Isovanhempien rakkaustarina ja eräs ompeluseura

Vietin tänään mukavan ja leppoisan päivän 97-vuotiaan mummini luona ja fiilisteltiin menneitä aikoja katselemalla vanhoja kuvia. Kuvia olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta näissä muutamissa kuvissa oli niin mieletön ajankuva ja tunnelma, joten nämä kuvat päätyivät tänne bloginkin puolelle.

Olen joskus aiemminkin kertonut täällä blogissa, miten mummini ja vaarini tapasivat, mutta kerrottakoon tuo yltiöromanttinen tarina nyt uudelleen ja lisänä vielä pieni mukava tarina eräästä ompeluseurasta ja ystävyydestä, tarina joka ansaitsee tulla kerrotuksi.

Mummi ja vaari tapasivat tosiaan niin, että vaari bongasi kauniin mummini Hietsun biitsillä (Helsinki), tilanteessa, jossa mummi meni uimaan. Vaari ui perään ja kysyi mummin puhelinnumeroa ja asia, jolle mummi tänäkin päivänä nauraa on se, että hatarapäinen vaarini painoi mieleensä mummin numeron ulkoa. Mummia vielä lainatakseni, kyseessä oli salamarakkaus. 

Mummi muisteli tänään paljon vanhoja asioita ja totesi, että on niin surullista, kun kaikki ystävät ovat kuolleet pois, kaikki sisaret ja aviomies, että tuntuu niin kovin yksinäiseltä. Mummi alkoikin sitten muistelemaan ystäviään ja heidän pitämää ompeluseuraa ja mummi kertoikin sitten ompeluseuran tarinan.

Mummilla oli kaksi ystävää ja he päättivät  yhdessä perustaa ompeluseuran ja ompeluseuraa pidettiin kerran viikossa. Jossain kohden ystävykset kuitenkin päättivät, että jokainen voi pyytää mukaan yhden hyvän ystävän ja näin lopulta ompeluseurassa olikin 7 jäsentä. En tiedä kuka sai pyytää kaksi ystävää vai miten lopulta jäseniä oli 7, mutta näin mummi kertoili.

Pian kuitenkin ompeluseurassa kutimet jäivät taka-alalle ja ompeluseuran  nimeksi tulikin ”Turha tikki”. Ompeluseura pyöri aluksi voileipätarjoilulla, mutta lopulta tarjoiluun liitettiin koko menu. Ompeluseurasta tuli eräänlainen herkkukerho ja viiniäkin nautittiin. 

Ikimuistoinen ompeluseuran kokous kuitenkin pidettiin isovanhempieni Sipoon kesäpaikalla, kun rouvaseura tuumi tekevänsä yhdet ”paukut” ja sekoittivat vodkaan mehua. Mehu oli kuitenkin väkevää viiniä ja koko ompeluseura oli kuulemma hiprakassa, kuin käkikellot konsanaan.

Minäkin muistan ompeluseuran naiset, miten iloinen ja nauravainen naisjoukko olikin kyseessä ja miten hulvattoman hauskaa oli naisjoukolla yhdessä. Muistan mummin viimeisen ompeluseuran tarjoilutkin, sipulipiirakkaa ja fetasalaattia ja muistan tuon seikan erityisen hyvin siksi, että olin niin onnellinen, kun ruokaa jäi yli ja sain herkkuja osakseni. Tämä oli joskus lukioaikoina 80-luvun lopussa.

Mummin tarinoita kuunnellessa tuli ihana lämmin fiilis, mutta kovin haikea olo, miten ajanratas pyörii niin kovin kiihkeää tahtia. Miten mummi kaiholla muisteli ystäviään, joiden joukosta hän on kaikessa yksinäisyydessään viimeinen.

Taas tuli muistutus, eletään tässä hetkessä ja nautitaan ihmisistä meidän lähellä ja yritetään tavata heitä useammin. Whatsapp viesti ei ole sama asia, kuin aito ihmiskohtaaminen. 

Lähtiessä mummin luota suukotin mummia moneen kertaan otsalle ja sanoin, rakastan sinua niin paljon. Koskaan ei tiedä milloin nuo sanat sanoo viimeisen kerran rakastamalleen ihmiselle, joten muistetaan viljellä rakkautta. <3
Tiedättekö mitä toivoisin, mutta ei paineita tai pakkoja. Olisi ihan mahtavaa, jos joku siellä haluaisi tarttua haasteeseen ja vaikka vielä vanhojen kuvien kera, niin aina hauskempaa ja kertoa isovanhempiesi tai vanhempiesi tarinat tai vaikka oman rakkaustarinan synnyn ja tarinathan saa aiheina koskea mitä vaan.

Rakastan katsella vanhoja kuvia ja kuulla vanhoja tarinoita eli nyt kaikki mahdolliset lukijat siellä, olisi upeaa kuulla kommenttikentässä vanhoja tarinoita tai vaikka rakkaustarinoita tai niin, että bloggaajat siellä halutessaan nappaavat kopin tästä haasteesta eli nostalgiaa kehiin. 🙂 

Oikein sydämellistä iltaa kaikille. <3


36 thoughts on “Isovanhempien rakkaustarina ja eräs ompeluseura”

  • Aivan ihana kirjoitus ja vielä aivan älyttömän ihanien kuvien kera! Ja niihin rakkaustarinoihin palatakseni, minun ja kumppanini suhde alkoi minun ollessa 12-vuotias. Tapasimme samassa koulussa ja (yksinkertaisuudessaan) päädyimme yhteen nuorten poikien vedonlyönnin ansiosta. Ja ensiviikolla meille tulee täyteen kuusi vuotta yhteistä matkaa! On niin upeaa ajatella, että voisin vanhemmalla iällä jakaa meidän tarinaamme eteenpäin mummisi tavoin. – People Believe

    • Oi ihanat te ja samasta haaveilen oman mieheni kanssa, yhteisistä vanhuuspäivistä ja rakkauden kera. <3

      Upeaa uutta viikkoa Janika <3

  • Oi mikä rakkauspostaus. Ihana ja satumaisen kaunis ja hauskakin tarina mummisi ja taattasi kohtaamisesta. Tuollainen ompeluseura kuulostaa myös ihan huippu hauskalta.
    Kerronpa vaikka äitini ja isäni rakkaustarinan. Äiti oli 15 vuotias kun hän muutti Puhoksesta Helsinkiin. Ensin hän toimi lapsenlikkana tuttaville, mutta ei oikein tykännyt työajoista. Hän haki töihin kirjapainoon, jossa tutustui tätiini Kyllikkiin. Aina ruokatauolla Kyllikki ja äiti kävivät mummin luonna syömässä ja siellä äiti ja isi kohtasivat. Isi oli tuolloin opparilla opiskelemassa taittajan töitä myöskin kirjapainossa. Lopulta he päätyivät samaan työpaikkaankin ja alkoivat seurustella. Olen nähnyt äitini piirrustusvihkoja noilta ajoilta ja niissä lukee yhdelläkin aukeamlla ainakin sata kertaa Eero 🙂

  • Koskettava kohtaaminen mummisi kanssa. Onneksi annat hänelle aikaasi.
    Ihana tarina ja hienot kuvat.

    En tunne isovanhempiani, en edes isääni.
    Jos olet kiinnostunut minun äitini ja kasvatti-isäni tarinasta (joka onkin melkoinen), se löytyy kirjastani POSITIO 16093, jota saa joistakin lainastoista. Samalla se on kertomus siitä, miten minusta tuli minä.

    Oikein ihanaa loppuviikkoa sinulle!

  • Voi että! Ihan kyyneleet tulivat silmäkulmiin, koska tämä oli niin ihana postaus. Ihana kun sinun mummisi saa vielä elää. Minun viimeinen isovanhempi eli äidinäiti Miiri, kuoli viime vuonna 96-vuoden kunnioitettavassa iässä.

    Teillä on ollut superhienoa 80-luvulla. Silloin en varmaan edes tiennyt, että Suomesta saa fetajuustoa tai olinko edes kuullut moisesta herkusta ikinä mitään. 😀

    Itse muista lapsuudestani sen, että äiti kuulu paikalliseen ompeluseuraan. Kokoontuivat vuorotellen jokaisen luona. Ompelukset olivat mukana, mutta ehkä ne eivät tosiaan olleet pääosissa. Sen muistan, että tätejä oli paljon ja ompeluseuran nimi oli Pennikerho. Heillä oli ilmeisesti joku kolehti kannettavana, jolla keräsivät kerholle retkirahoja. Ja siis alle kouluikäinen olin näinä aikoina.

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle Tiia <3

    • Oi Miiri, ihana nimikin <3

      Kääks no Helsingissä toki varmaan ensimmäisenä oli uudet herkut ja muistan vielä tuon fetankin, Patros Feta öljyssä ja sitähän saa vieläkin. 🙂

      Oi ihana teilläkin ompeluseura ja pennikerho, nämä ovat niin liikuttavia tarinoita, kiitos kun jaoit omasi. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Mannilainen <3

  • Ihana tarina!
    Itse tiedän tosi vähän vanhempien tai isovanhempien tapaamisista ja arkielämästä, vaikka sukuseurassa kaikesta muusta onkin tarinaa.
    Itse täytän isovanhempien kirjaa tonttutytölle. Ehkä siitä jää hänelle tarina meistä, kahdesta muumiosta.VaatIi muuten paljon aikaa ja ajatusta sen täyttäminen.
    Suloista loppuviikkoa!

  • Ihana tarina sinulla mummistasi, harmittaa kun omat vanhempani ovat olleet niin puhumattomia etten tiedä heidän rakkaustarinasta oikeastaan mitään, epäilen että sellaista ei ole ollutkaan. Kiva että mummisi kanssa olo on ollut noin rakkaudellista:-)

    • Voi ei, jokainen rakkaustarina ansaitsee tulla kuulluksi. <3

      Ihanaa uutta viikkoa ja juu mummi on minut kasvattanut eli on minulle ihan täysin äiti <3

  • Tämä on niin ihana postaus ja kuten olen aiemminkin sanonut sinulle mummisi on ihana <3
    Tuo isovanhempiesi tarina on mahtava ja nuo kuvat ovat upeita!
    Hih tuo ompeluseuran pikku hiprakka on niin mainio tarina. Siis ikäihmisillä on oikeasti mahtavia juttuja kerrottavaksi, rakasta aina kuulla niitä:)
    Upeaa perjantaita <3

    • Oi Botta, hih sielläkin tuli kyllä rampatta. 🙂 Maailman hitain tekstaaja, ihana ja nyt tulen lukemaan tuon sinun postauksen.

      Mahtavaa uutta viikkoa Tuuli <3

  • Ihana, kaunis ja liikuttava rakkaustarina! Hienot valokuvat. Mummisi on ihastuttava ja ihanaa kun olet viettänyt hänen kanssaan muistelmien päivää.
    En isovanhempien (äidin puolelta) rakkaustarinaa tunne, mutta toisaalta heidän elämänsä on ollut aika koskettava. He olivat saaristolaisia. Asuivat Merimaskun saarella, silloin ei vielä ollut siltaa, vaan mantereelle tultiin soutaen tai vanhalla lossilla. Isoisäni oli kuuleman mukaan komea punatukkainen saaristolainen. Minä muistan hänet vain valkotukkaisena. Isovanhemmat muuttivat leveämmän leivän perään Turkuun, kun äitini oli yhdeksänvuotias. Minua vieläkin puistattaa ajatella, että äitini kävi soutaen kansakoulussa ensimmäiset luokkansa Merimaskussa. Eikä silloin ollut pelastusliivejä. Isoäitini kuoli lentävään keuhkotautiin Turussa, kun äitini oli 14 vuotias. Isoisä jäi kolmen tytön yksinhuoltajaksi.
    Tällainen on minun isovanhempieni tarina.
    Kiitos vielä kerran inspiroivasta tarinastasi ja mummille paljon terveisiä <3

    • Me sitten jo yksärilläkin viestiteltiin, mutta tosiaan mumminikin oli saaristolainen ja isä oli merikapteeni ja heillä oli paljon vuokralaisia ym. Mummi on kertonut paljon tarinoita lapsuudestaan ja miten ihanat vanhemmat mummilla oli. Yksi sisaruksista myös hukkui….

      Ihanaa uutta viikkoa Tuula ja kiitos kun kerroit sinun tarinan ja hurja tuo, että isoisä jäi kolmen tytön yksinhuoltajaksi <3

  • Voi että miten ihana tarina. Tuli muutamalla rivillä käytyä läpi koko elämän kirjo rakkaustarinasta haikeisiin luopumisiin ja siinä välissä hulvaton ompelukerho "Turha tikki", joka on mun mielestä nerokkain nimi ikinä :D. Voin niin kuvitella, kuinka on heitetty ompeleet nurkkaan ja sensijaan otettu pikku snapsit :D.

    Ja ajattele, kuinka terävä muisti mummilla on. Ihan hävettää, kun itse ei aina muista edes eilisen päivän tapahtumia tai säätä. Saati viikontakaisia..

    Tää oli kiva postaus Tiia. Pistää miettimään <3

    • Turha tikki on niin loistava nimi kerholle, jossa ompelukset on nakattu nurkkaan ja keskitytty muihin elämän iloihin. Nämä muistot niin riipii sydänalaa ja kun mummille sanon heipat ja laitan oven kiinni, tulee ihan kauhea olo sydämeen, että sinne se mummi jäi kotiinsa ihan yksin.

      Mummin muisti on ällistyttävä, en lakkaa hämmästelemästä ja kyllä oma pää on ihan pahvia, hih.

      Kiitos niin paljon Annukka ja minuakin tämä päivä mummin kanssa kosketti taas niin paljon, onhan hän ihminen, joka on kasvattanut minut ja on ikää jo niin paljon ja jotenkin hänen muistoissaan on vahvaa elämän makua. Mummi on elänyt hienon elämän.

      Haleja Annukka ja kiitos paljon <3

  • Kiitos Tiia ihanasta tarinasta ja niin upeista vanhoista kuvista. Minä rakastan vanhaa aikaa. Siksi kirppareiltakin haalin vanhoja tavaroita ympärilleni. Minun sukuni on isän puolelta pähkähullua, ylitaiteellista ja äidin puolelta täysjuoppoa. Joten ei ole kauniita tarinoita ja valokuvia. "Turha tikki" on oivallinen, iloisten, kekselijäiden naisten nimi ompeluseuralleen. Olet tainnut periä paljon isoäitisi sydämellisiä piirteitä. Leppoisaa viikonloppua sinulle!

    • Sama täällä, vanha aika on niin ihanaa ihan kaikissa muodoissaan, vaikka toki omat kauheudet on olleet, mutta noin ylipäänsä. .:) Turha tikki oli ihana nimi. <3

      Kiitos niin niin paljon kauniista sanoista Marja ja aurinkoa sinulle uuteen viikkoon <3

  • Voi miten ihana tarina ja kauniita sanoja.
    Appeni täällä Norjassa on 90-vuotias ja jäi leskeksi muutama vuosi sitten. Anopillani oli niin ikään ompeluseura, jossa oli 6 jäsentä ja heistä on enää kaksi täällä keskuudessamme, joten he ovat jatkaneet tapaamisiaan kutsumalla jäljellä olevat kaksi miestä (yksi heistä on appeni) uusiksi jäseniksi. Heillä oli itse asiassa tapaaminen eilen ja minä tein heille sinne ruuat ja kakun.
    On ihanaa katsoa näiden vanhusten iloa ja viiniäkin vielä ottavat, kun hyvän ruuan parissa viettävät iltaa.

    Elämä on lyhyt. Omat isovanhempani ovat jo kaikki taivaassa ja kaiholla heitä muistelen.
    Heidänkin rakkaustarinansa olivat aika voimakkaita ja jopa dramaattisia, sillä isänäitini esim. oli upseeriperheen ja tilallisen tytär, joka rakastui punaisten puolella olleeseen, kolmen pienen tytön leski-isään. Voit kuvitella tilanteen. Rakkaus voitti ja mummoni perhe hyväksyi lopulta isoisäni.

    Kiva postaus Tiia <3 Kiitos tästä ja oikein ihanaa viikonloppua <3

    • Oi mitä tarinoita sinulla on kerrottavana. <3 Oi vielä ompeluseurakin ja ihanaa, että seuraa on jatkettu ja otettu sitten miesväkeä mukaan, jotenkin niin liikuttavaa ja mahtavaa. <3 Ihanaa kun ihminen nauttii oli minkä ikäinen vaan.<3

      Voi ei tuota isovanhempiesi tarinaa, mutta onneksi rakkaus voitti ja suvaitsevaisuus.

      Kiitos niin paljon Marianna kun jaoit nämä, ihanaa oli lukea, jos joskus vielä hei postaus ja kuvien kera, olisi mahtavaa. 🙂

      Upeaa uutta viikkoa ja kiitos <3

  • Vanhat kuvat ja tarinat on kyllä ihan parhaita ♥ Mun isoäiti on täytti hetki sitten 92 vuotta ja mulla oli heinäkuussa tosi huono omatunto (ja on edelleenkin vähän) siitä, että en töiden takia ehtinyt hänen luonaan käydä koko kuukauden aikana, vaikka hän asuukin vain kuuden kilometrin päässä. Oon kuitenkin korvannut tämän sillä, että oon nyt elokuussa käynyt siellä useammankin kerran viikossa. Isoäitin juttuja on aina tosi mielenkiintoista kuunnella ja isoäiti on kyllä siinä mielessä hyvässä asemassa, että muisti pelaa erinomaisesti 🙂 Tätä postausta oli kyllä tosi kiva lukea! Kivaa viikonloppua ♥

    • Ihana Sofia, muistankin, että mummisi on sinulle hyvin tärkeä.. <3 Mummit kyllä ymmärtää nuorten kiireet, älä kanna huolta. Oma mummikin on sanonut, että rakastaa olla ihan itsekseen nykyisin, kun on koko elämän passannut. Sitä vaan ajattelee, että mummit ovat niin iäkkäitä ja hauraita, mutta ovat he kyllä rautaakin. <3

      Mummit ja vaarit kertovat parhaat jutut. <3

      Ihanaa uutta viikkoa ihana Sofia <3

  • Kirjoitat kauniisti kohtaamisesta ja isovanhempiesi tarinasta. Inspiraatio iski lukiessani. Kirjoitin meidän tarinamme muutama vuosi sitten Kodin Kuvalehden kirjoituskilpailuun, jossa se julkaistiin. Täytynee palata aiheeseen. Kiitos Tiia! Tuija

    • Ihana Nina, tämä kyllä niin koskettaa omaa sydänalaa ja riipii ja tämä on postaus, jonka tunnelmiin aion vielä itse usein palata. <3

      Rakkauden täyteistä uutta viikkoa teille ihanille <3

  • Ihana tarina, ja voi miten surullista on ajatella olevansa ikäisiltään viimeinen. Oma muorini olisi täyttänyt muutama päivä sitten 103, mutta hän kuoli jo 17 vuotta sitten. Lasteni isomummo olisi täyttänyt 100 vuotta tänä vuonna, mutta hän menetti elämänhalunsa muutama vuosi sitten, menettyään kolmannen neljästä lapsestaan

    • Voi eihh ja uskon, että oman lapsen menettäminen ja vielä kolmannen on kestämätöntä… ihan kamalaa. Voi mummot <3

      Paljon halauksia Ei-Leen <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud