Rakkauden kesä iättömästi

Rakkauden kesä iättömästi
Kaupallinen yhteistyö: Instrumentarium


Nyt kun olen toipunut tästä n. puoli vuotta kestävästä ”ikäkriisistä”, olen yrittänyt ruohonjuuritasolla asti miettiä, että miksi ja miten tälläinen kriisi ylipäänsä pääsi syntymään? Onko ikäkriisi sisäsyntyistä, jonka laukaisee tietyt elämän etapit vai onko ikäkriisin suurin aiheuttaja, yhteiskunnan paine ja erityisesti lokeroiminen tietyn ikäiset ihmiset eri lokeroihin?

Kaikki ovat varmasti huomanneet, että mainoksissa ei nähdä juurikaan 40+ vuotiaita tai iäkkäämmät filmitähdet pääsevät näyttelemään vain äitejä tai isoäitejä sivurooleihin, nuorten näyttelijöiden tähdittäessä pääroolit, kuin meillä ei olisi enää omaa elämää, vaan eläisimme äitiyden ja isoäitiyden kautta. Älkää ymmärtäkö väärin, äiti-ikäisiähän me olemmekin tai jopa mummoikäisiä, mutta miksi tuntuu, että tietyn ikäinen ei saa enää elää, olla, näkyä tai ainakaan olla värikäs, tai muuten ajatellaan, että joko sitä on aivan höpsähtänyt tai kärsii nimenomaan ikäkriisistä, on jopa jotenkin naurettava?

On minullekin tultu tänne blogiin sanomaan, että ei ”mummoikäisen” sovi noin toimia, pitää antaa nuoremmille tilaa. Tietyn ikäisenä minun tulisi olla näkymätön, jotta sopisin yhteiskunnan puristamiin normeihin. Jokainen on varmasti kuullut lausahduksia, ”ei tuon ikäisenä enää noin voi pukeutua” tai ”ei tämän ikäisenä enää noin voi tehdä” nyt on pakko suorastaan ääneen huutaa ”miksi ei ja kuka niin sanoo ja kuka niin määrittää.”

Uskon ettei maailma muutu, ellei itse sitä yritä muuttaa, ellei toimi esimerkkinä, hei minähän voin tehdä mitä vaan, pukeutua just niin värikkäästi tai vaikka Mikki Hiiri paitaan, jos lystään tai juoda kahvini lapsellisista mukeista. Jokaisen ikäinen saa myös rakastaa vapautuneesti, ei rakkaus ja intohimokaan tietyn ikäisenä lopu. Kun katselen omaa miestänikin, en näe harmaita hapsia, vaan niiden samojen silmien tuikkeen, joihin aikanani rakastuinkin. 
Jollain tasolla uskonkin, että oma ikäkriisi johtui toki lasten kasvamisesta ja luopumisen tuskasta ja omasta muuttuneesta roolista ja siitä, että on enemmän aikaa olla minä. Mutta minkälainen ihminen haluan sitten olla kohta viiskymppisenä ja ajanpyörän ollessa aika vauhdikas, pian myös eläikäisenä?

En halua, että minulle mainostetaan kosmetiikan saralla vain ryppyvoiteita ja vielä minua nuorempien kasvoilla, en halua, että näen minulle markkinoitavat vaatteet langanlaihojen teinien päällä, haluan samaistusmispintaa ja uskottavuutta.

Nykyajan iäkkäämpi ihminen osaa jo vaatia mielikuvia myös itselleen ja on jopa hieman alentavaa ajatella, että tämän ikäinen kokisi näyttävänsä nuoremmalta, hankkiessaan nuoren mallin mainostaman vaikkapa mekon itselleen. Emme me halua samaistua nuoriin vaan meidän oman ikäisiin ja tätä kutsuisin jo älykkääksi mainonnaksi, jolloin meidän ikäisiä otetaan tasa-arvoisesti huomioon ja ymmärretään se, että 40+ vuotiaat ja siitä ylöspäin olemme merkittävä kuluttajia, ei meitä saa aliarvioida.

Kuva Heli-Hannele Pehkonen
Siltikin mainontaa meidän ikäisille näkee armottoman vähän ja uskon, että tämä on yksi tekijöistä ikäkriisissäni,  meidän ikäisiä piilotellaan ja meidän ei haluta näkyvän. Kuuntelin tuossa kevättalvella erästä trendiluentoa, miten iäkkäämmät ihmiset ovat nyt tulossa ja miten eräs kuuluisa vaatebrändi valitsi alusvaatemallikseen päälle 70-vuotiaan entisen huippumallin. 

Mahtava suuntaus ja tätä lisää, mutta ei niin, että kun olin eräässä vuoden merkittävimmissä muotishow:ssa, nähtiin lavalla se yksi kiintiövanhus ja tätä pidettiin jotenkin merkittävänä tekona. Jos puolet olisi ollut iäkkäämpiä ja puolet eri ikäisiä nuoria, olisin pitänyt tätä muotishow:ta tasa-arvoisena, enkä yhtä vanhempaa naista joukon huutomerkkinä.

Mutta kuka uskaltaa olla rohkea ja muuttaa mainonnan maailmaa? Voi pojat kuinka monta kertaa olen minäkin hävinnyt jonkun blogiyhteistyön nuoremmalle, koska ei vaan uskalleta ottaa sitä villiä korttia eli kohta viisikymppistä naista, ei edes silloin, kun vaikka halutaan mainostaa jotain todella kallista ihonhoitosarjaa, joita monilla nuorilla ei ole edes varaa hankkia. 


Oma haaveeni on, että ei ole ikää, on vain erilaisia persoonia, niin nuorissa, kuin iäkkäämmissä. Haaveilen myös että mainonta muuttuu niin, että kaikenlaiset ihmiset voivat mainostaa tuotteita meille, ikään ja myös kokoon katsomatta. Että erilaisuutta kunnioitetaan, mutta niin, että erilaisuudesta voisi tulla tavallista. Kun eri ikäisten ja kokoisten mallien näkyminen olisi tavanomaista mainoksissa, voisin kuvitella, että ikäpainekin hellittäisi, olisimme yhteiskunnallisestikin hyväksyttäviä, saisimme näkyä ja kuulua joukkoon. 

Kaikilla meillä on varmasti se joku iäkkäämpi sukulainen, joka elää täysillä ja ei anna iän rajoittaa ja me häntä kovin ihailemme. Olen omalta osaltani ihaillut aina omia mummojani, toinen eli 102-vuotiaaksi, soitteli loppuun asti kännykällä, kävi vielä kielikurssillakin miltei 90-vuotiaana ja tanssi häissämme täyttä häkää nuorempien tanssittajien kanssa yli 90-vuotiaana. Toinen mummini täyttää tällä viikolla 97-vuotta, asuu yksin Helsingissä, on menettänyt kaikki ystävänsä, sisaruksensa ja puolisonsa, mutta uskaltaa sanoa tämän ikäisenä ääneen, ”elämä on aika kivaa, nyt minulla on aikaa itselleni ja osaan nauttiakin elämästä.” 

Elämässä on paljon arkea, mutta saa siinä olla paljon nautintoa ja myös juhlaa ja elämästä nauttiminen kuuluu ihan kaiken ikäisille ja toivon, että ihminen, joka kokee, ettei tietyn ikäinen saisi enää ”elää täysillä”, miettisi ajatustaan muutamaan kertaan ja pohtisi, mitä hän ei kenties salli itselleen ja näin paheksuu suorastaan puolittain vahingossa muiden tapaa elää ja olla, koska ei välttämättä kenties uskalla kohdata omaa minuuttaan, omia sisäisiä haaveitaan ja toiveitaan

Kun murtautuu yhteiskunnan kahleista ja uskaltaa elää juuri oman näköistä elämää, eikä muiden sanelemaa, elämä voi olla paljon nautinnollisempaa ja voi tuntea itsensä vapaaksi ihan minkä ikäisenä vaan. Vapaaksi harrastaa mitä haluaa, pukeutua vaikka värikkäästi ja samaan tyyliin, kuten nuorempanakin ja myös rakastaa puolisoaan rohkeasti ja täysillä, eikä häveten muuttunutta kehoaan tai ryppyjä silmäkulmissa. 

Olen aika täpinöissäni, että Instrumentarium on lähtenyt rohkeasti etunenässä mainostamaan silmälaseja teemalla ”Rakkauden kesä” kuuluu kaikille, jossa 60-70-vuotiaat viettävät elämänsä kesää, huolettomina ja vapaina. Tälläistä lisää, mainos ja kampanjan myötä rakennetut omat emojit,  joissa perinteisten nutturamummojen ja papparaisten rinnalle tuodaan uudet elämäniloiset, nuorekkaat ja positiiviset hahmot, jotka ovat selvästi oman elämänsä sankareita, ovat omiaan murtamaan ensimmäisten joukossa mainonnan maailmaa sallivampaan suuntaan myös ikäihmisten suhteen. 
Muutos syntyy toimintojen ja tekojen kautta ja on minullekin toki hymyilty, että miten tämän ikäinen voi pitää blogia, saatikka vlogia, miten olemme ne hassut tädit, mutta mitä väliä, tärkeintä on, että itsellä on hauskaa ja niin kauan, kuin kehossa virtaa piisaa, aion jatkaa samaan malliin, sillä elämä on liian lyhyt synkistelyyn tai ”pysy lestissäsi” tyyppiseen kategorisointiin. 

Instrumentariumin Rakkauden kesä 2018-video murtaa kahleita, että ”hippinuoruutta” voi elää niin nuorena, kuin 60-70-vuotiaanakin, sillä eihän sen ikäisenä tarvitse enää edes lupia kysellä. Muistakaa me kaikki olemme yksilöitä, emmekä tiettyyn haarukkaan lokeroitavia standardeja. Instrumentariumin mainos menee myös ihon alle siinä määrin, että tiedän mistä ostan itselleni silmälasit seuraavalla kerralla, sieltä missä mainostetaan juuri minulle, eikä minut ohittaen. 

Usein mietin, miksi sitä miettii joskus mielessään, ei noin voi tehdä tai näin pukeutua ja uskon, että tämä on se alitajuinen ja muita miellyttämisen haluinen ääni, joka vielä kipuilee sillä teemalla, että mitähän muut ajattelee? Tiedättekö mitä, muut ajattelee ja puhuu, teet niin tai näin ja onkin hukkaan heitettyä energiaa elää siksi säästöliekillä miettien muita. Ikääntymisessä onkin parasta, että uskaltaa rohkeammin olla oma itsensä ja rakastaa itseään.

Mitä tunteita teissä nämä ajatukset herättää? Onko teille naurettu, jos olette joskus äityneet villiksi, meikanneet vaikka värikkäämmin, pukeutuneet nuorekkaammin tai aloittaneet jonkun uuden harrastuksen tai ihan mitä tahansa? 

Mitä olette mieltä mainonnasta ylipäänsä, saatteko tarttumapintaa tai koetteko, että teille mainostetaan riittävästi. Kaipaatteko enemmän Instrun tyyppistä mainontaa, jossa meidän ikäiset ovat mainoksen tähtiä ja meidän myös sallitaan olla juuri sellaisia, kuin olemme, numeroihin katsomatta?
Iloista ja hauskaa kesäpäivää kaikille ja kannattaa katsoa alla oleva Instrun Rakkauden kesä 2018-video, siitä tulee hyvälle tuulelle. <3





65 thoughts on “Rakkauden kesä iättömästi”

  • Hoh hoijaa, eihän viisikymppinen mikään vanhus ole, olen itse kohta 62v ja viidenkympin kantturoissa rupesin elämään niin kun halusin. En kysy lupia keneltäkään pukeutumisen, meikkauksen ja elämäntapani suhteen. Vanhempi tytär on 35v ja pukeudumme aivan samoin, meikkaamme ja laitamme hiuksiamme samallalailla. Menen tanssimaan jos siltä tuntuu,yksin, miesystävän kanssa tai omien tyttärien kanssa. Ihan kiva kattoo kun tyttäreni ovat lähdössä ulos niin kyl ne äitylin vaatekaapilla voivat käydä ja meikit tuntuvat olevan yhteisiä sillon kun ovat käymässä kotosalla. Nautitaan jokaisesta päivästä eikä mummouduta 🙂

    • Kaikki on suhteellista ja ns. ikärasismi alkaa kyllä jo tuntua tässä iässä, valitettavasti. Mutta huomenna 97-vuotta täyttävän mummini mielestä sinä olet teini ja minä olen teini. 🙂

      Ihana asenne sinulla Pihakeiju ja juuri näin, ihmisen tulee elää täysillä omaa elämäänsä, eikä muita miellyttäen ja jokainen ikäryhmä on yhtä arvokas.

      Nautitaan, kiitos tästä Pihakeiju ja aurinkoista iltaa sinulle <3

  • Minä sanon piupaut kaikille, jotka kehtaa väittää, että meidän pitäisi ikämme puolesta alkaa kutoa sukkaa ja siirtyä keinutuolin. Pistän enemmän vettä myllyyn ja annan muiden kauhistella tekemisiäni 😂 iästä viis ja annetaan mennä edelleenkin asenteella eteenpäin.

    • No juuri näin ja sinä oletkin mun todellinen esikuva niin positiivisuuden, sydämellisyyden, kuin lämmön ja värikkyyden lähettiläänä, olet super ja upea esimerkki siitä, ettei ole ikää, on vain persoonia, suuria sellaisia.

      Ihanaa iltaa Maiju <3

  • Ihana postaus Tiia<3

    Samoilla linjoilla täälläkin. Minä toivon ehdottomasti että mainonnassa otetaan huomioon se kohderyhmä ajatuksella. On kyse vaatteista, kosmetiikasta tai vaikka matkustamisesta. Anti-age tuotetta on turha mainostaa kaksikymppisellä, jos halutaan tuotteelle uskottavuuttakin. Ja koska meillä jokaisella on omanlainen vartalo, olisi kiinnostavaa nähdä enemmän vaatemainoksia, ihan joka koon ja eri ikäisillä,- taustaisilla malleilla <3
    Jokainen ihminen on arvokas ja kaunis ja hänen pitäisi saada nauttia elämästään ja olostaan juuri niin kuin itse kokee parhaaksi. Ei voi kuin ihailla ihmisiä, jotka uskaltavat räväyttää ja nauttia hetkestä.

    Minä olen saanut kommentteja, että pukeudun liian tyttömäisesti/nuorekkaasti.
    Olen myös saanut kommentteja rintavarustuksen koosta, joka saisi olla isompi, jotta olisin viehättävämpi ja nämä kommentit on tullut naisilta!! Mutta pukeudun juuri niin kuin parhaaksi tuntuu ja missä vaatteissa viihdyn, eikä ole aikomustakaan lähteä kirurgille:D

    En voinut kuin ihastella tuota Instrun videota. Se on ihan parasta, minä niin haluan olla juuri tuollainen, kolmenkymmenen vuoden päästäkin <3

    Ihanaa viikkoa Tiia <3

    • Kiitos niin paljon Souliina <3

      Ilman muuta sekä kohdennettua, mutta yhtälailla ei kohdennettua mainontaa toivoisin, niin että ymmärretään, että minäkin haluan käyttää myös nuorten meikkibrändejä ja minäkin voin haluta pukeutua vaikka farkkuhaalariin eli kaikkea kaikille. Nykyäänhän se anti agint sanakin on otettu juuri vähän tästä syystä pois ihonhoitotuotteista, mutta en tiedä onko se hyvä asia vai huono, ei minua nolota tarttua anti aging purkkiin, fakta on, että jotkut tuotteet on enemmän tietyn ikäisille ja jotkut ei, mutta meikit ja vaatteet, ei niissä saisi olla ikälappua, kuten ei näissä rilleissäkään, mikä tässä mainonnassa onkin takana.

      Upeaa onkin, että Instru on lähtenyt mainostamaan näin, että ei ole tiettyä ikää, sillä rillit on kuitenkin aika ajattomia eri ikäisillä, eli suuret peukut Instrulle.

      Niin on se hullua, että jollain on oikeus sanoa, miten joku saa pukeutua, elää ja olla. Siksikin tuo Instrun mainos on ihana, se antaa piutaut, tälläiselle ajatelulle.

      Niin minäkin haluan olla tuollainen, säilyttää aina sen elämän ilon, tosin minulla on tuohon enää 10-20-vuotta.

      Ihanaa viikkoa Souliina <3

  • Joo onhan se karua kuulla, että joku meikkibrändi ilmoittaa suoraan, että olet liian vanha heille, jopa minä 40+. Koska olet niin vanha, niin ei haluta nähdä tuotteitamme sun kasvoilla tai blogissa. Ihan kuin meillä ei olisi oikeus käyttää samaa huulipunaa kuin sen kaksikymppisen. Olen vahvasti juuri tuosta samaa mieltä, että muutosta ei tapahdu ilman rohkeita ihmisiä, jotka vähitellen muovaavat tämän yhteiskunnan syvään juurtuneita mukamas normeja erilaisiksi. Muutos ei välttämättä vielä ehdi tapahtua meidän aikana, mutta ehkä seuraavan sukupolven sitten.

    Oikein ihanaa ja aurinkoista päivää Tiia. <3 Mua jännittää jo torstai sun puolesta. <3

    • Se on aika karua ja onhan se kiusallista toki tälle meikkibrändin edustajallekin, olen ollut tilanteessa ja voi miten toinen kiemurteli. Ehkä pitäisi ymmärtää arvokkaasti ja väistyä, mutta muuttuuko maailma sillä tavoin, ei muutu ei. Joten jatketaan kaikki tätä pientä omaa taistelua, kai tämä on pieni korsi koko keossa.

      Instru oli tässä rohkea ja uskonpa, että he saavat kampanjastaan todella paljon positiivista palautetta ja huomiota ja varsin hienoa heille, olla ensimmäisenä suunnan näyttäjien joukossa.

      Ihanaa iltaa Jonna <3

  • Just näin 🙂 Ikä ei saa olla rajoite, ja inhoan tosi paljon sitä, jos toitotetaan, että tietyn ikäinen ei saisi tehdä sitä sun tätä, pukeutua liian lyhyeen hameeseen, pitää hihattomia paitoja, pitkiä hiuksia tai mitä nyt milloinkin.

    Nykyään vanhuus tuntuu siirtyneen huimasti eteenpäin, jos vertaa vaikka oman lapsuuden aikaan. Kun elintaso ja ihmisten fyysinen hyvinvointi ovat parantuneet ja eliniän odote kasvanut, tulee vanhuus vasta monen monen vuosikymmenen päästä. Eli turha on vielä kääriytyä mihinkään seniorin viittaan, vaan antaa palaa aikuisuuden parhaita vuosia 🙂

    Eilen viimeksi nauratti, kun salillinen aikuisia naisia kolmekymppisestä mummoon zumbasi niin tunteella ja eläytyen, että oksat pois! Ihan sama, vaikka asekeleet meni välillä miten sattuu ja kroppa ei ole kuin teinillä huippumallilla (ja huoh, ONNEKSI ei ole!).

    Hirveästi herättää ajatuksia tämä ikäjuttu ja siihen suhtautuminen, mutta lopetan, etten vie kaikkea palstatilaa 😀

    Nautitaan itsestämme ja tehdään just niinkuin hyvälle tuntuu! ♥

    • Niin minäkin tai hih se kommentti astronauttikisasta, että miten minä mummoikäinen kehtaan sellaiseen hakea, että hän äänesti nuorta. Uskon, että hän ei itse ollut edes nuori, eli kokisin, että tässä on taustalla sellaista, että mitä hän ei salli itselleen, sen hän totesi minulle.

      Ihana zumba, ah ihan mahtavaa, juuri se tekemisen ilo, ei se muuten ole ihan justiinsa.

      Ihan olisit saanut jatkaa vaikka hamaan tappiin asti ja tästähän voisi kirjoittaa loputtomiin, sillä niin monimuotoinen asia tämä on.

      Nautitaan ja hyvällä omallatunnolla. <3

      Mukavaa iltaa Tuula <3

  • Tuo Rakkauden kesä on ihan minua. Vihdoinkin muistetaan sukupolvi, joka oli kesytön monella tapaa…Olimme muuten myös e-pillerien vapauttamat, josta olenkin kirjoittanut yhteen kirjaankin. Sekin vaikutti. Ja tietysti Vietnamin sota, musikaali Hair, vaatteet oli meidän aatteet etc. Tuskin suostumme olemaan huomaamattomia.

    Viisikymppisyys on vapauttava ikä myös naisille!!!

    ♥♥

    • Ah ihana Leena juurikin näin ja hei te olette se ensimmäinen sukupolvi, joka on vapauttanut monella tasolla ihmisen asemaa tasa-arvoisemaan asemaan. Tämä on arvokasta ja myös villiä perintöä, jota ei todellakaan saa unohtaa. Ihana kun toit tämän kulman tähän.

      Niin on viiskymppisyys on henkisessä kasvussa mielestäni loistavaa aikaa.

      Ihanaa iltaa <3

  • Hei,mietin vain että miksi yleensä pitäisi kokoajan mainostaa jotain. Täällä meillä on suuremmalla osalla tavaraa yli kyllin ja tulemme hyvin toimeen ilman kaikkia voiteita ja meikkejä oli ikä mikä hyvänsä.

    • Mainonta on sen vuoksi elintärkeää, että näin markkinatalous toimii. Otetaan esimerkkinä lehdet ja vaikka televisio, joissa kaupalliset kanavat perustuvat mainostuloihin. Jos otetaan mainokset pois, jäisi toimittajia työttömäksi. Työttömille pitäisi maksaa työttömyyskorvausta, työttömyyskorvaukset maksaa tavallinen kansalainen, jonka veroprosentti luonnollisesti nousee, jos työttömyys paljon kasvaa eli näin tavallinen kansalainenkin köyhtyy ja kuluttaminen vähenee ja taas on vähemmän työpaikkoja. Mainonta on tänä päivänä välttämätön tukiranka ostamiselle ja ostaminen luo työpaikkoja. Luonnollisesti en tarkoita tällä turhaa kulutushysteriaa tai kerskakulutusta ja kehitys on mennyt siihen suuntaan, että vaihdantatalous ei vaan tänä päivänä enää toimi.

      Otetaan vielä tuo kosmetiikka esiin, eli on ihmisiä, jotka rakastavat kosmetiikkaa ja joku toinen taas käyttää ylimääräiset rahansa johonkin muuhun. Joku heittää frisbeetä, joku janoaa tietoa kosmetiikasta eli kosmetiikka voi olla ihan harrastus, tärkeintä on, että jos asia tuottaa ihmiselle iloa, niin silloinhan asia on vain positiivinen ja merkityksellinen kyseiselle ihmiselle. Noin suurella mittakaavalla, jos katsotaan vaikka maapallon yläpuolelta, samaa muurahaisen hommaa ihan kaikki tämä, kumpikin yhtä merkityksellistä tai merkityksetöntä.

      Sitten on ihmisiä, joita ei kiinnosta kosmetiikka ja täysin ymmärrettävää sekin. Mutta tosiaan on ihmisiä, jotka haluavat tietää kosmetiikan saralla kaikki uusimmat kuumimmat tuulet ja mikä tähän olisi parempi keino, kuin mainostaminen, puskaradio ei ole niin voimallinen ilmaisukeino kuitenkaan.

      No kuitenkin, tämä postaus kuitenkin keskustelee siitä, miten hienoa on, että tärkeässä mainonnassa otetaan huomioon tasa-arvoisesti kaiken ikäiset ja wow minkälaisen kamppiksen Instru onkaan tehnyt suunnannäyttäjänä. Ei ole ikää, on vain persoonia ja elämä ei lopu tiettyy ikään, lisää tälläistä mainontaa kaikilla osa-alueilla. 🙂

      kiitos hyvistä kysymyksistä ja oikein ihanaa viikon jatkoa sinulle. <3

  • Osa kehuu rehellisesti värikästä pukeutumistani, toiset ihastelevat lyhyttä ja joskus ehkä vähän "rohkeaakin" hiustyyliäni. – Mutta joukossa on myös niitä, jotka kauhistelevat värejä ja tyyliäni tai ovat muuten "kohteliaisuuttaan" hiljaa 😀

    Iloa ja väriä elämään <3

    • Osaan kuvitella ja fakta on, olet niin tai näin, aina löytyy ihmettelijöitä ja juuri senkin vuoksi on hyvin rohkeaa tehdä, pukeutua ja värjätä vaikka ne hiukset, just niin kuin itse tykkää, koska silloin sitä on onnellisimmillaan.

      Iloa ja väriä ja tasa-arvoa <3 Ihanaa iltaa Marru <3

  • Asiaa Tiia! Aloitin maastopyöräilyn tai vähän laajemmin sanottuna vauhtipyöräilyn pari vuotta sitten 47-vuotiaana.Aikaisempi kokemukseni pyöräilystä oli Jopo-tasolla. Toki jännitin pyöräparkkiin menoa, mutta MTB-porukoissa kukaan ei ole ihmetellyt ikääni ja tiedän, että moni aikuinen nainen uskaltaa tässä vaiheessa jo tehdä ihan mitä huvittaa. Ja ne jotka eivät ihan vielä uskalla, saavat rohkeutta siitä, kun omassa ikäryhmässä näytetään esimerkkiä. Ei minusta enää tule huippuajajaa, mutta se ei ole tavoitekaan. Haluan vain pitää hauskaa ja sopivasti haastaa itseäni! Olisin saattanut eksyä lajin pariin jo aikaisemmin, jos media ja mainostajat pikku hiljaa ymmärtäisivät miten heterogeeninen ja ostovoimainen porukka keski-ikäiset ja sitä vanhemmat naiset ovat. Yksi jos toinen omaa ikääni lähellä oleva koiranulkoiluttaja on rohkeasti lähestynyt minuakin ollessani pyöräilemässä metsässä ja luulenpa,että kipinä on syttynyt. Jos kerran tuokin, niin miksipä en minäkin!

    • Hyvin mielenkiintoista Mirkku ja joskus totta tosiaan jonkun ihmisen iso muutos herättää kanssaihmisissä uhkaa, kateutta tai jopa hilpeyttä, miksi sitten, noh varmaankin siksi, ettei itse siihen ehkäpä vaikka kykene, ei jaksa ja voi olla pientä kateutta kaiken takana, koska haluaisi itsekin pystyä. Näin voisin kuvitella, mutta ei tämä mikään absoluuttinen tulkinta toki ole.

      Ihana tuo kipinä on syttynyt, näin itse myös ajattelen, että jos joku muukin, niin hei miksi en minäkin ja toisaalta tunnen myös omat rajoitteeni, jos soffa kutsuu, niin sitten sen kutsuu ja ihailen niitä, sinua, joita soffa ei kutsu. Toivottavasti sait asiasta kiinni.

      Mutta se tärkein, uuden harrastuksen voi aloittaa missä iässä tahansa ja hei se jos mikä tuo poltetta elämään, koska ihan tärkeintä kuitenkin on, että ihminen elää, eikä vaan ole.

      Kiitos tästä, oli kivan erilainen kulma tähän. Ihanaa viikon jatkoa Mirkku <3

  • AMEN! <3 Eipä voi muuta lisätä, kun että piip antaa palaa. Oma esimerkki on se, jolla mennään oikeaan suuntaan ja olemalla esimerkki saa muuten sitä pahaakin palautetta ihan kivasti 🙂 Mutta samalla antaa voimia myös muille. Itse hommasin juuri uuden mini…kyllä, minihameen ja mainos tarkoitti sen about 20v- oleville. En löytänyt siitä hameesta kieltokylttiä/lappua, joten ei muuta kun ylle vaan! Ei anneta yhteiskunnan tehdä meitä näkymättömäksi, sillä emme ole. Päinvastoin! Elämä kuuluu kaikille, iästä huolimatta. Jos olisin saanut sen lapsen, joka valitettavasti kuoli ennen kuin näki tämän maailman, käyttäytyisin varmaan kuitenkin näin, kuin käyttäydyn. Tämän opin äidiltäni, joka käytti loppuun asti, eli samaan ikään kuin itse nyt olen, Mikki- hiiri paitaa, oikeastaan mitä hän halusi käyttää! Ja antoi piupaut muille. Tämä ihanan rohkea nainen valoi uskoa itseeni olemuksellaan eikä tullut noloa oloa, kun äipällä jotain erikoista päällä. Hän oli Rock ja se asenne niin upea 🙂 Siitä olen kiitollinen, että olen omaksunut osan siitä asenteesta ja keski- ikäiset(kin) rulettaa!!!! Ihanaa päivää ihanuus <3 <3

    • Ihana sinä, piip juuri näin ja sitä juuri tässä Instrun mainoksessa halutaan sanoa, antaa palaa oli ikä mikä tahansa, nautitaan ja hei elämä on lahja!

      Voi tuota lapsi asiaa en tiennyt ollenkaan, olet kokenut ison ison surun ja on varmasti osana myös tätä syvällisyyttäsi ja myös ymmärrät juuri niin hyvin, miten tärkeä lahja elämä on, eikä se ole itsestäänselvyys.

      Ihana äiti sinulla, ihan mahtavaa ja hei luot valoa ja positiivisuutta ympärillesi ja ties vaikka siellä naapuritkin ihastelisi, minäkin haluan elää juuri noin, omana itsenäni kaikki iät.

      Muiskis ja ihanaa iltaa <3

  • Mä olen osittain tietoisesti opetellut olemaan vaivaamatta päätäni sillä, mitä muut ajattelevat minusta, iästäni, ulkonäöstäni, meikkaustyylistäni yms. asioista. Onneksi olen päässyt jo sen rajan yli, että muiden näkemyksillä omaan persoonaani tai habitukseeni liittyvissä asioissa olisi merkitystä. Tuskin kovin moni pohtii sitä, mitä minä heistä ajattelen;) Ikään takertuminen on kuitenkin aika lyhytnäköistä, koska kaikki ikääntyvät, dah. Tämänpäivän kaksivitoset ikääntyvät myös vääjäämättä, ja eipä aikaakaan, kun ovat viisikymppisiä. Aikahan kuluu nopsaan. Meillähän on kohta aika kestämätön ikärakenne, koska lapsia ei synny tarpeeksi ja ihmiset elävät pitkään. Sen takia ei kannattaisi työnantajien tai yhteiskunnan ylenkatsoa viisi- tai kuusikymppisiä, koska jonkunhan tätä taloutta ja yhteiskuntaa pitää pyörittää nyt ja varsinkin tulevaisuudessa. Kaikkea elämänalueita ja työtehtäviiä ei voi digitalisoida tai pyörittää netissä, vaan tarvitaan myös ihan manuaalista tekemistä ja ihmiskontakteja.
    Tällaista tuli mieleen sinun erinomaisesta kirjoituksesta, Tiia<3

    • Juurikin näin ja todella hienoa ja jotkuthan eivät pääse koskaan vaikka muiden miellyttämisen halusta ja heidän sisäinen äänensä jää pieneksi. Uskon, että jokainen on todella kaunis ollessaan aidoin minä.

      Nimenomaan olen todella paljon pohtinut tätä kestämätöntä ikärakennetta ja myös sen hulluutta, tietyn ikäisiä ei haluta palkata töihin, mutta toisaalta eläikä pitenee, ihan hullu yhtälö.

      Kiitos sinun erinomaisesta kommentista, joka toi taas rikastuttavasti sellaista uutta kulmaa tähän aiheeseen, jota ei omaan tekstiin sisältynyt. Oot super ja sinulla on upea tyyli, olet kaunis. <3

      Ihanaa iltaa Sari <3

  • Mielenkiintoinen kirjoitus! Kun aikoinani aloin kirjoittaa blogia, niin tiedän, että jokunen tuttu hymyili ehkä joku nauroikin. Mutta ajattelin, että kyllä maailmaan hymyä ja naurua mahtuu. Hymyillään vaan yhdessä. Ja kun minä vielä olin näppärämpi tietokoneen ja kännykän kanssa kuin virkkuutöiden ja kutomisten parissa, niin tämä harrastus valikoitui osaksi siksikin.
    Maarit tuossa sanoi hienon lauseen: "Elämä kuuluu kaikille – iästä huolimatta". Ja toivottavasti mainostajatkin tuon pikkuhiljaa huomaavat, sillä keski-ikäiset ja sitä vanhemmat ovat ostovoimaista porukkaa. Ja sitä paitsi aikamoisia osaajia. Tähän on pakko kertoa yksi juttu. Ystäväni, kuusikymppinen upea nainen headhuntattiin yhteen isoon firmaan tässä pieni aika sitten. Onneksi on rohkeita firmoja. Niinkuin Instrumentariumkin.
    Kiitos taas Tiia! Sinä osaat "herättää".

    • Hymyilijöitä aina riittää ja myös niitä, jotka suoraan nauravat, mutta miksi he hymyilevät tai nauravat, koska pitävät sinua rohkeana ja se rohkeus kenties juuri puuttuu heiltä. Ihmisethän ihan yleisesti nauravat niille asioille tai ominaisuuksille, jotka heiltä itseltä uupuu. Nauraminen oikeastaan vain paljastaa heidät tästä ja siksikin minusta tuo hymyileminen ja nauraminen on kiusallista heille, mutta ei naurun kohteelle. <3

      Uskon, että tähän ollaan hiljaa menossa, 10-vuoden päästä voi olla jo maailma paljon muuttunut ja hyvinä tai oikeastaan loistavina esimerkkeinä on Instru ja ystäväsi palkkaaminen, ai että upea uutinen tuo. Kun vaan joku uskaltaa toimia toisin, miten ennakkoluulot tai tietyt määritelmät sanelee ja ottaa ihmisen ihmisenä, arvokkaana kaiken ikäisenä.

      Kiitos niin paljon Tuula <3 upeaa iltaa sinulle <3

  • Ihana postaus Tiia! Kyllä vaan oli muuten ihana mainos. Tuosta tuli hyvälle tuulelle ja sai sen kuvan, että vaikka ikää tulee elämä jatkuu ja on ehkä vieläkin ihanampaa kuin nuorempana. Piutpaut haihattelijoille, me tullaan täysillä ja tehdää just mitä halutaan!
    Love u <3

    • Ihan juuri noin, niin hyvin kiteytetty. Muistan, että nuorena, kun ei ollut vastuita ja ei lapsia, tunsin itseni todella vapaaksi, mutta lapset tuovat suuresti vastuuta. Mutta kun lapset lentää pesästä, koittaa uusi uljas aika, jolloin on aikaa taas ajatella itseään, elää ja olla ja siihen minusta suorastaan mojovasti tuo Instrun mainos tähtää. Voi että lisää tälläistä, ihan kehrään täällä. <3

      Love u <3

  • Moikka Tiia. Kiitos taas pohdinnoistasi. Minä kannatan iki vanhaa (siis olenko itsekin?) sanontaa, että ikä on korvien välissä. En usko, että yhteiskunta ohjailee viisikymppiset komeron nurkkiin ja näkymättömiksi. Usein naiset tekee sen itse, koska tosi asiassa haikailevat menetetyn oman nuoruutensa pariin. Eivätkä hyväksy ikäänsä. Ihan itse. Viimeistään nelikymppisenä ihmisen olisi hyvä saavuttaa individuaatio eli omaksi itseksi tuleminen. Monet naiset surku kyllä takertvat nuoruuteensa ja tämä psyykkinen prosessi jää elämättä. Oikeastaan kunnolla elämättä koko loppuelämä. Nämä ajatukset pohjautuvat C.G Jungin psykologiaan. Mehän viisikymppiset ollaan mehevä hedelmä kaupallisuuden suhteen. Meillä on enemmän ostovoimaa kuin nuorilla. Minä olen huomannut vanhemmille naisille suunnatun mainostamisen ja kaiken kauppaamisen selvästi lisääntyneen. Minulla ei ole siitä mitään valitettavaa, että nuoret naiset ovat vain esteettisempi elämys kuin minä luhistuvine kasvoineni. Hyväksyn asian. Ei se minun elämääni mitenkään vaikuta. Mitkään yhteiskunnan paineetkaan. Ainakin vielä tällä hetkellä hyväksyn itseni. Mieli voi tietty muuttua. Viisikymppisellä on valtava henkinen pääoma verrattuna parikymppiseen. Pidän sitä paljon, paljon tärkeämpänä kuin ulkoisia tai kaupallisia arvoja. Minun omat tyttäreni haluavat, että minä olisin nuorekas. He jopa puhuivat minut ympäri leikkauttamaan hiukseni lyhyiksi. Suosittelevat mitä vaatteita panisin päälle. Tai "tuo huulipuna tekee sut vanhan näköiseks, hei kokeile tätä." Uskon, että nuoret yleensäkään ei naureskele meille vanhemmille.Heitä vain piristää ja vähän huvittaa, kun vanhempi nainen pukeutuu esimerkiksi nuorekkaasti tai ronskisti. Heidän mielestään monet sellaiset naiset on "hyviä tyyppejä", "mielenkiintoisia muijia". Kuten minun tyttäret sanovat Arja Samulinista. Mutta toisaalta tämä nuoruus – vanhuusasia on ikuisuuskysymys. Mikäpä minä olen siitä päättämään. Ja vielä pari sukupolvea sitten Suomessakin arvostettiin ja kunnioitettiin vanhoja naisia niinä vanhoina viisaina. Kyse oli nimenomaan siitä henkisestä puolesta. Ei ulkopuolesta. Ei ulkokuori kaikkea määrittele. Vain onneksi hyvin harva nainen oikeasti ajattelee näin. Sellainen nainen on piri-pinnallinen ja säälittävä. Onneton. Katkera ikääntymisestä. Valmis tekemään mitä vain, jotta saisi jo eletyn – nimenomaan jo eletyn! – nuoruuden takaisin. Plastiikkakirurgin veitselle annetaan kyytiä. Mutta kyllä itsekin ajattelen, että jos joku kohta minun kasvoista tuntuu about kuusikymppisenä sietämättömältä, teen asialle jotakin. Jos se antaa lisää henkistä rauhaa huom. minulle itselleni. Anteeksi tämä vätkytys, mutta olen lopen kyllästynyt ja väsynyt näihin ikäjuttuihin. Kun se kuitenkin on siellä korvien välissä. Henkinen pääoma. Rauha. Huolettomuus. Mutta en voi julistaa, että olisin oikeassa. Tähän maailmaan mahtuu mielipiteitä. Ja hyvä niin. Mukavaa tiistai iltaa sinulle! Ja Tiia, sinä olet minkä tahansa ikäisenä kaunis. Koska olet kaunis! Ja syvällinen pohdiskelija. Minkä filosofin maailma on sinussa menettänytkään!

    • Marja, jouduin oikein metsälenkin ajan miettimään sinun kommenttia ja myös Jungin näkemystä asiaan.

      Kuten itsekin mainitsit sanan "ikivanhaan" näkemykseen, niin valitettavasti koen, että yleistäminen on juuri ikivanhaa ajattelua ja taas ymmärrys yksilön eroihin, eri kokemaan, taustoihin, eri ammatillisessa mielessä kohtaamisiin, niin ihmisen kokema ikätasa-arvosta ja suorastaan ikärasimista voi olla hyvinkin erilainen, joten en koe, niin suunnannäyttäjä ja fiksu ja älykäs, kuin Jung oli, että hänkään tarkoitti tätä oppia yleistää jokaiseen yksilöön milteipä tasapäistämisen nimissä. Mutta näin et toki sanonutkaan, vaan pyörittelet ja pohdit asiaa joka kulmasta ja samaa tässä yritän itsekin tehdä. On ihmisiä, jotka eivät koskaan kasva omaan mittaansa ja jäävät esim. vaikka lapsen tasolle: narsismi tai tiettyyn ikään aikuisen tasolle, kun eivät jostain syystä hyväksy vanhenemista. Tästä tavallaan Instrun kamppiksessa ei olekaan kyse, vaan juuri oman ikänsä hyväksymisestä ja saada olla juuri sellainen kuin on, eikä yhteiskunnan määrittelemä.

      On varmasti tietty prosentti, johon Jung teesit nimenomaan pätee, oli mies tai nainen, joka ei hyväksy omaa ikäänsä, vanhenemistaan tai voi vaikka joutua otetaan nyt kärjistettynä esimerkkinä Hollywood tähdet, jotka joutuvat työnsä vuoksi joutuvat näyttämään nuoremmilta ja turvautuvat kauneusleikkauksiin. Kuten hyvin kuvailet. Hyvinkin voisin itsekin turvautua joskus leikkaukseen, jos lippaluomet vaikka alkaa liikaa painamaan tai onhan meikkaaminen, kaunistautuminen ja koristautuminenin sama asia tavallaan. Mutta ehkei kyse ole edes tästä, vaan juuri teoista, ihminen kasvaa mielestäni mittaansa. Klassikkohan on 50vee mies tai vaikka nainen, joka vaihtaa puolison, prätkään tai nuoreaan puolisoon, tähän kyllä Jung niin pätee, ai että.

      Mielestäni ihmisen on mahdotonta tavoittaa individuaatiota 40-iässä, silloinhan sitä olisi täysin valmis, vaan uskon kyllä ihmisen kehitykseen hamaan hautaan asti, se juuri pitää tämän elämän mielekkäänä, ikuinen jano kehittyä, oppia, elämän jano.

      Minustakin tämä ikäkysymys on todella väsyttävää, mutta toisaalta olen valmis taistelemaan sen puolesta. Ei ole kuin tovi, kun minulle on suoraan sanottu, että valitettavasti tämä merkki haluaa kohdentaa nuoremmalle kohderyhmälle ja valitettavasti ei sinulle, olen sitä mieltä, että meikit kuuluu kaikille ja kyllähän ihan varmasti minun rahat kelpaa loppupeleissä kuitenkin. Uskon myös, että näin bloggaajan kannalta, vaaditaan enemmän rohkeutta ottaa vanhempi nainen yhteistyöhön, kuin kaunis ja hoikka kolmekymppinen, niin tämä maailma vaan menee, mutta ei sitä ole pakko hyväksyä kokonaisuudessaan. Toisaalta myös koen, että nyt on nuorten aika ja olen ylpeä kaikista kauniista tyttäristämme ja komeasta pojastamme, en haluaisi elää enää heidän kengissään ja muistissa on vieläkin, miten nuorena ja ah niin kauniina, sillä kaikki nuoret ovat kauniita, miten epävarma olinkaan. Tykkään kovasti tämän iän tuomasta itsevarmuudesta ja ah miten vapauttavaa ulkonäön rapistuminen on, koska ei tarvitse enää sitä niin paljon ajatella.

      Siksi tämä Instrun kamppis oli niin kiva, että jokaisessa iässä voi nauttia ja elää oman näköistä elämää, eikä muiden sanelemaa.

      Ihana sinä, paljon on korvien välissä, mutta paljon on myös yhteiskunnan asenteessa, ihan kuten naisen euro ei ole vielä sama, kuin miehen, näin se vaan menee. Kumpikin on oikeassa ja mikä parasta, ei kenenkään tarvitse olla oikeassa, pääasia, että on hyvää keskustelua ja sitä sinun kommenttisi kautta syntyi ja ihan ajattelin sinua koko lenkin ajan. Olet Marja mielenkiintoinen ihminen ja arvostan myös sitä, että minua haastetaan. Kiitos niin paljon kauniista sanoista, sinä upeus ja rohkeasti vaan niissä selfieissäkin ajattelet, ettei kameraa olekaan, on vain upea sinä. <3

      Kiitos nöyrin kiitos <3 Ihanaa iltaa. <3

    • Tiia, en millään tavalla halua loukata sinua ja sitä, että joudut miettimään lenkillä minun juttuja, ajatuksia. Ei kannattaisi. Koska ne on vain minun. Hyvin epätäydellisen ihmisen ajatuksia. Nojaudun kyllä aika usein psykologiaan, kun alan ihminen olen. Mutta psykologiakin on jatkuvasti itseään korjaava tiede. Katsoin vasta kommentin kirjoittamisen jälkeen Instru Rakkauden kesä videon. Tulin taas mietteliääksi: Pitääkö kaikkien keski-ikäisten olla hoikkia ja hyväkuntoisia? Tällaisen viestin minusta ko. mainos myös välittää. Vaikka noin puolet suomalaisista keski-ikäisistä on ylipainoisia. Ja on monenmoista kremppaa jo. Siis vanhemmat ihmiset hyväksytään mainokseen, kun he eivät edusta valtaosaa ikäisistään. Vaan ovat nuorekkaan hoikkia ja hyväkuntoisia. Jaksavat tanssia ja hypellä. Vaikka olen hippi sielultani, tuo mainos ei ollut hippiaito vaan taas kaupalliseksi väännettyä elämää. Rahan mahti. On valtava mahti.

    • En loukkaantunut missään nimessä, vaan sait ajattelemaan monelta kantilta. Kuten tuota individuaatiotakin, jota mielestäni on ihmisen koko elämän jatkuvaa ihmisen kasvuprosessia, eikä niin, että valmista tulee oikeastaan missään iässä.

      Mitä Instrun mainokseen tulee, mielestäni se myy pikemminkin mielikuvaa, miten missä iässä vaan voi elää vaikkapa tavallaan uutta nuoruuttaan, koen sen enemmän sanomallisena, etenkin kun tietää miten Instru on aiemminkin käyttänyt kaiken ikäisiä, näköisiä ja kokoisia malleja mainoksissaan, kuten tässä:https://www.youtube.com/watch?v=LSYolyJG-6A tai tässä https://www.youtube.com/watch?v=hm0y0oetj_4 eli en koe, että Instru haluaa ns. siloitella.

      Minusta Rakkauden kesä mainos oli tehty hyvällä maulla, mallit olivat aidosti harmaantuneita, ei leikeltyjä ja tuskin halusivat lähikuvia vartalon rypyistä tai selluliiteistä, koska sitä ihan varmasti malleilta löytyy. 😉

      Ihanaa iltaa Marja ja pus <3

  • Jotenkin kyllä tuntuu että maailma on 30 – 40 vuotiaiden maailma monella tapaa, jos ajattelee vaikkapa työtä. Olen sitä ikäluokkaa, jota ovat rökittäneet niin vanhemmat ihmiset – joita on pitänyt kunnioittaa huolimatta siitä, miten typeriä tai epäkohteliaita he ovat, samoin kuin myös nuoret, joille vanhuus tai ikä ei enää merkitsekään mtn. Olen monella tavoin sinut itseni kanssa, vaikka tottakai kun pyöreät lähestyvät, miettii elämää ja itseään, tuskailee kulumia, kipuja ja kremppoja mitä se mukanaan tuo. Eniten ehkä harmittaa se, ettei aikoinaan huolehtinut kunnon jumpasta ja omasta kropasta vielä paremmin. Toivon yhä edelleenkin että saisin oman työn vaikka osa-aikaisesti, nyt roikun kirjastossa parina päivänä viikossa, mikä tietenkin on tyhjää parempi. Tuntuu hullulta että joskus oli töitä enemmän kuin ehti tehdä ja terveyskeskuslomituksia oli aina tarjolla.

    Sitä mitä muut ajattelevat blogistani, en koskaan mieti, ainoa mikä siinä jurppii on se, että aikoinaan (anonyyminä) tälläsin sille tyhmän nimen. Se on kuitenkin jo tavaramerkkin joten heitän joskus valokuvia elämästäni ja legendaa väliin:) Ikäkriisi kiehtoo tietysti meitä kaikkia ja kun esität ne viehättävän persoonasi valossa, juttua on vaikea ohittaa:)

    • Työasia on kyllä hyvin merkillinen yhtälö, sillä eläkeikä pitenee, mutta 40+ tai ainakaan 50+ ei hevillä haluta palkata töihin. Kunpa moni uskaltaisi tehdä uskonloikan, sillä meidän ikäisestä saa tunnollisen ja ahkeran työntekijän.

      Niin totta tuo, että minäkin mietin täällä, missä välissä päästin kroppani repsottamaan, milloin olin niin väsynyt, että lakkasin jotenkin välittämästä ja soffa kutsui. Huomaan, että olen ihan eri persoona talvisin ja valoisaan aikaan, pimeys ei vaan sovi minulle.

      Voi Irja, kunpa saisit oman työpaikkasi takaisin tosiaan edes osa-aikaisesti tai jotain yhtä sinulle mielekestä. Tämä juuri tuntuu niin surulliselta, että jos ei edes anneta mahdollisuutta.

      No olen minäkin oman blogin nimeä miettinyt ja ehkei enää, mutta aikojen alussa sille kyllä on moni ihan päin näköäkin naureskellut, sellaisia ihmiset vaan tuntuvat olevan.

      Ikäkriisi on merkillinen ilmiö ja se selkeästi vaivasi ihan tuskaan asti minua n. puoli vuotta, välillä aidosti jopa mietin, onko missään mitään mieltä, nyt se tuntuu jopa hullulta, mutta koko ajan mietin, kohta olen jo kuollut, tässä tämä on nyt, junani meni jo, täysin sokeana näkemättä ympärille, mitä kaikkea hyvää ympärilläni on.

      Kriiseissä on kuitenkin se hyvää, että niiden jälkeen on vahvempi ja vielä enemmän sinut itsensä kanssa.

      Instrun kamppista peukutan, koska se avittaa ikäkriisissäni, ehi elämää on vielä 20-vuoden jälkeenkin tästä ja tietenkin on, mutta joskus yhteiskunta ei anna lupaa niin ajatella ja joskus ikäkriisi eli oman pään sisäinen kamppailu tahtoo muuta.

      Haleja sinulle Irja, sinun avoin kommenttisi kosketti minua sydämestä. <3

  • Uskottavuus ja samaistavuus ovat tärkeitä, muta monet markkinoinnista(kin) päättävät todella unohtavat ne. Meidän ikäluokallamem -toki yleistettynä- on yleensä myös enemmän rahaa kuin nuoremmilla. Asunnot on hankittuna ja suureksi osaksi maksettuna, on tullut ehkä pientä perintöäkin, työsuhdekin saattaa olla vakaammalla pohjalla kuin nuoremmilla. Elämyksiin ja laadukkaampaan kulutukseen on monella vähän ylimääräistä, jos yritykset vain haluavat puhutella meitä.

    • Niin totta kaikki mitä kirjoitat ja todellakin me haluamme laatua, me haluamme elämyksiä, me olemme jo valmiita maksamaan hieman extraa asioista ja luxuksesta. Mekin haluamme ihan yhtälailla nauttia ja elää ja jotenkin tuntuu niin pystyynkuolleeltakin jo, ettei uskalleta mainostaa meidän ikäisten kasvoilla samalla tavalla.

      Mutta hei tämä Instrun kamppis ja uskon, että perästä tulee, lisää on tulossa, on helpompaa, kun joku avaa näinkin rohkeasti pään, että 60-70-vuotias saa elää vaikka uutta villiä nuoruuttaan, jos niin tahtoo ja hyvä niin ja eläköön muutenkin itsepäätäntäoikeus.

      Ihanaa iltaa Tuuli ja niin hyvää faktaa sinulta ja hyvin ristiriitaista kampanjointia taas monelta yritykseltä. <3

  • Ihan kylmät väreet meni tuosta mainoksesta, U P E A, tätä ja tällaisia lisää! Nyt vaan muut yritykset perässä ja kyllähän meiltä 40+ blogeista löytyisi juuri niitä bloggaajia, joiden yleisöt tavoittavat tuon ostovoimaisen ja otollisen kuluttajajoukon.
    Oma ikänäkö vaatii järeämmät lasit, joten tiedän minne ensimmäiseksi suuntaan, kiitos Instrumentariumin sekä sun loistavan postauksesi! En itse koskaan mieti mikä on omalle iälle sopivaa, varmasti joku paheksui yli nelikymppisen raskauttakin. Itse aion hippeillä ja olla juuri niissä vaatteissa ja tyylissä, jossa viihdyn, vielä ysikymppisenäkin!

    • Eikö mennytkin, olin itsekin ihan, että wow ja hei voiko tälläinen olla tottakaan, että vihdoin jotain tälläistä rohkeaa. Olet niin oikeassa, että 40+ löytyy hurja määrä laadukkaita ja hyvin erilaisia blogeja, joiden kohderyhmä nimenomaan tavoittaa sen ikäryhmän, jolla on sitä rahaa.

      Kyllä itsellekin tuli sellainen fiilis, että Instru on nyt minun paikka. Kyllä näillä on hyvin suuri vaikutus alitajuntaan, kuten on vaikka jollain kosmetiikkamerkillä, jolle ole liian vanha, ei huvita tätä merkkiä sitten mainostaa, siinä tulee sellainen epämukava olo, vaikka tiedän, että meidän ikäryhmä ihan valtavasti laittaa rahaa juuri näihin nuortenkin brändeihin. Onneksi on muuten nuorten essence meikit, jotka eivät katso markkinoinnissaan ikää.

      Paheksujia riittää, teet niin tai näin, koskaan ei voi voittaa ja juuri siksi on hyvin tärkeää nauttia elämästä ja vaikka juurikin vapautuneesti hippeillä parinkymmen vuodenkin päästä.

      Ihanaa iltaa Heli <3

  • Kerrassaan upea mainos, toivottavasti vastaavanlaiset yleistyvät laajemmaltikin. Ja olen aivan samaa mieltä kirjoituksesi kanssa ja täysillä on elettävä ja joka hetkestä nautittava, oli ikä sitten mikä tahansa. Ihanaa iltaa Tiia!

    • Uskon, että tämä Instrun mainos on jonkinlainen päänavaaja ja toivon todella, että kamppis saa suunnannäyttäjänä paljon positiivista palautetta ja ehkä muutkin rohkenee seurata perässä. 🙂

      Elämä on niin suuri lahja, että jokaisesta iästä tulee nauttia.

      Ihanaa iltaa Belladonna <3

  • Jatka vain samaan tyyliin, juuri elämäniloisuus ja ikuinen nuoruus on blogisi taika!

    On minulle huomautettu pukeutumisestani. Ei niinkään tosin vieraat, mutta tytärtäni naurattaa jatkuvasti, että pukeudun toisinaan nuorekkaammin kuin hän. Appeni alkoi käyttää farkkuja vasta eläkkeellä, mutta onneksi ne ovat nykyään kaikenikäisten vaatteet. Muistan hyvin isotätini, joka 80-vuotiaana kulki farkuissa ja hankki itselleen tietokoneen. Jota hän myös opetteli käyttämään.

    Ihanaa kesäkuun viimeistä viikkoa ja onnea isoäidillesi! <3

    • Hyvä appi ja hyvä sinä ja peukut teille. Tyttäret nauraa, jos ei vaatteille, niin jollekin muulle, olemme mukamas kalkkiksia.

      Kiitos niin paljon ja ihanaa päivää 😘

  • Voi että. Nyt viisikymppisenähän se elämä vasta alkaa..lapset aikuisia ja on aikaa hoitaa itseään ja puolisoaan. Kun lähdimme poikieni kanssa laivalle joku kerta sain heiltä hyväntahtoisia kommentteja nahkahousuistani mutta kun pääsimme laivaan ja iltarientoihin kävikin niin että minua luultiin poikani naisystäväksi.😂 Siitä on riittänyt riemua ja räkätystä vielä parin vuoden jälkeenkin…eli pueyaan mitä halutaan ja meikataan just niin kuin hyvältä tuntuu ja rakastetaan täysillä.😍😍😍😍Ihania rakkaudentäyteisiä päiviä sinulle ja teille isolla sydämellä…

    • Niin totta ja hyvä kulma ja nyt on enemmän sitä rohkeutta, mikä nuorena puuttui.

      Aijai tuo on mahtava juttu tuo, että luultiin pojan tyttöystäväksi, kyseinen kehu kantaa pitkään.

      Jatketaan samaan malliin eli omaa sisintä kuunnellen. Upeaa viikon jatkoa Ansku 😘

  • Juuri näin ja hyvä, että tämä nousee esille. Nykyaikana pitäisi jo olla selvää, ettei meitä sovi enää piilottaa sinne taustalle. Kyllä mekin vielä haluamme ja voimme olla kaikessa mukana. Kiva on huomata, ettei ainakaan omat nuoret aikuiset tyttäret pidä minua vanhana, vaan meikit ja vaatteet ovat puolin ja toisin lainassa. Yhdessä käydään reissussa, kuten tälläkin hetkellä, joten onneksi nuoret eivät tuota ikärasismia harjoita! Vasta kun haluaa heittäytyä vanhaksi, on vanha. Terkkuja Tallinnasta! Minna

    • Aiheesta ei voi puhua koskaan liikaa. Ihan huippua, että olette niin läheisiä ja tyttäret viihtyy seurassa. Ehkei niin kalkkiksia olla, kuin välillä luulen.

      Ihanaa päivää M😘

  • Asiaa puhuit taas kerran. Missähän iässä sitä lakkaa olemasta? Suurin osa esim juuri mainoksissa olevista ihmisistä on nuoria ja kauniita.
    Tuo Instrun mainos nosti muistot pintaan. Niiden muistojen kohde istuu vieressäni.
    Ihana kuva teistä.
    >Leena

  • Mahtava mainos, mahtava sinä ja mahtavaa, että maailma muuttuu pikku hiljaa, baby steps.

    Ihanaa loppuviikkoa <3<3

  • Ihana postaus kaikkineen. Sai ajattelemaan vaikka samoja ajatuksia tässä on päässä ollut jo hyvän aikaa noin niinkuin muutenkin. Parasta on kun voi olla oma itsensä, oli se sitten mitä tahansa.

    Aurinkoista uutta viikkoa! <3

  • Hyvään aiheeseen olet tarttunut. Mua välillä suututtaa lukea tekstejä, joissa +30v äidit on mammoja ja ei sopivia siihen ja tähän. Itse olen 36v kotiäitinä elämäni kunnossa ja jumankeuta valmis ihan mihin vain. 😀

    Niin ja ihan hirveästi tsemppiä huomiselle, huijui!

    • Sä oot niin valmis ja paremmassa kunnossa, kuin moni nuori. You rock. Mamma nyt on ihan väärä sana, cool mimmi ennemminkin.

      Kiitos kovasti Katja ja Aurinkoista torstaita😘

  • Hieno kirjoitus, kiitos siitä. Itse 47v ja varmasti muutamia vuosia sitten olin konservatiivisempi pukeutumiseni ja hiustyylini suhteen. Mutta 1,5 vuotta sitten maailma muuttui. Kuviohin tuli mukaan se kaikkien pelkäämä seuralainen: syöpä, parantumaton. Kahden kantasolusiirron ja useiden uuvuttavien hoitojen jälkeen,elämä on muuttunut. Viime kesän ja viime alkutalven kuljin kaljuna, en halunnut päähäni mokomaa peruukkia laittaa. Miksi olisin sen laittanut: muiden takiako? Mekko päällä, kalju kiitäen painelin pitkin kaupunkia koko viime kesän. Pahimmat tuijottajat ja kritisoijat olivat 60-70 vuotiaat naiset ja joiden mielestä ei ollut sopivaa kulkea ilman peruukkia. Tuli jos jonkilaista neuvoa: et ole tottunut peruukkia käyttämään, ystävä käytti huivia ja kuka käytti sitä ja tätä. Kylminä päivinä viipotin pipo päässä. Omien teinieni kaverit eivät koskaan tuijottaneet tai pitäneet outona, että kahvipöydässä jutustelin omana itsenäni: kaljuna naisena. Omat lapseni olivat sitä mieltä sekä mies ja ystävät, että et kyllä laita sitä mokomaa peruukkia päähäsi: se ei ole sun juttu.
    Nyt kun hiukset ovat alkaneet jo hyvin kasvamaan: päätä koristaakin lyhyt muodikas malli ja takana ihanat niskasiili koristeet. Vaatteet muuttuneet hiustyyliin sopivaksi. Kaupungilla viiletetään nyt rock-henkisissä vaatteissa ja löytyy pääkalloa jne. Valitettavasti tyylini ehkä herättää joissakin pientä närästystä. Ja sitä on kyllä kritisoitukkin tai piikitellään hoitojen tuomista lisäkiloista ilkeästi. En itsekkään lisäkiloistani ole tyytyväinen, mutta se on hoitojen valitettava sivutuote. Ja tällä hetkellä ollaan kuitenkin vahvasti elämän syrjässä kiinni niin mitä väliä sillä on jos vatsamakkaroita on tullut kaupan päälle. Pieni hinta siitä kun saan nauttia vielä elämästä ja perheestäni.
    Meillä jokaisella on vain yksi elämä ja tämä päivä <3. Ollaan juuri sellaisia kuin olemme:ihania naisia ikään ja kokoon katsomatta. Ja jos joku näkee siitä vaivaa niin omapa on murheensa <3 <3
    Aurinkoista kesän jatkoa sinulle <3

    • Voi voi näitä neuvoja, en koskaan ole ymmärtänyt näitä ihmisiä, jotka puuttuvat toisten asioihin ja tietävät muka paremmin. Onko kenelläkään edes varaa neuvoa miten kenenkin tulisi elää ja olla pukeutua.

      Olet rohkea ja vahva nainen, kun kerrot avoimesti sairaudestasi ja kuljet pää pystyssä. Kaljun ihmetteleminen on muiden ongelma, sillä miksi sinun tulisi sairauttasi piilotella, jos et sinä itse halua.

      Kyllä vakava sairaus tuo ihan erilaiset mittasuhteet, eikä siinä röllöt paina, vaan kuten sinäkin ilmaiset, kun on elämänsyrjässä kiinni, se on nro1.

      Kiitos niin paljon avoimesta kommentista ja toivon sinulle kaikkea hyvää 😘

  • Ihana kirjoitus, ihana video. Saan sinulta NIIN paljon tähän omaan ikäkipuiluuni. Joka on tuntunut olevan päällä kohta viimeiset 20 v 😀

    Olen nyt viihdyttänyt itseäni katselemalla youtubesta make up tutorial for mature women -videoita, ja kokenut voimakkaita ärsyyntymisen tunteita joka ikinen kerta, kun joku kiristelty ja täyteaineita pumpattu barbie kehtaa kertoa miten ikääntymisen merkit häivytetään nassusta. Sileä ja syntymäkaunis. EN halua tietää miten täydellinen iho meikataan, vaan lurppaluomet, isot ihohuokoset ja velttous taiotaan piiloon. Niitäkin videoita toki on. Onneksi, sillä monta hyvää silmämeikkivinkkiä olen saanutkin. 😀

    Uskottavuusongelma on mielestäni se suurin ongelma keski-ikäisillä naisilla, siis nuorempien asettamin raamein. Ja meillä jos keillä sitä uskottavuutta just olis! En suostu vekkihameisiin ja puuhelmiin ja happanemaan. Muistan ikäni kuinka eräässä suuressa yliopistoisairaalassa törmäsin tyylistään tunnettuun lääkäriin. 55+ nainen jätti valkotakin ja roolin pukukaappiin, avasi nutturan ja keinui stilettikorkosaapikkailla ja tyylikkäästi revityillä farkuilla (aikana ennen kuin tulivat muotiin) sairaalan ovesta ulos. Se näky oli ihan näin heteronaisenkin mielestä melkoisen kuuma, eikä millään tavalla epäuskottava! 😀 Ehkä kyse on enemmän siitä miten itsensä ja tyylinsä kantaa. Itse en ihan samaan rohkeuteen yllä.

    Mutta joo. Kuten sanonta menee, kaikista meistä tulee Ooppeleita. (anteeksi jos sinulla on Opel). Sen ymmärtää yleensä vasta siinä vaiheessa, kun itselläkin alkaa ikä kolkutella ei enää niin kukkeinta nuoruutta. Terveys menee kaiken edelle, se että saa ylipäätään vanheta. Mutta olisihan se vanheneminen kiva tehdä niin, ettei näitä kaiken maailman keksittyjä ja ulkoa luotuja rajoituksia olisi. Pah.

    Iloa ja valoa päivääsi. <3

    • Ai hurja niitä make up tutorialeja! Myönnän en vaan pysty, mutta hei joillekin ne tulee tarpeeseen ja on sitä aivan ihastuttaviakin tubettajia, jotka antavat upeita meikkivinkkejä.

      Wow tuo lääkäri esimerkki, nimenomaan miten itsensä kantaa ja itsevarma ihminen on merkillisellä tavalla aina karismaattinen ja mielenkiintoisempi, tarkoitan nyt tervettä itsetuntoa, kuin esim. maailman kauneimmat kasvot ja pää tyhjää täynnä. Älykkyys ja terve itsevarmuus on lyömätön yhdistelmä.

      Hih ihana ja ei ole Opelia ja vaikka olisi en yleensä harjoita lukutaidottomuutta, eli ymmärrä tahallaan väärin asioita, jotta pääsisin itse sitten vaikka jotain pahaa oloa purkamaan. 🙂

      Ihan juuri näin, terveys on kaikkein tärkein, eikä se ole mikään itsestäänselvyys ja sen oikeastaan on enemmän saanut huomata lähipiirissä ja mikä taas on vaikuttanut turvallisuuden tunteeseen myöskin.

      Ihanaa viikonloppua ihana Nelina <3

  • Hyvä kirjoitus ja paljon hyviä kommentteja!

    Instrun video oli kyllä suloinen, mutta mun makuuni vähän liian tehty eikä ollut suunnattu meidän ikäluokalle. Ja se normaalikokoinen edustaja tuosta puuttui, kovin hoikkia olivat kaikki. Minusta vähän tuntuu, että 40-60 on ikäluokkana vähän jalkoihin jäänyt kaikessa markkinoinnissa.

    Minä sain juuri eilen kuulla ihanasta kesämekostani, joka polvipituinen eikä edes kapea, että ehkä voisin käyttää jotain ikäiselleni sopivampaa. Täytyy sanoa, että suu loksahti auki. Olen myös kuullut, että ponnaria ei kannattaisi myöskään pitää, se antaa iästäni väärän vaikutelman :D.

    No, minä moisista vähät välitän ja teen juuri niin kuin minua huvittaa ja mikä hyvälle tuntuu.

    Kivaa loppuviikkoa, Tiia <3!

    • Näen tuon Instrun mainoksen osana suurempaa kokonaisuutta eli Instruhan käyttää paljon ja on käyttänyt kamppiksissaan eri ikäisiä, tavallisia, eri kokoisia eli ihan läpileikkauksen meistä kaikista, niin Instrun mainoksista löytyy. Kannattaa muuten kurkata YouTubesta.

      Mielestäni tähän hippimainokseen istuu tälläiset tietynlaiset kauniit harmaahapset, koska he tavallaan siinä elävät uutta nuoruuttaan, niin näin se uuden nuoruuden idea enemmän korostuu. Mutta tokkopa heidänkään vartalot ihan lähikuvausta ryppyineen ja selluliitteinen olisi kestänyt ns. eli taiten on tehty video, jotta he näyttävät niin wow ja sitä wow-efektiä tässä on haettu. Mutta ymmärrän todellakin mitä haet ja koko ajan itsekin peräänkuulutan kaiken kokoisten, ikäisten ja näköisten tasa-arvoa. 🙂

      Välillä mietin mitä ihmettä ihmisten päässä liikkuu, jotka antavat palautetta toisen ulkonäöstä tai mistä tahansa, sammakoita vissiinkin, aivopieruja, mutta oikeasti kenellekään ei ole varaa sanoa toiselle, sillä täydellistä ihmistä ei olekaan. Että höh sun puolesta!

      Ihan juuri näin, muut puhukoon ja me tehdään mitä lystätään. <3

      Ihanaa viikonloppua Heli <3

  • Tärkeän asian nostat esille. Kriisiä pukkaa, mutta olen koettanut kääntää sen voimavaraksi. Teen, enkä haaveile. Vuosia on jo niin paljon, että pitää tietää, mitä haluaa vielä tehdä, jos aikoo.

    • Hyvin kiteytetty, ihan samaa mieltä tuosta, että pitää jo tietää, jos aikoo jotain saada vielä aikaiseksi.

      Ihanaa viikonloppua Satu <3

Vastaa käyttäjälle marja 50+ eloa ja oloa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud