Iiks ihan itse tehty kasvonaamio!

Iiks ihan itse tehty kasvonaamio!
Tapahtui tässä pieni herääminen. Kaikki muut kokkaavat siemennäkkäriä, erilaisia raakamehuja, pullottavat, tislaavat ja tekevät omat hiusväritkin. Minä olen taas tumpelo ja koen kaiken tälläisen vaikeaksi, jo lähtökohtaisena ajatuksena on, etten osaa, ei siitä mitään kuitenkaan tule, kaikki tälläinen tarvitsee suurinpiirtein kemistin tai ainakin kokki alan tutkinnon. 

Olen myös suhtautunut hieman epäluuloisesti tai hieman on aika lempeästi arvioitu, hyvin ennakkoluuloisesti kaikkeen kotona tehtyyn kosmetiikkaan. Toisaalta uskon sellaiseen ajatukseen juurilleen menemisestä, että ennen kaiken maailman poppamiehet olivat ytimessä ja yhteydessä luonnon kanssa ja tiesivät paremmin.

No minäpä sitten päätin huvittuneena tehdä oman kasvonaamion kotona ja aineksista, jotka löytyvät helposti kotikaapista ja jos ei sieltä, niin ainakin lähikaupasta. Tekaisinpa samalla sitten inspiroituneena hiuksillekin naamion. 

Heränneenä sain huomata, että itsetehdythän naamiot toimivat, siis voi että ihan aikuisten oikeasti. Kotikutoinen kaura/kauramaito/hunaja kasvonaamio oli maailman helpoin tehdä ja antoi iholle sellaisen kosteuden, että oksat pois ja kaupan päälle vielä hehkuvan ihon. Eli hyvin sopii sellaiseksi Tuhkimo naamioksi ennen pirskeitä, jäin kuulkaas koukkuun heti!

Hunaja kauramaito kasvonaamio

Miltei yksi pieni kahvikillinen kauramaitoa
Puolikas kupponen kaurahiutaleita
1 ruokalusikallinen hunajaa
Keitä kauramaito ja kaurahiutaleet puuroksi ja lisää loppuvaiheessa hunaja ja keitä hetki. Ihan mahtava ”puuro” tästä tulee kasvoille. 
Toinen naamio hunajasta, kauramaidosta ja oliiviöljystä tekee nannaa kuiville hiuslatvoille ja nehän täältä blondatusta päästä löytyy ja ei ole tullut noita hiuksiakaan katkottua pieneen toviin ja rautaakin on tullut suhauteltua pääkopassa varsin ahkeraan. Tällä hiusnaamiolla kuulkaas takut lähtee ja latvat siliää. 

Hunaja  kauramaito hiusnaamio

2 ruokalusikallista kauramaitoa
1 ruokalusikallinen hunajaa
Muutama tippa oliiviöljyä

Sekoita kaikki aineet keskenää ja levitä hiuslatvoihin n. 15-minuutiksi

Niin ja miksi käytin mittana jotain kahvikuppia, enkä desimittaa, no koska se kuulostaa niin paljon ammattimaisemmalta ja coolilta. 

Eipä muuta tällä kertaa, mihinkähän sitä ensi kerralla laajentaisi. Kotitekoiset kosmetiikkahommelien ulottuvuudet on ihan loputtomat! Oletteko te tehneet kotona kosmetiikkaa ja onko jakaa reseptejä tai jotain vanhan kansan hyviä kauneusniksejä, kuten vessapaperirullakiharat ym. muuta mukavaa. Hyviä siemennäkkärireseptejäkin saa jakaa, josko sellaisetkin tästä kevyen tason kemistihommista lähtisivät kokeiluun.

Aurinkoista tiistaita kaikille. <3


32 thoughts on “Iiks ihan itse tehty kasvonaamio!”

  • Nämähän vaikuttaa tosi kivoilta nikseiltä, kiitos näistä, kokeilen molempia kunhan saan kauramaitoa.

  • Mulla on vähän samanlainen asenne kotona tehtyä kohtaan kuin sinulla – mukaan lukien sen, että enhän minä osaa 😀 mutta voisi tosiaan joskus kokeilla 🙂

    Aurinkoista alkuviikkoa <3

  • Olisipa niin paljon fiksumpi, että säännöllisesti ottaisi sellaisen pienen hetken itselleen, laittaisi vaikka just jonkun kivan itsetehdyn helpon kasvonaamion tai edes länttäisi ne kaksi kurkkusiivua silmille ja vaan hengähtäisi ja pysähtyisi.
    Mukavaa iltaa <3

  • Tummatukkaisena olen virkistänyt hiuksiani vahvalla kahvilla kaupan hoitoaineen sijaan. Ainakin kofeiini tuntuu kiihdyttävän hiusten kasvua. Saattaa olla mielikuvitustakin.
    Mukavaa kesäistä iltaa tiia <3

  • Tein sokerista ja oliiviöljystä huulille kuorinta-aineen. Kahvinpuruja (käytettyjä) kun hieroo käsiin, niistä tulee todella pehmoiset ja kaffen tuoksuiset. Kiitos naamiovinkistä <3
    Ihanaa iltaa sulle Tiia kamuseni <3

  • Kävin lukemassa useammat jutut pitkästä aikaa, on ollut lievä aikapula ja sairasteluketju. En nytkään ehdi kuin jättää merkin ja toivottaa aurinkoista viikon jatkoa! 🙂

  • Harvoin kyllä tulee kokkailtua kosmetiikkaa kotona, mutta keitetyt kahvinpurut vartalokuorintana tekee ihosta taivaallisen pehmeän! Hunaja, oliiviöljy, kookosöljy, sokeri ja jugurtti on raaka-aineita mitä oon itse käyttänyt kotitekoisissa kasvonaamioissa ja kuorinnoissa sekä osaa myös hiuksissa 🙂

    • Kiitos niin paljon vinkeistä Viivi ja ihan pakko kokeilla ja rakastan kahvin tuoksuakin jo niin paljon. <3

      Kivaa iltaa sinulle <3

  • Iiks ihanaa itsetehtyä ilman lisäaineita – kunhan jään lomille niin sitten on aikaa kokeilla. Otan ohjeen talteen, ei ole mikään vaikeatekoinen ja just sen takia että tarvittavat ainekset löytyvät kotoa, on huippujuttu!
    Kiva postaus ja muistutus ettei aina tarvitse käydä kaupan kautta 🙂

    • Kannattaa ja tuo hunajanaamio oli ällistyttävän hyvä ja antoi todella kauniin hehkun, en olisi ikinä uskonut.

      Kiitos niin paljon ja tälläistä pitää kokeilla enemmänkin.

      Ihanaa viikon jatkoa <3

  • Monet puhtaat luonnon aineet aivan mahtavia kauneuden hoidossa,turve ja savi aivan mainioita myös.Aivan ihana kuorinta iholle kun teet seoksen ruususuolasta ja oliiviöljystä.:-)

  • Tuo olisi selvästi mökkihommia 🙂 Meinaan kokeilla kesän mittaan. Olen siellä joskus tehnyt kuorinnan jaloille oliiviöljystä ja sokerista. Eikä tartte edes keittää… Mietin, että mitähän jos lisäisi sitruunanmehua hiusnaamioon, mahtaisikohan kirkastaa hiuksiakin?
    Lämpöviikkoa sinne!

  • Kivoja kotikasvonaamioita. Minäkin olen tumpelo ja epäkäytännöllinen käsistäni, mutta kuitenkin harrastan etenkin kotikasvonaamioita. Niin tietää varmasti mitä naamaansa laittaa. Muun muassa apteekista voi ostaa savijauhetta ja sekoittamalla siihen vähän vettä ja öljyä saa todella puhdistavan, kirkastavan naamion. Mukavaa päivää sinulle!

  • Kevyen tason kemistille suosittelen Risentan valmiita gluteenittomia siemennäkkäriseoksia. Ei tartte lisätä kuin öljyä ja kiehuvaa vettä, vähän merisuolaa tai jotain muuta haluamaansa maustetta, levittää pellille, paistaa ja se on siinä :).
    Hintaa pussilla on jotain 3 euroa ja siitä tulee pari pellillistä. Itse syön niitä vähän niinkuin "naksuina" sipsien sun muitten epäterveellisten himotusteni sijasta.
    Eilen justiin kokeilin uuttta Risentan lehtikaalisiemennäkkäriseosta. Hyvää oli sekin.

    Jaa niin. Ja kevyen tason jalkakylpy tulee kourallisesta merisuolaa liotettuna mahdollisimman kuumaan veteen. Jalat sitten perässä heti, kun jäähtyy sen verran, että pystyy laittamaan. Varttin päästä on ihan kevyet klapit 🙂

    • Kiitos niin paljon siemennäkkäriseoksen vinkistä, se lähtee kokeiluun ja etenkin, mahtavaa, ettei tarvi lähteä liikaa taiteilemaan. <3

      Hyvä hyvä miehen kaloille tarkoitetut merisuolat vaan koiville. <3

      Ihanaa viikon jatkoa ja kiitos Annukka kovasti <3

  • Mielenkiintoiselta kuulostaa tuo sinun "luomukasvonaamio". Upeaa, että "puuro" on ollut myös toimiva ja antanut pehmeyttä iholle. Itse en ole vielä uskaltanut kokeilla mutta ehkä joku päivä. Hiuksiin olen öljyä kyllä käyttänyt 🙂 Ihana "naamiokuva" <3

    Tsemppiä valintaan ja toivotaan, että olette Maijun kanssa mukana vielä jatkossakin tuossa kisassa.

    Aurinkoa päivääsi <3

  • Itse olen innostunut aina aika ajoittain tee-se-itse kosmetiikkatuotteista. Monesti esimerkiksi kuorin ihon kahvinpuruilla. Keitä pannullinen kahvia, nauti hyvästä kahvista ja lopuksi kuori sillä iho.. Kädet, jalat, vatsa.. tulee muuten pehmeä ja ihanan tuntuinen iho! Kasvot kuorin esimerkiksi perusrasva-sokerisotkulla. Teen aina erilaisia sotkuja sen mukaan mitä kaapista sattuu löytymään. Monesti olen laittanut juurikin hunajaa, kaurahiutaleita, suolaa, ruokaöljyä ym ym. Hauskaa puuhaa!

    • Nyt kyllä tuohon kahvikuorinnan kokeiluun, MUTTA mitä tykkää lattiakaivo kahvinpuruista tuli mieleen, ettei mene tukkoon?

      Vitsi sinä olet super, vaikka mitä teet, kiitos tuhannesti vinkistä ja hei näitä reseptejä voit laittaa blogiin. <3

      Ihanaa viikon jatkoa Marie <3

    • No juu, mulla on lattialla aina iso pyyhe jonka päällä kuorin ihon ja sen päällä myös isommat purut sitten putsaan pois ennen kuin menen suihkuttelemaan. Tietysti väkisinkin viemäriin osa menee, mutta olen yrittänyt minimoidan tämän. 🙂 Sen verran sotkuista, että tuollain isommin tulee kuorittua paljon harvemmin, mutta suosittelen kyllä kokeilemaan.

    • Aah kiitos, tätä olen miettinyt, kun nykyään on tarjolla niin paljon erilaisia kahvikuorintoja. Kiitos kun tulit vielä kertomaan vinkit ja hei nyt Marie postaus niistä huikeista systeemeistä mitä teet. <3 Ihania unia <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud