Kasarimeikit, glitternaamiot, Egyptin maahohde ja asukuvia!

Kasarimeikit, glitternaamiot, Egyptin maahohde ja asukuvia!

Eilen oli aikamoinen päivä, kun muutama viikko sitten ideoimamme juttu toteutui. Nimittäin teimme yhteistä materiaalia tubettajien Nella Törnroosin ja Meikkibeibin kanssa meidän kaikkien tubekanaville. Teemana oli meikata tytöt 80-luvun teeman mukaan eli siten miten me tädit meikkasimme itsemme nuoruudessa. Käykää ihmeessä tilaamassa meidän kaikkien kanavat, niin pysytte kuulolla. 🙂

Maiju-täti meikkasi Meikkibeibin ja minä Nellan ja lookit olivat aivan erilaiset. Näistä meikeistä ja videoista myöhemmin lisää, mutta sanotaanko, että oma nuoruuden lookki oli Egyptin maahohteen ”oransittama” ja koska meikkasimme myös itsemme  omalla nuoruuden meikkilookilla, jouduin asukuvia aika paljon vaalentamaan, sillä muuten olisin näyttänyt niissä ihan porkkanalta ja vähän näytän vieläkin. 

Meikkiin käytimme paljon Nyxin ja essencen meikkejä, lisäksi L’Oreal Paris lainasi meikkipakkiaan ja mm. omat siniset rajaukset ja vaaleat huulet on tehty näillä tuotteilla. Meikkipakkia sainkin ihailla koko viikonlopun tyttärien kanssa, wow mikä pakki eli tuhannet kiitokset, ehkäpä elämäni mahtavimmasta lainasta. 


Tätien juttu on testata kanavalle erilaisia kasvonaamiota ja tällä kertaa testasimme Glamglown Glitternaamion ja kyllä luitte oikein, todellakin Glitternaamiosta on kyse. Naamiostakin juttua myöhemmin, mutta ohessa hieman esimakua, että miltä se glitteröinti naamion muodossa kasvoilla näyttikään. 
Koska viime aikoina olen paljon pukeutunut Cellbesin vaatteisiin, kiitos Cellbes yhteistyön, niin pyysin Maijua ottamaan muutamia asukuvia. Nämä ovat kaikkein vaikeimpia postauksia eli poseeraaminen kuvissa ei ole luontevaa ja muutenkin, se että on niin monta kuvaa omasta itsestä blogissa, niin sekin on aina sellainen omalle mielelle kiikun kaakun juttu, mutta hei vaatteet ovat aivan ihania. 

Ohessa kuvien alla linkit kaikkiin vaatteisiin Cellbesin nettikauppaan ja jos joku sattuu ostamaan linkin kautta tuotteita, saan pienen palkkion ostoksista ja jonka käytän mm. blogin arvontapalkkion postitusten maksamiseen. 🙂 Yksi juttu on pakko vielä näistä Cellbesin vaatteista sanoa, rakastan sitä miten nämä toimivat aikuiselle vartalolle ja koot pitävät niin hyvin paikkaansa, eivätkä vaatteet kinnaa tälläisellä keskivartaloisella mahasta, näissä on todella hyvät leikkaukset. 








Cellbesin vaatteet ovat edullisia, todella kauniita ja mikä parhainta, istuvat haastavalle keskivartaloiselle todella kivasti, enkä näytä siltä, että odottaisin kaksosia tai siltä  ainakin tuntuu ja se tunnehan on tärkein, että vaatteissa on hyvä fiilis olla. 

Eilen oli kyllä mahtava päivä ja pakko sanoa, etten sitä 80-luvun muotia kaipaa yhtään takaisin ja puhumattakaan sitä, että ihmiset oli niin päivettyneitä, että olivat ihan oransseja, kuten hih minäkin ja Nella ja Meikkibeibi näissä kuvissa. Ai niin ja hiuksetkin on hieman asukuvissa sekaisin, koska tupeerattiin tietty hiukset kasarityyliin, niin ja tulisi meikäläisen joskus tajuta noita kulmakarvojaankin ”kammata”. 

Sydämellistä maanantaita kaikille. <3


*Cellbes vaatteet saatu yhteistyönä ja Glamglow glitternaamio saatu Tädit tubettaa kanavalle




42 thoughts on “Kasarimeikit, glitternaamiot, Egyptin maahohde ja asukuvia!”

  • Kivoja kuvia ja selvästi osaat poseerata, kun pystyt hymyilemään. Ihana ja kamala 1980-luku.Elin itsekin sen.Pukeuduin (ne kauheat olkatoppaukset ja housujen korkea vyötärö), meikkasin ja permanenttasin hiukset ajan tyylin mukaan. Jännä tuo glitternaamio. Aivan uusi juttu. Hyvää viikon jatkoa sinulle!

    • Maiju kuvaajana niin hymy on herkässä. 🙂 Voi elämän kevät niitä olkatoppauksia! Glitternaamio oli aivan uusi meillekin, mutta hei oikeasti siitä tuli ihan mielettömä pehmeä iho, sehän toimii.

      Ihanaa tiistaita Marja <3

  • Kasarimeikit ja Egypt Wonder maahohde 😀 Muistan miten se sotki kaikki takkien kaulukset ja paidanreunat ruskeaksi. Minusta se ei ollut kyllä oranssia tai sitten muistan väärin. Ensimmäiset meikkikokeilut on tehty näillä juurikin. Pinkkihuulipuna ja sinistä ripsaria. Ja paljon ripsaria – oikeat hämähäkkiripset. Kajalia ja pörrötukka 😀

    Kivaa päivää Tiia <3

    • Heh se maahohde oli kyllä must tuote ja se todella sotki kaikki kaulukset. 🙂 Kyllä ihan oranssi olin, vaikka sen sävy olikin sellainen tiilenpunainen. En tiedä miksi, mutta en ikinä käyttänyt sinistä ripsaria, vain mustaa, mutta sinistä kajalia sitten senkin edestä, hih. Pörrötukka, voi itku se oli karsee. 🙂

      Ihanaa tiistaita Marjo <3

  • Onpa kivoja (ja kohtuullisen hintaisia) vaatteita, erityisesti tuo musta pitsimekko! Ihanaa viikkoa Tiia <3

    • Eikö olekin, olin itsekin ihan yllättynyt, ennen yhteistyötä tiesin kyllä Cellbesin, mutta en ollut ostanut ikinä sieltä mitään.

      Ihanaa päivää Taru <3

  • Tässä taas korostuu meikäläisen meikkijunttius, koska en olis noita kuvien meikkejä mitenkään kasareiksi mieltänyt (ja nyt jos niitten ei ollut tarkoituskaan olla, vaan kasarit löytyy ainoastaan sieltä youtubesta, niin voin vajota samantien maan alle häpeämään, joten heippa vaan :)), vaan mun mielestä näytätte kaikki oikeinkin nykyaikaisesti ja nätisti laitetuilta. Joskin se oranssi varmaan livenä oli isommassa roolissa.

    Katsoin mm. moneen kertaan tota sun ensimmäistä kuvaa ja sen vieressä olevaa blogin profiilikuvaa ja näytät molemmissa mun mielestä ihan kauniilta normaalilta itseltäsi. Ja jotenkin noi ekan kuvan vaatetuksen värit korostaa sun kasvoja (ja ehkä sitä aurinkopuuterin sävyäkin) ihan mielettömän nätisti. Oikeesti <3. Jotenkin ihan lumoava kuva. Samoin kuin kuva, jossa sulla on musta pitsimekko, joka näyttää enempi tummansiniseltä.

    Välillä haaveilen, että joku tekis mulle sellaisen voimakkaan (siis mulle voimakkaan) silmämeikin, jonka oppisin tekemään itsekin (sitten kun kerran vuodessa menen johonkin) ja jossa näyttäisin silti itseltäni ja tuntisin oloni kotoisaksi. Vaan taitaa olla mahdoton tehtävä. Ainakin se, että oppisin itse.

    Tuleepas nyt sekavaa tekstiä, mutta ei voi mitään.

    Terkkuja tunarilta <3

    • Höpsis ja ehkei ne näy niin hyvin kuvissa, mutta videolla sitten paremmin. 🙂 En minäkään meikeistä nuorena mitään ymmärtänyt. Tosiaan olen näitä kuvia joutunut valaisemaan aika lailla, tosin en sitä ekaa juuri, koska olin niin niin oranssi, kiitos aurinkopuuterin, hih ja siniset eye lineritkin tuntuu niin hassulta ja tosi vaaleat huulet. 🙂

      Voi, että Annukka miten kauniisti kirjoitat, kiitos niin paljon ja ehkä pitäisi muuttaa sitten meikkityyliä, koska ei noissa kuvissa tuo mukamas kammotus meikki näytä niin kauhealta, kuin odotin. 🙂

      Tuo on muuten se mitä aina haen, voimakas silmämeikki, jossa näyttäisin omalta itseltäni, se on aika haasteellista, mutta tuossa esittelykuvassa on voimakas silmämeikki ja muutenkin ja olen ollut siihen meikkiin juuri tosi tyytyväinen, että tuli kaunis voimakas meikki. Ymmärrän niin hyvin ja en kyllä itse silti ikinä vaan osaa, luomivärin laitto on ihan heprea ja sudin sitä vaan sattumanvaraisesti, hih.

      Ei ole yhtään sekavaa, kyllä nainen toista naista ymmärtää. <3

      Ihanaa päivää Annukka ja kiitos <3

  • Tulee noista kasarilookeista ihan meidän äiti mieleen. Se käytti sinistä kajalia, sinistä ripsaria ja sillä oli sellainen kunnon kiharapilvi. 🙂 Upea tuo viininpunainen takki ja upea sinä. <3

  • Ihania kuvia:) Sä olet niin kaunis ja valovoimainen<3
    Joku tuollainen vyötäröpituinen jakku onkin hakusessa. Tuo musta näyttää tosi hyvältä:)
    Mulla oli 80-luvulla kirkkaanvihreää luomiväriä ja sinistä ripsiväriä. Olin todella style;)
    Ihanaa uutta viikkoa:)

    • Voi ei miten kauniisti sanottu, kiitos niin paljon. <3 Hei kuulostaa niin hyvältä meikki cocktaililta. <3

      Ihanaa viikon jatkoa Sari <3

  • Hyvinhän nuo asukuvaukset sujuu. Vaatteet on kauniita ja niin myös niiden kantajakin <3
    Kasarista on hyvin muistissa sininen kajali ja ripsari :), huuletkin piti olla niin vaaleat, että hyvä kun niitä näki 🙂
    Ihanaa viikkoa sulle Tiia <3

    • Ihana höpö kiitos, no hymyn Maiju saa kuvaajana sentäs aina huulille. 🙂 Hih mikähän juttu ne vaaleat huulet oli, eihän se look tainnut sopia oikein kenellekään, mutta oli se silloin coolia.

      Ihanaa viikkoa Outi <3

  • Oli todella hauska päivä. Edes kellon ympäri työskentely ei tuntunut missään. Ihanaa oli leikkiä kasaria.

  • Todella edullisia ja kauniita vaatteita. Ainakin sinun ylläsi. Miksi sanoit, että asukuvat eivät ole sinun juttusi? Näytät ainakin kuvissa luontevalta – ja kauniilta.
    Mukavaa illan jatkoa!

    • Hih en tiedä, en vaan viihdy kuvissa ja osaa oikein olla, istua tai seistä. Naamalla aina sama ilme, se on vaikeaa. Mutta hei kiitos niin paljon ja ihanaa päivää sinulle Kirsti Kaija <3

  • -86 pääsin ylioppilaaksi, ylioppilaskuvissa oli juuri tuollaiset siniset rajaukset ja sininen ripsari. Hiukset samanlaisella permiksellä kuin sinullakin kasarikuvissa. Oi niitä aikoja…

    • Hih tuo permis, ihan oikeasti, miten on voinut olla, permis vaan oli niin muotia. Myönnän, se oli aika lyhyt vaihe ja palasin tähän samaan lookkiin, mikä oli permistä ennen ja mikä on nyt eli olen todella jymähtänyt.

      Ihanaa päivää Tuuli <3

  • Ihania kuvia ja vaatteita! Olet kyllä upea nainen♥ Tuo glitternaamio näytti kivalta, pakko olisi kokeilla:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥

    • Voi ei kiitos niin paljon <3 Hih eikö mainio tuo glitternaamio, mutta iho tuntui sen jälkeen todella pehmeältä eli on todella tehokas naamio.

      Ihanaa viikon jatkoa ihana Päde ja kiitos <3

  • Olin ihan unohtanut tuon maahohteen, se oli ihan kamalan väristä, vaikka silloin sitä kuvitteli olevansa niiiin vetävän näköinen naama värjättynä. Ootte liikkiksen näköisiä noissa oikeissa kasarikuvissa. Voisit useamminkin ottaa asukuvia, niin hyvin olet niissä onnistunut.

    • Hih voihan maahohde ja eikö ollutkin ja silti intona sitä käytettiin, hih. 🙂 Ei ollut hirveästi silloin muuta ja ruskea piti olla.,)

      Voi kiitos, asukuvissa ollaan epämukavuusalueella, mutta hei josko niihin tottuu. 🙂

      Ihanaa viikon jatkoa Belladonna <3

  • Voi mikä muistojen kavalkaadi tästä postauksesta tulikaan! Tuon Egyptin maahohteen olin unohtanut jo kokonaan – ja oli pakko käydä tarkistamassa yksi "työkalupakki" – siellähän se saviputeli vielä oli;)
    Ja sähkönsiniset luomivärit ja tönkköripset – kyllä vaan tyylikkäältä näytettiin!
    Tuo ekan asukuvan paita on kiva – ja nuo molemmat mustat takit!
    Aurinkoisia kevätpäiviä – pian saavat kasvot väriä ilman sitä maapuuteriakin;)

    • Oi ei onko sinulla vielä se tallella, I H A N A A <3 Koska hyvä kun löydettiin netin uumenista sitä savitörppöä. 🙂 Ihanaa jos vaatteetkin miellyttää, tykkään näistä vaatteista kovasti.

      Ihania kevätpäiviä ja hei maapuuterit nassuun ja menoksi 😉 <3

  • Mahtava päivä teillä ollut ja ihan varmasti naurua riittänyt myös! <3
    Kauniita asukuvia ja vaatteita!
    Maahohde…se olikin muuten kova juttu! =D Ja toimii!

    Aurinkoista viikkoa!

  • Ihana kaunotar asukuvissa! Ja ihanat vaatteet, raikkan tuntuiset! Kasari…voih… täällä ei ole vieläkään päästy yli kasarirockista, joka on mielestäni vieläkin sitä parasta 😀 ja tietkö, kun olen alkanut taas vähän kähertää hiuksia? Pelottavaa kasariin lähestymistä. Kohta on tukka kohti taivasta ja sinistä silmillä! 😀 Ihanuuksia olette ja mahtavia lookkeja! Huoks…kasari…tähän voi kuvitella Homer Simpsonin kun näkee donitsin…mmm… 😀 halaus uuteen viikkoon ihanuus <3

    • Kasari heavy on ihan parasta kyllä, suomipoppia en kuunnellut, mutta enemmän olin sellainen Depeche Mode nainen. 🙂 Hihi hei ihanaa ja mun mielestä toimii sulla ihan just eikä melkein ne kiharat. <3

      Donitsit ja vyölaukut on tullut takaisin, usko pois ja anna palaa. <3
      ihanaa viikon jatkoa ihana Maarit <3

  • Miten minä olinkaan unohtanut koko maahohteen 😀 😀 😀
    Minusta kuitenkin tuosta kasarin meikkauksesta jäi uupumaan yksi tärkeä juttu: ne valkoiset huulipunat. Mikään ei voita yhdistelmää oranssi naama ja valkoiset huulet 😀 😀 😀

    Mukavaa viikonloppua Tiia!

Vastaa käyttäjälle SariB Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud