Se olikin PMS, mitä tuli ahmittua, ihanaa kosmetiikkaa ja läppäri puhuu minulle!

No niin, eilen sitten selvisi, että se räyhähenkisyys, joka asui minussa tuossa edellisessä postauksessa, niin se ei ollutkaan minun vika laisinkaan, vaan sisälläni asuvan hormonihirviön nimeltään PMS. Tätä en osannut lainkaan odottaa, sillä aloinhan kiskomaan uusia minipilsuja, jottei näin enää kävisi, vaan hedelmäinen osa kehossani taas kuopattaisiin. Ilmeisesti hedelmällisyyden voima on vahva minussa ikälopussa, sillä hormonit on kuten ennenkin, rrrrrrrrrasittavaaaaaa!

Ei tästä hormonielosta tule nyt lainkaan tolkkua ja en saa sitä suoristettua uomiinsa, mutta jatketaan yritystä. On aika haastavaa miettiä, onko mummovuodet, ei mummovuodet, aiemmat minipilsut aiheutti munasarjojen surkastumisen ja nyt ne onkin taas voimissaan. Hämmentävää ja ei niin kaivattua.

Aiemmin joka kerta riitelimme mieheni kanssa aina kerran kuussa ja joka kerta se riita tuli meille yhtä yllärinä ja joka kerta seuraavana päivänä taas saimme nauraa, että ohhoh lankaan mentiin taas, eli PMS-hirviön pauloihin. Kun PSM hallitsee kehoani, oikeasti tekisi mieli jurnuttaa yksinäisessä luolassa ja jostain syystä alasti, kaikki vaatteetkin jotenkin ottaa kupoliin ja tuntuu iholla nahkealta. Siihen kliimaksina aina armoton migreeni, pöhötys ja järjetön syömähimo ja tuon himon vuoksi saa laihduttaa ainakin kuukauden, kun yhden vuorokauden aikana on tullut kerrytettyä se 5kg. 

Mitä  muuten sitten eilen söin, Omar-munkin, Lontoon rae-pussin ja Jättis-tuutin. Siis omituisia herkkuja, joita syön harvakseen muutenkin. Jättis-tuuttia ehkä kerran vuodessa, mutta eilen iski valtava himo. Ai niin ja söin myös hodareita, sopii nekin hyvin yhtälöön.

Lisäksi kun PMS oireet ns. alkoivat himmaamaan, paitsi se päänsärky, jokin sai hillittömästi himoamaan vaaleanpunaisia tunnelmia. Johtuen ehkä siitä, että oma nuhainen naamani on itsekin niin vaaleanpunainen. Kuitenkin olen kuvannut ja testannut kaikkea ihanaa ja hempeää kosmetiikkaa ja ollut  niiden pauloissa. Eli jokin pehmeäkin puoli voi asua PMS-hirviössä tai sitten hirviö hakee helpotusta ja muutosta  ollakseen itsekin pehmoinen, eikä niin kamalan jättivihainen ja samalla myös surumielinen yhtä aikaa.

Tämän ristiriitaisen postauksen myötä kuitenkin samalla haluan vinkata ihanista hempeistä punaisista ja vaaleanpunaisista kosmetiikkauutuuksista. Sillä, jos ne kuulkaas sytyttää ja samalla rauhoittaa PMS-hirviönkin, niin kyllä niissä paljonkin taikaa on. 😉


No mitkä ihanan hempeät kosmetiikkajutut minua sitten rauhoitti ja innosti. Sain suloisen yllärilähetyksen maahantuojalta, joka sisälsi mm. Shiseidon ja Max Factorin kosmetiikkaa. Kerrottakoon ensin tuosta Shiseidon nyt tulee pitkä nimi, Ultimune Power Infusing Concentrate eli suomennettuna energisoiva tehotiiviste. 

Testasin tehotiivistettä ensin niin, että laitoin toisen merkin kasvovettä alle, tuotteet eivät toimineet lainkaan yhdessä, vaan kaikki rullasivat pois. Testasin yksinään meikin alle Shiseidon Ultimune tehotiivistettä ja wow, näin toimii erinomaisesti. Shiseidon energisoiva tehotiiviste on aika ällistyttävä, sillä tavallaan miltei koen, etten tarvitse päivävoidetta lainkaan, niin loistavasti tehotiiviste kosteuttaa ja tekee ihon todella pehmeäksi. Tälläistä vaikutusta en aina saa kerrostamalla useitakin voiteita päällekkäin; kasvesi, seerumi ja päivävoide.  


Shiseidon Ultimune tehotiiviste todellakin tekee sen mitä lupaa, tekee ihosta energisoituneen, pehmeän ja joustavan, siis minunkin korppuihosta tuli todella pehmoinen. Peukut vielä pumppupullolle ja erittäin kauniille punaiselle ulkoasulle. 


Tehotiiviste on hieman hintava, 30ml maksaa Sokoksella aiempi versio 92,50e, mutta tulos on koko rahansa arvoinen ja toisekseen vain yksi pieni helmi tehotiivistettä riittää kasvoille. On hyvä muistaa, että edukkaampi tuote voi loppua hetkessä, kun laadukas tuote kestää kuukausia ja  ei näin olekaan niin hintava. 


Kaupoissa näillä näppäimillä. 


Toinen napakymppi on Shiseidon uutukainen Ever Bloom Eau de Parfum Sakura Art Edition tuoksu. Pidän todella paljon kaikista Shiseidon aiemmista Ever Bloom tuoksuista, mutta tämä on tuoksusarjasta paras omaan tuoksunenääni. 

Hienostuneenen pehmeä, kukkainen, puhdas tuoksu,  mutta silti pientä hentoa kirpeyttä ja makeuttakin löytyy. Uniikki tuoksu, joka on hyvinkin erilainen, kuin aiemmat kanssasisarensa. Kuinkahan tätä oikein kuvailisin, puuvillapelto, raikas pehmeä kesätuuli, joka tuo kukkapeltojen ja raikkaan ilman tuoksua vienosti kutoen ympärilleen. Enpähän ole vähään aikaan runoillut tuoksujen suhteen, mutta Shiseidon Sakura Art Edition tuoksu sai sydämen syttymään. 

Tuoksunuotitkin ovat muuten hieman erilaisia, kuin aiemmissa omistamissani tuoksuissa eli olisiko niissä se jokin special juttu.


Ensituoksussa kirpeä kirsikka, syklaamin kukka ja aina rakastamani bergamotti


Sydäntuoksussa Bulgarian ruusu, appelsiininkukka, kirsikankukka, kielo ja päärynä


Lopputuoksussa setri, vanilja, valkoinen myski ja synteettinen ja itselle täysin uusi nuotti Iso E Super, joka mitä luultavimmin on se nuotti, joka sulkee muut nuotit uskomattoman pehmään syleilyynsä ja jonka kerrotaan olevan nuotti, johon ihmiset rakastuvat sen uskomattoman pehmeyden vuoksi ja antaen tuoksulle erityisen samettisen vivahteen. 


Iso E Super yhdessä kauniine tuoksunuotteineen taikoo Shiseidon tuoksusta rakkaudellisen, kuin äidin syleily tai oman rakkaan lämpöinen halaus. Suosittelen kovasti tuoksuttelemaan ja tässä olisi erittäin oivallinen äitienpäivälahjatuoksu. Hintaa Shiseidon tuoksuilla on n. 60e 30ml tuoksupullosta. 


Tuoksu myynnissä alkaen 1.5 🙂


Sitten pari ihanaa uutuutta Max Factorilta. Tämä keski-ikäinen ainakin kaipaa meikkiinsä aina hehkua ja testaa ilomielin erilaisia hehkuvia uutuuksia. Miracle Glow Duo on erittäin mieluisa hehkua antava tuote niille, jotka hakevat hehkua meikkiin voidemaisesta tuotteesta. Lisäksi kultaa ei ole liikaa, vaan ”glow” on maltillinen, mutta näkyvä eli omiaan tälläiselle aikuisemmalle meikkaajalle. Kiva myös päivälookkiin. 


Miracle Glow Duon matampi highlighter on omiaan peittämään punakkuutta ja tuomaan valoa kasvoille. Todella kiva kombo, joista erityisesti tuo kultainen glow hehku on mieleeni, koska hehkua saa juuri kivalla, mutta ei liian räikeällä tavalla poskipäihin. 


Max Factorilta on myös tullut Colour Elixir Lip Cushion-huulikiillot,  jotka ovat hyvin samanlaiset, kuin vastaavat suosikkini Clarinsilta. Huulituntuma on erilainen, Max Factorin on pehmeän huulivoidemainen ja Clarinsin taas jämäkämpi ja hieman tahmeampi. Kumpikin hyvä, makuasioita, kumpi olisi suosikki. Ehkä Clarinsilla on hieman runsaampi pigmentti ja näissä Max Factoreissa huulivoidemaisempi koostumus, Max Factorin tuntuu todella kosteuttavilta eli kuivahuuliset varmasti pitävät näistä. 


Sävyjä on viittä erilaista ja itse tuumailin, että käyn hankkimassa itselleni vielä sävyn 30 eli sellaisen pinkin ihanuuden. Nämä ovat olleet niin Clarinseilta suosikkejani ja yhtälailla pidän näistä Max Factorin versioista. Helppoja käyttää, mutkattomia, saa kauniin luonnollisen sävyn huulille ja kiiltoa ja kosteutta. 


Allapa sitten edukkaan ja Tokmanneilla myytävän merkin pretty BY FLORMAR suosikkini, jotka poimin suht isosta testilähetyksestä. Kuvan pitkät huulipuikot eivät ole huulikiiltoja, vaan mattaisia nestemäisiä huulipunia. Nämä yllättivät laadullaan ja kostealla huulituntumalla ja runsaalla pigmentillä. Näistä tuli muuten mieleen Jeffree Star, mutta toki Jeffreen vastaavissa pysyvyys on ihan omaa luokkaansa, mutta toisaalta puhutaan myös ihan eri hintaluokan tuotteista. Kannattaa mennä näitä testaamaan eli Matte Liquid Lipstick ja toimii, kuin häkä!


Aurinkopuuterit on sarjassa loistavia ja niillähän loimme meidän kasarimeikkivideollekin aivan ällistyttävän päivettyneen lookin. Aurinkopuuteria ei tarvitse laittaa kerralla tosin niin paljon, kuin me teimme ja sävymaailmastakin löytyy erilaisia aurinkopuutereita. Ei kimallusta, ei metallisuutta, vaan Bronze Powderilla saa kivan luonnollisen aurinkopuuterihehkun. 


Baked Blush poskipunassa 09 Soft Coral on taas kauniin hento ja silti poskille kivasti hehkua ja punaa antava poskipuna. Yllätyin ja pidän kovasti. Baked Blush suosikki kuitenkin on 07 Hot Rose, joka on kuitenkin kokoelman helmi ja suurin suosikkini, ah miten kauniisti hehkuvia pigmenttejä tässä poskipunassa onkaan ja antaa luonnollisen punan lisäksi kaunista kimallusta, mutta ei kimalla liikaa. Tälläistä poskipunaa olen kokoelmiini kaivannutkin. 


Luomiväritkin yllätti, jotenkin mielikuvissani kuvittelin, että olisivat jauhomaisia, mutta eipäs olekaan, vaan samettisia, mutta toki hentoisemmat pigmentit, kuin vaikka Urban Decayllä, mutta taas se hinta, se hinta. Suosikit valkoinen ja kimallusta sisältävä 002 Bright Nude ja Quartet Eye Shadow 02 Rose Dream ja paletista kaikkein punaisin sävy on todella upea. 


Sarjan lopullinen luomivärisuosikki kuitenkin ehdottomasti on 02 Golden Party Stars Baked Eye Shadow, kyseinen luomiväri antaa jumalaisen kultaisen lookin ja lisätessä vähän,  kaunista kimalletta tai lisätessä enemmän, kunnon kultaisen juhlameikin. 


Koosteena voisin todeta, että pretty BY FLORMAR meikeissä on todellisia yllättäjiä ja helmiä. Kannattaa siten poiketa Tokmannille ja poimia omat suosikit, tästä raikkaan raidallisesta turkkilaisesta meikkisarjasta. 

Ai niin ja vielä lisäys tähän moninaiseen postaukseen, joka ei aiokaan pysyä hallitusti koossa yhdessä aiheessa, niin läppärinikin on selvästi erittäin viisas, se nimittäin puhuu minulle avaruuskieltä. Vai mitä olette mieltä, henkilö, jonka toiveammatti  on pienestä pitäen ollut astronautti ja koska tuo uravalinta ei lähtenyt ns. lentoon, niin katsoo haaveissaan jopa B-luokan scifi-ohjelmat ja kuvittelee olevansa avaruudessa ja sitten avaa läppärinsä ja läppäri viestii näin, kuva alla.  


Eli tämä on kyllä kohtalo ja mietin pitäisikö jäädyttää itseni jotenkin, että aidosti tuo matka kuuhun voisi olla mahdollinen minullekin? Tosin ei kuu oikein kiinnosta, sehän on vähän tylsä mesta, ennemmin kaipaisin planeetoille, joissa on alieneita. 


Mietin tässä miten nainen voi samassa postauksessa tai hengenvedossa puhua ”scifiä”, kosmetiikkaherkuista ja PMS-oireista ja nakkisämpylästä, no kevyesti voi, sillä me naiset olemme niin monimutkaisia olentoja, kuin PMS-oireissa pahimmillamme tai noin muuten parhaimmillamme. 


Miten siellä, kun PMS iskee, muuttaako se sinua jotenkin ja tuleeko sinusta myös samalla kaikenlaisia herkkuja himoava ahmatti? Hih näettekö teitä kaikkialla puhuttelevia viestejä, kuten tuossa läppärikuvassa, suorastaan kuin kohtalo? Kolahtiko punainen ja vaaleanpunainen kosmetiikka ja jos kolahti,  niin mikä erityisesti innosti? 

Upeaa perjantaita kaikille <3



*Postauksen kaikki kosmetiikka saatu pr-näytteinä, kuten myös essien upea hoitolakka kynsille, josta kirjoitin aiemmin täällä. 






24 thoughts on “Se olikin PMS, mitä tuli ahmittua, ihanaa kosmetiikkaa ja läppäri puhuu minulle!”

  • Mulla alkoi menkat tänään ja oli pari päivää ihan järkyttävä PMS, tuli vähän räyhättyä miehelle…ja pari kertaa myös lapsille. Tunnistin kyllä, että kyseessä on PMS ja mainitsin tästä myös perheelle, että sen takia räyhään. Ristiriitaista tässä oli se, että saman aikaisesti lanseerasin verkkovalmennustani "Myrskyn sydän- kuinka pysyä rauhallisena lapsen saadessa raivarit" ja itse tosiaan olin aivan keskellä myrskyn sydäntä pari päivää. Nyt ei enää raivostuta, mutta olo on aika tyhjäpäinen, kun menkat alkoivat. Kyllä tämä taas tästä, muutaman päivän päästä on taas olo freesi ja olen hyvässä flow-tilassa.

    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    • Juu se pari päivää on kyllä aivan karmeaa ja silloin ikään kuin suustakin katoaa suodatin! Se ärripurrin määrä, oikeasti luolaan pitäisi omaan rauhaa viskata hih.

      Totta muuten, hyvin kuvattu tuo tyhjäpäinen, kun menkat alkaa olo on aina mälsä, sellainen tylstynyt, vähän kuin zombie. Kyllähän tämä aina tästä, kunnes taas sama kierre alkaa.

      Ihanaa sunnuntaita Heli ja zemppiä <3

  • PMS oireita nolla, mutta tuon ahmimisen kans on kyllä tekemistä. Juuri porukka lähti täälä päivälliselle, mutta jätti mut yksin rypemään, sanoisiko "ittesäälissä". Sitä se teettää, ku syöö ittensä kipeäksi ja luuloo, jotta ruokaa on viimeisen kerran tariolla hihhih🤣
    Mielettömän hyvää ruokaa ne täälä osaaki teherä 🎂 ja mitä ihania kakkuja jäläkkäriksi 👍
    Mukavaa viikonloppua Sinulle Tiia 💥😘😘

    • Ihana sinä ja miten sitä aina välillä erehtyykin luulemaan, että sitä ruokaa on viimeisen kerran tarjolla, hih. 😉

      Kakut, oijoi eilen söin kakkusta. <3

      Ihanaa sunnuntaita ma-te <3

  • Oli tosiaan kattava postaus, mutta me naisethan pystymme keskittymään moneen asiaan yhtäaikaa 😉
    Luonnollisestikaan minulla ei enää ole PMS-oireita. Harmi, sillä houkuttaisi käyttää tekosyynä moneen juttuun.
    Vakavasti puhuen tämä postaus auttoi muistamaan asioita ja asettumaan nuorempien asemaan.
    Kaikkea mukavaa viikonlopppusi!

    • Hihi nyt oli paljon asiaa mielessä. 🙂 Mutta jokainen voi toki postauksesta poimia sitten ne mieleisensä.

      Ihanaa sunnuntaita Kirsti Kaija <3

  • Huh! Sinulla on PMS oireena migreeni. Sitä eniten kauhistelen. Kun on niin rankka kipu. Minulla oli jostakin syystä aurallisena molemmat raskausajat.No, PMS saa syömään ja tuhdisti. Ja yllätys – saa minut siivousintoiseksi. Niinpä kerran kuukaudessa tulee siivottua. Omistautuneesti. Ihme ja kumma PMS ei vaikuta juuri mielialaani. Tai sitten ärjyn tasaisesti läpi kuukauden. Tiedä häntä. Mies tietäisi.Max Factorin glow vaikuttaa lupaavalta. Olen etsinyt kasvoille sitä tiettyä hehkua ja kuulautta monesta merkistä. Kokeilen.Mukavat viikonloput sinulle!

    • Auraa ei ole, mutta oksennus saattaa tulla ja vie ihan sänkypotilaaksi, mmrrr. siksi näitä pillereitä taas aloin popsimaan, ettei näitä oireita tarvisi kärsiä, mutta ei taida käydä näin nytkään, kun ne menkat kuitenkin alkoi.

      Kannattaa mennä tuota Max Factorin glowta kokeilemaan vaikka ihan kotimarketissa, siinä on ihana hehku, mutta ei liian ärtsy, tosi kiva tuote. 🙂

      Ihanaa viikonlopun jatkoa Marja <3

  • Ku alotin minipilsut, ni mulla ei oo ollu kuukautisia sen jälkeen ja kyllä on elämä mukavaa nyt! En varmasti lopeta näitten pillereitten syöntiä ikinä! Tai ehkä sitte 60v, ku siihen ikään mennessä ois kaiken järjen mukaan pitäny loppua jo semmonen toiminta kropassa. 😀

    • Sama oli edellisellä merkillä ja muuten nautin, mutta kuivatti täysin limakalvot, kuin ois mummovuodet ja lopetin ne ja ei ollutkaan mummovuodet, no aloitin uudet ja nyt alkoi menkat, höh.

      Ihanaa sunnuntaita ja on se vaan niin mukavaa, kun menkkoja ei ole. 🙂

    • Hei sama homma ja mikä toi siivoamisjuttu muuten on, täälläkin iskee tuolloin aina siivoamisraivo, hih. 😉

      Ihanaa sunnuntaita Outi <3

  • Mulla ei PMS:ää ole ja aikaisemmin kuukautisista olen varsin helpolla selvinnyt, mutta ennen raskautta kuukautiskivut alkoivat kerta kerralta muuttua entistä sietämättömimmiksi, johon syy varmistui viime syksyn umpparileikkauksessa; endometrioosi. :/ En siis mitenkään innolla odota, että sama tilanne taas alkaa uudelleen – toivottavasti minipilsut auttaisivat tähän puoleen ja säästyin ainakin hetken aikaa noilta kivuilta..

    Rentouttavaa viikonloppua <3

    • Toivottavasti raskaus olisi vaikuttanut asiaan niin, ettei endometrioosi uusiutuisi, olen ymmärtänyt, että se on todella kivulias ja tietenkin muutenkin monella tapaa ikävä sairaus.

      Ihanaa sunnuntaita Mira <3

  • Paljonhan tuossa oli asiaa. Shiseidon tavallinen EverBloom on yksi suosikeista, mielenkiitoista nähdä tuo uutuus ja kokeilla. Appelsiininkukka ja vanilja yhdessä on niin mun lemppareita! Täällä on mnenossa kuumat aallot, PMS monen päivän migreenejä en kyllä kaipaa, saa nähdä pysyvätkö poissa. Saishan niistä tosiaan siivousenergiaa… Puolensa ja puolensa kaikella. Syömisessä en ole huomannut mitään eroa, tuntuu että kuumat aallot laittaa syömään kaikkea epäterveellistä…:))

    • Hih oli paljon asia kyllä, tätä tämä naiseus ja flunssaan pystyyn kuoleminen teettää. 🙂 Shiseidon Ever Bloom tuoksut ovat kaikki ihania, mutta siinä missä alkuperäinen on jopa aavistuksen voimallisen kirpeä, niin tämä on uutuus on fantastisen pehmeä, tätä voisi sanoa höyhenpilveksi kukkakedolla, ihan fantastinen tuoksu ja pullon liukuvärjäys taas kerran on upea.

      PMS muuten aiheuttaa siivousraivoa, se on merkillinen juttu, mitä ihmeen luolanaisen pesää sitä silloin siivoaakin.

      Voi eih meinaatko, pms on kuin kankkunen, silloin ei syömisessä ole mitään rajoja ja olo on inhan turvonnut.

      Kivaa sunnuntaita ja oi mene tuoksuttelemaan tuo Shiseido ja sehän rantautuu kauppoihin 1.5. <3

  • Voi harmi tuota migreeniä..on sitten pahuksen moinen vaiva ja toki kaikki muutkin mitä PMS tuo mukanaan:) Tsemppiä sinne♥ Kivan oloisia tuotteita! Leppoisaa viikonloppua♥

  • Täällä kärvistellään flunssan jälkimainingeissa, ottaisin mieluummin ne PMässät : ) Minulla aika vakiokuvio, paria päivää ennen ärsytyskynnys nousee ja saattaa tulla suukopua puolison kanssa ja sitten aina on punaiset Buranat, joilla selvitäänekat päivät. Makeata on myös oltava varalla, suklaa on paras lääke PMS-vaivoihin! Olipa kaunis tuo Shiseison pullo, olisiko tuota ollut tuoksuteltavana Megastarilla?

    • Juu ehkä pms mieluiten, mutta flunssa ja pms yhtä aikaa, olen niin raato tästä pitkittyneestä flunssasta. Toivottavasti siellä menee nopeaan ohi, eikä tule jälkitauteja. <3 Punaiset Buranat muuten on ihan parhaat!

      Eikö olekin upea tämä Shiseido ja Heli kannattaa tuoksutella kaikki. Muistan, että rakastat muuten Pradan Candy tuoksu ja Pradalta on tullut uusi aivan ihana ja raikas Candy tuoksu, jonka pullo on mielestäni sarjan kaunein, siinä on jotenkin upeaa vintage henkeä. Eli muista myös zekata se tämän Shiseidon lisäksi.

      Kaunista sunnuntaita Heli <3

  • Kaikkea voi laittaa samaan postaukseen, ihan parasta. 😀

    Hei, I SO FEEL YOU! Anteeksi, että huudan, mutta minulla on PMS. Tai oikeastaan se alkaa jo hellittää. Kuten migreenikin, joka kesti taas vaivaiset 3 pv tauotta, lääkkeistä huolimatta. PMS, migreeni JA flunssa, jee! Aloin katsella jo juna-aikatauluja "sillä silmällä" (no en oikeesti, jos joku luukee näitä kommentteja).

    Hassuinta tässä on, että migreeni ylipäätään, mutta lisäks tämä premenkkamigreeni on puhjennut vasta tänä talvena, eli 45v. Liittyykö jotenkin hormonijuttuihin ikääntymisen myötä? En tiedä. Mutta saatanasta tämä on. Että voimia nainen, tiedän tunteesi.

    Miettein hän, joka toivoo voivansa viettää kuukaudestaan kaksi viikkoa autiolla PMS-saarella.

    Ihanaa kosmetiikkaa, ihanat kuvat taas. Sormenjälkitunnistin lakkaa yleensä toimimasta x-käyttökuukausien jälkeen. Jaa mistä tiedän?

    Ihanaa viikonloppua murunen ♥

    • Nainen voi kirjoittaa ihan kaikesta ja siis minuutissa mielihän ehtii seikkailla jo vaikka missä. Mutta tosiaan flunssassa räytyessä olen valtavasti saanut iloa juuri kosmetiikan testaamisesta ja näistä ihanista purkeista. <3

      PMS ja flunssa, hei kuinka pohjalla sitä voi olla. Oikeasti ketuttaa jo sekin, että koti on ihan koirankarvoissa, koska imuriin en ole jaksanut tarttua viikkoihin ja kultaisestanoutajasta lähtee… Ahdistaa jo tervehtyäkin ja ryhtyä tuohon urakkaan.

      Ok, täällä on aina ollut tuo pms migreeni ja nuorena en tajunnut, että se oli pms, kerrankin otin jopa apua 8 Buranaa yhden päivän aikana, eikä se kuin loiventanut migreeniä. Nykyään syön Clotamia, joka auttaa migreeniin, mutta omg, aiheuttaa virtsisoireet. Nainen ei vaan voi voittaa!

      Sormenjälkitunnistin toimii, mutta läppärini puhuu minulle scifiä ja minähän olen aina halunnut avaruuteen, joten tämä oli aika mainio kuje läppäriltä.

      Ihanaa sunnuntaita ihanuuspakkaus <3

  • Mie olin oikea PMS-kostaja ennen hormonikierukan hankkimista. Ei niin pientä asiaa, etten saanut aikaiseksi raivokohtausta, astiat lenteli ja varpaat oli mustina kun kiukuissani potkin seiniä…mutta tosiaan kierukka rauhoitti.
    Sitä nelivitosena haaveili, että jee kohta tulee menopaussi ja loppuu tämä p**ka, mutta eihän se nyt NIIN HELPPOA voi naisen elämä olla.
    Vaihdevuodet kun alkoi, niin taas löytyi se pirullinen hirviö jostain sisältä! Gyne vain totesi, että sulla on varmaan ollut rankat PMS-oireet, yleensä vaihdevuodetkin on sit vaikeemmat.
    Kiitos vain luojalle kuka tai mikä hän/se sitten lieneekään. Naisen elämä on ihanaa.
    Onneksi Menopaussimonsteri rauhottuu estrogeenillä, mutta olisihan se kiva joskus ihan luomuna elellä ja silti olla ihmismäinen.

    • Huh tuttua ja aina riita silloin ja lapsillekin piti juuri silloin mennä inttämään huoneiden siivoamisesta ym. oikea sellainen itkuraivo.

      Oikeastiko onko vaihdevuodet sitten rankemmat eli ei valoa tunnelissa, apua!

      Niin minustakin olisi ihana olla luomuna, ajatuksena jo hormonien syöminen, siinä vaan on jotain väärää, mutta silti pakko on.

      Zemppiä hurjana Suttastiina ja kiitos kun jaoit kokemuksesi. <3

Vastaa käyttäjälle Suttastiina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud