Jännittäjän sulkeiset

Jännittäjän sulkeiset
Huomaan taas työstäväni suurempaa sisäistä vyyhtiä eli sisäinen minäni puhuttelee itselleni, että miten pääsisin jännittämisestä irti. Olen jopa päättänyt yrittää hyväksyä jännittämisen osana minua, asiana joka on vaan hyväksyttävä. 

Vaikka kokisi mitä ja vaikka kuinka paljon uusia ihmisiä olisi kohdannut ja vaikka kuinka monessa suossa ja liejussa olisi keitetty, niin jännittäminen ei katoa kaikesta kokemasta  ja kokemuksista huolimatta minnekään. 

Olen monesti kirjoittanut, miten saan ihmisistä energiaa, mutta miten uudet ihmiskohtaamiset myös vievät veronsa ja kohtaamisten jälkeen pitää vetäytyä luolaan aivomyrskyltä tai yhtälailla aivosumulta himmaamaan. 

Olen tässä viime aikoina pohtinut, että kuinka suurena osana tuo etukäteisjännittäminen toimii energiasyöppönä, tässä ihmisten kokonaiskohtaamisessa eli jos se ei menekään niin, että uudet ihmiskohtaamiset väsyttää, vaan se jännittäminen?


Jännittäminenhän on äärimmäisen väsyttävää ja etenkin, koska jännittäjänä sitä valvoo usein öisin ja miettii täysin turhia. No tähän voisi nyt joku todeta, että kenellä on kerran aikaa vatvoa turhuuksia, ei todellisia ongelmia olekaan, eli luxusmurheita tässä vaan murehdin. Kannattaa kuitenkin luottaa siihen, ettei murheilta tässä elämässä säästy kukaan eli murheitakin on yön pikkutunneilla tosiaan pureskeltu. 

Olen kuitenkin optimistisesti halunnut uskoa, että kaikki ikävät kokemukset jotenkin jalostavat ja vahvistavat ja vievät minua kohti jonkinlaista vanhuuden valaistumista eli zen-tilaa. Kohti jotain harmonista pääteasemaa, jolloin minä olen valmis, ehjä ja hyvällä tavalla itsevarma ihminen, valmiina maallisen tomumaajaani. 

Mutta jos kuitenkin totta puhutaan, niin hölönmarjat sentään tai jotain sinne päin, jos ikävät kokemukset ovatkin vahvistaneet, niin ei ainakaan tarpeeksi, sillä jännitän kaikkea mahdollista yhä edelleen.

Voin vaikka jännittää tämän päivän melontareissua. Tuleeko vessahätä, voinko oikeastaan juoda lainkaan kahvia aamulla,  jos iskee kanootissa se vessahätä. Ehkä olisi parempi ottaa kofeiinitabletti, etten olisi niin unipöhnäinen, mutta ei tulisi sitten sitä kauheaa vessahätää väärässä tilanteessa. Apua, voihan se vessahätä siltikin iskeä eli uskallanko juoda aamukahvia vai en, en kuulkaas uskalla…

Melonta hommiin meille laitetaan urheiluvaatteet päälle. No minä tässä sitten etukäteen murehdin myös sitä, että löytyykö riittävää vaatekokoa minulle. Mitä jos aiheutan kiusaannuttavan tilanteen järjestäjille, kun yritän kiskoa S-kokoisia makkarakuorisia asuja ylleni. Hirveää on jännittää jopa toisten puolesta, etten minä omalla nolauksellani samalla  nolaa muita ihmisiä.  

Tälläisissä tilanteissahan sitä sitten ei muuta kehtaa, kuin laittaa ne liian pienet vermeet päälle, jotka ratkeavat tietty heti kanoottiin laskeutuessa tai siitä noustessa. Ai niin, mitäs jos en pääse kanootista ylös, sekin vielä… 

Tuli kyllä tässä sitten samalla vielä lisäjännitystä siitä, mitäs jos ei ole ketään tuttua ihmistä mukana, että onhan kaikki nyt varmasti kivaa sakkia. Tätäkin pitää aina etukäteen jännittää, että tunnenko oloni ulkopuoliseksi ja pitääkö sitten väen väkisin yrittää punkea sisäpiiriin ja miten hivuttautua seuraan sillä lailla vaivihkaa. 

No sitten on vielä läskipyöräajelua, sitäkin jo murehdin, jos ei kunto riitä ja olen joukon riippa ja kaikki joutuvatkin polkemaan kohteliaisuuttaan minun etanamaiseen tahtiin. Ai kamala, on tämä elämä ja jännittäminen ja ihan minne vaan meneminen mietinnän paikka. Niin kovan mietinnän, että aina mietin päivätolkulla ja märehdin, voinko lähteä mukaan, kun on näin moninaiset ongelmat. 

Usein sitten päätän sanoa rohkeasti ”kyllä”, jos jonnekin minut kutsutaan ja heti tuon ”kyllä” sanan jälkeen alkaa tietenkin pienoinen katuminen ja ainakin armoton veivaaminen. Miksi menin lupautumaan ja ai, että taas stressatuttaa niin kovasti. 


Mutta tiedättekö mitä, aina itse kokemuksen jälkeen, en ole koskaan mukaan menoa katunut, vaan päinvastoin, aina on ollut kivaa. Ihmiset ovat pääsääntöisesti aina olleet kivoja ja näin olen saanut elämääni myös mahtavia uusia ystäviä. Eläköön rohkeus!

Vessakin on muuten yleensä löytynyt, vaikka kesällä yhdellä reissulla, kerron reissusta joskus lisää myöhemmin,  mutta tuolla reissulla kävi sitten juuri se kamalin asia, joka sai taas miettimään kannattaako  minun ikinä ilmiintyä ylipäänsä minnekään, vaan pysyä vaan neljän seinän sisällä kotona ja tiiviisti vessan lähellä.


Jouduin meinaan tuolla reissulla menemään puskalirulle eräässä ulkotapahtumassa ja miten  siinä sitten kävikään. Noh päällä oleva vaate pukiessa sitten tipahtikin siihen lirukasaan ja tuli märäksi. Siinä sitten muista erkaantuneena kuivattelin itseäni paahtavassa auringonpaisteessa ja minulle huudeltiin, että ”kannattaa ehkä tulla sieltä suorasta auringonpaisteesta varjoon”, johon  minä tietenkin luikautin häpeältäni hätävalheen ”täällä tuulee niin kivasti”, että täällä sitä vaan raikastutaan. Juu ei tuullut ei, vaan oli suorastaan pirullisen läkähdyttävää. No mutta hyvää tässäkin  kuumassa tilanteessa oli, että vaate ainakin kuivui vikkelään.

Eli tätä kun on elämä, niin ei ole ihme, että jännittää. Mutta hei tuostakin selvittiin ja vaikka asuni saattoi sitten vähän haiskahtaa muulle joukolle, niin kukaan ei ainakaan kohteliaisuuttaan sanonut mitään. Asua kyllä pyyhin lehtiin ja maahan tuhat kertaa juuri tuon raikastamisen vuoksi. Mutta kun näitä aina sattuu, niin panee se miettimään yön pikkutunneilla, että mitähän taas tapahtuu.

Eli peukut pystyyn, ettei iske kanoottivessahätä, etten molskahda veteen, että pääsen coolina kanootista ylös, ettei tarvitse kutsua nosturia apuun. Että peffa kestää sen pyöräilyn ja pohkeet, että peruskunto riittää, eikä muut ole sellaista kisaavaa materiaalia, että kuka perillä ekana. 

On tämä rankkaa tämä turhan murehtiminen ja välillä mietin, vähemmilläkin aivosoluilla voisi pärjätä tai ne aivosolut voisivat kohdistaa itse itsensä, vaikka jonkin matemaattisen tärkeän yhtälön ratkaisemiseen, ennemmin kuin tyyliin missä on vessa ja uskallanko mennä minnekään, kun olen tälläinen kävelevä katastrofi kuitenkin. 

Jännittäminen kuitenkin  itse asiassa viestittää, että tämä asia on minulle mieluisa ja tärkeä ja siksi tässä nyt vain vähän jännittää eli ainakin sitä on elossa tunteittensa kanssa, eikä pystyynkuollut. 

Jännittäjän sulkeisilla viittaan yön pikkutunneilla itseni psyykkaamiseen, ota aamulla kofeiinitabletti, ota reppuun vessapaperia, ota kosteuspyyhkeitä, laita pöksyihin varulta kuitenkin Tenat ja hymyile muille ihmisille, mutta älä hymyile, kuin heikkopäinen tai sitten et ainakaan saa uusia ystäviä. 

Sen pituinen se, tänään tämän julkaisun jälkeen melotaan ja ajetaan läskipyörillä ja nähtäväksi jää, paukkuuko makkarankuoret päällä vai löytyykö keskivartaloiselle sopivat kuteet ja löytyykö se vessa?
Joskus haluaisin nukkua yöni hyvin ennen, kuin on jokin kivakin tapahtuma, enkä käyttää yötäni tälläiseen turhan vatvomiseen, mutta mitä on vuosia vierinyt ja unettomia öitä,  niin hyväksyttävä se on, minun aivot, minun murheet, minun elämä ja minun toilailut. 

Miten siellä, käyttekö tälläisiä sulkeisia yön pikkutunneilla ja murehditteko samalla ihan älyttömiä. Vai menettekö vain rohkeana soitellen sotaan ja kaikki yleensä meneekin hyvin ja ihan ilman turhia murehtimatta. Miten te murehtijat taasen selviätte kaikesta tästä  murehtimisesta? Miten murehtimiseen käyttämän energian voisi kanavoida johonkin muuhun?

Ihanaa tiistaita kaikille ja loppuraportista sitten kuulette, miten taas kaikki meni. 🙂


Ai niin ja asiasta tuhanteen, muistakaa osallistua klik Instagramin puolella kymmenen upean sheet mask kasvonaamion arvontaan. Tänään on viimeinen päivä aikaa osallistua. Säännöt ja palkinto löytyy Instan puolelta. 


<3


62 thoughts on “Jännittäjän sulkeiset”

  • ihanasti kirjoitit itsellekin tutusta aiheesta! Kyll vain taallakin jannitetaan joka ihmeen juttua. monesti en osaa paattaa menenko vai en ja sitten jos en mene niin kaduttaa kauheasti. Eli kannattaa olla rohkea! Ihania melomisia ja pyorailyja!

  • Siinähän ne on hauskasti pähkinänkuoressa sosiaalisten ja uusien tilanteiden jännittävien huolet. Muuten upeat kuvat Tiia <3
    Kyllä jännitän, mutten sentään öitäni valvo. Selitän itselleni jännittämisen johtuvan siitä, että arvostan muita ihmisiä itseäni paremmiksi, vaikka tiedän toki, että kaikki ovat yhtä arvokkaita. Pakkohan se jännittäminen on hyväksyä, kun ei siitä eroonkaan opi.
    Oikein ihanaa päivää sinulle <3 Ota tästä kaikki ilo irti <3

    • Totta tuo sinä viisas ihminen, sitä pitää niin usein itseään huomannut, tämän tiedostan, mutta en tämän jännittämisen yhteydessä ollut oivaltanut. Kiitos tästä, laittaa miettimään. Ihanaa päivää Kirsti Kaija 💗

  • Tuttua tuo jännittäminen on minullekin ja mieelstäni niin ihanan inhimillistä!

    Sä olet niin säihky ja ihana, että hanskaat ihan kaikki tilanteet. Hyvin se menee <3<3

  • Olen jännittänyt koko elämäni lähes kaikkea, ihan noin lyhyesti. Nauroin aamukahvikupin ääressä lähes ääneen noita yöllisiä pohdintojasi, sillä mietin itsekin lähes kaikkea öisin. Jos herään hetkeksi, heti tulee mieleen jokin asia mikä pitäisi ottaa huomioon kun tapaan jonkun, mitä päälle että varmasti tarkenee, jäätyykö varpaat jos…Nythän se on helppoa, mutta työelämän aikana oli toisin.
    Kiva, että kirjoitit tästäkin aiheesta!
    Tsemppiä melontaan – minä en edes uskaltaisi mennä… 😀

    • Niin totta ja voi, että meitä jännittäjiä saattaa olla jopa enemmän kuin ei jännittäjiä. Jännittäminen on vielä osittain turhaa, yksi elämä ja niin paljon turhaa murehtimista.
      Oli ihana nähdä ja hei huomiseen. 💗

  • Joskus hermoilen vieraiden kohtaamisesta juuri samalla tavalla, jos en tunne ketään enkä saa oikein kontaktia keneenkään. Nykyisin kyllä blogitapaamisissakin on miltei aina joku tuttu tai ainakin samanhenkistä väkeä niin että juttu alkaa luistamaan.

    Öisin valvon välillä useinkin murehtien milloin mitäkin, yön pimeydessä pienikin asia muuttu suureksi eikä uni tule. Nyt olen matkalla Tallinnaan espanjalaisen bisneskumppanin kanssa. Hän lähetteli minulle vähän outoja ja kärkeviä kommentteja tulevista asiakastapaamisistamme Whatsapissa illalla, enkä saanut nukuttua kun ajatelin tästä päivästä tulevan ihan kamalan. Taisi kuitenkin olla kulttuurien kohtaamista ja häneltä kielitaidon puutetta, ihan kivasti on aamu kuitenkin hänen kanssaan alkanut, kun pääsimme kasvokkain. Toivon silti, että olisin nukkunut enemmän kuin ne muutamat katkonaiset tunnit

    • Oi ei Tuuli ja juuri se, kun menee tilaisuuksiin ja heti jänskättää onko tuttuja. Mutta jos ei ole, niin niinhän sitä sitten tulee uusienkin kanssa tutuiksi, mutta se jännittämisen tunne.

      Voi ei niin tuttua eli heti alkaa jänskättämään, jos jotain outoa on ilmoilla. Onneksi päivä alkoi kivasti ja toivottavasti myös jatkui sellaisena.

      Ihanaa päivää Tuuli💗

  • Juu, tuttu juttu. Minä jännitän ko. juttuja niin paljon, etten ikinä suostuisi melomaan enkä läskipyöräajelulle. Kun en lähde, en jännitä. Siinä meikäläisen ratkaisu. Pysyn turvallisesti mukavuusalueellani. Sinua ihailen, kun lähdet. Vautsi!

    • Menin ja kaaduin pyörällä, ehkä pitää alkaa useammin kieltäytymään ja ihan oikeasti.
      Kiitos niin paljon Satu ja minulle on rohkeutta, että lähdit vaikka opiskelemaan, minulle olet rohkea.

      Ihanaa päivää 💗

  • Tuttuahan tuo jännittäminen on mutta kokemuksiakaan ei tule jos jää nejän seinän sisälle. Kai sillä jännittämiselläkin on joku tärkeä tehtävä sitten vaikka energiaa se syö paljon. Mukavasti kirjoittelet näistä ei niin kivoista asioista myös, jatka samaan malliin niin mielenkiinto säilyy lukijalla, hyvin se onnistuu kuitenkin. 🙂

  • Täälä kans huolet ja murheet, oli ne sitten isoja tai pieniä, valvottaa. Lääh puuh. Ei kait se auta, ku hyväksyä, että tämmönen oon ja sillä siisti.

  • Ihana Tiia <3

    Moni painii täsmälleen samanlaisten jännitysasioiden parissa ja siksi on ihanaa ja tärkeää, että sinä kerrot niistä ääneen. Näistä ammentaa hurjasti vertaistukea ja sitä me naiset tarvitsemme! Jokaiselle sattuu kaikenmoisia kommelluksia, niitä vaan kelataan omassa päässä häpeillen, vaikka mitään syytä ei ole. Tärkeintä olisi osata nauraa niille ja toisaalta monelle osaakin jälkikäteen nauraa. Itse olen ainakin iän myötä huomannut, että se tapahtuman ja naurun välinen aika on lyhentynyt, ei tarvitse hävetä monta päivää vaan muutama tunti saattaa riittää 😉

    Minä olen myös kova murehtija ja jännittäjä, vaikkakin lähes koskaan sitä ei kadu, että lähti ja voitti itsensä, edes pienesti. Minä en oikein tunne koskaan ketään missään, yksin en halua tapahtumiin lähteä, kun en vaan osaa puikkelehtia sosiaalisesti vieraiden ihmisten keskellä. Usein onneksi tytär haluaa lähteä juttuihin mukaan ja meillä onkin hauskaa yhdessä. Toki silloin tutustuu uusiin ihmisiin vielä vähemmän, mutta se lähentää meitä aivan valtavasti. Poitsukin lähtee joskus mukaan ja sama juttu hänen kanssa, laatuaikaa. Olen tätä tapaamisjännitystä analysoinutkin ja kyllä se koulukiusaaminen ja ulkopuolelle eristäminen jätti niin syvät haavat, että ne kipuilee tavallaan edelleen, siksi usein teen valinnan, että enpähän jää yksin, kun en mene ollenkaan tai vien mukanani seuralaisen. Se tässä aikuisuudessa on hienoa, kun ei tarvitse tieten tahtoen itseään satuttaa. Mutta rohkaistun päivä päivältä 🙂

    Minä en olisi myöskään melomaan lähtenyt, jos saan olla rehellinen. En olisi varmaan nukkunut viikkoon ennen sitä. Mutta ihanaa, kun sinä ylität itsesi ja menet rohkeasti. Olet super, Tiia!

    • Miten sydämestä otti kommenttisi. 💗Kiitos niin paljon ja minä saan valtavasti vertaistukea sinulta/teiltä kiitos siitä.

      Ymmärrän hyvin ja joskus täällä pelottaa vähemmän ja joskus niin, että järki lähtee.

      Ihana tuo mahdollisuus ottaa lapsia mukaan ja lähentyä näin. Itseään saa suojella ja päättää mikä on just hyvä, ei pakkoja. Rohkeuden voi antaa kasvaa omin askelin.

      Melominen oli ihanaa, mutta läskipyörällä kaaduin ja kaikki paikat auki. Hih ehkä vähän pitää himmata tätä seikkailunhalua.

      Ihanaa päivää Saron ja kiitos vielä kerran 💗

  • Jännittäminen ylipäänsä ja just tuo veskin löytymisen jännittäminen on niin tuttua! Muistan niin monia horror-kokemuksia, kun on ollut elämää suurempi veskihätä, eikä MITÄÄN pelastavaa paikkaa. Ja muutenkin olen aina se, joka käy vessassa viisi kertaa ja muut ei kertaakaan 😀

    Jännittäminen on evoluution saatossa ehkä ollut se hengissäpitävä keino – kun vähän jänskättää, niin ei syöksy uusiin juttuihin kuin heikkopäinen, vaan on vähän varuillaan jo valmiiksi, jos vaikka sapelihammastiikeri syöksyy jostain pusikosta. Eli meissä on kuule potentiaalia elämässä selviytymiseen! 😉

    • Sinä vessoissa käynnin sielunsisko. Aina mietin miten muut selviää niin vähillä vessakäynneillä.

      Olet niin oikeassa, taas se luolamies/nainen ilmiöhän se.

      Ihanaa päivää Tuula😘

  • Ennen lähdin aina mukaan joka paikkaan vaikka jännitti mutta nykyään koen että se vie niin paljon energiaa ett en mene enää jännittämään. , ehkä sitte eläkkeellä tulee taas mentyä kun on aikaa palautua ja ei haittaa vaikka yöunet meni kun ei tarvi ajatella seuraavia työpäiviä …..Tosi hauskaa melontaa sulle ja kivaa päivää !!

    • Kuulostaa niin tutulta ja välillä pakko miettiä onko jokin asia kaiken jännittämisen arvoista. Jännittää jo sekin aina, jos on jotain jännittävää tulossa, saako nukuttua ja sitten ei saa ja loppu onkin taas sitä itseään.

      Ihanaa päivää Ulrika 💗

  • Niin tuttua. Jännitän ihan k a i k k i a ennaltamäärättynä ajankohtana tapahtuvia, mun normaalista elämästä poikkeavia tapahtumia ja esiintymisiä. Ja koska en pysty työperäisistä jutuista kieltäytymään, vaikka jännittäisin itseni kuoliaaksi (lähellä on ollut :)), olen alkanut säästää itseäni sanomalla entistä useammin "kiitos, mutta en vaan pysty" silloin, kun mua pyydetään mukaan johonkin sellaiseen vapaa-ajalla tapahtuvaa juttuun, jota tiedän alkavani jännittämään siitä hetkestä lähtien, kun ajankohta on tiedossa. Olkoot siihen vaikka kuukausia aikaa.
    Viimeisin tällainen tapahtui justiin viime viikolla, kun meidän golfseuran pj. soitti ja pyysi mua juontamaan seuran 30-vuotisjuhlagaalaa. Vaikka kaikki osallistujat gaalassa tulee olemaan enemmän tai vähemmän tuttuja, ja vaikka toisaalta olisin halunnut ottaa vastaan mulle tarjotun kunniatehtävän, kerroin olevani kovin otettu, että mua kysytään, mutta siitä huolimatta kieltäydyin kohteliaasti ja olin jälkikäteen siitä ihan hitsin helpottunut.

    Kanoottiin mua ei sais millään, koska olisin ihan varma, että se kaatuu, mun jalat jää kiinni sinne kanootin sisälle ja hukun pää alaspäin :). Että isosti rispektiä sulle, kun uskaltaudut moisiin seikkailuihin mukaan. Ja niinkuin on ollut aiemminkin puhetta, niin ihan varmasti muitakin osallistujia jännittää, joten et oo yksin <3

    • Niin tuttua Annukka. Varmastu kun opettelee sanomaan "ei" mikä vaatii jo rohkeutta ja jännittää jo sekin, niin se vapauttaa energiaa. Tuon ei sanan sanominenkin on niin vaikeaa.
      Tuo juhlavuotisgaala, Upeaa ja hienoa, että pyydettiin, mutta jos vielä hienompaa, että uskalsit sanoa ei. Se ei sanomisen jälkeinen helpotuksen tunne on niin vapauttava.

      Kanootti oli ihana, mutta läskipyöräily, kaaduin ja kunnon ruhjeilla, voi elämän kevät. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, ei murtuneita luita. Olet oikeassa muitakin jännitti, vaikka läskipyöräilyssä olin kaikin puolin joukon surkein.

      Ihanaa päivää Annukka💗

  • Täällä toinen jännittäjä ja murehtija. Lapsena en pitänyt esiintymisestä lainkaan. Opiskeluaikoina jotenkin sain positiivisen kokemuksen ja esiintyminenkin oli ihan siedettävää. Mutta, nykyään esiintyminen on jotain aivan hirveää. Viikonloppunakin jännitin niin kovasti, kun piti vaan lausua mukavat tervetuliaissanat tutuille ihmisille. Jalat tutisten siitä sitten jotenkin selvittiin. Jotenkin ihan tyhmää jännittämistä!
    Mutta, jokainen meistä varmasti jännittää, toinen ei vaan anna jännittämiselle valtaa tai osaa peittää jännittämisensä!
    Mukavaa retkeä sinulle! <3

    • Niin totta, varmasti kaikkein monella tavalla kokeneinkin jännittää. Esiityminen yleisölle on ihan kauheaa, ymmärrän niin hyvin. Meni kuitenkin varmasti hyvin, mikä onkin se oudoin, että silti jännittää etukäteen, eikä voi sille mitään.

      Ihanaa viikonloppua Kaisa <3

  • Ikuisena jännittäjänä samaistun oikein hyvin tunteisiisi.
    Olen kyllä kehittänyt itseäni viimevuosina hieman parempaan suuntaan, muta töitä se vaatii itseltään!
    Kunpa aina osaisi suhtautua kaikkeen tulevaan positiivisesti ja meditoida mielensä selaiseen tilaan, että kaikki sujuu hyvin!!!
    Kun sen moodin saa päälle, kaikki sujuu hyvin!
    Jos pelkää ja jännittää, joku yleensä menee pieleen….

    Joten melonta sujuu mallikkaasti, olet kaunis ja vessahätä tulee vasta siellä taukopaikalla kun näet vessan. Ihmiset ovat ihan huippuja ja saat upeita uusia kokemuksia! <3
    Ja jos joskus joku pikku kömmähdys sattuu, naura sille makeat naurut!

    P.S. Aivan ihana kuva teistä leideistä yhdessä!! <3

    • Hihi hyvin todettu, jos pelkää ja jännittää, niin jokin menee pieleen ja niinhän sillä retkellä jokin menikin sitten pieleen ja kunnolla. 😉

      Mutta kunpa voisikin meditoita itsensä aina hyvään vireeseen, tilaan jossa ei jännitä.

      Se onkin kömmähdyksissä kuitenkin parasta, että aina voi jälkikäteen nauraa itselleen ja se onkin se paras nauru.

      Ihanaa viikonloppua Susanna ja kiitos kovasti <3

  • Tiia, olet rohkea kun uskallat kertoa, että jännität. Se vasta rohkeutta onkin! Olen myös huomannut, että sellaiset ihmiset, jotka itse jännittävät ja hötkyilevät eri tilanteita, ymmärtävät usein parhaiten muitakin. Kun itse mokaa tai menee jostain sosiaalisesta tilanteesta solmuun, osuvin tuki tulee yleensä ihmiseltä, jolle nämä tuntemukset ovat omakohtaisesti tuttuja.

    • Niin totta tuo, että osuvin tuki tulee sellaisilta, joilla on empatian tajua ja ovat mokailleet itsekin.

      Kiitos niin paljon sinulle kauniista sanoista ja pelkurille nuo rohkeuden sanat ovat aivan hunajaa. Kiitos paljon. <3 Ihanaa viikonloppua sinulle. <3

  • Voi Tiia, en ole tosi pitkään aikaan vieraillut blogissasi ja täällähän oli vaikka mitä. Aloitetaan kuvista, jotka ovat upeita. Ja niitähän riittää. Ei haittaa, koska ovat eri asioista, eivätkä yhdestä ja samasta vain tuhannesta eri kulmasta. Aiheesi ovat koko elämänkirjo ja ne vaikeimmat & noloimmatkin asiat. Loistavaa sekin! Humoristinen tyylisi kirjoittaa on niin mukavaa luettavaa. Niin kuin nyt tämänkin päiväinen aiheesi. Olin ensiksi kirjoittamassa, etten jännitä asioita etukäteen, mutta eipä se taida niin mennäkään, jos ihan rehellisiä ollaan. Kyllä on huonoja öitä nukuttu ja yritetty keksiä syitä, miksi ei tarvitsisi johonkin mennä. Huomaan myös, että jännitykseni esiintyy myös kiukkuisuutena. Olen kiukkuinen kuin ampiainen ennen jotakin juttua, jota jännitän. Tulipas tästä sekalainen sepustus. Tärkeimpänä kuitenkin – kiitos Tiia blogistasi.

    • Tiina ihana voi kiitos niin paljon. <3

      Totta muuten tuo kiukkuisuus tai täällä tarve vetäytyä omaan luolaan, jos jännittää, sitten kiukuttaa jos tulee paljon häiriötekijöitä. Kai se on jotain meditaatiota se luolaan meneminenkin ja juuri jännityksen purkua se kiukkuaminen.

      Ei tullut yhtään sekalaineen vaan ihana.
      Kiitos sinulle ihanasta kommentista ja mukavaa viikonloppua Tiina <3

  • Olet sinä vaan sittenkin rohkea nainen, uskallat aina heittäytyä vaikka mihin:)♥ Jännittäminen voi kyllä olla melkoisen ikävääkin, ainakin silloin jos se oikein häiritsee elämää. Minusta tuo jännitys on saanut ihan uuden muodon lasten kasvun myötä, en olisi edes osannut arvata kuinka montaa asiaa sitä äiti ihminen voikaan jännittää kun kasvavat:) Viimeksi jännitin kuinka tytär pärjää kun lähti ulkomaille reissuun, hyvin pärjäsi:) Mukavaa päivää♥

    • Niin totta, vanhemmuus on kyllä maailman jännittävin seikkailu ja se lasten ilojen ja surujen kautta myöteläminen on hurjakin matka. Niin hyvin ymmärrän, että jännitit, sama täällä.

      Sydämellistä viikonloppua Päde <3

  • Kuulostaa niin kovin tutulta! Olen ihan samanlainen etukäteismurehtia ja mietin aina ennen uusia tilanteita mitä kaikkea voi tapahtua tai olla tapahtumatta.

  • Minä koitan olla murehtimatta etukäteen. Käytän tästä usein sellaista sanontaa, että jos murehtii etukäteen, saattaa murehtia turhaan 🙂 Mutta onpa kauniita kuvia ja toi meidän Lorkun tilaisuudesta napattu kuva saa kyllä vieläkin ilon kasvoille <3

    • Olet niin oikeassa ja kunpa asialle voisin jotain, mutta kai se on luonnekysymys. Eikö meillä ollutkin niin mieletön aamu ja se ilo ja hyvä fiilis oikein loistaa kuvasta.

      Ihanaa viikonloppua Maiju <3

  • Aina sitä tulee jostain stressattua. Minua stressaa sellaiset, että en tosiaan mahdu vaatteisiin. En olisi tämän päivän läskipyörä/melontatapahtuman vaatteisiin oikeasti mahtunut ja pylly olisi jäänyt kanoottiin kiinni. Tosin sekään ei olisi haitannut, jos olisi kamut olleet minun kanssa asialle nauramassa. Ihmiset ja ilo noissa tapahtumissa voittaa yleensä sen stressaamisen. Ai miten nauratti tuo sinun lirut vaatteilla, täällä tuulee kivasti tarina…pelasti illan. Oot kyllä ihana, tiedäthän sen?
    Kivaa tiistai-iltaa Tiiuli <3

    • Niin harmi, ettei ulkoiluvaatteita Lidl myy monessa eri koossa. Vaattet oli niin hyvät, että olisi mahtavaa, että kaikki löytäisivät sieltä asunsa ja sinulle olisi töihinkin just eikä melkein.

      Voi itku se liru juttukin, oikeasti olin ihan paineessa, mutta jälkikäteen se niin naurattaa.

      Ihana kiitos ja niin sinäkin, oot ihana. <3
      Muiskuja viikonloppuun Outi <3

  • Täällä yksi etukäteisjännittäjä. Etenkin aivan uudet tilanteet jännittävät, mutta en murehdi niitä aamuyön sudenhetkenä. Olen oppinut nyt kun on tullut lisää ikää hillitsemään tuota jännitystä. Se on nykyisin aivan eri tasolla kuin nuorempana. Ikä on tuonut rauhallisuutta. Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    • Ihanaa kuulla ja voi kunpa minäkin oppisin. <3 Mutta täällä sama jännittäjä päätön kana, kuten aina.

      Ihanaa viikonloppua Marja <3

  • No hei, olisinpa ehtinyt lukea tämän ennakkoon ja huikata, että täältä tulossa yksi tuttu naama! Eilinen aamupäivä oli todella ihana, voi kun kaikki tapahtumat järjestettäisiin luonnonhelmassa. Menit kuin ammattilainen sen kanootin kanssa! <3

    • Ihana Katja ja diplomaattinen, no hyvä jos melonta näytti edes sujuvan. Sepä, mutta oli hei kiva ylläri, että siellä olitkin sinä mukana.

      Ihanaa viikonloppua Katja <3

  • Tuonne olisin halunnut mukaan, näytti todella hienosti järjestetyltä kun somea katselin! Olen huomannut, että etukäteen murehtiminen vie kyllä aivan liikaa energiaa. Viime viikolla oli yhdellä reissulla ohjelmassa joogaa, arvaa olenko joogannut pariin vuoteen, jännitin ja meinasin perua vedoten väsymykseen. No mahduin kuiteskin jooga pantseihin ja olo oli mitä upein session jälkeen. Nykyään vähän murehdin miten taapero kanssa menee vaikkapa jossakin uudessa tilanteessa, huomenna ollaan menossa lasten blogipäivään, eka kerta toukokuun jälkeen kun ollaan rattailla liikenteessä ja tyyppi ilman vaippaa, huh jännää!

    • Oli kyllä täydelliesti järkätty tapahtuma. <3

      Hyvä ettet perunut tuota joogaa ja yleensä minäkin sanon sitten jännittäviin juttuihin kyllä, koska aina on kivaa ja on ylpeä itsestään, kun suoriutuu. Noh kaatumisesta on mahdoton olla ylpeä, mutta minkäs teet.

      Toivottavati teidän lasten blogipäivä meni ihanasti.

      Mukavaa viikonloppua Heli <3

  • Kyllähän uudet jutut ainakin välillä jännittävät, vaikka en ole varsinaista jännittäjätyyppiä. Tunnistan siis tunteita.

    Minulla on vatsakatarrin lisäksi ärtyvän suolen oireyhtymä, enkä voisi missään tapauksessa juoda aamukahvia ennen melontaa 😀 😀 Tuollaisee aamuun sopii puuro, vesi ja kofeiinitabletti. Sillä pärjää hyvin 🙂 Ystäväni kärsii samasta vaivasta. Et ole siis ainoa, joka joutuu miettimään syömisiään tai juomisiaan. Mutta jos tilanne on jollain lailla hallinnassa, niin menemättä ei kannata jättää. Ihmiset kyllä ymmärtävät varsin hyvin tarpeen päästä vessaan hyvin pian. Välillä se voi johtaa hyvinkin unohtumattomaan kokemukseen, kuten minulla käyntiin Romanian presidentin Caucescun vessassa 😀 😀

    Vaatekokojen suhteen olen lopettanut jännittämisen. Millä tahansa palveluntarjoajalla on aina saatavilla miestenkokoja. Aivan varmasti mahtuu.

    Toivottavasti sinulla on ollut kiva melonta ja fatbike-reissu!

    • Mainiot reseptit jännittäviin aamuihin ja puuro on todella hyvä. Kahviin olen niin koukussa, että olen juurikin keksinyt nyt tuon kofeiinitabun tälläisiin aamuihin. 🙂 Täällä todettu tuo ärtyvän suolen oireyhtymä myöskin kolmekymppisenä, mutta on nyt parempana.

      Niinpä eli vessahätäkin voi viedä uskomattomiin paikkoihin. 😉

      Oot paras, niin totta, olihan tuollakin tosiaan tarjolla miesten koot, josko sieltä s-koko olisi mahtunut, noh mahtui minulle juuri ne naisten L-koon vaatteet. 🙂

      Oli kivaa, paitsi se läskipyöräilyn kaatuminen oli aikamoinen episodi.

      Mukavaa viikonloppua Rva Kepponen <3

  • Ihanat ja rennot kuvat koiruudesta ja Sinusta ja tuo iloinen "tubecon"yhteispotretti oli tosi hieno niin kuin tämä kirjoituskin jännittämisestä. Täällä on myös yksi ihan tolkuton etukäteisjännittäjä, tilanne ei tarvi olla mitenkään ihmeellinen, kaikki juhlat jne. Sitä ei ehkä huomaa aina päälle, mutta olen ihan onneton ja yöunet huonot jos extraa tiedossa. Sinä olet kampittanut hienosti jännityksesi esiintymällä näin paljon julkisesti. Ihailuni.

    • Kiitos niin paljon Irja ja ihan sama juttu. Ehkei täälläkään näy päälle, mutta sisällä kiehuu.

      Ihanaa viikonloppua sinulle Irja <3

  • Ihana kirjoitus vaikka jännittäminen ei niin ihanaa olekaan.. Minäkin jännitän uusia asioita ja olen introvertti, en jaksa olla suuressa porukassa liian kauan, jossain vaiheessa kaipaan omaa aikaa ja hiljaista olemista.
    Jos yöllä herään niin ajatuksiin tulee heti joku vähemmän mukava asia ja muuten jännittävä, tytär lähti Etelä-Afrikkaan eilen ja nyt huolehdin hänestä siellä kaukana..
    Mukavaa loppuviikkoa! Jännitetään yhdessä! <3

    • Kuulostaa niin tutulta. mutta oi että nyt on jännitettävää, koska tyttäresi on niin kaukana reissussa. Kaikki menee varmasti aivan hyvin, mutta eihän tuo lausahdus murehtivaa äitiä auta. Zemppiä. <3

      Ihanaa viikonloppua Marre ja jännitetään yhdessä. <3

  • Ai kauheaa! Aloin lukea tämän päivän postaustasi, jossa viittasit tähän postaukseen. Piti tulla tämä ensin lukemaan, koska en ole aiemmin ehtinyt lukea. Ei saisi nauraa, mutta tuo on kuin minun elämästäni, paitsi, etten onneksi menetä yöuniani. Murehdin ja märehdin kuitenkin päiväkausia, miksi piti mennä lupautumaan ja kotona olisi kivempaa jne jne jne. Lisäbonuksen hommaan toisi juurikin tuollaiset urheilujutut. Viime syksynä töissä olisi ollut tykytoimintana melontaa. Sanoin, etten osallistu, koska pelotti, etten mahdu kajakkiin tai mikä lie kanootti se on, tai jos mahdun, kuinka pääsen sieltä ylös. Sitä paitsi niskahartiaseuduille kohdistuva äkillinen liikunta aiheuttaa minulle oikeasti migreenin, kun kuona-aineet lähtevät liikkeelle. Ei se pyöräilyjuttukaan välttämättä olisi minulle sopiva. Pelkäisin myös hidastelevani, ja jos vielä olisi jotkin asut puettava päälle, niin oikeasti, mitä jos ei mahdu päälle jne jne.

    Sitä paitsi tuo pissalirujuttu sattuisi minullekin. Jos vain joudun jonnekin pusikkoon liruttelemaan, pelkään aina eniten sitä, että kastelen vaatteeni. Aivan kamalaa, että sinulle tuo sattui, mutta onneksi kesä kuivatteli mekkosi nopeasti. Huh huh. Ei ole helppoa olla keski-ikäinen nainen!

    Ihanaa viikon jatkoa <3

    • Hihi luin tätä sinun tekstiä samaistuen ja hymyssä suin. Niin tuttua juuri kaikki nämä tunteet ja pelot. Kyllä muuten siitä melonnastakin tuli iso vesirakkula käteen ja rakkulaan iski vielä mätäpaise, en oikeasti kestä! Kajakista pääsee kyllä helposti ylös ja tuolla meidät työnnettiin veteen ja myös vedettiin rantaan, niin pystyi ihan kuivalla maalla lähtemään niin matkaan, kuin nousemaan ylös.

      Sanotaanko, että melonta oli mahtavaa ja läskipyöräily ilman kaatumista ihan yes.

      Ihanaa viikonloppua ja samaa mieltä, keski-ikäisyys on välillä vähän hanurista, hih.

  • Kiitos! Olen alkumetreillä oman blogin pitämisessä. Aivan samoja tuntemuksia minullakin olisi. Lähinnä arveluttaa, uskaltaako avautua just näistä aroista aiheista. Ettei tuntuisi valitukselle. Itsekin kärsin vaikeasta sosiaalisesta fobiasta. Sekä paniikkihäiriöstä ja ahdistuisuushäiriöstä. Tämän keitoksen lopputuloksena ei liikkumatilani ja sosiaalinen verkostoni ole kovin suuri. Kun ei juuri minnekään uskalla ja tietynlainen jännitys vaivaa koko ajan…Mutta: Elämä on silti ihanaa. Mahtavaa olla äiti, avovaimo, tytär, sisko, ystävä, kaveri jne. Tsemppiä <3

Vastaa käyttäjälle Kirsti Kaija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud