Ihana kesäpäivä Porvoossa

En tiedä mikä siinä on, mutta aina kun täällä Porvoossa käy kamu kylässä, niin innoissaan kuvaan aina itsekin näitä Porvoon maisemia. Jos menen syntymäkaupunkiini Helsinkiin, niin siellä harvakseltaan otan kuvia, vaikka ihan yhtä kaunis varsinkin kesäkaupunki stadi on. 

Tänään Souliina tuli jo perinteiselle Porvoo-päivälle ja perinteiseksi on jo meidän kuviotkin muodostuneet. Ensin jauhetaan meillä kotona löysät pois ja sitten tuleekin aikataulullisesti jo hirmuinen kiire tehdä ihan kaikki mitä suunnitelmissa on. Ensin perinteinen merenrantakävelylenkki tässä oman kodin nurkilla ja maisemissa ja sitten autolla Porvoon keskustaan ja tietenkin vanhakaupunki ja tietenkin Porvoon Rosson pizzat,  jotka ovat maailman parhaat. 


Tänäänkin saatiin myös maailman parasta palvelua uudelta aurinkoiselta työntekijältä ja muiltakin ilman muuta. Kaikilla oli jotenkin hymy korvissa, taitaa nämä kauniit säät tehdä meistä suomalaisista vielä entisestään iloisempia, vaikka meidän Porvoon Rossossa on vaan aina loistava palvelu.

Sitten toki kuvaamista ja pörräilyä ja päivän aina päättää Cafe Cabriolen maailman parhaat kakut ja muuten lattekin on jotain taivaallista, siinä on kunnolla kahvin makua, eikä ole mitään maidolla kyllästettyä lirua. 

Oi tulkaa Porvooseen ja maistakaa Cafe Cabriolen leivokset, Rosson megalomaanisen hyvät pizzat ja käyskennelkää ja aistikaa tunnelmaa. Brunbergin makeistehdas on tietenkin must ja myös tänne on tullut todella kiva Second Hand Shop Bohemia, joka on vanhan sillan kupeessa oikealla nähtävissä. 

Meillä oli mahtava päivä ja pötsi on niin pinkeänä, että taitaa ensi yönä tulla kuulkaas painajaisia. Miten siellä, meinaatteko kesälomalla tulla käymään tänne Porvooseen ja löytyykö ihmisiä,  jotka eivät ikinä ole vielä käyneet Porvoossa tai ihmisiä, joiden joka kesäiseen perinteeseen kuuluu Porvoon reissu, kuten muuten tänne kuului aina ennen, kun en vielä asunut täällä Porvoossa ja ehkä siksi Porvoo on jo alunperin ollut minulle niin rakas ja tuttu kaupunki. 


Ai niin, unohdin muuten täysin laittaa kulmat, eli kulmaväriä ja harjata kulmat, oli jotenkin alaston olo, kun kulmat harotti miten sattuu. Alimmasta yhteiskuvasta myös näkee, ettei ole helppoa hommaa tämä naamakuvien ottaminen. 😉
Aurinkoista tiistaita <3


68 thoughts on “Ihana kesäpäivä Porvoossa”

  • Niin upea Porvoon vanhakaupunki ja NIIN kauniit naiset <3

    Aurinkoista viikkoa iloisille ystäville 🙂

  • Ihania ihania kuvia! Ja mitkä kesätytöt! Olen käynyt muutamia kertoja siellä ja tarkoitus olisi tulla tänäkin kesänä.Niin monta suunnitelmaa tosin on, että mahdankohan ehtiä kaiken…
    Aurinkoa Tiia viikkoosi!

    • Se on paha kun päivät on kortilla eikä tiedä miten ne jakaisi, mutta toivottavasti pääset Porvooseen. aurinkoista viikon jatkoa💛

  • Siis kiitos jälleen ihanasta päivästä <3 Tästä on tullut jo ihana perinne. Porvoossa on kyllä joka kerta uutta nähtävää ja jo ne kertaalleen tai vaikka kymmenen kertaa nähdyt paikat, ovat aina yhtä kiehtovia, kerta toisensa jälkeen.
    Nuo rannat, vanhat talot, kaupat ja kujat, niissä viihtyisi vaikka kuinka pitkään. Niin tosin teilläkin 😀

    Rosson pitsat on kyllä pala taivasta, samoin Cafe Cabriolen kakut. Mulla on massu täynnä edelleen ja tänään ei sitten muuta tarvitsekkaan syödä:D
    Tuosta olen samaa mieltä, että se palvelu on kerrassaan loistavaa, tekevät työtään suurella sydämmellä<3

    Ensi kerralla täytyy sitten ehtiäkin tuohon Bohemian kauppaan, vitsi miten ihanalta se näytti, pyörryn!
    Kiitos tosiaan ihan kaikesta, nyt on niin hyvä fiilis taas, nähdään pian <3

    • Bohemia oli niin sun kauppa, ihan kauheeta ettei ehditty sinne. Sun on pakko tulla pian uudestaan ja vitsi meillä oli täydellinen päivä. ihanaa viikon jatkoa ystäväin.💛

  • Oispa kyllä ihana päästä käymään Porvoossa. Vanhat kaupungit on vaan niin tunnelmallisia <3

  • Ihania kuvia! Porvoossa ei tule käytyä joka vuosi, vaikka kesäisin se olisi aika helppoakin. Hyppäisi vain joku lauantai lättähattuun ja antaisi junan tuoda ja viedä. Ja jos olisi tosi reipas, niin sinne voisi vaikka pyöräillä, mutta sellaista reippautta en ole vielä itsestäni löytänyt. 😀
    Porvoossa on kyllä ihana tunnelma. Ihan omanlaisensa.
    Aurinkoista viikona jatkoa <3

    • On tämä kyllä aivan erityisen ihana kesäkaupunki, ihan totta mutta ehkä en pyörällä minäkään tänne tulisi tai täältä menisi.Mutta tule sillä Runeberg laivalla Kauppatorilta, siinä olisi ihana retkeä ja vaikka bussilla takaisin. ihanaa viikon jatkoa💛

  • Voi upea Porvoo ja ihanat naiset siellä <3
    Porvoo on meille spessu paikka <3 Koska kun rakkaani laiva on kotisatamassa, jos töiden puolesta onnistuu treffaamme joko kotona tai Porvoossa. Siellä on ihania paikkoja ja joka kerta mekin käymme Rossossa pizzalla 🙂
    Tässä yksi päivä tsekkailin etuovesta Porvoon talo tarjontaa merenrannalta… hih hii 🙂

    • Niin ihana kun tämä on teille semmoinen yksi romanttinen kaupunki ja että ne Rosson pizzat on teistäkin parhaita. ihanaa viikon jatkoa💛😘💛

  • Porvoo on kyllä niin viehättävä, että jos sinne muuttaa, tuskin pois lähtee.

    Ihania, suvisia kuvia ja yhdet kulmat sinne tai tänne, kun kuvissa, teissä, on se 'glow'.

    <3

    • Ihan totta se on hyvinkin mahdollista, että täältä ei tule ikinä muutettua enää pois, täällä on jotenkin onnellinen tunnelma ja sitä samaa en Helsingistä koskaan löytänyt. Voi kiitos mikä voisi olla parempaa, että keski-ikäiset naiset hehkuu, ihana Leena aurinkoa viikkoosi😘

  • Ihana Porvoo, siellä olen ollut joka kesä silloin kun kesällä olen Suomessa ollut; tuttu lapsuudesta kun isovanhempien mökki oli lähellä,ja myöhemmin veljen (ei enään) ja serkun kesäpaikka. Ihan ikävä tuli tätä kuvakoostetta katsellessa. Cafe Cabriolessa käymme aina serkun kanssa kahvilla. Ihanat ladyt:)

    • Samat kuviot minullakin, kun lapsena aina tultiin retkelle Porvooseen useammankin kerran, kun Sipoossa on kesäpaikka joka on vieläkin. Eli Porvoo onläheinen ja tärkeä kaupunki ja ihana kuulla että sinulle myös.

      Ihanaa viikon jatkoa 💛

  • Ihana Porvoo 🙂 Olette kulkeneet lähes samoja reittejä/katuja kuin me Arjen helmiä blogin Krissen kanssa lauantaina. Ilmat ovat kyllä suosineet viime viikkoina ja lämpöä riittänyt. Lauantaina kadut olivat Porvoossa täynnä turisteja ympäri maailmaa. Ihan oli kansainvälinen meno 😀

    Aurinkoist viikonjatkoa sinne Porvooseen <3

    • Kyllä vaan mainioita,että tekin olitte täällä ja sinahan minä täällä näitä samoja polkuja tallaan. Nyt viikolla ihanan vähän ihmisiä ja ensin tehtiin lenkkiä tässä oman kotikulman merimaisemissa. ihanaa viikon jatkoa💛

  • Porvoo on aivan ihana kesäkaupunki ja siellä tulee vierailtua aivan liian harvoin, vaikka sijaitsee niin lähellä. Kamalan kiva päivä teillä on ollut. Aurinkoista viikon jatkoa!

    • Täällä on kyllä ihana kesäisin kuten nyt tietenkin kaikkialla muuallakin. Tervetuloa tänne ja kiitos niin paljon. ihanaa viikon jatkoa😘

  • Voisiko kauniimpia kulisseja kuin Porvoo enää löytää kahdelle upealle naiselle. Olette te vaan niin ilo silmälle. Ja Porvoo, tottahan tunnen lukkarinrakkautta entistä kotikaupunkia kohtaan.
    Vastaus kysymykseen: saas nähdä nyt..

    • Miten ihanasti sanottu, kiitos niin paljon ja meillä on kyllä niin hauskasti kaikki samat asuin kulmat olleet sinun kanssa. ihanaa viikon jatkoa sinulle.😘

  • Yleensä tulee kyllä kerran kesässä ainakin Porvoossa käytyä. Pitää Karkkilan ystävän kanssa taas sopia meidän kesäkuvioista. Olette niin kauniita Souliinan kanssa <3
    Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Tiia <3

  • Ihanaa pikkukaupungin tunnelmaa ja ihanat naiset!!!
    Halu olisi tulla sinne käymään, mutta eipä taida tänä kesänäkään ehtiä.

    • Onneksi asut niin ihanassa paikassa itsekin, että varmaan paljon samankaltaisuutta löytyy. Toivottavasti joskus ehdit tänne. ihanaa viikonjatkoa Kristiina😘

  • Upeat juhannusneidot, mulla on ihan näiden säiden vuoksi ajatukset jo kesässä, hih!
    Niin toivon kauniita säitä koko kesälle, jotta pääsisi tekemään näitä kaupunkipyrähdyksiä Porvooseen, Hankoon, Lohjalle ja moneen muuhun kivaan idylliseen kesäkaupunkiin! Tuo pizzakuva ja pinjansiemenet, ei vaan kestä…ehkä pidettävä pizzapäivä tänään.

    • Tänä vuonna tosiaan kevättä ei ollut vaan tuli suoraan kesä. Jos tämä jatkuu, niin ai että mitä nautintoa meille on annettu. Toivottavasti pääset tänne Porvooseenkin, olisi ihana nähdä. Pizzan kanssa paahdetut pinjansiemenet on niin hyvää. ihana viikonjatkoa Heli💛

  • Ihanat tunnelmapalat jaoit meille lukijoillesi Porvoosta, Tiia! Porvoo on yksi Suomen kauneimmista kaunpungeista. Sen idylli on varsinkin kesäisin jotain korvaamatonta. Tällaiselle vanhoja rakennuksia rakastavalle se on oikea aarrekaupunki! <3

    • Miten kiva kuulla ja samaa mieltä, että täällä on niin ihana erityinen tunnelma. Aina itsekin rakastan kuvata täällä ihan hulluna ja Helsingissä on ihan toisin, hassua. ihanaa viikon jatkoa sinulle😘

  • Ihanuus, on tuo Porvoo vaan niin mahtipaikka! Kävin juuri ja ah, nautin joka solulla. 🙂 Näyttää niin happy happy tuo teidän päivä! <3
    Ihanaa päivää sinne kaunotar!
    Ps. laitan sinun blogisi taasen tuonne uuteen omaan blogiini…nyt on sitten pysyvä 😀 http://www.tsemppiakeskiikaan.fi

    • Ihanaa, että kävit täällä ja nyt tulen kurkkimaan pian tuon sinun blogin, kun olen jo vähän pudonnut kärryiltä, että mikä se oli nyt tässä se blogi. ihanaa viikon jatkoa ihanuus. 💛

  • Porvoo näyttää niin kauniilta ja niin ovat naisetkin. Olet kehunut niin monta kertaa Cafe Cabriolen leivoksien autuaallista ihanuutta, että jo se olisi syy käydä Porvoossa. Olet onnekas, kun saat asua tuossa kaikessa ihanuudessa! Mukavaa ja aurinkoista kesäpäivää sinulle!

    • Cafe Cabriolen leivokset ovat ihania ja huomattavasti halvempia, kuin muualla vaikka Helsingissä. Toivottavasti joskus teet Porvoon reissun. ihanaa viikon jatkoa sinulle😘

  • Ihanaa kesätunnelmaa. Olen käynyt kerran Porvoossa ja ihastuin ikihyviksi. Miten siihen suuntaan tulee niin kovin vähän tehtyä reissuja, hhm.

  • Teillä ollut mukava päivä. Porvoo on kaunis kesäkaupunki, toivottavasti ehdin itsekin kesällä siellä vierailemaan! <3

  • Ooh, miten ihania kuvia! Varsinkin tuo puhalluskukkakuva on ihana. Itsekin sattumalta postasin pari kuvaa Porvoosta.

  • Ihania kuvia taas! Ja tämä tuli kuin tilauksesta, olen tulossa huomenna ihan itsekseni viettämään vapaapäivää ja shoppailemaan Porvooseen. Pitääkin käydä tuossa Cafe Cabriolessa! Pizzalle en kyllä taida keskellä päivää näillä helteillä kyetä, mutta jos jostain löytäisi ensin jonkun kivan salaattipaikan ja sitten leivokselle <3

    Tykkään Porvoosta kyllä tosi paljon ja me käydäänkin siellä usein, kun aika lähistöllä kuitenkin asutaan.

    • Cafe Rongossa om ihania smoothie kulhoja ja kaikkea hyvää. Suosittelen sitä kevyemmäksi lounaaksi ja vaikka kakku myöhemmin päälle. ihanaa Porvoo päivää sinulle😘

  • Minä olen kerran käynyt Porvoossa, kesällä 2007. Siitä piti tulla jonkinlainen perinne. Oltiin miehen kanssa kahdestaan. Ehkä olisi jo aika tulla uudestaan.
    Aurinkoisia päiviä!

  • Ihania kuvia Porvoosta. Hassua, että en käy useammin Porvoossa vaikka asun juuri puolivälissä Helsinkiä ja Porvoota. Mutta kerran kesässä perheen kanssa käydään syömässä ihan jokaikinen kesä 🙂 Ja nyt pitääkin poikeata Bohemiassa 🙂 Kivaa loppuviikkoa <3

    • Suunta on varmasti sinne Helsinkiin päin useammin, mutta itsekin teimme aina, kun meillä on tosiaan suvulla tuo kesäpaikka Sipoossa, niin sieltä joka kesä pari kertaa retken Porvooseen, mutta ei sen enempää. Näin se vaan menee ihanaa viikon jatkoa Sari💛😘💛

  • Upeat kaunottaret ja niin Ihanaa kesäfiilistä❤ Porvoo on kyllä kaunis kaupunki. Niin paljon kaikkea kivaa nähtävää. Nuo pienet kahvilat on kivoja! Kiitos vinkeistä❤

  • To-del-la-kin tulen Porvooseen kesän aikana. Hitsi kun aikataulutus on mennyt ihan metsään enkä ehtinyt loppujen lopuksi kuitenkaan enää kevään aikana piipahtamaan vaikka pyhä tarkoitus oli.
    Kyllä, Rosso Porvoossa on aivan omaa luokkaansa ja Gabriole vaan niin nam. Tosin itse tykästyin myös Paahtimon kahviin ihan täysillä! =)

    Iloa ja pirteyttä Porvoon suuntaan!! Tulossa ollaan!

    • Psahtimon kahvi on kyllä ihan parasta eli yhdessä päivässä pitäisi ehtiä moneen paikkaan kahville ja nauttimaan kakkua ja pizzaa, mutta jos tulee aamusta iltaan, niin ehtii varmasti kaikki. Tervetuloa Porvooseen ja aurinkoista viikkoa. 😘

  • Ihania Porvoon kuvia. On se etenkin kesäisin suloinen paikka. Niin ja tarkoituksena olisi ehdottomasti ehtiä Porvooseen tänä kesänä.

  • Ihana tunnelma noissa kuvissasi. Etenkin tuossa, missä on punainen seinä ja kauniita mekkoja roikkumassa. Se näyttää juuri minun paikaltani.

    Rakastan vanhaa Porvoota. No paljon muuta en sieltä tunnekaan. Ihan liian harvoin tulee siellä poikettua. Viime kesänä vietimme siellä ihanan päivän käppäillen ja kuvaten. Tytär raahasi minut sinne vanhalle linnoitusalueelle ja haaveili tulevansa sinne joskus ystävineenkin.

    Koskaan en vain ehtinyt tehdä siitä postausta, ja itse asiassa juuri viime viikolla tytär ehdotti, että lähtisimme taas retkelle Porvooseen 😊

    Ihanaa aurinkoista toukokuun loppua <3

    • Punaisessa talossa on sitä jotain ja kiitos niin paljon.

      Ihana tytär ja nyt vaan tyttären kanssa seikkailemaan tänne aamusta iltaan. aurinkoista viikon jatkoa😘

  • "Ensin jauhetaan meillä kotona löysät pois…" 😁

    Ihanat kuvat, ihanat naiset. Kesäloma uhkaa kutistua kutistumistaan, joten saapa nähdä mihin tästä ehtii sännätä. Tuhat rautaa tulessa, tai ainakin pari. 😁
    Mutta Turun saaristo ja Porvoo olis toivelistalla. Oulukin.

    Pizza…mmmmm…

    • Hihi juu jauhetaan ja joskus se löysät pois, vie aivan liian paljon aikaa. 😉

      Suunnitelmat kuulostaa hyvältä teillä, tosin ei loman kutistuminen.

      Ihanaa kesäkuun alkua Nelina <3

Vastaa käyttäjälle Minna M Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud