Eettisten asioiden äärellä

Eilen huitelin vaikka missä, mutta kahden tilaisuuden asiat ja sanoma saivat pysähtymään. Aamusella olin kuulemassa ilosanomaa, kun fairtrade suklaa Tony’s Chocolonely rantautuu vihdoin Suomeen ja hyvinvarustettuihin K-kauppoihin ja Ruohonjuuri-myymälöihin. 

Tony’s Chocolonely suklaata olen raijannut Amsterdamin matkoilta ja myönnän, että suklaaseen on saanut tarttumaan iloisen värikkäät pakkaukset. Suklaa on myös mielettömän hyvää ja ehdottomasti aivan yhtä hyvää, kuin vaikka perinteinen Fazun sininen. Oma lempparini Tony’s Chocolonely suklaista on punainen maitosuklaa, jossa 32% maitosuklaata. Suklaa on täyteläistä, sulaa suuhun ja pieni twisti vanhanajan kaakaon vahvuutta mukana. Rakastan!
Tony’s Chocolonely on kuitenkin paljon muuta: Tony’s Chocolonelyn visio on 100% orjatyöstä vapaa suklaa – ei ainoastaan heidän oma suklaansa, vaan kaikki maailman suklaa. 



“Haluamme johtaa koko alaa esimerkin avulla ja näyttää muille suklaanvalmistajille, että on mahdollista menestyä kaupallisesti ilman hyväksikäyttöä ja orjuutta”, sanoo Tony’s Chocolonelyn operatiivinen johtaja Henk Jan Beltman. 

Kun eilen kuulin lauseen, ”kun olet saanut mieleesi tiedon, sitä ei voi enää peruuttaa”. Nämä sanat jäivät kummittelemaan mieleni sopukoihin. Myönnän olevani itse jollain tasolla henkisesti laiska ja en kauheasti mieti kuluttumustottumuksiani tai mihin tuotteeseen ruokakaupassa tartun. Suklaasta nauttiessa en ole juurikaan miettinyt suklaan alkuperää, miten suklaa on saatettu tuottaa orjatyövoimalla, paikallisten oloja riistäen ja lapsityövoimaa käyttäen. Nyt kun voin varmasti vahvistaa saaneeni kaiken tiedon suklaatuotannon saralla, en voi tietoa ja tiedon aiheuttamaa tunnetta enää peruuttaa. 

Hollantilainen toimittaja Teun van de Keuken (”Tony”) perusti Tony’s Chocolonelyn vuonna 2005 huomattuaan että maailman suurimmat suklaayhtiöt ostivat kaakaota viljelmiltä, joissa käytettiin lapsityövoimaa.


Ymmärrettyään kaakaonviljelyn epäeettisyyden van de Keuken päätti kääntyä poliisin puoleen ja ilmiantaa itsensä rikollisena ostettuaan laittomin keinoin valmistettuja tuotteita. Suuren mediahuomion saavuttanut oikeudenkäynti ei vienyt asiaa eteenpäin, joten van de Keuken päätti tehdä asialle jotain itse ja perusti Tony’s Chocolonelyn – yrityksen.

Visiona 100% orjatyöstä vapaa suklaa
Suklaan toimitusketjussa voitot jakautuvat epätasaisesti. Ketju alkaa miljoonista kaakaota tuottavista maanviljelijöistä ja päättyy miljardeihin suklaasta nauttiviin kuluttajiin. Välikätenä toimivat suklaa-alan jättiyritykset, jotka hyötyvät mahdollisimman alhaisista kaakaon ostohinnoista.
Länsi-Afrikan kaakaoviljelmillä työskentelee tälläkin hetkellä orjia ja monet heistä ovat lapsia – tämä on seurausta polkuhinnoista.
Tony’s Chocolonely pyrkii muuttamaan tilanteen. Ja koska Tony’s Chocolonely ei voi muuttaa maailmaa yksin, se pyrkii saamaan kuluttajat ja myös muut suklaavalmistajat mukaan.
Our mission. together we make 100% slave free the norm in chocolate.

Pitkästä aikaa pääsin höpöttämään Vastaiskua ankeudelle ihanan Jennyn kanssa. Jos blogi ei ole jollekin vielä tuttu, niin voi klikatkaa ja tutustukaa. Syvällisiä ja positiivisia pohdintoja ja urheilun ja elämänmuutoksen iloja. Jenny on kertakaikkiaan ihana tyyppi ja Jennyssä on sellainen valon aura. Heti ensikerran Jennyn nähtyäni aikoinaan yhteisellä Tallinnan reissulla, tuli fiilis, että tässä on ihminen, jonka lähellä on hyvä. 
Miksi Tony’s Chocolonely -suklaalevyt on jaettu epätasaisiin palasiin?
“Meidän mielestämme ei käy järkeen, että suklaalevyt olisi jaettu tasakokoisiin paloihin samalla, kun suklaateollisuudessa on niin paljon epätasa-arvoa! Suklaalevyn epätasaisesti jaetut palaset muistuttavat konkreettisella tavalla suklaan ystäville, että suklaateollisuuden voitot jakautuvat epäoikeudenmukaisesti.”
Jos perheen kanssa kuitenkin syntyy kinaa, kuka saa suurimman palan, niin kinanhan voi ratkaista ostamalla kaikille omat sukulaatilevyt. 😉
Tony’s Chocolonely -suklailla on Reilun Kaupan sertifikaatti.
Tony’sin orjatyöstä vapaan kaakaon viisi ainesosaa
Rakentamalla suoria ja pitkäaikaisia suhteita kaakaonviljelijöiden ja eri tuotanto-ja toimitusketjujen välille yhtiö on onnistunut luomaan avoimen ja jäljitettävän bean-to-bar -prosessin. Tony’sin käyttämien kaakaopapujen (joita käytetään sekä kaakaomassaan että kaakaovoihin) alkuperä on täysin jäljitettävissä. Pavut ostetaan suoraan kumppaniosuuskunnilta.
Yhtiö antaa liiketalous- ja viljelykoulutusta kaakaon tuottajille tuottavuuden parantamiseksi ja on mukana nostamassa maanviljelijöiden palkkoja. Tony’s maksaa kaakaosta korkeampaa hintaa, jotta viljelijät pystyisivät ansaitsemaan työllään elannon. Tavanomaisella tuottajahinnalla viljelijät eivät pääse pois köyhyysloukusta – se ei useinkaan riitä edes kattamaan heidän kulujaan.

Kävin eilen myös Kauneushoitola Hillassa tutustumassa uuteen luonnonkosmetiikka Unna hoitolasarjaan. Unnaa valmistaa Helsinkiläinen Naviter, joka on tullut tutuksi luonnonkosmetiikkabrändi EkoPharman saralla. Unna taas on selkeästi aikuisemmalla iholle tuotettu sarja, joka hurmaa Suomen luonnon metsäisellä tuoksumaailmallaan. Olen vuosia kaivannut kosmetiikan saralla vintage henkisiä vanhanajan apteekkipullojen näköisiä kosmetiikkapurkkeja ja nyt sellainen sarja on luotu. 

Uuden kotimaisen luonnonkosmetiikasarjan Unna Nordicin kerrotaankin olevan ylistys suomalaiselle metsälle. Vegaanisessa Unna Nordicissa premium-kosmetiikka yhdistyy suomalaisesta luonnosta peräisin oleviin raaka-aineisiin. Vegaaniset tuotteet sisältävät muun muuassa antioksidanttista ja kosteuttavaa koivunmahlaa, ihoa vahvistavaa mäntyä, virkistävää mustakuusta, sekö ihon tasapainoa ylläpitävää katajaa. 
Tuotteissa on käytetty myös hoitavaa ratamoa, vitamiinipitoisia metsämarjoja ja ihoa vahvistavaa kauraa. Unna Nordic-tuotteiden tuoksut tuovat metsäisen kokemuksen hoitolahoitoihin ja elämyksellisen ihonhoitorutiinin myöskin kotiin. Oma sieluni ainakin rauhoittuu ja imee voimaa jokapäiväisillä metsälenkeillä ja uskon Unna Nordicin tuoksukokemusten pitkittävän ja vahvistavan metsän rauhoittavaa vaikutusta.
Tällä hetkellä sarjassa on 17 tuotetta. Tarjolla on puhdistustuotteita, seerumeita, kasvonaamioita ja-kuorintoja, hoitovesiä sekä kasvovoiteita. Kaikilla tuotteilla on FI-Natura-ekosertifikaatti. 

Unna Nordic on luonnonkosmetiikan tuotekehityksen ja valmistamiseen erikoistuneen Naviter Oy:n ja ihanan ekokosmetologi Minna Monthanin yhdessä suunnittelema sarja. Minnaan olen tutustunut I Love me-messujen yhteydessä EkoPharman pisteellä ja on Minna vieraillut Tädit tubettaa-kanavalla niin ihanan sydämellisenä ja iloisen nauravaisena. Minna on ihana tyyppi. 

Unna Nordic ilmeen on muuten suunnitellut useita design-palkintoja voittanut Tony Dianoff. 

Unna Nordic tuotteet hinnoiltaan 28-58e ja valikoiduista kauneushoitoloista. 

Eilen tuoksuttelin ja testailin iholle miltei kaikki sarjan tuotteet ja suurin ihastus syttyi ”aina” nimisen collagen boosterin eli uudistavan seerumin kanssa. Lasinen pipetti, raikas tuoksumaailma ja ihoa kirkastavaa raparperiuutetta kuulostaa juuri täsmäiskulta omalle samealle iholle. Sisältää myös fermentoitua granaattiomenauutetta, joka aktivoi kollageenin tuotantoa. Levitetään iholle kasvoveden jälkeen. 

Muita äkkiseltään mainittavia myös, ”havu” (näissä on maailman ihanimmat nimet) tasapainottava hoitovesi, jota olen täällä heti innoissani suihkutellut eilen illalla väsyneille kasvoille ja tänä aamuna myöskin. Ah mikä tuoksu muuten, kuin sukeltaisin aamukasteiseen metsään. 

Tasapainottava hoitovesi sisältää koivunmahlaa ja katajavettä, jotka hoitavat, kosteuttavat ja tasapainottavat ihoa. 

Maininnan arvoinen näin ensituntumalla on myöskin ”paju” turve-hiili-bambukuorinta, joka sisältää ihoa syväpuhdistavaa turvetta, hiiltä, sekä bambujauhetta. 

Mikä jäi erityisesti kummittelemaan Naviterin talousjohtajan sanoista, miten lyhyt kuljetusketju on tuotteilla, jotka valmistetaan Suomessa ja miten iso arvo tämä ekologisesti on. Laittoi taas miettimään asioita. <3
Kiitos Tony’s Chocoloneylle ja Unna Nordicille upeista tilaisuuksista ja siitä, että istutitte minulle ajatuksia, joita ei voi enää peruuttaa. En väitä ettenkö jatkossakin tarttuisi vaikka siihen Snickers-patukkaan tai etten olisi kosmetiikan suhteen kaikkiruokainen. Mutta jo ajatuksen siemen paremmasta huomisesta voi vaikuttaa mielen sopukoissa tekemään erilaisia arvovalintoja tulevaisuudessa, olivat ne mitä tahansa ja miten pieniä tahansa, ainakin ne ovat askel eteenpäin.

Onhan se kyllä niin, että teollistunut nykyaika on karannut käsistä ja etäännyttänyt meidät niin luonnosta, kuin vaikka eläinten kunnioittamisesta, ei ”Luoja” maailmaa luodessaan tälläistä suunnitellut. Toivon, että tulevaisuus vie meitä kohti pehmeämpiä arvoja ja paljon on omissa toimissa tarkasteltavaa, enkä voi luvata, että osaisin muuttua hetkessä ja ettei toivoa veisi isompien maiden saasteongelmat, Intia, Kiina jne. Välillä tuntuu täällä Suomessa esimerkiksi energiasäästölamppujen käyttäminen suorastaan toivottomalta, kun ottaa huomioon maailman teollisuuden ja piittaamattomuuden tietyissä maissa. 
Onko Tony’s Chocolonely tuttu ja miltä vaikuttaa uusi Unna Nordic-luonnonkosmetiikkasarja? Miten sinä edistät ekologisuutta, käytätkö luomuruokaa, suositko pientiloja tai kierrätät asioita tai käytkö kirpputoreilla? 
Ai niin ja ihastuttavalla Minna Monthanilla on päällä Melli Ecodesignin mekko ja näistä Suomessa valmistettavista luomupuuvillaisista mekoista kirjoitin täällä ja tänä viikonloppuna Instagramin puolella Melli Ecodesign arvonta, vink vink. 
Sydämellistä perjantaita kaikille <3


28 thoughts on “Eettisten asioiden äärellä”

  • Hyvä postaus Tiia 🙂 Suklaanystävänä aloin heti miettiä omia valintojani. Yleensä ostan Fasua ja käsittääkseni heillä on ainakin kiinnitetty huomiota eettisyyteen. Pitänee selvittää vielä tarkemmin.

    Täytyypä tämänkin suklaafanin tutustua Tony's suklaaseen! Ihanaa viikonloppua ♥

    • Tuli sellainen fiilis, että nyt janoaa tietoa enemmän suklaan alkuperästä. <3

      Tony's suklaa, aijai iso nam. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Tuula <3

  • Katselin jo ihastuneena instassa näit suklaita ja voih mikä ideologia siellä takana.Ei olisi tullut pieneen mieleenkään että tosiaan suklaallakin voi olla takana työntekijöiden kurjia olosuhteta. Laittoi kyllä miettimään. Muutoinkin olen miettinyt omia arvoja valintoja, piniä arjen tekoja mutta pienestähän se iso muutos syntyy. Hyvä näistä on puhua!

  • Tuota suklaata pitää ehdottomasti kokeilla, kuullostaa herkulliselta <3
    Ihanaa viikonloppua täältä räntäsateen keskeltä.

    P.s. Olit ihan super Tupla-haasteessa, sain vihdoinkin ne tubesta katsottua <3

  • Kyllä on kuultu tämä suklaan tuotannon varjopuoli, itse en enää niin jahtaa suklaata, no jouluna enemmän. Tuntuis että olet pongannut hyväntuntuisen kosmetiikkasarjan ja kotimainen vielä. Mielestäni suomalainen hyötyy juuri täällä kotimaassa kasvaneista kasveista niin sisäisesti kuin ulkoisesti ja tuo metsähän sopii meille"metsäläiskansalle". Toivottavasti et ole allerginen tälle tuotemerkille, hyvää viikonvaihdetta sinulle 🙂

    • Olet niin oikeassa, on upeaa miten otetaan suomalainen upea luonto käyttöön. <3 Minäkin toivon etten ole tälle allerginen. Ainakin EkoPharman, jolla sama valmistaja, niin kaikkia putsareita olen käyttänyt menestyksekkäästi. Nytkään en uskaltanut heti lähteä testaamaan päivä-ja yövoidetta, vaan aloitan mieluiten seerumilla.

      Ihanaa uutta viikkoa Pihakeiju <3

  • "Onhan se kyllä niin, että teollistunut nykyaika on karannut käsistä ja etäännyttänyt meidät niin luonnosta, kuin vaikka eläinten kunnioittamisesta, ei "Luoja" maailmaa luodessaan tälläistä suunnitellut." ❤️ Nyt oli taas kuin omasta kynästä 🙂 Tuota juu, olen melkoinen viherhärö ja ekoilija, joten tästä riittäisi kommentoitavaa vaikka kuinka paljon, mutta koitan malttaa itseni. Ostan mahdollisimman pitkälle kotimaista ja ruoat paikallisen Rekon kautta, jotta tulot menevät suoraan tuottajille eikä kaupalle. Ostan vaatteeni kirppareilta tai käytettyinä ja ne muutamat jutut, jotka olen ostanut uusina, kestävätkin sitten tyttärelle asti, koska ne on teetetty suutarilla tai vaatturilla tai ovat muuten kestävää tavaraa. Harrastan myös kierrättämistä ja vaihtokauppaa eli tuttujen kanssa vaihtelemme tavaroita ja vaatteita aina tarpeen mukaan.

    Kukaan ei koskaan usko, että ekologisuus ja kestävät arvot ovat minulle hyvin tärkeitä, koska nytkin päällä on vanha kamelinkarvatakki (20 vuotta vanha klassikko), jalassa teetetyt nahkasaappaat (15 v), kaulassa äidin vanha Hermeksen huivi ja kädessä Hermes Birkin (myös äidin vanha ja lähes 30 vuotta vanha), ranteessa Cartierin 20 vuotta vanha tank-kello 😉 eli näytän tyypilliseltä stadilaiselta rich bitch-eukolta. Mutta yhtään uutta vaatetta (alus- ja urheiluvaatteita lukuunotamatta) en ole ostanut viimeiseen 15 vuoteen.

    Minna

    • Minna upeaa luettavaa ja juuri tuo, kestäviä tuotteita, ei kerskakulutusta. Luomulihaa, koska eläinten teollistaminen kärsimysoloihin on jo sairasta ja ihmisten ahneuden rumin ilmentymä.

      Laatu kestää ja siihen kannattaa panostaa ja minä uskon. Tämä oli niin loistava, koska tässä tulee juuri erilaista kulmaa. Jos ostaa muutaman laadukkaan klassisen vaatteen, ei sitä oikeasti tarvitse niitä miljoona heppoista vaatetta. 🙂 Tämä on tila, johon joskus toivoisin minäkin mieleltäni pääseväni. Koska sama raha menee kymmeneen halpaan. 😉

      Olet super, kiitos tästä ja kirpsakkaa uutta viikkoa Minna <3

  • Ihanaa suklaata, rakastan rakastan rakastan!!
    Ja oi, mikä ihana tuote tuo Unna Nordic varmaankin on luonnonkosmetiikan rakastajille; siis minullekin; vaikka onkin ihan outo merkki, mutta takuulla tulen joskus testaamaan sitä.

    Ihanaa viikonloppua <3

    • Sama juttu, rakastan tuota suklaata, se on aivan mielettömän hyvää, ah niin täyteläistä ja tätä suklaata syödessä tulee sieluun ja sydämeenkin hyvä mieli.

      Nyt on kyllä sellainen suomalainen sarja tämä Unna, että kehtaa lähettää maailmanvalloitukseen. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Thea Ester <3

  • Moikka. Jäin vähän ihmettelemään tätä luonnonkosmetiikka Unnan testaamistasi, kun kirjoitit kerran, että saat paiseita luonnonkosmetiikasta, koska olet luonnonaineille niin allerginen. Vai onko ihosi tottunut? Anteeksi, että olen vähän nipottaja, mutta jotkut sanomiset jää vain mieleen. Enkä tykkää yleensäkään epäloogisuudesta. Hienoa jos olet mielestäsi jotenkin herännyt eettisyyteen. Minun mielestäni ajatuspostauksesi ovat olleet aina kauniita ja eettisiäkin. Minä olen jo 1980-luvulla tutustunut ja ostanut Reilun kaupan tuotteita. Näitä Reilun kaupan myymälöitä syntyi siihen aikaan paljon. Ne takaavat, että tuotteiden esimerkiksi suklaan ja kahvin tuottajat saavat oikeudenmukaisen korvauksen työstään ja eikä lapsityövoimaa käytetä. Ehkä olen ollut aikaani edellä. Kehuskelen. Mutta minulle eettiset asiat ovat pelkästään jo filosofian opettajana jokapäiväisiä. Joudun niitä miettimään. Olen joutunut miettimään jo yli 20 vuotta. Mutta antoisaa se on. Tällä hetkellä ärsyttää se, että kun ekologisuudesta on tullut suosittu ja hyvä trendi, jotkut suitsait alkavat jollakin tavoin etenkin tässä lifestylessä ekologiseksi ihmisiksi. Mutta kyllä feikkaamisen huomaa helposti. Pintaa. Ei syvyyttä. Leppoisaa viikonloppua sinulle suloinen Tiia.

    • Hei Marja, halusin vastata tähän heti, vaikka juuri tulimme kaupasta, pizza on uunissa ja koirakin odottaa lenkkiä. 🙂

      Kyllä muistat oikein, olen saanut miltei pääsääntöisesti kaikista luonnonkosmetiikan tuotteista eli päivä ja etenkin yövoiteista muutaman viikon käytön jälkeen näppylöitä ja kaulalle ja leukaan ihan paiseita. Paiseet ovat myös lähteneet n. viikon jälkeen, kun olen lopettanut näiden päivä-ja yövoiteiden käytön.

      Tämä on se syy, etten tälläkään kertaa ottanut testiin tuotteita, jotka jäävät muhimaan yön ajaksi iholle. Siltikin haluan jälleen kerran käyttää itseäni koekaniina ja testata tuota seerumia, koska se on niin ihastuttava ja koska jos vihdoin löytäisi sarja, joka ei luonnonkosemtiikan saralla allergisoisi.

      En nimittäin edelleenkään tiedä mikä on se ainesosa, jolle olen allerginen, se voi olla yksittäinen jokin yrttikin, yrttejähän käytetään usein luonnonkosmetiikassa. Noin muutenhan olen omenoille, kiville, koivun siitepölylle, satunnaisesti eri pähkinöille mm. allerginen. Lisäksi kropassani on vähän väliä vaivaa nokkosrokko eli pongahtelee kutisevia näppylöitä. Olen myös koirille allerginen ja siltikin meillä on koira ja luultavasti juuri koira aiheuttaa nokkosrokotkin. Eli ihmisen ei tarvitse lakata yrittämästä löytää itselleen mieluisaa luonnonkosmetiikkasarjaa, vaikka aiemmat merkit olisivatkin allergisoineet/aiheuttaneet paiseita.

      Mutta ei, en siltikään voisi ajatellakaan kokeilla uudenkaan kosmetiikksarjan kanssa aloittavani testaamista päivä tai yövoiteista.

      Olen onnistuneeesti pystynyt käyttämään kasvosuihkeita ja naamioita ja sy-voiteita luonnonkosmetiikan saralla, kuin myös kroppatuotteita ja hiustuotteita. Unnan tuotteista kaksi on tälläisiä, eli turvenaamio ja kasvosuihke.

      Olen eilen ollut Unnan lanseerauksessa, joten en millään voi tietää tässä vaiheessa, aiheuttaako seerumi siten allergiaa, vaan seerumin imeytyvyys kämmenelle, tuoksumaailma, lasinen pipetti ja kosteuttava tunne ihastutti, siis kämmenellä. Pidetään Marja peukut pystyssä, että kasvoillakin.

      Edelleenkin tulen käymään myös luonnonkosmetiikan lanseerauksissa, koska blogistani luetaan ja haetaan paljon tietoa luonnonkosmetiikasta ja rakastan teille sitä tietoa välittää.

      Et kuitenkaan ikinä tule näkemään kuukauden suosikeissa tai minua kehumassa tuotteita, jotka ovat aiheuttaneet allergiaa ja tästä syystä, et ole varmasti juurikaan, tänäkään aikana, kun olet lukenut blogiani, nähnyt täällä blogipostauksia 100% luonnonkosmetiikasta, päivä-ja yövoiteiden saralla, eikä oikeastaan seerumeistakaan. Nyt päätin ottaa riskin, koska tämä Unna sarja kolahti niin kovin. Minulle muuten tarjotaan todella paljon erilaisia luonnonkosmetiikan ihonhoitotuotteita, mutta en ole ottanut niitä vastaan, juuri kaikista näistä syistä.

      Olen hyvin tietoinen itsekin ollut Reilun kaupan tuotteista ym. jo varmasti sen 20-vuotta ja ei en kehuskele, vaan uskon, että nämä asiat tietää pääsääntöisesti kaikki, mutta arjessa ne kummasti unohtuu ja ihminen sulkee ne mielestään, kunnes joku sanoo ne ääneen niin painavasti ja joutuu taas uudelleen miettimään omaa käyttäymistään ja ainakin jonkin aikaa päässä soi tuo lause, että jokin kun tulee mieleen, se on siellä peruuttamattomasti, kuten onkin, mutta ihminen on laiska, kuten myönsin olevani ja heikko ja helposti unohtaa arjessa ne eettiset valinnat. Nyt haluisin taas enemmän muistaa ja aloittaa vaikka pienillä valinnoilla ensin. <3

    • Trendihän on sinänsä hyvä, jos se on tekoja, silloin tapahtuu hyviä asioita. Mutta jos on vain sanoja, niin se voi olla yhtä tyhjän kanssa. Siksi, en itse vanno tässä mitään muuta kuin, että lupaan yrittää.

      Sydämellistä viikonloppua Marja ja toivottavasti sait jotain tolkkua tästä sepustuksesta ja pidähän minulle peukkuja, että Unnan ihana seerumi toimii ihollani. Olen kade ystävilleni, joiden iho hehkuu, koska he käyttävät menestyksekkäästi luonnonkosmetiikkaa, on ärsyttävää olla allerginen.

      Tämä muuten menee vähän samaan kastiin hih, jalopenot ovat peräpuksuille aivan kamala asia ja aamulla suorastaan itken tuskasta, jos olen syönyt illalla jalopenoja, silti aina välillä kuitenkin rohkenen syödä niitä ajatuksella, jos nyt ei kuitenkaan oireita tulisi. 🙂

      Unnasta sen verran, että voi pojat, tässä on ihastuttava sarja kaikille luonnonkosmetiikka rakastaville ja miten ihana tuoksumaailma, vailla vertaansa! Olen korvia myöten täynnä meinaan tuhdeille yrttisille tuoksuilla, joilta monet luonnonkosmetiikkavoiteet tuoksuu. Hih.

  • Kiva kuulla näistä vaihtoehdoista. Kiitos sinulle.
    On hienoa, että näitä eettisesti kestäviä tuotteita tulee koko ajan lisää. Samalla kuluttajien tietoisuus kasvaa.
    Kun ihmiset äänestävät kukkarollaan eettisyyden puolesta, se pakottaa vähemmän eettiset toimijat muuttamaan suuntaa tai pois alalta.
    Mukavaa viikonloppua sinulle <3

  • Kivalta kuulostaa molemmat ja mielenkiintoiselta. Eettinen kuluttaminen olisi pyrkimys, mutta aina ei voi tietää, joten kaikki vinkit on aina tervetulleita. Olen aika kauan yrittänyt suosia suklaita joilla on jonkinmoinen eettisen tuottamisen merkki juuri siksi että tuottajatkin saisivat nuo omat pennosensa, mutta en edes osannut ajatella että siellä kaakaoviljelmillä on vielä orjatyötäkin! Ihan kauheaa. Sama taitaa koskea kahviviljelmiä… Sokeri, kahvi ja kaakao on aika usein meille reilun kaupan tuotteita. Minusta on hyvä kun näistä asioista puhutaan ja vaihtoehtoja tuodaan juurikin blogimaailmassa esille. Hyvänä esimerkkinä esim. pyykkietikka. Täältähän sekin on lähtöisin, viimeksi kun ostin yhdestä ekoliikkeestä niin omistaja kertoi että perinteiset huuhteluainevalmistajat ovat suivaantuneet pyykkietikan valmistajiin! Taitaa hermostuttaa jo tulojen menetys. Sama varmaan nähdään vielä suklaissa ja kaakaossa ja kahvissa. Hyvä että eettisyys ja ekologisuus ovat tulleet tapetille!

    • Sama juttu, pyrkimys ja pienin teoin eteenpäin, mutta paljon olisi omissa tottumuksissa korjattavaa. Tieotoa on ilo välittää, koska uskon, että kun ihmiset tarttuu Tony's Chocolonely suklaaseen tai Unnan ihonhoitotuotteisiin, heille tulee monikerroksellisesti hyvä mieli.

      Uskomaton juttu tuo pyykkietikka muuten ja olen ihan varma, että nämä muutkin asiat seuraa perässä.

      ihanaa uutta viikkoa sinulle Sari ja uskon muuten myös, että suustasuuhunkin nämä asiat jatkaa omaa tarinaansa. <3 Oma mies luki tämän postauksen ja totesi juuri tästä suklaasta, kun ei kosmesta niin välitä, että onpahan mieletön menestystarina, että wow, miten älykkäästi rakennettu. Älyllä ja sydämellä. <3

  • Mäkin toivon, että pehmeämmät arvot tulisivat enemmän esille, koska itse ainakin pienenä ihmisenä arvostan ihmisyyttä ja ihmisten näkökulmaa enemmän kuin rahan valtaa. Enpä osaa kuitenkaan pukea hienoiksi lauseiksi ajatuksiani, mutta monesti riistomentaliteetti ahdistaa niin paljon, ettei jaksa edes ottaa vastaan tietoa maailman uusista pahuuksista, koska niitähän ilmaantuu jatkuvasti. Hyvä, että eettisesti tuotettuja tuotteita nostetaan esille. Ihminen on ihminen vaikka olisi maapallon toisella laidalla.
    Kivaa viikonloppua ja kiitos hienosta postauksesta:)

    • Olen samaa mieltä, että halusin nämä molemmat brändit nostaa ihan erikseen esille ja kertoa niiden tarinan, koska tarinat ovat hienot ja niin on molemmat bränditkin. <3 Tälläiset tarinat ansaitsee tulla kerrotuksi ja tarinoiden jatkuvan myös suustasuuhun. <3

      Näin on, ihminen on ihminen vaikka olisi maapallon toisella laidalla. Kiitos miten kauniisti kirjoitettu eli todellakin osaat pukea sanoiksi kaiken <3

      Ihanaa uutta viikkoa Sari <3

  • Tonyn suklaa on nyt ehdottomasti kokeiltava. Niin vähän tulee maisteltua muita kuin Fazeria, sillä yleensä petyn. Harmitti kun en ennättänyt tuonne Unna-tilaisuuten, vaikuttavat ihanilta tuotteilta. Metsä on juuri se paikka missä sielu lepää, joten mahtava, että suomalaiset ovat viimein älynneet sitä alkaa hyödyntämään.

    • Kannattaa maistaa ja oma ehdoton lemppari on tuo punainen eli maitosuklaa ja hih ahminkin tuossa koko levyn päivän aikana, niin hyvää.

      Todella harmi ettet ehtinyt Unnan tilaisuuteen, sillä tässä on tyylikäs, helsinkiläinen ja vielä upean tuoksuinen sarja, joka ihastuttaa.

      Mukavaa uutta viikkoa M <3

  • Ihana nimi tuo Unna 🙂 Jos tulee vastaan niin pitää kokeilla. Ja myös Tony's suklaata 😉
    Suklaatahan me "iäkkäät" naiset syödään paljonkin. Vitsi 😀 Jos ostan suklaalevyn niin syön sen kun leivän, aika nopsaa.. Surullista siinä on se, että kaakaoviljemmillä käytetään lapsityövoimaa, olen katsonut dokkarin joka kertoo siitä. Todella sydäntäsärkevää.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    • Sama juttu ja tätä kirjoittaessa menikin kokonainen Tony's maitosuklaalevy hih.

      Niin me täällä nautimme suklaata ja rentoudumme ajattelematta, että lapsityövoimalla tehty… Onneksi Tony's suklaa muuttaa osaltaan maailmaa.

      ihanaa uutta viikkoa Marre <3

Vastaa käyttäjälle Kristallikimara.fi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud