosalin pukuhuoneessa päivitellään, että "ziiz tajuzitzä jotain ziitä tän päivän niinku läkzyztä..?". Kannattaisi ehkä enemmän treenata aivoja kuin peffaa. Ajatuksilla kun voi päästä elämässä eteenpäin, mutta peffalla ehkä vain Kim Kardashian (jota en kovin korkealle arvosta).

    Oho, tällä kukkahattutädillä lähtee kohta mopo käsistä, joten lopetan nyt 😀 Mutta joo, mua ärsyttää yllämainittujen lisäksi myös ihan suunnattomasti jalat levällään istuskelevat miehet, ilman paitaa olevat miehet, avoimesti töllistelevät ihmiset ja muiden asioihin puuttuvat pöljät.

    Mulla on pitkään roikkunut luonnoksissa ärsytyspostaus, nyt taisinkin saada lisäpontta siihen 😀 Ihanaa päivää sinne! <3

    • Joo tai ainakaan tisu tai peffakuvia joka päivä sinne instaan, höh!

      On pakko sanoa, anteeksi ihan kaikille, mutta peffaimplantit tai huulitöröt ja muut, niin tämä on nyt tätä 2010 muodin hulluutta, jolle ihan varmasti nauretaan vielä jonain päivänä.

      Kukkahattutäti täälläkin, ehkä ennemmin haluaisin näyttää asialliselta, kuin noh Barbielta, jos ymmärrät mitä meinaan.

      Nyt kuule ärsytyspostaus tulemaan!

      Ihanaa päivää Tuula <3

  • Ei ärsytä varpaat, juuri eilen itsekin julkaisin kuvan omista kynsisienen runtelemista varpaaistani, joissa oli vieläpä ne kuluneet lakat. Eikä ärsytä tissivaotkaan, vaikken omastani tarkoituksellisesti kuvaa julkaise . Tosin, minulla on niin pienet rinnat, että kuva olisi pelkkää vakoa! 😂
    Mutta puolialastomat takapuolet ärsyttää . Oli pylly kuinka hyvin muodostunut tahansa , en halua sellaisia somessa katsoa. Niille on sitten ne muut kanavat. .. 😨😂

  • Ihimettelen myös, miksi näyttää tissivakoja, no en näyttäisi ja varpaani on joskus saanut niin "ihanan ylistyksen", kun mieheni joskus sanoi, että varpaani on kuin joriinin juuret hihih. Se taisi olla huumoria rakkaudesssa ☺

    Ihanaa keväistä keskiviikkoa Sinulle Tiia Ystäväiseni ♫♥♫

  • Jaa-a. Ei nyt tule mitään erityistä ärsyttävää mieleen. Ehkä liiallinen määrä selfieitä. Sopivissa määrin nekin ovat ihan ok. No, tietty kaikenmoinen huijaus ärsyttää.

    • Sopivissa määrin todellakin ok, mutta liika on aina liikaa. 🙂 Huijaaminen, no näistähän me ollaan juteltu.

      Ihanaa päivää Satu <3

  • Voihan tissivako.

    Minua vako ei sinänsä ärsytä, kelle sellainen on suotu, mutta m i k s i joka ikisen pyhän iltapäivälehti pitää myydä tissivaolla? Eikö lehti myy ilman heruttelevaa ex-missiä tai "yllättävää" alusvaatenumeroa? Vakoa enemmän jurppii naisen esineellistäminen. Ts. pääsiäis – tai juhannusnumeron ei uskota myyvän ellei kannessa ole kannuja? Hello, minä täällä, hetero naislukija?!?

    Miehen jalat ovat usein ällöttävät, varsinkin vanhemman miehen. Siis silleen lähtökohtaisesti. Pitkät (keltaiset ja paksut) kynnet, kenties vähän sientä, karvoja, hikeä, halkeamia… (olet varmaan hirvittävän iloinen tästä kuvauksesta 😀 ) Naisvarpaita sitävastoin olen nähnyt oikein nättejäkin. Tosin en somessa juuri mitään varpaita, millähän saiteilla oikein pyörin? 😀

    Mutta somekuvat ylipäätään. Miks kaikki pitää vetää filtterin läpi? Koko elämä? Miks ei voi olla oma itte? Tosin en minäkään halua olla oma itte kylmän loisteputkivalon alla, kaikki varjot ja juonteet naaman murjoneena. Valitsen kuvat hyvällä valolla, mutta muokkaa niitä en, se on varma. 😀

    Käärmeitä en kammoa, jyrsijöitä sitä vähemmän. Leppäkerttuja kylläkin. Ja ärsytyskynnyksen saa kyllä nousemaan loputon itsekkyys ja yleinen tyhmyys, kaikkine ilmentymineen. Paree etten edes avaudu aiheesta.

    Ei tässä kommentoinnissani nyt ollut oikein päätä, jos häntääkään. Tää jatkais vielä tehokkaasti töitä.

    Mukavaa keskelläviikkoa Tiia. <3

    • Ostaakohan ip-lehtiä enemmän miehet?

      Juu miesten varpaat vaan ei ole kauneimmat, anteeksi kaikki miehet!

      Mielestäni instassa onkin kiva katsella kaikkea nättiä, mutta noin muuten, miksi pitää filtteröidä koko elämä, elävä elämä on todella mielenkiintoista. 🙂

      Hih samaa mieltä kaikesta ja avautumista riittäisi.

      Ihanaa päivää Nelina <3

  • Minäkään en ole huomannut tissivako- tai peppukuvia, thank god. Ehkä olen hyvä välttelemään niitä blogeja tai instaa. Mua ärsyttää jatkuvat parisuhde pusuttelukuvat, ja syynkin tiedän. Taidan olla vähän kateelllinen, että voivat pusutella 🙁 Inhimillistä kaiketi kuitenkin 🙂

    Iloa päivään <3

    • Ymmärrettävää ja inhimillistä ihana Taru ja toivon, että pääset pian pusuttelemaan jonkun hotin kanssa. <3

      Ihanaa päivää <3

  • Tiia, taas ollaan samiksia: Minä en tajua, miksi pitää niitä varpaita tai villasukkajalkoja laittaa joka kuvaan eli ollaannyt siis somessa. Itselläni on kai yksi varvaskuva Yyteristä vuodelta xx.

    Toinen mikä ärsyttää, on se, että ei osata seisoa kauniisti, kun vaikka esitellään jotain vaatteita. Miksi aikuisen naisen pitää seisoa jalat sisäänpäin kuin ujot pikkutytöt ennen aikaan luokkakuvissa. Vaikka mikä ihanuus siinä olisi esittelyssä, en pýsty ostamaan enkä katsomaan, kun se vaan on niin rumaa.

    ♥♥

    • Hih olen kyllä kuvannut ihania villasukkia, joita olen saanut lahjaksi instaan mm. koska ne sukat on niin kauniita eli siksi. 🙂 Mutta entäs ei huolitellut varpaat, niin miksi niitä pitää kuvata, no ehkä kuvatakseen yleistä tunnelmaa, olen rannalla mutta oma sensuuri ei päästä läpi likaisia varpaita sun muuta, mutta tämä on oma fobiani.

      Ihanaa päivää Leena <3

  • Hih, mä en ole osannut ärsyyntyä varvaskuvista, mutta karvakuvat saavat aikaan inhonväristyksiä. Siis sellaiset, jossa ihmiset esittelevät kainalokarvojansa tai muita puskia. Siitä syystä en mielelläni mene yleisiin saunoihin, sillä siellä on omille silmille aivan liian karvaisia ihmisiä. Eli kai minulla sitten se karvafobia on. Sellainen someilkeys- ja -viha taas on pelottavaa, jonka kohteeksi esim. julkkikset ja jopa bloggaajat joutuvat, joku ihmisrumiluskäppyrä kokee oikeudeksensa alkaa vihaamaan ja jopa nettikiusaaamaan sellaista ihmistä, jota ei edes tunne. Mistä ihmeestä sellainen vihamielisyys oikein kumpuaa? Kaikista fobioista huolimatta huolettoman freesiä torstaita!

    • Eikä ja Heli ei pidä eksyä sun kanssa saunaan, koska mä olen ihan apina, hih.

      Ihan juuri näin ja kiusaamista riittää ja monestihan kiusaaja on ihan kanssabloggajaa ja he eivät itse ymmärrä, että tekstin tyylikin on jo helposti tunnistettavissa tai tietynlaiset ilmaisut. 😉 Kaikenlaisia harrastuksia ja hupeja ihmisillä onkin.

      Ihanaa torstaita Heli <3

  • Hyvin jutustelit taas.
    Ihan elävässä elämässä tunnen kuvotusta esm työpaikalla, kun keski-iän ylittänyt nainen pukeutuu "napaan"asti avonaiseen toppiin. Joka on vielä kuin makkaran kuori..Persvaon näyttäviin housuihin tai stringien narut näkyy housunkauluksesta. (ihan nähty nämä livenä)
    Oikea fobia itelläni on MUURAHAISET ja ne ovat taas tulossa.
    Viikonloppuja sinne
    >Leena

    • No juu, työpaikka pukeutumisen mielellään tulee olla hillittyä ja muita kunniottavaa, se vaan on niin, ellei ole töissä yläosaton baarissa. Liika on vaan liikaa ja se ei ole sopivaa.

      Muurahaiset, jos niitä on liikaa, ei ole kiva juttu lainkaan. Tätini kerran nukkui mökillä aitassa, kun muurahaiset yrittivät valloitta aitan ja satoja murkkuja oli hänen ympärillä, arvaas ihan nousi hiukset pystyyn ja alkoi kutittamaan päätä, kun mietinkin tätä.

      Kivaa loppuviikkoa Leena <3

  • Kiitos päivän piristyksestä 🙂 Minua ei ne tissivakokuvat tai belfiet ärsytä, mutta en minä niitä feediini haluakaan – olen blokannut seuraajistakin sellaiset,joiden kuvavirta on täynnä itsensä esittelyä. Ja se tissivaon esittelyn raja menee just tuossa mistä kirjoititkin: rannalla ja juhlapuvuissa sellainen voi ihan huoletta vilahtaa – vilahtaisi minullakin, jos olisi sellainen olemassa;) Varvaskuvat ei ärsytä, mutta en minä niitä niin pitkään jää tuijottelemaankin – minun varpaistani ei kuvia ole eikä tule – kun on vaivaisenluut (toisen jalan leikkauksesta huolimatta), ei se jalkaterä ole kovin kaunis katsottava!
    Ja ne omat vakaumukset…hm, en taida olla viime postaukseni jälkeen paras tähän ottamaan kantaa, vaikka yritin siinä kertoa, että minusta jokaisella on oikeus uskoa omalla tavallaan tai olla uskomatta. Muutamankin hetken mietin, postaanko ollenkaan – mutta onneksi suurin osa lukijoista ymmärsi ja hyväksyi mun höpinäni.
    En jaksa itse lukea liian julistavia blogeja – varsinkaan, jos ne eivät sisällä mitään muuta kuin yhdenasian julistusta. Oli se asia sitten mikä tahansa: uskonto, positiivisuuden ylistys, kaikki negatiivisesti sävytettyä, viherrys – mikä milloinkin. En ärsyynny, sillä jätän lukematta eivätkä tuollaiset blogit yleensä lukulistalleni päädykään.
    On yksi juttu, josta välillä minäkin ärsyynnyn – ja se on liika täydellisyys. Jos joku kertoo vain täydellisestä elämästään, kodistaan, vaatteistaan, matkoistaan – ja siitä, miten täydellinen ihminen hän on. Ihmisessä – ja blogissa – pitää olla jotain säröä, jotta hän tai se olisi kiinnostava. Täydellisyys on kertakaikkisen tylsää!
    Ihanaa ja aurinkoista päivää sinulle, Tiia <3 nimimerkillä "tänään on herätty väärällä jalalla"

    • Juu tässä on takana se ongelma, että miten tämä nössö täällä kehtaa unfollata eräät tissikkäät. hih. 🙂 Juuri sama, omia varpaita en kuvaa, ellen sitten jollain sumu efektillä. 😉

      Minä ainakin hyväksyin sinun höpinät ja minusta saa kirjoittaa omasta vakaumuksestaan ja uskostaan, sinähän et koskaan tuputa mitään. <3 Hyväksyt kaikki ja olet salliva <3

      Täydellisyys muuten on tylsää ja vähän imelää, siksi se herättä vastareaktion. Epätäydellisyys ja heittäytyminen on inhimillistä, helpommin lähestyttävää ja siksi itsekin suosin sellaisia blogeja, jotka uskaltavat olla välillä "hauraitakin".

      Ihanaa päivää Lady ja hei täälläkin herätään miltei joka aamu väärällä jalalla, koska aamut vaan on peffasta, hih.

  • Olipa taas niin mainiota pohdiskelua. En minä noita tissivakoja enkä belfieitä jaksa katsella, eikä niitä onnekseni feedissäni näy. Elämässä minua ärsyttää oman elämäntyylin tyrkyttäminen. Minulle sopii tuo sanonta, jokainen taaplatkoon tyylillään. Pidän avarakatseisista ja sallivista ihmisistä rotuun, uskontoon tai politiikkaan katsomatta.
    Lyhyestä virsi kaunis 🙂
    Kivaa loppuviikkoa!

  • Heh! Syndroomamme meillä kaikilla. Tissivakoja kammoan kai minäkin – ainakin omaani. Siksi olen aina ollut tyytyväinen siihen että se on olematon. Jalkaterissäni, reisissäni ja takamuksessani ei sen sijaan ole koskaan ollut kehumista mutta polvia alempaa osaa en ole koskaan osannut piilottaa. En edes kalpeita suonikohjuisia pohkeitani, puhumattakaan liikavarpaista ja jättipottuvarpaista. Päinvastoin kimaltavat sandaalit ovat intohimoni. 😂

    Mitähän kammoja minulla on? Ehkä slimfit farkut ja leveät reidet. Siksi olin bootcut-farkkujen ystävä silloinkin kun ne eivät olleet muotia. Ja elämääni rajoittaa Kauhea matofobia mutta matoihin tarvitsee onneksi harvoin törmätä blogeissa! 😄

    Ei-Leen / Hempeät hepeneet

    • Ihana ja hei kimaltavat sandaalit ovat ihania. <3 Madot ovat ällöjä, jos ovat ryppäissä, hyi olkoon ja totta, niihin törmää blogeissa aniharvoin, jos koskaan.

      Ihanaa sunnuntaita Ei-Leen<3

  • Minua ei oikeastaan ärsytä mikään, paitsi ehkä tuo tuomitsevuus – mutta toisaalta jotkut ihmiset provosoivat tahallaan ja silloin saatan ärsyyntyä. Tissivaot tai muut ei häiritse, koska olen esteetikko ja dekoltee kuuluu taiteessakin yleensä kuvaan. Sopiihan kaunista kroppaa kuvailla – tosin en yleensä seuraa sellaista instaa tai blogia, jossa oman takapuolen tai etupuolen esittely on keskeinen sisältö. 😉 Harmittaa myös se, jos naiset antavat miesten esineellistää itseään julkisesti – kannatan rohkeaa feminiinisyyttä naisten omilla ehdoilla. Rajanveto siihen, mikä on itseä alentavaa ja "tyrkyttävää" onkin välillä vaikeaa – esim. burleski on mielestäni kaunista. Olen aika avarakatseinen ja annan kaikkien kukkien kukkia. Ainakin netissä – elävässä elämässä onkin sitten toisin, jos joku esim. avoimesti flirttailee miehelleni tissivakoineen – siinä menee mun ymmärrykseni raja. :-/ Fobioitakaan ei ole, rakastan rottia, käärmeitä ja liskoja. <3

    • Tuomitsevaisuus on yksi ja myös sellainen luetun vääräksi ymmärtäminen, eli tahallaan loukkaantuminen. Kyllä lukijalla ja loukkaantujallakin on vastuu, jotkut näkevät piruja siellä missä niitä ei ole.

      Juuri noin, tyrkky ei tarvitse olla, voi silti olla naisellinen ja kaunis eli kyllä jonkinlainen rajanveto siihen kehopositiivisuuteenkin, vaikka jokin alusvaatekuva voi olla hyvin kaunis, eikä lainkaan naista esineellistävä, eli ei edes se tissivako, vaan miten poseerataan.

      Ihanaa päivää Marianne ja rotat ja liskot joo, mutta käärmeet, apua!

      <3

Vastaa käyttäjälle Kukkaiselämää Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud