Onko lupa olla onnellinen olo

Onko lupa olla onnellinen olo
Kosmetiikka on ihanaa, mutta kaikkein vaikein kosmetiikkalaji on itselle ihonhoitotuotteet ja ihonhoitotuotteista vielä luonnonkosmetiikka. Joko monesti luonnonkosmetiikassa ei ole silmääni niin kauniin ylelliset purkit tai tuoksut saattavat olla hyvin tunkkaisia ja yrttisiä. Valitettavan usein olen myös luonnonkosmetiikasta saanut ihooni paiseita, koska kärsin erilaisista allergioista. 

MUTTA, kun bongasin, että huippumalli Miranda Kerr on luonut näin hempeän ja herkän oloisen Kora Organics sarjan, niin arvaatteko mitä, nähtyäni netissä jo kuvia näistä mietin, voisiko olla, voisiko nämä toimia ihollani ja please anna näissä olla hyvä tuoksumaailma! Kävipä sitten niin, että sain kutsun Kora Organicsin Suomen lanseeraukseen, mutta en päässyt paikalle, koska oli flunssa ja auto pajalla. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, sillä pr-toimistosta lähetettiin nämä hempeät kosmetiikkatuotteet kotiin. Koska tuotteista halusin kokeilla ihan mitä vaan, niin pyysin saada testiin eri värisiä tuotteita sarjalta. Kuulostaako hassulta, no mutta nämä kaikki eri väriset purkit rinnakkain yhdessä vaan näyttävät niin kauniilta, jokainen yhtä kaunis ja toinen toistaan vielä kaunistaen.

Jännityksen sekaisin tuntein tuoksutin tuotteita ja ilahduin suuresti, koska kauniit pakkaukset eivät olleet hämäystä, vaan tuotteet tuoksuvat huippuhyvälle. Energisoiva sitruuna mist, ei kahta sanaakaan, parhaimman tuoksuinen mist, jota olen ikinä nassulleni suihkutellut. 

Mutta sitten vielä käyttötesti ja toimiko erityisesti turkoosi Foaming Cleanser ja poistaako meikit, se selviää alhaalta.
Energizing Sitrus mist, joka energisoi, antaa iholle hehkua ja kosteuttaa. Tässä on aito sitruunan tuoksu, ei lainkaan keinotekoinen ja itse suihku tulee täydellisen pehmeästi kasvoille. Käytän aamuisin herättämään aamuun, mutta myönnän, että tämä on lemppari kasvosuihkeeni ja tätä on tullut suihkittua pitkin päivääkin. Ruusun ja laventelin tuoksuja rakastaville löytyy omat kasvosuihkeet. Ruusu palauttaa, ravitsee ja virkistää ja antaa iholle antioksidanttisuojauksen ja Laventeli on hellävarainen, joka rauhoittaa mielen, ihon ja kehon. Jokaiselle näistä olisi kyllä oma käyttötarpeensa ja pakko mennä tuoksuttelemaan nuo kaksi muutakin. 
Suomen markkinoilla ei vielä ainakaan Kora Organicsilta löydy ”meikkituotteita”, kuin oikeastaan tämä Rose Quartz Luminizer korostusväri. Sävy on vaaleanpunainen ruusukvartsin sävy ja korostusväri on kermaisen voidemainen. Tämä toimii hehkua antamaan ihon meikittömiinkin päiviin ja myös dekoltee alueelle ja olkapäille. Kosteuttaa ja antaa runsaan säteilevän hehkun ja tuote on omaan nenääni tuoksuton. Antaa kyllä todella kauniin ja luonnollisen säteilyn iholle. Ihana tuote tämäkin ja miten kauniissa purkissa vielä. 
Luonnonkosmetiikka sarjan filosofiaan sopii Heart Chakra Aromatherapy Oil, joka on aromaattinen, hyvinvointiin vaikuttava öljy, Miranda Kerrin henkilökohtaisista sekoitteista, joissa käytetään parhaita superrikkaita öljyjä. Tuoksuna aito ruusun tuoksu. Käytetään ranteisiin, niskaan, korvien taakse  ja sydämen alueelle ja sanotaan tuovan lisää rakkautta elämään. Miranda itse pitää ruusuöljyä aina mukanaan käsilaukussa ja lisää öljyä päivän mittaan rauhoittuakseen ja saadakseen hyvää oloa. Lämpöiseksi halaukseksi Miranda kuvaa tunnetta, lisätessään ylleen ruusuöljyä. Jotenkin aivan ihana tarina tälläkin kosmetiikkatuotteella. 

Vaahtoavan eli Foaming Cleanserin toimivuutta jännitin eniten, mutta turhaan. Foaming Cleanser poistaa meikit,  jopa silmämeikit hellävaroen ja erinomaisesti. Puhdistuksen jälkeen poistin vielä kasvoista meikit meikinpoistoaineella ja vanulapulla, mutta vanulappuun ei jäänyt mitään. Eli yllätys oli melkoinen, että yhdellä tuotteella lähtee niinkin hyvin meikit ja vielä silmämeikki. Kyseessä on saippuaton ja hellävarainen puhdistusvaahto, joka on luotu puhdistamaan iho hellävaroen ja luonnollisesti. 


Hyvin harvoin kolahtaa ihonhoitotuotteet, mutta Kora Organics hypähti suoraan sydämeen, koska näissä tuotteissa on kaikki mitä itse rakastan, kauniit ja herkät pakkaukset, ihana tuoksumaailma, joka ei ole kuitenkaan liian voimakas ja toimivat tuotteet. Kora Organicsia myy Stockmann ja Stockmann verkkokauppa. Kyseessä on sarja, jota janoan testata lisää ja Suomen markkinoille ja muutenkin sarjaan, toivon paljon lisää uusia tuotteita ja vaikka vielä tuoksukynttilöihinkin laajentamista.
No kuka voi yhdistää kosmetiikkapostaukseen Disney mukit, no minä tietenkin ja asiassahan ei ole sinällään mitään uutta. Mutta tässä tapauksessa postauksen teema onkin erityisesti ihmiset ja asiat, jotka ovat tällä viikolla mm. tehneet onnelliseksi. Kora Organics on yksi onnea tuovia tekijöitä, mutta toinen on uudet vanhat Disney klassikkomukit, jotka mieheni toi eilen golf kierroksen päätteeksi mukanaan kotiin.

Nämäkin mukit rantautuivat mitä ihmeellisemmän ystävyystarinan keskeltä tänne meille. Kerroin jo aiemmin, että blogini lukija/Disney mukifani lähetti minulle muutama viikko sitten yllärinä Bambi Disney klassikomukin ja minä hänelle yllärinä Nalle Puh mukin. No tämä Notre Damen kellonsoittaja muki ja vielä kaksin kappalein rantautui meille taas yhteisten ystävien kautta. Ystäväpariskunnasta toinen on oma lukioajan kamuni ja hänen miehensä ystävystyi toista kautta oman mieheni kanssa muutama vuosi sitten ja näin löysin minäkin taas uudelleen lukioaikaiset ystäväni. Jutusta voit lukea täältä. 
Kaikesta tästä tuli taas sydänalaan erityisen lämmin ja hyvä fiilis, että vitsi ihmiset osaavat olla kivoja ja kyllä maailma on pullollaan rakkautta ja hyvyyttä, vaikka niin epätiiamaiselta tuntuukin noin todeta. Arvaatteko muuten kenelle heti jaoin Notredamen kellonsoittajamukikuvat, no tietenkin uudelle ystävälleni Disneymukikamulleni, johon olen saanut tutustua blogini kautta ja tietenkin meidän suurelle Disney-fanille, aikuiselle tyttärelle, jolla oli tuo Notredamen kellonsoittaja Esmeralda Barbie-nukkekin pienenä. 

Kun sääkin vielä tällä viikolla vaan hellii ja koiralenkillä kotikatujen merimaisemissa ihmettelin maailman menoa, tuli vaan fiilis, että wow maailma on täynnä hyvyyttä. Siksi Disney mukit ja niiden kautta juuri ne ihmiset, jotka hyvää hyvyyttään luopuvat aarteistaan tuodakseen minulle iloa ja Kora Organicsin filosofia ja aromaterapiaöljyn teksti ”auttaa antamaan ja vastaanottamaan rakkautta vapautuneimmin mielin”. Juuri näistä syistä nämä kaksi asiaa sopivat ainakin oman mieleni sopukoissa niin hyvin yhteen. <3

Tälläisiä kun kirjoittelen, mietin olenko sekoamassa, koska aina on jalat niin tiiviinä tunkkina maassa. Mutta jos mikä saa käpertyneen sydämen auki, se on toiset ihmiset ja totean taas kerran, ihminen ei tosiaankaan ole mitään, ilman toista ihmistä. <3

Kun meidän pian 15-vuotta täyttävä Osku papparainenkin tulee kuvaustilanteeseen aurinkoisena aamuna ja kun tuo täydellinen ensisiemaisuis kahviakin on juuri tuossa hetkessä vielä odottamassa ja aromaterapeuttinen Miranda Kerrin ruusuöljy  kuiskii korvien takaa ja lämmittää sydäntä, niin uskallan jopa ääneen kuiskata hiljaa, tänään on hyvä päivä ja lupa olla onnellinen <3

Miten siellä, mitkä pienet asiat saavat sinut havahtumaan onnellisuuteen ja jokin ystävän/sinun oma pyyteetön hyvä teko? Miltä näyttää sinun silmään ja kuulostaa Miranda Kerrin luonnonkosmetiikkasarja Kora Organics?

Kaunista, aurinkoista ja ruusuisaa päivää kaikille. <3

*Kora Organics pr-näytteitä


27 thoughts on “Onko lupa olla onnellinen olo”

  • Onpa ihanan kuuloinen (ja näköinen) tämä Kora Organics. Hehkutuotetta olen katsellut sillä silmällä. 🙂

    • Pakko sanoa, että nyt kolahti jo kovaa. Ihastuin sarjaan jo ulkonäön perusteella ja jännitin, täyttääkö odotukset ja ehdottomasti täytti.

      Ihanaa viikonloppua Eeva <3

  • JEE, on lupa olla onnellinen! Aika sydäntä lämmittävää, tuollaiset "minä olen ajatellut sinua & uskon, että tykkäisit" yllärit on niitä parhaita. Onpa muuten todella herkullisen houkuttelevat pakkaukset ja värit noissa Mirandoissa, hempeilevän ihanaa viikonloppua!

    • Yllärit on jotain parasta ja niiden taustalla se ihmisten hyvyys ja sydämmellisyys, tälläiset teot tekevät pyyteettömän onnelliseksi. <3

      Mirandat kolahti ja kovaa, toivon todella, että sarjaan tulee lisää vielä vaikka mitä ja onhan sarjassa jo monia muitakin tuotteita, kuin nämä, mutta että tulisi ihan kattava sarja, olisi ihanaa.

      Kaunista lauantaita Heli ja upeaa äitienpäivää huomiselle <3

  • Pyyteetön avuliaisuus, aito myötätunto ja kiinnostus lämmittävät mieltä sydänjuuria myöten. Hyvien tekojen ja eleiden ei tarvitse sinänsä olla mitään suuria, mutta ne kun ovat vilpittömiä ja teeskentelemättömiä, niin kyllähän sellaiset tuo taas uuttaa uskoa hyvyyteen ja maailma näyttää taas ainakin hetken paremmalta:)
    Kora Organicsin tuotteet näyttävät todella upeilta:) Instassa on tullut vastaan, mutta muuten eivät ole tuttuja:)
    Ihanaa viikonloppua Tiia<3

    • Ihan juuri näin ja aina, kun juon näistä yllätysmukeista, niin muistan ihmistä sen teon takana. <3 Aika ihana juttu tälläinen.

      Kora Organics kolahti kovaa jo heti, kun bongailin instassa minäkin ja siinä kohden, kun huomasin, että wow nämähän tulevat Suomeen, kiinnostus heräsi oikein tositeolla. Sillä nuo ihonhoitotuotteet on monesti sellaisia, että joo ihanaa ylellisyyttä, mutta eivät saa liekkeihin niin helposti.

      Ihanaa viikonloppua Sari <3

  • Taustani tiedät, niin tiedän, että ymmärrät mitä tarkoita <3 kun sanon, että on maailman turhinta himmata onnellisuuden tunnetta vain siksi, että se kostautuisi jotenkin onnettomuuksina. Ja hukkaan heitettyä olisi elämä myös silloin, jos ei opettelisi yhä pienemmistä nyansseista nauttimaan.
    Mukavaa viikonloppua <3

    • Kyllä ihan juuri näin ja olet oikeassa ja itselle ehkä tullut pelko, koska on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, että onko lupa tuulettaa, jos heti salama iskee. Ihan taikauskoa tälläinen hömpötys.

      Pienet nyanssit ja kauniit pyyteettömät teot, parasta elämässä. <3

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Tottakai saa olla onnellinen. Ja sen saa sanoa ääneen. Pieni ilo jaettuna, muuttuu suureksi riemuksi. Se, että joku on todella nähnyt sinut ja haluaa vielä pyyteetttömästi ilahduttaa sinua ei olekaan mikään pieni juttu. Ihailen naisellisia naisia, vaikka itse en ole. Kauniit tuotteet kuvissa(kin) tekevät minut iloiseksi. Eikä haittaa, vaikken koskaan ostaisi tuota tuotetta. Hienosti nivoit mukit ja kosmetiikan yhdeksi tarinaksi. Voi tuota Osku-vaaria <3
    Hyvää viikonloppua ja ennenkaikkea mahtavaa äitienpäivää sinulle <3

    • Kiitos niin paljon ja höpsis, minun silmiin olet todella naisellinen ja olet lämmin, sydämellinen ja äitien äiti, voiko olla enempää nainen. Minulla on aina tunne, etten ole naisellinen ja mies sanoo, että olet todella naisellinen, mutta kun ei tunnu siltä, on sellainen rönttäpulla olo aina eli näen oman naisellisuutenikin kaikkein röntimmän päivän ja olemuksen kautta, hih, on tää hassua. Mutta siis kierrellen vielä maaliin, olet todella naisellinen, usko pois ihana Kirsti Kaija ja lämpösi ja viisautesi on jotain uskomatonta.

      Muiskuja päivään ja ihanaa äitienpäivää sinulle, sinä jos joku olet tuon päivän ansainnut moninkertaisesti <3

  • Minäkin olen tosi varovainen näiden luonnonkosmetiikka tuotteiden kanssa. Iho reagoi niin helposti kaikkeen. Kerrankin tuli ihan polttelua iholle, auts. Nämä kyllä kuulostaa tosi hyviltä. Ihana uusi muki ja vielä kaksin kappalein, tykkään. Tuollaista en ole ennen nähnytkään. Pitääkin olla pienistä asioita onnellinen ja mikä parasta, että elämässä on ihmisiä, jotka teoillaan tekevät onnelliseksi.
    Ihanaa perjantai-iltaa sinulle Tiia <3

    • Sama ongelma, eilen olin vain 10-minuuttia ulkona ja iho oli heti paukamilla ja nyt nokka ihan tukossa siitepölyn vuoksi eli kaikki ei sovi, eikä luonnonkosmessa ole hajuakaan mikä ei sovi ja mikä sopii, kokeilemalla vaan se aina selviää.

      Niin on, ihmiset osaavat olla ihmeellisiä, kuten sinä Outi <3 Muiskuja päivääsi <3

  • Tottakai on lupa olla onnellinen. <3
    Täytyykin tutustua tähän merkkiin luonnonkosmetiikan puolella. Ja, on muuten totta että luonnonkosmetiikkapurkit eivät aina ole niin kovin kauniita. Mutta, nämä kyllä ovat kauniita.

    • Niinpä, purkkeihin pitää panostaa, oli ne mitä tahansa kosmetiikka, toki makunsa kullakin, mutta ei sellaiset arkiset purnukat saa tarttumaan.

      Ihanaa äitienpäivää Kaisa <3

  • Olisi varmaan hyväksi naamalleni tuo puhdistustuote… Ihana Osku ja hieno muki. Sinä teit minut eilen iloiseksi ja kukat tänään. Ja Mikki tietty aina!

  • Miranda on upea nainen ja tämä tuotesarja toden teolla kiinnostaa! Olet ottanut aivan upeat kuvat <3_<3 Mutta tosiaankin, tänään olisin tarvinnut tuollaista rauhoittavaa öljyä, olo on ollut vähän no, ei niin jee 😀 Tän sarjan kasvoille tarkoitettu hehkuöljy kiinnostaa itseäni erityisesti ja kiva, kun siitäkin on saatavilla kahta eri kokoa 🙂

    Aurinkoa viikonloppuun! <3

    • Kiitos niin paljon ja tämä sarja kolahti jo ennen, kuin sain hyppysiini. Hetken sitten jännitti, voiko olla niin ihana, kuin kaikki ladatus odotusarvot, mutta on se, siis fantastinen sarja nyt kyseessä ja sellainen, että nyt kiinnostaa sarjan kaikki tuotteet täysillä ja haaveissa, että tulisi paljon tuotteita lisää.

      Hehkuöljykin olisi ihana <3

      Upeaa viikonloppua Salka <3

  • On suorastaan velvollisuus olla onnellinen silloin kun elämä hymyilee! Onnen hetkiä sinne ihana <3<3

  • Tällä hetkellä onnen itselleni tuo ihan vain tyttären seuraaminen – ihan uskomatonta minkälainen rakkaus toista kohtaa voikaan olla <3

    Ihanaa äitienpäiväviikonloppua – meillä tyttönen saa huomenna vihdoin virallisesti nimen, kotona toki kolmistaan ollaan nimellä kutsuttu mutta muilta se vielä salassa pidetty 🙂

    • Voin kuvitella ja yhtä mieletöntä se on, kun ne kasvaa ja saa ihmetellä miten upeita heistä kuoriutuukaan, mutta oi vauva ja pikkulapsiaika, miten ihanaa ja ihmisen parasta aikaa se onkaan <3

      Niin niin ihanaa äitienpäivää ja ristiäisiä Mira ja innolla odotan kuulumisia, mikä tuli teidän rakkaalle nimeksi <3

  • Luontaisalan ihmisenä suosin kyllä tällaista kosmetiikkaa ja suosittelen kaikille.En tunne tarkoin tuota kyseistä merkkiä,mutta tutustutaan.Itse saan oireita synteettisistä hajusteista,en luonnon eteerisistä öljyistä.Täytyy muistaa että mitä laitat ihollesi niin osa päätyy verenkiertoon.Luonnon kosmetiikasssa käytetään ihan oikeita kasveja ja täytyy sit tietää että onko tietyille kasveille allerginen. Mukava postaus jälleen.

    • En muuten edelleenkään tiedä mille kasville olen allerginen tai mille, olen todella monelle allerginen ja synteettiset ihonhoitotuotteet ovat tästä syystä toimineet ihollani paremmin tai ei tule oireita. Olen testannut todella monen monen luonnonkosmetiikan ihonhoitotuotteita ja pääsääntöisesti aina tulee näppyjä, hitsi miten harmillista. Mutta Mirandasta ei ole tullut, joten jatketaan Mirandan tuotteisiin tutustumista, mutta sekakäyttäjä olen.

      Ihanaa lauantaita Pihakeiju <3

  • Upeat kuvat ja niin hyvänoloisia tuotteita! Kiva kun olivat noin mieleisiä! Onnellinen saa ja pitää ooll..niin paljon niitä ikäviäkin päiviä joutuu kohtaamaan❤ Iloiseksi tuli varmasti kaikki lukijatkin, yllätykset voi joskus olla pieniä mutta ne tuottaa suuren ilon, se on mukava tunne kun huomaa olleen toisen ajatuksissa. ystävät on huippuja❤ Aurinkoista viikonloppua❤

  • Tuo sitruunasuihke kuulostaa ihanalta, arkatan sitruunaisia tuoksuja. Niin kauniit pakkauksetkin. Kyllä niillä on merkitystä! Joskus oiiekin harmittaa kun joku tuote on hyvä, mutta pakkaus niin mitäänsanomaton tai jopa ruma, että tuottee hyvyys vähän latistuu.

    Luonnon herääminen ja lämpimät päivät ovat saaneet onnenläikähdyksiä sydämeen. Tätä on odotettu koko talvi! Myös se lämmitti sydäntä kovasti, kun keskiviikkon amies oliu yllätykseski pessyt parvekkeen perinpohjin ja tuonut parvekelaatikot ja kukaruukut valmiiksi "jotta saat keskittyä kivoihin hommiin vapaalla, eikä tarvitse käyttää aikaa parvekkeen hinkkaamiseen. Ihana <3

    Aurinkoista viikonloppua!

  • Minut saa onnelliseksi esimerkiksi uuden kukan kukkaan puhkeaminen luonnossa tai pihalla; suhteellisen tavallinen perheemme, jopa tiskirätin vaihtaminen uuteen ja värikkääseen. Kora Organics vaikuttaa mainiolta.
    Helteistä lauantaita ja onnellista Äitien päivää huomenna!

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud