Treffiviikonloppu!

Treffiviikonloppu!
*Yhteistyössä Cellbes.fi/Adtraction.fi sisältää mainoslinkkejä
Meillä oli treffiviikonloppu, ei tosin viime viikonloppuna, koska mies oli työmatkalla Berliinissä vaan sitä edellisenä viikonloppuna tärskyteltiin. Ällistyttävää miten viikot viuhuu ja viikonloppuisin herkästi jommallakummalla on menoa, on vieraita tai on kyläilyä tai yleensä käymme syömässä ja leffoissa lasten kanssa. 

Tällä kertaa kuitenkin päätettiin, että nyt tehdään jotain kahden. Tosin noh, pyysimme kyllä tyttöjä mukaan, mutta eivät halunneet lähteä, joten totuuden nimissä pääsimme hieman varkain viettämään treffiviikonloppua. 😉

Meillä on se kiva puoli täällä Porvoossa, että meillä on leffateatteriin 10-minuutin matka. Joten äkkiseltäänkin voi käydä parin tunnin tärskyillä ilman, että tuntuu hylkäävän perheen teinit. Viikonlopusta jäi siten kasakaupalla yhteistä aikaa myös muksujen kanssa, vaikka kävimmekin sekä lauantaina leffassa ja syömässä, että samaten sunnuntaina. 

On kuitenkin todella tärkeää viettää ajoittain laatuaikaa kaksinkin, se aina lähentää eri tavalla. Käymme kyllä yhdessä aina koiralenkeillä ja soittelemme päivittäin, joten puhuttua tulee paljon. Mutta tärskyillä ei aina tarvitse puhua, vaan voi olla toisen kainalossa ja nauttia vaikka vaan leffasta.

Leffaelämyksen mukavuuden olemme maksimoineet, kummallakin mukavat pöksyt, minulla vielä villasukat ja shaali lämmittämässä leffateatterissa. Porvoon Bio Rexin Rex-salin penkit menevät vielä mukavasti miltei makuuasentoon ja toisenkin salin aitiopaikat, joten kumpainenkin leffa vietettiin  mukavasti puolimakuuasennossa istuen ja verrareissa pötkötellen. 

Lauantaina kävimme sushilla ja sunnuntaina Porvoon Rossossa pizzalla. (Tosin tämän postauksen sushikuva on eri paikasta ja toimii vain postauksen kuvituskuvana.)
*Miehen takki täältä ja oikeasti tämä takki on megalaadukas ja istui omalle 192cm järkäleelleni, kuin nenu nassuun. Hintaa on 37,95e eli juuri nyt alessa. Mies iski silmänsä tähän takkiin jo aiemmin kesällä, mutta saikin sen yllärinä vaimoltaan nyt. 
*Oma duffeli täältä.  Rakastan tätä duffelia ja takki on todella laadukas. Viimeksi ollut duffeli lapsena ja 27-vuotiaana, oli jo aikakin saada uusi. 



*Miehen collagehousut täältä. Nyt on pakko antaa taas kerran Cellbesille isot peukut siitä miten kokoihin voi 100% aina luottaa. Mieheni on 192cm pitkä ja hänen on todella vaikeaa löytää itselleen sopivia housuja. Verkkarit aina kutistuu pesussa, mutta nämä collagehousut ovat käyneet jo monet pesut ja ovat juuri pituudeltaan passelit.
Kukkasia en sentään saanut, ovat vaan koristamassa tätä postausta. Meillä onkin mottona, että miksi mieheni pitäisi tuoda minulle kukkia, kun en minäkään anna hänelle kukkia. Tämä huumori toimii meillä. Luonteeni ei kestäisi, jos toinen aina hemmottelisi ylläreillä, se olisi vaivaannuttavaa. Miksi naisia muuten pitää edes hemmotella, eikös se mene molempiin suuntiin?

Mies hoitaa autohommat ja pihan ja minä hoidan kodin sisältä ja yhdessä suuret linjat, kuten terassin öljyämiset tai kaatopaikkakeikat. Ällistyttävän paljon romantiikkaa voi piillä ihan kaatiskeikalla tai älyttömässä helteessä terassia öljytessä. Se on se yhteinen tekeminen, eikä suuret eleet, siinä piilee meidän parisuhteen salaisuus. 

On se mies kerran hääpäivänä ehdottanut kaatiskeikkaakin, tykkää niin aina siivota taloa ja heittää turhat pois. Siinä taisi minun raja kuitenkin mennä, että kaatishomma hoidettiin sitten hääpäivän jälkeisenä päivänä, koska taisi olla silloin juuri leffaa ja ruokaa mielessä. Mitä sitä muuta tarvitseekaan, ei paljon muuta. 

En ole tyypillinen nainen, enkä kaipaa lahjoja tai kukkia tai muutakaan hömpötystä, kunhan oman rakkaan ukkelin kanssa välillä vietämme laatuaikaa kaksin ja tärkeintä on, että puheyhteys aina säilyy ja huumoria piisaa. 

Joten kävimme katsomassa leffat ”First Man in the Moon”, joka oli aika ilmeinen valinta scifihörhölle, mennä suorastaan kiitolaukkaa katsomaan tämä. Elokuva oli erinomainen ja antoi hieman perspektiiviä romantisoituun kuvaan kuussa käymisestä. Aika monta henkeä vaadittiin ennen, kuin Neil laittoi tassunsa kuun kamaralle. Hieno ja koskettava leffa, historiallisesti merkittävä. Neljä tähteä, yksi tähti jää pois siitä johtuen, etten itkenyt leffassa jostain syystä eli jäi tuo itkutähti eli suuri liikutus pois tästä.

Toinen leffa oli Bradley Cooperin ja Lady Gagan tähdittämä ”A Star is born”. Leffa saa myöskin neljä tähteä ja yksi tähtii jää pois myöskin samaisesta syystä, ei koskettanut loppuun asti. Kyseinen leffa on tehty kahdesti aiemminkin ja edellistä leffaversiota tähditti Barbra Streisand ja Kris Kristofferson. Tälläinen ikäloppu muistaa kyllä tuonkin version.

Leffasta sen verran, että Bradley Cooperhan osaa laulaa ja leffan tuottajana ja ohjaajana ja vielä näyttelijä tekee hienon työn, toki vähemmän olisi voinut luimistella. Lady Gaga osaa kyllä näytellä ja jos vertaa Madonnaan, niin voi jestas Gaga todellakin osaa näytellä. Mutta Gagan esiintymisessä hiersi Gagan laiskat silmät, kuin olisi aineissa. 

Se myös ettei otsa liikkunut herkissäkään tilanteissa, se botox se botox. Miten kukaan näyttelijä voi olla tunnetasolla vakavasti otettava, kun naama ei liiku, kun kokee tuskaa? Lisäksi olen katsonut Lady Gagan dokumentin ja Gaga oli dokumentissa aikamoinen drama queen, joten tuosta puolesta tietoisuus vaikutti roolin tarkasteluun asti. 

Mutta upea leffa ja vielä enemmän olisi saanut olla musiikkia. Gagan ääni on tyrmäävä ja katsokaa ihmeessä alin video, jossa Bradley ja Gaga laulaa, oi mieletöntä miten hienoa ja tämän laulun laulaminen leffassa oli se kohta, jolloin iho nousi kananlihalle. 

No mutta olipa kiva viikonloppu viikko sitten. Milloinkohan uusiksi ja ainahan sen ei tarvitse olla viikonloppu, se voi olla vaikka varastettu hetki viikolla. Leffat pyörii viikollakin ja ruokaa saa. 

Miten siellä, milloin olet ollut treffeillä tai treffeillä oman puolisosi kanssa? Oletko nähnyt jommankumman leffoista tai aiotko mennä katsomaan. Tykästyitkö Cellbesin vaatteisiin?

Iloista maanantaita kaikille. <3












24 thoughts on “Treffiviikonloppu!”

  • Teillä on ollut mukava treffiviikonloppu. Me käydään aivan liian harvoin treffeillä, mies kun on niin paljon työreissulla, niin ei malteta perheen yhteistäaikaa käyttää treffeihin ja viedä poikia hoitoon. Tai, toisaalta nykyään käydään lenkkitreffeillä, pojat kun pärjäävät n tunnin keskenään (jos isot vaan suostuvat vahtimaan pikkuveljeään). Ja, nämä lenkkitreffit ovatkin aika ihania. 😉

    • Tuon ymmärtää kyllä, kun yhteinen aika on kortilla. <3 Lenkkitreffit on tärkeitä, silloin tulee juteltua kaikki. <3

      Ihanaa tiistaita <3

  • Mulla on jo kahdesti ollut liput varattuna tuohon Gagan tähdittämään leffaan, mutta molemmilla kerroilla on lauantaiaamuna laiskottanut niin armottomasti, että liput ovat jääneet lunastamatta.

    Treffeillekin olisi kiva päästä, mutta kun ei ole sitä puolisoa.. on vain vähän hankalasti toteuttavaa säätöä, ja näkeminen vaatii viikkojen ellei kuukausien suunnittelua, kun ei asuta edes samassa maassa tällä hetkellä. Viimeksi oli aikaa vain istua hetki kahvilan nurkassa, sitten ajeltiin junalla lentokentälle ja minä palasin samalla junalla takaisin kaupunkiin. En tarvitse kukkia tai lahjoja (itse olen kyllä kova lahjomaan oikeaa ihmistä), parasta on ihan vain se, miten toinen katsoo tai kysyy puhelimessa, miten mulla on mennyt ja oikeasti on siitä kiinnostunut.

    • Ou no, mutta jos menisi leffaan vaikka arkena illalla, vai jaksaako sitä?

      Ihan niin totta tuo, tärkeintä on puheyhteys ja se, että toinen välittää.

      Zemppiä teille tuohon välimatkaan. <3

  • En ole nähnyt kumpaakaan leffaa, mutta Gagan pätkän voisin käydä katsomassa. Huomenna ohjelmassani on Olavi Virta-leffa, josta en ole kiinnostunut :). Menen kuitenkin, koska ystävä haluaa sen nähdä ja minä päätän sitten seuraavalla kerralla 🙂

    • Välillä sitä pitää tehdä kompromisseja. Ihana ystävä olet. <3 Mukavaa leffaa teilla ja toivottavasti elokuva yllättää iloisesti. <3

  • Mahtavan lähellä tuo elokuvateatteri! Oispa meilläkin…Meillä kans katotaan leffoja tms. Mutta ihan kotona. Viimeksi oltiin yhdessä Hesassa elokuun lopussa. Aina välillä jotain… Teillä oli kivat treffit. Pizzat näyttävät nameilta. 🤗Ihanaa iltaa ❤️

  • Minäkään en kaipaa mieheltäni mitään lahjoja, kukkia, hössötystä. Hän itse riittää. Nyt kun meillä on pesä tyhjä, tuntuu, että olemme miehen kanssa koko ajan vähän kuin treffeillä. Kivaa viikonalkua sinulle!

  • Meikäläinen taas on sellanen romantikkohöperö että tykkään kun mies tuo kukkia tai hänellä on tapana tuoda yksi punainen ruusu, tavallisesti se kuukauden päivä jolloin olemme tavanneet ja joka kerta minusta tuntuu että olen erityinen, hän tietää että rakastan kukkia suunnattomasti. Minä taas hemmottelen häntä vaikka hieromalla niskaa tai jalkateriä tai ostan vaikka sähäkät bokserit. Treffit on yleensä perjantai-iltana työviikon päätteeksi, jotain hyvää huonetuoksua, kynttilätunnelmaa, jotain herkkuja vähän vaikka punaviiniä ja musiikin kuuntelua, elokuvia emme katsele juuri ollenkaan, joskus jotain huumoripitoista hömppää teeveestä. Niin, perjantai-iltana myöskin parannetaan maailma perinpohjaisesti puhumalla paljon. Sillei meillä treffataan 🙂

    • Te olette ihania, tätä oli niin ilo lukea. Kuulostaa ihanan romanttiselta. Romantiikka on ihanaa, vaikka itse en ole niin romanttinen. <3 Olette ihana pari.

      Sydämellistä tiistaita Pihakeiju. <3

  • Tuollaiset kahdenkeskiset treffit ovat herkkua. (Olemme kokeilleet)
    Olen vähän kateellinen, kun teillä on elokuvateatteri lähellä. Meidän on mentävä Lahteen leffaan.
    Barbra Streisandin ja Kris Kristoffersonin tähdittämä A Star is born on nähty. Tykkäsin, mutta ehkä en menisi uudelleen katsomaan. Nyt vanhana on joku kotimaisten leffojen buumi meneillään.
    Ainakin te kaksi olette tyylikkäitä Cellbesin vaatteissa.
    Ihanaa iltaa Tiia <3

    • Kiitos niin paljon ja juu tuo vanha leffa oli silloin hyvä, mutta ehkä aika on tehnyt tehtävänsä.

      Ihanaa viikkoa Kirsti Kaija. <3

  • Kivat vaatteet! Me käytiin kans viikko sitten viikonloppuna katsomassa tuo First man…tykättiin kumpikin. Tekee hyvää touhuta välillä aikuisten juttuja ja ihan liian vähän ollaan kahdestaan, mutta eiköhän se aika tästä lisäännyt kun lapset kasvaa. Musta treffit saa pitää sisällään ihan arkisiakin juttuja, yhdessäolo on tärkeintä ♥

    • First man oli kyllä tosi hyvä, kiva kuulla, että tekin tykkäsitte. <3

      Ihan juuri näin on, ei sen tarvitse olla kummempaa.

      Ihanaa tiistaita Maiccu. <3

  • Cellbesin vaatteista tykkään kovasti. Herran jestas, en edes muista koska ollaan oltu kodin ulkopuolella treffeillä miehen kanssa. Kotona meillä on treffit joka ilta 🙂
    Ihanaa viikkoa ystis Tiiuli <3

  • Kivan kuuloiset treffit <3 Itse en edes muista, koska ollaan viimeksi oltu kaksistaan jossain muualla kuin ruokakaupassa…

    Minä olen muuten samanlainen, etten juurikaan kaipaa kukkakimppuja tai muuta "romanttista" hörhöilyä. Minusta on romanttisempaa, että mies käy vaikka laittamassa mun auton lämmityspiuhan kiinni tai tarkistaa öljyt, niin mun ei tarvitse 🙂 Joskus minä saatan ostaa ukkelille vaikka oluttölkin ja hän mulle sidukan. Siinä on se romantiikka, mitä tarvitsenkin. Ja sanottakoon, että meillä mies taitaa melkein olla se romanttisempi ja kaipaisi enemmän hempeilyä. Meillä vitsaillaankin, että sukupuoliroolit menee meidän kohdalla tässä kohtaa kyllä vinksin vonksin, kun kumppanina on maailman epäromanttisin nainen 😀

    Ihanaa viikkoa! ♥

    • Oot ihana. <3 Juuri samanalaisesta "romantiikasta" minäkin tykkään, se tunne, että toinen on vaan ajatellut, se riittää. <3 Kyllä sen tietää, jos ei ole toisen sydämessä ja siihen en tarvitse kummempia koukeroita.

      Ihanaa tiistaita sinne toivottaa toinen epäromantikko. <3

Vastaa käyttäjälle Outi Krimou/Outi's life Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud