Silja Europa erikoisristeily Riikaan

Silja Europa erikoisristeily Riikaan
*Yhteistyössä Tallink Suomi
Takana loistava ja nostalginen reissu Silja Europalla Latvian Riikaan. Tällä hetkellähän näitä erikoisristeilyjä Riikaan, Tallink Suomi tekee kahdesti kesässä ja Turusta jouluristeilyn. Olisi mahtavaa, että ihmisillä Latvian-risteilyille kiinnostus kasvaisi ja risteilyjen määrä tämän myötä kasvaisi. Vaikka päivä Riiassa ei toki riitä kaupungin perusteelliseen tutkimiseen, niin päivässä ehtii paljon. Onhan myös Tukholma ja Tallinna tulleet tutuksi meille suomalaisille, joten olisi huimaa, jos Riiastakin tulisi meille jossain kohden yhtä tuttu kaupunkikohde. 

Matkustusaika muuten oli niin, että laiva irtaantui satamasta klo 16 ja olimme Riiassa perillä seuraavana aamuna klo 11:30. Lähtö taasen Riiasta kohti Helsinkiä klo 19:30 ja perillä Helsingissä klo 16:00. 
Mitä tuli tehtyä ensimmäiset kuukaudet aikoinaan vuonna 2000, kun muutimme Riikaan, tuli pää kenossa tuijoteltua toinen toistaan upeampia rakennuksia. Riian loistokkuus ja upeat talot eivät keskity vain vanhaan kaupunkiin, joka sekin on loputtominen vanhoine taloineen Baltian maiden upein kaupunki, eikä Riikaa turhaan sanotakaan pohjoisen Pariisiksi. Riika onkin Baltian maiden suurin ja merkittävin kaupunki. 

Riika voikin nykyään olla ylpeä Euroopan upeimmalla art nouveau rakennusten alueella. Art nouveau rakennukset ovat saaneet vaikutteita, niin saksalaisilta, itävaltalaisilta, kuin suomalaisiltakin. 
Riiassa tekemistä riittää ja jo fiilistely Riian upeissa puistomaisemissa tai vaikka kaupunkikanava-ajelu antaa hieman erilaista tunnelmaa suurkaupunki tekemiseen. Kaupunkikanava-ajeluille pääsee aivan Oopperatalon takaa ja Oopperatalohan sijaitsee näyttävästi vanhankaupungin edessä Azpazijas bulvariksella. Ooppera-ja balettitarjontaa myös luonnollisesti riittää kulttuurin ystäville. 

Tällä kertaa nautimme ruoan 3 pavaru restoransissa eli suomennettuna 3 kokkia ravintolassa.  Meille tarjottiin jotain täysin uutta ja erilaista ja aluksi saimmekin leikkiä hieman ”lapsia” ja meille tarjoiltiin leivinpaperille monenlaisia erilaisia suussasulavia kastikkeita, joihin dippasimme ravintolan itseleivottua leipää ja oli aivan mielettömän herkullista.

Pääruoka olikin jo hieman perinteisempää, naudan poskea, paikallisilla perunoilla ja vihanneksilla. Mutta yllättävä ”savuava” jälkkäri yllättäisi varmasti paatuneimmankin hifistelijän ja olisi myös nuoremmille syöjille suuri elämys. 

3 chefs ravintola on mm. vuonna 2014 saavuttanut kolmannen sijan kaupungin kolmenkymmenen parhaan ravintolan joukossa.  

Riiassa ravintolatarjonta onkin monipuolinen ja eri hintatason ravintoloita on paljon. Jokainen löytää syötäväkseen niin gourmeeta, kuin edukkaamman budjettiluokan erinomaista syötävää. Jos haluaa mennä sushille ja syödä ns. ”thairuokaa”, oma ehdoton suosikki ja joka kerran Riiassa ”pakko käydä” kohde on ”Gan Bei”, joita löytyykin useampi ravintola ympäri Riikaa. 

Jos haluaa syödä paikallista ruokaa ja todella edullisesti, ehdoton ravintolakohde on Lido ja vielä etenkin jättimäinen hirsirakennus Lido hieman vanhankaupungin ulkopuolella. Ketjuun kuuluu yhdeksän ravintolaa, joissa työskentelee yli 1 000 henkilöä. Ketju on tunnettu siitä, että asiakkaat saavat itse kasata annokset buffet-tyyppisesti ja maksavat annoksen painon mukaan kassalle. Lidolla on myös oma panimo, jossa se tuottaa muutamaa erityyppistä olutta. 

Ruoka on aidosti ihan järjettömän hyvää ja jos aikaa on, niin nimenomaan tuo hirsirakennus iltavalaistuksineen on varsin tunnelmallinen näky ja ravintolan alakerta, tiiliholvimaisine kellarihuoneineen ja pitkine puupöytineen on eksoottinen paikka käydä. Oma lemppari kanasaslik, öljyssä pyöritetyt perunat ja pannukakut. 

Graniitilla ja kuparilla päällystetty patsas Riian keskustassa symbolisoi Latvian valtiollisuutta, kansan yhtenäisyyttä, itsenäisyyttä ja vapautta. 
Kukkien myyntipisteitä löytyy Riian keskustasta monesta kulmasta, mutta edullisimmat kukat, vihannekset ja juustot ym. herkut saat Riian keskustorilta, pari sataa metriä vanhasta kaupungista Daugava-joen rannalla, kansainvälisen linja-autoaseman ja keskusrautatieaseman vieressä. Tori on yksi Itä-Euroopan isoimpia ja suosituimpia ostospaikkoja. Myyjät myyvät tuotteitaan korkeissa Zeppelin-halleissa, jotka olivat ensimmäisen maailmansodan aikaan Saksan ilmalaivojen sijoituspaikkoja. Tori myös laajenee valtavaksi ulkoilmatoriksi, jossa myydään mm. alusvaatteita, lastenvaatteita, vihanneksia, kukkia, käsitöitä ym. 
Riian tunnetuin, valokuvatuin ja ”symbolisin” art nouveau-talo ”kissatalo” löytyy vanhasta kaupungista. Nimensä talo on saanut kahdesta mustasta kissasta katolla. Kerrotaan, että talon rakennuttaja rikas kauppias, suuttui siitä, ettei häntä huolittu Suuren killan jäseneksi, jonka talo on kadun toisella puolella. Kostotoimenpiteenä hän laittoi kaksi mustaa kissaa talon katolle, hännät ylhäällä ja takapuolet killan taloa kohti. Tämän myötä kauppias pääsikin, kuin pääsi killan jäseneksi ja kissat käännettiin enemmän arvokkaampaan asentoon.

Minulle talo edustaa meidän latvialaista mustaa kissaa Onnia,  joka menehtyi vuosi sitten sokeritautiin. 

Luonnollisesti piti käydä katsastamassa meidän vanhankaupungin koti vuosilta 2000-2002, jonka jälkeen muutimmekin Jurmalaan. Kaikki alhaalla olivat ikkunat meidän niin, että vasemmalla oli lasten huone, sitten keittiö, sitten kolme olohuoneen ikkunaa ja sitten vierashuone, jonka ikkunat puuttuu kuvasta. Toisella puolella oli meidän makkari, kylpyhuone, parveke, eteiset ja vessa. Talo sijaitsee Kaleju iela 18/20 0soitteessa ja oli taas vahva tunne, kuin olisi kotiin tullut.

Jurmalan kylpyläkaupunki muuten 26km pituisine puuterihiekkarantoineen, tuhansine pitsihuviloineen on ehdottomasti käymisen arvoinen ja omasta mielestäni suorastaan pakollinen kohde niille, jotka vierailevat Latviassa pidempään. Jurmalaan pääsee hyvin juna-asemalta ja kannattaa jäädä pysäkilla Majori pois,  josta alkaa Jurmalan keskusta ja ravintolakatu.  Jurmalasta löytyy  myös aiemmin mainitsemani paikallinen ravintola Lido. 

Jurmala sijaitsee 10km lentokentältä ja 25km Riian keskustasta. Jurmala on oivallinen lapsiperhekohde ja esim. rannalla on matalaa vettä pitkään ja on helppoa taaperoidenkin kanssa harjoitella uimista. Jurmalassa myös sijaitsee Pohjois-Euroopan isoin vesipuisto  ”Livu akvaparks”. 

Kotimme Jurmalassa sijaitsi Juras iela 5 osoitteessa. Talo on nykyään vihreä ja ruskeine ”pitseineen”. Kuva lainattu täältä.


Parhaat näkymät korkealta katsottuna saat Pyhän Pietarin kirkon tornista. Voit ihastella vanhan yli 800-vuotta vanhan hansakaupungin upeaa sijaintia Väinäjoen varrella, puhumattakaan upeita rakennuksia. Näköalaterassi on jopa 72 metrin korkeudessa ja sijaitsee Osoite Skārŋu iela 19, mutta vanhassakaupungissa, et voi olla huomaamatta Pyhän Pietarin kirkon tornia. 

Upeat maisemat aukeaa myös Radisson Blu Latvija-hotellin Sky-baarista, hotellin 26:sta kerroksesta ja osoite on Elizabetes iela 55. Jommassa kummassa kannattaa poiketa ihastelemassa Riikaa hieman enemmän ”pilvien” tasolta. 

Ehdoton lempi ostospaikka kosmetiikan saralla on latvialainen luonnonkosmetiikkamerkki Stenders. Myymälöitä löytyy niin vanhasta kaupungista, kuin vanhan kaupungin ostoskeskuksesta Galerija Centriksestä.  Kosmetiikka tuoksuu ihanalle, eikä perinteiselle yrttiselle luonnonkosmetiikalla. Pakkaukset ovat todella kauniita ja on mahdollisuus pyytää tuotteet kauniisiin rasioihin, joihin voi valita sisään erilaisia kuivakukkia. 

Toinen loistava ostospaikka ja josta löytyy myös paljon nuorille kivoja vaatteita on ostoskeskus Origo, joka on lähelle keskustoria, elokuvateatterikeskusta ja Stockmannia ja myöskin aivan vanhan kaupungin kupeessa. 

Laivasatamasta pääset raitiovaunulla numero 5 vanhan kaupungin ja oopperatalon eteen ja pysäkin välejä on kaksi. Oopperatalon edestä on helppoa ottaa raitiovaunu satamaan ja jäädä toisella pysäkillä ooppetalon jälkeen ja satama jo näkyykin raitiovaunusta. Raitiovanulipun hinta oli 2e. 

Lentokentältäkin on mahdollisuus ottaa edullinen bussi suoraan Riikaan ja bussi pysähtyykin aivan keskustorin ja linja-autoaseman kupeeseen. Näin säästää pitkän pennin taxin suhteen ja voi nähdä samalla enemmän kaupunkia, sillä bussi seikkailee hieman erilaisia pienempiä katuja pitkin, kuin taas taxi tulee suorinta moottoritietä pitkin. 

Tämä ihana talonäkymä ja osa vanhankaupungin sydäntä tulee suoraan vanhan kotitalomme kadun päähän. Oi niitä aikoja. <3
Yksi vinkki vielä suklaafaneille, käykää nauttimassa kaakaot ja suklaakonvehdit Emils Gustavs Chocolate kahvilassa, joka sijaitsee Blaumana iela 38/40 0soitteessa. Ostakaa myös konvehteja Suomeen tuliaisiksi, sillä konvehdit ovat käsitehtyjä ja suklaan aatelia ja suorastaan sulavat suussa. Emils Gustavin suklaita voi ostaa myös ostoskeskuksista, lentokentiltä ja jotenkin on hytinä, että Helsingin keskustan Stockmann on ainakin myynyt myös jossain kohden.

Kiitos niin paljon Tallink Suomelle ikimuistoisesta Riika-päivästä, oli sydäntä nostattavaa taas talsia noita tuttuja mukulakiviä. Jossain kohden tulee vielä pieni postaus, mitä kaikkea voi laivalla tehdä ja syödä ja mitä ostin Riiasta. 

Upeaa keskiviikkoa kaikille. <3


Menossa mukana Kristallikimara blogin Mysterious M

Europa-laiva risteilee vielä kesäsunnuntaina 8.7. Helsingistä suoraan Riikaan. Perillä vietetään yksi kokonainen päivä, joten voit tutustua kauniiseen Riian kaupunkiin joko omin päin tai osallistua opastetulle kiertoajelulle tai käydä Jurmalassa asti.


36 thoughts on “Silja Europa erikoisristeily Riikaan”

  • Olipas kiva postaus. Reissupostauksia ja vinkkejä on aina kiva lukea. Saa paljon ideoita. Kiitos Tiia! <3 Menipä tämä uudelleen vierailulle tämä kaupunki.

  • Mä oikeasti toivon, että näitä Riikan ja Visbyn risteilyjä tehtäisi kesäaikaan huomattavasti enemmän, olisin ehdottomasti kiinnostunut. Vaikea lähteä, kun on noin vähän lähtöjä ja miehellä vuorotyö, jos ei osu kesäloma kohdille, siksi ehdottomasti enemmän valinnanvaraa. Itse en ole käynyt enää vuosiin risteilyllä, sillä Tallinna ja Tukholma on tullut nähtyä niin moneen kertaan etteivät ne enää inspirioi, enkä halua sijoittaa niihin rahaa, vaan säästän nekin rahat mieluummin pidemmän matkan reissuun. Sen sijaan juuri Riika ja Visby olisivat todella mielenkiintoisia kohteita, johon olisin valmis laittamaan hivenen enemmän rahaakin.

    • Samaa toivon minäkin ja Visby on ehdottomasti listalla myös, olisi mahtavaa päästä myös sinne ja vähän uutta ja erilaista.

      Ihanaa viikonloppua Jonna <3

  • Oi Riika ♥ niin ihana kaupunki ja minun lempparilistalla ihan kärkipäässä.

    Juuri tuo art nouveau arkkitehtuuri panee minun pääni ihan pyörellä.
    Kaduilla Strēlnieku iela, Elizabetes iela ja Alberta iela on viettänyt varmasti
    tunteja pää vinossa katsemassa talojen upeita julkisivuja. Myös Riga Art Nouveau Museum
    on hurmaava paikka. Siellä saa museokierroksen ajaksi sonnustautua jugend/art nouveau ajan hattuihin ja asusteisiin.

    Ja tuo legendaarinen "kissatalo" on ihan kuin teidän entinen Onni kisu ♥

    Lidossa en ole käynyt koskaan mutta monia muita keskustan ravintoloita olen
    kokeillut ja pitänyt latvialaisesta ruokatarjonnasta. Jälkiruoat varsinkin
    ovat ihan huikeita.

    Monia kivoja pikkupuoteja on reissulani Riiasta myös löytänyt mutta totta
    kai aina on vierailtu myös legendaarisessa Galerija Centriksessä.

    Teillä on selkeästi ollut Kristallikimaran kanssa huippu ihana reissu.

    Aurinkoa päivääsi Tiia ♥

    • Ihanaa, kun Riika on sinulle niin tuttu ja kyllä nuo rakennukset saa joka kerta pään pyörälle. Ehkei enää silloin, kun asuimme siellä, mutta nykyään taas aina vaan.

      Ihanaa viikonloppua Marjo <3

  • Oi, mitä kuvia! Ruotsinristeilyt ovat tuttuja ja vasta viime lauantaina kävin Tallinnassa, mutta Riika on minulle käymätön. Alkoi houkuttaa ihan hurjasti! Joko tällaisena risteilynä (jos niitä tehdään esim. ensi vuonna, toivottavasti, tämän kesän reissut on meidän perheen osalta jo suunniteltu) tai sitten lentämällä. Niin kauniin oloinen kaupunki!

    • Lentojakin saa edullisesti tai aina voi mennä Tallinnan kautta omalla autolla tai vaikka edukkaalla Deluxe bussilla. 🙂 Suuri suositus, Riika on niin hieno kaupunki.

      Ihanaa viikonloppua Katja <3

  • Ihastuttavan "mystinen" krisikkajälkkäri teille on tarjoiltu. Nappasin jo Marinkan FB-kuvista tuon leipädippi-idean, siinä olisi idistä omaankni tarjoiluun.

    Riiassa olen viimeksi olltu työmatkalla yli 10 v. sitten, kävimme jonkun asiakkaankin luona tullessamme viikon Liettuan kierrokselta. Muistan Riiasta myös hyvän illallisen, kerroimem toimisillemme typeriä juttuja ja nauroimme väsymystämme, oli ollut aika rankka viikko.

    Mutta kaunis kaupunki on ja tekisi mieli tehdä sinnekin taas joku viikonloppureissu.

    • Ihana kuulla ja ehkä pian uudelleen. Tuo leipädippi-idea oli tosi hauska ja siinä sai kaikkien maut kivasti keskenään.

      Liettua on muuten myös tosi kiva maa ja Vilna ihana paikka ja olen kuullut, että Liettuassa on aivan huikean hienot rannat.

      Kivaa viikonloppua Tuuli <3

  • Olen käynyt kerran Riiassa, työmatkalla, ja siitä jäi todella hyvä fiilis. Esimerkiksi Tallinnaan verrattuna huomattavasti enemmän katsottavaa ja koettavaa, joten ei suotta ole Baltian suurin ja merkittävin kaupunki. Upea postaus:) Kunpa noita risteilyjä olisi enemmän tarjolla!

    • Ihan niin totta minunkin mielestä, siellä ei tekeminen lopu kesken ja upeita rakennuksia on loputtomiin. Samaa mieltä, kunpa noita risteilyjä tosiaan tehtäisiin enemmän, olisi aina ihanaa vaikka kerran vuodessa risteillä Latviaan.

      Ihanaa viikonloppua Sari <3

  • Olen yhden kerran reissannut Riikaan perheen kanssa. Huomasin tuon, että kauniita vanhoja taloja oli pitkin kaupunkia, ei vain vanhassa kaupungissa. Pitää panna mieleen tuo Jurmalan kylpyläkaupunki. Oli kiva katsella kauniita kuviasi ja lukea matkapostausta. Rattoisaa keskiviikko iltaa sinulle!

    • Jurmala on käsittämättömän upea, jos sydän jäi Riikaan, niin vasta Jurmalaan se jäikin.

      Ihanaa viikonloppua Marja ja niin kiva kuulla, että olet käynyt Riiassa. <3

  • Olen käynyt kerran Riiassa työmatkalla. Pyörittiin kaksi päivää siinä vanhassa kaupungissa ja jäi kova polte päästä joskus uudelleen, paremmalla ajalla. Aivan ihania kuvia, jälleen! <3

  • Oi miten kauniita kuvia ja kiva lukea vinkkejä siitä, mitä kannattaa tsekata. En ole koskaan ollut Riiassa, mutta vielä jonakin päivänä…

    Ihanaa loppuviikkoa Tiia <3

  • Oi ettien että! Niin hienot kuvat! Meillä oli mietinnässä Amsterdam ja Riika. Siis että kummassa käytyäisiin tänä kesänä, jos tuo mies nyt lomaa ylipäätään pitää. Mieskin on asunut Riikassa, joten osaisi näyttää JUST ne oikeat paikat (vanhat rakennukset, rakastan). Hienosti olet kyllä meille taas tunnelmat välittänyt.

    Haleja! <3

    • Kumpikin ihana, rakastan Amsterdamin välitöntä tunnelmaa, siellä asuu onnellisia ihmisiä, Riiassa ihmiset ovat ehkäpä enemmän meidän suomalaisten oloisia, mutta itse kaupunki on huikean hieno, kuten on Amsterdam eli vaikeita valintoja. Kyllähän sinun täytyy nähdä Riika vielä miehesi silmin. <3

      Kiitos niin paljon Nelina ja ihanaa viikonloppua <3

  • En voi olla ihastelematta noita vanhoja rakennuksia, niin kauniita. Tuo on tosiaan varmasti tuntunut siltä kun olisi palannut kotiin. Ihana matka teillä on ollut.
    Leppoisaa iltaa sinulle Tiia <3

  • Kiitos Tiia tästä hienosta kierroksesta. Teidän entinen kotitalo on varsinainen unelma. Jutun kuvia jaksaa katsoa useammankin keran. Teillä on ollut loistava reissu.
    Erityiskiitos vielä, kun säästit minulta vaivan seuraavan Riikan risteilyn etsimisestä 🙂
    Erittäin ihanaa jatkoa tälle viikolle!

    • Ihana sinä ja siellä muuten oli kaksi kotitaloa, se punainen tiilitalo ja sen alla se Jurmalan puutalo <3 Ihania ja erilaisia molemmat <3 Mutta Jurmalaan erityisesti jäi sydän.

      Kiitos niin niin paljon ihanasta kommentista ja aurinkoa viikonloppuun Kirsti Kaija <3

  • Voi että nousi kyllä Riian matkakuume, mä jo yksi yö surffailin etsimässä viikonloppureissuja, harmi kun tuo 8.7 lähtö ei mahdu omaan ohjelmaan. Jurmalaankin tahtoisin uudestaan, ne rannat, WOW. Lido on erinomainen ruokapaikka ja se hirsinen koko Baltian kaunein Lido. Siellä on helppo isonkin seurueen syödä, kukin saa valkata juuri sitä mitä haluaakin!

    • Voi eihh, ne Jurmalan rannat sano muuta, sitä ei moni tiedä, että sellainen paratiisi on ihan näin lähellä. <3 Lidossa on kyllä niin hyvää ruokaa, siis megahyvää ja pilkkahintaan. Sekin on kokemus, jos Riiassa on useamman päivän, kannattaa käydä tosiaan.

      Ihanaa viikonloppua Heli <3

  • Siis en kestä, oeln käynyt kaksi kertaa vaan ihastelemassa tätä postausta, sen kuvia ja kerrontaa, ennen kuin sain kirjoitettua mitään. Toki katselin myös instastoriesin läpi:D
    Kuvat ovat ihan mielettömän upeat <3
    Minua rupesi todellakin kiinnostamaan Riian reissu. Linkkasin tämän jo yhdelle ystävälleni, joka käy kaupunkilomilla ja hän ilmoitti tämän seuraavaksi matkakohteekseen <3

    Nuo rakennukset ovat jotain uskomattoman kaunista, samoin kuin kaikki muukin.
    Ihana tarina tuosta kissatalosta, pisti väkisinkin naurattamaan:)
    Niin ja tuo teidän kotinne siellä on niin kaunis <3
    Kiitos paljon kaikista vinkeistä missä käydä ja millä kulkea. Haluaisin muuten ehdottomasti käydä ostamassa tuolta myös kukkia kotiin, vaikka se tuntuisi hassulta ajatukselta kantaa kukat sieltä asti, mutta jotenkin ne vaan viehättävät.

    Kiitos tästä postauksesta, matkakuume iski välittömästi <3

    • Ihana sinä ja en vaan kestä, että ne työvuorot meni miten meni ja et päässyt mukaan, siis niin niin kurja juttu ja oli yhtä jännitysnäytelmää kalkkiviivoille asti. <3

      Postauksessa muuten oli kaksi meidän kotia, vanhankaupungin ja Jurmalan ja Jurmalan vei voiton, vaikka tuo vanhankaupungin koti oli ehdoton unelmien kerrostalo. <3

      Kiitos niin paljon ja toivottavasti päästään yhdessä joskus Latviaan, vaikka bussilla hih.

      Ihanaa viikonloppua ystäväin <3

  • Kävin viime kesänä Riiassa ja vaikutelmana jäi ihastuttava pikkukaupunki, jonka ottaa helposti haltuun jo parissa päivässä. Arkkitehtuuri oli kaunista, mutta oli toisaalta mielenkiintoista nähdä art nouveau talojen takana ikivanhan näköisiä puutaloja 🙂

    • Totta Riiassa ehtii nähdä parissa päivässä jo todella paljon. Riiassa muuten on hieman enemmän asukkaita, kuin Helsingissä, vaikka muuten Latvian väkiluku on vain alle 2miljoonaa. Paljon on ihmisiä Riiassa.

      Ne puutalot ovat mielettömiä ja Jurmalassa niitä on tuhansittain, ensi kerralla kannattaa mennä ehdottomasti sinne. <3

      Ihanaa viikonloppua Maija <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud