Oi ihana heinäkuu

Oi ihana heinäkuu
Mikä mieletön heinäkuu ja miten säät hemmottelivatkaan. Onneksi ehdimme terassin öljytä juuri ennen pahimpia helteitä ja pääsimme nauttimaan terassielämästä. Oikein muuta ei heinäkuun kuumuudessa jaksanutkaan, kuin loikoilla.
Samukin aiheutti hurjaa stressiä, vaikka meidän ihmistenhän vika koko hommeli oli, että Samu pääsi karkaamaan. Siinä oli sydämen tykytyksiä kerrakseen, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.
Punaviinimarjasato oli runsain ja myös mehukkain naismuistiin. Punaviinimarjat jostain syystä ovat myös säilyneet pensaissa hyvinä ja vieläkin olen niitä elokuun puolellakin mutustellut.
Sipoon mökillä  kävin piipahtamassa ja Kirkkonummen mökille en tänä kesänä mennyt laisinkaan, mutta elokuussa on jo viikonloppu lyöty mökkiviikonloppua varten lukkoon.

Yksi kesän kohokohdista ehdottomasti oli Mamma Mia 2 leffan ensi-ilta. Mamma Mia leffat saavat lanteet keinumaan ja mielen iloiseksi.
Hiiligrillimies oli onnensa kukkuloilla, koska sai tänä kesänä grillailla sydämensä kyllyydestä, eikä kukaan narissut, että on kyllästynyt grilliruokaan, vaan päinvastoin.

Miehen kanssa jädeannoksista tuli joka iltainen rutiini, jonka päätimme poikkaista tällä viikolla. Jädehetki liittyi iltoihin, jolloin seurasimme 12 Monkeys-sarjaa ja kun sarja saatiin päätökseen, päätettiin myös lopettaa jädehetket. Mutta ensi kesänä liekitetään tämä traditio uudelleen käyntiin.
Kävimme Ateneumin Fantastico!-näyttelyssä ja pari leffaakin kävimme Mamma Mian lisäksi leffateatterissa katsomassa. 

Ulkona emme käyneet juurikaan syömässä, paitsi El Grecossa kreikkalaista, Road Housessa pizzaa ja Virgin Oilissa pastaa. 

Tämä heinäkuu oli sellainen, että tämän aika moni muistaa varmasti uskomattomana hellekesänä. Kuumuus vei toki voimiakin, eli oikein mitään ei jaksanut suorittaa, mikä oli todellakin hyvä asia. Silti tuntuu, että kesän aurinkoiset säät kantaa energiaa pitkälle talveen. Heinäkuu oli aurinkoinen ja kiireetön ja se oli heinäkuussa ihan parasta. 

Mikä sinusta on ollut tässä kesässä parasta tai heinäkuun kohokohta? 

Ihanaa päivää kaikille. <3


45 thoughts on “Oi ihana heinäkuu”

  • Valo tuo kyllä energiaa ja tuntuu aika haikealta, että nyt taas mennään kohti pimeää. Itselle valon puute on se pahin talvessa, ei kylmyys, eikä lumi.
    Ihania kesätunnelmia:)
    Itselle heinäkuu oli täysin poikkeuksellinen. Olimme koko kesän vain kotona ukkelin heinäkuun alussa tehdyn ison leikkauksen vuoksi. Ukkeli toipui kotosalla viilennetyssä talossa ja minä tein sekä sisätyöntekijän että ulkotyöntekijän hommat. Pihahommista en tykkää juuri ollenkaan, mutta näin tällä kertaa. Hellettä en kaipaa, mutta ensi kesänä saisi olla kunnolla valoa ja lämpöä.
    Kivaa loppuviikkoa Tiia<3

    • Ollut tiukka kesä teillä, toisella toipuessa ja toisella kuumassa pihaa laittaessa.
      Valo ja lämpö kuulostaa juuri täydelliseltä. Ihanaa viikonloppua Sari 💗

  • Upeita kuvia♥ Teillä on ollut ihana heinäkuu, vaikka jännitystäkin on välillä riittänyt..tosin loppu hyvin kaikki hyvin! Tänä kesänä on ihmiset varmasti saaneet grillata sielunsa kyllyydestä ja hyvä niin, viime kesä kun oli niin surkea etten muista otettiinko grilliä esiin ensinkään kun koko ajan vaan satoi. Tällaisia kesiä saisi olla useamminkin:) Minulla jää varmasti tästä heinäkuusta parhaiten mieleen se ihana lämpö ja auringonpaiste..Ah!:) Ihanaa päivää ja mukavaa viikonjatkoa♥

  • Sinulla on ollut hieno kesä. Kauniit kuvat puhuvat myös sen puolesta.
    Itse nostan tämän kesän parhaaksi anniksi perheyhteyden tiivistymisen entisestään.
    Tämä kesä on ollut meille surujen kesä.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

  • Ihana heinäkuu oli kyllä. Olin lomalla, näin ystäviä ja sukukaisia, nukuin pitkään ja katsoin sarjoja ja leffoja ja kpvin jopa uimassa. Ihanaa oli ❤️
    Kivaa loppuviikkoa Tiia!

  • Olen nauttinut tästä kesästä aivan älyttömästi, kiitos säiden ja sen turvallisuudentunteen, jonka loi kesän jälkeen jatkuva työ tutussa työpaikassa. Eilen kyllä kesän aikana kerätyt voimat ropisivat, kun näin uuden lukkarini. Toivottavasti saisin siihen tänään jonkin muutoksen, muutoin tästä vuodesta voi tulla tuskien taival 🙁

    Mukavaa alkavaa kouluviikkoa <3

    • Peukut pystyyn, että sait muutosta, ettei vaan ala ahdistamaan.

      Oikein ihanaa viikonloppua ja meillä koulut alkaakin vasta 14.8.

      💗

  • Tämä kesä on ollut upea! Tuntuu, että toukokuussa oli enemmän kesää kuin edellisten kolmen kesän aikana yhteensä. Ja heinäkuu oli lämpöfanille ihan taivas 🙂 Mulle kohokohtia olivat mökkeilyt ja maalla olemiset sekä pieni Helsingin reissu poikien kanssa.

    Suloista ja lämmintä loppuviikkoa ihana! ♥

    • Ihan mieletön kesä ja tänä kesänä kaikilla ollut tuuria säiden suhteen, ei tarvitse harmitella milloin lomansa on pitänyt.

      Ihanaa viikonloppua Tuula😘

  • Syksy ja pimeys lähestyvät, enkä tykkää siitä yhtään. Keväässä ja kesässä parasta on juuri valoisuus ja lämpö. Jälkimmäisestä on tänä vuonna saatu nauttia yllin kyllin 🙂
    Grillailimme heinäkuussa enemmän kuin ehkä ikinä koko kesän aikana 😀 Uitu on myös paljon ja vietetty lasten + lastenlasten kanssa ihanaa kesäelämää.
    Upeita nämä sinun kuvasi ♥ Ja näyttää & kuulostaa siltä, että tosi hieno heinäkuu on sinullakin ollut 🙂
    Kaunista, kesäistä loppuviikkoa sinulle ♥

    • Kuulostaa täydelliseltä. Totta on myös tuo, että näin upean kesän jälkeen kaikki pimeys ja harmaus tulee enemmän shokkina. Nautitaan viimeisistä upeista päivistä.
      Ihanaa viikonloppua Ansku💗

  • Oi ihana heinäkuu! Oma heinäkuun kohokohta oli tietysti hartaasti odotettu Japanin-matka, siellä olikin sitten vielä kuumempaa kuin täällä. Hyvin kuitenkin jaksettiin.

    Hämmästelin, kun kotipihan kirsikkapuissa oli kotiin tultuamme vielä marjoja -ja taitaa olla edelleenkin. Alaoksat on tietysti poiimittu tyhjiksi, mutta linnut eivät tänä vuonna ole pahemmin syöneet meheviä, makeita kirsikoita. Parina iltana olen kovasti kurkottelemalla vielä saanut poimittua aamupuuron suraksi kourallisen kirsikoita.

    • Teidän Japanin matka oli mieletön. Samaa ihmettelin, miten linnut eivät ole syöneet marjoja ja miten marjoista on nyt saanut nautittua, niin erityisen makeita olleet.

      Ihanaa viikonloppua Lumo💗

  • Parasta on ollut se, että on vihdoin ollut oikea kesä! Vähän alkoi tuntua epätoivoiselta, kun muutama viime kesä on ollut niin kylmä ja sateinen, mutta onneksi nyt taas sai nauttia lämmöstä 🙂

  • Parasta on ollut koko aika toukokuun puolivälistä asti. Tää on ollut kesä, jota en varmaan koskaan unohda. Se kesä, kun aurinko paistoi aina kuten vanhana höperönä muistelee omasta lapsuudesta. <3

  • Oli upea heinäkuu. Löysin itsestäni uuden piirteen – en ole siis ehkä vielä taantunut dementikko – tykkäsin helteestä. Vaikka olen aina ollut syysihminen. Miltei värimerellistä elämää. Kesällä oli monta ihanaa juttua: saunaillat ystävien kanssa, ulkotyöt ja etenkin metsäretket ja lukeminen. Kivaa torstaita sinulle!

    • Hienosti todettu, välimerelliseltä todellakin tämä kesä on tuntunut ja samalla vastaava elämän meno.

      Ihanaa viikonloppua sinulle Marja 💗

  • Heinäkuu oli kyllä niin mukava, niin kuin koko kesäkin. Tuntuu että kesä on ollut pidempi kuin aiemmin, kun ei ole tarvinnut seurata säätiedotuksia ja odotella lämpimiä päiviä jolloin voi harrastaa kesälajeja. 🙂 Ja, vaikuttaa siltä että saamme nauttia lämmöstä jatkossakin. Nautitaan! <3

  • Heinäkuu oli kyllä helteisempi kuin ikinä, lämpö jäi päällimmäisenä mieleen ♥ Paljon on siellä mahtunut kuukauteen, sekä kulttuuria että kesäisiä hemmotteluhetkiä, sama täällä ♥
    Lämmintä viikonloppua!

  • Siis vitsi kuinka ihanat kuvat taas Tiia <3 Ihanan kuuloinen heinäkuu ja kyllä tuo terassi on upea! Ihan kauhea ikävä jo ehtinyt iskeä, nähdään<3

  • Heinäkuu oli ihan parhautta. Aloitin loma silloin ja nyt maanantaina palaan taas töihin muutamaksi kunnes taas mennään 🙂 Ihanan kesäisiä kuvia.
    Mukavaa ja helteistä elokuun viikonloppua Tiia <3

  • Tosi kivasti toteutettu postaus! 🙂 Tykkään kyllä lämmöstä, mutta töissä oli tosi tukalat oltavat, etenkin jos sattui olemaan kuskina sellaisella laitteella, johon aurinko paistaa suoraan :/ Mun kesä on tosiaan mennyt aikalailla töiden merkeissä, mutta oon mä kolmilla festareillakin ehtinyt käymään. Mun kesän kohokohta on ollut ehdottomasti se, että oon päässyt tutustumaan niin moneen uuteen ihmiseen ja saanut jopa uusia ystäviä ♥ Ja musta tuntuu, että ensi viikolla koittava risteily tulee kans olemaan yks mun kesän kohokohdista 🙂 Kivaa viikonloppua! ♥

    • Ihanaa kuulla, uudet ystävät on parhautta ja kiva kuulla noista festareistakin. 🙂 Oikein mieletöntä ja upeaa risteilyä Sofia ja kiitos <3

  • Oi, tämä kesä on ollut paras pitkiin aikoihin ja heinäkuu, niin suloinen:)
    Varmasti se lomailu vaikuttaa tähän arviointiin, mutta kuitenkin, kesä on ihanaa aika. Kivat kuvat:)
    Elokuu on minusta aina sellainen: NYT SE KESÄ ON LOPPU! Työt alkoi ja väsymys vielä helleöistä painaa:)

  • Ihana oli kesä, tai siis on!! Sehän vielä jatkuu vaikka suomalaiset jotenkin alakavat fiilistellä syksyä heti kun kalenterissa lukee elokuu. Muu Eurooppa vasta päässyt loman makuun.
    Minä tykkään lämmöstä, vaikkakin jopa minulle tuli muutamana päivänä vähän iian kuuma, koska mitään tuulettimia täällä kotona ei ole. Mökillähän pystyi aina tarvittaessa pulahtamaan veteen…
    Blogeja en ole jaksanut oikein lukea ja omaakaa päivittää. Ehkä pikkuhiljaa aikaa ja raikasta ilmaa riittää niihinkin! 😀 Insta on ollut kyllä kovassa käytössä ja siellä jaksan seurata mitä porukka on puuhaillut kesän aikana.

    • Totta, koulut alkaa ja useat päättävät lomansa ja elokuussa voi jo aistia ja haistaa syksyn tuoksun. Mutta siltikin tämä elokuu on vielä aivan ihana kesäkuukausi.

      Insta on kivan nopeatahtinen ja näkee mitä muut puuhaa. Kiitos kovasti, että kommentoit, vaikka kiirettä pukkaa, ihanaa <3

      Aurinkoista elokuuta Marre <3

Vastaa käyttäjälle Kaisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud