Syysmasennus olikin hormonaalista!

Syysmasennus olikin hormonaalista!
Kirjoittelin aiemmin täällä, miten kuuman pitkän kesän jälkeen syksy tuli ja nielaisi suihinsa. Olin aivan totaalisessa alhossa, jota kuolemanpelko, ikääntyminen ja se, ettei lapset tarvitse enää niin äitiään, siivitti olotilat pohjalukemiin. Kun ”masennus” iskee, sitä ajattelee, että tämä tunnetila on lopullista, huolimatta siitä, että monet myrskyt on jo aiemmin seilattu ja niistä tyynille vesille myös purjehdittu. 
Hormonit olivat tosiaan syksyn alettua aivan sekaisin, lopetin pillerit, aloin syömään uusia, jotka vasta sekoittivatkin maailman eli oman pienen pään. Ajattelin, että syksyn pimeys porottavan upean kesän jälkeen nielee synkkään alhoonsa ja jokainen päivä tulisi olemaan mudassa piehtarointia. Onneksi hain heti apua ja pyysin vanhat minipilleripaholaiset käyttöön. Näistä pillereistä en oikein pidä ja ainostaan siksi, että ne aiheuttavat vaihdevuosimaisia oireita, mm. parran kasvua syytän näistä pillereistä. Mutta hei parta vai riuduttava masennus? 

Nyt kun vanhat pillerit ovat taas vakauttaneet mielen tasaiseksi, oikein ihmetyttää, miten alhossa sitä olinkaan. Miten nyt pienimmätkään asiat eivät tunnu missään, ikääntyminen ja kuolemakaan ei pelota ja lasten kasvuakin pidän positiivisena ja tavallaan itselleni uuden elämän alkuna. Nyt voin taas kahden sarjan lapsikatraan jälkeen kysyä, ”kuka minä olen”. 

Kuulostaa kliseeltä tuo kysely, mutta uppouduin niin täysin äidin rooliin, ensin äitipuolena ja sitten vielä kahden biologisen lapsen syntyessä, vaikka näillä asioilla en näe edes eroa, kunhan selitän sen teille lukijoille ymmärrettäväksi. Minusta tuli äiti vuonna 2000, kun astuin äitipuolen rooliin ja tästä on kohta 20-vuotta. Pienimmät lapset ovat kuitenkin vielä 12-ja 14-vuotiaita eli olen elänyt pitkään äitiyden täyttämää elämää. Kunnes yhtäkkiä, kuin seinään olisi törmännyt, tuli päivä, etteivät tyttäret tarvinneetkaan minua enää niin kovin, alkoi heidän irrottautumisvaihe äidistä. 

Tämähän on kärjistettyä, äidin rooli vaan muuttaa muotoaan ja lapset tarvitsevat minua nyt eri tavoin. Äitiys on kuitenkin niin 100% kattavaa, että oli kriisin paikka, kun vihdoin oli omille ajatuksille tilaa ja muulle, kuin äitiydelle. Tätä kriisiä ei hormonimyrsky avittanut lainkaan, vaan päinvastoin.

Pointti  kuitenkin on, kun masentaa, siihen kannattaa hankkia apua. Oli masennuksen syy sitten vaihdevuodet, tai muu masennus tai hormonaalista, kuten minulla. Aivan ällistyttävää miten nuo minipilsut ovat vakauttaneet pääni ja jokainen päivä onkin nyt ihan yes, eikä ahdistavien tunteiden kyllästämä. 

Olen näitä fiiliksiä tässä aika tovin makustellut ja ihmetellyt elämää ja sitä, miten pieniin detaljeihin sitä välillä antaa otteensa. Miten myrkky joskus nielee turhaankin ja kaikki maistuu mädänneiltä syyslehdiltä. No ei maistu enää, mikä on iso onni, sillä aikalailla itsekin peljästyin, kun hormonit vei naista, että tätäkö tämä on, tämä loppuelämä. Pelkoja, ahdistusta, jaksamattomuutta ja alavirettä, puhumattakaan itseinhosta. 

Hämmentävintä ehkä kaikessa oli se pettymys, että nuorena sitä luuli, että 50-vuotiaana on jo kovin viisas. Ehkä se viisaus piileekin siinä, että ymmärtää ettei absoluuttista täyttymystä viisauden suhteen ikinä edes saavuta. Sitä alati etsii, rönsyää, masentuu välillä, kokee onnen tunteita ajoittain, tasaisempaa tyytyväisyyttä useimmiten. Siihen tasaiseen tyytyväisyyteen pyrin, sillä juuri siinä tunteessa uskon piilevän onnen avaimet. 

Rankkaa on, välillä tosi rankkaa tämä hormonaalinen kieputus ja nyt kun ne hormonit on taas tasautettu, ymmärrän miten sekavaa elämä vielä äsken olikaan. Miten moni musta ajatus, ei ollutkaan aidosti mustaa, vaan hormonien syy. Miten onnen tunne ja miellyttävä tasaisuus on saavutettavissa, kun hakee ja saa apua. 

Juu ja en suosittele minipillereitä välttämättä kenellekään, mutta täällä tuntuu nyt paljon paremmalta, enkä ole pimeydestä moksiskaan ja syyslehtien meressäkin on mukava tanssahdella. Elämä jatkuu taas ja ilman suurempia kipuiluja, kunnes taas toki jokin muu voima vie mennessään. Mutta juuri nyt näin, eläköön elämä!
Noh sai meikäläisen vähän liikuttumaan ja oikeastaan kyynelehtimään tämä Andrea ja Matteo Bocellin yhteinen laulanta ja isän ja pojan rakkaus toisiinsa. Mieletöntä, oi katsokaa!  Kun tuota videota katsoo, niin ymmärtää miksi lasten suhteen joskus haluaisi pysäyttää ajan kulun eli muistakaa katsoa ihan loppuun asti. <3


Niin ja sain täplät poskille kyllä myös siitä, kun sinne Tallinnan matkalle olin pakannut eripariset kerrat ja…. ja… Mutta nyt ei pahemmin masenna ja se on luxusta kuulkaas se. 

Iloa iltaan ja miten siellä, viekö hormonit, masentaako tai onko syysmasennusta? Vannotko hormonaaliseen apuun vai oletko mieluiten tässä asiassa täysin luomu?


28 thoughts on “Syysmasennus olikin hormonaalista!”

  • Syntymässä saanut jonkin hirmuannoksen jotain superduperteflonia koska masennus ei ole kaikista elämän hyökyaalloista huolimatta saavuttanut…saatikka peittänyt. Olen luomu monster mama ja tällä setillä mennään hamaan hautaan ellei dementia tule ja sotke kaikkea. Silti tiedän kuinka masennus voi viedä ja jos ei osaa itse auttaa, kaverille on haettava apua ennen kuin on liian myöhäistä. Selkää ei saa kääntää, sen kun saisi kaikille immeisille iskostettua päähän.

    • Ihan mahtavaa kuulla ja hei toivon, että homma pysyykin noin, sillä lääkkeitä ei ole koskaan mukavaa syödä. <3 Ihan juuri näin, joskus masentunut on itse niin väsynyt, ettei jaksa edes hakea itselleen apua.

      Ihanaa päivää Onneli <3

  • Syksy aiheuttaa aina ahdistusta, vaikka se on niin kaunis ja sieniaika <3. Mutta se tietoisuus talvesta ahdistaa, kun sitä vaan ei jaksaisi. Lapset nauttii talvesta ja siksi yritän nauttia siitä. Pimeys on okei, mutta se liukkaus vanhalle aiheuttaa ongelmia. Mutta joka aamu on lahja jo tässä iässä ja yritän nauttia aina. Katson vidion lapsenlapsesta joka aamu ja olen onnellinen. Muumio on vaan ajasta pois ja kuplassa onnekas.
    Mahdollisimman ihanaa syksyä sinne toivoo ajasta pois oleva muumio!

    • Talven pimeys on todella paha, en tykkää yhtään ja nuorena en miettinyt edes moisia. Ikä tekee tepposiaan. Onneksi tosiaan lapset rakastaa talvea ja heidän ilo osaltaan myös tarttuu. <3

      Ihana mummu siellä ja kaikkea muuta, kuin muumio. Sydämellistä viikon jatkoa Marketta <3

  • Nuo masennusjutut eivät olekkaan leikin asia, hyvä kun olet saanut vireytesi takaisin. Kyllähän nuo hormoonit vaan määräävät tätä naisen elämää aika paljon. Tuo Andrea Bocelli ihan mahtava laulaja, omistan hänen musiikkiaan jonkunverran, tuo hänen poikansa, mikä ilmestys onkaan huh huh, virkeitä syyspäiviä sinne 🙂

    • Olen 30-vuotiaana kärsinyt vähän pahemman masennuksen, kuin tämän, niin sitä on aina tuntossarvet nykyään herkässä ja haluaa heti toimia ja saada apua. Nyt oli ilokseni kuitenkin pillereiden lopettamisen ja itselle ei sopivien pillereiden lopettamisen vuoksi hormonit aivan sekaisin. Nyt on olo taas hyvä.

      Bocelli on mieletön ja huhhuh mikä ilmestys tosiaan hänen poika on, uskon että hänestä kuulemme vielä ja paljon.

      Ihanaa päivää Pihakeiju <3

  • Toi on kyllä koskettava videopläjäys, olen sitä katellu muutaman kerran ja tietty kuunnellu <3
    Hormoonit…
    – jotain sen tapasta varmaan mullakin kait. Näin syksyn tullen tulee se, että nyt on pakko polttaa kynttilöitä, ku töistä tulee ja on pimeetä. se on jotain mielenpiristystä. Sit ku toi ikä on ny 56, eikä viä oo tullu kuumia aaltoja ja yöhikoiluja, niinku ikäisilläni tutuilla. Toivoo, ettei tuliskaan.
    Tarina jatkuu… kävin gyniksellä ku oli jonkin aikaa ollu alavattas kummia tuntemuksia ja tiätysti aloin epäileen ainaki munasarjasyäpää tai vastaavaa, Lääkäri tutki ja sano, että "menopaussi alkaa olla tuloillaan". Heh… eli ne yöhikoilut sitte vai?
    Aiheesta tovin keskusteltuamme, tultiin kummiski sellaseen tulokseen, etten noita korvaushormooneita ala popsiin rintasyöpähistorian takia, ku ei ole estolääkkeenäkään niitä alettu syömään. Mutta, edessä ne on, siis vaihdevuasilaatikko alkaa reistaan kait. Eli pimeneviin iltoihin ja ns. kaamosmasennukseen ny vaan noita kynttilöitä palaan.
    Lapsista sen verran, että vaikka teininä lapset ei sua ehkä niin paljoo tarvii, niin sit ku ne muuttaa omilleen, alkaa äiti olla taas kovin tärkee, nm. kokemusta on 🙂
    Juu, olen prepannu itteeni tältä syksyltä myös siten, että lasken aamuja siihen ku alkaa taas päivä piteneen ja sehän tapahtuu jo heti joulun jälkeen. Ei oo enää kauaa 🙂
    En tiä saikko tästä mitään, mutta upeita syksyisiä päiviä sun viikkoon ja pärjäile <3

    • Eikö olekin ihana video <3

      Kynttilät, valo ym. kaikesta kannattaa apua ja etenkin kun joudut ottaamaan sitten ne vaihdevuodet vastaan kaikkinensa. Ihan täysin ymmärrettävää, ettet hormoneja ala napsimaan. Toivottavasti tulee todella lievät vaihtarit. .<3

      Ihan totta, äitiys vaan muuttaa muotoaan. Kaksi teiniä yhtäaikaa, niin voi että miten kova ikävä on omia palleroita. <3

      Hyvä, alan täälläkin laskemaan kohti kevättä, siitä mieli virkistyy, joka päivä rasti seinään.

      Ihanaa viikon jatkoa ja sain tästä todella paljon irti Anne, kiitos paljon <3 Meillä kaikilla on todellakin omat huolemme ja kujeemme <3

  • Hormooneja en ole syönyt useampaan vuoteen. Väsymystä, kyllästymistä ja masennustakin mietin. Tällä viikolla selvisi, että mulla on anemia. Nyt popsin rautaa ja toivon, että voimat ja ilo palaa.

    Mukavaa syksyä!

    • Minna huh hyvä, että selvisi ja toivon, että saat rautaa popsimalla avun. <3 Kurjaa olla väsynyt ja hei ei vielä tavallaan itse johtuvista syistä. <3

      Kivaa syksyn jatkoa Minna <3

  • Hormoneilla on kyllä ihmeellinen vaikutus…hyvässä ja pahassa. Onneksi sait apua ja elämä "normalisoituu". Ja tuohon äidin/huoltajan roolin muuttuminen on niin tuttu tunne täälläkin. Samanaikaisesti on vähän surullinen, hämmentynyt ja iloinen. Sopiva soppa, kun itsekin on muutoksen alla. Tsemppiä sinne! <3

    • Kyllä hormonit määrittää paljonkin naisen eloa, valitettavasti.

      Niin eikö olekin sekavaa, vapauttavaa,koska omaa aikaa on nyt enemmän ja samalla haikeaa.

      Ihanaa viikon jatkoa Satu ja tsemppiä myöskin samoihin tunteisiin <3

  • Ihanaa, että apu löytyi. Naisen mieli, se on ihan omaa luokkaansa ja täynnnä kiemuroita. Käsitinkö oikein, että löysit minipillerit lääkärin avulla?

    Iloa päivään <3

    • Niin on ja juu siis palasin vanhoihin pillereihin, koska pillerittömyys ja oli ihan taukoamatta menkat ja välivuotoja eli koko ajan menkat ja uudet pillerit oli liian lievät ja ne aiheutti masennusta. Nyt on taas nämä vanhat jytyt syönnissä, jotka tasaa mielen ja hormonitoiminnan ja hih aiheuttaa parrankasvua. Mutta kyllä siis lääkäri määrää. <3

      Ihanaa päivää <3

  • Hienoa että syy masennukseen selvisi ja oli korjattavissa. Masennus on kyllä sellainen 'peikko' että oli syy siihen sitten hormonit, vuodenaika tai mikä tahansa, niin siihen ei välttämättä itse paljon pysty vaikuttamaan.
    Itse 20 vuotta masennuksen kanssa eläneenä sanon aina että masennus ei ole tahdon asia!! Jos se sitä olisi niin joka aamu minä valitsisin sen hyvän päivän. Mutta valitettavasti niin ei voi tehdä vaan yritän olla ja elää sen mukaan miltä aamulla tuntuu ja minkälainen päivä tuntuisi tulevan.
    Minulla paljon vaikutti myös poikani kuolema 10 vuotta sitten, -minulla on kaksi elämää; ennen ja jälkeen pojan kuoleman. Entiseen en voi palata vaan tätä uutta elämää opettelen lopun ikääni. Jos jotakin hyvää pitää löytää masennuksesta, niin olen oppinut elämään päivä kerrallaan ja nauttimaan pienistä asioista.
    Kauniita syyspäiviä Sinulle Tiia!🖤

    • Oli kyllä, sillä olen 30-vuotiaana kärsinyt hieman pahemman masennuksen, sairaslomineen ja masennuslääkkeineen ja tästä syystä, olen tarkkana ja haluan heti hakea apua. Nyt oli niin ilmeinen syykin, oli uudet pillerit, jotka laittoivat pään aivan sekaisin, joten tiesin heti hakea apua hormoneista.

      Masennus ei todellakaan ole tahdon asia ja se voi koskettaa myös ihan jokaista, se ettei ole koskaan kokenut masennusta, ei myöskään tee ketään ihmistä paremmaksi. Uskon myös, että masennus kuuluu herkkien ihmisten ominaisuuksiin, mutta kyllä meistä vahvinkin voi masentua ja syythän masennukseen voivat olla hyvin moninaiset. Itsellä se oli ehdottomasti työuupumus ja kiltin tytön syndrooma.

      Kiitos sinulle avoimesta kommentista. <3 Kukaan vanhempi ei tiedä pahempaa, mitä sinä olet kokenut, oman lapsen menettäminen muuttaa elämää varmasti peruuttamattomasti ja juuri kuten kuvailit, oli aika ennen ja aika jälkeen. En usko surun ikinä katoavan, ehkä se muuttaa muotoaan, mutta en itse tiedä edes miten pärjäisin, mistä saisin voimia jatkaa. Eli minulla ei ole oikeita sanoja ja kaikki mitä sinulle kirjoitan tuntuu hölmöltä, koska kukaan ei voi tuota tunnetta tietää, ennen kuin on saman kokenut. Lapsen ollessa sydänleikkauksessa pelkäsin niin kovin hänen menettämistä ja kaikkihan meni hyvin, mutta minulla oli koko ajan läsnä kuitenkin toivo, mutta pisara siitä pelosta voi auttaa ymmärtämään vain hieman, miltä tuntuu menettää elämässään se kaikkein rakkain asia.

      Paljon paljon halauksia sinulle ja olen aivan samaa mieltä, onnen hetket ovat pienissä hetkissä ja ne pienet hetket ne vasta ihmeellisiä onkin. Mitä suurempia elämyksiä olen kokenut, sen enemmän olen ymmärtänyt pienten hetkien taianomaisuuden.

      Paljon halauksia Titti ja kiitos avoimuudesta niin paljon <3

  • Niin moni suomalainen kärsii masennuksesta, mutta ei jaksa tai kehtaa hakea apua ja se on ikävää. Minä olen syönyt masennuslääkkeitä jo 27 vuotta ja saan kuulemma syödä loppu ikäni. Onneksi lääkäri huomasi vaivani ennenkuin pahempaa tapahtui ja monien lääkekokeilujen jälkeen löytyi sopiva lääkitys. Meillä kulkee suvussa vaiva , ettei elimistö tuota näitä "hyvänolonhormoneja" ja äitini ja pikkuveljeni ovat tehneet itsemurhan synkän masennusjakson aikana. Olenkin puhunut lapsilleni, että jos masentaa, niin heti lääkäriin , turha vaipua synkkyyteen. Itselläni on nykyään ihan hyvä tasapaksu olotila, mitä nyt syksyisin meinaa masentaa vähän enemmän. Hyvä että kirjoitit asiasta, niin moni häpeää ja salailee masennustaan ja ihan suotta.

    • Näin on Sude ja uskon osittain, että johtuu tästä pimeydestä missä eletään. Aivomme ei tuota siten seratoniinia ja aivo vitamiinin uupuminen aiheuttaa masennusta. Aivot on elin siinä missä muutkin ja mahdollista on saada apua juuri masennuslääkkeistä. Toki masennuksia on erilaisia ja joillekin terapia taas voi olla parempi muoto.

      Kiitos sinulle myös niin paljon avoimuudesta, en näitä asioita tiennyt, että olet saanut kokea läheistesi tasolta niin suurta surua. Onneksi sinä olet hakenut ja saanut apua, sillä selvästi tämä asia on teillä geeneissä. <3 Voi Sude, tässä sinulle suuren suuri haliruttaus <3

      Kiitos sinulle vertaistuesta tänne blogiin, sillä siitä voi olla jollekin vielä apua. Masennuksessa ei ole hävettävää, voi kunpa sen ymmärtäisi, mutta masentuneen itsetunto on niin alhaalla ja rikki, että vielä voimallisemmin ajattelee varmasti niin.

      Paljon halauksia Sude <3

  • Hyvä, että tilanteesi alkaa tasoittumaan. Minä olen alkanut kärsimään kuumista aalloista jo nyt eli selvästi alle 50v. Kai tässä pitää mennä kohta lääkäriin kysymään, että mitä voisi tehdä. Tai sitten kuljeskelen vaan kevyissä vaatteissa tästä eteenpäin 😀

    Andrea Bocelli on yksi suosikeistani, hänellä on vaan kertakaikkiaan upea ääni, joka toimii kaikkeen musaan oopperasta poppiin. En ollut ennen nähnytkään tuota videota. Voisin lähettä Andrealle sellaisen viestin, että hänen poikansa voisi olla jatkossakin kaikilla videoilla mukana 😉

    • Juu oli väärät pillerit, eivät toimineet ollenkaan, tuli ihan pöpi pää. Kannattaa mennä lääkäriin ja etenkin, jos tuntuu kovin mielenailahteluja tai muutenkin. Olen niin paljon kuullut hyvää, miten oireet laastarin kanssa katoaa samalla viikolla.

      Bocelli on mieletön, uskomaton ääni! Tuo video ottaa niin sydämestä, mikä isän ja pojan rakkaus välittyy. Pojasta kuulemme vielä, on aikamoisen namu. 😉

      Ihanaa viikon jatkoa Rva Kepponen <3

  • Hitsin vitsi. Piuhat on poikki (muutkin kuin korvien välissä), enkä hormoneja ajatellut syöväni enää. Tai no, sitten kun puskee kuumat aallot ja totaaliunettomuus, niin kyllä! Mutta… PMS kestää 2 viikkoa (!). Jotain pitäis keksiä.
    Masennusta ei ole, vaan sellainen tylppä, jäytävä ketutus aamusta iltaan. Tosin siihen on ihan muitakin syitä kuin hormonit. 😁

    Ihanaa, että löysit avun! Parta on helpompi taltuttaa kuin alituinen alavire. Sokeroinnilla kuulemma hoituu haivenet hyvin.

    Muksaa melkeinviikonloppua. ❤

    • Juu se kun pms oli tosiaan koko kuukausi ja kuukautisia oli miltei koko kuukausi, ettei ihan nyt toiminut minulla nuo toiset pillerit tai pillerittömyys eli nyt on vaimennettu kaikki ja pääkin on heti klaari. Kurjaa kun ilmeisesti esivaihdevuosioireet voivat olla näinkin sekavia.

      Haha juu mietin mitenhän tuon parran saisin pois, muulla kun nyppimällä. Tuntuu ettei nyppimällä ikinä tule valmista.

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Minä olen vähän sellainen kaamosmasistelija, mutta tänä vuonna se ei ole vielä ainakaan iskenyt. Olen yllättänyt itsenikin sillä, että hortoilen tuolla metsissä. Outoa Outia 🙂 Hyvä, että sun olo on nyt normaali. Täällä on vielä menty luomuna, mutta en kyllä kieltäydy avusta, jos hormoonit alkavat heittelemään.
    Kivaa iltaa sinulle Tiia <3

  • Pimenevä syksy kyllä aina tuo pientä masennusta, ihmeellinen on valon vaikutus. Itse olen tässä kanssa kelannut tuota kelaa, kun lapsi ei enää tarvitsekaan äitiä niin paljon ja alkaa se pikkuhiljainen irrottautuminen.Isoimman kanssa tätä jo ilmassa paljon. Onneksi nuo kaksi pientä vielä jokusen vuoden vielä ovat äidin mussukoita.

    • Valo on mieletön voima, kaikki muuten ok, mutta pimeys ei kiva juttu ollenkaan.

      Onneksi siellä on vielä äidin pieniä mussukoita, se on kyllä elämän parasta aikaa. <3
      Ihanaa viikonloppua Kirsi <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud