Hyvää joulua!

Souliinan kanssa mietimme tällä viikolla lapsuuden jouluja ja mikä tekee joulun ja myös vähän mitä kuuluu meidän molempien perheiden joulupöytiin. Joulun henki on ehdottomasti kiireettömyys ja perheen yhteinen aika. Aattoon latautuu paljon hommaa ja se tunne, kun istahtaa kiireettömästi rakkaiden kanssa ruokapöytään, kuusi kimaltaa, joululaulut soi, kynttilät loimottaa, siinä hetkessä on aidosti taikaa ja se kaikki hyvyys ja rakkaus ja elämän tarkoitus koolla. 
Lapsuuden jouluihin kuului aina kinkku, joskus oli kokeellisesti kalkkunakin. Oli kaikki mahdolliset mummin itse tekemät laatikot, oli joululimppua, oli kaloja, oli mätiä, punajuurimoussea ja jälkiruoaksi erilaisia konvehteja, aina Wiener Nougata, koska oli vaarinikin lempparia, vihreitä kuulia ja käpykakku. Glögiä juotiin alkajaisiksi ennen pöytään istumista ja enkelikello soi. Kuusi oli aina aito kuusi ja olen miettinyt välillä, minne kaikki ne ikivanhat kuusenkoristeet ovat joutuneet, ne oli omaan silmään tietenkin ne ihanimmat koristeet?
Meillä jouluna taasen on aina kinkku, pikkuruisia perunoita, mätiä, kaloja, miehen savustamaa savukalaa, anopin reseptillä tehty lohihyydyke ja sienisalaattia, koska se on mädin kanssa omaa lempparia. Aaton jälkeen nautinkin yleensä pari päivää mätiä ja sienisalaattia paahtoleivällä ja kinkkua ja sinappia joululimpun päällä. Sitten tietenkin konvehteja. Jälkiruokaa emme jouluksi yleensä tee, vaan konvehdeilla mennään. Aikuinen tytär tosin lupasi tehdä täksi aatoksi juustokakkua. 

Sain muuten 50-vuotislahjaksi kuvan mukin miehen veljeltä ja veljen vaimolta ja tätä mukia moni instan puolella kommentoikin, että on myyty heidän Marimekon liikkeissä loppuun ja kuulemma lisää tätä sävyä ei enää tule. Unikko on aina ihana ja onkin pari muutakin Unikko astiaa ja jossain kohden oli kodissa paljonkin Unikkoa, kun Unikko huuma oli kovimmillaan. 

Aivan täydellinen ihanan iso lattemuki, jossa on vielä punaista eli omaa lempiväriä. Täydellinen lahja ja kuulemma tasaraitaa etsivät, koska onhan sekin vuosimallia 1968, mutta mielestäni tämä muki on vielä ihanampi. Tämä toimii myös täydellisesti joulumukina. 
Lahjat ovat ihania ja niitä on ilo antaa, mutta joulu on ehdottomasti lasten juhla. Nyt kun meillä ei enää ole taaperoita on joulu muuttanut taas hieman muotoaan, se tiheän tihkuva joulun jännitys on poissa. Joulupukki meille kuitenkin tulee ja tästä on luvannut pitää huolta meidän ihana aikuinen tytär, joka on maailman hauskin pukki. 

Ohessa alla vielä sydäntä koskettavin joulumainos. John Lewis joulummainokset ovat joka vuosi odotettuja ja toinen toistaan liikuttavampia. Tämän joulun mainosta tähdittää fanittamani Elton John ja videon lopussa on kaunis sanoma, joka saa silmät kostumaan. 

Samalla me Souliinan kanssa tosiaan muistelimme omia lapsuuden joulun hetkiä ja herkkuja alemmalla videolla ja se uunitarinakin päättyi onnellisesti. 😉

Mikä teistä on parasta joulussa, onko jokin joulu joka on jäänyt erityisesti muistoihin, saa olla tietenkin ihanin tai kamalinkin joulu. Mikä on joulun paras herkku? Onko siellä ihmisiä, jotka eivät vietä lainkaan joulua? 

Oli niin tai näin, aivan ihanaa joulua tai vapaapäiviä, keillä vapaata on, niin ihan kaikille. <3




38 thoughts on “Hyvää joulua!”

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud