Eilen oli ihanan piinaava päivä!

Eilen oli ihanan piinaava päivä!
Huh eilen oli ihanan kamala päivä, sillä odotin koko päivän astronauttikisan tuloksia. Alunperin kerrottiin, että 15.6 mennessä tulee tieto, pääsisinkö jatkoon vai en. Takataskussa oli kaikkien teidän antamat äänet ja niitähän oli paljon. Kyllä myös rehellisesti kerroin ikäni ja vaatekokoni yhtään vähättelemättä ja arvuuttelin kovasti, kössähtääkö tämä homma kuitenkin ikääni ja myös vaatekokooni, joka ei ole mitenkään lilliputtinen. 
Jännittävää päivää kuitenkin siivitti ihanat asiat, kuten tämä naapureiden kiva ele ”saa ottaa rapsua”. Minähän otin, pilkoin ja laitoin rapsut pakkaseen, sillä jos olisin taikonut niistä piirakan, olisin syönyt piirakan ihan itse ja sehän ei nyt tässä tilanteessa sovi, kun se avaruus häämöttää mielessä.  Jos jollekin tulee nyt uutena mitä ”klingonia” horisen, niin asiasta voi lukea täältä ja sijoituksestani täältä.

Naapureiden rapsut, Samun ilo, kerätyt kukkaset ja aivan ihana Dolce&Gabbana kesätuoksu Dolce Garden rauhoittivat odottavan pitkäpiimäistä päivää. Tytöt myös saivat kummeiltaan synttärilahjoiksi uudet Muumimukit ja onpahan kiva kesämuki, jota oli innoittavaa kuvata joka kulmasta,  koska mukin värimaailma on niin kivan erilainen eri puolilta. 

Nyt kyllä hätäännyttää, sillä paljon on tulossa uusia Muumimukeja, mm. Tove Janssonin synttärimuki, jota myydään vain yhden vuorokauden ajan. Tovella muuten on samaan aikaan synttärit, kuin omalla ukkelilla ja taas,  jos pääsen avaruushommissa jatkoon, niin olen sitten huonona vaimona tuona päivänä ”avaruudessa” tai sitten en ole, ei saa nuolaista ennen, kuin tipahtaa. Ystävyys-muki on myös ostoslistalla ja Taikuri ja Tiuhti ja Viuhti-mukit vieläkin hommaamatta ja myös vihreä Nuuskamuikkunen, miten olen näiden Muumi-mukien kanssa jäänyt näin auttamattomasti jälkeen?

Hurmaava kesätuoksu Dolce&Gabbana Dolce Garden kaikille kookosta, vaniljaa ja sitruunaa rakastaville ja kuitenkin hienostuneella kukkaisella tavalla. Kyseessä kesän kauneimpia tuoksuja ehdottomasti ja miten tuo korkkikin on muotoiltu niin nätiksi kukaksi. 

Dolce&Gabbana Dolce Garden: 

Alkutuoksussa sitrushedelmät, neroli ja magnolia

Sydäntuoksussa Ylang Ylang, kookos ja frangipani eli rusotemppelipuu

Lopputuoksussa santelipuu, vanilja ja mantelimaito

Suosittelen tuoksuttelemaan ja myös niiden, joita kookos ei niin sytytä, sillä kookoksen, sitruksen, vaniljan ja ylang ylangin liitto on mitä pehmein, naisellisen ja hienostunein. 

Samalla kannattaa tuoksutella Dolce&Gabbanan Light Blue Italian Zest, joka on aivan ihana sitruunainen tuoksu kesään. Tietenkin myös vinkkaan taas kerran oman vuoden aikana eniten käyttämäni tuoksun Dolce&Gabbanan Light Blue eau intense tuoksun,  joka tuoksuu fantastisesti kirpeille vihreille omenille. 

Dolce Gabbana oli itselleni muutama vuosi sitten vielä ihan uusi tuoksubrändi, mutta on nyt kiilannut suosikkieni joukkoon. 

Dolce&Gabbana Dolce Garden Sokoksella 30ml 77e ja 50ml 100e ja kyseessä Eau de Parfum. 

Aivan ihanat ja kasariaikaan parasta teiniyttä eläneelle, nämä Eleven.fi lähettämät Grease yllärikynsilakat. Grease kokoelmaan kuuluu kaksi erilaista limited edition minipakkausta ja täysikokoisia kynsilakkoja ja kaikki löydät täältä. Kynsilakoilla on niin nostalgisen hauskat nimetkin. 

Kaunein kukkanen on tämä Dolce&Gabbana Dolce Garden tuoksupullon korkkikin. 

Valokuvaaminen ja lenkkeily eittämättä rauhoittaa ja jotenkin selvisin eilisen piinaavan pitkästä ja odottavasta juurikin näillä konsteilla. Lisäksi huumaava Dolce Garden kookoksen, vaniljan ja ylang ylangin tuoksu oli omiaan rauhoittamaan mieltä. 

Arvatkaa miten sitten astronauttikisassa kävin, PÄÄSIN JATKOON ja tieto tuli klo 21:48 illalla, mikä odotuksen piina, kuin astronauttikokelaiden  hermoja olisi jo hieman testailtu, hih! En uskalla kertoa sen enempää, kun en tiedä mikä on salaista tietoa ja mikä ei,  retkikunta päätyy kuitenkin Juri Gagarin Space Centeriin Venäjälle, kuten Tuplan sivuillakin lukee. 


Olen varmaan joukon vanhinkin, vahva tunne asiasta ja olen erittäin iloinen, että vaatekokoni ja ikäni eivät olleet este jatkoon pääsemiselle. 

Nyt on kova motivaatio lenkkeillä ja myös keventää ruokavaliota, jotta pääsisin leijailemaan sinne avaruuteen vielä enemmän painottomana. Jihuu ja kiitos niin paljon kaikille teille satamäärin tai tuhatmäärin kertyneistä äänistänne ja kaikesta sparrauksesta ja nyt jos koskaan sitä sparrausta tarvitaan, sillä nyt se seikkailu vasta alkaakin. 

Kiitos niin paljon kaikille mielettömästä äänimäärästä, se tuo potkua kisaan. <3
*Dolce&Gabbana Dolce Garden ja Grease kynsilakat pr-näytteitä ja Arvid Nordquist kahvi saatu.




65 thoughts on “Eilen oli ihanan piinaava päivä!”

    • Iiks ihan hirvittävän jännä viikko ollut ja vatsassa kummasti leijailee perhoset. Noi Muumit, omat tyttäret on onnekkaita, kun mummit ja kummit niitä heille keräilee. <3

      Ihanaa viikonloppua Merja ja kiitos tuhannesti <3

  • Mummoikäinen? Höpönlöpön! Me ollaan naisia parhaassa iässä ❤ ja sä pärjäät oikein hyvin siellä saapasleirillä nuorempien(-kin) seassa. Sisulla, innolla ja ennen kaikkea kokemuksia keräävällä huumorilla valloitat kaikki! 😘
    En malta odottaa jatkoa…
    Halauksia sinne 😚

    • No niinhän tässä itsekin tuntuu, että hei ihan paras ikä, ei vielä vanha, eikä enää nuori, nuoruuden kipuilut

      Niin totta vuosia jo takana ja paljon enemmän rohkeutta ja saldoja nauraa itselle. 🙂 Lapsetkaan ei enää pieniä ja saa vähän jo tehdä mitä lystää ja siihen nyt tähdätään oikein urakalla.

      Millään muulla en kyllä kisassa voikaan pärjätä, kuin sillä omalla luonteella, olemalla aina oma itseni ja huumoria peliin ja ripaus sisua, josko menisi maaliin. <3

      Halauksia ihana Heidi ja kiitos niin paljon, oot super <3 upeaa viikonloppua <3

    • Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee maaaaaaaaaaaaaaaaaa pyörryn tänne justiinsa!!!!!!!!!!!!!! Kiitos niin paljon ja aurinkoa viikonloppuun LauraKatarooma <3 pus <3

  • En ole varma lähtikö kommenttini vai katosiko se. Jos on kaksi poista tämä.
    Kisassa kävi kuten pitikin. Sydämen pohjasta onnea jatkoon pääsyn johdosta.
    Hienot kuvat jälleen kerran sinulla.
    Ihanaa viikonloppua sinulle ja tsemppiä kunnonkohennukseen.

  • Paljon onnea kisassa etenemisestä! Hienoa, että uskallat tavoitella unelmaasi. Jään seuraamaan takavasemmalta, kuten tätä blogiakin jo vuoden ajalta.

    • Kiitos niin paljon ja mitä suurin kiitos, että olet jaksanut seurata blogia vuoden jo. <3 Oikein sydämellistä juhannusviikkoa sinulle <3

  • Onnea avaruuteen nainen parhaassa iässä! Nauti jo etukäteen siitä tunteesta, kun onnistut saavuttamaan tavoitteesi. Kiitos tuoksuvinkistä! Ainesosat kuulostavat juuri minunlaisiltani. Pullo on aavistuksen liian mairea minun makuuni, mutta tuoksu on tärkein. Seikkailemisiin! Sinä avaruudessa ja minä tuoksuhyllyillä. 💫 Tuija

    • Tuoksu on tärkein ja totta pullo on, kuin koru ja jos tykkää eleettömimmistä tuoksupulloista, niin ymmärrän hyvin, että näin koristeellinen ei olisi ensimmäinen valinta. Mutta kannattaa tuoksutella, sillä tuoksu on äärimmäisen naisellinen, kesäinen, ylellinen ja viehättävä ja kookoskaan ei puske lainkaan päälle, vaan kaikki tuoksunuotit nivoutuu upeasti yhteen.

      Ihanaa juhannusviikkoa Tuija <3

  • Ihanaa kun pääsit jatkoon! Paljon tsemppiä edelleen! Ja kiitos muumimukivinkistä. Ärsyttää toisaalta tuollainen yhden päivän myynti, jään kuitenkin ilman, jos en päivystä keskiyöllä jossain kaupassa. Mutta toisaalta kotiutuin juuri Ystävyys-mukin sittarista ja se on kyllä muumimukieni top viidessä. Kuvitus on iki-ihanasta Kuka lohduttaisi nyytiä -kirjasta, jonka osaan käytännössä ulkoa. Niin kaunis muki! Kivaa viikonloppua!

    • Sepä se, että pitäisi se muki laittaa tilaukseen heti yöllä, mutta siellä on tilaamassa miljoona muutakin ja vahva epäily, että nettisivu menee tukkoon, kuten Stockmann kannun kanssa meni ja muistan, kun kokeilin uudelleen ja uudelleen tilata, niin lopulta kun seuravana päivänä ajattelin, etten kannua saa, siellä köllötti 30 kannua ostoskorissa, hih.

      Peukut pystyyn, että saadaan ihanat mukit ja Ystävyys muki on omaan makuun myös yksi ihanimmista.

      Mukavaa juhannusviikkoa Liioli <3

  • Paljon onnea jatkoon pääsystä. Ei ole hirveästi aikaa kohottaa kuntoa. Mutta sinä superlady varmasti pystyt siihen. En katso yleensä televisiota, mutta tuon ohjelman varmasti katson ja tsemppaan mielessäni. Lokoisaa lauantai-iltaa sinulle!

    • Hih epäilen, että kun juttu televisioidaan, niin jos jotain saa somettaa, niin vasta televisio-ohjelman jälkeen, mutta en tiedä, mutta näin epäilen. 🙂

      Ihanaa juhannusviikkoa teidän perheelle <3

  • Siis ihan mieletöntä ♥ ♥ ♥ Mä jo ootan sun kokemuksia :)Muumimukit on niin kivoja, vähän muakin se yhden päivn myynti harmittaa koska tasan jään ilman. Vaikkei niille oikeastaan enää tilaa oiskaan 😀 Ihanaa viikonloppua♥

    • Hih joo ei olis tilaa ja välillä olen rauhoittunut Muumien suhteen ja huomaan taas miten muumikuume nostaa päätään.

      Ihanaa maanantaita Maiccu <3

  • Onnea onnea, yksi etappi jo saavutettu! Ja voih tuota teidän Samua, hän on kyllä niin ihana koiruus:)- Rida

  • Ooo onnea kisassa jatkoon pääsystä <3! Mua itseäni pelottaa tietyt avaruusasiat, niin ihailen heitä jotka suhtautuvat siihen rohkeammin kuin minä 🙂

    • Kyllä täälläkin jännittää kiehtoo ja hirvittää ja lumoaa, avaruudessa näes kaikki on mahdollista. 😉

      Kiitos niin paljon Salka ja upeaa juhannusviikkoa <3

  • Oii, sinä pääsit jatkoon, onnea!
    Ihan huippua! Toivoin niin kovasti että pääset jatkoon, ja nyt se on totta!!!

    • Kunpa vielä pääteasemalle, mutta hei tämä on jo voitto, josta en kyllä kisaan lähtiessäni osannut edes haaveilla. Kiitos niin paljon Tuulikki ja ihanaa juhannusviikkoa <3

  • Ihania kuvia ja voi miten huippua että pääsit jatkoon, Mahtavaa♥ Täällä laitettiinkin heti peukut kyynärpäitä myöten ristiin että pääset loppuun asti ja unelmasi toteutuu, kiva olla hengessä mukana:) Leppoisaa kesäpäivää sinulle ja koko perheelle♥

    • Iiks tämä on ihan kamalan hirveän ihanan jännittävää. <3 Kiitos niin paljon Päde ja upeaa juhannusta teidän perheelle <3

  • Onnea jatkoon pääsystä, mähän sanoin! 😀 Mä olen ihan pihalla noista Muumimukeista, niitä tulee sellaista tahtia etten tahdo pysyä niistä ihan kartalla.

    Aurinkoista sunnuntaita Tiia. <3

    • Kiitos niin paljon Jonna <3 Muumeista olen kartalla, mutta ostamisen suhteen en enää pysy perässä, liika on vaan liikaa.

      Ihanaa juhannusviikkoa Jonna <3

  • Ihan huikeaa! Siis ihanko oikeasti olet lähdössä avaruuslennolle, jos pääset voittajien joukkoon? No nyt kyllä kaikki peukut ja varpaat pystyyn, olet kyllä todella rohkea, kun tuollaiseen kisaan lähdet!

    Niin ja ihania muumimukeja toki. Mä haaveilen pääseväni vain Muumimaailmaan. 😀

    • No ei sentään avaruuslennolle, koska lennot taitavat maksaa tällä hetkellä miljoonia eruoja, mutta pääteasema on Juri Gagarin Space Center ja jotenkin jaksan uskoa, että siellä odottaa painoton lento, joka tehdään lentokoneella saavuttaen g-voima, lentokoneen noustessa jyrkästi ylös ja lähtien jyrkästi vapaapudotukseen, aika hitsin hurjaa sekin ja tämä g-voima muodostaa painottoman tilan lentokoneeseen. Tämä on suuri suuri haaveeni ja uskonpa vaan, että avaruuskeeskuskessa tehedään vaikka mitä muutakin jännää, ties vaikka olisi pieni kosmonauttikoulutus. <3

      Toivottavasti pääset Muumimaailmaan, siellä olenkin kerran käynyt minäkin.

      Ihanaa juhannusviikkoa Marianne ja kiitos kovasti <3

    • Aa, no jotain tuollaista painotonta lentoa ajattelinkin, varsinainen avaruuslento taitaa olla aika kallis…

  • Ihan mahtavaa Tiia!!! Mää niin tiesin, että pääset jatkoon, koska olet paikan ehdottomasti ansainnut <3. Oisko vähän mahtis käyntikorttiteksti: "Kosmonautti Tiia Koivusalo " 🙂

    • Hei ois muuten ja hih voisin blogiin ja instagramiinkin lisätä kosmonautti Tiia Koivusalo, kääks ihanaa. <3 Niin ja mullahan on termit hakusessa, hyvä Annukka, nimenomaan kosmonautti eikä astronautti. Nyt vasta tuon minä pöhkö hiffasin.

      Kiitos niin paljon ja upeaa juhannusviikkoa Annukka <3

  • Onnea astronautti-Tiialle♥

    Näinkö väärin, että jossain olisi ollut Nyyti ja Tuittu -mukit. Eka kirja, jonka R:lle ostin kertoi heistä:) Minä tietty se Tuittu.

    ♥♥

    • Et nähnyt väärin, on sellainen muki ja se on aika ihana! Hih sinäkö Tuittu <3 Kiitos niin paljon Leena ja ihanaa juhannusta teille <3

  • Terveisiä Pekingistä! Täällä seuraan mielenkiinnolla astronauttikisaasi. Aivan mieletöntä! Onnea jatkoonpääsystä ja pidän peukkuja sinulle <3

    Oikeastaan huvittavaa, että astronautiksi 50v ei ole vanha, mutta kiinaa kiinalaisessa yliopistossa opiskelemaan on!

    Ihania nuo uudet muumimukit. En varmaan voi vastustaa niitä, vaikka vasta pari viikkoa sitten sain viimein hankittua viimeisimmän joulumukin. Tänä vuonna yli 10 vuoden perinne katkesi, sillä kukaan lapsista ei halunnut pukilta mukia itselleen. Ostin sitten itselleni…

    • OOh kiitos niin paljon, että jaksat sieltä kommentoida, arvostan niin paljon ja aivan ihanaa ihanaa reissua Pekingiin muutenkin.

      Meillä vielä tytöt tykkää, kun saavat nuo Muumit lahjaksi, mutta voipi olla, ettei enää pitkään tai se on jo sellainen perinne, etteivät edes kyseenalaista.

      Voi että, ei yliopistoopiskeluun saisi olla ikärajoja, kaikkea sitä taas kuulee!

      Ihanaa ihanaa juhannusviikkoa Pekingiin <3

  • Oikein paljon onnea jatkoon pääsystä (olen niin myöhässä tämän kanssa)
    Niin mahtava juttu, että ei voi kuin olla onnellinen sinun puolestasi 🙂
    Mainiota juhannusviikonlopun jatkoa!!

    • Kiitos niin paljon Tiina ja hih ei se mitään, toivottavasti katsos perästä vielä kuuluu, katsotaan mitän tämän muijaleksen käy. 😉

      Ihanaa juhannuksen jatkoa Tiina ja kiitos vielä <3

Vastaa käyttäjälle marja 50+ eloa ja oloa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud