Paljukamut kylässä ja jenkkituliaisia

Paljukamut kylässä ja jenkkituliaisia
Lauantaina meidän hyvä ystäväpariskunta oli meillä kylässä. Päätin kutsua heitä paljukamuiksi, sillä ehkä jotkut muistaa, että juuri tämän pariskunnan kanssa aina paljuilemme heidän kotonaan. 

On se muuten vimmattua, kun kutsuu ystäviä kylään, niin mistä sitä oikein menee ja kehittää ruokapaineen itselleen? Mitä laittaa kamuille, jotka on tuntenut parikymppisestä jo. Ei voi laittaa samaa mitä joskus on laittanut. Noh jos tässä on tunnettu tyypit jo 30-vuotta, niin melkovarmaa on, että jossain kohden saattaa kekseliäisyys loppua kesken. Tunnetaan myös toisemme niin hyvin, eli onko sillä oikeasti niin väliä, jos samaa ruokaa pukkaa antimiksi, kuin joskus aiemminkin.

Päätettiin kuitenkin laittaa sekalainen menu, jossa ei ole punaista linjaa, vaan mitä teki mieli. 

Avokadoleivät

Maalaisleipää tai Ciapattaa

Sivele leivät oliiviöljyllä ja valkosipulilla ja laita uuniin

Lisää avokadomössö, johon on lisätty pippuria, suolaa, sitruunaa ja ripaus valkosipulia

Lisää kuullotetut kirsikkatomaatit

Päälle mozzarellaa ja basilikaa ja balsamicosiirappia

Jösses sentään, ystävät toivat jenkkituliaisina aitoa Harry Potter kermakaljaa. Fiksusti vielä kaksi putelia, toinen nautittavaksi ja toinen koristeeksi. Ihanaa, sillä olen aina halunnut maistaa aitoa kermakaljaa! Tämä oli ihan paras tulkkari!
Raita

Turkkilaista jogurttia

Hunajaa

Kurkku raastettuna

Yksi nippu minttua silppuna

Suolaa


Juustokuminaa


Chiliä


Leipälettuset

7dl vehnäjauhoja


1tl suolaa


2dl lämmintä vettä


1dl sulatettua margariinia


Sekoitan kaikki ainekset keskenään ja kaulin heti lettuset suoraan pannulle öljyllä paistettavaksi. Nämä leipäset ovat helppoja kaulia ja paistuu hetkessä ja ah niin herkullisia. Käy myös tortilloiksi. 


Intialainen kastike


Nyt mentiin osittain purkkiaineksilla: 


Yksi Rajah Tikka Masala Paste


Muutama ruokalusikallinen Pirkka Vahvaa Tandoori tahnaa


Turkkilaista jogurttia


Tomaattimurskaa


Inkivääriä


Valkosipulia


Tuoretta Korianteria


Tämä intialainen pata oli menestys ja ainakin kamut ja oma mies väitti, että yhtä hyvää kuin ravintolassa ja myönnettäköön, olihan se. Eläköön helpottavat asiat eli valmistahnat. 

Iiks sain ihania Disney-sukkia ja nämä olikin ystävän sisko tuonut Lontoon-reissulta, suuret kiitokset siskolle ja myös Mikki-kassista. <3

Ah Starbucks-kahvia ja sukulaatia rantautui myöskin jenkkituliaisina. Tänä aamuna ehdinkin nauttia latten, johon laitoin kaksi teelusikallista tuota Salted Caramel kaakaota ja voi jösses miten herkullinen latte tulikin,  kelpaisi ihan jälkkäriksi asti. 
Kylläpä piristi ystävien kyläily  ja oman rakkaan kanssa keittiössä kokkailu. Ystäviä pitäisi nähdä vaan useammin, sillä heti, kun heitä näkee, iskee oikein ikävä. Olipahan kiva viikonloppu ja ruokakin onnistui. 

Ai niin jälkkärinä meillä oli jädebuffa. Oli perinteista vaniljajädeä, hakattua suolapähkinää, turkinpippurihaketta ja kaikenlaisia erilaisia jädekastikkeita. Lidlistä löytyi myös järisyttävän hyvää Salted Caramel jädeä, ette usko miten hyvää se  on, vahva suositus! Tekisi mieli syödä koko törppö kerralla!
Pakko vielä vinkata, että Instagramin puolella alkoi Melli Ecodesign vaatearvonta, jossa yksi voittaa itselleen ihan minkä tahansa vaatteen Melli Ecodesign valikoimasta. Nyt jos koskaan kannattaa osallistua, sillä nämä Suomessa valmistetut luomupuuvillaiset vaatteet ovat erittäin laadukkaita. 

Mieleisen vaatteen voit kurkkia täältä ja kommentoida Instagram Koivusalo ja sitten vain seurailet meikäläisen ja Melli Ecodesignin Instatiliä ja se on siinä, olet arvonnassa mukana. 

Miten siellä meni viikonloppu ja hei mitä kokkasitte? Upeaa uutta viikkoa kaikille. <3


44 thoughts on “Paljukamut kylässä ja jenkkituliaisia”

  • Juurikin näin, miksi sitä aina stressakaan tarjottavien suhteen. Mutta, oi mitä herkkuja olet tarjonnut. Nuo leivät menee ehdottomasti testiin, on varmasti meidän perheen makuun.
    Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

    • Niinpä miksi stressata ja koti siivota ja kaikki ja takaan, ettei silloin 20veenä otettu näin kovin pulttia, niin miksi nyt sitten.

      Ihanaa viikkoa Kaisa <3

  • Vau, ihanat tarjoilut. Kyllä noita kelpaa syödä.
    Ja ihania tuliaisia olit saanu.
    Mä oon siivonnut ja nyt löhöän sohvalla.
    Ihanaa alkanutta viikkoa

  • Ihanat kuvat!
    Ja vitsit mitä herkkuja siellä on ollut tarjolla. Namskis!
    Pitääkin Lidlistä ostaa tuota jädeä ja maistaa.
    Hyvää alkanutta viikkoa Tiia!❤

  • Oli mun kommentti tuossa klo 13.08 jäi nimi pois. 😀♥️
    >Leena

  • Suolakaarmelli on niin hyvää! Em ole huomannutkaan tuota Lidlissä kun ei ole Siippaa kiskomasas jäätelöaltaalle… Ihanat tarjoilut teillä on ollut, kyllä vieraiden on kelvannut!

    • Minäkin vasta bongasin tuon jäden, olisikohan uutuus? No oli hyvät ruoat, mutta kalpenee sun keitoksien rinnalla. <3

      Ihanaa viikon jatkoa Tuuli <3

  • Voi vitsiläinen mitä herkkuja. Mä kokkasin vilo punajuuri-vuohenjuustorisottoa. Sekin oli superhyvää.
    Iloa viikkoon <3<3

    • En ole vielä raaskinut korkata eli johonkin kohokohta hetkeen on pakko säästää tuo makuelämys. <3 Mutta kyllä oli ilahduttavat tuliaiset, että oksat pois. <3

      Ihanaa päivää Onneli <3

  • Jösses noita ekan kuvan avocadoleipiä, meinasin just pyörtyä nälkäkiukkukateudesta nähdessäni ton kuvan 😀 Ihan mahtavalta vaikuttaa teidän menu muutenkin, just muuten olen itsekin seuraavaksi kirjoittamassa intialaisesta ruuasta (tän hetken ykkösjuttu mulla).

    Mut hei, mitä on KERMAKALJA??

    • Voi ei, ne leivät oli kyllä aika nams. 🙂 Intialainen ruoka on kyllä yksi lemppareita.

      Harry Potter kirjoissa aina käydään vähän juomassa kermakaljaa. 😉

      Ihanaa viikon jatkoa Emma <3

  • Ai miten herkullisia tarjoamisia loihdit teille ja mitä kaikkea hauskaa ja hyvää saitkaan tuliaisiksi. Nam 🙂

  • Upeat tarjoilut ja tuliaiset. Kyllä kelpaa – puolin ja toisin-, kun on tuollaisia kavereita.
    Kermakaljasta en ole koskaan kuullutkaan 🙂
    Täällä oltiin viikonloppuna mm. koiravahtina.
    Antoisaa tätä viikkoa sinulle<3

  • Arvaa tuliko nälkä, niin herkullisia leipäsiä olet tehnyt ♥ Ystävien kanssa vietetty aika on voimaannuttavaa ja aina yhtä mukavaa, paljuilusta puhumattakaan. Kiva viikkis teillä ollut. Mukavaa alkuviikkoa ♥

    • Niin on ja toivotaan ja paljuilu kamuille onkin taas jo kalenteriin laitettu, meillä harmi kyllä ei paljua huom. vielä ole. 😉

      Ihanaa viikkoa Maiccu <3

  • Tuliaisista huomaa, että niiden ostajat tuntee sinut paremmin kuin hyvin. Ihanat tarjottavatkin teillä on ollut. Me tehtiin sunnuntaina kanapizzaa ja jälkkäriksi vohveleita. Tänään vielä innostuin leipomaan pullaa…että sellaista meille 🙂
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle Tiia <3

    • Hih eikö huomaa, ihan täsmäiskut nuo tulkkarit.

      Kanapizzaa ja vohveleita, joudunko mä Outi tästä lähtemään nyt sushille, niin kova nälkä iski, kun luin nuo teidän herkut.

      Ihanaa viikkoa Outi <3

  • Nuo leivät saivat veden kielelle ja sopisivat minunkin tämänhetkiseen ruokavaliooni. Eikä tuo Lidlin jätskikään pahalta kuulosta.
    Mukavaa viikkoa sinulle <3

  • Tuo on kyllä niiiin totta että miksi ihmeessä pitää aina stressata ruoan laitosta ja vähän siivouksestakin jos kylään on tulossa ”vanhoja frendejä”?? Noita leipiä pitää kyllä pian testata! 😍

    • Sano muuta, ei mitään järkeä ja hei tokkopa stressasin vielä 30-vuotta sitten, kun heihin tutustuin. Voi elämän kevät, ihan hulluutta.

      Nuo leipäset ovat mielettömän hyviä, vaikka väliin mozzarellaa ja tomsuja vaan tai vaikka chili con carnea tai mitä vaan, aijai. .

      Ihanaa viikon jatkoa Lisa <3

  • Me syötiin Kanarisottoa ja omenapiirakkaa joka epäonnistui täysin, löysin ohjeen joka ei ollu hyvä 🙁 onneksi oli muutaki jälkkäriä 🙂 , hyvää syksyistä viikkoa, täälä on tulossa Brittikesä viikonloppu ,:)

    • Eikä ärsyttävää! Onneksi oli muutakin jälkkäriä, ettette jääneet makeatta. 🙂

      Täälläkin on tänään ollut ihan +15 astetta, ihanaa.

      Kivaa viikon jatkoa Ulrika <3

  • Ihanat syömiset teillä! Nuo leipäset pistän itselleni muistiin ehdottomasti 🙂 Ja intialaistyyppiset ruuat on myös niin hyviä, että oksat pois…

    Meillä syötiin viikonloppuna perjantailta jääneitä lihapullia ja lauantai-illalle tein pizzan. Sauna ja kotipizza vaan jotenkin kruunaa lauantain. Sunnuntailta ei ole edes muistikuvaa, mitä mahdettiin syödä. Taisin olla aivot nollatilassa 😀

    Ihanaa viikkoa Tiia! ♥

    • Mutta hei ihanaa, pizza kyllä niin kuuluu viikonloppuun. <3 Aina ei muista mitä on syönyt tahi tehnyt, tuttu juttu. 🙂

      Ihanaa viikkoa Tuula <3

  • Upeat leipäset! Olet varmasti hyvä kokki, näytti sapuskat sen verran herkuilta!<3
    Ihanaa on ystävät vuosien takaa, joiden kanssa ei tarvi pohtia, että mitä se nyt tuolla tarkoitti, kun sen jo tietää 🙂 Harmillista, kun on niin kiire, ettei ennätä kyläilyjä järkätä tai sitten on töistä niin väsynyt, ettei jaksa:) Mutta nyt pitää ryhdistäytyä!

    • En kyllä ole hyvä kokki, aika perus, mutta joskus kun näkee vaivaa, niin syntyy hyvää, mutta siltikin hih rumaa ruokaa.

      Ystävät piristää ja meilläkin oli ihan liian pitkä tauko, olet niin oikeassa, sitä pitää ryhdistäytyä.

      Ihanaa viikon jatkoa <3

  • Oijoijoi mitä herkkuja!! Leivät näyttää TODELLA herkullisilta!! NAM!!

    Kermakaljaa?? En ole katsonut yhtään Harry Potteria joten en tarkalleen tiedä mistä puhutaan. Tyttäreni kuitenkin harmitteli, ettei ehtinyt Universal Studioilla sitä maistaa pitkien jonojen vuoksi….
    Kaipa se on tämän maman hankkiuduttava (leffaan) lapsen kanssa uudestaan tuonne maailmalle, että saa itsekin kokea ja maistaa.

Vastaa käyttäjälle Birgitta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud