Lidl teki sen taas!

Lidl teki sen taas!
Eilen laittelin Instaan toisen näista asukuvista ja tuumin, että se riittää varmasti vinkiksi, mutta kyllä on ihan pakko vinkata täällä bloginkin puolella, että Lidl teki sen taas. Todella kiva ja rento Cherokee-mallisto on meinaan omaan makuun just eikä melkein. Näin tykkään arkena pukeutua. Ehkä aavistuksen vaivaa, että kyseisissä farkuissa on nappi, kun rakastan  kuminauhavyötäröllisiä pöksyjä, mutta koska farkut ovat joustavaa strechiä ja äärimmäisen mukavat, niin joustetaan nyt siitä napista.

Ruutupaitaa en ole käyttänyt naismuistiin, ehkä joskus ysäriaikoihin viimeksi, mutta hei onpa kiva ja pirteä farkkujen kanssa. Lidlissä on myynnissä myös farkkupaitaa ja se on ihan pakko hankkia. Lisäksi farkkuja on ainakin kahta erilaista. Hapsuneuletakkeja löytyy harmaana, luumunpunaisena ja tuo sininen. Eilen kun tätä asua tytär joutui pakkokuvaamaan, niin pehmeä ruutupaitis ja tuo neuletakki yhdessä oli oikein kotoisan lämpöiset yllä. Joten luumunpunaisena hapsuneuletakki lähtee ostoskoriin, jos niitä Lidlissä vielä vaan on, kun ennätän sinne. 

Eikä siinä vielä kaikki, mallistoon nimittäin kuuluu aivan ihania lasten toppatakkeja, farkkuja, trikoopaitoja ja sukkia ja miehille on myös tarjolla farkkuja, jotka ovat sen näköisiä, että hyvin voisin itsellenikin ajatella. Lidl parantaa koko ajan, vaikka olenkin vuosia ostanut jo vaatteita Liiteristä, niin nykyään on fiilis, että vaatemallistot ovat vielä enemmän ajan hermolla eli todella trendikkäitä. Ennen saatoin ostaa jonkin yhden tietyn vaatekappaleen, nykyään hitsi soikoon kelpaisi aina koko mallisto!

Farkut 13,99, ruutupaitis 9,99, hapsuneuletakki 11,99 ja hei lasten toppatakit 14,99. Käykää ihmeessä kurkkaamassa Nelkytplusmamin ihanan pojan yllä tuo khakin värinen toppatakki täältä. 

Ihastuttiko vai oliko ihan, ei minulle nämä vaatteet? Iloista torstaita kaikille, tänään on ihana päivä, ystävän kanssa sushia ja sitten pari eri kosmetiikkatilaisuutta, perästä kuuluu. 😉

*Lidl vaatteet saatu ja Hai-saappaat saatu n. vuosi sitten


41 thoughts on “Lidl teki sen taas!”

  • Farkut tosi kivat ! mutta mun vatsa sen verran todella iso, että farkut jää vaan haaveeksi …..käyn Lidellissä täälä kun heilä on suomiviikot …..

    • Olen todella keskivartaloinen eli vyötäröltä kokoa 44 ja nämä kyllä menee loistavasti nämä Lidlin farkut ja kokoa olikin 44/46 asti. 🙂 Eli josko sinullekin löytyisi farkkuliinit Liiteristä.

      Ihanaa torstaita Ulrika <3

    • Voi ei, hih, mutta kun olen sellainen laatikko keskeltä ja jotkut vaatteet korostaa vielä ja jotkut ei nämä Lidlin ei muuten korosta eli oikein kivat.

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Ihastutti kovasti! Tuo sininen neuletakki on niin kaunis, ehkä muuten pitää käydä tsekkaamassa se miesten mallistokin. Näistä tulee sellaisia hyvänmielen lempivaatteita, jotka kestävät käyttöä ja vielä ovat kivan rennon tyylikkäitä!

    • Ihan samaa mieltä ja ihastuttiin niin samoihin. <3 Luumunpunainen neuletakki himottaa, vaikka en ole ehtinyt sitä vielä hankkia. Peukut pystyyn, että vielä niitä on.

      Ihanaa sunnuntaita Heli <3

  • Mulla taitaa olla kolmet Lidlin farkut ja ne on ihan loistavia! Ekalla kerralla vähän arvelutti ostaa ilman sovittamista, mutta hyvin natsasi 🙂 Jumppavaatteistani varmaan puolet on Lidlistä ja ne urheilu- ja vaellussukat on ihan must! Vuosia sitten harasin vastaan koko liiteriä, mutta nykyään olen fani 🙂

    Ihanaa loppuviikkoa Tiialle! ♥

    • Jumppa-ja ulkoiluvaatteet on mielettömiä. Jegginssejä olen hankkinut, mutta en koskaan aiemmin näitä napillisia farkkuja, mutta hei toimii. 🙂

      Hihi sama juttu, toinen fani täälläkin.

      Ihanaa sunnuntaita Tuula <3

  • Juuri eilen mietin, että ne farkut pitää varmaan hakea. Koko vähän mietityttää kun ei voi sovittaa. Periaatteessa koko olisi 40, mutta kun tuo lääkitys on saanut monet sen kokoiset vaatteet tiukoiksi, niin 40/42 voisi olla just passeli. Jos taas koot menee niissä 38/40 ja 42/44, niin toinen on iso ja toinen pieni. Pitää siis lähteä katsomaan, miten ne koot menee. Kaverit on kyllä aina Lidlin farkkuja kehuneet.

    • Nää on vaikeita ja joskus ostan kahdessa koossa ja palautan sitten toiset. Onneksi Lidliin voi palauttaa. 🙂 Juu nyt on ihan omat ekat Lidlin farkut, jegginssejä olen ostellut vaikka kuinka. Aivan ihanat nämä on ja nuo kukkakirjailut vielä siinä.

      Ihanaa sunnuntaita Meemu <3

  • Töissä kuluu lukematon määrä trikoovaatetta vuosittain ja "Liiteri" on tässä suhteessa ollut oiva apu, näppärästi ruokaostosten lomassa koriin uudet trikoot tai pitkä paita ja hinta ei päätä huimaa mutta laatu on hyvä. Keltaiset hai saappaat rokkaa 😀

    • Se juuri ja se, että näppärästi ruokaostosten lomassa. Nykyään inhoan käydä meinaan vaatekaupoilla. <3

      Keltaiset Hait on kyllä ihan lempparit.

      Ihanaa sunnuntaita Onneli <3

  • Onpa nätti kokonaisuus! Housuja tekisi mieli ostaa Lidlistä, mutta kun siellä ei voi sovittaa. Itsellä tuppaa lahkeet aina jäämään vähän lyhyeksi. Tuntuu että olisihan niitä helpompi lyhentää kuin jatkaa, joten tekisivät vähän pidempiä lahkeita. Joskus teen Lidlistä löytöjä, esim. lauantaina ostin poolopaidan mikä on kuin toinen iho, niin lämmin ja pehmoinen tälle vilukissalle. Siitä tulee varmaan tänä talvena suosikkipaitani, villapaidan alle. Eikä maksanut paljon.
    Mukavaa iltaa Tiia <3

    • Juu ei voi sovittaa, mutta voi helposti palauttaa. 🙂 Jos ei istu, niin olen vaan seuravaan kauppareissun yhteydessä palauttanut.

      Ihanaa kuulla, että löytyi kiva neule, Lidl on kyllä erityisen mainio paikka.

      Ihanaa sunnuntaita Tuulikki <3

  • Arrgghh, miksei täällä ole Lidliä. . Viime reissulla Suomessa löysin Lidlistä tosi hyvät mustat farkut edullisesti

  • Nätti ja rennon sekä mukavanoloinen asukokonaisuus. Sinähän olet ihan silmissä hoikistunut. Et ole pulska koskaan ollutkaan. Ja anteeksi, on epäkohteliasta kommentoida toisen ulkonäköä. Mutta kun se pisti niin silmään, kun sinulla on nuo farkut jalassa. Lokoisaa iltaa sinulle!

    • Hih ei mitään ja olen kyllä pallero, tytär taas ohjasi miten pitää olla, ettei kaksari ja massu näy ja voin sanoa, että otettiin monen monta kuvaa. 🙂 Sääret onkin hoikahkot, mutta voi pojat se keskivartalo!

      Ihanaa sunnuntaita Marja <3

  • Eihän noista voi olla tykkäämättä.
    Sinun päälläsi asukokonaisuus näyttää rennon tyylikkäiltä.
    Hinnat ovat uskomattoman edulliset.
    Leppoisaa torstai-iltaa sinulle!

  • Mulla Lidlin farkkuja ainakin viidet ja muita Lidlin pöksyjä kans muutama kappale. Ne vaan niin hitsin hyviä ja kestäviäkin. Ei valittamista:)

  • Ihastelin tätä asukokonaisuutta jo instassa,sopii sulle kun nenä päähän ♥ Mä hypistelin punaista neuletakkia tänään mutta jätin ostamatta kun mun kaapit tursuu jo valmiiksi mutta nätti se oli ja todella halpa.Mukavaa loppuviikkoa ♥

  • Kiva asukokonaisuus. <3 Kuminauhavyötäröiset farkut on niin ihanat. <3 Meillä on töissä vain Yksi vessa ja parhaimmillaan talossa on 16 naista töissä. Ei sitä siis kauhean kauan viitsi wc:ssä aikaa viettää. Ostin tänä syksynä lidlin farkut työhousuiksi ja ne on kyllä erittäin kivan malliset, mutta nappi ärsyttää wc:ssä suunnattomasti. Nää on ollut nyt jo jonkin aikaa käytössä, mutta silti joka päivä wc:hen mentäessä yritän nykiä housuja alas siinä onnnistumatta. :,D

    • Juu napit eivät ole kivoja hih ja ostan aina kuminauhavyötäröllisiä. Nämä on kyllä niin joustavaa matskua, että nappikin saa anteeksi. Hih voin kuvitella, että nappiin saa tottua, sama täällä.

      ihanaa syksyn jatkoa Jenspa <3

  • Ai että – ruutupaita, farkut ja neuletakki – kaikki ihan mun oloisia vaatteita!! Näyttävät tosi kivoilta sun päällä.

  • Voi vitsi, miten kiva toi hapsutakki on ja halpa. Luumunpunaisena kiitos minulle.

    Olen kyllä huono käymään Lidlissä, koska sehän on niin kaukana. Peräti pitäisi mennä radan toiselle puolelle. 😀 Toinen ongelma on tietty se, että tällaiset superjutut myydään hetkessä. En siis edes varmaan työpäivän jälkeen mitään enää saisi. 🙁 Taidan olla hieman pessimistinen tänä iltana.

    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    • Luumunpunaisen ja sinisen välillä kävin taistoa. 🙂

      Tuo on ihan totta, nämä myydään hetkessä kyllä ja kun aamulla pitää mennä töihin, niin johan on muut aamuvirkut nämä hankkineet. Mutta joskus käy tuuria. 🙂 Toivottavasti sielläkin vielä.

      Ihanaa viikonloppua Mannilainen <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud