Musta terassi ja terassin uusi ilme

Musta terassi ja terassin uusi ilme
Tätä vihreää viidakkoa on tullut mieluusti pihalla katsottua, mutta muuten en ole tykännyt parista syystä meidän pihasta juurikaan. Ensinnäkin meidän pihalla on ihan sairaan kuuma, no monen pihalla tietenkin on sama hommeli. Talohan alunperin ostettiin uima-altaan kanssa, siis sisäuima-altaan ja ajattelimme, että tässä on meidän koti ja samalla kesäkoti hamaan elämän tappiin asti. 

Noh uima-altaan kanssa kävi miten kävi, eli sehän oli sitten kastellut miltei koko talon pohjalaattaa myöten ja uuden rakentaminen olisi kustantanut huimat 89000e ja tämä hinta oli vuonna 2008. Joten uima-allas sai jäädä ja koko tämä ”uima-allassiipi” rempattiin asuintiloiksi, samalla kun koko talo rakennettiin uusiksi.

Noh piha jäi hieman muun talon rakentamisen varjoon, paitsi että meille rakennettiin tuolloin 10-vuotta sitten iso 90 neliön terassi. Ajattelimme, että terassi on siisti ja helppo ja varpaat ei kastu aamukasteeseen vaan voi aamuisinkin mennä nauttimaan kesäkaffet omalle pihalle ihan paljain varpain.

Näin on tullut toki tehtyä, mutta jostain syystä, emme oikein ikinä ole saaneet aikaiseksi panostaa pihan puutarhakalusteisiin. Olemme metsästäneet juuri oikeanlaisia, jotka istuvat pitkälle terassille ja jonne mahtuu monen moni ihminen syömään ja löhöilemään ja myös terassin katoksen alle varjoon. 
Talommehan on mustavalkoinen eli valkoinen talo, jossa on mustavalkoiset otsalaudat, vesikourut, ikkunalaudat ja ovet. Kuitenkin viime kesänä terassi öljyttiin vielä ruskeaksi, ajatuksella, että turvallinen ja perinteinen on paras vaihtoehto ja olihan puutarhakalustokin ruskea ja ostettu vuonna yksi tai kaksi. 

Viime vuonna alkoi kuitenkin jo voimakkaasti kytemään, että saisiko modernin vanhanaikainen talomme ulkopuoleltakin ryhtiä mustaksi öljytyllä terassilla. Visioin terassin jo silmien edessä ja mieskin alkoi lämpenemään asian suhteen. Tänä vuonna kuitenkin mietimme, ääh öljytään terassi ensi vuonna vasta, ei jaksa näillä helteillä alkaa öljyämään yhtään mitään.
Tullessamme kuitenkin kauppareissulta, pyysin miestä ajamaan postilaatikon kautta, jotta haen samalla postit. Postilaatikoille on meiltä ehkäpä 30metriä. 😉 Paluumatkalla postilaatikolta ja siis autolla ja tuon 30 metrin aikana ehdin avata Tokmannin mainoksen ja sieltä pläjähti silmiini sellaiset puutarhakalusteet, jotka voisivat sopia juuri meidän terassia ja pitkää talon seinän vierustaa ajatellen. 

Ei muuta, kuin kilautus Porvoon Tokmannille, myyvätkö he puutarhakalusteita ja löytyykö juuri nämä puutarhakalusteet myös heiltä. Kyllä kuulemma löytyy ja kaksi settiä, mikä oli täydellinen hommeli, sillä ajattelimmekin, että ostamme samalla kaksi, jotta saamme tuon todella pitkän ruokapöydän tunteen ja riittävästi perheelle löhötilaa katoksen alle eli sohvista tuli yhteensä 3,5 metrin pituiset. 

Ei muuta, kuin vauhdilla Tokmannille näkemään omin silmin, onko puutarhakalusteet livenäkin mieleen vai jotkut huojuvat rimpulat. Puutarhakalusteet vakuuttivat ja kaupat syntyi. 

Seuraavana päivänä sitten kaverilta lainaamaan peräkärryä ja tietenkin vanhat romut kaatikselle ja samalla luonnollisesti, kun kaatikselle olimme menossa ja peräkärrykin oli alla, niin tietenkin autotallin tyhjäys, jotta saatiin peräkärry ihan täyteen, tämähän on sitä käytettävissä olevan tilanteen maksimoimista. 
No sitten luonnollisesti kävi se tavanomainen, nyt meillä on sitten uudenkarheat kalusteet terassille, mutta terassi on ruskea ja edellisen kesän öljyt päällä ja niin se lumipallo lähti sitten vyöryämään vähän lisää eli pakkohan se terassikin oli sitten tänä kesänä öljytä. Ihan parasta hikijumppaa näillä helteillä öljytä 90 neliötä terassia kahteen kertaan ja ne raot, kuulkaas niitä öljytessä saatoin jo välillä hieman marista. Ei ollut meikäläisen kärsimättömälle mielelle lainkaan mieleen se homma.
Mustahan siitä sitten tuli, kuten oli jo ennalta sovittu ja kun uudet puutarhakalusteetkin ovat vielä mustanharmaat, niin ei tässä ollut oikein muita valinnan mahdollisuuksia. Olen valintaamme todella tyytyväinen, sillä jotenkin tuo musta terassi toi toivomaamme ryhtiä ja sitoo jotenkin talon ja terassin sopivammin yhteen. 

Luonnollisesti mielessä on käynyt hieman 90-luku ja tuolloin muotina ollut mustavalkoinen värimaailma pienellä punaisella twistillä. No saattaa olla, että puutarhatyynyt, nuo punaiset hakee vielä paikkaansa ja ei ole varmaa jäävätkö ne terassille. Ei ole koskaan elämässäni  ollut mustavalkoista kotia, vaan 80-90-luvulla enemmänkin kaikki valkoista, valkoinen sohva, vähän rottinkia ja isovanhemmilta saatu viininpunainen aito matto. Eli en ole koskaan lämmennyt mustavalkoisille sävyille, enkä lämpene oikein vieläkään omassa kodissa, vaikka olenkin nähnyt mitä upeimpia mustavalkoisia sisustusratkaisuja  muilla. Mutta mustaan terassiin olen kuitenkin tyytyväinen, huolimatta ysäri viboista. 

Mitä miinuspuolia sitten mustassa terassissa on, jotka kannattaa ottaa huomioon, terassista tulee helteellä tulikuuma paljailla varpailla kävellä ja lisäksi mustassa terassissa näkyy kaikki roskat. 

Musta terassi on kuitenkin armelias ja itse terassin lankkujen eri sävyt, lankkuja on uusittu, ei enää huomaa, vaan musta peittää parhaiten kaikki väripoikkeamat.
Olen siten todella tyytyväinen värivalintoihimme ja koen, että ne kunniottavat tämän meidän talon modernia ilmettä ja samalla vanhaa henkeä. 

Siltikin oma haaveeni koti olisi jenkkityyppinen Hampton-talo, joko tiilitalona tai valkoisena tai sinisenä versiona. Iso terassi, siellä rottinkikalusteet, katosta roikkuva keinu, pyöreät räsymatot ja sinivalkoinen värimaailma. Mutta koska tämä haave ei tule enää toteutumaan, on ollut ihana toteuttaa tämä jo meille rakkaaksi käyneen kodin muodonmuutos itse taloa kunnioittaen. 

Nyt meillä kirjaimellisesti on lisäolohuone ja siellä kelpaa makoilla, syödä niin aamiaista, kuin illallistakin tai ottaa vaikka nokoset tai kirjoittaa blogipostausta. Tällä hetkelläkin tytär piirtää omassa rauhassa terassilla ulkona, joten vihdoin meillä on valjastettu piha kunnolla käyttöön.

Mitä sitten koko hommeli kustansi: Terassiöljyt, sudit ym. 250e eli yksi öljytönikkä maksoi 90e ja esim. 3l olisi maksanut törkeät 63e eli mitä järkeä ostaa vain 3l, aika katalasti öljyjen hinnat hinnoiteltu. 

L-kirjaimen muotoinen sohvaviritelmä ja ruokapöytä alessa 314e setti ja kaksi settiä 628e. Kaatiskeikka kustansi vielä 30e, kun oli se koko kontti tietenkin ihan täpötäynnä. Eli yhteensä n. 900e meni tähän muodonmuutokseen ja mitä olen puutarhakalusteiden hintoja seurannut parina viime vuonna, niin nämähän lähti todella halvalla ja sattuman kautta, koska pyysin miestäni pysähtymään postilaatikolla, koska avasin tuolla 10 sekunnin automatkalla Tokmannin mainoksen juuri oikeasta kohdasta, yleensä en mainoksia edes avaa, vaan lähtevät suoraan lehtikeräykseen. Koska toimimme nopeasti, soitimme Tokmannille ja miten sattuikaan, että siellä oli juuri kaksi puutarhakalustesettiä, kuten toivoimmekin. 

Eli kyllä tämä oli vähän kohtalo ja juu ei meidän pitänyt miehen ensimmäistä lomaviikkoa näin viettää, vaikka aloittihan se ukkeli lomansa katon siivouksella ja kattojen otsalautojen pesuttamisen painepesurilla. Ei se ole loma, jos mikään, jos ei ensin paineta kunnolla hommia, jotta sitten vasta saa luvan rentoutua.

Minkälainen olisi sinun haaveitten piha, terassi, puutarha, parveke, kesäpaikka, huone, mikä tahansa. Olen itse asunut kerrostalossa koko elämäni 33-ikävuoteen asti ja aina on sydän ja jalka puoliksi kerrostaloasunnoissa, vaikka kesät tulikin lusittua kesämökillä eli ymmärrän hyvin, ettei kaikki kaipaa edes omaa pihaa ja myönnän en minäkään ainakaan lumitöiden aikaan. 

Ihanaa tiistaita kaikille ja huh hellettä. <3





67 thoughts on “Musta terassi ja terassin uusi ilme”

  • No teillä on kyllä niin hulppean kokoinen terassi, että sääli tosiaan jättää vajaakäytölle noin hieno ja iso tila. Mutta nyt on kalusteiden koko ihan nappiin ja mahtuu porukkaa pöydän ääreen tai pitkinpoikin sohvalle ottamaan rennosti <3.

    Meidän terassi on öljytty tummanruskeaksi ja se huono puoli siinä tummassa värissä on, että öljyt joutuu joka kesä uusimaan, jos haluaa, että pysyy tummana. Aina ei olla viitsitty ja sen on kyllä huomannut, kun laudat haalistuu ja halkeilee. On ihan taivasalla, joten mikään katos ei sitä suojaa.

    Joku joskus meille vinkkasi, että itse öljyää oman terassinsa Sinipiialla ja sitä ollaan muutamana vuonna sovellettu. On paljon nopeampaa kuin sutiminen, ja työasentokin on parempi, mutta kyllä siinä työn laadussa kumminkin eroa on. Sudittu öljy imeytyy ja kestää paremmin (ainakin jos on päästänyt ne laudat pahasti haalistumaan), joten täytyy valita, meneekö siitä mistä aita on matalin vai painaako kunnollinen työn jälki enemmän :). Välillä yhtä ja välillä toista. Mutta sinne rakoihin ei Sinipiika yllä..

    Ei saisi valittaa, mutta mulle alkaa tää kuumuus kyllä riittää. Toimistolla on yli 30 astetta, eikä kotonakaan pääse kuumuutta pakoon. Sen enempää sisällä kuin pihallakaan. En oikein keksi, mitä hyötyä näin kuumasta on kenelläkään. Mutta onnellisia he, jotka helteistä tykkää.

    Lokoisaa oleskelua sinne uudistuneelle terdelle <3

    • Samaa ajattelin, että ihan hukkaan on mennyt koko terde ja nyt mahtuu isokin porukka köllimään. 🙂

      Juu meilläkin oli aika tummanruskea tai oisko lämpimänruskea, niin näissä kuvissa näkee miltä se näyttää jo vuoden jälkeen eli joka kesä pitäisi öljytä. Jännityksellä odotan miten tämä musta käyttäytyy ja meidän puolesta se saa kyllä haaleta se väri harmaammaksikin, kunhan ei ole ihan kulahtanut.

      Ehkä ensi vuonna tuo kohotus voitaisiin tehdä Sinipiialla, kiitos kovasti vinkistä. Nyt tehtiin eka maalausrullilla, en saa päähän niiden telojen nimeä ja sitten vielä raot ja uusi kerros siveltimellä. Oiskohan Sinipiika vielä nopsempi, kuin se pyöreä tela?

      Oi ei jos on töissäkin näin kuuma, niin eihän sitä mitään jaksa, tämä on todella uuvuttavaa. Juu ja tykkään enemmän aidosti vaikka sateesta ja eihän tässä mökilläkään, jos sinne mennään ensi viikolla, voi olla kuin sisätiloissa, niin mikä järki? Tai sitten pitää asua vedessä, mutta kuka sitä jaksaa?

      Kiitos niin paljon ja niin kauan, kuin tuossa terdellä varjoa piisaa, niin on hyvä. Iltapäivällä on hetki, kun ruokapöytiin paistaa täysin aurinko, täytyy miettiä mitä sille tekisi.

      Zemppiä sinne kuumaan työpaikkaan ja kiitos kovasti Annukka <3

    • Tela kuulostaa järkevältä, koska se on oikeasti maalaukseen tarkoitettu, toisin kuin piika. Eipä ole itselleni tullut se(kään) mieleenkään. Tela siis, vaikka mulla on niitä hirmu varastot, kun aina joka maalausprojektiin ostan varuiksi uuden, kun en muista, onko mulla ennestään, eikä huvita lähteä kauppaan enää siinä vaiheessa, kun pitäis jo heilua seinällä. Hiipuu into siihen. Vähän sama kuin jos silmiin sattuu joku kiva resepti, jota tekee mieli kokeilla (tapahtuu kyllä tooooosi harvoin), mutta kotoa ei löydy valmiina aineksia. Pelkkä ajatus kauppareissusta pilaa kaiken 🙂

      Kiitos zempistä <3. Sitä tosiaan tarvitaan..

    • Sillä telalla sujui kyllä tosi kivasti ja teki oikein hyvää jälkeäkin. Suti on sitten ihan oma lukunsa, siinä menee sutiessa ikä ja terveys.

      Hih niin totta, kaupoissa on niin rasittavaa käydä, eilen käytiin neljästi, kun aina unohtui jotain, ihan hanurista sellainen.

      Huh hellettä, koita jaksaa Annukka murunen <3

  • Täällä asutaan lähestulkoon haaveiden talossa, tuota ööh… sellaisessa yli satavuoti aassa isossa rönttösessä. Kyllähän noita haaveita ois kumminkin.esim. kunnon lasikuisti,mikä on ollut joskus aikoinaan pienine ruutuikkunoineen. Puutarhaan romanttinen paviljonki,oishan noita mutta hyvä näinkin. Kyllähän pihalla tai terassilla on hyvä olla kunnon oleskelutilat niin kun teillä tuo terassi, siitä tulee varmaankin oikein kesäinen olohuone 🙂

    • Vanha talo on juuri oma haave ja narisevat lattialaudat, mutta olen kahdesti päässyt asumaan sellaisessa, joten ainakin olen saanut tuon haavekutinan pois. Teidän talo kuulostaa ihanalta ja romanttinen paviljonki yhtälailla myös. <3

      Kiitos niin paljon Pihakeiju ja ihanaa päivää <3

  • Upea terassi! Makeesti sommiteltu sohvat ja pöydät 🙂 Kyllä siellä kelpaa nautiskella <3
    Täytyy sanoa, että meillä on kyllä unelmiemme piha. Kalliotontti, jossa puita, kanervikkoja, saniaisia, oma pikku puutarha (kirsikkaa, omppua, luumua, punaviinimarjoja, mansikoita, vadelmia, tyrniä, sekä raparperia), suolampi, notskipaikat, retroiluun hyvä ulkowc, kunto- ja jousiammuntarata yms. Nautimme kyllä tiluksistamme karvalasten kera <3
    Ihania hetkiä terdelle <3

    • Aivan ihanalta kuulostaa, täydelliseltä ja se välittyy kyllä kaikista teidän ihanista postauksistakin. <3

      Upeaa hellepäivää ihana Nina <3

  • Oi mikä terassi! Mulla on varjoinen ja lasittamaton (suojeltu talo, ei saa lasittaa) parveke, mutta näin helteillä se on aika ihana. Ainut mitä toivoisin, että partsi olisi pihan eikä kadun puolella. No, onneksi ei ole mikään pääkatu alla, mutta liikennettä on jonkin verran. Nyt muuten koivu siementää ja sitä siementä on joka paikassa ainakin täällä! Juomalasissa ja parvekkeella ja sisäänkin kulkeutuu… Ihanaa hellepäivää!

    • Kuulostaa ihanalta ja parveke Helsingissä on täydellisyyttä. <3 Rakastin omaa partsia aikoinaan Ruoholahdessa. <3 Juu Koivu siementää, niin että meidän terde on jo ihan sitä täynnä.

      Ihanaa hellepäivää myös sinne Liiolii <3

  • Voi hyvä tavaton teillä on tilava terassi, tuolla sitä kelpaa lötkötellä tai vaikka koisia päikkäreitä kuola poskella 😀
    Ja teillähän voisi järkätä 40+ lavatanssitkin 😀

    Ihanaa kesäviikkoa <3

  • Ihanan muutoksen saittekin aikaiseksi. Tuollainen iso terassi olisi kyllä ihana.
    Joskus tuollaiset extempore jutut on niitää parhaita.
    Mukavaa hellepäivää! <3

  • Todella kaunis lopputulos, ihana oleskelualue missä on tilaa ja voisi pistää vaikka tanssit pystyyn 🙂
    Täällä asutaan ihan omin käsin rakennetussa talossa, jolla on vain meidän tarina. Pala palalta ollaan rakennettu tästä omannäköistä, ja kyllä, haaveiden talossa asutaan! Luonto on lähellä aivan rappusilta asti, ja siltikin asutaan taajamasta melkein kävelymatkan päässä. Sanomattakin selvää että puutarha on se mistä ne voimat ammennetaan 🌱

    • Oi ihanaa, omin käsin rakennettu, siinä on tarinaa ja rakkautta talolla, niin ettei millään. <3 Kun omin käsin rakentaa, saa haaveiden talon aidosti, voi miten ihanaa. <3

      Kaikki kuulostaa Tuulikki ihanalta ja sehän sinun blogistakin välittyy.

      Ihanaa hellepäivää sinne paratiisiin <3

  • Ihanaa, tärkeintä on mielestäni mieleinen terassi tai parveke, joka toimii jatko-olohuoneena, ruokasalina ja keittiönäkin! Kyllä kesä on niin ihanaa aikaa, että siitä pitää nauttia täysin siemauksin. Ihania kesäpäiviä sinulle, Tiia <3

    • Näin on ja onhan tämä nyt mieluisa, vaikka ei olekaan se sellainen haaveitten hommeli, sillä tykkään enemmän puutaloidyllistä, sinivalkoisesta, mutta tämä toimii tähän taloon.

      Ihanaa hellepäivää Ei-Leen <3

    • Kiitos kovasti Ei-Leen, mutta sen vuoksi se on juuri musta, koska talo on mustavalkoinen eli tähän moderniin taloon ei sopisi sinivalkoinen, ne eivät vaan mätsäisi modernin mustavalkoisen talon kanssa. 🙂

      Ihanaa päivää <3

  • Valtavan ihanan kokoinen terassi<3 Sinnehän voisi ripustaa vielä vaikka riippumaton? Mutta lopputulos on kyllä todella upea!

    Itse en enää osaisi asua, jos ei olisi puutarhaa. Jotenkin on vaan pakko saada tungettua sormet multaan vähintään jonkun kerran viikossa. Usein huomaan tekeväni sitä vaikka kuinka monta kertaa viikossa. Se on mainio stressin lievittäjä ainakin itselläni.

    Ihanaa ja helteistä viikkoa sinne<3

    • Riippumatto olisi muuten aivan ihana idea, kiitos kivasta vinkistä. <3

      Sormia en tunge multaan, johtunee kaikista allergioista, mutta pihalla/ulkona, sitä imee niin paljon sitä energiaa ja myös rauhoittuu.

      Ihanaa hellepäivää <3

  • Ihanan isot sohvat, joissa riittää tilaa loikoilla.

    Meilläkin terassin ja piha kaipaavat kohennusta, mutta näillä keleillä en ole vaan jaksanut ryhtyä edes siistintään. Minun unelmien pihalla olisi sekä uima-allas että poreallas. Molemmat hiukan hankalia toteuttaa helsinkiläisen rivarin pihalle 😀 😀

    Mukavaa viikkoa!

    • Mutta te asutte stadissa ja teillä on piha, siinä on yksi oma suuri haave siinäkin, sillä stadi on se oma rakas kotikaupunki. <3

      Ihanaa helleviikkoa Rva Kepponen <3

    • No juuri tämä sama ongelma ollut, mutta nyt osui vihdoin kohdalleen. Kyllä se teilläkin vielä nappaa. <3

      Ihanaa hellepäivää Mira <3

  • Upea terassi ja kalusteet. Meidän kalusteet on haalittu roskalavalta ja jokainen tuoli taitaa olla erilainen. Mutta hyvin kelpaa ja jokainen istuja saa valita mielensensä.
    Haaveita olisi pihan suhteen, mutta voimia ei enää ole toteutukseen. Saan olla onnekas kaikesta mitä meillä jo on.
    Ihanaa viikon jatkoa!

    • Mutta sehän on ihana asia, jos jokainen tuoli on erilainen. Meillä oli kerran Arla aamupalatapahtuma ja siitä tämä pitkä pöytäidea lähtikin ja siinä kattauksessa oli juuri kauneinta, ne erilaiset tuolit. 🙂

      Ihana sinä, oikein sydämellistä helleviikkoa Marketta <3

  • On mahtis sohvaryhmä. Nyt mahtuu paljon ystäviä ja omaa väkeä istumaan ja syömään.
    Meillä on "valettu terassi" tässä kotitalossa, joka on nyt meidän. Tänään pesin sen painepesurilla. Oli kyllä kuuma, kun aurinko porotti koko ajan.
    Kaikkia mahdollisia haaveita talosta ja pihasta pyörii mielessä. 1700 neliön pihassa riittää tilaa vaikka puutarhalle. Koristeomenapuu istutettiin, kun talon paperit oli tehty.
    Ihania päiviä uudella terassilla.
    >Leena

    • Oi ihanaa, 1700 neliön piha on valtava, meillä on 1000 neliötä ja sekin on tosi yes, aiemmassa kodissa oli 1500 ja nurmikenttää kaikki, siinä oli miehellä ajelemista, mutta olihan se ihana.

      Ihana koristeomenapuu <3 meillä kaadettiin omenapuu vähän niin kuin vahingossa, kun talo rakennettiin uusiksi. Nyt ei tule omppuloita 🙁

      Ihania hellepäiviä Leena <3

  • On mahtis sohvaryhmä. Nyt mahtuu paljon ystäviä ja omaa väkeä istumaan ja syömään.
    Meillä on "valettu terassi" tässä kotitalossa, joka on nyt meidän. Tänään pesin sen painepesurilla. Oli kyllä kuuma, kun aurinko porotti koko ajan.
    Kaikkia mahdollisia haaveita talosta ja pihasta pyörii mielessä. 1700 neliön pihassa riittää tilaa vaikka puutarhalle. Koristeomenapuu istutettiin, kun talon paperit oli tehty.
    Ihania päiviä uudella terassilla.
    >Leena

  • Tykkään mustasta terassista ja terassikalusteista, kuten blogini lukijana varmaan tiedätkin. Joten hyvältä näyttää uusittu terassinne. Nyt sitten vaan nauttimaan tuloksesta.
    Mulla ei ole mitään huonoa sanottavaa mustasta väristä terassin lattiana.

    • Muistan hyvin makusi ja teillä niin ihanalta näyttääkin. <3

      Ihana kuulla myös tuo, ettei löydy huonoja puolia mustasta terassista.

      Aurinkoisia hellepäiviä Kristiina <3

  • Uusi musta terassinne näyttää kutsuvalta ja uudet upeat kalusteet viimeistelevät kokonaisuuden. Kyllä tuolla kelpaa nauttia kesästä <3

  • Tuli kyllä vähän jenkkifibat teidän pihasta, johtuu varmaan värimaailmasta. Tykkään kovasti lopputuloksesta. Terassialueesta tuli nyt tosi ryhdikäs ja hieno. Minä haluaisin pienen puutarhan tai edes katetun terassin.
    Ihanaa tiistai-iltaa Tiia <3

    • Tuleeko, itselleni tulee ysäri vibat tai skandinaavinen modernius. Mutta kaiketi johtuu siitä, että jenkkityyli edustaa meikäläiselle sitä country tyyliä, tilkkutäkit, soikeat räsymatot, kuistit, keinut kuistilla, rottingit ja raikas värimaailma.

      Kunpa Outi haaveesi vielä toteutuu <3

      Ihanaa hellepäivää <3

  • Siis wau mikä muodonmuutos!
    Teillä on ihana kallionkupeessa oleva takapiha, tulee niin lapsuudenkotini mieleen!<3
    Terassinne kyllä muuttui kerta heitolla, vähän niinkuin olisi vaihtanut kulahtaneet rintaliivit uusiin ja ryhdikkäisiin :D.. mikä parasta niin terde näyttää arvokkaalta eikä suinkaan liian modernilta vaan luonnolliselta!

    • Kiitos niin paljon ja juu rakastan kalliota ja kaikki lapsuuden kesät tuli vietettyä Sipoon kallioisissa maisemissa. <3

      Kiitos niin paljon ja luin kommenttisi miehelleni, se oli niin ihana ja hauska. <3

      Ihanaa hellepäivää Heini Emilia <3

  • Upeahan siitä tuli! Meillä ongelmana on kova kuumuus ja paahde ja jos terassi on kovin tummaksi käsitelty, niin jalkapohjia polttaa. Ja siellä on Amerikan lippu 🇺🇸 tyynyä koristamassa. Viihtyisä, rennonnäköinen terassi, jossa varmasti viihtyy.

    • Totta tumma terassi äityy todella kuumaksi ja se on kyllä tumman terassin miinuspuoli. Kiitos niin paljon Johanna ja oikein sydämellistä päivää sinulle <3

  • Komea terassi ja ihanasti tilaa! Lopputulos on mielestäni todella hyvä!

    Minulla on kanssasi sama haave, eli sellainen Hampton-tyylinen talo tai sitten Fixer Upper – tyyliin laitettu Texasilainen ranch, jossa terassilla keinutuoli 😀
    Toisaalta voisin olla valkokalkitussa talossa Kreikan saaristossakin….juu, haaveita täytyy olla!

    Ihanaa heinäkuun jatkoa sinulle <3

    • Juuri sellainen ja juurikin se keinutuoli ja vielä se riikkuva keinu, hih toisaalta ja toisaalta, niin minäkin. Saa sitä haaveilla ja ei sitä koskaan tiedä. Asuisin myös mielellään siellä upeassa Norjassa, mutta sitähän herkästi sokeutuu oman alueen kauneudelle, pitää yrittää muistaa aina välillä, miksi juuri tänne muutettiin.

      Ihanaa viikonloppua Marianna <3

  • Todella siis todella ihana. Aivan mahtavan näköinen ja mustana kuin nappi päähän talon väriin sopivana. Ihan mielettömän upea sohva ja edullinen, passaa täydellisesti. Teit hyvän valinnan ja itse jättäisin nuo punaiset tyynyt kun ne on niin Tiiamaiset.
    Meillä on ruskea koska ei voi oikein olla mikään muu. kiitos talon punavalkoiselle ulkopuolelle.
    Kyllä tuolla on varmasti käyttöä, niin moneen eri tarkoitukseen. Tykkään ihan kympillä ja luulen että teilläkin tykätään.

    • Marika oi että kiitos ihan mielettömän paljon kauniista sanoista ja hei sellaisesta uskon varmennuksesta tännekin, että tämä oli hyvä valinta. Mutta toisaalta tähän taloon ja talon mustavalkoiseen ulkomaaliin, ei vaan muut olisi toiminut, nyt tavallaan terde tukee muutakin taloa.

      Hih niin totta, nuo tyynyt on kyllä Tiiamaiset, katsotaan löytyykö niiden tilalle joskus jotain muuta. 😉

      Ruskea on tosi hyvä juurikin kun talo on punavalkoinen <3

      Kiitos vielä ja kyllä me tykätään, että oli paras valinta tälle tönölle.

      ihanaa ihanaa kesän jatkoa Marika <3

  • Vaude, mikä lopputulos. Tyylikäs. Kelpaa tuolla nautiskella. Uskomaton suoritus teiltä näillä keleillä. Aina ei päde se, että "hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty". Onnea uudelle terassille.
    Tällä hetkellä unelmakoti on juuri se mummonmökki, jossa asumme. Kun perhe oli suurimmillaan, asuimme 430 neliöisessä talossamme, kun lapset kasvoivat muutime 180 meliöiseen ja lopuksi mummonmökkiin. Kaikki talot ovat samassa isossa pihassa, joka on meidän suurperheelle juuri se oikeanlainen.

    • Kiitos niin paljon <3 Ihanaa kuulla myös, että teillä on siellä unelmien koti ja kaikesta päätellen se kuulostaa ja näyttää juuri sellaiselta unelmalta. <3

      Oikein ihanaa ja sydämellistä viikonloppua Kirsti Kaija <3

  • Sinipiiasta tuli mieleen, että Sini-Tuotteella on olemassa myös aivan loistava suti juurikin terassiöljyn levitykseen. Sopii suoraan siivousvälinevarsiin.

    • Oi mahtavaa, tämän painan mieleen, kiitos vinkistä Talvikki, sillä tätä vinkkiä voidaan kaivata jo ensi kesänä.

      Ihanaa viikonloppua sinulle <3

  • Hyvä näköinen terde joten kannatti siinä sitten helteellä huhkiakin!
    Nyt teillä on upeat puitteet loikoilla, syödä aamiaista, grillailla
    tai vaikka vain chillailla :=

    Aurinkoista viikonjatkoa <3

  • Wau miten viihtyisä ja rentoutumaan kutsuva terde ❤ Tuota voi jo todellakin kutsua kesäolohuoneeksi, ja tosi isoksi sellaiseksi, onhan siinä neliöitä enemmän kuin meidän koko kodissa yhteensä 😀
    Meidän pikkupiha terasseineen jää nykyään niin vähälle käytölle että unelmani olisi kerrostalon ylimmän kerroksen asunto, jossa olisi merinäköalalla varustettu kattoterassi, tai sitten tosi iso lasitettu parveke 🙂
    Ihania hellepäiviä sinne teille kaikille ❤

    • Oi tuo kuulostaa täydelliseltä unelmalta ja pakko sanoa, että on myös minun salainen unelma, sitten kun lapset muuttaa kotoa ja merimaisema on aina ollut unelma. <3

      Ihanaa viikonloppua Ansku <3

  • Mahtavaa, että saitte terassin kuntoon! Musta väri on, kuten sinulle olinkin jo vakuutellut kestävä ja tyylikäs. Tosin ne pölyt ja muut näkyy heti, mutta kyllä meillä se ruskeakin terassi oli kuuma, että tiedä sitten, vaikuttaako tuo värisävy. Kauniin näköinen se nyt on ja kova homma teillä on ollut, koska onhan tuo neliömäärä aika iso:) Ei nyt hetikohta tarvitse kuitenkaan siveltimeen tarttua.
    Hienot on nuo kalusteetkin! Olen makunut meillekin noita polyrottinkisohvia, mutta mies ei innostu, koska emme saa niitä mihinkään varastoon talveksi ja mies ei usko, että ne kestää lumen ja kylmän vuositolkulla:(
    Kyllä se Hamptons-tyyli meilleki kelepais:D

    • Näin mustan sielun silmin jo vuosi sitten ja te inspiraation lähteenä. Miehen sain lämmiteltyä ajatukselle viime kesästä höpöttelemällä ja on mieskin tosi tyytyväien tulokseen. 🙂

      Voisikohan ne pihalla peittää jollain pressulla nuo kalusteet, en tiedä…

      Hamptons tyyli olisikin jo sitten suurta rakkautta.

      <3 ihanaa iltaa M <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud