Body Shop lempparini ja ihana arvonta!

Monesti olen kirjoitellut Body Shop tuotteista ja taivastellut niiden ihanuutta. Kertonut myös sen, että Body Shop on brändi, jolta huolisin ihan kaiken ja jonka kaikki tuotteet käytän aina viimeistä pisaraa myöten loppuun. 

Tällä kertaa halusin päästä paljastamaan kuitenkin oman lempisarjani Body Shop:lta ja järjestämään teille arvonnan tuon sarjan tiimoilta yhdessä Body Shopin kanssa. Ihan parasta vielä tässä arvonnassa on, jos oma lempisarjani ei ole juuri sinulle ykkönen, voi voittaja valita itselleen palkinnoksi oman lempisarjanjansa kolme tuotetta, jotka ovat kuorinta, suihkugeeli ja vartalovoi. 

Ensin kuitenkin fiilistellään hieman uutuuksia ja muutamaa muuta lempparia tässä samalla, sillä kuinka moni tietää, että Body Shopilla on sekä 100 ml Body Mistejä tai 30ml Eau de Toiletteja klassikkovartalohoitosarjoista. Aika ihana juttu on nimittäin täydellistää se oma lemppari kroppasarja vielä joko kevyemmällä vartalosuihkeella tai tuoksulla. Tuoksuja tosiaan löytyy vielä moneen makuun. 
Omia suosikkeja niin tuoksuista, kuin vartalosuihkeista on Pink Grape, Mansikka, Mango ja Satsuma. Kaikki omalla tavalla tuovat freesiä oloa ja energiaa aamuun ja päiviin. Joskus vain virkistän suihkun jälkeen suihkuttamalla vielä kroppaan vartalosuihketta ja joskus haluan todellakin tuoksua mansikalle, satsumalle tai mangolle koko pitkän päivän ja tällöin tartun Eau de Toiletteen. Eau de Toilettet on n. 20e luokkaa eli minusta erittäin kohtuu hintaisiakin vielä ja vartalosuihkeet 100ml pullo 16,90. 





Itsellenikin enemmän on kuitenkin tullut tutuiksi Body Shopin vartalotuotteet, mutta Body Shopilla on myös todella laaja kirjo erilaisia meikkejä. Uusia Colour Crush-huulipunia löytyykin jopa 17 erilaista eli näistä löytää jokainen taatusti itselleen oman lempisävynsä.

Intensiivisen sävyiset, hienostuneen ruusun tuoksuiset, kosteuttavat huulipunat levittyvät pehmeästi ja pysyvät huulilla pitkään. Hintaa punilla on 13,90.

Lisäksi tuo huulille kimallusta ja sitruunan tuoksua antava huulikiilto on varsin ihana ja kannattaa uskaltaa tarttua rohkeimpiinkin sävyihin. Shine Lip Liquid-kiillon keltainen sävy antaa niin kivaa blingiä ja toimii vaikka mattapunan päällä tuomassa kiiltoa ja säihkettä. Sitruunan tuoksu kiillossa on huumaava. 

Hinta 10,90 ja herkullisia sävyjä löytyy 8 erilaista. 
Paljastettakoon, että jos kuitenkin täytyy rakastamani Body Shopin valikoimista yksi lempituoksumaailma valita ja sellainen, johon palaan aina uudelleen ja uudelleen ja jota on tullut ostettua purkkitolkulla, niin se on Pink Grape-sarja. Pink Grape energisoi ja tuo hyvää mieltä, on ihanan kirpeä ja raikas sarja. Pink Grape-sarjaan kuuluu useampi tuote ja löytyypä myös, sekä Body Mist, että Eau de Toilette. Kun tuoksuu Pink Grapelta, maailmakin näyttää ja tuntuu iloisemmalta paikalta. 

Nyt kysymys kuuluukin, mikä on sinun lempisarja Body Shopilta näistä vartalonhoitotuotteista, onko se myöskin samainen Pink Grape-sarja vai onko se vaikka mansikka tai vanilja, ruusu tai vaikkapa kookos. Vastauksella on merkitystä, koska yksi teistä voittaa itselleen lempisarjan Body Butterin, Suihkugeelin ja vartalokuorinnan. 

Arvonnan säännöt ovat: ilmoita kommenttikenttään oma lempivartalosarja Body Shopilta. Anonyymeille yksi arpa, Bloggerin kautta kirjautuneilla kaksi arpaa ja Instagram seuraajille  vielä kolmas arpa. 

Mahtavaa on, jos laitat kommenttikenttään vielä nimimerkin tai halutessasi sähköpostiosoitteen, jotta saan sinut kiinni, jos satut voittamaan. 🙂 

Arvonta päättyy 16.9.2018

Tasapuolisesti kaikille onnea arvontaan ja tuoksuvaa keskiviikkoa. 

<3

*Postauksessa esiintyvä kosmetiikka pr-näytteitä, paitsi Pink Grape Body Mist ostettu itse.





115 thoughts on “Body Shop lempparini ja ihana arvonta!”

Vastaa käyttäjälle Anu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud