Mummovuodet vai ei ja ikäkriisiäkö ilmoilla?

Hello, sivusin tässä taannoin, että lääkäri lähetti verikokeisiin, jotta tarkistettaisiin, onko mummovuodet jo alkaneet vai ei. Oireet lääkärin mielestä ehdottomasti viittasivat siihen, että mummovuodet ovat alkaneet ja koko lääkäri potilas keskustelu käytiin siinä valossa, että mummovuodet on päällä. Täydellisen mojova yllätys kuitenkin oli, saadessani sähköpostia verikokeen tuloksista, että vaihdevuosihormonia ei vielä ole kehittynyt, mitä ikinä sekin tarkoittaa ja vaihdevuosia ei vielä ole, MUTTA oireet voivat kyllä  viitata alkaviin vaihdevuosiin. Tulinko hullua hurskammaaksi, no en.

Käyttäessäni minipilsuja jo vuonna 2016 lääkäri totesi munasarjojeni olevan rusinat ja olen ollut siitä lähtien ymmärryksessä, että hedelmäinen kausi on osaltani ohi ja olen tavallaan riuduttanut itseni jo henkisen mummokuumevaiheen läpi ja kertonut muille ihmisille totuutena, että minulla on mummovuodet. Hämmentävää kyllä, nyt olo on hieman petetty kahdesta syystä, toinen on se, että kaikesta parrankasvusta ja kaiken maailman muista oudoista oireista huolimatta, en edes vielä tiedä mitä vaihdvevuodet loppupeleissä tuokaan tullessaan ja olen puhunut ihmisille samalla hölynpölyä. Toisekseen juuri, kun luulin asian olleen työstetty, joudunkin takaisin hormonaliseen myllyyn ja aloittamaan mummovuosien henkisen työstämisen uudelleen lähitulevaisuudessa, jahka ne mummovuodet  aikuisten oikeasti alkaa. 

En ole koskaan käynyt läpi ikäkriisiä tai kokenut isoa myrskyä, jossa vaikka mietin, kuka minä olen. Nyt kuitenkin huomaan lähenevän 50-vuotispäivän askarruttavan muutamalla eri tasolla ja olisin kokenut käteväksi selvittää vaihdevuodet tässä samalla, ikään kuin nipussa. Mutta eihän elämä mene niin, että tälläisiä asioita voi tilata nipussa käsiteltäväksi, tavallaan suursiivottavaksi ja sen jälkeen siististi lakaista asiat kerralla pois.

Ennen en koskaan joutunut miettimään omaa ikääni, nyt liiankin usein mietin, johtuuko jokin iästäni eli näen välillä mörköjä aivan turhissa paikoissa. Olen myös kertonut, että elämäni ensimmäistä kertaa mietin, mitä kaikkea vielä ehdin tekemään, enkä enää niin, että maailma on auki ja omaan kaiken mahdollisen ajan matkustaa ja tehdä vielä vaikka mitä. Elämän rajallisuus on tullut lähelle. Lasten saamisen myötä aloin pelkäämään eri tavalla elämän päättymistä, kun ennen lapsia olin suorastaan peloton. Maailman balanssi muuttui ja sitä herkistyi miettimään kaikkea lasten kautta.

Kaikkein hulluimman murheen sain päähäni katsoessa eräänä iltana elokuvaa mieheni kanssa. Jokainen vanhempihan haluaa poistua omaan tomumajaansa  paljon ennen jälkikasvua, mutta aloin jopa suremaan, kuka lapsia lohduttaa, kun me vanhemmat emme ole enää läsnä. Mitä kaikkia murheita elämä tuo heidän eteen meidän poismenon jälkeen ja miten he pärjäävät. Ennen mietin, kunhan elän niin kauan, että saan lapset täysi-ikäiseksi, nyt mietin, kunpa saisin elää niin kauan, että näkisin kaikkien lasten kasvaneen aikuiseksi ja löytäneen jollain lailla oman paikkansa ja myös rakkauden, jotta voisin ajatella lapsilla olevan hyvä. 

Huomaan siten murehtivani asioita, joihin itsellä ei ole niin minkäänlaista kontrollia. En ole aiemmin ollut kontrollifriikki, mutta nyt huomaan esittäväni mielessäni erinäisiä toiveita sille loppuelämälle, jonka selkeä rajapyykki 50-vuotta täyttäminen on.

Kaikkien neljän lapsen ollessa nyt jo niin isoja, että vihdoin on taas enemmän tilaa omille ajatuksille,  huomaan ajatusten olevan välillä merkillisen paljon nivoutuneita miten elää se loppuelämä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Nyt en tarkoita kaikkea glitteriä ja kimaltavaa, vaan ihan viihtymisestä omissa nahoissa ja perusarjessa, sillä onhan tietty nuoruuden aikakauden hyvästeleminen aika merkittävä asia. 

Olen aina ihmetellyt ihmisten ikäkriisejä, mutta nyt ymmärrän kriisit jotenkin paremmin, sitä vahvaa kaipuun tunnetta ihmisillä tuntea olevansa elossa, sillä onhan se outoa jättää taakse kaikki se  nuoruus ja miettiä edessä olevaa vanhuutta. On outoa juurikin olla leikkauskohdassa, kuin ei matkalla mihinkään, leijua ja lillua, kunnes ilmeisestikin seuraa hyväksyminen ja matka voi taas jatkua. 

En koe miettiväni ulkonäön rapistumista tai muutakaan vastaavaa, vaan elämän rajallisuus on auennut ensimmäistä kertaa ja se on lisännyt hieman turvattomuuden tunnetta ja myös tietynlaisia uhkakuvia tulevaisuutta kohtaan. 

Uskon vahvasti, että kaikki tämä pohdinta on tarpeellista ja näiden ajatusten tullessa mieleen, ajatuksilla on tarkoitus. Yksi asia on minulle on jo valjennut, en halua, että minulle markkinoidaan mitään nuorentavana, eikö myöskään kohdennettuna ikäiselleni naiselle. Kaipaan sitä, ettei tietynlaista ikäkategorisointia olisi, vaan ihmisyyttä ja hyviä persoonia. 

Marimekon raitapaita täyttää tänä vuonna myös 50-vuotta ja on symboli tasa-arvolle. Tasaraidan suunnitelleen Annika Rimalan päämääränä oli luoda vaatteita, jotka olisivat ajattomia ja sopivia kaikenlaisille ihmisille. Tasaraidassa on sellaista symboliikkaa, jota olen itse metsästämässä ja jota kaipaan maailmalta lisää. Ehkei tulevaisuuden ihmisen tarvitse ikärkriisitellä, koska numeroita ei enää ole ja tietyt ikäryhmät on laitettu romukoppaan, ai miten hyvältä tuntuu tuo ajatus. Eli selkeästi olen itse lokeroinut itseni jonnekin ikälokeroon ja sieltä kaipaan nyt ulos. Tässä kenties on oman ikäkriisini suurin mysteeri ja myös samalla paradoksi, sillä ei niitä numeroita niin mikään poista, muuta kuin illuusio olla itse oman päänsä sisällä niitä ajattelematta. 

Tässä on oivallus ja pyrkimys, jahka täytän joulukuussa 50-vuotta, haluan lakata kyselemästä minkä ikäinen olen tai muutenkaan liittää ikänumeroihini minkäänlaisia olettamia, haluan vain olla minä ja ihminen, jolla toivottavasti on samanmoinen, mutta kuitenkin täysin erilainen matka vielä edessä. 


Miten siellä, oletko kokenut ikäkriisin ja miten selätit sen? Lapsista huolta ja murhetta, vaikka kaikki on periaatteessa hyvin eli murehditko turhia? Täytyykö oikeasti tapahtua jotain konkreettisen ikävää, että turhan murehtimisesta pääsee irti?


Sydämellistä keskiviikkoa kaikille ja kyllä täällä nämäkin asiat vielä selätetään, aina kun asia on rekisteröity, ollaan jo vahvasti kohti asian selättämistä. <3


62 thoughts on “Mummovuodet vai ei ja ikäkriisiäkö ilmoilla?”

  • Voihan mummovuodet 😀 Olisko oireet nyt vain niitä esi-vaihdevuosioireita, joista luin joskus jostain naisten lehdestä??

    Jonkin sortin ikäkriisiä olen potenut siitä lähtien kun täytin 40 ja aina vain jatkuu. Välillä on vähemmän kriisejä, välillä enemmän. Mutta sitähän se elämä on kaikkinensa. Tsemppiä sinne kriiseilyihin <3

    • Vitsi vieköön, miksi pitää olla esivaihdevuosioireetkin, voi elämän kevät tätä naiseutta hih.

      Sitä elämä on, vuoristorataa.

      Kuin myös samoin zemppiä sinne <3

  • Tsemppiä kriiseilyyn, itse juuri havahduin ajatukseen, että esikoisemme ei ole edes täysi-ikäinen kun itse tuon rajapyykin saavutan – noh, jospa sitä yhtä nuorekkaana pysyisi kuin sinä <3

    • Juu älä vällää ja meillä pienimmät on esiteinejä, kun olemme tämän ikäisiä, pääasia, että ihanaa elämää on meistä syntynyt. <3

      Sydämellistä päivää Mira <3

  • Voi kuule, mulla on niin samanlaiset ajatukset kuin sinulla ja minullakin fyysiset oireet ovat todennäköisesti alkavaa kuumeilua… On kyllä niin tosi jännää huomata miten samanlaisia asioita sitä pohtiikaan tässä iässä ,-) ( me ollaan aika saman ikäisiä muutaman kuukauden erolla), vaikka tausta voi olla hyvinkin erilainen (mm. minulla ei ole lapsia). Mä olen ollut kova ennakolta murehtimaan ja viime vuosien aikana se on vain korostunut. Uskoisin sen piirteen vain olevan minulle luonteenomaista ja liittyvän osittain myös työhöni.

    • Taustalla ei olekaan merkitystä, kun puhutaan naiseudesta ja siihen liittyvistä kujeista. <3 Niin moni meistä on samasta muotista ja toki erilaisuutta mitenkään vähättelemättä. Ihanaa kuitenkin, että löytyy samaistumispintaa. <3

      Hyvinkin voi olla, jos työssä näkee paljon kaikenlaista, niin se murhe menee ihon alle.

      Kovasti zemppiä Manna ja kiitos <3

  • Kyllä joskus on ollut ikäkriiseilyä. Kolmekymppisenä. Ihme kyllä nyt 50:nä ei tullut mitään. Kai sitä lopulta hyväksyy että mummo mikä mummo!hihii. Ihanat kuvat muuten!

    • Hihi ehkä juuri näin ja ainakin itse toivoisin, kun 50vee iskee tauluun, niin voisin olla oikein onnellinen asiasta eli mitäs jos tässä hieman esikriiseilen asiasta ensin. 🙂

      Ihanaa päivää ja kiitos Matkatar <3

  • Sinähän voit jatkaa tuota saagaa selittämällä, että minulla on esi-vaihdevuodet. Ei tarvitse sanoja täysin pyörtää. Voi kyllä, täälläkin on aina huoli lapsista. Vaikka aina ei aihetta olisi. Tällä viikolla kyllä oli. En ole kokenut ikäkriisejä. Mutta tällä viikolla mieleen tuli, että oisko minulla jonkinlainen viidenkympin kriisi. Haluaisin esimerkiksi panna elämäni vielä uusiksi. Nyt kun yhä jaksan. Uuden työpaikan saaminen, jotta voisin irtisanoutua opehommastani. Mutta kyllä sitä viisikymppinen akan kanttura on aika heikoilla työmarkkinoilla. Haluaisin niin paljon uutta henkisesti. Ehkä tämä liittyy vaan kevääseen. Hitsi tätä naisen elämää. Voit muuten joutua odottelemaan vaihdevuosia vielä monta vuotta. Minä olen 52 v, eikä vaihdevuosia kuulu. Yhtenä päivänä – tähän uudistumiseen liittyen – päähäni pälkähti, jos yrittäisi vielä uutta lasta…Anna mun kaikki kestää.

    • Ihana Marja kiitos ja niin totta ja kun lääkäri 2016, niin totena kertoi rusinaisten munasarjojen tilanteen, niin totena sitä olen selittänyt. Mutta jänniä nämä, ettei ihan selvyyttä saa, juurikin kuin verikokeilla. 🙂

      Kyllä 50v on tietynlainen leikkauskohta ihmisen elämässä, mitä on saavuttanut ja miten haluan viettää loppuelämäni, joskus tämä voi tulla jo 40-vuotiaana tämä kriisi. Joten uskon hyvinkin, että nämä leikkauskohdat voivat ilmetä hyvin eri tavoin ja erilaisin "kriisein" ihmisten elämässä. Joten kyllä hyvinkin voisi istua tuohon, että haluat muuttaa loppuelämäsi. <3

      Hih anna mun kaikki kestää, Marja symppaan sinua niin, sillä kyllä täälläkin aina mielessä tuikkii, että voi pieni iltatähti olisi niin ihana, mutta mies on neljän lapsen jälkeen nipsaistu eli se siitä.

      Ihanaa päivää sinulle <3

    • Elämä on laittanut kyykkyyn niin monella tavalla, mutta heti kun on tilaa ja aikaa muulle, niin siihen mahtuu sitten se turhan murehtiminen, ei pääse pantteri pilkuistaan.

      Ihanaa päivää sinne <3

  • Koen ikäkriisiä kaiken aikaa ja en ole sitä selättänyt. Toisin kuin sinä sanot, minulla ottaa tosi koville ulkoinen rapistuminen. Tänä aamuna nukuttuani vetoisessa opiskelijahuoneessa ja murehdittuani asioita, oli peilikuva jotain aivan hirveää. Olisin voinut lapiolla kaivaa silmät kaiken pöhön välistä näkyviin. Olen aina ollut arka ja vuodet vain korostavat tuota ominaisuutta. Pelkään kaikkia ihan järjettömiä juttuja. Minulla ei ole mitään kriisejä siitä, että munasarjat surkastuvat ja en voi enää lisääntyä. Peilikuva on se kaikkein pahin juttu.

    • Voi sinua, no ei se koskaan se aamunaaman näkeminen ole mikään kiva asia, mutta ei se tuntunut siltä nuorenakaan. <3 Sinä olet hoikka ja todella kaunis nainen nyt ja ollut aina. <3 Olen itse ollut joskus hyväkroppainen ja hyvä säärinen ja kun tämän menetin, eli palleroiduin, niin jotenkin katosi kaikki ulkonäköpaineet eli hyvää on myös tässä palleroitumisessakin. 🙂
      Ihanaa päivää Satu ja meidän vaan pitää päästää irti <3

  • Hyvä kirjoitus Tiia<3 Minä olen elänyt vahvasti ilman ikäkriisejä ja niinpä, niinpä…itse elämä näytti minulle kaiken rajallisuuden. Olen ollut aina vauhtisokea ja noussut kaikkiin juniiin, ollut ylitsetulviva virta etc. Jos en tähän putoa, en ikinä ymmärrä pelätä vanhuutta, kunhan vain saan vanheta rakkaani kanssa.

    Outoa, että sinäkin nyt mietit näitä…Ja arki ja perhe on parasta ja se oma rakas siinä.

    Kiva, että olet♥♥

    • Näitä tulee mietittyä muiden ihmisten kautta, appivanhempien aikaisessa iässä saamien muistisairauksien ja sitä kautta toki miettii, miten miehellä ja minulla vaikka on terveitä vuosia jäljellä jne. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja myös ympärillä olevien ihmisten sairastuminen, miten elämä on niin kovin hauras. <3

      Ihanaa, että sinä olet, olet tärkeä <3

  • Ihmeen vähän tunnen ikäkriisiä, eilinen merkkipäivä sai lähinnä hämmentyneeksi- voinko olla viisikymmentä, kun ei tunnu siltä? En tunne tarvetta olla ikinnuori, mutta en ole vielä taipumassa vanhuuteenkaan. Onhan tässä toivottavasti vielä paljon hyviä vuosia tiedossa.

    • No et ainakaan näytä 50veeltä ja se synttärikuva sinusta oli mitä kaunein. <3 Siitä lähdetään, että vielä on niitä hyviä vuosia.

      Ihanaa päivää Tuuli <3

  • Olen ajan kanssa huomannut, että kaikella on aikansa.
    Nuorena rakennetaan maailmaa; hoidetaan lapsia, tehdään paljon töitä ja rakennetaan sitä omaa oloa ja kotia tulevaisuuden varalle. Ongelmoidaan lapsien murheita ja yritetään saada heidät löytämään paikkansa. Sitten tulee hetki vaan itselle ja aikaa rakentaa omaa uraa ja nauttia töistä ja paneutua vaan niille.
    Nyt on aika luovuttaa kaikesta tavarasta ja nuoruuden viisaudesta. Antaa tilaa muille ja muiden ajatuksille.
    Nauttia joka aamusta, johon saa herätä. Olla onnellinen, jos saa nähdä edes hiukan aikaa lastenlapsien kasvua ja iloa.
    Yksi asia, josta en pääse eroon, on huolehtiminen. En kerro kohteille, mutta monta yötä valvon huolien kanssa. Minä ja mun pää, no meneehän se aika siinäkin.
    Aurinkoa päiviisi!

    • Niin kauniisti kirjoitettu ja juuri näin se menee. <3 Luulen, ettei huolehtimisesta pääse koskaan, varsinkaan me äidit. <3 Äitiys ei katoa meistä, vaikka lapset olisi kuinka vanhoja. <3 Täällä samanmoinen pää, joten voimia yön pikkutunneilla pohdintoihin ihana Marketta <3

      Aurinkoa sinulle <3

  • Mulla ei ole ikinä ollut ikäkriisiä mutta 50 täyttäessä se pamahti päälle ! ja ei ole vieläkään loppunu ….lasken vähä väliä että ei tässä ole nyt sitt tätä elämää enää jäljellä kun noin 30v jos hyvin käy !! Apua !
    Lasten puolesta tulee ihan vatsa kipeeksi kun tiedän että heile se on kova paikka kun mun aika tulee jättää elämä…..

    • Juu se juuri, että miten paljon on sitä laatuaikaa jäljellä. Huh kun osaisi olla onnellinen, että on saanut elää jo näinkin vanhaksi. Mutta ei nämä mene näin ja ikäkriisit kuuluu ihmisen eloon, uskon, että niiden on tarkoitus viestiä meille, mitä sisin halajaa, ennen kuin järki sen oivaltaa.

      Kyllä lapset sitten pärjäävät, lohdutan itseäni, kuten meidänkin on pärjättävä itse, kun sama käy meille.

      Sydämellistä päivää Ulrika <3

  • Musta on ihanaa lukea sun pähkäilyjä naisena olemisesta ja tunnistan monista asioista itseni. Mulla oli 40v kieppeillä jonkinlainen kriisi ja nyt viime vuosina olen pohtinut vanhenemista eri kantilta kun lapset on tehty ja vaihdevuodet lähestyy.Tavallaan tämä ikä 45 v on seesteinen, lapset jo isoja ja omaa aikaa on, nautin nyt siitä, seuraavaa kriisiä odotellessa 😉 Mutta et ole näiden asioiden kanssa yksin ♥

    • Ihanaa ja kuuluukin nauttia, elämä on sellaista aaltoilevaa, välillä tulee seilattua myrskyissä ja välillä on ihanan tyyntä.

      Kiitos kovasti Maiccu ja ihanaa päivää sinulle. <3

  • Ootko ihan varma, ettei sulla oo tuolla virhe, kun lukee 50? Pitäisikö olla kenties 40?
    Mulla oli pientä kriisiä, kun täytin 40, ja myös viime vuonna kun mies täytti 50…

    • Meemu kiitos niin paljon <3 Näissä leikkauskohdissa monesti pukkaa pientä kriisiä, en niinkään mieti mennyttä, vaan tulevaa.

      Ihanaa päivää sinulle <3

    • Sitä tulevaa juuri enemmän miettii, ja ihan turhaa pelkää. Mulla tuohon 50 rajapyykkiin enää viisi vuotta. Vähän hirvittää, mutta toisaalta olen myös hirveän utelias näkemään, mitä vuodet tuovat tullessaan.

  • Minä olen siitä outo, että en pode ikäkriisiä. Huoli lapsista on aina, tai no, tuntuu siltä, että tytär pärjää aina, mutta poika huolettaa. Ehkä huolettaa osittain se, että hän on se mun vauva ja osittain se, kun moni asia on ollut vaikeampaa hänen kanssa. Onneksi poika itse on sitä mieltä, että "hei äiti, kaikki sujuu ihan ouraid, kato mua, mä oon niin swag" 🙂

    • Hih juurikin näin ja hyvä niin, että poika ei itse murehdi. <3 Luulen, että lasten osalla riippuu aina tilanteesta, ketä lasta murehtii eniten.

      Ihanaa päivää ihana Outi <3

  • Ei ole ollut ikäkriisiä ei. Mutta en voi kiistää, etteikö välillä ota päähän, kun peiliin kattoo!
    Kun täytin 40 -vuotta, minulla oli missio siitä mitä teen sinä päivänä. Halusin mennä Näsinneulaan syömään ja käydä Citymarketista ostamassa Fazerin marjapiirakoita. Koska kaikki ne täyttivät 40 -vuotta samana vuonna kanssani. No, tosin "the Päivänä" minulta pullahti kaksi välilevyä alaselästä ja vietimme tosi romanttisen päivän Beiben kanssa Tayssissa- ='D Mutta 41 -vuotispäivänäni Beibe vei minut syömään sinne Näsinneulaan ja kävin Cittarissa ottamassa selfien marjapiirakoiden kanssa. Toivottavasti 50 -kymppiset muutaman vuoden päästä menee hieman paremmin! =D

    • Voi eihhh, ihana missio ja onneksi se toteutui vähän myöhässäkin, sillä mahtoi maistua juurikin hyvältä ja ihana tuo marjapiirakka tarina ja Näsinneula, kiitos tästä Marketta, olet super <3

      Ihanaa päivää <3

  • Mulla ei ole ollut pahaa ikäkriisiä, vaikka pelkäsin sen iskevän kun täytin 40 v. Mistä lie johtuu, mutta ajatuksia kuolemasta on käynyt viime aikoina välillä mielessä. Ajattelen, etten pelkäisi kuolemaa yhtään, ellei olisi lapsia. Nyt ainoa pelko on se, että miten ne selviää, kuka lohduttaa ja tukee, mitä kaikkea ihanaa niiden elämässä vielä tapahtuukaan mikä multa jää näkemättä… Mutta turhia en tahdo murehtia! Elämä on juuri nyt hyvää! Olen varma että selätät sun ikäkriisin vielä sujuvasti pienten pohdintojen jälkeen. Tsemppiä sulle, perässä tullaan <3

    • Juuri se, kuolemanpelko iski, kun sain lapsia ja oli jopa aluksi autolla ajamisen pelkokin. Nämä on jänniä juttuja, luulisi, että helpottaisi, että elämä jatkuu lapsissa ja uskon, jos vanhaksi saa elää, niin näin juuri sitä lopulta pohtiikin sitten ja on valmis päästämään irti.

      Ihan juuri samoja latuja kulkee täälläkin murheiset mietinnät. <3

      Ihanaa päivää sinulle ja kiitos Hanna kovasti <3

  • No ei sellaista suurta, mutta kyllä ne pyöreät vuodet aina vähän mietityttää, että herrajee, olenko jo vanha! No tavallaan me ollaankin, mutta turha näitä on stressata, kun pääsee sen yli, niin elämä helpottuu:) Kyllä ne mummovuodet voi kuule tulla ilman mitään oireiluja, että ei kannata liikaa odottaa:D
    Lapsista tulee aina olemaan huolta, mutta onhan teilläkin 4 ja meillä 2, joten eiköhän ne pärjää, lohduttelevat toisiaan! Katos, mähän kirjoitan kuin lapset olis olleet maailmanlla jo kauan, yksi sentään 2 yötä jo:)

    • Hyvä kirjoitus Tiia. Komppaan Mysteriousia siinä, että kyllä sisarukset huolehtivat toisistaan, kun vanhemmista aika jättää. Itse olen joutunut luopumaan isästäni ja suurimmassa surussa lohdutti se, että sisko ja veli käyvät samaa surua läpi ja olimme tukena toinen toisillemme. Omien lasten syntymän jälkeen elämän rajallisuus tuli eteen aivan eri tavalla. Nykyään todellakin toivon, että elän niin vanhaksi ja viisaaksi, että näen että lapsilla on omat perheet ja he ovat onnellisia siinä työssä mitä ikinä tekevätkin.Iloa päiviisi! T. Sari

    • Mysterious M: uskon muuten, että tämä on sellaista etukäteisjännitystä ja kun se 50vee pläjähtää, niin ei enää tunnu missään. Niin totta, onhan sisaruksilla toinen toisensa ja olen niin onnellinen, että meillä on maailman ihanimmat aikuiset lapset, jotka rakastavat pikkusisariaan. <3 Onnenperhe. <3

      Anonyymi: Miten ihanan lohdullista, sitä turhaan miettii tätä nykytilannetta, että pienimmät ovat vasta esiteinejä ja isoimmilla oma elämä vielä kesken, mutta toivottavasti kun aika meistä jättää, kaikki ovat aikuisia ja samalla viivalla, Rakkautta sisarten välillä on yllin kyllin ja tästä olen niin onnellinen, joten ilman muuta he pitävät toistensa puolta. <3

      Ihan samaa toivon, että näkisi vain, että kaikilla lapsilla on hyvä. <3

      Ihanaa päivää Sari <3

  • Sanoit kerran jonkun sanoneen sinua pinnalliseksi. Minusta nuo pohdinnat kyllä kertovat päinvastaisesta. Pinnallinen ihminen mennä porskuttaa ajasta toiseen ilman huolen häivääkään.
    Vaihdevuosien ei tarvitse tulla oireiden kera.
    Huoli lapsista ei poistu milloinkaan, minä täällä kannan huolta mm. sinun ikäisestä lapsestani.
    Elämässäni olen huolehtinut monesta, mutta en kulloisesta iästäni. tuntuu kuin elämä vaan paranisi vanhetessa.
    Kivaa viikon jatkoa <3

    • Joku anonyymi kävi johonkin muki/huulipunapostaukseen tuikkimassa, että olen pinnallinen ihminen. Mielestäni se on pinnallista, että määritellään joku pinnalliseksi blogin perusteella. 😉

      Ihanaa kuulla ja siinä olen samaa mieltä, että nuori en haluaisi olla, että ikä tuo harmoniaa ja myös tyytyväisyyttä omaan itseeni, oma kipuilu helpottaa ja minäkuva, mutta vielä ei olla maalissa ja ehkä osa elämän tarkoitusta on myös etsiä omaa minuutta.

      Ihanaa päivää sinulle ja sydämiä sinun murheille <3

  • Luotan siihen, että tunnet mut niin hyvin, että tiedät, että kaiken mitä sulle kirjoitan, kirjoitan hyvässä hengessä ja positiivisella mielellä. Niinkuin nyt tänkin, että mun vilpitön toive ja haave on se, että saisin joskus elää mummovuosia niiden kirjaimellisessa merkityksessä. Siis että saisin joskus olla mummo <3.

    Mutta koska elämä ei ole omissa käsissä kuin rajallisesti, ja omien lasten elämä ei sitäkään vertaa, en voi tietää, tuleeko musta koskaan mummoa vaikka kuinka toivoisin.
    Mutta jos ja kun elämä vielä jatkuu, vaihdevuodet tulee kun on tullakseen. Vielä ei näin 53-vuotiaana ole mun kohdalla ollut niitten aika. Ja niin kuin olen aiemminkin kirjoittanut, uskon, että paljon on asioita, joihin voi itse(kin) vaikuttaa ja siitä haluan pitää kiinni. Mutta tiedostan toki senkin, että kaikkeen en voi ja että toiset tulee pääsemään näissä asioissa helpommalla kuin toiset, mutta sellaistahan tää elämä muutenkin on.

    50 on niin paras tasaluku. Aattele kuinka hienoa, että voi sanoa omaavansa kokemusta puolen vuosisadan ajalta <3

    • Kyllä luotan ja tiedän ja ei kahta sanaakaan Annukka <3

      Olisi ihanaa saada joskus olla mummo <3

      Niin totta, että joillain on vaikeat mummovuodet ja joillain ei mitään ja vielä en tiedä mitä tänne tuleman pitää, mutta ainakin muistan, että oma mummi oli aika äksy, kun oli mummovuodet ja siitä sitten kyllä rauhoittui, kun meni ohi. Eli toivon, että olen vaikka ennemmin hih surumielinen, kuin äksypylly.

      Nyt kun noin sanot, niin kuulostaa aika hienolta ja 50v täytetään vain kerran ja pitääpä siitä kait ottaa ihan kaikki irti.

      Muiskuja ja haleja ystäväin <3

  • Tsemppiä ikäkriiseilyyn! Viisikymppiä on omanlaisensa rajapyykki ja vaikka itse aikoinani en mielestäni ollut siitä moksiskaan, niin siinä vaiheessa, kun äitini sanoi, että "sinäkin käyt sitten kuudettakymmenettä", hieman kirpaisi. Ja hieman enemmän kirpaisi vuosi sitten, kun tajusin käyväni sitä seitsemättäkymmentä;)
    Paljon samoja pelkoja on minullakin ollut – ja nimenomaan lapsiin liittyviä. Mutta kun tajuaa, että elämä on rajallista ja että kaikkiin asioihin ei vain itse voi vaikuttaa, on parempi yrittää olla pelkäämättä ja nauttia ja olla kiitollinen tästä hetkestä. Kaikki muu on plussaa.
    On tässä ikääntymisessä ne hyvätkin puolensa – uskaltaa olla oma itsensä ja tajuaa, että sillä, mitä minä sanon tai teen, ei maailmanmenossa tai loppupeleissä ole yhtikäs mitään merkitystä kuin juuri nyt.

    • Ihan juuri tuo, kun pääsisi kontrollifriikkiydestä pois, ettei elämää voi hallita, antaa sen soljua vaan ja onhan se kantanut tähänkin asti mitä upeimmalla tavalla. Kaikkea on mahtunut, mutta se kaikki tekee elämästä elämän makuista. <3

      Juuri tuo on parasta, pelko hellittää koko ajan enemmän ja ymmärtää, että hei olen pieni muurahainen ja ei niillä sanomisilla ja tekemisillä ole niin suurta merkitystä, kuin oman pääni sisällä veivaan.

      Ihana sinä <3 Muiskuja päivään Lady <3

  • Oletko kirjoittanut noista ihme oireista? Haluaisin lukea, mutta en löydä….

    Ikäkriisiä pukkaa kun 45 v tuli täyteen ja pieninkin kipu tms on kuoleman tauti. Ihan kamalaa! Pelkään että sekoan vaihdevuosissa.

    Minulla kuollut useita tuttavia tässä 45-50 vuotiaana syöpään ja se on herättänyt. Nyt yritän positiivisuutta harjoitella ja on se tuottanut tulosta. Otin sellaisen harjoittelen jossa nimetään kiitollisuutta ym ja huomaan että joinakin harvoina aamuina saatan olla kiitollinen että olen terve kohta 50 v😂. Yritän syödä hyvin ja uökoilla paljon jotta kunto pysyisi yllä. Olin kylpylässä ja tajusin että aivan sama miltä näytän, se oli vapauttava ajatus. Jokaiselle yli 40v naiselle pitäisi kustantaa joku mielenvireys kurssi, ettei me vaikuttaisi synkkyyteen. Joskus näen töissä 70-80 vuotiaita naisia jotka ovat hyvin onnellisia ja iloisia, silloin olen oikein kateellinen…. mikä niitä vaivaa? Nehän on vanhoja ja noin onnellisia

    -Terhi-

    • Olen kyllä lukenut, mutta voin tässäkin sivuta eli parrankasvu ja tosiaan aiemmin pillereiden aiheuttamat rusinamunasarjat ja sitten kirjoitin varmaan pari viikkoa sitten välivuodoista, joihin tuo lausunto viittasi, että ovat varmaan esivaihdevuosioireita, mutta ärsyttäviä ovat, että on koko ajan kuukautiset.

      Ehkä sinulla on kriisiä jo nyt etukäteen ja sen hyvinkin on voinut laukaista läheisten ihmisten menetys, ehkei kriisiä tule enää 50veenä, vaan olet ne asiat selättänyt ja työstät asioita nyt.

      Ei ole ihme, että elämän hauraus tulee kovin lähelle, jos tuttavia kuolee juuri tässä iässä ja se herättää myös nöyryyttä ja kiitollisuutta. Todella hyvä ideat tuo kiitollisuuden pohtiminen, sillä kiitollisuuden aihetta on täälläkin vaikka kuinka monesta. Ehkäpä itsekin alan aamulla miettimään, mistä kaikesta saan olla kiitollinen, sellainen ajattelu tuo valoa mieleen ja sydämeen.

      Ihana tuo, aivan samalta miltä näytän, koska se on vapauttavaa ja oikeastihan se on aivan sama. 🙂

      Luulen, että nämä vanhat ja onnelliset ovat eläneet hyvän elämän ja löytäneet itsensä ns. 🙂 Siihen tähdätään mekin, eiks je.

      Ihanaa päivää Terhi ja kiitos kovasti, kun avasit omaa sydäntäsi tänne. <3

  • Kun voisi kellon pysäyttää? Tämä on niin hyvä ikä, juuri tämä, ja siinä piileekin asian paradoksi. Kaikki iät tähän asti ovat olleet niitä "parhaita ikiä", johtuen ehkä siitä, että tulevasta ei ole tietoa. Nuorempana oli enemmän avoimia kysymyksiä, kuten tuleeko meille vielä lapsia, vaihdanko ammattia, missä asutaan, isot suunnat ja kysymykset ihan auki. Nyt uskoo tietävänsä vastaukset tuleviinkin. Vaikka eihän se niin mene.

    Ikäkriisi ei ole mukapinnallista lätinää roikkuvasta naamasta ja oireilevasta mummutaudista. Se on puhdasta kauhua sen edessä, loppuuko aika kesken, tuleeko sairaus ja raihnaus, kelpaanko, muutunko näkymättömäksi (vanhenevat naiset yhteiskunnassamme, tästä voisin kirjoittaa romaanikäsiksen verran), onko minulla vielä tulevaisuudessakin yhtä loputtomasti ilon ja onnen aiheita kuin nyt?

    Kyllä, ajoittainen ikäkriisi. Ajoittainen siksi, että en arjessa mieti ikääni. Mutta kun mietin, niin…

    Vaihdevuodet, voi apua. Vielä kone käy, mutta kyllähän niitä esioireita varmasti jo on. Kuulemma jopa 10 vuotta edeltävästi alkaa tuntua. Vuoraan itseni varmasti laastareilla ja sivelen geeliä kiireestä kantapäähän. Jos on jo nyt PMS mallia lähettäkää minut autiolle saarelle, ja migreeni suoraan helvetistä, päälle vielä kuumat aallot, kirvely ja unettomuus? Jes, onpa mitä odottaa taas. 😀

    Nelkyt tuntui vanhalta (tirsk). Mutta kun siitä yli pääsi, oli "vasta" nelikymppinen. Luotan siihen, että sama tapahtuu sitten kun 50 lävähtää lukemaksi.

    Ja lopulta, vanheneminen on yksinomaan etuoikeus, jota ei kaikille suoda.

    Kiva että jaat näitä(kin) meidän kanssa. Ihana olet. ♥

    • Ehkä meille on luotu tunne, sietämään vanhenemista, että kaikki iät ovat juuri niitä parhaita. Omasta mielestä 40vee oli aika kiva ikä ja silloin ei ollut kroppa ym. vielä niin rapistunut täällä eli olin vielä nuorekas, nyt jo vähän tälläinen täti. Juuri myös tuo, ei sillä että haluaisin näkyä, mutta halunko olla näkymätönkään, hieman jo tuntuu, jos vertaa nuoruuteen, että olen muuttunut näkymättömämmäksi, tai ehkä olen itse lakannut välittämistä, enkä peilaa.

      Juuri näin, vanheneminen on etuoikeus, se että saa nähdä ja koko elinkaaren, se on hitsinmoinen matka.

      Ihana olet sinä, ihan huippu, kiitos taas mahtavista ajatuksista <3 Iloa päivään <3

  • Mä luulen, että ihmisten ikäkriiseily on todella harvoin kriiseilyä iästä vaan lähinnä sitä, että tietyn iän kynnyksellä sitä vain alkaa miettimään paikkaansa tässä maailmassa ja omaa itseään. Se on itsensä etsintää, joka tapahtuu tietyn iän tulessa vastaan, sen takia toi ikäkriisi on ollut musta aina jotenkin harhaanjohtava sana.

    Toi kun puhuit tuosta, että jokainen vanhempi toivoo lähtevänsä ennen lapsiaan on helppo uskoa. En ole itse äiti, mutta kun näin läheltä miten tätini kuoleman mursi mummoni, ei ollut toipunut siitä kuolemaansakaan mennessä niin on helppo ymmärtää mistä puhut. <3

    Ihanaa päivää Tiia. <3

    • Ihan varmaan on näin ja tavallaan pyöreiden täyttäminen saattaa olla sellainen haamu, joka laukaisee tämän pohdinnan. Mutta fakta on, että kriiseily voi tulla missä iässä vaan, joten ihmisyyskriisiä ennen kaikkea.

      Sinun ihana täti ja mummosi, en osaa edes kuvitella mummosi tuskaa, lapsen menetyksestä ei koskaan toivu, sanotaan, että suru muuttaa vaan muotoaan. <3

      Ihanaa viikonloppua Jonna <3

  • Minulla oli jo kolmekymppisenä elämäni (toistaiseksi) pahin kriisi. Iän kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä, vaan elämä tuntui riistäneen minulta jo silloin niin monta tärkeää ja rakasta ihmistä, haavetta sekä mahdollisuutta, että pelkäsin masentuvani ja uupuvani ihan totaalisesti. Työelämässä koin sukupuolisyrjintää, josta voisin kirjoittaa sivun tai parikin…
    Onnekseni minulla oli aivan mahtava läheisten ja muutaman superhyvän ystävän muodostama tukiverkosto, joka kannatteli minut pahimman yli. Siitä lähdin ns. uuteen nousuun ja jaksoin pari vuotta myöhemmin olla tukena kahdelle ystävälleni, jotka menettivät miehensä ja pienten lastensa isät syövälle. Alle kolmekymppisinä kumpikin.

    Päälle nelikymppisenä sain sitten työelämässä kokeakin vaihteeksi ikärasismia, jonka takia olin työttömänäkin joitakin aikoja. Sitten kehdataan vielä puhua työurien pidentämisestä. Niin paljon on tämä aihe minua sapettanut ja saanut pohtimaan että miksi en riitä omana itsenäni, osaavana ammatti-ihmisenä, että tästä varmasti pitäisi kirjoittaa kokonainen kirja!

    Vaihdevuosioireista olen saanut jo ensituntumaa, ja jatkoa varmasti seuraa, täytänhän tänä vuonna 52. Kunhan en vaan tämän pahemmin enää päästäni sekoa, niin hyvä on 😉

    Kriisiä pukkaa siis joko omasta korvienvälistä johtuen tai ulkoisista, itsestä riippumattomista syistä johtuen. Huhhuh tätä naisen elämää!
    Kiitos taas Tiia avoimesta, ja kuten jo varmaan huomasitkin, paljon ajatuksia ja tunteita herättävästä kirjoituksestasi ♥ Halaus ja lämpöisiä ajatuksia luoksesi ♥

    • Ansku <3 Olet kokenut kovia ja jo liian aikaisin elämän haurauden ja julmuuden ja ei ole ihme, että siitä on seurannut kriisi/kriisejä. Todella järkyttävää ja surullista myös kuulla ystävistästä, miten molemmilla on voinut olla niin paljon surua ja menettäneet miehensä ja pienet lapset isänsä liian varhain. <3

      Työurien pidentäminen on mielenkiintoinen yhtälö, koska tänä päivänä on vaikeaa 50-vuotiaan työllistyä, siinä on kyllä sellainen yhtälö, että oksat pois.

      Ennemmin kestetään fyysiset oireet, kunhan pää pysyisi jotensakin klaarina.

      Kyllä elämä on kriisiä kriisistä toiseen ja siinä välissä pieniä onnen hippusia. <3

      Kiitos sinulle, saan ihan valtavasti voimaa ja tukea sinun kommentista ja kaikkien, katoaa aina se hullu ajatus päästä, että olenko jotenkin asian kanssa yksin, vaikka tiedän etten ole, mutta välillä yksin tulee puhalleltua näitä ajatuksia ja saa aina perspektiiviä, kun te jaatte näitä omianne eli kiitos sinulle ihana Ansku ja halauksia ja aurinkoisia ajatuksia sinne <3

  • Täytyy Sanua, jottei siitä murehtimisesta pääse vaikka kuinka potkis ittiänsä persuuksihin. Onneksi on vieres suhurittaja joka tsemppaa silloin ku oikeen kiristää🤣
    Ja hei mummokuumeesta ei tietoakaa ja saapi pysyä pois tykkänään👍
    Ikäkriisi oli ja meni silloin kauan kauan sitte ku tuli 50 mittarihin 😴
    Mukavaa ehtoota Tiia Ystäväin 💕😘💕

    • Ei siitä pääse ei, se on naisen luonto ja kai silläkin on tarkoituksensa ja monenlaisiakin tarkoituksia. 🙂

      Ihanaa, ettei sinne sitä mummokuumetta ns. koskaan tullut, jee. <3

      Ihanaa viikonloppua ma-te ihanuus <3

  • Voi ihana Tiia… jotenkin tämä ikä, ajatusten avautuminen vielä enempi ja elämän haurauden tajuaminen on taas osa sitä oppia. Kun alkaa kropassa olemaan merkkejä niin väkisinkin tulee mieleen, mitäs nyt? Vähän sama täälläkin, mietin missä mennään ja jysähtääköhän kohta mummoilu. Itselle ehkä vaikeaa, kun ei niitä lapsia saatu niin nyt sitten ainakin se edes pieni haaveilu loppuu… kevyttä ajattelua😂 vaan sitten toisaalta, saa olla ihan täysin juurikin se hassu ja nuorisokaan ei ihmettele enää, tuo on se pirtsakka täti 😱😂 oi aikoja ja tunteita! Kiitos ihanasta kirjootuksesta ihanuus💓💓💓 voimia sinne😘 ja hyvää viikonloppua💓

    • Juu aiemmin ei tarvinut niin ajatella, nyt kroppa ja moni muukin asia ja läheiset ym. vaikuttaa siihen, että elämän hauraus ns. laskeutuu oikein syliin. Mutta kaikki on suhteellista, pian 97-vuotiaalle mummillehan minä olen teini ja nainen parhaassa iässä ja tämän kun nyt muistaisi.

      Olen pahoillani ettei teille lapsia siunaantunut ja olet ihan super reipas ja ihana, olet juuri se ihana pirtsakka tyyppi ja hih tädistä en niin tiedä, mutta tyyppi <3

      Kiitos sinulle positiivisuuden voimasta sinä ihanuuspakkaus ja tuhat sydäntä tähän <3

      Muiskuja <3

  • Minulle pamahtavat nuo 50 vuotta täyteen jo kahden viikon kuluttua ja kyllähän se pikkuisen hirvittää! Vastahan minä juhlin nelikymppisiäni?!

    Haikeus iskee toisinaan, kun katson tyttäriäni ja mietin, miten armoton aika onkaan. Vuodet vierivät niin nopeasti.

    Vaihdevuodet ovat alkaneet täälläkin ja gynekologin mukaan ovat "tuotantolinjat sulkeutumassa". Siitä kertovat ajoittaiset kuumat aallot ja ailahteleva mieliala, mutta muuten en mummotaudista vielä kärsi.

    Appeni täyttää toukokuussa 90 vuotta ja aikoo sen kunniaksi hankkia uudet silmälasit (modernit ja kevyet), jotka sopivat hänen trendikkääseen hiustyyliinsä 🙂 Ihanaa, eikö vain? Kuskasin hänet vasta illanistujaisiin, jossa koko porukka 85-90-vuotiaita ja kaikilla niin meno päällä.
    Heille minä olen vielä ihan lapsonen, joten kaikki on suhteellista ja tämä auttaa ikäkriisin käsittelyssä.

    Synttärini juhlin Tukholmassa ja aion ottaa täti-iän (en vielä mummo) lämpimästi vastaan <3

    Sinä olet niin tyttömäinen ja nuorekas Tiia, ettei ikä todellakaan ole muuta kuin numeroita! Nautitaan elämästä ja koetetaan murehtia vähemmän…..mulle se ainakin luo niin valtavan murehtimisrypyn tuohon kulmakarvojen viereen, ettei ole hyväksi 😉

    Halit!

    • Ihan hirveällä vauhdilla on muuten nämä 10-vuotta menneet. Enemmän tuntui, että 20-30vee kesti iäisyyden ja 30-40 meni vielä suht hitaasti, mutta nyt vaan vauhti kiihtyy.

      Tuotantolinjat sulkeutumassa, se on kyllä tietty luopuminen, vaikka lasten teko ei olisi mielessäkään, silti se on luopuminen.

      Ihana appi ja otetaan heistä mallia ja on niin turhaa kuluttaa elämäänsä ja aikaansa tähän kaikkeen turhaan kipuiluun, mutta uskon, että tälläkin on tarkoitus, jalostaa itseään matkalla ja kaiken ei tulekaan olla itsestäänselvää. Ennemmin liikoja murehtiva, kuin ei lainkaan pohtiva.

      Hih jos näkisit livenä, niin en tiedä pitäisitkö tyttömäisenä kuitenkaan. <3 Ihan yhtälailla minun silmiin sinä olet eli ehkä me katsomme itseämme juuri ankarimman kautta ja sitä jokaista ryppyä ja se kulmaväliryppy viiva on tullut tännekin. <3 Otsa on ollut ryppyinen aina. 🙂

      Ihanaa viikonloppua sinulle ja halien kera, nautitaan <3

  • Olipa ihanaa ja lohdullista lukea ikäistensä, tai melkein ikäistensä, naisten kommentteja ja tietysti Tiia sinun tekstisi. Itsekin täytän tälle vuodelle 48. Tällä hetkellä en koe vielä kriiseileväni iästä, mutta kyllä tulevat vaihdevuodet jo hirvittää. Millaiseen myllytykseen sitä joutuu ja kuinka paljon ne muuttaa minua naisena. Ei niinkään ulkoisesti, vaan henkisesti, seksuaalisesti ja sitä miten koen itseni naisena.. Toivon, että voisi säilyttää tämän hetkisen mielentilan, ihanan rentouden ja elämästä nauttimisen, kaikkien murheidenkin keskellä.
    Lapset on jo suurimmaksi osaksi omillaan, vain pienimmäinen (16v) enää kotosalla. Senkin puolesta elämä on jo hitusen enemmän itselleni. Tarkoitan sitä hyvällä, terveellä tavalla itsekkyyttä, kun välillä saa hyvällä omallatunnolla asettaa itsensä ja omat tarpeensa etusijalle. Harvoin niin, mutta ne hetket on ihania. Itseasiassa tämä ikä ja elämänvaihe ei oikeastaan ole laisinkaan hassumpi ❤️

  • Rakastan miestä niin paljon, että olimme tyytyväisiä kahteen lapseen, poikaan ja tyttöön. 3 kuukautta sitten aloin huomata joitain outoja muutoksia hänestä. muutamaa viikkoa myöhemmin huomasin, että mieheni on näkemässä joku muu. Hän alkoi tulla kotiin myöhään töistä, hän tuskin välittää minusta tai lapsista enää, joskus mieheni sammuu ja ei edes tule kotiin muutaman päivän ajan. Tein kaikki voin korjata tämän ongelman, mutta mitään ei toiminut. Olin hyvin huolestunut ja tarvitsin apua. Luin Goko-tarinoita verkkosivuilla, jotka viittasivat siihen, että tohtori Goko voi auttaa ratkaisemaan siviilisäädyn ongelmat, palauttamaan rikkoutuneet suhteet ja niin edelleen. Joten otin yhteyttä häneen ja kerroin hänelle ongelmista. Hän vahvisti avioliitoni ja hän tarjoaa ratkaisun ongelmaan, nyt mieheni ja minä ovat taas yhdessä. kaikki toimii hyvänä avioliitoksella ja olen niin onnellinen, että tohtori Goko tuo mieheni takaisin menestyksekkäästi. jos sinulla on ongelmia kotona, terveydellän, avioliitossa / suhteessa ja lähetä sähköpostia hänelle [email protected] voit antaa hänelle whatsapp-keskustelun +2348056398964

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud