Mitä silmäni rakastavatkaan

Mitä silmäni rakastavatkaan
Tiedättekö mitä, olen huomannut sen, että olen viime aikoina koko ajan tehnyt vähemmän kosmepostauksia. Jossain vaiheessa, kun blogi oli n. 2-vuotias, niin taisin kirjoittaa kosmetiikasta miltei päivittäin. Tämäpä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kosmetiikka kyllästyttäisi, pikemminkin juuri päinvastoin.  

Niin kauan,  kuin muistan olen rakastanut tietynlaisia kauniita asioita tai vaikka vintage henkisiä juttuja, purkkeja, mukeja, sisustuselementtejä, joissa on tietynlainen twist. Kotimme sydän on ehdottomasti lukemattomat kirjahyllyt pullollaan kirjoja ja kirjojen tärkeys on tullut omasta lapsuudenkodista ja sukulaisilta ympäriltä, kuten myös rakkaus kaikkeen kauniiseen. 

Joten vaikka kosmetiikkatuote olisi kuinka hyvä, joskus huomaan itselläni olevan vaikeata lähestyä kyseistä purkkia, saatikka kirjoittaa siitä, jollei purkin ulkonäkö ole inspiroiva. Inspiroivalla en kuitenkaan tarkoita sitä, että vain tietty tyylilaji on inspiroivaa, juu ei ja voi pojat, olen todella kaikkiruokainen. Ehkä pikemminkinkin ulkoisesti tylsä kosmetiikkapurkki ei ole innoittava, mikä sitten on silmään tylsää, no sehän on taas sitten ihan makuasia. 

Itse purkki taas voi olla hyvinkin eteerinen ja elegantti, tästä vaikka esimerkkinä ihastelemani Sensai sarjan tuotteet tai purkki voi olla leikkisä ja nuorekas, kuten fanittamani Nyx ja essencen meikit. Eli pidän todella paljon erilaisista kosmetiikan visuaalisista ilmeistä, ihan kuten tykkään erilaisista kodeista, oli koti sitten vaikka 70-luvun retroa, viileää moderniutta tai talonpoiskaisromantiikkaa tai tätä jotain omaa ihme sisustuslajia, lapsellista ja leikkisää ja tietyllä punaisella langalla kuitenkin ja vähän vintage henkeä päälle.

Ai niin, ette muuten usko, näin välihuomatuksena minkälaista keskustelua todistin eilen mieheni ja tyttäreni välillä, mies: ”juu ehkei äiti anna noita Hartwallin vanhoja puulaatikoita yrttien istuttamiseen”. No en anna en, vain kuolleen ruumiini yli! Jollekin Hartwall loota on vain loota, joillekin se on mitä kaunein ja nostalgisin sisustuselementti ja sama pätee kosmetiikkaan ja ei, kosmetiikka ei ole lainkaan pinnallista, vaan monikerroksellisesta kauneuden ylistyslaulua. 
Eli olen seonnut niin sisustamisessa, kuin kosmetiikassa moniin eri tyylilajeihin, kunhan tuotteissa on joku seikka, joka omaa silmääni miellyttää, eli se seikka on aika pitkälle välttämätöntä. Siksi haluaisin muistutella, ennen kuin esittelen nämä tuotteet tässä postauksessa, jotka ovat jotain aivan MIELETÖNTÄ, että saan esim. Sensain ihonhoidosta ja puhdistautumisriutaalista aivan mielettömiä kicksejä ja kas rauhoittumisen ja milteipä paremmin hengittämisen suhteen. 

Sitten saankin taas iloa ja energiaa Nyxistä, essencestä, Jeffree Starista,  Maybellinestä, L’Oreal Paris meikeistä jne. koska meikit ovat taas hyviä, edukkaita ja silmälle kauniita katsella. Yksi asia muuten välillä vähän jäytää, rakastan hirmuisesti lapsekasta kosmetiikkaa, mutta tätä on ehkä tämän ikäisiltä hieman joidenkin tahojen vaikea ymmärtää. Suurin blogini lukijoiden kohderyhmäkin on ohhoh 25-30-vuotiaat ja siitä seuraavana 30-vuotiaat, asia josta olen itsekin ihan ällistynyt eli blogini ei ole pelkästään keski-ikäisille sitten suunnattukaan eli nuorten juttuja tänne vain lisää ja niitä ilmeisesti tykätään sitten myös lukea. 
No mutta tässä postauksessa esittelen meikkejä ja meikkisuteja, joihin olen yhtä isolla sydämellä ihastunut tai noh rakastunut, kuin tilaamiini Lumikki meikkeihin jenkeistä tai tilaamiini L’Oreal Paris Disney puniin Italiasta. Kyllä, nyt ollaan taas sellaisten isojen asioiden äärellä ja kaksi tuoksuakin tähän joukkoon sopii just eikä melkein, koska toista aivan varmasti Prinsessa Ruusunen käyttäisi ja toista Liisa siellä ihmemaassa. 

Tuli itsekin tässä mieleen, että olenko vähän hömelö, elää nyt näitä kosmetiikka asioita hömelöyden ja satujen kautta, mutta hei miksipä ei, kaikenlainen tarinoihin heittäytyminen tuo valoa ja saa itse näkemään myös kosmetiikaan astetta vielä syvemmin. Purkki ei ole minulle todellakaan pelkkä purkki tai meikkisuti meikkisuti, etenkin kun näitäkin postauksen purkkeja ja meikkisuteja katselee. 

Nimittäin näitä meidän kodin täydellisesti sisustukseen sopivia theBalmin meikkejä saa Suomesta tilata nykyään Oletkaunis.fi verkkokaupasta. Meinasin seota, kun huomasin tämän ja kyllä pyysin jotain testiin ja en kertonut mitä haluan, vaan kirjoitin ihan mikä vaan kelpaa, sillä wow koko sarja on kertakaikkiaan ihan mieletön ja ainoa ongelma sarjalla onkin, että valitse nyt näistä sitten. 

Meikit ovat vielä todella laadukkaita ja esim. tuo Bahama Mama aurinkopuuteri loihtii luonnollisen päivettyneen ihon, ilman mokia, että nassusta tulee oranssi tai liian kimalteleva, vaan kuin olisit saanut aitoa päivetystä. Instain vintage henkinen poskipuna taas tuo kaunista helotusta ja luonnollista rusoitusta poskille ja tykkäänkin käyttää aina aurinkopuuteria ja poskipunaa yhdessä eli kuin rusottaisin päivettyneillä poskilla. Entäs sitten tuo luomiväripaletti, no pyhät pyssyt sentään se on hieno!

Tai sitten nämä Real Techniquesin Brush Crush siveltimet, joilla loihditaan Disney pahalaisistakin suuren luokan kaunottaria. Ikinä en ole omistanut näin himoittavan kauniita siveltimiä, joilla tekee mieli puuteria ja poskipunaa sutia poskille vallan yhtenään. Se näistä on sanottava, että nämä ovat käytössä jämäköitä, eli ne jotka kaipaavat sudilta höyhenen kevyttä kosketusta, niin ehkei heille. Itse taas tykkään humauttaa meikkiä nassuun hieman ronskimmalla otteella, niin nämä on just eikä melkein. Siis niin ihanat!
DKNY:ltä ilmestyi limited edition Be Delicious Flower Pop tuoksut, joita on kolmea erilaista. Minua kolmikosta kiinnosti kyseinen Blue Pop tuoksu, koska siitä kerrottiin, että kyseinen tuoksu energisoi ja on kukkaishedelmäinen tuoksu eli ihan minun juttu ja ehdottomasti myös Liisan. 😉

Alkutuoksu: bergamotti, mustikka ja mustaherukka
Sydäntuoksu gardenia ylang ylang ja Arabian jasmiini
Lopputuoksu santelipuu, myski ja vanilja

Olenkin täällä blogissa aina kertonut, kun menen kauppaan ostamaan itselleni uutta tuoksua, en koskaan osta hetkellisessä tuoksuhuumassa tuoksua itselleni, vaan suihkautan tuoksua iholleni ja seuraan miten tuoksu ihollani muuttuu ja tämän saatan toistaa eri kauppareissuilla muutamaankin kertaan. 

Valitettavasti tämä DKNY Blue Pop ei omaan ihon kemiaani toiminut, toisin kun taas ihollani toimii täydellisesti ostamani DKNY Honey Nectar. Niin tuoksu asiat, kuin ihmisen kemia on merkillinen ja niin kivan freesi kukkaishedelmäinen tuoksu kuin onkin kyseessä, niin meistä ei nyt tullut paria, mutta tämä tuoksu saa  hyvän kodin tyttärien suihkuttelujen muodossa ja tämähän olikin Girl Powerilla markkinoitu tuoksu eli enemmän ehkäpä voisinkin ajatella, että niiden parikymppisten tuoksu. 


Vaikka soimaan nyt itseäni, koska en halua itseänikään kategorisoida mihinkään ikään, niin enpä sitten kategorisoi tätäkään. Eli tuoksu on kaikille kepeistä kukkaishedelmäisistä tuoksuista pitäville todellakin omiaan ja itse pullohan on aika hauskan näköinen myöskin ja ehdottomasti kaikille DKNY tuoksuja rakastaville. 

Sitten vielä esittelyssä tuoksu, jota Prinsessa Ruusunenkin käyttäisi, Givenchyn uusi Live Irresistible Blossom Crush, on huumaavan koukuttava tuoksu ja pullossa on jotain persoonallisen ylvästä ja kaunista. En muuten ollut edes tulkinnut tuoksunuotteja, mutta kyllähän tässä tuoksussa Ruusua on. 

Tuoksussa liittoutuu yhteen ruusu, pioni, kaakoa ja myski ja liekö se kaakao, joka tästä tuoksusta taikoo niin koukuttavan. Tätä kävimme viikonloppuna laivalla Souliinan kanssa vielä lisätuoksuttelemassa ja Souliinakin vain hoki ”aivan ihana tuoksu, siis ihan mieletön” ja kyllä tämä tuoksu on sellainen kesäisen kukkainen houkutteleva ja hyvin naisellinen iloinen tuoksu, jossa on mukava annos pientä kirpeyttä.

Eli täällä taas täplät poskilla nakuttelin tämän tekstin n. 30-minuutissa ja nyt menen lukemaan, että mitähän sitä kiihkoissaan tulikaan kirjoiteltua. On aivan ihanaa, että kosmetiikan ulkonäköön panostetaan ja muistuttaisin, ettei kosmetiikassa saa olla ikärajoja, kosmetiikka on ihan kaikille. <3

Mikä viehätti tai viehättikö mikään, onko kertoa joku tuote, kosmetiikka, tai mikä tahansa muukin käy, että olet tehnyt ostoksen pelkän ulkonäön perusteella. Kyllä minäkin olen ostanut esim. monia ruokapurkkeja ulkomailta, koska ne purkkien ulkonäöt ovat vaan ihan mielettömiä. 

Ihanaa iltaa kaikille <3


*Postauksessa esiintyvä kosmetiikka ja meikkisudit pr-näytteitä


35 thoughts on “Mitä silmäni rakastavatkaan”

  • Minäkin tykkään monista eri tyylilajeista, niin kosmetiikassa kuin vaikkapa muodissa! Jonkun sarjan hillitty kuosi kuuluu siihen yhtälailla kuin toisiin värikäs ja huomiotaherättävä.
    Kosmetiikkaa ostan useinkin vain ulkonäön perusteella tosin aina tuoksutan jos sen voin tehdä 😀 Muumimukejakin ostan jatkuvasti vain ulkonäön perusteella vaikken yhtään enää tarvis 😀

    Oon huomannut että välillä tulee postailtua monta kosme-aiheista lähes peräkkäin ja sitten tulee kokkailuja ja leipomuksia putkeen kunnes taas palaan kosmeen.Yhtä kaikki, on kiva että blogin sisältö vaihtelee ja siksi tästä sinunkin tavastasi kirjoittaa ja kuvata tykkään! Oih, tuo Givencyn tuoksu täytyy käydä testaamassa ♥ Ihanaa iltaa ♥

    • Mutta se tässä bloggaamisessa ja oman blogin pitämisessä onkin ihanaa, että voi tehdä ihan miten huvittaa. Kirjoitetaan omaksi iloksi ja uskon, että se into ja positiivisuus näkyy myös muille. Kosmetiikka on ihanaa ja jos pakkaukset vielä on kauniita ja tuoksut, niin täydellisyyttä!

      Ihanaa päivää sinulle Maiccu <3

  • Kyllä toi Bahama mama -aurinkopuuteri saa ehdottomasti mun sydämeni sykkimään vähän kiivaammin! Ja mähän en yleensä edes käytä aurinkopuuteria, mutta tuo pakkaus on niin ihana että voisin ihailla sitä joka päivä 😀

  • Kyllä toi Bahama mama -aurinkopuuteri saa ehdottomasti mun sydämeni sykkimään vähän kiivaammin! Ja mähän en yleensä edes käytä aurinkopuuteria, mutta tuo pakkaus on niin ihana että voisin ihailla sitä joka päivä 😀

    • Sama juttu ja se on vielä täydellinen, se vaan antaa ihan täydellisen "ruskettuneen" silauksen, eikä jäljessä ole mitään epäaitoa, se on ihana ja pakkauksesta nyt puhumattakaan.

      Ihanaa päivää Hanna <3

  • The Balmin meikkejä löytyy minultakin ja ne ovat todellista silmänruokaa. Oi noita siveltimiä..ihanan naisellisia ja söpöjä☺.

    • Näin olen saattanut sanoa ennenkin, mutta nyt on sarja, josta olen ihan sekaisin, theBalm on yksinkertaisesti täydellinen! Siveltimet, arvaa kuka ihan katseli niitä pari päivää ja välillä siveli niillä poskia, kun ne on niin tyttömäisen ihanat!

      Kaunista päivää Ansku <3

  • The balmin meikkejä olen katsellut, mutta vielä en ole ostanut. Tämän edesmenneen talven ja kevään olen ostanut meikkejä ihan liikaa….Ne on vaan niin ihania 🙂 Vitsit kun noita tuoksujakin raskisi ostaa enemmän…Hyvää yötä kaunokainen ❤️

    • Kannattaa hankkia, sillä upeiden pakkausten lisäksi ovat todella laadukkaita! <3 Meikit ja tuoksut on niin ihania ja olen tänä talvena vähän rakastunut nyt ihonhoitoonkin, kiitos Sensain ihonhoitorituaalin. <3

      Kaunista päivää Jaana <3

  • Toki pakkauksen ulkonäöllä on merkitystä ostopäätöstä tehdhtäessä. Tuo pätee muuhunkin kuin kosmetiikkaan. Olen ostanut tax-free myymälöistä alkoholia ja makeisia pullon tai pakkauksen perusteella. Mukavaa illan jatkoa <3

    • Olen myyty, olen aina ihaillut niitä kaukaa, mutta nyt kun sain hyppysiini ja sain huomata, että nehän on vielä ihan megalaadukkaita, niin wuhuu, vihdoin niitä saa Suomesta. Tiedän, että oma tätikin tulee sekoamaan näistä, täytyy varmaan tehdä jonkinlainen yhteistilaus. 😉

      Ihanaa päivää Jonna <3

    • Disney vetää ja hei olet Disneyn suhteenkin merkkiuskollinen. <3 Myönnän etten ole merkkiuskollinen juuri lainkaan, vaan rakastan sukkuloida ja tutustua uusiin juttuihin. Kosme on kuin suklaa, aina pitää saada testata/maistaa uutuuksia.

      Ihanaa päivää Katja <3

  • Pakkauksella on väliä, niin ruoassa kuin kosmetiikassa.

    Saatan tykätä jopa superlapsekkaasta kosmetiikasta. Yksi kaikkien aikojen suosikkituoksuni oli Pariisin Sephorasta ostamani Peter Rabbit-vauvatuoksu, se oli hedelmäisen puuterinen ja tosiaan suunnattu vauvoille, mikä toisaalta on vähän outo ajatus. Oli suuri pettymys, etten löytänyt sitä enää kun pullo oli tyhjä.

    • Pakkauksella on todellakin väliä. <3 Tiedätkö muistan tuon tuoksun ja ostin sarjalta mm. saippuan. Mietin olisikohan ollut Crabtree&Evelyn kyseessä, yksi lemppareista aina Londonissa käydessä. <3 Voi eih menikö ne sen lopettamaan ja muistan muuten, että sarjassa oli kissa tuoksukin.

      Ihanaa päivää Tuuli <3

  • Mä käytän ihan suvereenisti kaikenlaisia halpisnuorisomeikkejä, vaikka olen melkein kuuttakymmentä hiistelevä täti-ihminen. Ensimmäisenä ryntään myymälöissä "nuorisomeikkien" kimppuun;) The Balmissa viehättää hauskat pakkaukset, joissa on oma ainutlaatuinen jujunsa ja nostalginen vivahde:)
    Kivaa päivää Tiia<3

    • Ihan sama juttu ja olen vähän harmissani, että nämä kohdennetut kohderyhmät ovat olemassa, vaikka markkinoinnin ja myynnin kannalta se varmasti on täysin järkevää. Hih niin minäkin ryntään, jokin niissä vetää ja ehkä se jokin on myös se, ettei niitä meille oikein markkinoida, niin vastarannan kiiskenä niitä vasta oikein niitä oikein haluankin.

      Ihanaa päivää Sari <3

  • Minä olen aika kosmetiikkalaiska. Sekä merkkiuskollinen. Mutta esimerkiksi neitsyt oliiviöljyn valitsen usein pullon kauneuden mukaan. Kauniita ja inspiroivia kaikki nuo sinun kuvaamat meikkimerkit. Vintage täälläkin lähellä sydäntä.

    • Ihan sama juttu ja tykkään muuten oliiviöljyistä, jos ne tulevat peltipurkissa, kappas vaan eikös. 😉 Hih.

      Ihanaa päivää Marja <3

  • Mää ihailen sua siitä, että oot vaan hömelönä eri tavaroihin jne. Että ne on sulle tärkeitä, etkä häpeile sitä. Ite oon hömelönä pehmoleluihin ja niitä meillä löytyy joka paikasta. Ja mieheni kanssa leikitään niillä joka päivä. Joskus tuntuu, että oonko pirun typerä ja nolo tän takia, mutta sitte taas tajuan ajatella, että miksi oisin. Ei tykkäämisillä oo väliä niin kauan ku ei satuta toisia niillä.

    • Ihana näkökanta tähän höpsötykseen, sellainen hyvän ihmisen näkökanta, ymmärrys, että tavarastakin saa innostua ja ei se kerro ihmisen syvällisyydestä tai pinnallisuudesta yhtään mitään. Kauneuden taju sitä paitsi kertoo ajattelevasta mielestä. <3

      Jos jokin asia tuo iloa, eikä loukkaa muita, siinä ei ole niin mitään väärää. Täälläkin keräsin joskus nalleja ja Disney pehmoja, mutta sen lopetin sitten jossain kohden.

      Ihanaa viikon jatkoa LauraKatarooma <3

  • Ihanaa purkkien estetiikkaa! 🙂 Minä muuten olen samanlainen, että saatan tykästyä hyvinkin eri tyylisiin juttuihin, kuten juuri koteihin ja sisustuksiin. On se oma tyyli (tai tyylittömyys), mutta ihailen sujuvasti kaikenlaisia muita tyylejä. Estetiikan kirjo on valtava ja ei kannatakaan rajoittua liikaa vain johonkin tiettyyn juttuun, vaan ottaa nautinto koko paletista 🙂 Kosmetiikkajutuista saatan ulkonäöllisesti innostua purnukoista, mutta koska olen laiska kuluttaja sen suhteen, ostan vain ihan äärimmäiseen tarpeeseen ja taidan olla vähän pihikin 😀 Omasta meikkipussukasta löytyy suoraan sanoen ikivanhoja ja eriskummallisia juttuja…

    Ihanaa ja kaunista viikkoa! <3

    • Sama homma, ei ole todellakaan niin, että vaikka meille valitsema tyyli olisi just se oikea, vaan miltei kaikki tyylit, jos niissä on siis tyyliä ja jotain punaista lankaa, niin wow. Ihan juuri näin, ottaa nautinto koko paletista, näin koen minäkin.

      Nyt suorastaan vaadin paljastamaan meikkipussisi sisällön, arvaa alkoiko kiinnostamaan, ihana sinä. <3

      Mukavaa viikon jatkoa Tuula <3

  • Ihana "hömelö" olet:)♥ Minusta on niin mukava nähdä sitä ihmisten iloa ja silmien paloa kun katsovat/puhuvat jostakin itselleen tärkeästä asiasta tai esineestä:) Kosmetiikkajutuissa kyllä suuri merkitys on tosiaan tuotteiden ulkonäölläkin..kyllä parfyymirivistöstä tulee aina valittua ensin tuoksuttelu kokeiluun ne itsestä kauneimmat pullot vaikka ei olisi mitään tietoa mikä tuoksu on kyseessä:) Mukavaa päivää♥

    • Ihan juuri näin, visuaalisin perustein sitä ensin valitsee ja sitten lähdetään tutustumaan onko tuote tai tuoksu mieluinen. 🙂

      Ihanaa viikon jatkoa ihana Päde <3

  • Noista Balmin meikeistä innostuin heti. Aivan ihanat jo nuo paketit, vintage meininkiä.
    Minusta on ok olla hömelö, olen minäkin kun keräilen vaikka mitä rojua odottamaan tuunausintoa.
    Aurinkoista keskiviikkoiltaa sulle Tiia <3

    • Eikö olekin mieletön ja niinpä, aika monille on juurikin omat juttunsa ja kujeensa ja hyvä niin, kyllä maailmaan ns. mahtuu ja kunhan ei nyt kuluta ihan kaikkeen ja sinähän vielä kierrätät ja täälläkin noin muuten rakastetaan kirppareita, ainoastaan kosmea en osta kirppareilta.

      Ihanaa viikon jatkoa Outi <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud