I love Me messutunnelmia

I love Me messutunnelmia

I Love me-messut ovat osaltani taputeltu, mutta olipahan taas huikeat messut. Tädit tubettaa videolla paremmin näkyy miten paljon ehtii yhden päivän aikana messuilemaan ja kannattaakin ehdottomasti  alimpana olevalta videolta kurkata messuvinkkejä.


Foodin-piste oli näyttävästi esillä ja sieltä bongasin nämä herkulliset ja värikkäät suklaat. Foodinhan on kotimainen yritys, joka valmistaa luomuelintarvikkeita ja superfoodeja.

Bernerin sydämellinen viestintäasiantuntija Anne sai kauneustoimittajilta Vuoden hyvä viestijä palkinnon. Ihanin Anne, jonka sydän on kultaa, ammattitaito rautaa ja joka ottaa jokaisen ihmisen samalta viivalta ja kohtelee kaikkia, kuin kukkaa kämmenellä. Anne kertoilikin, että hän on joskus uransa alkuvaiheessa saanut neuvon Amerikkaan muuttaneelta kollegaltaan ”ole nöyrä”. 


Mille yrityksille kauneuspilkut menivät, se selviää videolta, mutta yksi kauneuspilkun saaneista oli Frantsila. Frantsilalta onkin ilmestynyt mm. hieno Aura perfume oil, jonka metsäinen tuoksu oikein kiinnittää sinut hetkeen ja rauhoittaa. Toinen kauneuspilkun saaja oli Korealainen Whamisa, josta vieraskynänä kirjoitteli täällä blogissa meidän tytär Emma ja Emma otti myös kauniit kuvat. 

Elevenin ja ProCaren pisteellä kannattaa käydä ostamassa suorastaan pilkkahintaan kangasnaamioita. Elevenin pisteellä löytyy ihan euron kpl kangasnaamioita. 


Elevenin pisteen kangasnaamio-ja kukkakoristerakennelman tädit nimitti messujen kauneimmaksi esillepanoksi yhdessä Luoto Life yrityksen kukkaseinän kanssa. Luoto muuten edustaa luonnonkosmetiikkaa puhtaan Itämeren puolesta.

Peltirasiat miellyttää aina omaa silmää ja nämä skottilaiset saippuakotelot olivat niin mageita. Saippuoita löytyi peltirasioissa vaikka minkälaisia.

Tädeille aina sattuu ja tapahtuu ja vauhtia piisaa. 

Elina K:n pisteellä kannattaa heti messujen alussa käydä laittamassa 5:llä eurolla glitterit nassuun ja messulook on valmis. Toinen ehdoton on vinkki on ProCaren piste, josta saat ostettua Real Techniquesin siveltimiä, Ecotoolsin siveltimiä, Batistea, Lieracia, L.A girl meikkejä aivan mahtavin tarjoushinnoin. 

Alempana Real Techniques tilaisuudesta otettu kuva avaruushenkisistä ”Ruler of the skies” siveltimistä. Luonnollisesti avaruus aiheiset siveltimet ovat omaan makuun ihanimmat. Olet Kaunis.fi verkkokaupan pisteellä taas The Balmin meikit ja tietenkin Jeffree Staria hyvässä alessa, niin kannattaa mennä kurkkimaan. The Balmin meikeistä The Voyage-paletti jäi mieltä kaihertamaan. 

Ehdottomasti kannattaa käydä myös Nyxin pisteellä, siellä oli aivan mahtavia messutarjouksia. Tädeillähän oli huulet ja luomet meikattu kotona milläpäs muilla, kuin itse ostetuilla Nyxin meikeillä. Tädit niin tykkää Nyxistä. 🙂 Monet kehuivat Maijun huulipunan sävyä ja Nyxiähän se. 

Lempparini Korres ja L’Occitane oli myöskin messuilla edustettuna. Korresilta kävisin kurkkimassa suihkugeelejä ja kroppavoiteita ja ihanaa Wild Rose-sarjaa. L’Occitanelta maailman parhaat käsivoiteet, hyvää tekevät saippuat, joulukalenterit ja peltirasiat. 
L’Occitane tekee yhteistyötä Unicefin kanssa ja ja ostamalla L’Occitanen hyväntekeväisyyssaippuan, mahdollistat vuoden A-vitamiini annoksen kolmelle lapselle. Kuva lainattu L’Occitanen sivuilta täältä.

*Kuva lainattu Real Techniques

Mukana messuhumussa myös ihana Souliina.  Aiotko mennä I Love me-messuille? Onko antaa kommenttilaatikkoon omia messutärppejä tai mitä odotat messuilta? Jos et ole menossa messuille, löytyikö postauksesta jotain mikä kiinnosti juuri sinua? Aurinkoista lauantaita kaikille. <3



41 thoughts on “I love Me messutunnelmia”

  • Olipa hauska postaus I love me -messuilta. Paljon ehdit / ehditte siellä messuhumussa. En ole menossa I love me -messuille. Turussa on ensi viikonloppuna Osaava Nainen -messut. Ja siellä on myös paljon kauneustuotteita esillä kuin myös muutakin osaavalle naiselle sopivaa. Sinne on lyhyempi matka, joten sinne olen jonakin päivänä menossa. Mutta oli kiva käväistä näinkin iloisissa I love me -messutunnelmissa. Nappasin vähän vinkkejä, joita voi nähdä Turussakin. Kiitos Tiia!

  • Mielenkiintoisilta vaikuttavat messut, vaikka taitavat olla aika kosmetiikkapainotteiset, enkä ole kauhean kiinnostunut kosmetiikasta. Muoti, tyyli ja lifestyle ovat jotenkin enemmän minun juttuni. Messuista on kuitenkin tohistu niin paljon monessa paikassa, joten olisi ollut kiva poiketa siellä, sillä en koskaan ole käynyt niissä. Tosin vasta toista kertaa olisi ollut mahdollisuuskin.

    Väliin ne jäävät kuitenkin, sillä lepäilen kipeänä kotona. Mutta kiva että sain seurata tunnelmia teidän kauttanne. Olette niin ihanan pirteitä!

    Ensi viikonloppuna on sitten kirja- ja ruokamessut, enkä niistä kyllä jäisi millään pois. Siitä huolimatta, että harvoin edes luen suomenkielisiä kirjoja! Toisaalta sieltä saa hyviä ideoita.

    Oletko sinä menossa kirjamessuille?

    • Siellä on myös paljon vointia, urheilua ja hyvinvointia, joogaa, superfoodeja, vaikka mitä. Joten voisitkin iloisesti yllättyä. <3

      En luultavammin ole tulossa kirjamessuille, vaikka ennen I Love me-messuja olivat aina must käynti. Olen menossa ns. somehommiin Omakotitalomessuille perjantaina, vai mitkähn niiden messujen nimet ovat ja mies on viikonloppuna työmatkalla, niin en viitsi sitten viikonloppuna lähteä ja jättää lapsia. .

      Ihanaa uutta viikkoa ja toivottavasti voit jo paremmin <3

  • Harmi ettei törmätty! Yritin vähän sillä silmällä kurkistella, josko teitä näkyisi, mutta onni ei moista iloa eilen suonut. Sen sijaan paljon messuiloa oli, kun oli niin mielenkiintoisia ja kivoja juttuja taas näytteillä. 🙂

  • Kävin elämäni ensimmäistä kertaa kun voitin Klingelin Instasta kaksi lippua. Annoin ne pojalle ja miniälle kun mietin aluksi etten ehkä jaksa lähteä. Halusin kuitenkin ja tänään olimme yhdessä siellä. Kovin kauaa emme jaksaneet siellä tungoksessa. Ensi vuonna täytyy mennä perjantaina.
    Leppoisaa lauantai-iltaa sinne.💛

    • Perjantai on kyllä ihanin päivä käydä, koska oikeasti löytää ne pisteetkin, eikä pyöri vaan ihmismassassa. 🙂

      Ihanaa päivää Titti <3

  • Olin ajatellut lähteä kun liputkin olisin saanut, mutta tuli muita juttuja tälle päivälle ja tungoskaan ei niin inspiroinut. Ensi viikon ruoka/kirjamessuilel aoin kuitenkin lähteä.

    • Ihan ehdoton päivä oli käydä kyllä perjantaina, sillä ruuhka ei ollut ollenkaan paha.

      Täällä taitaa taas jäädä viini/ruoka/Kirjamessut väliin, harmi kyllä.

      Kivaa uutta viikkoa Tuuli <3

  • Nämä messut jätän väliin.
    Tätien hauskalta videolta bongasin monta kiinnostavaa juttua esim. Loccitanen tuotteet, joilla tuetaan hyväntekeväisyyttä mm. afrikkalaisille lapsille, vinkit poseraukseen ja Hellapoliisin tuotteet.
    Kiitos sinulle ja Maijulle messukierroksesta.
    Iki-ihanaa laiantai-iltaa sinulle!

  • Aloittelevan teinin, siis tyttäreni, toiveesta kävin tänään I love Me -messuilla. Olipa ne erilaiset kuin itselleni tutut kirjamessut tai matkamessut! Kivat, kyllä, paljon kaikenlaista. Mutta myös hurjasti ruuhkaa. Varhaisteini oli ihan innoissaan, minkä vuoksi minullakin oli ihana päivä. Ja ensi viikolla on "minun" messuni, eli kirjamessut. Jee.

    Hauskoja kuvia, tulee iloiselle mielelle näistä. ♥

  • Voi että olisi ollut niin ihanaa nähdä teidät! Just Sarin kans mietittiin, että tänä vuonna ei tainnutkaan olla perinteisiä yhetistyöbloggaajia lainkaan. Ja Anne on ihana, sydämellinen ihminen! <3 Luoto Lifen kukkaseinä oli upea ja itse kiinnostuin heidän edustamasta italialaisesta luonnonkosmetiikkamerkistä Gyadasta 🙂

    • Miten ei tänä vuonna nähty, sehän kuuluisi asiaan, että törmätään. <3 Juu tänä vuonna ei ollut messujen päätöksestä yhteistyöbloggaajia, mutta asia oli todella yes, kun kerrankin sai ottaa messut rennommalla otteella ja kävin vain yhtenä päivänä.

      Luoto Life-piste oli ihana ja se tunnelma pisteellä. Pitääpä tarkemmin tutustua tuohon Gyada merkkiin.

      Ihanaa päivää Salka <3

  • Oli pakko skipata messut, koko vkl hommia, tänään ainoa vapaa jonka aion viettää x-asennossa kotisohvalla. 😅

    Mukavaa sunnuntaita Tiia. 💙

  • Kiva yksisarvishatut teillä 😀 Ei törmätty messuilla tänä vuonna. Tosin itse kävin vain pikaisesti perjantaina ja katsoin I Love Fashion -muotinäytöksen ja istuin Tuulannelin kanssa kaffella hetken. Sitten piti rientää jo muualle.
    Kivaa sunnuntaita Tiia <3

  • Eipä törmätty messuilla vaikka tuntui, että tiettyyn aikaan perjantaina messut olivat yhtä törmäilyä, niin paljon porukkaa oli liikkeellä 😀 Osa kivoista jutuista jäi näkemättä, kun ei jaksanut ryysiä ihmismeren läpi. Toki hyvä juttu ihmispaljous on messuilijayrityksille 🙂

    • Näin on, tosin taisi jäädä kävijämäärät vähän pienemmäksi, kuin viime vuonna, mutta mahtavat lukemat siltikin.

      Ihanaa uutta viikkoa PauMau ja harmi ettei nähty. <3

Vastaa käyttäjälle Outi Krimou/Outi's life Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud