Kahvi joka kelpaisi prinsessoillekin

Kahvi joka kelpaisi prinsessoillekin
*Yhteistyössä Suomen sähkötuonti, De Longhi kahvikoneet saatu yhteistyönä
Tänä syksynä oma kahvirakkaus on päässyt aivan uudelle tasolle, sellaiselle tasolle, että nämä kahvit kelpaisi prinsessoillekin. Olen haaveillut omasta kahvikoneesta vuosia ja myös siitä hetkestä, että voisin jättää Ikeasta hankkimani maidonvaahdotinvispilän jo kaapin perukoille.
Yhteistyön kautta Suomen Sähkötuonnilta saamani De Longhi Dinamica 350.35W kahvikone on mainio epeli taikomaan parhaimmat lattet, mutta niin myös espressot, tuplaespressot, mustan kahvin, lungon ja tietenkin vaikka teetä varten kuuman veden. Mies esimerkiksi on tee-fani, niin vain yhtä nappia kahvikoneesta painamalla, mukiin tupsahtaa kuuma teevesi. On myös mahdollista ohjelmoida omaan makuun sopiva veden lämpötila, niin kahveihin, kuin teehen. 

Oma lattehetkeni taas syntyy siitä, että vaahdotan rasvattoman maidon kahvikoneen vasemmassa laidassa olevalla höyryttimellä, näitä on moni varmaan nähnyt kahviloissakin, miten maitovaahto syntyy kuumalla vesihöyryllä. Latteen tuleekin sitten vielä tuplaespresso ja nam, oma latteni on tehty nautittavaksi. Kahvin makua ja määrää voi säädellä omien mieltymysten mukaan. Voit mm. määrittää kahvin ja maidon suhteen sekä vahvuuden.
Kahvikonetta otettaessa käyttöön, tulee koneen mukana läpyskä, jolla voit mitata oman asuma-alueesi veden kovuuden. Meillä esimerkiksi Porvoossa on varsin pehmeä vesi. Asetuksiin saa helposti kirjattua ylös veden kovuuden. Asetuksiin voi myös laittaa muistiin juuri ne omat lempikahvit, joita tykkää nauttia ja juuri sen kokoisina, kuin haluaa kahvin nautittavan. 

Vesisäiliö on heti oikealla etualalla, eikä kahvikoneen päällä ja veden täyttö on maailman helpointa. Kahvisäiliö on taas laitteen päälliosassa ja kahvikoneeseen käy sekä jauhettu kahvi tai kahvipavut. 

Kahvikoneessa on automaattinen kalkinpoisto, mikä on aivan ehdoton hommeli, sillä kahvi alkaa maistua kitkerältä, kun kalkkia alkaa koneeseen kertymään. Vesisäiliöön kannattaa lisätä suodatin, jotta vesi ja näin myös kahvi maistuu raikkaammalta. Kahvikoneen mukana tuli yksi suodatin ja suodattimet maksaa alle 20e ja jotka on hyvä vaihtaa n. 2kk välein. 

Kahvipavut tulevat minulle pienpaahtimoilta suoraan Slurp.coffee yritykseltä yhteistyön muodossa ja voi pojat, kun kahvi maistuukin nykyään hyvälle. Se, että saa latteenkin mitä maukkaimman kahvin, joka on juuri vastapaahdetuista ja jauhetuista pavuista tehty, aijai ja nam mikä kombo De Longhi ja Slurp. 

Kahvikoneessa muuten erinomainen puoli on vielä automaattinen puhdistus, ei tulisi yhtään mitään, jos joutuisin puhdistamaan koneen itse. Kone puhdistaa itsensä käynnistäessä ja sulkiessa. Lisäksi kahvipavuista tullut jauhe ja ylimääräinen vesi on täydellisen helppo puhdistaa vain irrottamalla etuosassa alhaalla olevat osat. 

Ei voisi olla helpompaa kahvin teko. Toki voisi olla ihana olla sellainenkin kahvikone, joka taikoo myös macchiatot ja kannattaakin kurkkia Keyword:Love Jonnan blogista, että onko tämä minun De Longhi vai Jonnan De Longhi kahvikone sopivin juuri sinulle. 


Hyvään tottuu ja täällä jo mietin, mitä oli kahvielämä ennen kahvikonetta ja vielä tuoreista pavuista paahdettu kahvi. Jänniä on nämä kahvi asiat, sillä huomaan makunystyröitteni koko ajan kehittyvän kahvin suhteen. Aluksi maistui kaikki kaupan halvimmatkin kahvit ja vaaleapaahtoisena ja nykyään taas nautin mieluiten tummapaahtoista kahvia, joka on tehty erikoiskahveista.

Välillä tekee kuitenkin mieli laittaa isompi pannullinen kahvia keittymään ja erittäin kiireisinä aamuina olen jo edellisiltana ladannut kahvinkeittimen valmiiksi. Ihaninta kuitenkin on, että Slurpilta postilaatikkoon saapuneet kahvipavut, saan jauhettua kahvinkeittimeenkin tuoreina. Sillä keitetyn kahvinkin maku on vaan täysin toisenlainen, kun kahvi on keitetty juuri jauhetuista ja vielä pienpaahtimoiden kahveista. 

Suomen Sähkötuonti lähetti kahvikoneen ja Kenwood COX750RD kMix punaisen kahvinkeitin kaunottaren (kirjoittanut täällä) mukana vielä niin edistyksellinen kahvipapujen jauhajan, etten moista tiennyt edes koko maapallolla olevan. 

De Longhi kahvimyllyssä on tyylikäs italialainen design, harjattu teräspinta ja alumiinilla viimeistellyt yksityiskohdat. Wow voiko tämä tosiaan olla oma kahvimyllyni. Jopa 18 erilaista jauhatuskarkeutta, mikä kuulostaa jotenkin aivan uskomattomalta. Luulin, että kahvimyllyt jauhaa vain yhtä karkeutta. Jauhatuskarkeus niin espresson, suodatin-tai pressokahvin ystäville. 

Jauhaa pavut alhaisella lämpötilalla säilyttäen kahvipapujen tuoreen aromin ja keitinkahvikin maistuu aivan jumalaiselta. 

Irrotettava yläosa tekee puhdistamisen helpoksi ja papusäiliön tilavuus on 350g. Jauhaa pavut 1-14 kupille. Pavut voi jauhaa suoraan kahvijauhesäiliöön tai suoraan kahvinkeittimen suodatinpidikkeeseen asetettuun suodattimeen.

Aamujen paras hetki on ensisiemaus kahvia ja nyt oma kahvihetkeni on vielä mennyt totaalisen uudelle tasolle. Jos olet kiinnostunut pienpaahtimoiden artesaanikahveista, jotka kannetaan kotiovelle, niin voit kurkkia niitä täältä Slurp.Coffee. Lisäksi on tarjolla teille lukijoille alekoodi ”keski-ikäinen”, jolla saat 5e alennuksen ensimmäisestä Slurp-kahvitilauksesta. Nyt jos  koskaan kannattaa tilata ja kokeilla palvelua, ei jää paljon itselle maksettavaa. 

De Longhin upeista kahvikoneista voitte kurkkia lisää Verkkokaupan sivuilta täältä: Kahvikone ja Kahvimylly. Kannattaa myös kurkkia YouTubeen lataamani video kahvikoneesta, sillä videolla varsinkin havainnollistuu se, että herkkukahvien taikominen on helppoa, kuin nakki eli ihan parasta hommaa. 🙂

Onko sinulla kotona kahvikone tai kahvihylly tai haaveiletko sellaisista? Oikein sydämellistä ja herkullista lauantaita kaikille. 

*Kahvikone ja kahvimylly saatu




24 thoughts on “Kahvi joka kelpaisi prinsessoillekin”

  • Kyllä alkoikin kahvihammasta kolottamaan 😉 olen samaa mieltä että pavuista tuoreeltaan keitetty kahvi on ihan eri makuista. Arjen hulinassa vain sitä tulee keittäneeksi kahvia jota kippaa mukista aamukiireessä aika vauhdilla…. miettimättä muuta kuin heräämistä 😀 Värikästä viikonvaihdetta Tiia <3

    • Arjen hulinassa ei todellakaan aina ehdi, mutta on se ihanaa, kun kahvinkeittimeenkin saa kahvit laitetttua Slurpilta tulleista kahvipavuista ja juuri itse jauhettuna. <3

      Ihanaa päivää Onneli <3

    • Ou no, täällä kahvikone suhahtelee miltei joka aamu tai oikeastaan joka aamu, siitä lähtien kun olen saanut sen, sillä se kahvin makua, apua miten hyvää.

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Tulee varmasti hyvää kahvia.
    Miksikähän nykyisin ei saa mistään esim bensa-asemien kahviloista ja muista matkojen pysähdyspaikoista kunnollista kahvia.
    Kahvi on todella laihaa lorpettia ja monesti menee ihan tunnelma pilalle huonosta kahvista. Kahvi maksaa 2 e kupilta ja silti se on niin laihaa, ettei voi edes juoda.
    Itse tykkään vahvasta kahvin makuisesta kahvista. Hyvä keitin korostaa ihanaa kahvia ja entäpä aivan entisajan pannukahvi…. On muuten ihanaa sekin

    • Totta muuten, aikamoista myrkkyä on tarjolla ja sellaista seissyttä kahvia. Kuitenkin 2e on iso raha.

      Niin samaa mieltä, että kun roskiin lähti ikäloppu Moccamaster, niin johan heittämällä kahvin paku muuttui totaalisesti paremmaksi, niin Kenwood Mix keittimellä, kuin puhumattakaan kahvikoneella.

      Pannukahvi on ihanaa. <3

      Sydämellistä sunnuntaita Enkuli <3

    • Ihanaa nam. Kiitos niin Nina ja niin totta, että mieltä sykähdyttävästä mukista kahvikin maistuu paremmalta. <3

      Ihanaa päivää Nina <3

  • Ihania vekottimia olet saanut. Varmaan tulee hyvät kahvinautinnot. Mun kampaaja kertoi, jauhavansa itse kahvipavut ja tulee kuulema parasta kahvia.
    Mulla vaan se Moccamaster, mutta noi sun on kyllä ylivetoja.
    Kuvat niin ihania ja nuo sun mukit. Aivan upeita.
    Kyllä se vaan niin on, että hyvä kahvi ja kaunis kuppi, mikä sen nautinnolisempaa.
    Ihania kahvihetkiä viikonloppuusi
    >Leena

    • Kyllä se on totta, että jos kahvi on tehty juuri jauhetuista kahvipavuista, niin maku on erityisen herkullinen ja täyteläinen.

      Kiitos niin paljon Leena ja kaunis kuppi kruunaa ehdottomasti kahvielämyksen.
      Ihanaa päivää Leena 💗

  • Kahvikoneesta kyllä haaveilen. En juo paljon kahvia, mutta hyvää kahvia kyllä arvostan todella paljon. Latte ja cappuccino ovat minun suosikkikahvejani.
    Ihanaa viikonloppua ystis <3

  • Hieno laite ja varmaan sillä valmistettu kahvi on aivan omaa luokkaansa. Meillä on yhdenlainen kahvikone, mutta alkuinnostuksen jälkeen sen paikka on nyt yläkaapissa. Siinä ei ollut automaattista puhdistusta ja usein kävi niin, että juuri kun teki mieli aivan mahdottomasti kahvia, rupesi puhdistuksen valo palamaan eikä kone suostunut valmistamaan yhtäkään kupillista ennen kuin kone oli pitkän puhdistusrituaalin tehnyt. Kaiken lisäksi juuri siihen keittimeen sopivia kahveja oli täällä meillä aika rajoitetusti saatavissa. Oma vikamme, olisi kannattanut ensin tutkia mitä valikoimia täällä on ja vasta sitten hankkia keitin.
    Mukavia ja nautinnollisia kahvitteluhetkiä sinulle <3

    • Kiitos niin paljon Kristiina ja totta on, kahvikone taikoo ihanimmat kahvit.

      Sama olisi käynyt minulle, se puhdistaminen vaan arjessa olisi liikaa ja erityisesti hetkinä jolloin kahvihammasta kolottaa. Siksi tämä älykäs ja itsepuhdistuva on täydellisyyttä.

      Ihanaa päivää Kristiina. 💛

  • Kahvikone sekä kahvimylly löytyy. Itse asiassa mylly on saman merkkinen kuin sinunkin, mutta ei ihan yhtä edistyksellinen. Toimii tosin edelleenkin mainiosti vaikka onkin ollut joka päiväisessä käytössä jo ehkä noin 3 vuotta?!

  • Mähän sanoin, kun alkaa juomaan papukahveja, niin ei oikein muut enää maistu. Sitten alkaa maistamaan niissäkin isoja eroja ja koko ajan tulee ronkelimmaksi ja ronkelimmaksi, lopulta ne parhaat kahvit jää juotavaksi. Itsehän voisin hifistellä kahvin makuvivahteita espressona nautittuna tuntikausia. 😀 Itsehän tilaan kahvit netistä, koska tässä kylässä ei yksikään iso marketti myy sellaisia kahveja joita juon, olen toivonut pienpaahtimoiden papuja, mutta eivät tunnu ottavan, liekö Riksulaiset sitten pelkkää Juhla Mokka kansaa, niin eivät halua ottaa hyllyihinsä kuleksimaan mitään erikoisempaa. 😉

    • Sä niin sanoit ja niin totta kaikki. Kannattaisi muuten kurkkia tuota Slurpia, voisi olla ihan sun juttu.

      Juhla Mokka ei enää vaan oikein tipu ei.

      Ihanaa päivää Jonna 💛

  • Oijoijoi, mun punaiselle kapselikoneelle ei ole löytynyt voittajaa… paitsi nyt. Mä niin haluaisin tuon laitteen. Ei tarvitsisi omatunnonkaan enää soimata kahvikapselijätteestä. Argh… jos itselle ja luonnolle ostais joululahjaksi tuon…

    • Ihan paras joululahja. Itsekin koen, että tämä yhteistyö oli 50v lahja ihan ehdottomasti, kahvikoneesta haaveillut vuosia.

      Ihanaa päivää Minna 💗

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud