Kun pelko ottaa vallan!

Kun pelko ottaa vallan!
Nyt kun olen lasketunut maankamaralle ns. tästä avaruushypetyksestä, olen joutunut katsomaan pelkojani silmiin. Ensin vyöryin asiaa edistääkseni, kuin höyryjuna eteenpäin ja täysin miettimättä mitä tuleman pitää. Nyt kun olen joutunut katsomaan totuutta silmiin, ja että tämä keski-ikäinen on aikuisten oikeasti menossa varsin nuoren joukon mukana bootcampille, niin pakko myöntää, että päätä huimaa ja hirvittää. 
Kun vuorokausi oli vierähtänyt tiedosta, että minut on valittu astronauttikisassa jatkoon, jonka pääteasema on maapallon ja starotasfäärin välimaastossa, alkoi vatsaani nipistää. Ei sillä lailla kivalla perhosten lepattelevalla tavalla, vaan pikemminkin hieman, kuin nyrkki olisi vatsan sisällä puristellut kipeästi ja lujaa. 

Tällä hetkellä käyn tuttuun tapaan hirmuista prosessia läpi, mitä voi pahimmassa tapauksessa käydä. Rajojen ja rohkeuden testaamiseen voi tulla pahimmassa tapauksessa vaikka benjihyppy, jota pelkään ja kammoan ylikaiken. Minulle benjihyppy on sama, kuin hyppäisi omaan kuolemaansa. Laskuvarjohyppy vaikuttaa huomattavasti kivuttommalta vaihtoehdolta tai kimppalaskuvarjohyppy tai edes kimppabenjihyppy. 

Olen myös miettinyt moneen kertaan tuota benjihyppyä ja aina kuvitelmissani suljen hyppyyn ponnistaessa silmät ja otan nenästä kiinni. Voisiko tälläinen uimahypyllinen faktoista kieltäytyminen auttaa, että tässä sitä vaan hypätään uimahyppy kolmosesta korkeintaan kantavaan kelluttavaan veteen. Olen kerran hypännyt viitosesta ja se ei päättynyt hyvin ei, pakarat lätsähtivät siihen malliin veteen, että aijai, kun teki kipeää. Olen myös miettinyt, että benjihypyssä voi myös kuolla pelosta sydänkohtaukseen tai ainakin voi lentää laatta.
Lisäksi olen miettinyt tuleeko matemaattisia palikkatehtäviä, olen matemaattisesti täysin lahjaton ja näissä palikkatesteissä en tule pärjäämään ja pelkään, että nolaan itseni niin, että olen sekä kömpelö, pelokas, vanha, rapakuntoinen ja kaiken lisäksi tyhmä. 

Olen sitten koittanut lohduttaa itseäni, että kaikissa avaruuselokuvissakin tarvitaan järjen ääntä, ei kaikki ole lennolla teknikkoja tai hyppää avaruusraketin ulkopuolelle asteroidimyrskyssä korjaamaan raketin myrskyssä tuhoutunutta elintärkeää moottoria. Eli mitäs, jos voisin avaruuslennolla olla näille nuorille jonkinlainen äidillinen voimavara, se joka hoitaa, laittaa laastarin ja kuuntelee?

Apua, pelko on ottanut vallan ja vaikka entuudestaan tiedän, koska olen pelkurina pelännyt monet kerrat aiemminkin, että kun menee kohti suurta tuntematonta ja voittaa omat pelkonsa, palaa maan kamaralle entistä rohkeampana ja vahvana. 

Uskonkin vanhastaan, että henkistä sisua kyllä riittää, mutta riittääkö se akseloimaan minut lopulliselle pääteasemalle, vai tuleeko minusta se kömpelys, vitsin aihe, jolla kaikki nauraa. Mutta tiedättekö mikä on parasta, kun nolo hetki on sattunut, tällöin on loikattu pelkojen tuolle puolen, riisuttu kaikki muurit ja suojavarusteet ja ei ole muuta mahdollisuutta, kuin nauraa mukana. 

Joten en väitä, että tämä pelko hälvenisi, ei se mihinkään hälvene, ennen kuin tiedän mistä on kyse…

Kun kisa alkaa en enää pelkää, vaan elän hetkessä ja yritän sisulla ja kyllä sillä huumorilla parhaani, sillä kyllähän se on vähintääkin huippua, ettei kohta 50vee ole vieläkään kadottanut sisäistä pikkutyttöään, joka pienestä tytöstä asti on halunnut olla osa avaruutta, tai edes päästä hetkeksi koskettamaan jollain tasolla avaruutta. 

Mutta on se  karmeaa pelätä näin paljon, pelko halvaannuttaa, pelko on myös inhimillistä. Yritänkin tarrata pelkooni kiinni, mennä sen pyörteeseen sisään, avata ja murtaa ja hälventää pelon, yritän ymmärtää sitä, yritän kaikkeni analysoida mikä tässä se suurin pelko on, omien rajojen rikkominen vai itsensä nolaaminen huonokuntoisena ikäimmeisenä vai mikä?

Kyllä se syvin pelko kuitenkin on itsensä nolaaminen muiden edessä, tuntea oma pienuutensa, palata niihin lapsuuden aikoihin, jolloin joku kiusasi tuuppi ja töni ja totesi ”sinä olet ruma ja sinä  olet tyhmä”.  Vieläkin lapsuuden tietyt traumat tarraavat kiinni, kuin täi tervassa, eivätkä poistu, vaikka on niin paljon kokemuksia ja elämää, sillä ei ne poistu, silloin kun ihminen on niin täysin jonkun uuden seikkailun edessä ja jotenkin pieni ja alaston.
Joten miten taittaa tämä pelko, johon on vielä 10-päivää aikaa, en oikeasti tiedä muuta,  kuin antautua pelolle ja tutkia sitä, pohtia uudelleen ja uudelleen mikä on se pahin mitä voisi sattua ja mitä sitten, jos se sattuisi. Viisaat sanovat, että on turhaa murehtia etukäteen, se on valtavaa ajanhukkaa, mutta joskus asioiden prosessoiminen on välttämätöntä ja sekin vie jonnekin ja toisaalta se mikä toimii toisella, ei taas toimi minulla. Minun on kuljettava tämä oma pelon tieni, sanoi kuka tahansa viisas tähän mitä tahansa. Toisaalta  hälytysjärjestelmäni pelko kertoo siitä, että olen vahvasti elossa ja tämä asia on minulle tärkeä.

Mennään vielä ohi avaruushommien, olen aina ollut hirveä etukäteisjännittäjä ja myös ahdistuja, mutta itse tilanteessa unohdan pelkoni ja useimmiten annan myös parastani, silloin kun olen etukäteen jännittänyt asiaa, olen valppaana ja virkkuna, joten ehkä tälläkin kertaa pelko kantaa maaliin ja jos ei, olisi pääasia päästä sanomaan, parhaani ainakin yritin, sillä sen olen ainakin itselleni velkaa. 

Kyllähän täällä myös nyt kaduttaa, etten ole kuntoillut enemmän, en laihduttanut ym. jotta olisi vahvistavia tekijöitä luomaan itsevarmuutta. Osatekijä pelkojeni suuruuteen voi olla myös, että rakas kallioni lähti Norjaan viikoksi perhokalastamaan samana päivänä, kun tieto jatkoon pääsemisestä tuli, enkä ole päässyt parhaan ystäväni kanssa jauhamaan asiasta, enkä ole saanut henkiseksi saattajaksi vielä, oman rakkaan loputonta uskoa minuun. Huh onneksi tulee pois Norjasta ennen alkavaa kisailua, niin tässä ehtii ukkelin kanssa käydä vielä sparraussessiot läpi. 

Miten siellä, millä valat uskoa itseesi niinä hetkinä, kun pelko halvaannuttaa, vai pelottaako koskaan. Oletko niitä, jotka murehtivat sitten, kun vasta murehdittavaa on, vai murehditko hulluna etukäteen kaikki pahimmat skenaariot mitä vaan voi tapahtua, jos näin on, tervetuloa joukkoon. Oli niin tai näin, pientä kannustusta saatan olla vailla ja jos tänne hyviä neuvoja tulee, niin niistähän voisi olla apua ihan kaikille meille jännittäjille.


Kunpa riittäisin juuri sellaisena, kuin olen, sitähän oikeastaan me kaikki elämässä muutenkin toivomme, että olisimme riittäviä ihan omana itsenä. Paras suojahaarniska onkin aitous, olla ja mennä juuri sellaisena, kuin olen, silloin ei ole kerroksia, joita kukaan voi murtaa pois. 

Pelotonta maanantaita kaikille, terkuin ”vellihousu” ja sain eilen yön pikkutunneilla yllättävää lohtua 12 Monkeys HBO:n scifisarjasta ja yhdestä lauseesta, joka oli kuin meikäläiselle tarkoitettu.  On muuten järjettömän hyvä sarja, vahva suositus.


”Emme saa pelätä epäilystä, varmuus on pelkureita varten.”


Jos joku ihmettelee mistä tässä kaikessa hälyssä on nyt kyse, niin täältä ja täältä löytyy.







53 thoughts on “Kun pelko ottaa vallan!”

  • Kerran sairaalassa sanoin hoitajalle että kun pelottaa hirveästi,pelko suojelee meitä sanoi tää hoitsu ja onhan siinä perää jos se nyt ei aivan valtaa ota.Eikun tsemppiä seikkailuun 🙂

    • Kiitos niin paljon ja kaikki sairaudet ovat luonnollisesti paljon pelottavampia kuin tämä, mutta pelko joskus kyllä voi ottaa vallan ja sitä en halua pelolle antaa. ihanaa juhannusta💙

  • Jos yhtään lohduttaa, niin kuulun sun kanssa ehdottomasti samaan etukäteisjännittäjien ja -ahdistujien kastiin. Ja todellakin, ne pahimmat kauhuskenaariot tulee aina käytyä ennakkoon läpi, vaikka kuinka koitan takoa kallooni, että enkö edes joskus voisi ajatella niin päin, että mitä jos kaikki meneekin hyvin?

    Mutta vaikka se etukäteismurehtiminen on ihan jäätävän stressaavaa ja kuluttavaa, niin yleensä kuitenkin palkitaan siinä kohtaa, kun tilanne on lopulta käsillä ja keskittyminen menee siihen, mitä siinä hetkessä tapahtuu. Joten ihan varmasti menee hyvin nytkin, ja voin vakuuttaa, että ihan satavarmasti ihan jokaikistä muutakin osallistujaa jännittää, oli ikä mikä hyvänsä. Ja sen kun tunnustaa siellä heti kärkeen ääneen, niin ihan varmasti muutkin uskaltaa tunnustaa ja tunnelma on heti ihan eri, kun kaikki on tavallaan samalla viivalla. Ja jos joku onkin niin rohkea, ettei yhtään pelota, niin uskon, että koko porukka siitäkin hyötyy, kun voi turvata siihen rohkeaan.

    Ollaan monta kertaa perheen kesken mietitty, millainen roolijako meillä olisi, jos osallistuttaisiin vaikka Amazing Raceen. Selvää on ainakin se, että "Äitiä ei vois laittaa kiipeämään, hyppäämään, lentämään tai sukeltamaan". Totta :).

    Ja jos vielä jotenkin pystyisin suhun uskoa valamaan, niin siellä on koko homman takana ammattitiimi, joka osaa työnsä, eikä taatusti olis kenenkään etujen mukaista saada ketään näyttämään ohjelmassa nololta tai tyhmältä tai kömpelöltä, joten sitä ei ihan oikeasti tarvi murehtia.

    <3<3<3

    • Annukka olet siinä kyllä niin rautaisesti oikeassa, että etukäteen kun stressaa, niin itse tilanteessa ei enää stressaa eli se tavallaan palkitaan, kun on koko asian työstänyt etukäteen niin juurta jaksain.

      Olet niin oikeassa myös siinä, että varmasti muitakin jännittää kovasti ja ehkä tässä jopa on ikä etu, että on kokenut niin paljon, niin ehkä sitten loppupeleissä, kun näkee mistä kyse, ei enää niin paljon jännitä tai jos näkee, että muita jännittää niin rentoutuu ja äidillinen ote heitä nuorempia kohtaan saattaa nousta.

      Hih no ei meikäläistäkään kovin korkealta hyppäämään, eikä sukeltamaan, eikä ahtaita paikkoja, niin tässä mietinkin, että mitä tehtäviä voinkaan suorittaa.

      Olet niin oikeassa ja eihän tässä ole kysymys mistään Selviytyjät ohjelmasta, vaan Tuplan mainoksesta niin ei varmasti ole tarkoitus ketään nolata.

      Ehkä tämä tästä ja kiitos niin paljon järkipuheesi auttoi kovasti, ehkä ensi yönä tulee uni. ihanaa juhannusta Annukka😘😘😘

  • Mä olen kans ihan hirvee etukäteisjännittäjä ja käyn kaikki kauhuskenaariot mielessäni läpi – tilanteen läpi käytyäni sitten pudistelen itselleni mielessäni päätä, että miksi tätäkin nyt piti pelätä 😀 Uudet asiat aina jännittävät ja niin niiden kuuluukin tehdä, kunhan sille pelolle ja jännitykselle ei anna periksi vaan menee rohkeasti niihin ehkä jopa vähän pelottaviin tilanteisiin 🙂

    Aurinkoista juhannusviikkoa <3

    • Etukäteen jännittäminen on kyllä äärimmäisen kuluttavaa mutta uskon että siitä on myös hyötyä ja se on tapa työstää asioita.

      Ja on tosi tärkeää,että tekee niitä tekoja mitkä pelottaa. Se on ainoa tapa voittaa pelot.
      😘

  • Just kirjoittelin blogiin yliajattelemisesta ja miten sitä voi isommassa kuvassa suitsia 🙂
    Onhan tuo niin spesiaali tilanne, ettei ihme, että jännittää, niin varmasti jännittää kaikkia, jotka sinne ovat hakeneet. Tai jonnekin muuhun, joka on itselle uutta.
    Oot huippu ja mahtavaa, että oot jatkossa! Peukut on pystyssä, että pääset kokemaan koko seikkailun 🙂

    • Uudet asiat on aina jännittäviä ja muutenkin sellaiset pelottavat asiat, mutta sitten vaan kun menee niin on kyllä voittajaolo niiden jälkeen. kiitos kovasti ja ihanaa juhannusta teidän perheelle😘😘

  • Kyllä sinä pärjäät. Ei kaikki ole iästä ja kunnosta kiinni vaan sisusta, jota sinulta kyllä löytyy. Minäkin olen etukäteisjännittäjä- ja pelkääjä. Kun pääsen itse tilanteeseen. Flow vie ja on ihan mukavaa. Kivaa viikonalkua sinulle!

    • Ihan niin totta, Flow vie ja se on aika kivakin olotila. Aistit ovat sillon valppaimillaan. Kiitos niin paljon Marja ihanaa juhannusta😘

  • Jännitys kuuluu ilman muuta asiaan ja olen aivan varma – niinkuin itsekin sanoit – kunhan pääset tilanteeseen, unohdat pian jännityksen ja huomaat että nautitkin siitä. Jälkeenpäin sanot itsellesi että ihan turhaan jännitit. Toivotan sinulle iloista seikkailumieltä, tuo on aivan mahtava juttu!

    • Kiitos niin paljon ihana Tuulikki ja hyvin totta, jälkikäteen olen mietin varmaan, että miksi jännitin. ihanaa juhannusta sinulle😘😘

  • Et Tiia todellakaan ole yksin, uskon että meitä on paljon! Mä voin jännittää parikin päivää ennen h hetkeä, vatsa on aivan kikkelis kokkelis, eikä mikään muu paitsi syvään hengittelyt ja "minä selviän" hokemat auta. Hurjasti tsemppiä, sinä tulet olemaan timanttia ❤❤

    • Se on niin hirveä, kun vatsa on ihan kikkelis kokkelis. Tiedän tunteen. Voi meitä ollaan kyllä tässä ihan samanlaisia 💛kiitos niin paljon Taru muiskuja ja Aurinkoista juhannusta 💛

  • Erityisherkkiksenä kaikenlainen pelkääminen ja etukäteisahdistus on todellakin tuttua. Mietin aina etukäteen kaikki mahdolliset ja mahdottomat skenaariot, pyöritän ajatuksia sinne sun tänne, tärisen ja panikoin. Jos kyseessä on jokin juttu, johon voi varautua (esitelmän pito, työhaastis tms.), varaudun sitten niin maan penteleesti, että jälkeenpäin olen ihan loputtoman puhki. Vähempikin ehkä riittäisi ja itseensä voisi luottaa enemmän.

    Ihan huippua, että sä olet jatkossa! Sä pärjäät ja osaat. Ja kuten Annukka tuossa ylhäällä jo sanoi, siellä on varmasti rautainen ammattilaistiimi kaiken takana, eikä tarvitse pelätä mitään. Hurjasti tsemppiä! ♥

    • Juuri tuo jännittäminen, se kuppaa kaiken voiman ja energian, josta on jälkikäteen niin kaikkensa antanut, että on ihan loppu pari päivää, niin tuttua ja varmaan juuri erityisherkkien piirre. kiitos niin paljon💛ihanaa juhannusta teidän perheelle😘

  • Todellakin samanlainen jännittäjä. Onhan tietty hyvä lietsoa itsessään pelkoa mitä, jos, ehkä,sitten kuitenkin?!? Vai onko kuitenkaan? Ei sitä tapaa vaan saa pois. Moni sanoo ettei jännittäminen näy, hyvä niin mutta kun sen tuntee!!!! Se on kaameaa! Pidän sulle peukkuja👍👍

    • Se on niin kaameaa, sen todellakin tuntee ja niin totta tuo, että minkäs sitä omalle luonteelleen voi. Vaikka kaikenlaisia harjoituksiajakin on, niin ei taida auttaa täällä. kiitos niin paljon Ihanaa juhannusta💛😘💛

  • Mä en ole päässyt lukemaan postauksia vähään aikaan, joten ensinnäkin hihkun innosta puolestasi. Ennen 28.6. suosittelisin hengittämään syvään aina kun iskee se paniikkiajatus. Toisilla (mä kuulun niihin tyyppeihin) pää jaksaa pitää paneelikeskustelua, jossa käydään läpi aivan kaikki mahdolliset sudenkuopat ja erehtymisvaarat. Eli kuulun niihin pelkureihin, jotka ovat päässään olleet vaikka minkälaisissa ongelmissa, vaikka tosiasiassa vain harva pahimmista peloista on toteutunut. Hengittämiseen keskittyminen saa aivot jotenkin relaamaan ja paneelikeskustelijat hiljentymään hetkeksi.

    Hengittämisen lisäksi suosittelisin keksimään itselle sopivan lauseen, jota mantramaisesti toistaa silloin kun paniikki meinaa iskeä. Itse olen käytän usein: "tästä täytyy seurata jotain hyvää" vaikka asiat menisi kuin päin p..settä ;-). Varmaan jo tämän postauksen kirjoittaminen helpotti vähän oloasi 🙂

    Jokatapauksessa on ihan mahtavaa, että olet jatkossa ♥

    • Ihana Sinä ja teitä kohtalotovereita on paljon. Niin totta tuo, että olen itsekin miettinyt, että kun mietin, että mitä jos pahin tapahtuisi niin mitä sitten, se on jotenkin tuonut lohtua.😘

      Joskus tämä jännittäminenkin on ohi ja sen jälkeen on huiput muistot. oikein ihanaa juhannusta sinulle💛😘💛

  • Minä en murehdi etukäteen, tai no tosi harvoin murehdin. Minä toimin ensin ja sen jälkeen vasta mietin, että mikä kaikki olisi voinut mennä vikaan. Minä vakaasti uskon, että suoriudut kaikista tehtävistä kiitettävästi. Äiti asenne tuolla on varmasti tarpeen, sellainen avaruuspsykologi…vautsi, kuulostaa muuten hitsin hyvältä ammatilta.
    Tsemppiä, haleja, voimia ja kaikkea mahdollista nyt ja joka päiväksi mukaasi <3

    • Avaruuspsykologi kuulostaa aivan fantastiselta. Voi että ollapa sinä etten murehtisi, olisi ihmeellistä mennä vaan aina tilanteisiin suoraan pää edellä. Miltähän se tuntuisi varmasti jotenkin vapaalta. oikein ihanaa juhannusta Outi😘😘😘

  • Tunnen täyttä ymmärrystä noihin etukäteispelkoihin. Minä en ole lähdössä avaruuteen, mutta heinäkuun lopulla tyttäreni lapsineen muuttaa Lapista tänne Ahvenanmaalle ja arvaa vaan jos olen jo sitä muuttoa hermoillut! Mahtuuko edes osa tavaroista autoon joka ollaan muuttotavaroille varattu? Miten lapset suomenkielisen koulun jälkeen sopeutuvat täkäläisiin ruotsinkielisiin? Onneksi ovat kotona äitinsä kanssa aina puhuneet ruotsia. Miten heidän kissat tottuvat uuteen kotiin? Näitä murehtimisen aiheita riittää! Uskon että sinun elämänkokemuksesi antaa aika hyvän etumatkan nuoriin kilpakumppaneihin nähden. Etkä kuitenkaan voi tehdä kuin parhaasi ja jos se riittää, niin onnittelut, jos ei niin ei maailma siihen kaadu. Tsemppiä Tiia <3

    • Voi ei, me äidit taideta mahtaa mitään hermoillemme,enemmän sitä vielä hermoilee lapsensa puolesta kuin itsensä, mutta Oonpa mahtavaa, että he muuttavat teidän lähellä aivan ihanaa. Asiat varmasti menevät paremmin kuin sinä pahimmissa peloissaan osaat ajatellakkaan muuton suhteen.

      Voihan se olla, että joskus ikäkin voi olla etu. Eihän sille mitään mahda jos ei jatkoon pääse. Pääasia, että välillä yrittää voittaa pelkonsa. ihanaa juhannusta Kristiina😘💛😘

  • Käy niin tai näin- Sinä riität ♥ Kyllä minäkin murehdin, nykyään vähemmän kuin ennen mutta ei siitä koskaan kokonaan pääse. Pääset seikkailulle tai et, olet nyt jo NIIN voittaja ♥ Toki toivon että unelmasi toteutuu, koska olet sen arvoinen ♥

    • Olet niin oikeassa kaikessa viisaita sanoja ja ihan voittajaolo kaikesta teidän lämmöstä ja tuesta. ihanaa juhannusta😘💛😘

  • Mä maalailen kaikki mahdolliset "pirut" ja jännitän etukäteen, mutta kun olen sitten siinä jännittävässä tilanteessa olen rauhallinen kuin viilipytty. Tsemppiä sä oot paras😊 jos eivät huomaa sitä niin se on heidän epäonni💚🍓

  • Pystyn TÄYSIN samaistumaan sinun tunteisiin! Ja on ihan sama mitä muut sanoo, silloin kun itse miettii, murehtii ja jännittää. – Ja niin totta, miten sitä kaipaa sitä toista, kun on juuri saanut tiedon ISOSTA asiasta… ja toinen on maailmalla, eikä siinä vieressä! Näin meilläkin, kun tänään sain puhelun ja tiedon… sori, siintä voin kertoa vasta parin päivän päästä <3

    Yritetään nyt pärjätä meidän etukäteis jännitysten kanssa (ja koita unohtaa se benjihyppy) <3

    • Voi ei Mitähän jännää siellä on tapahtumassa ja miten meillä voi olla niin samanlainen tilanne, että kummankin rakas ei ole ollut siinä paikalla sillon, kun olisi tarvittu. No yleensä on onneksi.

      Olet oikeassa pitää unohtaa se hyppy kokonaan, ei se välttämättä se ole. ihanaa juhannusta.💛😘💛

  • Sinä olet lopputuleman niin rohkea nainen, että harva on. Minusta jo siitä kertoo blogisi. Olet rehellinen ja aito. Niin tässäkin kun paljastat pelkosi. Suurimalla osalla ihan sama, mutta kuka niitä helposti tunnustaa…jättää mieluimmin yrittämättä, ettei paljastu. Kaikki menee juuri niinkuin pitääkin.❤️

    • Anne ihana, miten kauniisti sanottu ja jotenkin ihan uusi kulma asiaan on, että tavallaan tunteista kertominen, sekin voi olla rohkeutta. Tai tietenkin se on niin, mutta itsensä kanssa välillä on niin sokea. Olet ihana halit ja ihanaa juhannusta💛😘💛

  • "Kunpa riittäisin juuri sellaisena, kuin olen.." En hetkeäkään usko, etteivätkö valitsijat olisi tehneet taustaselvityksiään ja valinneet sinut juuri siksi, että olet sinä. Sinä riität juuri sellaisena kuin olet, etkä vain riitä vaan sinut on valittu juuri siksi, että olet sellainen kun olet –niin me äänestäjät kuin se valitsijapaneelikin ❤️ Jos sinua ei loppupeleissä valita, jota en usko, niin sekään ei tapahdu siksi, ettet olisi riittänyt itsenäsi.

    Onnea toivotellen Minna

    • Erittäin viisaita järjen sanoja tähän tilanteeseen, todella tarpeellisia ja ajatella asioita järjellä, eikä koko ajan tunteella, ne tunteet halvaannuttaa juuri.

      Sekin on niin totta, että ei sitä ole silti riittämätön silloinkaan, vaikka ei pääsisi maaliin. kiitos niin paljon Minna, oikein mukavaa juhannusta💛😘💛

  • No niin. Tämä kaikki siis tapahtunut kun olimme Kyproksella – en viikkoihin avannut yhtään blogia ja elin hetkessä, siksi siis putosin kärryiltä. Nyt olen päivittänyt itseni ajan tasalle, pahoitteluni että olin niin pihalla tänään. <3 Kuulostaa kyllä todella jännältä, apua! Tsemppiä ihan hirmuisesti ensi viikkoon!

    • Muru lomalla pitää olla lomalla, eikä olla muiden blogeissa riittää aina muutenkin, että hoitaa vaan sen oman kotitontin. Älä huoli, oli ihana nähdä ja kuulla kuulumisia miten hyvin nyt voit halit ja ihanaa juhannusta teidän perheelle💛😘💛

  • No musta sä olet aivan mielettömän rohkea eikä sulta varmaan odoteta mitään alle kolmikymppisen urheilijan atleettisia kykyjä. Annat rohkeutta meille muillekin, että kaikkea voi kokeilla – kunhan et nyt telo itseäsi siellä. 🙂

    • Kiitos niin paljon. Ihanaa saada tähän vähän muutakin näkökulmaa ja toivottavasti perästä kuuluu viimeistään syksyllä, jos ei tästä saa kertoa mitään vielä kesällä. ihanaa juhannusta ja 💛😘💛

  • Onhan tuo sinun tilanteesi jännittävä!
    Ihan varmasti jokaista jännittää etukäteen. Menet paikalle, teet parhaasi, olet oma lämmin itsesi. Se riittää!! Jos sillä ei pääse avaruuteen, niin ainakin voit sanoa, että olet tavoitellut täysillä unelmaa.

    You rock!

    • Ihan mahtavasti sanottu, totta tuo, tuosta tuli niin hyvä mieli, olen ainakin yrittänyt tavoitella unelmaani, tehnyt parhaani, on sekin kuule jotain. Kiitos niin. 💛😘💛paljon Ihanaa juhannusta teidän perheelle

  • Tsemppiä kamalasti! Kyllä se pelko tosiaan hellittää sitten kun se hetki koittaa. Minä taidan olla enempi niitä ihmisiä, jotka eivät suostu pelkoa ajattelemaan etukäteen. Sitten vasta kun tilanne tulee, tulee sellainen hetkellinen UPS! nyt-jännittää-fiilis. Luulen että se on itsensä suojaamista siltä etukäteisjännittämiseltä, rohkea en tunne olevani kuitenkaan. Lapsena jännitin kaikkea tuollaista niin paljon että yritin kaikin keinoin olla menemättä urheilukisoihin, temppuradoille tai mihinkään, vanhemmat sitten pakotti… Minua jännitti varmaan esiintyminen enemmän kuin se "juttu" sinänsä. Omituinen pelko sekin, onneksi se on kadonnut iän ja kokemuksen myötä.

    • On vaan niin jänniä asioita miten eri tavalla nämä asiat ilmenee. Miten ihmiset ovat luonteeltaan niin erilaisia, minusta kanssa esiintyminen on aivan hirveää ja ehkä pahinta on puhua isolle yleisölle.

      Olisi kuitenkin, kun monessa liemessä on jo ollut, että sitä jotenkin parkkiintuisi, mutta ehkä se on hyväkin asia. Ehkä näin tuntee kattavammin ja kirjavammin itse elämän. oikein ihanaa juhannusta Sari ja kiitos😘

  • Minulla menisi totaalisesti unet. Toisaalta olen tottunut siihen ja tiedän, että päivästä selviää unettakin. Niin sinäkin selviät, vaikka kuinka jännittää. Tuli mitä tuli! Jaksamista siis seuraaviin päiviin. Ja ihanaa Jussia!

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud