Space Expedition, avaruusseikkailu ja kurkistus kulissien taakse

Space Expedition, avaruusseikkailu ja kurkistus kulissien taakse
Aika kertoa hieman avaruusseikkailusta ja mitä siellä kulissien takana tapahtui. Boot Campiltähän meitä valikoitui kaikkiaan viisi ihmistä Venäjälle ja Star Cityn Juri Gagarin Cosmonaut Training Centeriin kosmonauttiharjoituksiin. Venäjällä kaikki meni, kuten sarjassa näytettiinkin, mutta itse Boot Camp osuudesta jäi kaikki muut tehtävät pois, paitsi käänteinen benjihyppy. 

Boot Camp piti myös sisällään erilaisia matemaattisia tehtäviä, älykkyystehtäviä, muistitehtäviä ja myös rakennustehtäviä ja meitä myös tarkkailtiin koko päivän ajan, miten kestimme painetta, väsymystä ja miten tulimme toimeen erilaisten ihmisten kanssa. 
Venäjä osuudessa kaikki taas ehdittiin näyttää sarjassa. Ne henkilöt, jotka saivat hopeiset Tupla-patukat, saivat kokea juuri ne tehtävät mitä televisiossakin näytettiin ja muilla taas tehtävät jäivät kokematta. Kaikilla oli selkeästi oma roolinsa ja osuutensa sarjassa, mikä oli mielestäni todella kivasti järjestetty juttu, oli se sitten arpatuuria tai ei. Meillehän ei koskaan kulissien takaisia suunnitelmia paljastettu vaan kerrottiin, että kaikki meni Venäjällä arpapelillä. Eli tämän voi sitten mieltää miten itse haluaa. 
Kyseisellä mönkijällä matkustus Star Cityyn oli railakas kokemus ja nauroimme poukkoilevassa kyydissä aivan hulluna. Kyytiä voisi verrata kumpareisessa maastossa olevaan Linnanmäki-kyytiin. Hullunhauskaa ja ihan huikea kokemus jo yksittäin. 

Pakko myöntää, että kyllä kaikkien meidän sydämet taisivat läpättää kiivasta tahtia ja innosta kiihtyneinä saapuessamma Juri Gagarin Cosmonaut Training Centeriin. Meitä kaiken kukkuraksi oli vastassa kosmonautti Oleg Kotov. Jo se tunne, että saa tavata tässä elämässä kosmonautin ja puhumattakaan siitä, että saa hengailla Olegin kanssa pari päivää ja kysellä myös kulissien takaa häneltä kysymyksiä.

Kuten vaikka, että kapselin paluu avaruusasemalta maapallolle vastaa rekkakolariin verrattavaa iskua tai ettei avaruusasemalla käydä koko komennuksen aikana suihkussa. Avaruusasemalla ei ole painottomassa tilassa mitään väliä miten päin nukkuu, mikä tuntuu varsin omituiselle näin maan vetovoimassa asuvalle. 

Kyllä myös avaruuslennolle laitetaan vaipat housuun ja myös mentäessä avaruuteen tekemään erilaisia työtehtäviä. Kosmonautin avaruuspuvun päähineessä on mm. karhea kangaspala, jos nenää alkaa kutittamaan avaruudessa, niin voi rapsuttaa nenua kangaspalaan. Kaikenlaista nippelitietoa suoraan henkilöltä, joka on ollut kolme kertaa avaruusasemalla ja yhteensä 526-päivää. Pakahduttaako, no kyllä aina, kun ajattelenkin tätä asiaa ja Olegin kohtaamista. 

Ennen reissua en ollut nukkunut pariin yöhön kaiken jännityksen takia. Itse reissulla nukuin 3-4-tunnin yöunia joka yö. Osasyynä oli huonekamuni ihanan Ellin kanssa höpötteleminen aamuyöhön. Väsymys kyllä paistaa kaikissa kuvissa ja ohjelmassakin, nimenomaan iäkkäämmän eli minun naamataululla, kun taas nuorilla ja Ellillä, joka oli reissulla vielä flunssassa, ei väsymys näkynyt missään. 
Ensimmäisenä meillä oli tehtävänä pyörivä tuoli, jolla kosmonautit harjoittavat tasapainoaistia. Näyttää ja kuulostaa helpolta, mutta ei ollut sitä. Merkillistä oli, että kaikille meille tuli järjetön hiki tuolipyörityksen jälkeen eli jotenkin tämä tuoli kyllä laittoi koko pään ja kropan sekaisin. 

Me harjoittelimme tuolissa 2-minuuttia kukin, mutta kosmonautit harjoittelevat tuolissa n. 10-minuutin pätkiä ja Oleg kertoi olleensa tuolissa myös 30-minuutin pätkiä. Avaruuslennossa pyörimisen tunne on kuitenkin jotain vielä pahempaa. 

Kaikki suoriudumme tehtävästä kiitettävästi, emmekä ainakaan tunnustaneet Tuplan tiimille, että vellova olo kyllä kesti pari päivää. Mitään ei myönnetty, jos jokin kamalalta tuntuikin. 

Pääsimme myös nauttimaan Star Cityn ruokalan antimista. Ruokala oli kuin paluu vanhaan aikaan, jossa armeijallinen nutturapäisiä venäläisiä naisia nopeatempoisesti ja tehokkaasti tarjoili ruoan. Mieleenpainuva kokemus tämäkin. Harmi etten kehdannut ottaa rouvista kuvia. 
Seuraava tehtävä olikin kosmonauttipuvuissa simulaatiotehtävien harjoittaminen. Rikulle ja minulle kävi munkki ja saimme napattua hopeiset tuplat, jolla kosmonauttipukuun meno mahdollistui. Puhun menosta pukuun, mutta itse pukuun meneminen oli jo aikamoinen juttu. 

Itse asiassa ahtaanpaikankammosta kärsivänä toivoin ensin, etten saisi hopeista Tuplaa ja kun sen sain, pelkäsin aivan hulluna pukuun menemistä ja mitä jos puvussa lähtee taju. Pukuun menoa ennen mitattiinkin verenpaineet ja suoritettiin myös lääkärintarkastus. Miljoonan euron pukuun ei voi mennä kipeänä tai jos on vaikka jonkinlainen ihosairaus, sillä seuraavaksi tähän mielettömän kalliiseen pukuun menee harjoittelemaan kosmonautti tai astronautti, asia jota on muuten jotenkin todella vaikea käsittää. 

Näitä pukuja on vain kaksi harjoittelupukua maailmassa ja kosmonauttien avaruuspuvussa on se eroava seikka amerikkalaisten astronauttien avaruuspukuihin, että kosmonauttipukuun ihminen voi pukeutua yksin, kun taas astronauttipukuun tarvitsee kaverin apua. Aidosti en oikein ymmärrä  miten pukuun pääsee yksin, etenkin miten puvun voi sulkea ilman kamun apua. Puvussa kuitenkin on selässä kahva niin ulkopuolella, että sisäpuolella, joten kyllä kosmonautti, jolla on 10-vuoden kosmonauttikoulutus ja joka on treenannut 2-vuotta avaruustehtävää varten, niin taatusti osaa sulkea puvun. Puvun oven sulkemisesta muuten tulee kassakaapin sulkemista muistuttava ääni, eli jykevä ovi on.

On suorastaan miltei mahdotonta käsittää, koska itse olin puvussa äärimmäisen kömpelö, että miten kosmonautit voivat suorittaa hienontarkkoja tehtäviä ja vielä avaruudessa, kyseisessä puvussa. 

Ennen pukua vaihdetaan valkoinen aluasu, jonka sain muuten omaksi, sukat ja käsineet laitetaan myöskin. Tämän jälkeen laitetaan sininen muoviselta tuntuva puku, jossa on viilennystoiminto. Itse avaruuspukuhan on luonnollisesti ilmatiivis ja avaruuspuvussa on ilmastointi ja myös puheyhteys muuhun miehistöön.
Noin tunnin ajan saimme suorittaa kosmonauttipuvussa erilaisia tehtäviä, mm. happiletkujen kytkemisen, ei ollut helppoa se, painavan oven avaamisen, kiipeilyä ja tehtävät toteutettiin painottomaan tilaan luodussa simulaatiossa. Kuukävelyäkin pääsimme harjoittamaan, mutta Mars-kävely jäi kokematta, koska taisimme olla sen verran hitaita, että aika loppui kesken. 

Kuva kosmonauttimuseosta, josta näkee hyvin miten pukuun mennään. Ensin kiivetään ylös luukun päälle jaloilla, sen jälkeen jalat sujautetaan pukuun ja kädet levitetään, jotta kädetkin saadaan pukuun. Lopulta sitä suorastaan valahtaa, miltei voisin sanoa, kuin kohtuun eli täysin umpinaiseen tilaan. 
Kosmonauttipuvussa oleminen ja tehtävien suorittaminen ja tietäen, ettei pukuihin pääse maailmassa, kuin aidot kosmonautit ja astronautit tuntuu niin isolta asialta, että sitä on jopa vaikea mieltää. Maapallolla ei ole montaa ihmistä, jotka ovat treenananneet näissä puvuissa. 

Mielenkiintoista muuten on, että avaruusasemalle treenaa aina kolmen kosmonautin/astronautin porukka ja myös varajengi. Näimme muuten myös paikan päällä tälläisen jengin avaruuskapselissa harjoitustehtävissä, kylmät väreet meni tämän näyn nähdessä. 


Jos tosiaan pääporukasta yksikin on flussassa avaruusasemalle lähdön koittaessa, heidän osalta matka peruuntuu ja kakkostiimi lähtee kohti avaruutta. Mietin tässä, että kuinka monelle on käynyt niin, että on ollut lähelle päästä avaruuskomennukselle, mutta matka on jäänyt tekemättä ja mahdollisesti vielä mahdollisuus mennyt lopullisesti ohi päästä ikinä avaruusasemakomennukselle?

Nikelle kävi tuuri ja Nikke sai hopeisen Tuplan sentrifugi eli g-voimalaitteeseen, jolla astronautit kouluttautuvat selvitäkseen avaruuslennon g-voimista. Nikke koki 3G-voiman, mutta astronautit ja kosmonautit joutuvat avaruuslennon aikana jopa kokemaan 5G:n voiman tai jopa joskus pahimmillaan 10G:n voiman. 

Jos Boot Campillä olikin kilpailuasetelma, niin Venäjällä sitä ei ollut lainkaan. Meidän tiimi oli tiimi, eikä toisiaan vastaan kisaileva joukko. Kaikilla oli sydän niin paikallaan, että jokainen oli superonnellinen toisten onnistumisista, niitä sparraten. Ellin päästessä Las Vegasiin painottomalle lennolle, tiesin sydämestäni, että kaikki olivat vilpittömän onnellisia ihanan Ellin puolesta. 

Porukkaa hitsasi yhteen tietenkin kaikki jännittävä ja scifi-hörhöys. Harvoin sitä pääsee pulisemaan avaruushommista niin monen ihmisen kanssa. Ellin kanssa jauhettiinkin yön pikkutunneille asti ja Elli on ehdoton oma avaruussiskoni ja koen, että sain Ellistä aidon ystävän, jonka kanssa voisin lähteä periaatteessa seikkailulle minne vaan.

Harvoin nimittäin pystyy vieraan ihmisen kanssa näin kovan väsymyksen ja paineen alla viettämään 5vrk yhdessä ja vielä samassa huoneessa, ilman minkäänlaista kitkaa. Joka päivä todettiin, että tämä on paras päivä ikinä. Ellin kännykän aamuherätyskin aina liikutti, kun Pepen ”Kun silmäni mä auki saan” pärähti herätyskellona soimaan. Ihana Elli ja mahtavan  kivat pojat Tapio, Riku ja Nikke. Upea jengi kaikkinensa, hieno kuvaustiimi ja Cloetan jengi. 

Hyviä ihmisiä niin paljon ja ei edes sekunninmurto-osaa kenenkään silmien pilkkeessä nähnyt mitään ikävää tai stressiä tai muuta negatiivista vaan pelkkää positiivista. Ehkä tämä on myös osasyy, miksi matka oli niin ainutlaatuinen, koska siihen liittyi hyvien ihmisten kohtaamisia. Tässä haluankin uskoa universaaliin lakiin, ”mitä annat, sitä myös saat.” <3

Nöyrän ikikiitollinen, että pääsin tälle mielettömälle kerran elämässä seikkailulle mukaan, jonkalaista ei ole ennen tehty. Kiitollinen mahtavasta jengistä ja siitä, että sain tavata oikean kosmonautin Olegin, joka oli vielä huumorimiehiä ja Olegin ympärillä vallitsi hämmentävä rauha ja karisma. 

Kiitollinen teille kaikille, jotka äänestitte, jotta pääsin Boot Campille, sillä äänethän ne siinä varmasti ratkaisivat. Kiitollinen myös siitä, että hih olin sitten reissun kiintiövanhus tai en, niin se, että minut kuitenkin valittiin reissulle  oli mieletön ihme, eikä Tuplan olisi kuitenkaan ollut pakko valita minua, vaan olisivat voineet jättää meikäläisen Boot Campin osalta sivurooliin. Kaikki Boot Campillä olivat mahtavia tyyyppejä, Venäjällä olisi pärjännyt kuka vaan. Kaikessa siinä väsymyksessä ja jännityksessäkin, mikä Venäjällä vallitsi, voin kuitenkin todeta, että Venäjän viisikko oli todella kylmähermoista sakkia. Ihan aitoa kosmonautti ainesta. 


*Suurin osa kuvista Tuplan

Oheisesta linkistä halutessasi voit katsoa koko seikkailun putkeen ja niin se onkin kivointa katseltavaa. Upeaa keskiviikkoa kaikille ja miten siellä, kiehtooko avaruus, katsotko scifileffoja vai ovatko ne aivan ei kiitos juttu sinulle. Kaikillahan meillä on omat kiinnostuksen kohteet, mikä tekeekin meistä ihmisistä siksi juuri niin mielenkiintoisia, meistä tämän maapallon alieneista. 


<3

Ihanin Elli!



40 thoughts on “Space Expedition, avaruusseikkailu ja kurkistus kulissien taakse”

  • Kyllä on ollut mielettömän upea kokemus!! Kirjoituksesta sai kivan kuvauksen seikkailustanne, joka on ihan varmasti ollut oikeassa elämässä vieläkin huikeampi. Ihanaa, että pääsit kokemaan jotain noin ainutlaatuista, jota voit sitten kiikkustuolissakin muistella ja kertoa lapsenlapsille:)

  • Huh, mitkä vaatimukset Boot Camp leirillä. Kaikki ne testit. Hei, yksi valvottu yö vastaa 0,5 promillen humalaa. Ja kaksi 1 promillen…Kyllä varmasti nukuit ainakin vähän, kun olit noin skarppina etkä laitamyöteisessä. Etkä sinä minun mielestä näytä kuvissa väsyneeltä ollenkaan. Upea kokemus! Uusia ystäviä! UUsia käänteitä! On sinulla sitten vanhana muisteltavaa.Mukavaa keskiviikko iltaa!

    • Juu kyllä kuten kirjoitin niin n. 3-4 aikaan mentiin nukkumaan ja tosiaan 6:lta oli herätys. Ennen Boot Campiä en nukkunut koko yönä ollenkaan ja edellisenä yönä varmaan pilkkien sen 3-4 tuntia. 🙂 Jos ajattelee sitä aikaa, kun meidän sydänlapsi valvotti ensimmäisen elinvuoden kaikki yöt ja saatoin nukkua tunni kaksi yössä valvoen hänen vierellä ja häntä silittäen kaiket yöt, kun toinen oli tuskissaan, niin voisin sanoa, että oma venyminen unettomuuden suhteen on testattu ääriolosuhteissa. Boot Campin ja Venäjän jälkeen olin niin väsynyt monta päivää, ettei tosikaan ja silloin, kuin laitamyötäisessä todellakin, mutta jaksoin venyä skarppina, niin Boot Campillä, kuin Venäjällä, sillä ihminen venyy uskomattomiin suorituksiin pakon edessä.

      Olet Marja kova epäilemään sanojani ja joudun aina aika paljon selittämään ja puolustamaan. 😉

      Ihan näin on, oli mieletön kokemus ja uusia ystäviä, joiden kanssa emme välttämättä tapaa enää, mutta meillä on yhteinen kokemus.

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Hyvä Tiia<3 Ihana seikkailu ja reissu sinulla! Ihanaa kun jaksat pitää meidän ikäluokan lippua korkealla ja näkyä ja kuulua! Katselen tuon videon ihan ajan kanssa. Sä niin olet ansainnut juuri avaruusseikkailun jos kuka. Sometimes good thing happen to good people<3

  • Aivan mahtava seikkailu. Olen niin iloinen, että just sinä pääsit kokemaan kaiken tuon. Olihan sivulla tuo astronautin ura tähtäimessä jo hyvin nuorena 🙂 Ajattele, mitä kaikkea voit joskus kertoa tuleville lapsenlapsillesi. Ei aivan joka mummin muistelmia.
    Sanot väsymyksen näkyvän kasvoillasi. Minusta sinä näytät freesiltä.
    Ihanaa viikon jatkoa sinulle!

    • Hih niin oli juu ura mielessä jo pienestä. 🙂

      Kiitos kauniista sanoista, ehkä sitä vaan parikymppisten vieressä tunsi itsensä välillä raihnaiseksi.

      Ihanaa viikonloppua <3

  • No huhhuh! Uskomattoman upea ja taatusti ikimuistoinen kokemus. Ja ajatella, että se sinun lapsuudenaikainen hieno haave on nyt vihdoin ja viimein toteutunut ❤
    Meikäläistä jännitti jo tuon videon katsominen ja hieman tuli etova olokin sitä teidän "tuolipyöritystä" seuratessa 😀
    Leijuvaa ja lempeää viikon jatkoa sinulle ❤

    • Ihanaa, jos katsoit ohjelman. Juu se tuolipyöritys oli paljon kovempi juttu, kuin ehkä näytti. Siitä tuli kaikille muuten hirveä hiki, mikä oli jännä juttu sekin eli jännä reaktio.

      Ihanaa viikonloppua Ansku <3

  • Tiia, tiedätköhän kuinka onnellinen olen sun puolesta ❤
    On jotenkin kertakaikkiaan hykerryttävän ihanaa lukea näitä sun avaruudellisia postauksia, vaikka en scifi-jutuista pidäkään. Mutta sinä rakastat niitä ja sun unelmien toteutumista on ollut ihan huikeaa.

    Uskon, että tuo kaikki mitä sait kokea,kantaa pitkälle tulevaisuuteen ja niinäkin päivinä kun kaikki ei ole pelkkää auringonpaistetta.Silloin voit nostaa katseen tähtiin …
    Ihanaa viikon jatkoa sinulle ❤

    • Ritva, sydän läpättää täällä sinun ihanasta kommentista, kiitos niin paljon. <3 Olet niin samaa mieltä, että tämä kannattelee pitkään ja voin aina risukasapäivinä katsoa vaikka seikkailun youtubesta ja ajatella, hei minulle tapahtui tämä ihan uskomaton wow juttu.

      Ihanaa viikonloppua ihana Ritva <3

  • Tiia, sanat loppuu kesken, kun tiedän tämän merkityksen sulle. Niin onnellinen puolestasi ja tästä kokemuksesta! Ihan tosi, tosi onnellinen!!!! Enempiä en osaa kirjuutella, mutta uskon että saat ne onnen fibat sinne 🙂 Niinkuin kerroin, mitä isäni oli aikoinaan nähnyt niin… <3 jei, scifi ja jei tämä kokemus!!!! <3 Ihanaa päivää astronautti 🙂 Muiskut!

  • Luin tämän tosi hitaasti, koska halusin nauttia seikkailusi kuvauksesta mahdollisimman pitkään. :'D Ihan huikeeta, ja sekin, että sait tavata oikean kosmonautin livenä! Olen niin onnellinen, että pääsit seikkailuun mukaan.

    • Ihanaa, kun luit <3 Kiitos niin paljon Liiolii <3 Mielestäni jo Venäjällä käynti, puhumattakaan, jos olisi päässyt ihan vaan turistina katsomaan Star Cityä ja Juri Gagarin keskusta, niin se olisi jo ollut mieletöntä. Saatikka sitten oikea kosmonautti ja vielä avaruustehtävät. En tiedä toipuuko tästä hih koskaan.

      Ihana sinä, kiitos niin paljon ja upeaa viikonloppua Liiolii <3

  • On kyllä once in a lifetime kokemus ja elämys! Niin hienot kuvat ja ilmeet, hih! Ja noilla muistoilla elää yli pitkän ja kolean syksyn…jopa talvenkin! Kivaa viikonlopun odotusta, täällä suunnataan ruokakuvausten jälkeen kohtia Naantalia ja kylpylälomaa, jihaa!

    • Niin elää, olet niin oikeassa, tiedän nyt, että pystyn aika moneen ja hei ikä ei ole aina se kysymys, etteikö pystyisi.

      Ihanaa viikonloppua ihana Heli ja nauttikaa <3

  • Olen niin onnellinen sun puolesta, että sait kokea tuon seikkailun. Ja kiitos, kun kerroit meille kaikille myös.
    Hyvää lokakuun jatkoa!

  • Oli mahtavaa nähdä ne videopätkät, ja olit niin hyvä! Ihanaa että sait toteuttaa avaruusunelmaasi:)

  • Kuulostaa olleen huikea seikkailu! Kaikki jaksot piti tottakai katsoa ja jännätä sun ja muiden puolesta. Mahtavaa että pääsit kokemaan noin upean kokemuksen ja kiitos kun saatiin kokea se myös sun kautta 🙂 <3

    • Ihana Nella <3 Olen niin otettu, kun ihmiset ovat katsoneet seikkailun jaksot. Tuntuu niin hyvälle ja kun kerran onhan tuo seikkailu ihan uskomaton ja niin hienosti toteutettu. <3

      Kiitos Nella ja ihanaa viikonloppua <3

  • Tippa tuli linssiin ku pääsit seikkailuun ja vielä kokeileen sitä puvun käyttöä! <3 Itteeki kiinnostais käydä avaruudessa. Tai ainaki sillä Zero Gravity- lennolla. Googlasin ja tartteis semmoset 5000 rahaa, että pääsis sille lennolle.

    • Ihana sinä, kiitos mielettömän paljon. Olette kyllä olleet niin mahtavia ja hengessä mukana.

      Juu se Zero-G on kallis ja on mennyt nyt kahdesti sivusuun, mutta hei kosmonauttipukuihin taas ei pääse edes rahalla, joten olen ikikiitollinen, että hopeinen Tupla osui omalle kohdalla juuri niiden pukujen kohdalla.

      Ihanaa uutta viikkoa LauraKatarooma <3

  • Mulla olisi tullut ahtaanpaikankammo monessakin kohtaa uuh…! G-voimalaitekopperoon meno, kosmonauttipukuun meno, huhhuh… Mutta hieno reissu teillä ja tuntui olevan aivan oikea poppoo paikalla noihin kokemuksiin <3 🙂

  • Voi mieletön mikä kokemus! Olen Tiia niin onnellinen puolestasi, että pääsit tämän kokemaan. Olet Super Nainen <3 <3 <3

  • Aivan mahtava kokemus!
    Ei ihan kukavaan likka tommoseen pääse, Hyvä sä 🙂
    Tuplamainoksessa jo muutaman kerran sut bongannu 😉

Vastaa käyttäjälle Ansku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud