Tuliaisia tuliaisia!

Tuliaisia tuliaisia!
Olen selvästi ollut kilttinä, sillä olen saanut hemmottelua kolmelta taholta ja toki meidän Osku-kissa myös. Pinkit korkokengät Maiju ilahdutti Rodoksen tuliaisella eli ihan meikäläisen näköisellä Cocis-peltirasialla, joka on pullollaan toinen toistaan  herkullisempia limukkahuulivoiteita. Maijuhan olisi voinut pitää vaikka huulivoiteet itsellään ja antaa peltirasiahöperölle pelkän rasian, mutta aijai sain koko komeuden itselleni.

Kamuseni Nina yllätti Lontoon työmatkaltaan tuomalla Harry&Meghan jääkaappimagneetin. Kun bongasin Instassa Ninan olevan juuri Harry&Meghanin häiden aikaan Lontoossa, miltei mieleni teki hihkaista, ”oi tuo jääkaappimagneetti”, mutta koska toinen oli työmatkalla, niin en moiseen tehtävään tohtinut toista usuttaa. Mutta magneetti tupsahti sieltä kuitenkin, eli taisin sädettää joitain aivosolullisia ajatuksia sinne Lontooseen asti. Ihan täydellinen magneetti tulikin, aivan erityisen kaunis. 
Ukkeli rantautui eilen 9vrk Norjan perhokalastusmatkalta ja totesi, että ”hei toin tuliaisen, vaikka ei olisi pitänyt, koska sinullahan noita peltirasioita jo piisaa.” On hauskaa ajatella, että siellä on kalamiehet käyneet jossain paikallisessa ruokakaupassa ja mies on bongannut sieltä tämän kissapeltirasian. 

Osku on kyllä sitä mieltä, että rasia oli hänelle tuotu tuliainen, eikä pöh todellakaan emännälle. Kyllä vaan kaikki oli niin täydellisesti meikäläisen näköisiä tuliaisia, että täällä kehrää tämäkin emäntä kiitollisena. Koska tuliaisissahan se on kaikkein sykähdyttävintä, että sinua on joku sinulle tärkeä ajatellut. Näissä kaikissa on vielä muuten oma lempi sävymaailmakin, olen kiitollinen.  

Kuten kuvasta näkyy, purkkeja täällä piisaa ja pölyjen pyyhkiminen näistä käy kokopäivätyöstä, mutta on ne söpöjä. Tuliaisia, kirpparilöytöjä tai itse reissuilta ostettuja eli kyllä se vaan on mahdollista, että jokaisella purkilla on ihan oma tarinansa. 

Muistuuko mieleen ihanin tuliainen,  jonka sinä olet saanut tai vienyt jollekin toiselle? 

Upeaa maanantaita kaikille. <3



32 thoughts on “Tuliaisia tuliaisia!”

  • Moikka Tiia. Minun rasiahullun sydäntä melkein särkee kaikki nuo kauniit rasiasi. Olet varmasti keräillyt niitä pitkään. Oma rasiahulluuteni puhkesi kukkaansa vasta kolmisen vuotta sitten eli olen vielä noviisi. Mutta hyvin innokas. Minun paras saamani tuliainen on kaulakoru mieheltäni. Ihmettelen vielä tänäkin päivänä, että osasi ostaa niin mieleiseni. Kivaa viikon alkua sinulle!

    • No mutta hei sinulla on nyt mitä kerätä, minulla pikemminkin jo, mistä pitäisi päästä eroon. 😉

      Ihana, kun miehesi osasi ostaa juuri oikeanlaisen ja tunnearvo on myös aina korvaamaton.

      Ihanaa viikonloppua Marja <3

  • Purkkeja on täälläkin. Jossain vaiheessa keräsin vanhoja purkkeja, mutta tila alkoi loppua. Eilen kyllä Sammatain romukirppiksellä haikaillen katsoin vanha peltisen suolapurnukan perään, mutta annoin kälyni ostaa sen kauppansa ikkunasomistukseen.

    • Se on muuten helpotus, jos joku toinen ostaa jotain, mitä itse kaiholla katselee, se ilo on vähän sama, kuin ostaisi itsekin. Vanhat purkit ovat kiehtovia.

      Ihanaa viikonloppua Tuuli <3

  • Olet ollut tosi, tosi hyvä ystävä ja vaimo, kun sinun toiveesi ja mieltymyksesi on huomioitu noin täydellisesti.
    Kun perheessämme oli kaksi- ja yksivuotiaat + kaksi vähän isompaa lasta, synnytin viidennen. Miehen veljen vaimo sanoi, ettei anna minulle sitä jokavuotista potkupukua, vaan jotain, minkä muistan pitempään. Hän tuli ja pesi ison talomme kaikki ikkunat. Vieläkin olen hänelle tästä lahjasta kiitollinen.
    Mukavaa maanantaita ja tätä viikkoa!

    • Mieletön lahja, ihan paras, todellinen rakkaus ja antaminen onkin tekoja. <3 Ihana tarina, kiitos tästä tuli hyvä mieli.

      Iloista viikonloppua <3

  • Oi, mitä ihania tuliaisia!
    Ja kivaa, että Oskuakin muistettiin 😉
    Äidille ja miehelle pitää ostaa aina reissusta jotain, vaikka tiedän etteivät suuttuisi vaikken mitään veisikään.
    Kivaa viikkoa<3

  • Ootpa saanut kivoja tuliaisia ♥ Paras tuliainen on sellainen joka on antajan mielestä saajansa "näköinen". Monia ihania tuliaisia oon saanut enkä osaa eritellä niitä, kaikki tärkeitä. Mukavaa viikkoa ♥

  • Oi miten ihania tuliaisia olet saanut, ihan sun näköisiä…vaikka Osku on ilmeisesti toista mieltä asiasta 🙂
    Parhaat tuliaiset olen ostanut toisille Marokosta. En osaa kyllä parasta tuliaista sanoa, olen saanut niin ihania juttuja vuosien saatossa. Kuten sanoit, on ihanaa, että joku on matkalla sinua ajatellut.
    Mukavaa viikkoa sinulle Tiia ihanuus <3

    • Hih Oskulla on selkeästi mielipiteensä asiasta. 😉

      Niin on, se on jotenkin tosi sydäntä lämmittävää.

      Ihanaa viikonloppua Outi <3

  • Ihanat tuliaiset ja wow mikä kokoelma siellä onkaan!
    Tuliaiset ovat kyllä tärkeitä ja miten mukavaa onkaan, kun rakkaat muistavat keräilijää ja tuovat moisia aarteita <3

  • Ihania ystäviä sinulla ja hyvin tuntevat sinut. Kivat tuliaiset olet saanut.
    Mukavaa ja aurinkoista viikkoa!

  • Kyllä Oskun naamasta näkee, että oli hyvät tuliaiset:) Ihana ystävä, joka noin muistaa! Yleensä mies tuo kyllä kivoja juttuja matkoilta sekä minulle ja tytöille:)

  • Ihania rasioita! Ihan kateellisena niitä ihastelen.

    Olen huono antamaan ja ottamaan lahjoja. Mutta tänään Mies ja poika lähtivät kahdestaan Lontooseen ja me kotijoukot kummastelimme, mihin tuliaisemme mahtuvat. He kun lähtivät pelkät lentolaukut mukanaan. Toiveissani on Harry ja Meghan -kamaa, ainakin muki ja sen sellaista.

  • Olipas ihanat tuliaiset. Itseki tykkään peltirasioista. Hivelen niitä kaupoissa, mutta ihan keräilyyn asti en ole yltänyt. Muutamia löytyy kaapista.
    Hyvää viikkoa sinulle.
    >Leena

    • Sitä ei koskaan tiedä mikä laukaisee sen keräilyn tyyliin, ei minun näitä pitänyt alkaa keräilemään ja yhtäkkiä se huuma vaan alkaa.

      ihanaa viikonloppua Leena <3

  • Ihan ovat tosiaan sinun näköiset tuliaiset 🙂
    Kiva kun sinua on noin osuvasti muistettu. Työpaikan ruokalassa oli myynnissä piparminttupastilleja suloisissa rasioissa, sinä tulit heti mieleeni 🙂

    Minä olen toistaiseksi välttynyt kokonaan rasiakeräyshimolta. Yritän aina hankkiutua kaikista rasioista nopeasti eroon 😉

    Kivaa viikkoa!

    • Ooh huippua, kiitos, hih Tiia muki-ja peltirasiahullu!

      Tosi hyvä jatka samaan malliin, sillä yhtäkkiä niitä vaan on liikaa, kuten täällä.

      Kivaa viikonloppua <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud