”Häpeän” eli oman vartalon kanssa oppii elämään

Huomenna on äitienpäivä  ja ajatuksena on mennä miehen äitiä tervehtimään palvelutaloon ja syömään, vaikka kuulkaas ihan Burger Kingiä, koska tekee mieli eli ei tarvitse olla valkoisia pöytäliinoja ja skumppaa vahvistamaan äitiyden tärkeyttä. Lisäksi ajatus olisi mennä elokuviin ja niinpä varasin liput ”I feel pretty” leffaan, jonka uskon olevan myös miestä viihdyttävä ja meille kolmelle ”tytölle” jopa tervehdyttävää ja ajatuksia herättävää katsottavaa ja samalla  siinä sivussa mukiinmenevää viihdettä. 
Suoraan kuvattuna vuosirenkaat näkyy kyllä.
Paha on leffaa vielä arvostella, mutta tässä odotusarvot. Leffahan meinaan kertoo minun silmään ei edes ylipainoisesta vaan normaalista naisesta, mutta ei langanlaihasta (jenkit), joka on näkymätön kaikille. Mutta onko hän näkymätön siksi, että on normaalivartaloinen vai siksi, että häpeää itseään ja on tehnyt itse itsestään näkymättömän?

Olen itse ollut lapsena suorastaan langanlaiha ja hoikka aina tuohon nelikymppisyyteen asti. Tosin aina on maha retkottanut murkkuiästä asti ja ollut kipupisteeni ja nyt mukaan on liittynyt viisi leukaa. Tiesittekö muuten, että mahan ja kaulan suhde liittyy toisiinsa. No kuitenkin, omasin vielä hoikat käsivarret n. 42-vuotiaaksi, nyt harteillani heiluu allit ja muutenkin kaikki se sirous, mikä oli itselle tuttua on poissa.

Alhaalta kuvattuna koko komeus tai jos oikein allapäin on, koko karmeus!
Luonnollisesti asian tiimoilta on tullut kipuiltua monet kerrat, on outoa asua uudenlaisessa kehossa. Silti koen jatkuvaa kaksintaistelua siitä, että haluanko elää elämääni pinnistellen ja miettien koko ajan kehokuvaani ja syöden vähemmän herkkuja, vai haluanko nauttia suklaani ja olla mikä olen. 

Tähän kaikkeen toki terveysihmisillä olisi sanomisensa, mutta omat veriarvoni  näin pallompanakin ovat loistavat ja kolesterolikin on 4,7. Lisäksi toinen mummini eli 102-vuotiaaksi ja toinen on kohta 97-vuotias ja eivätkä he pyöreitä ns. ole olleet kumpikaan (pyöreä miten ärsyttävän alentava sanakin), vaan eivät myöskään mitään laiheliineja, vaan oikeastaan  juuri tälläisiä, kuin minä. Uskonpa jopa, että aavistuksen ”hyvälihainen” elää onnellista elämää, kuin vartaloaan ainakaan äärimmäisyyksiin riuduttava. 
Mutta se naiseus sitten… Myönnän, että vatsani on taas talven kotelovaiheen ja karhumaisen talvihorroksen kautta suurentunut äärimittoihin eli aina on se uusin tila, jota ei ole aiemmin saavutettukaan. Vatsani on ISO, niin iso, ettei sitä saa enää peiteltyä millään, onko ikinä saanut sitten peiteltyä, taitaa olla sekin itsepetosta. Sillä nuorena murkkuna, joku nauroi risteilyllä massulleni, ”on sulla Tiia hauska massu” ja  aiemminkin täällä olen kertonut, kun 17-vuotiaana seisoin bussipysäkillä ja aika komea poika sanoi (selvästi sisältä ruma), että ”oletko raskaana vai muuten vaan läski.” Molempi muuten ehkä hieman alentavaa sanoa 17-vuotiaalle, vaikka tuota teiniäiti viittausta en tuolloin edes oivaltanut, keskityin vain siihen paljastumisen hetkeen, että kipupisteeni eli pömppömahani oli paljastunut vieraalle. 

No mitä minun pallerot muille kuuluu, no ei niin mitenkään, mutta minulle itsellehän ne kuuluu toki. Tärkeäähän olisi, että olisi hyvä olo, mutta ei tietenkään nyt sitten ole, koska vartaloni on uudenlainen, vähän kuin alienin vartalo eli tähän pitää tottua. Toisekseen en voi massustani olla ylpeä, kuten silloin, kun olin raskaana. Kolmannekseen muistui mieleen vielä eräs muisto Porvoon Cittarista, jossa nuoret teinit tuijottivat mahaani ja kuiskivat ”katsokaa mikä maha”. Miltei menin sanomaan, että ”tulkaas kuulkaa sitten sanomaan, kun olette myöhäiselle iällä synnyttäneet peräkanaa pari mukulaa”. En sanonut mitään, vaan menin siipi maassa kotiin.

Mähän jatkun loputtomiin
En itse mieti lainkaan muiden kiloja, vaan ihmiset ovat minulle ihmisiä. Toki jos joku on aivan äärimmäisen laiha tai äärimmäisen lihava, voin toki pohtia, että terveydellisesti voi olla jo riskejä, mutta uskokaa pois, kyllä laiha ja ylipainoinen tämän itsekin tietää, eivät he ole tyhmiä, joille on muiden vastuu kertoa, minkälaisia heidän tulisi olla.

On todellakin tunnesyömistä ja tunnelaihtumista, kannattaa lukea Mariela Sarkiman erittäin avoin kirjoitus täältä ”En laihduta”.  Pointti kuitenkin on, että jokaisen ulkonäkö ja paino on niin herkkä asia, ettei siihen ole kenelläkään toisella sanomista, ei edes terveydellisessä mielessä ainakaan ulkopuolisilla ihmisillä. 

Olen jotenkin hirveän surullinen siitä, että ihmisyyttä määrittää niin kovin ulkonäkö ja painoasiat. Nyt olen alkanut näkemään ”aikuismallien” käyttöä erilaisissa mainoksissa,  ihan siis kuulkaa harmaahapsia, mutta onko heistä kukaan sellainen, johon  minä voin samaistua, no wow ei kuulkaas ole. Kaikki aikuisemmat mallit ovat tietenkin äärimmäisen hoikkia. Toki XL-malleja jo on, mutta he ovat taas todella nuoria. Missä on tavallisen suomalaisenkin naisen keulakuva, sanonko vaan, ei missään, ei näy missään, ei missään ole samaistumispintaa minulle, missään ei näytetä keski-ikäistä upeaa naista, jolla on hieman kiloja! En kaipaa ihailun, vaan samaistumisen kohteita. Eli jos olet harmaahapsi, et ole cool ja upea, ellet omaa suorastaan teinipojan vartaloa, ihan älytöntä!

Ylhäältä kuvattaessa voi jopa hämätä itselleen uuman tynkää
Haluaisin elää maailmassa, missä kehoaan ei tarvitsisi todistella, vaan voisi vaan olla ja hei tuntea olonsa silti viehättäväksi. Uskonpa, että ”I feel pretty” elokuva jakaa sanomaa, että tärkeintä on se, minkälaiseksi itsesi tunnet. Upeus lähtee ihmisen sisältä ei ulkonäöstä. Olen tälläisiin upeisiin ihmisiin törmännytkin, jotka ovat niin karismaattisia, että kaikenlaiset ulkonäölliset nyanssit heissä ovat toissijaisia. 

Tätä kohden haluan maailman muuttuvan ja olen niin väsynyt ikuisiin laihdutusteksteihin, vaikka onkin tärkeä aihe ja sparraa varmasti monia kohti parempaa oloa ja omaa kehotavoitettaan kohti. Siltikin toivon, että jokainen saisi oman kehonsa kanssa olla oma uniikki itsensä, eikä pyöreä tai säälittävä koominen koheltaja, kuten alimpana olevassa Nissen mainoksessa tai mainoksen pienet miehet yhtälailla hömelöitä pikkumiehiä! Mikä karmaiseva klisee tuo mainos onkaan. Kunpa laihoilta ei myöskään kysyttäisi, syötkö sinä mitään tai puututtaisi heidän laihuuteen. Tätä painorasismia saa kuulla, niin laihat, kuin ylipainoiset.

Maijun kanssa tykätään kuvata meitä alhaalta
Voin itse parhaiten, jos liikun, saan happea, syön terveellisiä juttuja ja kyllä myös sitä suklaata. Voin myös parhaiten, jos saan ylpeästi kantaa oman kehoni jatkuvasti miettimättä, näkyykö vatsa, näkyykö kaksarit ja mitähän muut minusta ajattelee, että tuo on tuollainen pyöreä keski-ikäinen perusmuija. Kyllä sitä voi itselleen olla julma, kehorääkkäys kaikkinensa on suurin synti, mitä itselleen voi tehdä ja siihen päälle itseinho. Kunpa itseään osaisi rakastaa oikein. 

Älkää ymmärtäkö väärin, paljon urheilevat ihmiset, jotka säteilevät hyvää oloa, kuten Vastaiskua ankeudella blogin Jenny, antavat meille kaikille hippusen omaa säteilyään ja toivoa, josko minäkin. Sitä ennen kuitenkin haluan olla vain minä ja löytää rohkeuden ensin sisimmistäni, katsotaan sen jälkeen se kroppa, josko sillekin olisi vielä jotain tehtävissä. 

Tähänkin kuvaan olin taas tyytymätön, koska on niin iso ja leveä pää! Mutta kun se pää on mitä on!
Niin harmittaa, tämä ulkonäkökeskeinen elämä, johon kasvetaan jo lapsena, etenkin me tytöt. Omat tyttäret ovat hoikkia, mutta kunpa heidän ei tarvitsi näitä miettiä, jahka heillekin kenties näitä kiloja kertyy, kuten mammalleenkin. Kaikki omaan kehoon miettimiseen liittyvä hukkaan heitetty energia, kaikki ne haukut, kaikki se suru, voimattomuuden tunne, kun ei osaa muutakaan, kuin syödä suklaata ja tätä pidetään inhottavana, etenkin jos olet ylipainoinen. Oi mutsi mutsi Elsa totesi hyvin, voiko ylipainoinen syödä vapautuneesti julkisella paikalla, kuten metrossa, ilman herättämättä paheksuntaa tai peläten omaa syömistään tarkkaillaanko sitä. 
Tässä kuvassa on niin iloista ystävyyttä ja yhteenkuuluvaisuutta ja meikä mietti ensin tietenkin tota kaksaria
Tiedättekö mikä tässä keski-ikäisyydessä erityisesti ottaa kupoliin, jos olet ylipainoinen, olet suorastaan näkymätön ja keski-ikäisyyden stereotypiä, eli minä täällä ja jos olet taas upea ja laiha, niin muut miettii, eikö tuo hyväksy ikäänsä ja yrittääkö olla joku puuma, tai onko se jopa mennyt laittamaan botoxia, eli siis keski-ikäinen ei voi ikinä voittaa. Meidän ”parasta päivää ennen” aikaraja meni jo.

Blaah, ei tehdä tätä itsellemme, siis itsellemme, vaan irtaudutaan stereotypioiden kahleista, mutta miten, ei hajuakaan, muuta kuin tekemällä ”I feel pretty” tyyppisiä leffoja pitämällä  itse meteliä asiasta ja pitämällä päämme pystyssä, sillä toimiva keho ja hymyilevä nassu on kuulkaas aikamoisen mojova juttu ja ihana asia. Tämä on vähän, kuin naisille äänioikeus, antakaa meille myös kehon oikeudet.

Maiju ja minäkin välillä kuvissa mietitään meidän ryppyistä dekoltee aluetta, mutta sitten Maijukin sanoo, ihan sama, ne on mun ryppyni.

Tällä viikolla muuten stadin keskustassa vihellettiin perääni, olin kuin en olisi huomannutkaan, sillä eihän sitä voinut olla aivan varma, että olinko se juuri minä, jolle sitten kuitenkaan vihellettiin. Olisipa sitten ollut noloa, jos olisin huikannut perään ja hymyillyt tai moikannut tai ylipäänsä reagoinut, jos vihellyksen kohde olisi sitten kuitenkin ollut joku nuori ja laiha. Vaikka satavarmasti en nähnytkään sellaista näköpiirissäni, mutta onhan tuo nuori ja hoikka voinut olla vaikka jossain korkeuksissa, jonkun talon parvekkeella vaikka, eli ihan varmuuden vuoksi kuljin tyynenä eteenpäin.


Rankkaa on ja yhteiskunnan paineet vielä rankemmaksi tekee, ilo ja oma minuus löytyy sisältä, mutta kyllähän sitä on välillä vaikeaa, sitä iloa saada ulos kumpuamaan, koska yhteiskunnan mielestäni kehoni on vääränlainen, eikä mahdu muottiin. Käykääs muuten kurkkimassa Ihana elämys ”älä mahdu muottiin” kuvaushommeleita, niistä varmasti voimaantuu ja tulee hyvä fiilis, ihan kaikille, kroppaan ja ikään katsomatta, lisää tälläistä kiitos. Minkäänlaisia muotteja ei edes tarvitse olla, vain erilaisia ihmisiä, kauniita kaikki omalla tavallaan. 


Niin odotan päivää, että on mainos, jossa on eri ikäisiä, eri vartaloisia ja eri rotuisia ja ihan kaikenlaisia ihmisiä, tälläisiä mainoksia on toki joskus jo ollut, mutta harvassa on kyllä edelleen mainokset, joissa esiintyy AIDOT ihmiset. Tässä mielessä mainosmaailma on aika tylsä ja turvallisuudenhakuinen. Kukaan ei uskalla ottaa SITÄ uskonhyppyä meihin erilaisiin ihmisiin. Aina valitaan, se kaunis, hoikka ja nuori joka paikkaan ja varmalla mennään.  Sitten, kun valitaan mainokseen ylipainoinen nainen, kuten Nissenin mainoksessa alhaalla, tehdään naisesta hölmö pieniä miehiä ahmiva idiootti.

Miten siellä, oletko kamppaillut koko ikäsi kehokuvasi kanssa tai myöhemmin muuttuneen kehokuvan kanssa. Mistä saat voimaa siihen, että epätäydellisyys on mielenkiintoista ja rohkeutta siihen, että olet juuri hyvä sellaisena, kuin olet. Tämä muuten jos jokin, on yksi tärkeimpiä sanomia, mitä me äiditkin voimme antaa perintönä jälkikasvullemme, ”olet täydellinen juuri sellaisena, kuin olet, rakastan sinua. <3”


Upeaa lauantaita ja aurinkoista äitienpäivää myös äideille, mummeille, sijaisäidille, äitipuolille jne. kaikille. <3


Alla Nissenin hyvin outo mainos… joka hämmensi ja alla ”I feel pretty” traileri, josta tulee älyttömän hyvälle tuulelle, vaikka Amy Schumer onkin omaan silmääni täysin normaalipainoinen nainen, tärkeintä on Amyn ja ”I feel pretty” elokuvan sanoma<3



53 thoughts on “”Häpeän” eli oman vartalon kanssa oppii elämään”

  • Ihana kirjoitus ja ihana, upea ja kauniisti keski-ikäinen nainen sen takana ❤️ Kuin omia ajatuksia olisi lukenut.
    Olen itsekin jälleen "pyöreä" niiden väliin mahtuneiden fitnessvuosien jälkeen. Välillä kipuilen tätä asiaa yleensä en. Hoikkuus ei tuonut onnea, se että muokkasin itseäni muiden odotusten mukaan vielä vähemmän. Nyt ajattelen enemmän asioita terveys edellä kuin ulkonäön kautta. Liikun sen mikä tuntuu hyvältä ja mitä tunnen kaipaavani. Syön hyvin ja monipuolisesti Herkuttelen ilman valtavaa syyllisyyden taakkaa.
    Olen onnellisempi nyt kuin joitakin vuosia sitten, mutta tuskin yhtä ihailtu tai arvostettu. Pitääkö sitten olla? Ei minusta, jos itse on itseensä tyytyväinen. Mutta näkymätön en minäkään halua olla. Haluan olla arvostettu omana itsenäni ja ihmisenä, en vaatekoon, ulkonäön tai painon mukaan.

    Ollaan me ihania, me keski-ikäiset naiset ❤️ Vihellyksen väärtejä..

    • Olen itsekin saanut sen todeta, että hoikkuus ei tuonut onnea, aina yhtä epävarma ja vääränlainen. Itsevarmuus lähtee kyllä syvältä sisältä.

      Uskon, että arvostus lähtee itsensä arvostuksesta. Lisäksi ikä on armoton kaikille, joten ihailu loppuu kuitenkin joskus. Hirveän monikerroksisia juttuja nämä ja valmista ei tule. Mutta mitä enemmän rapistuu, sen helpompi on päästää irti. Ei myöskään ole klisee, että hyvä ihminen on kaunis ja itseensä luottava muille upea. Klisee myöskin, mutta upeinkaan kuori ei ole mitään, jos sisin on ruma, vaikka sekin kumpuaa yleensä epävarmuudesta sekin. Jos uskaltaa avoimesti näyttää sydämensä ja puutteensa, se jos mikä on kaunista se.

      Ihanaa äitienpäivää Sanna��

  • Mun kroppa muuttui merkittävästi jo tasan 29 v sitten kun sain esikoiseni.
    Sen koommin en ole 49 kiloa painanut 😀 Mutta iän myötä olen oppinut armollisemmaksi, edelleenkin näen kaikki epäkohdat mutta tiedostan myös että jos valitsen suklaan ja irtarit rahkan ja marjojen sijaan, saan itse kantaa kiloni enkä saa kiukutella ylimääräisiä kiloja. Tai saan mutta voin syyttää niistä vain itseäni.
    Mulla myös +40v alkoi kertymään myös vatsaa ja se on kurja kun sitä ei tosiaan voi oikein peittää. Nyt olen muutaman kilon saanut pois mutta vielä olis 10 rutistettavana. Huokaus. Mutta syön kyllä myös suklaata tai juon lasillisen skumppaa jos haluan, liian ehdoton ei saa olla. Kyllä näillä kilometreillä saa jo vähän eletty elämä näkyä, pääasia että on hyvä olla. Jos ei oo, silloin täytyy tehdä ehkä korjausliike kuten itse jouduin tekemään. Minä näen kuvissa kauniin, elämäniloisen ja onnellisen naisen tai kaksi, Maijun kanssa ootte kyllä ihan onnellisuuden lähettiläät ♥

    • Kyllä se on täällä 10-vuotta ja 10kg ja toivottavasti se lukema nyt edes pysähtyisi. Ikä on armoton, mutta se on sitä kaikille.

      Valitsen mieluiten suklaan kuitenkin, koska en haluaa käyttää kaikkia hetkiä vain mitä uskallan suuhuni laittaa. Itseään kuitenkin kiloistani saan syyttää.

      Minulle olet kaunis ja sydämellinen nainen, voiko olla kauniimpaa.

      Ihanaa äitienpäivää 😘

  • Mä olen kai ollut yläaste ikäisestä asti isompi kuin muut, tai ainakin mua on haukuttu aina isoksi. Nyt kun katselen kuvia tuosta ajasta, niin en kyllä näytä mitenkään isolta. No raskaudet teki tehtävänsä ja kokkimies hoiti samalla ruokapuolta ja kukapa sitä osaisi niistä herkkuruoista kieltäytyä. En minä ainakaan. Mun mies on se ihminen, joka on saanut minut uskomaan, että olen hyvä juuri tällaisena kuin olen. En koskaan ole kuullut itsestäni mitään negatiivista häneltä. Kun on ollut toisen kanssa kohta 27 vuotta ja aina on ollut sellainen olo, että on hyvä ja kaunis, siihen alkaa vähitellen itsekin uskomaan.
    On kyllä päiviä kun en usko ja niinä päivinä olo on kyllä tosi kurja.
    Sun kuvat on kultaa niin kuin sinäkin. Ens kerralla kun nähdään niin tehdään sellainen masutervehdys, hierotaan meidän möhömasuja yhteen. Mieti, mitä timantteja meidän masuissa on kasvatettu…hyvä me!
    Ihanaa äitienpäivää sinullekin Tiia <3

    • Kyllä rakkaus ja se, että oma rakas hyväksyy, sillä on suuri merkitys.

      Joskus sitä täytyy ja sieltä taas noustaan ja jos se ei olisi kilot, se olisi niin joku muu asia.

      Outi me niin tehdään ensi kerralla mahamoikkaus.

      Ihanaa äitienpäivää 😘

  • No voi hitsi.. kerrankin voin pistää paremmaksi, mutta en taida julkaista kuviani.
    Mutta oikeesti, ihan kauniita leidejä olette.
    Aurinkoista Äitienpäivää ja ihanaa viikonloppua teille molemmille♥

  • Voi että, ihana kirjoitus ja kuvat.
    Mä olen nuorena ollu laiha. Raskaudet toi kiloja, jotka ei lähtenytkään helpolla. Enkä kai oikein kerinny neljän lapsen arjessa niitä ajatellakaan. Nyt tässä reilun vuoden sisään paino putosi 11 kg. En tiiä miks. Oli kiirettä veljen hoitamisessa ym. Salillaki tuli käytyä.
    Nyt painoa on tullu kolme kiloo takas, veljen kuoleman jälkeen ja se vähä vaivaa. Samoin kuntosali on ollu jäissä jo kolme kuukautta, kun en oikein ole ollut kunnossa. Sairastan menieren tautia ja juuri tämä elämänmuutos, kun veli kuoli, on ilmeisesti tuonut stressiä, joka taas vaikuttaa meniereen.
    Mutta ollaan sellaisia, kuin ollaan. Annetaan allien heilua ja reisien olla paksuja. Kunhan sais olla terve ja onnellinen.
    Ihanaa äitienpäivää sinulle Tiia.
    >Leena

    • Voi Leena💙stressi ja suru ovat kyllä yksiä suurimpia asioita, jolloin ei vaan jaksa miettiä vaikka mitä suuhunsa laittaa. Täysin ymmärrettävää, älä ole itsellesi liian ankara. Terveellisestä kehosta todellakin jo saa olla onnellinen. Ikävää kuulla myös tuo Meniere, se on raskas sairaus ja kun kohtaus voi iskeä milloin vaan.

      Ihanaa äitienpäivää ja voimia Leena💖

  • Kun näin trailerin, niin täytyy sanoa, että juuri sinä tulit ekana mun mieleeni. Näin niin paljon samaa tässä tytössä. Kuin sinussa. ❤️ Hyvä leffa, tykkäsin ja nauroin.

  • Olen kuin mummoni aikoinaan; pieni ja pyöreä. Äiti kuoli nuorena eli en voi tietää minkä kokoinen hän olisi ollut mun ikäisenä. Koko ikänihän olen ollut pieni ja pyöreä, no välillä laihdutin ja olin normaalipainoinen ja silti mun elämässä oli ongelmia, ups.
    Mun elämässä on paljon kipuja ja olen usein yrittänyt saada niihen apua. Lääkäri sanoo, että rouva kiltti olette lihava ja teidän täytyy laihduttaa, joo mä tiedän. Vaikea liikkua, jos aina koskee ja nukkua ja …ja . Ruoka antaa lohtua kipujen keskellä, yöllä ja päivällä. Jos en saa kipuja pois, en vaan jaksa liikkua säännöllisesti ja ajatella ruokaa ja juomaa järkevästi. Eli olen ympyrässä, joka vaan lihottaa mua, vaikka muuta haluaisin.
    Taas menin asiasta ohi, anteeksi. Todella haluaisin nähdä vaatteita myös mun ikäisille ja kokoisille, koska pakko on vaan vaatteita pitää ja ostaa, mutta ei…
    Kiitos Tiia taas hyvä kirjoitus ja anteeksi mun sekoilusta! Aurinkoa elämääsi! <3

    • Ikävää kuulla, että olet menettänyt äitisi nuorena, olet kaivannut häntä varma moneen otteeseen.

      Niin oikeassa olet, vaikka laihduttaisi, ei laihtuminen poista ongelmia, jotka sydäntä riivaa.

      Et mennyt lainkaan ohi ja näin se menee, ruoka lohduttaa ja lisää myös tuskaa, ikuinen oravanpyörä täälläkin.

      Sama juttu, kunpa yritykset uskaltaisivat luottaa tavallisen naisen voimaan ja meillä jokaisella on varmasti oma hieno tarina kerrottavana, jokainen on mielestäni mielenkiintoinen. Kaipaan samaistumispintaa, tämän ikäinen ei enää ihaile.

      Sydämellistä äitienpäivää ihana Marketta. 💖

  • Iso kiitos Tiia! Rehellinen ja aito kirjoitus joita nykypäivänä kaivataan.
    Rehellinen olen minäkin, olen ollut aina hoikka. Pienenä laiha ja koulussa pojat haukkuivat luuviuluksi. Paino pysyi raskauksienkin aikana – tai siis palautui niiden jälkeen aina ennalleen. Mutta mulla kiloja tuli lisää niillä main kun täytin 50 ja nyt olen yrittänyt pitää ne sillä tasolla. En kuitenkaan ajattele, että se asia olisi elämässäni pääasia, tykkään syödä hyvin, kokkaan paljon, rakastan munkkeja ja välillä suklaatakin. Mutta tarve elää terveellisesti on läsnä vahvasti. Osittain siihen vaikuttaa korkea kolesterolikin, jota on pidettävä kurissa. Ajattelen myös niin, että pyrin terveellisillä elämäntavoilla ja liikunnalla tekemään itse kaiken sen mahdollisen mitä voin, niin että pysyisin myös terveenä vanhetessani.
    Tämmöisiä mietteitä täältä…
    Ihanaista äitienpäivää sinulle! <3
    Maarit

    • Hyviä mietteitä ja väkisin vartalo muuttuu, kun tulee ikää ja hyvä on vartalostaan pitää huolta. Kuten kerroit, ei voi voittaa ja lapsena varmasti jokainen meistä on saanut haukkuja osakseen, aina kiusaajat jonkun kipupisteet löytää.

      Ihanaa äitienpäivää Maarit 😘

  • Taas niin tärkeö kirjoitus, Tiia. Minusta sinä olet niin nätti. Tuossa kuvassa, missä olette Maijun kanssa, oikein loistatte.. Lisäksi te olette niin rohkeita ❤️, etten voi kuin toivoa, että olisinpa minäkin.

    Minä olen vaihdevuosien ja tämän alakulon yhteydessä miettinyt kaikenlaista. Olen kirjoittanut jo paljon ylös, kun ajattelin tehdä videon asiasta. On vaan niin raskas aihe, että en tiedä, miten sen saan tehtyä.

    Nyt luin Sarkiman tekstin ja tulin surulliseksi, siitäkin. No saman tien, kun siirryin YouTubeen, hyökkäsi silmille Sita Salmisen video aiheesta ”rakastathan sun vartaloa” tjsp. En kyennyt tuota videota katsoa kuin pari minuuttia ja kyynelhanat oli avattu täysin. En katsonut sen pitemmälle. Suretti nuoret, jotka kamppailevat tällaisten asioiden kanssa. Siinä samalla muistelin ja surin 20-vuotiasta itseäni, joka ei vielä 50-vuotiaana ole oppinut kelpaamaan itselleen. Itseinho on tuttu tunne. Se on kipeä ajatus ja edessä taitaa olla pitkä tie opetella olemaan itselle armollinen, anteeksiantavainen ja rakastava.

    Aurinkoista äitienpäivää ❤️!

  • Ai niin ja kyllä, olisihan se kiva nähdä oikeasti eri kokoisia ihmisiä mainoksissa, mutta se lienee turha toivo. Eihän pienille ja pyöreille edes tehdä vaatteita. Lyhyille ja hoikille kyllä, heitähän oikein kutsutaan kauniilla nimityksellä ”petite”, mutta mitä on lyhyt ja pyöreä tai lyhyt ja vähän normaalia pyöreämpi?

    • Ymmärrän niin hyvin Heli ja aikamoisessa suossa sitä on ruvetty, viittaan siihen yhteen aiempaan tekstiini. Ei ole helppoa tämä ja hormonit antaa vielä lisämaustetta.

      Kuten olen aina sanonut, minulle olet järisyttävän upea nainen, sinussa on sitä jotain, uskomatonta sielukkuutta ja herkkyyttä.

      Voi elämän kevät, näitä vaatemarkkinoitakin, joskus olisi helpompaa asua jenkeissä, josta kaiken kokoiset löytää vaatteita itselleen.

      Sydämellistä äitienpäivää Heli ihana💖

  • Näissä samoissa mietteissä olen itsekin tässä ollut ja vellonut. Ilman suurempaa kaksariakin itseinho on joskus liiankin suuri mutta itseni vähättely on periytynyt varmasti äidiltäni joka ei koskaan ole osannut itseään arvostaa.
    Oikein ihanaa äitienpäivää sinulle. Olemme upeita juuri sellaisina kuin olemme ja se riittää, näin koitan aina välillä itselleni sanoa.

    • Luinkin postauksesi ja on hienoa ja rohkeaa, että olet hakenut terapiasta apua. Uskon myös, että tälläinen voi ihan periytyä geeneissäkin.

      Niin minäkin koitan itselleni sanoa, välillä onnistun ja välillä en, minä riitän ja täydellisyyttä ei ole olemassakaan.

      Haleja Nanni ja hyvää äitienpäivää 💖

  • Voin Tiia, ihana kirjootus ❤ Mä olin teininä ihan liian laiha. Sitten 19-vuotiaana sain esikoisen, ja paino ja kroppa alkoi tasaantua. Aina olen jojoillut painoni kanssa, mutta nelikymppinen ilmestyi maha. Ja jojoilu vaan paheni. Syöt sitä tai tätä, maha on se joka reagoi suuntaan tai toiseen. Ja mieli sen mukana! Alkuvuodesta aloitin kolmoishermosärkyyn lääkityksen, ja taas mennään… Alkuun tuli kova turvotus ja paino nousi. Ja mieliala sen myötä laski. Kun nyt lääkitykseen on oikea annos mennyt jo jonkin aikaa, kroppa muuttuu taas kun turvotusta ei enää ole niin paljon. Mutta se maha, se sananmukaisesti roikkuu mukana vaikka muuten hoikka olen. Välillä järki sanoo, että olen hyvä ja kelpaan juuri tällaisena. Mutta ihmisen mieli on kummallinen, ei oaaa vaan olla tyytyväinen itseensä.

    • Kuulostaa niin samalta Meemu <3 Okei aina oli pikku pömppö, mutta ei se muille näkynyt vaatteissa, mutta sitten nelikymppisenä kroppa alkoi ns. tätiytymään täysillä.

      Lääkkeet muuten lihottaa ja kurjaa kuulla tuosta kolmoishermosärystä ja siitä, että joudut syödä lääkkeitä, mutta minkäs teet, kivun kanssa ei pysty elämään.

      Onneksi tuo turvotus on nyt poissa, mutta on tuokin sellaista vuoristorataa, kuten tämä naisen elämä. Joskus on niitä hyviä itsetunto-ja kauneuspäiviä ja joskus ihan päinvastaisia, voi meitä naisia.

      Koitetaan jaksaa tässä naiseuden kärrynpyörässä, ihanaa ja aurinkoista sunnuntain jatkoa Meemu <3

  • Hei Tiia! Edustat niin hyvin meidän tavallisten, mutta tarpeellisten ja ihanien naisien tuntoja näillä kirjoituksillasi! Minä olen just alkuvuodesta 50 täyttänyt nainen ja vaihdevuosien myllerryksessä miettinyt, että miksei nainen voi olla tyytyväinen itseensä ja elämäänsä…. Perusasiat kunnossa, hyvä aviomies, arvostettu ammatti, lapset jo omillaan, mutta mihinkään ei tunnu omanarvontunto riittävän. Liikaa painoa, vaatteet ei sovi, mitään ihmeellistä ei osaa tehdä ja sitä rataa. Kun osalla asiat on paljon, paljon huonommln… Täytyis osta arvostaa omaa elämää…. Näitä sun kirjoituksia kun lukee ja kommennteja niihin niin kummasti saa vertaistukea! Hyvä me keski-ikäiset kaikenkokoiset naiset, kyllä meitä tarvitaan ja ollaan rohkeasti esillä! Jatka näiden asioiden pohtimista, kiitos sinulle! Terkuin Päivi

    • Uskon, että kaikki tämä meidän miettiminen vie meitä kyllä kohti sitä tyyneyttä ja itsensä hyväksymistä. Lisäksi mitä enemmän rapistuu, jotenkin vapauttavampaa kaikki on.

      Niin totta ja jos vain yksin huutaisin tuuleen, niin täällä möyryäisin, mutta kun on teidän mieletön vertaistuki ja ymmärrys, etten ole todellakaan yksin, niin kyllähän vertaistuki helpottaa aivan silmittömästi. Ihanaa, että sinäkin koet näin ja kiitos niin paljon, kun tulit sen kertomaan. <3 Kyllä vaihdevuodet on naiselle aika paha rasti eli zemppiä meille. <3

      Ihanaa sunnuntain jatkoa <3

  • Postaus, jota ei vaan jaksa lukea loppuun saakka – ikuista valitusta.
    Kuvat 🙈

    • Sekin vielä, että kun muijat ei ole niitä kedon kauneimpia kukkasia niin pitääkö ilmeilemällä yrittää tehdä itsestään vielä kamalamman näköisiä? Yleensäkin näyttää olevan tapana irvistellä kuvissa.

    • Ei kaikille voi aueta, etenkään, jos ei lue koko juttua, mutta hei mahtavaa, että jaksoit jättää kommentin ja vielä hymiönkin. 😉 Ihanaa ja aurinkoista päivää just sulle. <3

    • Jälkimmäiseen anonyymi kommenttiin, hei kolmas viesti jo tänään, aikamoista, taidat kuitenkin tykätä ja olla aikamoisessa koukussa ja hei ollaanhan me ihan himputin hyvännäköisiä irvistyksineen kaikkineen. Upeaa iltaa juuri sinulle jälleen eli jo kolmannen kerran. 😉 Nyt vaan innolla odottamaan, että pukkaako lisää näitä hedelmiä. 😉

  • Samoissa liemissä. Pari kiloa tullut yllättäen. Ahdistaa. Naama roikkuu ja en tunnista, kuka katsoo peilistä. Ei sellaista terapeuttia olekaan, että sopeutuisin tähän..

    • Tähän ei auta muu, kuin hyväksyntä, mutta mitenhän se tapahtuisi? Mutta kyllä me Satu tämäkin selätetään.

      Ihanaa iltaa sinulle <3

    • Satu, pari kiloa…oisko ihan samat liemet? Minulla parikymmentä siitä kun painoin vielä 35 vee 45 kg. Pari kiloa tulee ja menee jo päivän aikana riippuen mitä on syönyt ja juonut.

      Tiia, toi teidän halikuva on mahtava<3

      Olen muuten saletti, että vatsa on geeniperimää: mammani oli muuten siro, mutta vatsaa, äidillä ihan sama ja nyt minä…Vaatekomerosta löytyy sellainen musta, kuristava, puristava kotelemekon alle vedettä alushame, joka toimii melkein korsetista.

      <3

    • Täällä lukiossa painettu tuo 45kg ja ennen lapsia 56kg ja ihan yes molemmat, nykyinen tila ei kyllä yes, hih

      Kyllä omalla mummilla on tämän pömppömaha ja minulla muutenkin identtinen vartalo mummilta peritty,olet oikeassa. Omilla tyttärille ei ole tätä vatsaa, aika jännä.

      Niitä kuristishommeleita en käytä, suolet menee solmuun ja massu tulee todella kipeäksi.

      Kiitos Leena ja aurinkoa päivään💖

  • Hieno kirjoitus! Upealta näytät kuvissa! Minun kipupisteeni on yläasteelta saakka ollut pituus. Olen yrittänyt näyttää lyhyemmältä hankkien samalla huonon ryhdin. Nyt olen sinut pituuteni kanssa, mutta en huonon ryhdin. Nyt viime päivinä olen googlannut, miten ryhtiään voisi parantaa. 25 vuotta kumarassa. Nyt on kova tahto yrittää korjata asiaa.

    • Pituus on upea asia, mutta ymmärrän yskän, vanhin tytär on 178c, pitkä ja oli jo 10-vuotiaana luokkansa pisin ja kukkakepiksi ja muuksi haukuttiin. Aina kiusaajat ottavat kopin jostain ja iskevät siihen, oli se sitten mikä tahansa piirre meissä, aika surullista ja kertoo siitä, että kiusaajat itse ovat todella itse epävarmoja.

      Zemppiä, että saat ryhdin takaisin ja ihanaa äitienpäivää Minna <3

  • Maailma on nykyään valitettavan ulkonäkökeskeinen. En tiedä mitään kamalampaa kuin ihmisten luokittelu ulkonäön, painon, ihonvärin tai muun vastaavan perusteella. Olen ollut raivoissani tutkimusten tuloksista, joissa kerrotaan keskimittaista pitempien ja hoikkien ihmisten tulevan valituiksi avoimiin työpaikkoihin jne.
    Kun olen munuaissairauden vuoksi keräytyneen nesteen vuoksi ollut turvoksissa pitkiä aikoja, nahka on venynyt. Kun olen tervehtynyt, nahka on jäänyt. Entisenä monileukaisena, minulla on nyt löysä kalkkunannahka kaulassa. En ole edes hoikka, mutta näytän hoikemmalta kuin ennen ja paino on tippunut, kun turvotukset ovat hävinneet.
    Kun joku ystäväni alkaa puhua painonsa tiputtamisesta, esittelen löysää nahkaani ja kysyn; tällaisenko haluat?
    Oma äitini ja anoppini olivat kauniita ja hieman ylipainoisia vielä seitsemissäkymmenissä, mutta vanhempina surkastuivat. Siksikään en pidä pientä ylipainoa pahana. On, mistä kiloja voi lähteä, jos on sitä tyyppiä.
    Toivotan teille hyvää äitienpäivää ja antoisaa leffa-nautintoa!

    • Eikö ole aika järkyttävää, että ulkonäkö vaikuttaa työpaikkoihin…

      Voi sinua ja ihanan avoimesti kerrot täällä ja totta tuokin, että jos on kovin lihava ja äkkiä laihduttaa, niin nahkapussit joka paikkaan jää…

      Olen ihan samaa mieltä, että etenkin iäkkäämpänä rypyt ei niin hyvin lihaisimmilla näy ja voivat jopa nuorentaa ja tänään, kun kävimme muistisairasta anoppia katsomassa ja hän on pelkkä luuranko, niin voi kuinka kaunis hän olikaan, silloin kun oli normaalipainoinen, eikä laiha.

      Kiitos niin paljon Kirsti Kaija ja toivottavasti sinulla on ollut rakkaudentäyteinen äitienpäivä <3

  • Tosi ajankohtainen postaus meile keski-ikäisille ! Olen aina ollut normaalipainoinen mutta 45v jälkeen mun paino on jostain syystä noussu noin 20kg !!! yritän tietysti laihtua mutta ei helppoa ……..viimesen vuoden aikana vasta olen hyväksyny tämän uuden vartalon eli siihen meni 10v , en edes raskaana painanu näin paljon . Kun pukeutuu esim viskoosi paitoihin niin ei näy "makkarat" , puuvilla myötäilee makkarat , jne olen oppinut pukeutumaan niin että näyttää pari kg laihemmalta . ……..ja sitä paitsi kun on ylipainoinen niin ei ole ryppyjä hirveesti kun on omat rasvabotoxit kasvoissa :))

    • Aivan sama juttu käynyt, siis prikuulleen! Ja hei sama juttu, en edes raskaana painanut näin paljon. Huh keski-ikäisenä ei saisi syödä enää mitään!

      Niin totta tuo, että tässä iässä pitää valita makkarat tai nassu, hih ellei sitten lähde tekemään operaatioita kasvoille. <3

      Zemppiä meille itsemme hyväksymiseen ja kuitenkin asiat voisi olla niin paljon huonomminkin.

      <3

  • Mulla on aina ollu vääristyny kehonkuva ja koskaan en oo tykänny kehostani. Nyt kriiseilen sen kanssa vielä lisää, enkä tiiä mitä tekisin sen kanssa. Alotin lukemaan Naomi Wolfin Kauneudenmyytti- kirjaa ja se on kyllä painavaa tekstiä siitä, miten naisia kontrolloidaan ulkonäköpaineilla. Miehet ne on meihin istuttanu sen, että ulkonäkö ei kelpaa, jos se ei oo tietynlainen ja sitte me ollaan sisäistetty se ja vahditaan myös toisten naisten ulkonäköä. Kuinka kätevä itse itseään kontrolloiva systeemi! Onneksi nykyään tätä asiaa yritetään murtaa. Haluan itseki tosta eroon ja puhdistaa omat ajatukset noista kammottavista ulkonäköpaineista.

    • Hmmm näinkö se menee, pitäisi lukaista tuo kirja, sillä olen ajatellut, että juuri me naiset aiheutamme toisillemme ne pahimmat paineet ja emme myöskään vapaudu kauneusihanteiden kahleista, hieman poltetaan rintsikat tyyliin. Miksi me naiset annamme itsemme toimia näin ja alistumme? Uskon kuitenkin, että miehillä on kovat paineet myöskin ja he ovat sitten mitä ovat, eivät voi puuterilaatikolla useammat käydä kaunistautumassa, naienen voi tehdä itselleen kuitenkin aika paljon kosmetiikan ym. avulla. Mutta onhan sekin aika hullua, että naisen tarvitsee kaunistautua, jos syvemmin ajatellaan ja miehen taas niin ei. Toisaalta kaunistautuminen taitaa olla syvällä meissä ja tässä kohden putoan jo kärryiltä, että johtuuko se sitten miehen asettamista paineista vai mistä alunperin.

      Onneksi tätä asiaa todellakin yritetään murtaa ja uskottä, sukupolvi tai toinen, niin asiat muuttuvatkin vielä parempaan suuntaan, koko ajan aito tasa-arvo on mennyt eteenpäin, varmasti vielä ulkonäköasioissakin.

      Zemppiä meille ja upeaa ja aurinkoista toukokuun jatkoa LauraKatarooma <3

  • Oi mikä kirjoitus jälleen kerran ❤
    Kysyit olenko kipuillut kehonkuvani kanssa ? Voi kumpa tietäisit kuinka paljon ja kuinka kauan…

    Jo lapsena ala-asteella oli kipuilua kun olin aina se pisin tyttö ja varmaan sitten isoinkin. En kelvannut peleihin, joukkueisiin kuin vasta viimeisenä.
    Yläasteella sama jatkui, nyt sanottiin jo päin kasvoja läski, sumopainija jne Ja itkin itseni iltaisin uneen … kotona tästä ei tiedetty, koulussa ei tullut mieleenkään kertoa nimittelystä.Sieltä juontaa juurensa se, että en ole koskaan osannut pitää itsestäni,kehostani …Olen aina pitänyt itseäni isona, lihavana, rumana … vaikka minulle vielä esikoisen syntymän jälkeen mahtui 36 numeron hame noin esimerkiksi. Nyt on tosin hieman toinen tilanne vaatteiden kanssa -hih… Mutta aina olen nähnyt peilissä sen sumopainija -Ritvan sieltä yläasteelta. Vaikka en todellakaan silloin ollut ylipainoinen.Toisin kuin nyt. Nuorena ja esikoisen vauva-aikaan en edes laihduttanut, kiloja vain ei kertynyt.Ja imetys piti huolen että mahdolliset raskauden tuomat lisäkilot haihtuivat todella nopeasti.
    Nyt koen olevani vanha, ylipainoinen raakki …semmoisena näyttäydyn itselleni peilistä.Allit hyllyy, kaksoisleuka on toivoton … ei minusta enää mallia saa – eikä ole tarviskaan. Yritän näistä masentavista (mieli)kuvista ja ajatuksista huolimatta ajatella, että minulla on ihana perhe joka mitä ilmeisimmin hyväksyy minut tällaisenaan. Ja yleensä se minulle riittää – välillä tulee huonoja päiviä ja silloin todella häpeän itseäni. Onneksi pahimpaan pahan mielen hetkeen sattuu jotain mukavaa.Ja jaksan eteenpäin 😊
    Mitä tulee noihin älyttömiin anon kommentteihin … en taida edes viitsiä sanoa mitä niistä ajattelen. Toisekseen nuo kuvat joita tässä kirjoituksessa esittelet….kuvat ovat ihania ja rehellisiä … näkisitpä mun kuvat: tosin mulla ei ole rohkeutta niitä esitellä nimim. Nykyään sumopainija

    • Voi Ritva. Silloin ei kerrottu kiusaamisesta ja ehkä osalle lapsista se on tänäkin päivänä tabu. Muistan kun minua kiusattiin tönittiin ja ystävä mittasi mustan silmänkin, silti asia oli vaiettu salaisuus. Juuri näistä jää se ikuinen rumuuden ja epävarmuuden tunne, kiusaaminen vaikuttaa niin syvästi itsetuntoon. Mieti tuota kokoa 36, taisin itse aikuisiällä olla 38 ja sekin oli wow tähän tilanteeseen ja olemme pitäneet itseämme vääränlaisia.

      Ihan sama juttu, ei näitä välillä edes mieti,mutta välillä iskee kauhea alho ettei sitä ole mitään,ei ulkoisesti eikä muutenkaan.

      Perhe on hyvä peili, olemme saaneet osaksemme rakkautta ja hyväksyntää, koitetaan keskittyä siihen.

      Paljon halauksia Ritva ja kiitos avoimesta tekstistä.

      Ihanaa päivää sinulle��

  • Naisen ja miehen ero; nainen katsoo itsessään yksityiskohtaa, mies katsoo naisessa kokonaisuutta. Tämän voisin laajentaa käyttämään sanaa "ihminen", mutta niin vaan taitaa olla, että naiset kiinnittävät yksityiskohtiin huomiota myös kanssasisarissaan?

    Ainoat ajat, jolloin olen vatsaani rakastanut, ovat raskaudet. Siinä missä maha on sabotoinut koko aikuisikääni, kukaan muu siihen on tuskin kiinnittänyt huomiota. Koska kokonaisuus. Hoikassa varressa tasapaksu pallo keskivartalolla ei ole se tavoitelluin naisfiguuri kai kuitenkaan. Oma lukunsa on selkäläski. Wtf?

    En tiedä onko itsekriittisyys ja kehonegistely lisääntynyt, minusta tuntuu että sitä on ollut aina. Ulkonäkö ja ikuisuusnuoruuspaineet nyt vain ovat enemmän silmiemme edessä nykyisin, pinnalla ja ihan joka paikassa. Surullinen esimerkki, oma tyttäreni alkoi puhua reisistään ja vatsamakkarasta nelosluokalla yhden luokkakaverin sairastuttua selvästi anorexiaan samaan aikaan. Vanhempana vakuutteluni hoikalle tytölle, joka jättää salaatinkastikkeen ottamatta, mutta silmääkään räväyttämättä vetää jumbopussin karkkia, ei ole se painavin sana enää jossain kohtaa elämää. Ja nyt se on tullut. Nuoruus ja epävarmuus, kuuluu kuvaan. Mutta voi kun se loppuisi siihen…

    Onko kaikilla kehonegisteijöillä huono itsetunto? Onko pinnallista inhota jotain kohtaa vartalossaan, kun maailmassa on pahempiakin murheita? Mielestäni ei. Ihmisen kokemusta itsestään ei saisi koskaan väheksyä, vaikka yhdelle hörökorvat ovat persoonallisuuden söpö huipentuma ja toiselle superkatastrofi. Itse olen vihannut pisamiani ihan yhtä varauksetta kaikki nämä vuodet, eikä asiaa laimenna yhtään että joku toinen olisi aina halunnut kesakoita itselleen. Pisamat tosin saa piiloon, eikä niitäkään niin talvella näy. Who cares.

    Kehonsa voi silti lempeästi hyväksyä, vaikka ei kaikesta siinä pitäisikään. Yksi tapa on alkaa itsekin tiirailla kokonaisuuta. Voimauttava valokuvaus on erityisen tehokas keino, on niitä toki muitakin.

    Uskon että jokaisella meillä on ruumiinosamme, joita emme niin ilolla esittele (on sillä sitten edes todellisuusperää tahi ei, kompelksin kun voi kehitellä ihan mistä tahansa). Toisilla niitä on vain enemmän, jotkut eivät edes välitä.

    Kroppa on paras kun se toimii. Loppu on estetiikkaa.

    Voi kunpa estetiikka ei olisi meillä naisilla niin kovin "verissä".

    • Aah mikä kommentti. Näin on mies katsoo kokonaisuutta, nainen itsessään jokaista yksityiskohtaa ja miehessä kokonaisuutta, eikö ihan hullua.

      Aina on ollut tätä epävarmuutta, vertaus vaikka siihen laihimpaan tai telkkaritähtiin aikoinaan. Epävarmuus kuuluu varmasti murrosikään, se on niin iso muutos. Mielestäni kipuilu kertoo kuitenkin ajattelevasta mielestä, ei pinnallisuudesta. Jos elämä on ulkonäkökeskeistä ja tarvitsee koko ajan kehua ja hyväksyntää,silloin terapia voi olla paikallaan. Mutta noin muuten ihmisyydessä myös hienoa on kaikenlainen pohtiminen.

      Jos menettäisi jotenkin kropan toimintoja tai kärsisi kivuista, voi miten merkityksetön oma röllönikin siinä kohden olisi. Toimiva kroppa on upea asia, tämän kun muistaisi ja hei mitä koneita oltu, kun on synnytetty wow.

      Ihanaa päivää oot super, kirja sun on pakko kirjoittaa. Muiskis 💖

  • Voi tätä meidän elämää, naiseuden vaikeutta. Vaan pääseekö siitä koskaan eroon? Kun on johonkin tyytyväinen repsottaa toinen kohta. Pöh, olen unohtanut jo vaa’alla hyppäämisen kun ei se muuksi muutu mutta totta että makkararat vaihtavat vain paikkaa vanhentuessamme. Silti oli mitä oli sä näytät hyvältä👍

    • Sama en halua tietää edes lukemia, kyllä sen vaatteista näkee ja tuntee. Sitä on mitä on ja useimmiten se ei tunnukaan missään, mutta välillä masennus ottaa vallan.

      Ihanaa aurinkoista kevään jatkoa Katja <3

  • Nyt tuli NIIN PALJON ASIAA, että huh ja huh!!
    Olen itse pohtinut melko lailla samoja juttuja, mutten osannut vielä muotoilla niistä tuollaisia lauseita. Juuri tuo iso maha ja viisi leukaa ja outous omassa kehossa, joka muuttuu nyt iän myötä merkillisesti…..
    Vielä en ole nähnyt tuota leffaa, mutta hotsittaa kyllä, varsinkin sanoman takia.

    Uskon, että asenne se on joka ratkaisee. Vielä nytkin, kun parasta ennen meni jo.

    Ihastuttavaa viikkoa ja lämmintä aurinkoa Porvooseen, Tiia!! =D

    • Se on niin totta, asenne ratkaisee, mutta aina vaan ei voi olla kyllästetty sillä asenteella, näin on ja taitaa olla yleismaailmallinen ongelma tämä naisten kipuilu. Onneksi parempia päiviä on enemmän.

      Ihania aurinkoisia päiviä Vivi ja yritetään zemppailla toisiamme yhdessä. <3

  • Huh… Hurjaa. Onpa meitä paljon joilla on kehonkuvan kanssa ongelmia. Sama juttu täällä, maha on ollut teinistä saakka, vaikka muuten huudeltiin koulussa hirvivaaraa… Kiloja on kertynyt iän ja liikkumattomien kausien (kaikenlaista kremppaa, katkenneita ristisiteitä ja välinlevynpullistumia) kera vielä lisää ja lisää… En tiedä keneltä olen tämän perinyt, äidiltä en ainakaan, sieltä tulee edelleen noottia liiasta syömisestä ja ylipainosta. Jotenkin sitä vaan pitäisi opetella olemaan tämän maallisen majansa kanssa ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, mutta vaikeaa se on. En tainnut hyväksyä itseäni edes nuorena ja hoikkana. Oma kehonkuva oli silloinkin liian paksu ja ruma. Ja vaatteet, niiden metsästäminen tässä iässä ja koossa on temppu ja kuinka se tehdään. Kiitos Tiia kun puhuit tärkeästä asiasta. Kyllä vaan tässä iässä pitäisi oppia olemaan itselleen armollinen. Olen tosi huono laihduttamaan, tärkein juttu mulle ruuassa tuppaa olemaan lisäaineiden välttely ja terveellisyys. Kaloreiden laskemisessa olen ihan surkea.

    Tsemppiä vaan kaikille muille saman asian kanssa painiville ja kiitos Tiia. Olet kaunis juuri tuollaisena<3

    • Niin samalta kuulostaa, aina väärässä kehossa, laihimmillaankin. Lisäksi ihmiset, jotka kiusaavat, niin hehän sanovat mistä vaan. Meidän aikuista tytärtä haukuttiin pituuden vuoksi kukkakepiksi. Ihmiset ovat julmia, en ymmärrä miten joku voi haukkua toisen ulkonäköä. Paljon lähtee lapsuudesta ja juuri jos on kiusattu, se alkaa määrittämään koko elämää ja sitä ettei usko itseensä.

      Zemppiä niin paljon meille ja samat sanat sinulle Sari <3 Ihanaa viikonloppua <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud