Moskovan maisemat ja herkut

Moskovan maisemat ja herkut
Avaruusseikkailun lisäksi Moskovan reissuun mahtui myös turistina oloa ja valtaisaa herkuttelua. Ei tosiaan päässyt reissulla laihtumaan, vaikka päivät oli pitkiä. Aikoinaan oma rakas teki paljon työmatkoja Moskovaan ja aina tuumin, että voi kauhistus mies joutuu taas sinne suureen vilinään ja hälinään hieman niin kuin kärsimään.

En tiedä mistä tämä valtaisa ennakkoluulo Moskovaa kohtaan on tullut, liekö sitten sotaveteraani vaarini kautta tulleita peruja. Pakko kuitenkin tunnustaa, Moskova on huippuhieno suurkaupunki. Mielisin tästä vaikka heti uudelle reissulle Moskovaan ja  oikein kunnolla tutkimaan, niin arkkitehtuutuuria, historiaa ja myös vähän shoppailemaan ja herkuttelemaan.

Kuvat kertokoon puolestaan ja nämä kaksi ylintä kuvaa saatu Tupla.fi:ltä käyttöön ja muut kuvat on otettu Huawei P20 Pro puhelimella. Olen ällistynyt miten Huawei taltioi tunnelmat iltahämärässä ja yön pikkutunneilla. Ei ole parempaa puhelinta ympärivuorokautiseen kuvaamiseen. 

Georgialainen ruoka vei kielen mennessään ja yksi parhaimpia ja ehdottomasti runsaimpia illallisia tuli nautittua Moskovan reissun päätteeksi järkätyllä illallisella. Pakko päästä oman miehen kanssa pian syömään Helsinkiin Georgialaista ruokaa, sillä esimerkiksi kaikki leivät ja Hatsapuri vei kielen totaalisesti mennessään. 

Muuten Moskovan metroasematkin olivat käsittämättömän hienoja sisältä.

Kiitos Tuplalle, että kosmonautti hommien lisäksi jäi aikaa nauttia turistina olosta Moskovassa. Vielä pukkaa pari postausta Venäjän reissulta, kuvia aivan käsittämättömästä Kosmonautti-museosta ja tietenkin raportti meidän avaruusseikkailusta. Kaikille avaruushöperöille mielenkiintoista materiaalia tuloillaan. Kiitos myös kivalle seuralle eli meidän kisajengille, Nikelle, Ellille, Rikulle ja Tapiolle. 

Sydämellistä ja herkullista perjantaita kaikille ja olisi kiva kuulla, kuinka moni teistä on käynyt  Venäjällä ja Moskovassa ja herkutellut Georgialaisella ruoalla?

*Kaksi ylintä kuvaa Tupla.fi alin kuva otettu jonkun meidän kisailijan luurilla ja muut kuvat Huawei P20 Pro yhteistyönä saamallani puhelimella.


35 thoughts on “Moskovan maisemat ja herkut”

  • Todella hyvälaatuisia kuvia, itse olen myös miettinyt tuota kameraa, jotta saisin mm. instan kuvien laatua parannettua. Kiitos!

  • Upeat kuvat ja ruuat! Itse en ole koskaan käynyt Venäjällä, joten esim kokonainen ruokapostaus maan ruuista olisi ihana. Mulle on tuttuja lähinnä borssikeitto, pelmenit ja suolakurkku/hunaja/smetana….Ja eikö se juo vodkaa kaiken kansssa :)?

    Mahtiviikkistä Tiia <3!

    • Oi ollapa niin paljon ruoka matskua, mutta tässä postauksessa on likimain kaikki erilaiset ruoat mitä reissulla nautin. Vielä on kyllä tuloillsan Juri Gagarin Cosmonaut Training Centerin pöperöt.

      Juu juovat vodkaa kyllä.

      Ihanaa päivää Taru 😘

  • Minustakin Moskova on hieno kaupunki, mutta melkein enemmän tykkään Pietarista. Positiivisia yllätyksiä ovat olleet molemmat ja lähtisin mielelläni käymään uudestaan kummassa vaan.

    Minä tutustuin pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa georgialaiseen ruokaan. Olin reissukaverini kanssa Kiovassa ja hän näki siellä hatcapuri-ravintolan ja hinkui sinne. Minusta tuli saman tien hatcapuri-fani, mietin ravintolassa, että miten leipä voikaan olla niin hyvää. Sen jälkeen olen aina etsinyt georgialaisia ravintoloita. Nykyäänhän pääkaupunkiseudulla niitä on ainakin kaksi.

    Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin meitsi nauttii viikon päästä georgialaista ruokaa autenttisesti paikan päällä ja sitten vielä kierretään kolme viinitilaakin. Todennäköisesti housut kiristävät tuon reissun jälkeen entisestään 🙂

    Mukavaa viikonloppua!

    • Pietari on listalla.

      Georgialainen ruoka kolahti lujaa ja ne leipähommelit monissa eri muodoissaan saattavat olla maailman parhaimpia.

      Ihanaa reissua. 😘

  • En voi vastustaa jos on jotain tuollaisia söpöliinileivoksia! Japanissakin oli pakko ostaa pesukarhu-muffini.

    Miltä maistui fermentoitu inkiväärijuoma? Rakastan inkivääriä, mutta millasitahan mahtaa olla hapatettuna?

    • Söpöt leivonnaiset parasta. 💛

      Inkivääri juoma oli megahyvät, raikasta, sopivan makea ja inkivääri ja lime maistui aidolta. Kunpa tätä saisi Suomestakin.
      Ihanaa päivää Tuuli. 💛

  • Niin hienot kuvat – sun on pakko tehdä joku tutorial miten saada tällaisia kuvia aikaan Huawein luurilla! Mestariteoksia : ) Hatsapuri on oma suosikki georgialaisesta keittiöstä ja hitsi, en ole vielä päässyt Moskovaan, kyllä tahtoisin mennä. Niin mieletön reissu ja seikkailu teillä oli, ja nuo annokset. Sushikin näyttää niin kuolattavalta, NAM!

    • Kiitos kovasti Heli ja blogista löytyy Huaweista tälläinen tutoria postaus ja kameran yö-kuvaus toiminto pimeällä ja maisemakuviin on jotain huikeaa.

      Hatsapuri on niin parasta, pitää kokeilla tehdä kotona. Sushitkin halpoja ja ihan täydellisyyttä.

      Ihanaa päivää Heli💛

  • Upeita kuvia. Upeaa aikaa sinulla Moskovassa. Kerran Pietarissa syötiin georgialaista ruokaa ja oli todella herkullista ja samalla freesiä.Tarjoilu sydämellistä. Moskovassa olen käynyt vain kerran ja saanut sen kuvan, että se on moderni suurkaupunki. Olen vähän Pietari-hullu, kun siellä aikoinaan askelehti Dostojevski ja Gogol. Aina Nevski Prospektilla tulee se kaihoisa tunne…että hekin.

    • Pietarin tahdon niin nähdä, on varmasti huikea ja ymmärrän sen kiehtovuuden.

      Kiitos niin paljon ja ihanaa päivää Marja. 💜

  • Ihania kuvia! Olen niin onnellinen puolestasi, kun pääsit tuonne reissulle.

    Itse en ole koskaan käynyt Venäjällä. jotenkin on hieman samankaltaiset ajatukset kuin sinulla ennen reissua. Syynä luultavasti juurikin se, että lapsena ollessa itänaapurista kuuli jatkuvasti jotain huonoa vanhemmilta ihmisiltä. Georgialaista ruokaakaan ei ole tullut maistettua, vaikka olenkin kuullut sitä kehuttavan.

    Ihanaa viikonloppua ihanuus <3

    • Kiitos niin paljon Mannilainen. Juu samat ennakkoluulot, mutta avaruusohjelma teki niin suuren vaikutuksen ja sai ymmärtämään miten iso suurvalta on.
      Ihanuus kivaa viikonloppua 💜

  • Wau mitä kuvia 😍😍😍 Siis aivan ihania ja mikä puhelin ✌🏽✌🏽 Mulla on itse asiassa toi puhelin kaapissa odottamassa käyttöönottoa 🤓🤓

    Matkasi vaikuttaa ihanalta 💞😘💞😘

  • Upeat on kuvat,herkullisen näköiset sörsselit ja hieno tuo punainen tori kertakaikkiaan. Eipä ole tullut käytyä Venäjällä muutoin kun kerran Viipurissa 🙂

  • Aivan mahtava kuvasarja taas. Olen niin iloinen puolestasi.
    Näitä kuvia katsellessa on mukava fiilistellä ja muistella omaa Moskovan keikkaa.
    Oikein mahtavaa viikonloppua sinulle!

  • Nyt tuli ikävä Moskovaan, on vuosia siitä kun olen käynyt. Onneksi on Pietari – se kun on myös niin paljon lähempänä ja aivan mahtava paikka. Myös tuosta syystä, minkä Marja 50+ tuolla edellä mainitsi. Ne kirjailijat. Ja kaikki se kulttuuri… Ja hyvä ruoka.

  • Mun sydän on edelleen ihan pakahtua onnesta, että olet päässyt kokemaan tämän superhienon elämyksen ja samaan aikaan olen aivan haltioissani noista P20 kuvista, siinä on ihan älyttömän hyvä kamera! Tosi ihania ja herkullisia kuvia! Varmaan jokainen meistä huokaa, että kunpa oisin voinut olla mukana <3 Mitä muuten tuolla pötkyläpupun sisällä oikein oli? 🙂

    • Oot ihana, kiitos niin paljon. 💛

      Juu ja Moskovaan en olisi välttämättä mennyt eli nyt sain kokea upean kaupungin ja vielä avaruusseikkailun. Iiks.

      Niin ihanaa päivää 💛

  • Voi rakas Tiia kuinka upea matka sinulla on ollut! <3
    Mahtavia kuvia, tuli nälkä ja makeanhimo… aws mitä herkkuja! 😀
    En ole käynyt Venäjällä kuin öljysatamissa ja silloinkin pojottanut laivassa 🙂
    Tunnelmallista lauantaita <3

  • Nuo kuvat ovat niin houkuttelevan kauniita. Kuinka upeita rakennuksia ja miten taidokkaasti tehtyjä herkkuja.

    En ole koskaan poikennut Venäjällä vaikka lentänyt kymmenet kerrat sen yli. Ja vaikka hyvän ystäväni suku on sieltä kotoisin ja asunut Moskovassa ja käynyt Venäjällä satoja kertoja. Monesti meillä on ollut tarkoitus matkustaa yhdessä Pietariin, mutta vielä se on tekemättä.

    Ihanaa lauantaita <3

  • Moskovassa en ole käynyt mutta Pietari lumosi minut ihan täydellisesti keväällä 2014. Itselläni oli vuosi sellainen "ei ikinä Venäjälle" -fiilis mutta käytyäni siellä menisi koska vain uudelleen. Pietari todella lumosi ja vei mukanaan. Pidin myös venäläisestä ruoasta.
    Kivaa sunnuntaita Tiia <3

    • Sama fiilis oli minullakin, joka karisi jo hieman Latviassa asuessa, mutta etenkin nyt kun näin Moskovan. Pakko nähdä Pietariin.
      Ihanaa päivää 💛

  • Olen näitä Moskovan uskomattomia juttuja ja kuvia katsellut ja videoitakin, mutta nyt vasta täällä kirjoittelen. On se vain ollut aika seikkailu koko teidän tiimille ja sinulle. Once in a lifetime -juttu! Siis niin upeata, että teit sen ja pääsit mukaan. Onnea vielä tänäänkin.
    Pietarissa kävin pari vuotta sitten. Olin siellä toistamiseen. Se on kiehtova kaupunki. Kaupungin historia on uskomaton. Ja siellä on nähtävää vaikka kuinka. Ja siellä ruoka vie mielen… georgialainen ja kruusialainen keittiö. Blinit, dolmat borssit ja seljankat. Tuttuja vaan vähän erilaisia ruokia kuitenkin.
    Ja Neuvostohistoriaa ripaus – se antoi sen lopullisen herkullisen mausteen paikalle. Lähtisin milloin vain uudestaan.
    Ihanaa sunnuntaita <3

    • Oli meille kaikille once in a lifetime juttu kyllä ja se fiilis, kun me kisajengi olimme scififaneja, sekin oli mieletöntä ja yhdisti meitä reissussa.

      Oijoi venäläinen ruoka on hyvää ja Pietari on nähtävä. Neuvostohistoriakin, nyt kun siihen on saanut jo vuosien varrella etäisyyttä, niin kiinnostaa jo eri tavoin.

      Ihanaa lokakuuta Tuula <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud