Kuukauden kosmetiikkasuosikit elokuu 2018

Kuukauden kosmetiikkasuosikit elokuu 2018
On taas aika listata kosmetiikkasuosikit, jotka ovat saaneet sydämen sykkyrälle elokuussa. Vaikka Silicea Beauty Shots ei olekaan huulipunan tai ihovoiteen kaltainen kosmetiikkatuote, niin se miten tänä kesänä on tapahtunut hiuksilleni ihmeitä, kuuluu ehdottomasti Silicea Beauty Shotsin ansioihin. 

Silicea Beauty Shots sisältää biotiinia edistämään hiusten kasvua ja seleeniä edistämään kynsien pysymistä  normaaleina, piihappogeeliä, jonka säännöllinen nauttiminen taas vahvistaa hiuksia, kynsiä ja sidekudoksia. 

Piin puutoksen oireita: hauraat kynnet ja hiukset, väsyneen näköinen iho, heikko sidekudos, selluliitti, suonikohjut, haavojen ja vammojen hidas parantuminen sekä nivelsiteiden toistuvat revähdykset ja venähdykset.
Omalla kohdalla olen huomannut nimenomaan muutoksia hiuksissa. On tullut valtavasti uusia hiuksia ja hiukset ovat kasvaneet pituutta kesän aikana äkkiseltään sanottuna todella paljon. Voisikin sanoa, että hiukset ovat vielä entisestään paksuuntuneet ja pituutta on tullut runsaasti lisää. 

Hiukseni eivät yleensä ikinä ole olleet näin pitkät, sillä hiusten latvat ovat aina haurastuneet kasvaessaan pituutta niin paljon, että hiukset on ollut aina aivan pakko pätkäistä. Nyt onkin asiat olleet aivan toisin, sillä hiukset ovat saaneet kasvaa pituutta,  ovat hyväkuntoiset. Olen kesän aikana käyttänyt vielä aika paljon hiusrautaa ja silti hiukset ovat tällä hetkellä hyvässä kunnossa. 

Yksi toinen asia missä kesän aikana olen huomannut eroa, ei ole ollut öisin levottomia jalkoja. Voisiko olla, että Silicea auttaa myös niihin? Iho on voinut myös hyvin ja kynnet taasen täällä on mitä on, koska käytän niitä työkaluina. 

Yksi paketti sisältää kuukauden annospussit ja paketin hinta on 23e. Nautitaan vaikka sellaisenaan suoraan annospussista tai voidaan sekoittaa mehuun, smoothieen tai veteen. Maku on muuten herkullinen aprikoosi, sillä sisältää aprikoosisosetta.

Säilöntäaineeton, sopii vegaaneille, gluteeniton ja laktoositon. 

Eli onpa mainio tapa nauttia hivenaineita ja saada iho, hiukset ja kynnet kukoistamaan, suosittelen kovasti. 

Saatavuus hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista, apteekeista ja tavarataloista. 

Lisää infoa löydät täältä Silicea. 
Sitten tämä Maybelline Lemonade Graze-luomiväripaletti, jota odotin kuin kuuta nousevaa saapuvaksi Suomen markkinoille. Kyllä olen stalkannut Maybellinen Instatiliä, pysyäkseni mukana uusissa tuulissa. 

Varmaan jokin iän mukanaan tuoma rohkeus, mutta olen enemmän ja enemmän fanina kaikkeen glitteriin ja erilaisiin rohkeisiin väreihin. Ihanaa, että aikuisetkin voivat tänä päivänä koristautua ja mahtavaa, että markkinoilla on nykyään valtavasti eri värisävyjä meikeissä, joilla voi leikitellä. 

Omat lempisävyt paletista ovat täydellistä kimallusta luomimeikkiin antava ”Mainsqueeze”  ja täydellinen hehkuva pronssi ”Sugarcoated”. Loistavat pigmentit ja erityisesti juuri kaikki kimaltavat luomivärit paletissa ovat aivan huippuluokkaa.

Maybellinen meikithän ei paljoa kustanna ja löytyvät ihan Citymarketeista ja Prismoista. Tämä paletti saa aurinkoisen hyvälle tuulelle ja olisi muuten täydellinen pikkujoulu aikaankin.

The Balm luomivärin pohjustaja on erinomainen ja mikä tässä pohjustajassa eroaa monista muista, koostumus on silkkimäisen nestemäinen, eikä sellaista kovaa tökköä. On sujuvaa levittää luomille, niin ettei itse pohjustaja pakkaannu luomille kasaksi. Voi pojat, sillä aikuisen naisen luomivakoihin aika herkästikin pakkautuu moni meikkituote. 

Omaan makuun paras luomivärin pohjustaja löytyy Urban Decayltä, mutta The Balmin pohjustaja on kova haastaja, sillä koostumus on niin paljon helpompi levittää ja silkkinen, kuin silmänympärysvoide.

The Balm Put A Lid On It, löydät vaikkapa Eleveniltä. Niin ja se tärkein, luomiväri todellakin pysyy sen koko pitkän päivän luomilla kyseistä pohjustajaa luomivärin alle käyttämällä. 
Estee Lauderin uudet Pure Color Love Liquid Lip huulikiillot, mattana, kimaltevana ja kiiltävänä ovat fantastisia. Oma suosikki on tuo pinkki ”dollep up” sävy, jolla saa herkullisen pinkit, mutta ei kuitenkaan Barbiemaiset, vaan tyylikkäät huulet. 

Kiilto ei leviä hampaisiin tai huulten yli, vaan jämähtää heti paikalle, mutta ei tunnu huulilla tahmealta tai tämäkältä, vaan höyhenen kevyeltä, kuin kiiltoa ei olisikaan. Pysyvyys on hyvä ja pigmentti runsas. En ole elokuussa muuta käyttänytkään, kun sain tuon pinkin unelman hyppysiini. 

Toinen suosikki on tuo yllättävä lila eli sävy ”Star Storm”, sillä se antaa kaunista blingiä huulille, eikä huulet todellakaan näytä violetilta vaan säihkyvältä. Kiva lisä punan päällekin. Kolmas sävy on viininpunainen mattasävy, jota en ole vielä huulilla testannutkaan, vaan annan sen odottaa pikkujouluaikaa. Sävyjä kaikkiaan löytyy 24 erilaista. 

Lisäksi mukana kuvassa on Pure Color Love Magic Liptint Balm eli vaikka oma LipBalm onkin sininen, niin ei huulista sinisiä tule, vaan hyvin kevyellä pienellä sävyllä hoitaa huulia ja antaa hennon sävyn samalla. 
Olen rakastanut ylikaiken Glamglown Supermud Clearing Treatment naamiota, koska se aivan hetkessä poistaa iholta mustapäät ja ihon kummallisuudet. Nyt kuitenkin on ilmestynyt markkinoille uusi haastaja, joka toimii kiireisinä aamuinakin eli Glamglow Instamud. 

Instamud on uusi kiireisten aamujen pelastaja. Se on vaahtoava hoitonaamio, joka puhdistaa ihohuokosia sekä tasoittaa ihonväriä vain yhdessä minuutissa. Naamio sisältää bentoniittisavea sekä kaoliinisavea, jotka yhdessä hasselpähkinän kanssa silottavat ja puhdistavat ihohuokosia. Ihoa parantavat kasviperäiset ainesosat, kuten aloe vera, lakritsijuuri ja omena, rauhoittavat ihoa. Yhdessä nämä tekevät ihosta hehkuvan, elinvoimaisen ja energisen näköisen.

Rakastan vikkeliä tuotteita, jotka toimii ja antaa epäpuhtauksille kyytiä ja samalla vielä virkistää ja antaa iholle kirkkautta.

Pitäähän tuoksufanilla olla kuukauden suosikeissa tuoksukin ja se on Michael Korsin Wonderlust Eau Fresh. 

Eau de Toilette on uusi versio alkuperäisestä Michael Kors Wonderlust tuoksusta.

Tuoksu herättää aistit raikkaalla sitruunalla ja houkuttelevilla kukkaisaromeilla. Vaaleanpunainen greippi ja hedelmäinen sitrus välittyvät tuoksun läpi ja valkeiden pionien vehreät terälehdet sulattavat sydämen. Puinen juurituoksu pehmentää ja vahvistaa raikasta sitruksen tuoksua. 

LATVATUOKSU: Italialainen Bergamot, vaaleanpunainen greippi, Granny Smith omenat. 
SYDÄNTUOKSU: Jasmine, valkoinen pioni, kielo
JUURITUOKSU: Cashmere -puu, myski, santelipuu

Michael Kors Eau Fresh on kukkainen, lämpöinen, hyvin naisellinen tuoksu, josta tulee mieleen auringonlaskun peittämät kukkapellot. Rannetta tekee mieli tuoksutella vähän väliä, jotain huumaavan miellyttävää ja koukuttavaa tässä tuoksussa on. Sanoisinpa, että myös sensuellin lumoava tuoksu, uskon että moni pitäisi siitä, että tämä tuoksuu juuri oman rakkaan yllä. 

Tuoksupullo on korumaisen kaunis ja huurrelasi tekee tuoksusta erityisen ylellisen. 
Tälläisiä kosmetiikkasuosikkeja tällä kertaa. Innostiko joku aivan erityisesti tai löytyykö sinulta jokin näistä omista lemppareista?

Kaunista ja tuoksuvaa perjantai-iltaa kaikille. <3

*Postauksen kosmetiikka pr-näytteitä


25 thoughts on “Kuukauden kosmetiikkasuosikit elokuu 2018”

  • Mä tykkäsin ihan simona noista silicean aprikoosiannospusseista, ne oli niin käteviä vaan napata aamulla sellaisenaan tai just smoothiessä. Huomasin kans, et hiukset on kasvanut hyvin ja kynnet kans! 🙂 Kattelin kans tota Maybellinen palettia ja luulen,et täytyy sekin ehkä ostaa jossain kohtaa! 🙂

    Kivaa viikonloppua! <3

    • Ne on niin käteviä ja oikeasti kun ne auki repäisee, niin sieltä ei tursu kaikki ulos, vaan varovasti saa juuri sopivasti puristettua tuotteen ulos, aivan loistavia.

      Tuo Maybellinen paletti on must. <3

      Ihanaa viikonloppua Terhi <3

  • Olen ihastunut noihin pikanaamioihin, kaapista löytyy erilaisia vähän eri tarpeisiin ja fiiliksiin. Pidän siitä, että ihoa saa kirkastettua minuutissa kiireisinäkin aamuina.

    Korsin tuoksu kuulostaa ihastuttavalta, tätä täytyy päästä tuoksuttelemaan.

    Aurinkoista viikonloppua Tiia!

    • Sama, sillä 10-minuutin naamiot on sitten niihin hitaampiin juhlavalmisteluihin.

      Tuo Korsin tuoksu on huippu, kannattaa tuoksutella se alkuperäinenkin. Luulen, että tykkäät.

      Ihanaa viikonloppua Tuuli <3

  • Tuo The Balmin luomenpohjustaja pitää laittaa tilaukseen! Mun suosikki on myös ollut UD:n Primer Potion, se pitää luomivärit kuosissa, mutta on todellakin aika täpäkkää. Ei puhettakaan että sitä voisi laittaa alaluomelle.

    Kiitos vinkistä! 🙂

    • UD:n on ihan paras, mutta se on tymäkkää ja joskus sitä pakkautuu luomivakoihin. Siksi se on nyt kiikun kaakun, onko tämä The Balmin parempi, ehkä UD pitää hieman vielä paremmin luomivärin luomilla, mutta tämän koostumus asettaa luomivärin luomille todella nätisti. Molemmat loistavia.

      Ole hyvä ja kiitos niin paljon, ihanaa viikkistä <3

  • Hiuksesi näyttävät todellakin kasvaneen huimaa tahtia, näin blogisi seuraajan näkökulmasta, sekä ovat hyvin paksut. Sinulla on todella kauniit hiukset! Samoin nuo vahvan väriset meikit, esim. luomivärit, pukevat sinua hyvin, sillä oma silmienvärisi on mielestäni kauniin tummansininen. Kaunista syksyn jatkoa sinulle, Tiia =)
    Toivottelee Sari Pohjanmaalta

    • Oi Sari kiitos ihan mielettömän paljon kauniista sanoista. Omaan kyllä paksut, karheat ja pörheät hiukset, mutta koskaan en ole saanut kasvatettua hiuksia näinkään pitkiksi, koska latvat aina haaroittuu. Että olen kyllä älyttömän tyytyväinen tähän koko kesän silicea kokeiluun.

      Oi kiitos niin paljon, usein en uskalla kokeilla vahvoja meikkejä itse, mutta ammattilainen saa niin uusia puolia kyllä irti eli Meikkipäiden Riialle peukut. <3

      Ihanaa viikonloppua Sari <3

  • Tiedätkö mietin juuri pari päivää sitten kuviasi katsellessa, että ompa sinulla pitkät hiukset. Nyt löytyi selityskin sille enkä tosiaankaan vain kuvitellut tätä. Paljon upeita tuotteita jälleen esittelyssä. Muksaa viikonloppua Sinulle, Tiia ♥

    • Eikö uskomatonta, ennen on ollut aina pakko pätkäistä polkat. Nyt ajattelin, että kasvatan vielä vähän lisääkin.

      Kiitos niin paljon Krisse ja ihanaa viikkistä <3

  • Maybellinen luomiväripaletti himottaisi kovasti… ehkä "joudun" ostamaan sen jossain vaiheessa.

    Jostakin Insta-storiesista olin näkevinäni, että sun hiukset ovat kasvaneet kovasti pituutta ja tuuheutta. Nyt sitten hiussalaisuus paljastui:)

    Ihanaa viikonloppua <3

    • Maybellinen paletti on kyllä must, aivan poikkeukselliset sävyt. <3

      Hih nyt sitten hiusslaisuus paljastui, tässä on ollut koko kesän pituinen testijakso takana ja olen todella tyytyväinen.

      Ihanaa viikkistä Sari <3

  • Lemppari löytyi heti ja sinun hiuksesi toimii todistusaineistona. Olisi kokeilemisen väärti tuo Silicea beaty shots. Itse olen varmaankin jo yli kaksi vuosikymmentä syönyt C-piimaxkalkkia ravintolisänä. Leppoisaa viikonloppua sinulle.

    • Kiitos niin paljon Marja ja olen kyllä niin tyytyväinen tähän testijaksoon ja miten uuttakin hiusta pukkaa tällä hetkellä.

      Iloa viikonloppuun Marja <3

  • Vau! Sulla onkin upeet hiukset!! Mun täytyyki kokeilla,tota silicaa koska mulla on hiukset ohuet ja myös latvasta "lahoaa" herkästi ja eivät kasva pituutta!!

    • Juuri sama ollut, vaikka onkin paksut ja karheat hiukset, tuo latvojen hajoaminen on ollut ongelma. Mutta nytpä on toisin, eli selvästi vahvistanut hiuksia.

      Ihanaa viikoloppua Happy Hippo <3

  • Ihanat suosikit tässäkin kuussa. Naamiofanina tuo glamglow kuulostaa just sellaiselta, jonka voisi rankan työviikon jälkeen iskeä väsyneeseen nassuun ja puf…glamglow!
    Ihanaa viikkistä muru <3

    • Puf sano muuta Glamglow <3 On kyllä omaan makuun ihan lemppari naamiot ja oikesti miten mustapäätkin saa huutia.

      Ihanaa viikkistä ystäväin. <3

  • Mulla edelleen ykkösasemaa Glamglown naamioista pitää se alkuperäinen musta, ei vaan ole sen voittanutta. 🙂 Korsin uusi tuoksu on kyllä ihastuttava. 🙂

    • Se on kyllä hyvä, oon sitäkin testannut. Tykkään vaan niin, miten hih mustapäät lähtee näillä kahdella nenusta.

      Kors on ihana ja pullo on huippukaunis.

      Ihanaa sunnuntaita Jonna <3

  • I always spent my half an hour to read this weblog's posts everyday
    along with a cup of coffee.

Vastaa käyttäjälle Noora Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud