50-vuotissynttärit

Täällä on hyvin onnellinen nainen, sellainen joka on saanut viettää juuri oman näköiset 50-vuotissynttärit. Muuten tuon yllä olevan mukin ostin ajat sitten synttärimukiksi, paidan 68 numero sopi kuin nenu päähän synttäriteemaan. Hulluutensa kullakin, on taas pakko myöntää. Muistin mukin kuvata juuri oikeana päivänä, oikein itsekin ihmettelen, etten mennyt mokomaa unohtamaan. 
Vietimme pienimuotoiset kilistelyhetket aikuisen tyttären ja hänen tulevan aviomiehensä ja Tuulatätini kanssa meillä 6.12. Tytär oli leiponut mitä herkullisinta juustokakkua ja teki myös mansikkamocktaileja. 
Tädin pieni koiranpentu Bea viihdytti meitä koko päivän, sillä toisen vauhti oli aivan uskomatonta katsottavaa ja Bea hösöttikin menemään 6-tuntia putkeen. Löysi kaikki kadoksissa olleet kymmenen aamutohvelianikin. Bea oli kuulemma seuraavana päivänä aivan loppu. Ihanaa oli, kun toinen pitkän päivän päätteeksi käpertyi juuri minun kainaloon nukkumaan, johtui kenties pörröisen pehmeästä villatakistani. 


Tyttärelle annettu Lindexin boheemi samettikimono saatu ja löytyy täältä. Gloet glögiskumppa kilistelyyn saatu myöskin. 

Tuula-tädin olin kutsunut meille tosiaan pienesti kilistämään ja koristelemaan joulukuusia ja herkuttelemaan. Enpä tiennyt tuolloin, että tulisin Tuula-tädin näkevämään hyvin pian uudelleen yllätyssynttärijuhlien muodossa. Tädiltä sain tuon ihanan Muumi-kannun. 
Lauantai aamuna oli kova härdelli ja aloin siivoamaan hamstereiden häkkejä, pyykkäämään ja siivoamaan ja tarkoitus oli touhuta kotona yhtä sun toista. Mies vaan siinä tuumi, että hänen tekee niin mieli sushia, että nyt mennään sushille. Olin miehen mieliksi, että ok, vaikka kaikki siivoushommelit vaivasivat mieltäni. 

Porvoon Oishi Sushi oli tupaten täynnä ja sanoin miehelleni paikan päällä, ei  kuule mennä tänne, että lähdetään pois. Mies tuumi, että mennään nyt vaan, kun tekee niin kovin sushia mieli. Yhtäkkiä kamuni Sari pöllähti paikalle, enkä vieläkään oivaltanut mitään, vaan olin ihan, että wow mikä yllätys, että Sarikin on täällä ja miten ihmeessä tänne Porvooseen on eksynyt, kun tuona aamuna tiesin juuri tulleen Tallinnasta parin päivän reissulta. 

Tässä kohden mies totesi, että hyvää syntymäpäivää rakas ja jotain alkoi hiipiä mieleeni. En kuitenkaan ilman prillejä nähnyt mitään ja tuumin vain, että nurkassa odottaa Sari ystävineen. Mutta siellähän oli Tuula-tätiä ja ystäviä vino pino. Yllätys oli kuten ilmeestä näkee suuren suuri eli meikäläisellehän oli järkätty yllätysjuhlat. Kiitos Ninalle näistä kuvista. 
Tunteet meni laidasta laitaan ja täytenä yllätyksenä tuli vielä tämä Minna Parikka lahjakin, joka vei jo aivan liikutuksen puolelle. Joku kysyi mitä kassissa oli, siellä oli lahjakortti, jolla saan hankittua itselleni unelmien Minna Parikat. 

Koomista oli, että olin juhlakaluna meikittä ja huomasinpa paikan päällä, että olin mieheni  kanssa lähtenyt niin kiireesti mukamas sushille, että Mikki Hiiri paidassa oli vielä hammastahnaläikätkin. 
Iloinen ja onnellinen joukko ystäviä ja sukulaisia, tosin muutama jäi puuttumaan, kun ei päässyt paikalle. Mutta kyllä oli mielettömän onnellinen hetki olla kaikkien läheisten rakkaiden ystävien kanssa kiireettömästi niin sushilla, kuin vielä kaakaolla. Aivan täydelliset synttärijuhlat sanon mä. 

Sunnuntaina oli sitten se virallinen synttäripäivä ja sekin toteutettiin toiveitteni mukaan, sushia ja leffaa ja perhe, mitä muuta sitä päivään tarvitseekaan, ei niin mitään. Kävimme ensin moikkaamassa anoppia ja appiukkoa ja sieltä kiisimme Sähkötaloon lempparipaikkaani Kuwanoon sushille ja sieltä Itikseen leffaan katsomaan Mortal Engines leffan 3D versiona ja IMAX salissa. Wow mikä tunne leffasta IMAX-salin ja 3D lasien kautta. 

Itiksestä vielä uudelleen stadiin jouluvaloja ihmettelemään ja kävelemään ja vain ihastelemaan Helsingin upeutta. Huawei Mate 20 Pro kamera näytti taas parastaan ja otti pilkkopimeässä hienoja kuvia. 

Muitakin lahjoja sain, äidiltäni upean kaulakorun, ystäväpariskunnalta Turkista niin mukavat kukkahousut ja Fazun harvinaista vaaleanpunaista sukulaatia,  jossa valmistus sarjanumero 198/15000. 🙂 Majan Molla blogin Marketta lähetti upean askarrellun kortin, Outi’s Life lauloi synttärilaulun Whatsappissa, Maiju ja Laura laittoivat videota tulemaan, aikuinen tytärkin oli  niin kauniin kortin askarrellut. Mieheltäni sain rakkauskirjeen, jota lukiessa itkin vuolaasti ja Wiener Nougata lempparisuklaata. Puhumattakaan kaikki sadat onnittelut niin Instan, kuin Facebookin puolella ovat sykähdyttäneet suuresti mieltä. 
Sitten vielä yllätti totaalisesti Disneymukikamuni, jonka kanssa olemme tutustuneet blogini kautta ja jonka kanssa jaamme suuren rakkauden ja keräilyintohimon vanhoihin Disney klassikkomukeihin. Hänen kanssaan aina laitamme kuvia mukeistamme, mutta olemme jakaneet hyvin henkilökohtaisiakin asioita, hänestä olen saanut uuden ihanan ystävän. 

Täytämme molemmat vielä ihan lyhyellä väliajalla 50-vuotta. Mukiystäväni yllätti minut näin kauniilla mukilla, jota en ole koskaan edes missään bongannut. Tietenkin upeaa mukia piti taas kuvata eessuntaas. 

Mortal Engines leffa sai viisi tähteä, täydellinen seikkailu fantasialeffa, jossa vauhti piti kiinni penkissä koko leffan ajan. Leffassa oli myös aitoa herkkyyttä, joka kosketti ja kuulinkin joidenkin takana istuvien niiskuttavan, kuten itsekin. Suosittelen kaikille seikkailusta ja fantasiasta pitäville ja kyllä Itäkeskuksen leffateatteri on Suomen hienoin tällä hetkellä, wow!

Synttärit oli täydelliset, ei siivous-ja tarjoilustressiä, sushia kahdesti ja aikaa rakkaiden kanssa, mikä voisi olla sen parempaa, ei mikään. Onnellinen olo, olen onnentyttö, keski-ikäinen tai varhaisvanhus mikä lie, että elämässäni on niin mielettömiä ihmisiä. 

Keski-ikäisyydestä vielä sen verran, että vaihdoin blogibannerin nimellä Tiia K ja ihan siitä johtuen, ettei viiskytvee enää voi koko ajan kysellä, että Minäkö keski-ikäinen, sillä minähän olen keski-ikäinen. 🙂

Sydämellistä päivää kaikille ja olisi kiva kuulla teidän synttärimuistoja ja onko sinut joskus yllätetty tai onko jokin lahja tai ele jäänyt erityisesti sydämen muistiin?




77 thoughts on “50-vuotissynttärit”

  • Lämpimät onnittelut – synttäriviikonloppusi kuulosti täydelliseltä!
    Me pidimme 100v-juhlat miehen kanssa hieman ennen kuin täytimme 50. Diskoilimme kolmen sukupolven ja ystävien voimin oikein kunnolla meille vuokratussa tilassa. Aina kannattaa juhlia kun voi 🙂

    • Kiitos kovasti Celia. <3 Ihan mahtava idea ja kun te olette ihan saman ikäisiä. Meillä on miehen kanssa parin vuoden ikäero, niin satkuja ei päästy juhlimaan, mutta nyt molempien ikä alkaa vitosella.

      Olet siinä oikeassa, että arkea riittää, kannattaa edes pienesti juhlia. <3

      Ihanaa viikon jatkoa. <3

  • Sun synttärit kuullosti avain täydellisiltä, ja kovin odottelen jo raporttia siitä, mitä ostelit Parikalta <3<3
    Nimimerkki Kenkäfriikki

    • Mietin täällä, että täräyttäisinkö vasta tammialeen vai menenkö ensi maanantaina Parikoita tiirailemaan. 🙂

      Kivaa viikon jatkoa Taru <3

  • Sylillinen onnea vielä näin jälkikäeenkin, tuo on parasta kun läheiset järjestää juhlat ja vielä yllätyksenä. Minä en juhlinut viiskymppisiä kun en ollut sellaiseen tottunut mutta kuusikymppiset järkkäsivät tyttäret kun äityliä ei ole koskaan juhlittu vaan heitä. Mukavaahan se on joskus olla keskipisteenä, hyvää jatkoa alkavalle viikollesi ja uudelle vuosikymmenelle Tiia K 🙂

    • Sama juttu, mutta synttärit tulikin sitten yllärinä, mikä oli aivan ihana asia ja todella iso yllätys. <3

      Ihan totta ja mukavahan se joskus on olla vähän keski-pisteenä. <3

      Kiitos kovasti ihana Pihakeiju ja sydämellistä viikon jatkoa sinulle. <3

  • Kiva kuulla, että juhlasi oli täydelliset ja lahjat mieleisiä.
    Eräänä normisynttäri päivänä odotti paketti töissä mun työpisteellä. Sain digikameran pomolta aikana, jolloin niitä ei vielä kaikilla ollut. Jäi mieleen samaan muistilokeroon miehen ja lapsien monien lahjojen kera.
    Leppoisaa joulunodotusta!

    • Kiitos vielä niin paljon upeasta kortista, olet super. <3

      Oi miten mieletön lahja, taatusti jäi ikuisesti muistoihin. <3 Niin totta, että kaikki lasten piirustukset ym. pienet lappuset, nuo rakkaudella annetut. <3

      Ihanaa viikon jatkoa Marketta ihanuus <3

  • Eikös vaan olekin loppupeleissä ihan hitsin kivaa olla 50-vuotias ja vielä noin ihanien "ei juhlien, mutta sitten kuitenkin ihan huippujen sellaisten" saattamana?
    Riittää muisteltavaa pitkään.

    Ja tuli tossa nyt sitten hyvä muistivinkkikin sun tarkkaan synttäripäivään liittyen, koska on sama kuin mun nimpparipäivä (jota tosin en koskaan muista :D).

    Vielä jälkikäteen Onnea ja uskon, että sulla on sydämessä hyvä ja lämmin fiilis <3

    • No kyllä on ja kummasti tuntuu, että kun tuo "pelätty" numero pläjähti täyteen, niin nyt se ei enää yhtään pelota. 🙂 Ylläripyllärijuhlat kosketti sydämestä niin kovin. <3

      Kiitos kovasti Annukka ja ihanaa myöhästynyttä nimsupäivää. <3

  • Mä tuun aina muistaan ton päivän, kun bongasit ton mukin, hyvä, että olin ostamassa niitä laseja. 😀 Voisi kait ajatella, että kohtalolla oli näppinsä pelissä siinäkin asiassa. 🙂

    Vielä myöhästyneet onnittelut tätäkin kautta Tiia. <3

    Ihanaa viikkoa!

    • Hih yhdessä oltiin, kun hankin sen ja siitähän on iät ja ajat. Nyt otin sen aidosti ekaa kertaa käyttöön. 🙂

      Kiitos kovasti Jonna ja ihanaa viikon jatkoa <3

  • Ihana synttäriyllätys sinulle oli järjestetty !

    Oikein paljon onnea sinulle näin jälkikäteen ja hirmuisesti halauksia ! 💕

  • Onnea onnea vielä kerran. Ihanaa on saada juuri itselle sopivat synttärit.

    Omat sukusynttärit järjestin itse kun olivat sopivasti pääsiäisenä, viikkoa myöhemmin olevat "yllärisynttärit" kyllä arvasin, mutta en tiennyt missä juhlitaan.

    En ainakaan itse koe olevani varhaisvanhus, vaikka keski-iän toki myönnän. Elämäähän meillä voi olla vielä vaikka toinen mokoma edessä.

    • Hih tämä varhaisvanhus juttu tulee siitä, että eräälle tutulle lääkäri totesi, kun oli täyttänyt 50-vuotta, että on varhaisvanhus, voi kääk.

      Sinun yllärijuhlat näytti niin ihanalta. <3

      Ihanaa viikkoa Tuuli <3

  • Oi Tiia, sylin täydeltä onnea ja iloa sulle❤️. Ihanat ylläri synttärit ❤️
    >Leena

  • Oi Tiia, sylin täydeltä onnea ja iloa sulle❤️. Ihanat ylläri synttärit ❤️
    >Leena

  • Ihanat synttärit sinulla oli ❤ ja aivan ihania ihmisiä sinulla on ympärilläsi. Tuo rakkauskirje mieheltäsi oli liikuttavan suurenmoinen osoitus siitä millainen miehesi on ❤💘❤ rakastaa sinua yli kaiken. Tervetuloa meidän viiskymppisten joukkoon!!! Nauti elostasi viiskymppisenä sinä Ihanuus 💖
    Terkuin, Johanna

    • Ihana Johanna, kiitos niin paljon kauniista sanoista ja hei viiskymppisten clubissa on oikein viihtyisää olla, kiva kuulua joukkoon. <3

      Ihanaa viikkoa halien kera. <3

  • Tuhannesti onnea! <3 Ihana tuo kuva sinusta ja miehestäsi jouluvalojen kanssa, ihailin sitä Instassakin jo.

  • Onnea ja halauksia sinulle miljoona kiloa näin jälkikäteen kun en ole vielä ehtinyt onnitella! ❤️
    Ihan hengästyneenä luin sinun synttärimeiningeistäsi, aivan ihanan yllärin olivat järjestäneet, ja mitä kaikkea ohjelmaan kuului vielä toisenakin päivänä!!
    Hei, viiskymmentä on ihan paras ikä -tervetuloa samoille kymmenille!

    • Ihana Tuulikki, kiitos niin paljon. <3 Oli kuitenkin rennot päivät, vaikka menoa pukkasikin useampi päivä peräkkäin, mutta ihan omaan tahtiin mentiin ja kun ei itse tarvinut mitään laittaa, eikä kokata. Parhaat synttärit ikinä. <3

      Kiitos kovasti ja kiva kuulua sinun kanssa samaan viiskymppisten jengiin.

      Ihanaa viikon jatkoa ihana Tuulikki <3

  • Paljon onnea sinulle synttäreiden johdosta!Aivan uhkean ihanat yllätysjuhlat. Ja wow, Minna Parikan lahjakortti, jolla saat ihanaiset kengät. Noh, korkkarihulluna tuli kengät ensimmäisenä mieleen. Voithan saada sillä jotain muutakin. Virallinen syntymäpäivä vaikutti ihanan kotoisalta. Tuolla sinun ihmekameralla saa todella hyviä kuvia pimeässäkin. Sait paljon ihania lahjoja ja onnentoivotuksia facessa. Voi kun minunkin mieheni tekisi rakkauskirjeitä. Noh, hän osoittaa rakkautta omalla tavallaan, kun autojen rassaamiselta ehtii. Todella rentoa ja kivaa, ettei sinun tarvinnut huolehtia varsinaisten juhlien järjestelystä. Minä en ole koskaan kokenut yllätyssynttäreitä ja hajamielisenä ihmisenä unohdan usein koko synttäripäivän kunnes mies ojentaa ruusukimpun. Ikävä kyllä unohdan usein myös mieheni syntymäpäivän. Sitten nolona ostan myöhästyneen lahjan. Juhlahumun jälkeen mukavaa arkista tiistai iltaa sinulle!

    • Kengät ehdottomasti ja en tiedä onko Parikalla muuta, mutta oli tai ei, kengät täälläkin mielessä, mutta ei korkkarit. 🙂 Kiitos niin paljon Marja onnitteluista. <3

      Rakkautta voi näyttää niin monin tavoin ja rakkaus ilmenee monissa muodoissaan, kun oma mies raspaa aamulla autoni lumesta ja jäästä, on se juuri rakkautta parhaimmillaan, ei edes ne sanat, vaan teot vaikka sanatkin on tärkeitä. <3

      Minäkin olen hajamielinen ja hääpäivästä olen aina sekaisin, koska niitä oli kaksi ja joskus en muista sitä ensimmäistä eli maistraatissa vihkismispäivää millään, mutta siunauksen hääjuhlissa Latviassa aina muistan, koska kuopus on syntynyt juuri sinä päivänä ja tästä syystä hääpäivää juhlitaankin aina maistraattipäivänä, siitä lähtien kun kuopus syntyi.

      Ihanaa viikon jatkoa Marja <3

  • Voi, miten tulin hyvälle mielelle tätä lukiessa. En edes tunne sinua, muuta kuin tämän blogin kautta. Vaikutat ihanalta ihmiseltä. Tosi mukava synttärihumu sinulla on ollut. Lämpöiset onnittelut <3

    • Oi miten hyvälle mielelle tulin tästä kommentista, sanoit niin kauniisti. Kiitos todella paljon ja kaikkea hyvää sinulle ja ihanaa joulun odotusta. <3

  • Paljon onnea Tiia! <3 Kivat ja erilaiset syntymäpäiväjuhlat sinulla. Enkä yhtään ihmettele, että sinua on niin paljon muistettu eri tahoilta. Olet kerrassaan ihana sankaritar!
    Ihania kuvia ja varsinkin tuo, jossa miehesi kanssa olette Espan puistossa. So happy together <3
    Kaikkea hyvää uudelle vuosikymmenelle!

  • Vielä kerran lämpimät onnittelut keski-iän saavuttamisen johdosta.
    Aivan täydelliset synttärit. Hienon yllätyksen olivat läheisesi sinulle järkänneet.
    Nuo saamasi lahjat on tarkkaan harkittu ja hankittu juuri sinulle.
    Kiva kuulla, mitä ostat hankit lahjakortilla.
    Itse olen siunattu perheellä, joka on tehnyt matkahaaveistani totta antamalla lahjoiksi matkoja.
    Yksi parhaita synttärilahjojani on ollut vuonna 2010, kun synttärin aattona lääkärit julistivat minun parantuneen 10 ja 5 vuotta aiemmin todetuista syövistäni.
    Ihanaa tiistai-iltaa Tiia <3

    • Kiitos niin paljon ihana Kirsti Kaija. <3

      Oi ihan huippua kuulla matkojesi tarina, että osa on lahjana rakkailta. Miten ihana ihminen oletkaan ja ihanat lapset kasvattanut ja vielä 23. <3

      Tuo on ollut paras lahja koskaan, kiitos kun jaoit tämän täällä. <3

      Sydämellistä viikon jatkoa Kirsti Kaija <3

  • Lämpimät syntymäpäiväonnittelut ja onnellista joulun odotusta! Ja lempirunoni "Älä päästä itseäsi tietyn ikäiseksi, älä tietyssä asemassa olevaksi, niin olet vapaa tällaisenakin kevätpäivänä istumaan tavaratalon rappusille syömään tötteröjäätelöä.” -Helena Anhava-

    • Hyvä Mieli kiitos niin paljon ja sykähdyttävää kuulla sinusta. <3 Juuri näin, ei saa koskaan unohtaa elämän iloa ja sisäistä lasta. <3

      Sydämellistä joulun aikaa sinulle. <3

  • Parasta on saada viettää oman näköiset synttärit, vaikka ne olisikin yllätyssynttärit <3 Rakastan muuten lähettää laulutervehdyksiä, kiva, että tykkäsit <3 Nyt jään odottamaan niitä unelmakenkiä, mitkä ostat lahjakortilla.
    Kaunista iltaa sinulle Tiia <3

  • Mulle kävi 30-vuotis synttäreiden suhteen just samalla tavalla! Mies sai mut ujutettua Pannukakkutaloon, ku halus syömään ja sielä oliki mun ystäviä lahjoineen oottamassa. Selän takana mokomat vehkeilleet. <3

  • Lämpimät onnentoivotukset sinulle Tiia ❤
    Hienoja lahjoja sait, sekä superkivat synttärijuhlat, ja tuo rakkauskirje mieheltäsi, niin ihana ja liikuttava ele ❤
    Hauska yhteensattuma muuten, että haaveilin tuosta ihanasta muumiteekannusta, jonka sinä sait Tuula-tädiltäsi, ja kuinka ollakaan, sain sen omalta Tuula-äidiltäni, ja myös synttärilahjaksi. Toinenkin asia kiinnitti huomioni, eli sinulla on synttärit minun nimpparina 🙂
    Onnea vielä kerran ja Kaikkea hyvää uudelle upealle vuosikymmenelle ❤

    • Niin oli tuo rakkauskirje, miten toinen keksikään, sanoi, että halusi minulle jäävän ikuisen muiston päivästä. <3 Luen tueta kirjettä usein ja heikkoina päivinä, mikä voimakirje se onkaan. <3

      Kiitos niin paljon onnitteluista ja ihanimmat nimsupäiväonnittelut sinulle Ansku. <3 Hauska tuo Tuula-äiti yksityiskohta, ihanat Tuulat vai mitä. <3

      Kiitos niin paljon ja sydämellistä viikon jatkoa Ansku <3

  • Onnea Tiia – ihanat synttäri ja yllätyskutsut. En ole itsestäni varma, olisinko yllätyskutsu ihminen, mutta sinulle ne näyttivät sopivan ihanasti.

    • Kiitos niin paljon Leena ja en tiennyt olevani itsekään yllätyskutsuihminen, nämä oli meinaan ihan ekat yllätyskutsut, jos ei polttareita lasketa ja kun vaan antautuu tilanteella, niin voi mikä ilo ja nautinto ja se, että rakkaat ovat järjestäneet ja nähneet vaivaa, sitä on ihan ymmyrkäisenä ja sydän läikehtii ilosta.

      Sydämellistä viikon jatkoa Leena ja joulun odotusta. <3

  • Onnittelut ikääntymisesi johdosta 😉 ja aivan ihanaa että sait yllärijuhlat jotka onnistuivat hammastahnajälkien ja meikittömyydenkin tuoksinnassa <3 Kylähullun hulinat.. ja tämä ihan <3 sanottu. Nyt voit huokaista ja laskeutua tähän joulun odotukseen, ihanaa keskiviikkoa Tiia <3

    • Kiitos niin paljon ja haha oot ihana. <3 Mulla on uusi lempinimi "kylähullu" ja jotenkin se on aika mairitteleva. <3

      Ihanaa viikonloppua Onneli <3

  • Paljon paljon onnea ja halauksia aikuiselle naiselle🤗🌹. Ihania lahjoja sait ja kaikki tärkeimmät ihmiset lähelläsi😍

  • Voi Tiia, ihan tuhannesti onnea <3 <3 <3 Ihanan kuuloiset juhlapäivät sulla ollut, jotenkin niin sun näköistä ja oloista ovat rakkaasi osanneet sulle järjestää!

    Ja hei, anteeksi, etten ole aikoihin käynyt kommentoimassa – jotenkin ollut tämä loppuvuoden olo taas niin tahmeaa, ettei oikein mitään saa aikaiseksi. Aina täällä kuitenkin käyn lukemassa 🙂 Pus ja ihanaa viikon jatkoa sulle!!

    • Ei mitään anteeksi sinä ihana ja ei ikinä paineita näistä. Huomaan itsekin olevani tässä pimeydessä jo todella tahmea.

      Sydämelliset kiitokset Emma ja ihanaa viikonloppua sinulle. <3

  • Aivan suunnattomasti onnea vieläkin ja nyt kuule viettämään UPEA sinä viisikymppinen loppuvuosi juhlahumussa, JEAH! Tärkeintä on saada juuri mieluisensa ja juuri ne omannäköiset synttärit. Minä vielä suureellisesti vietin mm. 30-v (Lontoossa luksuslomalla) ja 35-vee juhlia (isot meksikolaispippalot ja naamiaiset kotona), mutta nelikymppiset menivät ihan ministi tosi minilähipiirissä (kaipa se oli joku kriisi silloin). Pitäisikö viiden vuoden päästä sitten räväyttää ja juhlistaa isosti, sen saa nähdä sitten, muta sushia ainakin pitää olla niissä juhlissa : ) oli ne sitten pienet tai isot juhlat!

    • Ihana Heli ja juuri näin, itsensä näköiset. Meilläkin oli isot bileet 30-vuotiaana, mutta sen koommin en ole erityisesti juhlinut, paitsi yhdessä vaiheessa miehen kanssa tehtiin aina minikaupunkiloma.

      Pitää sun räväyttää ehdottomasti ja onneksi on aikaa siellä pähkäillä, juhlat vai ei, mutta sushia todellakin.

      Ihanaa viikonloppua Heli <3

  • Onnea Tiia! Tämä on oikein verraton ikäkausi. Juhlanne vaikuttivat kivoilta. Itse järjestin kolmekymppiset tyttökavereilleni ja sen jälkeen vuodet ovatkin vaihtuneet maltillisemmin. Ajatuskin yllätetyksi tulemisesta saa sydämeni pamppailemaan. Ihanaa juhlan aikaa! Sydämellisin terveisin Tuija

    • Hih kyllä se sydän pamppailikin, mutta ilosta. <3 Sama juttu tuo, 30vee juhlat oli ja sen koommin ei ole ollut juhlia.

      Kiitos kovasti Tuija ja ihanaa viikonloppua <3

  • Höh, en tiedä tuliko mun aikaisempi kommentti tänne läpi, ja jos tuli niin varmaan väärällä google-tilillä! Mutta joo, ihana olet, oma välitön itsesi. <3

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud