Osku 15vee ja juhlakuvat!

Jos vähän tänne tuolille nousen, vähän parantamaan tuon emännän aamukahvikuvaa ja muutenkin on vissiin kattanut ihan minun synttäreitä ajatellen kukat ja kaikki. Niin tosiaan synnyin 15-vuotta sitten Kirkkonummella ja emo minut jossain metsässä synnytteli ja hylkäsi sinne metsään tai sitten minä eksyin emosta, en nyt enää oikein muista. Emäntä ja isäntä olivat kissaa vailla ja kuulivat, että minä odottelin eläinsuojeyhdistyksessä kotia vailla. 
Enpä arvannutkaan minkälaiseen seikkailuun jouduin, sillä jouduin muuttamaan emännän ja isännän mukana heti ulkomaille Latviaan. Jouduin ihan kamalan automobiilin kyytiin, joka päästi hurjaa ääntä. Emäntä tosin huomasi minun hädän kissankopissa ja päätti ottaa syliin. Sekaisinhan maha kuitenkin menee moisesta kyydistä ja kaikesta pelottavasta ja minulla sitten lensi ripuli isännän vaihdekeppiin. 

Pääsimme kuitenkin Latviaan perille ja ihan hetken olin emännän ja isännän ainoa kissa. Pian sain kuitenkin latvialaisesta eläinsuojeyhdistyksestä kaksi kamua, Oonan ja Oton.  Ensin tosin ennen Onnia meille tuli Otto poloinen, joka sairastikin kissaflunssaa ja johon minäkin Oonan kanssa sairastuin pahasti moniksi viikoiksi. Onneksi oli rokotus alla, niin selvisimme Oonan kanssa hengissä, mutta meille rakas Otto ei.  Sitten perheeseen tulikin Onni.

Lapsiakin perheeseen syntyi ja en ollut tästä moksiskaan. Mutta hirveintä oli, kun emäntä ja isäntä lapsineen muutti Tukholmaan ja minut ja kamuni käännytettiin koneesta, sillä ei ollutkaan joku paperi tai rokote kunnossa, vaikka pitikin olla. 

Jouduimme jopa kolmeksi viikoksi Latvian eläinsuojeluyhdistykseen ja meistä otettiin verta ja kaikkea ja sirutkin laitettiin korvaan. Verikokeet lähetettiin Suomeen, mutta nekin meni matkan varrella pilalle ja uudet pystyttiin lähettämään vasta viikon päästä. Kaikki oli kuitenkin ok ja vihdoin pääsimme kolmen viikon odotuksen jälkeen lentämään emännän ja isännän luokse Tukholmaan ja oli kyllä maailman pelottavin reissu. Niin pelottava reissu, että karkasin heti ja olin pelokkaana piilossa Tukholman talon alla pari vuorokautta. 
Tukholmasta muutimmekin Suomeen ensin kotiin Keravalle ja taas perheeseen syntyi jo neljäs lapsi. Minä en ollut näistä lapsista moksiskaan, mutta Oona ei tykännyt ja päätti karata kotoa. Oonaa ei ikinä löytynyt ja olin jonkin aikaa valtavan surullinen, onneksi oli kuitenkin Onni, joka kerran tosin oli reissulla 4-viikkoa ja löytyi Keravan Prisman läheltä. Onni oli sellainen vapaa sielu ja Onnin oli vaikeaa istua raameihin.
Lopulta muutimme tänne Porvoon kotiin, jossa olen saanut asua jo 11-vuotta. Mutta Porvoon kodilla kävi ensimmäisen vuoden aikana kamalan huonoa tuuria ja koko tönö osoittautua hometaloksi, vaikka ei se minua mitenkään haitannut. Niin perhe joutui muuttamaan 13-kuukaudeksi evakkoon kerrostaloon, kun tämä koti rakennettiin kokonaan uusiksi. Kamalaa emännälle ja isännälle oli, kun eivät saaneet ottaa meitä mukaan kerrostaloon ja me menimme sitten emännän ja isän ystäväpariskunnan luokse asumaan ja siellä meillä oli tosi kivaa. Ystäväpariskunta olisi sitten kovin halunnut pitää minut, mutta emäntä ja isäntä olivat sitä mieltä ja eritoten isäntä, että perhe oli menettänyt hometalon myötä jo niin paljon, etteivät he halunneet menettää meitä, rakkaita kissojaan.
Onnin kanssa elinkin sitten monen monta makeaa ja hyvää vuotta, kunnes Onni menehtyi sokeritautiin vähän yli vuosi sitten. Tästä tulin valtavan surulliseksi ja itkin ja etsin Onnia ja laihduinkin ja vähän muistin kanssa alkoi tapahtumaan kaikenlaista. Emäntä ja isäntä sitten päättivät, ettei minun ole hyvä olla ainoa kissa talossa ja vaikka he kovin halusivat kissanpentua, tuumivat he, että näin iäkkäälle kissalle, sellainen härdellikissa voisi käydä liian raskaaksi. 

Niin emäntä ja isäntä tarkkaan harkiten hankki minulle Mickey kamusen, joka oli ihan yes jo ensimmäisestä päivästä. Ei Mickey nyt vieläkään Onnin veroinen kamu ole, mutta huom. toisesta päivästä lähtien olemme syöneet samasta kupista ja tykkään siitä, kun Mickeykin tykkää aina nuolla kastikkeet ruoasta ensin, meillä on sama tyyli herkutella. 

Nyt olen vähän jo tykästynyt Mickeyyn, vaikka en vieläkään kainalooni ole huolinut nukkumahommiin ja en ehkä ikinä huolikaan, mutta kyllä minä nyt kamun naaman jo voin pestä. Lisäksi meillä käy joka päivä naapurin Vaska ja sekin on ihan ok, kunhan ei tule ruoka-aikaan, silloin Vaska saa kovaa kyytiä ja saa häipyä omaan kotiinsa. 

Ai niin ja miltei unohdin Samun, onhan meillä tosiaan koirakin, mutta Samu on minulle ihan yhdentekevä läähättävä urpo. 
Emäntä kai yritti ottaa juhlakahvikuvaa syntymäpäivieni kunniaksi, mutta päätin mennä emäntää ilahduttamaan, koska tiedän, että emännän mielestä aina paras kuva on sellainen, missä minä olen. 

Emäntä ja isäntä ovat minulle todella tärkeitä ja siksi tykkään erityisesti öisin pestä emäntää ja isäntää aika paljon ja erityisesti kello 5:n aikaan aamuisin yritän pestä jo niin kovaa, että ymmärtäisivät herätä ja antaa minulle ruokaa. Vieläkin minä pelkään, että ruoka loppuu, kuten siellä metsässä loppui, kun minut sieltä nälkäisenä ja hylättynä löydettiin ja taisin olla 8-viikkoa vanha tai jotain sellaista. Mutta ei ole ruoka loppunut vielä kertaakaan, taitaa minulla olla oikeat kissanpäivät. 

Emäntä: Osku on löytökisu, eikä tarkkaa syntymäpäivää ole tiedossa, muuta kuin, että Osku on syntynyt kesäkuussa. Osku on meille kaikki kaikessa ja en edes osaa ajatella päivää, jolloin Oskusta aika jättää. Toivottavasti Osku saa elää vielä monen monta syntymäpäivää, vaikka alzheimer jo kovin vaivaa, eikä muista milloin on syönyt ja milloin ei ja siksi varulta pitää kerjätä ruokaa ihan koko ajan. 

Hyvää syntymäpäivää Osku, meidän ikioma Osku-papparainen. <3

Ken tietää vanhimman eläneen kissan tai onko sinulla ollut iäkkääksi elänyt kissa, olisi kiva kuulla kissatarinoita. 

Superia maanantaita kaikille. 

<3


92 thoughts on “Osku 15vee ja juhlakuvat!”

  • Oskulle mitä parhainta syntymisen juhlaa 😻❤
    Jännä ja rakastettu elämä on Oskulla takana!

  • Isot onnittelut ja silityksiä ihanalle Oskulle sekä vielä paljon lisää hyviä vuosia! Mahtavan hieno tarina (ja persooona) hänellä. Samalla kiitokset sinulle, Tiia, blogistasi. Seuraan, mutta olen näköjään aika laiska kommentoija. 🙂

    • Airi kiitos todella paljon ja ymmärrän hyvin, että ei ehdi kommentoimaan, sama vika täälläkin. <3 Ihanaa kun kommentoit nyt <3 Aurinkoa sinun kesään <3

  • Voi Osku-ihanuus, oikein hyvää syntymäpäivää ja paljon iloisia kissanpäiviä sinulle! Elämäsi on ollut täynnä seikkailuita, nyt saat papparaisena nauttia elämästä ja ihanasta välittävästä perheestä! Nöpö ja Sulo onnittelevat myös ja lähettävät puskut!

  • Oskulle herkullista syntymäpäivää! Meidän kissaneiti eli 23 vuotiaaksi ja vanhemmiten katosi ruuansäätely eli söi tai olisi halunnut syödä koko ajan, nukkui paljon viimeiset vuodet, mutta huolehti kyllä reviiristään ja muisti meitä kiittää saalilla milloin missäkin kuten minun kengissäni usein jotka olivat parvekkeella. Ei koskaan poistunut pihapiiriä, naapurin pihaa pidemmälle mikä sinänsä ihme sillä oli aina ulkona, sisällä viihtyi vain hetkiä kerrallaan, sillä olikin lämmitetty "mökki". Oli todella arvonsa tunteva lady, meidän kultaistanoutajaa ei oppinut hyväksymään vaikka se koira pentuna tulikin,sieti kyllä, muut kissat sai kyytiä. Ja Oskulle myös monia kivoja vuosia vielä lisää!

    • Jestas ihan mielettömän hieno ikä! Kuulostaa muuten ihan kaikki nuo piirteet meidän Oskulta jo tässä 15-vuoden iässä. Ihan kuin Oskun vanhuusajan sielunkaveri <3

      Kiitos niin paljon ja toivotaan parasta, että Osku jaksaisi elää pitkään, jotenkin on tunne, ettei taida noin korkeaa ikää saavuttaa, vanhenemisen hetkiä on jo havaittavissa <3

      Ihanaa viikon jatkoa <3

  • Oskulle paljon onnea ja rapsutuksia. <3

    Anopin kissa Tilkku eli yli 25-vuotiaaksi, tarkkaa ikää ei tiedetty, mutta kissa tuli hänelle kuulemma pian sen jälkeen kun anoppi oli asettunut taloksi. Naapurin vanha mies joutui samoihin aikoihin itse vanhainkotiin ja anoppi lupasi pitää kissasta hyvää huolta. Tilkku oli kulmakunnan kovin jäbä, josta sitten tämän vanhoilla päivillä piti huolta Musta-kissa. Ensin eivät tulleet samassa pihapiirissä toimeen laisinkaan, mutta ajan kuluessa niistä tuli sen verran erottamaton pari, että kun Tilkku ei enää itse jaksanut viimeisinä elinvuosinaan juosta hiirien perässä, toi Musta-kissa kaverillekin evästä. <3

    • Oijoi miten hieno ikä taaskin <3 Miten ihana tarina myöskin, voi että mitä toveruutta ja sitten, kun vanha "vihamies" kaipaa apua, niin kaveri auttaa. Aivan ihana tarina, liikuttava, kiitos kun jaoit tämän täällä. Ihanaa viikon jatkoa Marie <3

  • Ihana Osku ❤️ Onnea 15-vuotiaalle! On nuo kissat kyllä ihania otuksia. Meillä elelee Sisu-ragdoll ja Leo-kotikissa, nuoria miehiä vielä kumpikin 😊

  • Ihana tarina, Oskulle paljon onnea <3 Onpa ollut jännittävää seikkailua Oskun koko elämä ja kuulostaa siltä, että just nyt hän elää ihan parhaita kissanpäiviä. Meillä on vasta 4-vuotias kisu, jolla toivottavasti on edessä yhtä pitkä elämä kuin Oskulla <3

  • Ihana tarina <3, eikä ihme, jos Oskulla on mennyt maha sekaisin kaikista seikkailuista. En usko, että olisin itse kaikesta jännityksestä yhtä hyvin selvinnyt.

    Ja sori Samu, mutta ei voi mitään, kun pisti naurattamaan tuo "Samu on minulle ihan yhdentekevä läähättävä urpo" 😀 😀 :D.

    Paljon Onnea "Osku the synttärikingille" täältä!

  • Onnea ja pitkää ikää Oskulle.

    Kehräys-terveisin Esso "Herra raitapaita" ja Wivi "Villikissa"

  • Ihana tarina, olet superkissa Osku! Toivottavasti olet vasta parhaassa keski-iässäsi. Onnea ja pitkää ikää ja vähemmän seikkailuita toivon sinulle.

    Ei-Leen

    • Voi ei, ihan kamalaa, toipuuhan Tyyne kuitenkin ja kaikki hyvin. Voi hirvitys, kun kisut menevät mökilläkin kaikkialle ja talon alle ym… voi käydä huonosti.

      Kiitos kovasti onnitteluista Tuija ja kivaa viikonloppua <3

  • Ihana, koskettava Oskun tarina. Upeat synttärikuvat.
    Tässähän tuli samalla isäntäperheen historiaa.
    Hyvää syntymäpäivää Osku <3 Ei se ole niin päivän päälle. Toivotan sinulle paljon ihania kissan vuosia!
    Meillä vanhimmat kissat ovat eläneet 23 ja 25-vuotiaiksi!
    Hienoa päivän jatkoa sinulle Tiia ja kiitos tarinasta!

    • Oijoi miten hienon iän ovat saavuttaneet teillä kissat eli toivoa on täälläkin lukuisista vuosista eteenpäin.

      Ihanaa viikonloppua Kirsti Kaija ja kiitos <3

  • Jes, olet kerrankin saanut Osku kunnolla palstatilaa!! Huippua, kun kerroit huikean elämäntarinasi meille. Olet niin kansainvälinen kaveri, että on etuoikeus tuntea sinut edes blogimaailmasta. Kissatarinoitamme löydät: tiedät kyllä mistä 😉 Mikä sinun lempiruokasi muuten on Osku? Olethan saanut sitä tarpeeksi usein? – Pepsi ja Max

    • Oi ihanaa, täällähän tunnen oloni ihan miltei julkkikseksi nyt, tuo kansainvälinen on tälläiselle maatiaiskisulle aika komea sana. Paljon on muuteltu, mutta enää ei ole reissunälkä, enkä lähde omalta pihalta mihinkään, vaan viihdyn talon lähellä olevan puskan alla, siellä on hyvä kytätä maailmaa.

      Minun lempiruoka on lihakastike ja saan tosi usein, mutta en kyllä tarpeeksi. 😉

      Mahtavaa viikonloppua kaverit <3

  • Onnea Oskulle! Toivottavasti omatkin kissat jaksaisivat porsukkaa vielä monta vuotta terveinä.

  • "Läähättävä urpo" 😀 Minäkin olen oppinut katsomaan kissoja ihan uusin silmin, kun lasteni uudet kissat ovat niin kovin persoonallisia ja sosiaalisia. Muuten olen kyllä luonteeltani koiraihminen.

  • On Oskulla ollut jännitystä ja paljon tapahtumia tähänastisessa elämässään. Toki myös oikea onnenpotku kun on päässyt teidän rakkaaksi perheenjäseneksi ♥
    Paljon onnea ja pitkää ikää ihanalle Oskulle ♥

  • Oikein paljon onnea ihanalle Oskulle! Sinulla takana vaiherikas elämä, ja nyt saat nauttiamihanista eläkepäivistä rakastavien perheenjäsenten keskellä. Täältä tulee onnittelut myös pikkusen vanhemmilta (17v.) mustilta kaksosilta Missiltä ja Murulta ❤️ Kurnauskis!

  • Vähänkö hihitin tuolle yhdentekevälle läähättävälle urpolle 😀 😀 (Taas saa työkaveri ihmetellä, että mitä toi tyrskii ruutunsa takana…)

    Ihana Osku ja paljon onnea! Toivotaan hänelle pitkiä ihania kissanpäiviä ♥

  • Onpa virkeä 15-vuotias – tuhannesti iloa ja ONNEA nuorekkaalle Oskulle <3

    Kaksi omaa kissaa ovat eläneet juuri 15-vuotiaiksi, nyyh, toivottavasti Osku pysyy terveenä ja nauttii vielä monta vuotta eteenpäin kissakamujensa seurasta!

  • Oikein paljon onnea Osku ♥ Monta muistoa on kertynyt matkan varrella… Ja eikun herkkujen äärelle 🙂

  • Onnea Oskulle, kunnoitettava ikä ja valtavsti 'kokemuksia'. Moooonta mukavaa vuotta vielä lisää ja kyllä se karvakaveri Samukin on varmasti lopunperin ihan jees 🙂

    Lämpöistä viikonjatkoa teille kaikille <3

  • Ihana Osku ❤😻❤ Näistä 'eläinvanhuksista' tulee kyllä melkein tippa linssiin, niin liikuttavia he ovat. Paljon on jännittäviä tapahtumia mahtunut Oskun elämään! Paras kaikista on tietenkin ollut se, että hän sai teistä upean, ihanan koko elämänsä perheen ❤💞❤. Tuhannesti Onnea Oskulle ja paljon vuosia lisää ❤❤❤
    Toivottaa, Johanna

    • Ihana sinä, tuhannesti kiitoksia ja Osku on vaan niin huipputyyppi, hän rakastaa niin lujasti.

      Ihanaa viikonloppua Johanna <3

  • Voi Osku kulta <3
    Hienon elämäntarinan meille kerroit emännän avustuksella.
    Onhan ne koirat vähän semmosia urpoja, mutta ihan kivoja suurin osa sitten loppujen lopuksi 🙂

  • Paljon Onnea Oskulle. Herra on jo varsin kunnioitettavassa iässä, mutta vielä on varmasti vuosia edessäpäinkin.

  • Oikein paljon onnea Oskulle <3 Kun olin pieni, enkä ilmeisesti ollut vielä altistunut kissoille (allergia) niin meillä oli kissa Tötö. Hän oli pullea ja tykkäsi olla sylissä. Pikimusta ja valkoinen kolmio väärinpäin kaulassa. Ihana kissa, joka kärsi matkapahoinvoinnista aina kun mentiin mökille. Perille kun päästiin, niin kissaa ei pariin päivään näkynyt. Kävi kuulemma mummin luona salaa syömässä noilla reissuillaan 🙂

    • Ihana Tötö ja jotenkin niin liikuttava nimikin <3 Voi kun tulee allergioita, eikä voi pitää karvaystäviä

      Ihanaa viikonloppua ja kiitos Outi <3

  • Onnea Oskulle ja monta hiiririkasta vuotta lisää! Aivan varmasti on pelottanut kaikki muutot. Hui!

    Erään ystäväni kissa eli 20-vuotiaaksi, ja uskonkin, että hyvällä hoidolla lemmikit elävät pidempään, ellei jokin vakava sairaus iske päälle.

    Tehän voitte juhlia Oskun synttäreitä koko kuukauden eli mahtavaa synttärikuukautta <3

    • Ihanaa kiitos niin paljon ja olisipa 20-vuotta hieno ikä. <3 Tuossa poika nytkin köllöttelee kainalossa <3 Ihana Osku <3

      Aurinkoista viikonloppua Mannilainen <3

  • Voi ihana Osku, onnea ja pitkää ikää MIAU <3 Mahtava postaus, ihan tuli onnenitku <3
    Oli varmasti emännälle ja isännälle kamalaa olla erossa, siellä Tukholmassa ja sitten talo episodin aikana. Huh huh <3

    • Ihana sinä ja tuossa Osku taas köllöttelee kainalossa <3 Oli ihan kamalaa ja hätä toisten puolesta, mutta onneksi Oskukin on tässä juuri nyt <3

      Ihanaa viikonloppua teille <3

  • Ihana Osku, paljon onnea <3
    (Mikeylle ja Samulle kanssa, mutta niin ettei Osku näe 😉 )

  • Tippa linssissä luin. Onnea, suloinen, ihana Osku! Monia kokemuksia on elämäsi varrella ollut ja kaiken olet kepittänyt hienosti. Lämmin ja iso halaus Sinulle, olet oikea onnenpoika 💛

  • Voi mikä hauska sattuma; esikoispoikani, suuri kissojen ystävä, täytti myös eilen 15 vuotta. Ei se kissan syntymäpäivä ole niin justiin, kunhan kuukausi tai edes vuosi on oikein:). Paljon onnea ihanalle Oskulle! Ihanasti kerrottu tarina, vaikka elämä ei ole aina kissanpäiviä Oskulle tarjonnutkaan. Nyt Osku saa elää leppoisaa ja onnellista elämää rakastavan perheen keskellä. Pieni muistisairaus ei kissalla haittaa. Lapsuudenperheeni Jami-kissa eli pari kuukautta vaille 18- vuotiaaksi. Ystävälläni on useampi kissa elänyt yli 20 vuotta. Meidän mustat kissaveljekset täyttävät juhannuksena 7 vuotta. Kovia hekin ovat ruokaa tahtomaan. Onni-kissa varsinkin tahtoo mieheltäni ruokaa ja herkkuja niin topakasti joka kerta, kun mies tulee töistä kotiin, että ei se auta muu kuin jättää muut hommat hetkeksi taustalle ja kissan käskyä totella. Paljon, paljon onnellisia ja huolettomia vuosia Oskulle ja lämmintä kesää teille koko perheelle! T. Sari

    • Ihana kun teilläkin on Onni, kuten meillä oli. Kovasti onnea pojalle, 15-vuotta jo on aika iso ikä nuorelle. <3

      Hieno ikä Jami-kissalla, voi kunpa Oskukin.

      Oikein ihanaa viikonloppua Sari koko teidän perheelle <3

  • Mainio kissa tuo Osku. Ja miten hyvin osaa kaikkien taitojensa lisäksi poseerata. Kyllä synttäreitä on aina juhlittava! Paljon onnea Oskulle synttäripäivänä!

  • Oi ihana postaus! ❤

    Onnea Oskulle. Miten paljon iloa eläimet tuokaan. Ihan sydän rutistuu kun omaa pöhköänikin ajattelen. Että siitä joskus aika muka jättää. Ei saa!

    Iloa ja valoa viikkoosi. Rapsutus Oskulle. ❤

Vastaa käyttäjälle Outi Krimou/Outi's life Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud