Mamma Mia! Here We Go Again

Mamma Mia! Here We Go Again
Eilen oli se päivä, jota voisi sanoa odottaneen miltei sen 10-vuotta, sillä sen verran ensimmäisestä Mamma Mia-elokuvasta on aikaa. Yksikään muu elokuva ei ole koskaan aiheuttanut sellaisia nosteita ja fiilareita, kuin Mamma Mia-elokuvat. Muistan aina, kun 10-vuotta sitten kävimme nyt jo aikuisen tyttären kanssa katsomassa Mamma Mian ja saman tien syöksyimme kauppaan ostamaan leffan CD-levyn ja kotiin päästyämme laitoimme levyn heti soimaan. Tanssin pyörteisiin antautui koko perhe, niin silloiset taaperot, kuin oma mieskin ja tuo hetki on ikuisesti rakkaiden muistojen joukossa sydämessä, kun koko perhe villiintyi ja antautui tanssin ja maailman parhaan musiikin pyörteisiin siinä arkihetkessä. 

Leffamaailman leffalähettiläinä pääsimme Maijun ja avecien kanssa, eli minulla mukana perhe ja täti katsomaan eilen ennakkoon Mamma Mia! Here We Go Again leffan kakkososan. Samalla toteutimme kaupallista sisältöä eilen Instan puolella Leffamaailmalle, enkä tiedä voisiko mikään olla niin Pinkit korkokengät Maijun ja minun näköinen juttu, kuin juurikin Mamma Mia ja tietenkin maailman paras bändi ABBA. 

Lapsena omistin kaikki ABBA:n levyt ja lauloin kaikkia biisejä lukemattomia kertoja, niin että opin sanat ulkoa. Omistin Agnetha Barbienkin, joka vieläkin on tallella, tosin kaljuna versiona, kun meikäläisellä oli sellainen pieni kampaaja-vaihe lapsena. Barbiella oli muuten juuri tuollainen asu, kuin alempana olevassa kuvassa. Muistan vieläkin lapsuuden unen, jossa olin ABBA:n konsertissa, mikä oli suurin ja sellainen toteutumaton unelma. Isäni äänitti silloiselle oliko se peräti BETA-videolle ABBA:n maailmankiertuekonsertti videon ja tuo video piti lukemattomia kertoja nähdä ja olen sitä näinä päivinä fiilistellyt YouTuben puolella.

ABBA:ssa on vaan sitä jotakin ja musiikki on suorastaan neroutta. Mamma Mia:ssa on myöskin sitä jotakin, miten ABBA:n, musiikki taipuu tanssittavaan, hyväntuuliseen, romanttiseen ja myös haikeaan ja itkettävään ja samalla myös hauskaan tarinaan. Puhumattakaan niistä Kreikan maisemista ja karismaattisista näyttelijöistä. Nuorta Donnaa esittävä Downton Abbey Lily James näyttelijätär suorastaan säteili valkokankaalta ulos, hänen karismansa ja kauneus on jotain uskomatonta ja muut näyttelijät eivät todellakaan kalvenneet hänelle. Elokuvasta tihkuu se seikka, että näyttelijöillä on ollut mielettömän hauskaa leffaa tehdessä ja se hyvä olohan tarttuu katsojaankin. 

Tädithän valmistautuivat Mamma Mia! Here We Go Again leffaan jo hyvissä ajoin ja ottivat vauhtia heinäpellolta.  Tämä onkin se elämäni toinen kerta, kun olen ihan mennyt tiettyyn paikkaan napsimaan kuvia. Mamma Mia se vaan niin inspiroi ja innoittaa ja siksi annankin leffalle viisi tähteä, koska eilen sain laulaa, taputtaa, nauraa, hymyillä, itkeä ja oi pojat, olisi tehnyt mieli tanssia koko ajan, tanssin sitten eilen sisäisesti pääni sisällä ja jalat vain vipattivat menemään.

Kiitos Leffamaailmalle kutsusta, Dress Like Marielle ”hippiasuista” ja OletKaunis.fi tekoripsistä, tekoripset Eylure Enchanted Roses&Thorns täältä.


Kiitos myös Leffamaailmalle ja El Grecolle, kevätjuhlista saamastani El Greon lahjakortista, joka oli omiaan käytettäväksi eilen perheen kanssa, herkullisen kreikkalaisen ruoan parissa. Lahjakortin arvo oli 45e ja ruoista loput 90e maksoimme itse. Mamma Mia kuvat saatu Leffamaailmalta käyttöön. 
Mamma Mia ja ABBA <3 


Mamma Mia! Here We Go Again leffateattereissa 20.7. 



49 thoughts on “Mamma Mia! Here We Go Again”

  • Ihanat kuvat❤ Olette kyllä upeita leidejä! Tuo leffa on ehdottomasti nähtävää, kiva kun pääsitte sen jo näkemään! Aurinkoista kesäpäivää😊💕

  • Ei vitsi, mitä kuvia! Aivan mahtavia, etenkin tuo, jossa poseeraatte Abban lauluasennossa. Minulle ja tyttärelle Mamma Mia on myös SE leffa, hän oli silloin tokaluokkalainen, kun kävimme katsomassa sen ainakin kahteen kertaan. Aiomme nytkin mennä, mutta vasta vähän viileämmällä säällä tai sateella… voipi olla että keräämme mukaan koko naapuruston äidit ja tyttäret 🙂

    • Ihana yhteinen muisto teillä ja nyt pääsette sen muiston uudelleen liekittämään, mahtavaa. <3 Kaikki mukaan, Mamma Mian henkeen. <3

      Ihanaa viikonloppua Ei-Leen <3

    • Näin on ja pian uusiksi ja uusiksi ties kuinka moneen kertaan, taivas on vain rajana määrän suhteen, kun kyseessä Mamma Mia.

      Ihanaa viikonloppua Maijuliini <3

  • Ihania kuvia! Niin hyväntuulisia! 🙂
    Tuo elokuva on kyllä lähdettävä katsomaan, vaikka selkä solmussa! 😉
    Ensimmäinenkin oli ihan huippu, mikä ihana fiilis siitä jäi leffan jälkeen!
    Mukavaa torstaita Tiia! <3

    • Kiitos niin paljon ja ihanaa, että rakastat myös Mamma Miaa, toivottavasti pääset pian katsomaan ja nautit <3

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Voi, ihan kuin olisitte tuolla leffassa mukana kauniine asuine ja kukkineen! <3
    Maijullakin sievät kukat kutreillaan.
    Ihanat leidit ja teidän innostus välittyy ihanasti kuvista.

    Nyt myönnän nolon jutun, mutta minä näin vasta ensimmäisen kerran tuon ensimmäisen Mamma Mia-elokuvan toissapäivänä Net Flixistä!!! En ymmärrä miten se on jäänyt minulta välistä, mutta ymmärrän täysin tunteesi ja minäkin hihkuin riemusta katsoessani elokuvaa ja ehdottomasti haluan nähdä tuon jatko-osankin!
    Olisin halunnut huutaa välillä näyttelijöille vauhdikkaan elokuvan pyörteisiin, että 'pysähtykää nyt hetkeksi ja katsokaa tuota upeaa maisemaa siellä!!!!'
    Mutta vauhti ei laantunut edes kaiken sen pyörryttävän kauneuden.

    • Kiitos niin niin paljon, haettiin Mamma Mia tunnelmaa ja kiva kuulla, jos onnistuttiin. <3

      Ei ole mitään noloa ja pääasia että hei tykkäsit. <3 Hih no ehkei se katsojien kannalta olisi se näyttelijöiden maisemien tuijottelu horisonttiin ollut niin viihdyttävää, että lähdetään siitä, että maisemiakin on siellä varmasti tuijoteltu ja ihasteltu.

      Ihanaa viikonloppua Susanna ja kiitos <3

  • Siis niin ihanan hyväntuulisia kuvia, että itsekin tuli tosi hyvälle fiilikselle jo pelkästään näitä teidän kuvia katsomalla 😀 Asut ovat ihan parhaita <3
    Mun täytyy kyllä tunnustaa, että en ole nähnyt ensimmäistäkään Mamma Mia -leffaa. Tosin Abban musiikki on kyllä tuttua ja just sellasta tanssijalkaa vipattavaa 🙂 Pitäskö ryhdistäytyä ja käydä katsomassa kakkososa ensin 😀
    Mukavaa kesää!

    • Käy ihmeessä, leffa on niin taiten tehty, että hyvin pääset juoneen mukaan ja sen jälkeen voi käydä niin, että haluat kiitolaukkaa katsastaa myös ykkösosan. 🙂

      Oikein ihanaa kesää ja kiitos niin paljon Siru <3

  • Ihanan hyväntuuliset kuvat! Itselleni on myös jäänyt mieleen tuo leffavierailu. Kävin katsomassa leffan kaverin kanssa ja muistan kuinka hyväntuulisina poistuimme hämyisestä salista. Jutusteltavaa meillä riitti.

    Ja aaaw, ihana Meryl Streep ja aina niin karismaattinen Colin Firth. <3

    • Eikö ihana, sitä tunsi leffan jälkeen olon kevyeksi, olisi voinut vaan tanssia ja laulaa pitkälle yöhön.

      Sano muuta, voi Colin ja voi Meryl.

      Ihanaa viikonloppua Marie <3

  • Näistä kuvista tuli niin iloinen mieli. Alkoi ihan hymyilyttää, kun näki, mikä elämänilo kuvista pulppuaa.

    Itse en ole nähnyt ensimmäistäkään Mamma Mia -leffaa, mutta mikä estää katsomasta kakkososan, vaikkei olisi nähnyt ensimmäistäkään? 😀

    Ihanaa viikon jatkoa <3

    • Ei niin mikään estä ja voi käydä niin, että nähtyäsi kakkosen, katsot kiitolaukkaa ykkösen. Nämä ovat hyvän mielen leffat ja jos vaan tykkää Abban musasta, ei voi olla tykkäämättä leffoista, joita siivittää karismaattiset näyttelijät ja leffoista näkee, että näyttelijöillä on ollut niin hauskaa.

      Ihanaa viikonloppua Mannilainen <3

  • No ihanaa! Me ollaan tyttären kanssa menossa katsomaan toivottavasti sunnuntaina. Tänään olisi ensi-ilta, mutta tytär lähtee aamulla niin aikaisin uintikisoihin ajamaan että piti jättää väliin. Toisaalta sunnuntaina on jo väljempää. Olin ihan innosta soikeana, kun selvisi että tämä kakkososa tehdään.

    Ykkösosan kun kävin katsomassa olin teatterin nuorimmaisia. Taisi siellä olla peräti pari herraa rouviensa kanssa. Keski-ikä oli varmaan 65 ja yli 🙂

    • Oi onnea kovasti tyttärelle uintikisoihin ja nautinnollista Mamma Miaa, sillä tämä kakkososa on ihan yhtä ihana, kuin ykkönenkin. <3

      Hih oikeastiko noin, jännä juttu, kyllä tämä leffa on tarkoitettu ihan kaikille. <3

      Ihanaa leffaa Johanna <3

  • Oli ihana nähdä 🙂 Leffa oli todella hyvä, tykkäsin kovasti. Ja te näytitte kerrassaan upeilta. Toivottavasti pian nähdään paremmin ja saa vaihdettua paremmin kuulumisia.

    • Koitetaan saada viimeistään syksyllä aikaiseksi treffit. Olisi niin kiva taas viettää tädit ja te päivää yhdessä. Ihanaa oli nähdä, aina ilo. <3

      Kivaa viikonloppua teille <3

  • Ihanat kuvat Maijun kanssa! Innostus ja hyvä fiilis todella välittyy 🙂 Mä niin odotan näkeväni tuon leffan. Ykkönen oli ihana ja odotan samaa tältä toiseltakin. Abban musiikki, kauniit maisemat ja mukanaan vievä tarina ovat vaan ihan parhautta 🙂 Kivaa päivää sinne!

    • Niin totta, en taatusti tiedä parempaa musaa, kuin Abban ja hyväntuulisempia leffoja, kuin Mamma Mia leffat.

      Ihanaa viikonloppua Hanna ja kiitos niin paljon <3

  • Ihanat kuvat!!!!Ihanat mimmit! Ja ihana elokuva… <3 Odotan kieli pitkällä kun saa dvd:lle, meillä kun on tuo oma teatteri- fiilis 😉 Ukkokulta..:D ei jassa. Mutta elokuva, jota odotan paljon, eka oli vaan niin ihana jo! Katsonut sen monta kertaa ihan sen musiikin ja fiiliksen takia… huoks…romatikko…:) Ihanaa päivää mahtavuus! <3

    • Ihana sinä, niin paljon tuli sanottua muutamalla sanalla, kotiteatteri on oikein hyvä. <3 Mamma Miat ovat ihan parhaimpia hyvän tuulen leffoja ever.

      Ihanaa viikonloppua ihanuuspakkaus ja kiitos <3

  • Täydellinen kesän ja hyvän mielen leffa – ja voi maailmat siskot, miten hyvännäköisiä olette, nuo vaatteet, meikit ja hiukset <3 Ekan osan katsoin muuten lentokoneessa matkalla Thaimaasta kotiin, ei tullut kotiinpaluuagstia, kun leffan maisemat ja hauska juoni veivät mennessään! Ihanaa kesäviikonloppua!

  • Oi, näitä kuvia. Ihana tunnelma välittyy tänne ruudun toisellekin puolelle…ja nyt mun on ihan pakko päästä katsomaan tämä toinenkin osa. Ihan pakko!!! 😀

    • Sun on ihan pakko ja ihana ajatus, että siellä odottaa tämä upea ja aurinkoinen hyvän tuulen leffa ihan ekaa kertaa. <3

      Ihanaa Mamma Miaa Satu <3

    • Sun on ihan pakko ja ihana ajatus, että siellä odottaa tämä upea ja aurinkoinen hyvän tuulen leffa ihan ekaa kertaa. <3

      Ihanaa Mamma Miaa Satu <3

  • Mamma Mia kuulostaa ja näyttää ihan yhtä hulvattomalta kuin ensimmäinen osa. Olen minäkin tainnut nähdä sen ensimmäistä kertaa lentokoneessa…en ole ihan varma mutta hyvä se oli joka tapauksessa. Nauratti ja viihdytti oikein kunnolla.

    Aurinkoista viikonloppua 🙂

    • Ihan huippuleffoja molemmat, saavat olon kevyeksi ja tekisi mieli tanssia ja laulaa koko yö ja vaikka ihan Helsingin kaduilla. <3

      Ihanaa viikonloppua Marjo <3

  • Täällä on viime päivinä soinut ABBA ja ensi viikolla salama räjähtää 😀 Ihanaa kuulla illastanne ja siitä, että elokuva oli mainio. Aurinkoista viikonloppua 🙂

  • Muistan kun näin ensimmäisen kerran Mamma Mia-musikaalin, rakastuin siihen heti <3
    Musiikki, esiintyjät, värit, ihan kakki<3 Siinä toimii vain ihan kaikki.

    Nämä kuvat ovat ihan mielettönän uoeita ja te olette Maijun kanssa niin kauniina<3
    Ihanaa viikonloppua, muiskis <3

    • Musikaali tullut täälläkin nähtyä ekana ja voi pojat kuinka oli hieno sekin.

      Kiitos niin paljon, harmi ettet päässyt mukaan.

      Ihanaa viikkoa 😘

  • Oi joi, tää oli kyllä niiiin ihana leffa, taas:) Kyllä ne osaa ja ei yhtään tuntunut siltä, että olisi rahan takia tehty tämä jatko-osa. Niin hyvin sopi tuohon edelliseen. Miten ne nuoret tyypit olikaan niin uskottavasti samaa tyyliä, kun nämä vanhemmat näyttelijät!!
    Kyllä täälläkin ollaan aina Abban biisit vinguttu ja mieheeni tutustuin, kun hän tuli hakemaan tanssimaan Abban Dancing Gueen biisiä, joten on aina lähellä sydäntä tämä yhtye <3

    • Ei tullut muuten yhtään väkisin tehtynä tuntua vaan pikemminkin ilon kautta. Yhtä hyvä kuin eka, ihanaa.

      Oi teillä on miehen kanssa niin romanttinen muisto, liittyen abbaan.

      Upeaa viikkoa M😘

  • Oh yes, Mamma Mia is one movie no one should miss. It is like everything happening the same time. Meryl Streep has done full justice to the role.
    Like that picture with the blue sky and scattered clouds.

    • Thank you so much Haddock and must Day Meryl Streep is amazing and her singing Voice! But so IS The other actors also. Must say one of The best so called movies, that gives so much Joy.

      Happy new Weekend Haddock 😘

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud