10 vuoden kuvahaaste!

10 vuoden kuvahaaste!
Osallistunpa tähän profiilikuvahaasteeseen minäkin. Liityin Faceen vuonna 2007 ja muistaakseni meni noin 2-vuotta, että uskalsin laittaa omaa lärviäni profiilikuvan kohdalle. Aivan tavatonta sillä lailla levittää omaa kuvaa netissä tuumin minä, suorastaan huomionhakuista. En kestä. Joten tuo turvallinen valkoinen naama edusti meikäläistä 2007-2009. Voi tosin olla, että liityin vasta 2008, kuka nyt näitä vuosia muistaa. 

Muutenkin kun eräs ystävä laittoi minulle viestiä vuonna 2008 (tekstaria), että kuullaan Facessa, vastasin hänelle, että laitetaan kuule ihan vaan sähköpostia, etten oikein ole siellä Facessa lainkaan. Kummeksuin koko Facebookia. 
Kun kuvan lopulta laitoin, niin luonnollisesti siinä oli jotain Disney hommelia rekvisiittana, oli mukamas jotain omaa sisäpiirin hjuumoria mukana, että kehtasi sen kuvan ylipäänsä laittaa. Sitten tietenkin pelotti ne reaktiot, mitä ihmiset nyt ajattelee, kun on vallan kuva Facessa. 


Tuleeko sanomista tai onko sitä nyt sitten pinnallinen tai muuten vaan olevinaan, mitä vanhemmatkin ajattelee. Mikä se Facebook nyt ylipäänsä oikein on. Joten siksi Dalmatialainen turvana, ettei ollut niin kuin ihan täysin omakuva pelkästään, oli oma turvalelu mukana. 
Enää ei ole niin väliä mitä muut ajattelee, joten muutakin on muuttunut n. 10-vuodessa, kuin lärvi, kroppa valunut, kaikki koko homma. Remppaa tosiaan tarvis, jos itseäni huvittaa, mutta kun ei edes huvita.. Eli jotain positiivistakin on tapahtunut, ettei aina yritä miellyttää koko ajan muita. 


Mitä on sitten muuttunut näiden 10-vuoden aikana. Todellakaan silloinen minä ei olisi ikinä kuvitellut perustavansa jotain blogia ja vielä omalla naamalla ja nimellä, enhän edes tiennyt mitä blogit ovat. Jossain kohdassa tiedostin Kalastajan vaimo blogin ja ihastelin kyllä blogia, mutta mietin silloin, että aika epäilyttävää puuhaa tuolla lailla laittaa omia kasvojaan julkisuuteen. 


Ei tullut tosiaan mietittyä, että kävelenhän minäkin omalla naamalla julkisesti kadulla, mutta tietenkin tämähän oli vallan eri asia.  No arvaatte varmaan etten mieti enää noin, mutta ymmärrän, jos joku toinen epäilyttäviksi blogit vieläkin mieltää. 


Koko Facebook, blogit ja myöhemmin koko somekokonaisuus olisi 10-vuotta sitten vanhalle minälleni ollut jotain oudoksuttavaa. Olinhan henkilö, joka kerran viikossa juuri ja juuri jaksoi painaa läppärin ”päälle” nappulaa, läppäri sijaitsi muuten kodinhoitohuoneessa. 


Kaiketi tuo läppärin rasittava avaaminen kuului siivousaskareisiin, no niin nyt on viikon kotityöt tehty, kun on katsottu sähköpostit, joita siis ei saapunut koskaan lainkaan edes,  kunhan kurkkasin varulta. Mutta enhän minäkään laitellut kenellekään sähköpostia vaan puhuin vallan puhelimessa ja jopa lankapuhelimessakin vielä tuolloin. 


Olin 10-vuotta sitten täysin lapsissa kiinni, oli pieniä taaperoita ja isommat lapset vielä asuivat kotona. En olisi ikinä jaksanut tuolloin somettaa, vaikka otin tuosta ajasta paljon valokuvia, ihan omaksi iloksi ja meille kaikille muistoiksi tietenkin. 


Kaipaanko sitten noita aikoja, no kyllä siinä mielessä, että kaikki lapset asuivat vielä kotona ja perheessä oli suloisia taaperoita. Ehdottomasti pikkulapsiaika on ollut oman elämän parasta aikaa ja uskon, että näin tulen ajattelemaan aina. Haluaisinko palata tuohon aikaan, no kyllä jotta saisin nähdä pikkuset natiaiset vielä kerran ja painaa vielä kerran suloiset nassut ikuisesti muistiin. 


Mitä kropan muutoksiin tulee, niin tuolloin ei ollut vielä alleja vaan ne vaan yhtäkkiä plumpsahtivat 42-vuotiaana, kuten vaikka alaspäin valuvat suupielet, se maan vetovoima! Mutta  muuten nyt ja näin on aika hyvä. Facebookissa huomaan pyöriväni enää varsin harvoin. Monesti käväisen samalla, jos joltain kamulta tulee meseviesti. Instagramissa viihdyn liikaakin, hyvin koukuttavaa katsella kauniita kuvia. 


Olisipa mielenkiintoista tietää, jos se kuuluisa kristallipallo olisi hyppysissä, että mitä tulee tapahtumaan tulevien 10-vuoden aikana. Kaikki lapset ovat ainakin muuttaneet pesästä, mitä luultavammin vartalo ja kasvot ovat vanhentuneet huomattavasti, miten me mieheni kanssa selviämme tyhjän pesän syndroomasta. Miten some, some saattaa muuttua paljonkin. Onko blogeja enää? Onko vain liikkuvaa kuvaa?


Olkoon tämä postaus aikakapseli, jonka kaivan ulos 10-vuoden päästä, jos vain Luoja suo, että olen elävien kirjoissa. Paljon on maailma muuttunut viimeisessä 10-vuodessa, mutta aika radikaalisti uskon maailman muuttuvan tulevienkin 10-vuoden aikana.


Miten siellä, mitä koet sinulla tapahtuneen viimeisen 10-vuoden aikana. Mitä kaikkea on muuttunut, niin mielen, perhe-elämän, kropan ja somessa olemisen suhteen? Olisi mahtavaa kuulla teidän tarinoita. 


Oikein sydämellistä iltaa kaikille. <3




26 thoughts on “10 vuoden kuvahaaste!”

  • Apua, en uskalla edes ajatella… Lapset ovat tosiaan muuttaneet pois kotoa, ehkä junioirikin… Muuta en osaa sanoa tai arvailla… Hyvää yötä Tiia ❤️

  • 10 vuotta sitten olin 25-vuotias, esikoinen 5 kuukautta ja olimme juuri tekemässä muuttoa kerrostalokaksiosta ihan ikiomaan puutaloasuntoon Suomen Turussa. Olimme varmaan juuri jättäneet englannin kotikielistä pois ja yritimme ruotsalaisen mieheni kanssa ymmärtää toisiamme vain suomeksi ja ruotsiksi. Mietin, mitä hakisin opiskelemaan ja folkloristiikka löytyi keväällä hakuoppaasta ihan vahingossa.
    Facebookissa kirjoiteltiin kavereille maailman toiselle puolelle viestejä niin, että käytiin kommentoimassa siihen toisen profiiliin jotain ja vastausta ei tietenkään voinut kirjoittaa siihen samaan, ei ollut ”vastaa” -nappia käytössä, vastaus kirjoitettiin sitten sinne toisen profiiliin.
    Vannoin, etten halua älypuhelinta. Minähän otan kuvat kameralla ja puhelimella hoidan vain puhelut ja tekstiviestit (nytkin kirjoitan puhelimella tätä..).

    Olipa hauskaa lukea kertomustasi, ja samoin muistella itsekin.

    • Kiitos ihan mielettömän paljon tästä. Tiedätkö miten mielenkiintoista on tutustua teihin/sinuun paremmin. Tuo englannin kielen pois jättäminen on varmaa ollut aluksi mielenkiintoista, mutta loppupeleissä rikastuttavaa.

      Facebook oli silloin jotenkin niin kotoisa ja kavereina oli ne muutamat läheiset. Lisäksi oli kiva seurata ulkomailla asuvien ystävien elämää Facebookin kautta, nyt moni kiva julkaisu hukkuu Facen seinän tulvaan.

      Hei minäkin hankin älypuhelimen 5-vuotta sitten, samaa vannoin, mutta pakkohan se lopulta oli taipua. Ajatellaan meidän puhelimista, että ne on ensisijaisesti kameroita, hih.

      Kiitos kovasti ja ihanaa, kun muistelit. Oikein sydämellistä viikonloppua. <3

  • 10 vuotta sitten toisen tutkintoni opinnot olivat loppusuoralla. Olin vähän pihalla (silloinkin), kasvatin hiuksia taas pitemmiksi poikatukkavaiheen jälkeen. Minulla ei ole paljon muistijälkiä vuodesta 2009, tein sikana töitä opintojen ohessa, siinä kaikki. Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet luopumisen ja kasvun aikaa mulla. Aika kovia vuosia, mutta poiskaan en vaihtaisi. <3

    Ennen Facebookia oli joku sellainen kuin Orkut 😀 missä viestittelin lähinnä virolaisten ystävien kanssa. Oli kai lähinnä venäläisten ym. suosiossa, en muista tarkkaan minkälainen juttu se oli. FB on nykyään kätevä lähinnä siksi, että sieltä bongaa kiinnostavia tapahtumia. Instaa käyttäisin itse enemmän, jos kännykamerani olisi parempi. Nykyinen puhelimeni ottaa ihan surkeita kuvia, mutta en viitsi vaihtaakaan, kun se muuten toimii.

    Mukavaa iltaa, Tiia! <3

    • Me naiset muuten tunnnutaan monet vaihtavamme polkasta pitkiin ja toisin päin. Hih mikähän siinäkin on,ikinä ei ole hyvä.

      Olipa mielenkiintoita kuulla tuosta Orkut sivustosta ja onpa mielenkiintoinen nimi muuten, hih. 😉

      Ymmärrän hyvin, mutta seuraava puhelin sitten.

      Paljon halauksia ja voimaa sinulle, tiedät kyllä. Olet mielestäni ihana. <3

  • Kroppa on lässähtänyt entisestään, silmäpussit on suurentuneet ja tummentuneet ja tosiaan, suupielet on kääntyneet alaspäin, mutta toisaalta olen enemmän sinut itseni kanssa ja olen löytänyt oman tyylini. 10 vuotta sitten olin juuri valmistunut ammattiini ja Muhis oli niin pieni, että oltiin vasta ilmoittamassa häntä eskariin. Ihanaa aikaa sekin oli, mutta kyllä nytkin on tosi hyvä olla. Olin jo facessa, mutta kaikki muu sometus on tullut mukaan viimeisen 6 vuoden aikana.
    Ihanaa iltaa sinulle Tiia <3

    • Ihan sama juttu ja se oikeasti helpottaa, kun ei tarvitse enää miettiä tuota ulkonäköä, kuten nuorena, se on mitä se on.

      Oi ajattele, Muhis oli silloin niin pieni, en vaan kestä, on niin kova ikävä kaikkia perheen pieniä lapsiversioita. Kaikki neljä olleet ja ovat niin ihania. <3

      Totta, kyllä tämä blogi lisäsi somessa oloa potenssiin sata.

      Ihanaa viikonloppua Outi <3

  • Viimeiset kymmenen vuotta on kulunut hurjan nopeasti; tuntuu, että paremminkin olisi mennyt vasta viisi vuotta;) Oikeastaan viimeiset 30 vuotta on mennyt hujauksessa. Paljon on tapahtunut, sekä hyvää että huonoa. Jos olisin nyt kolmekymppinen tekisin takuulla aivan eri ratkaisuja ainakin ihmissuhdeasioissa, mutta aikaa ei voi valitettavasti kääntää eteen- eikä taaksepäin, niin tässä ollaan niiden kokemusten kanssa mitä on, heh. Kymmenen vuoden päästä olen jo hyvinkin ehtinyt vietttää muutaman toivottavasti antoisan ja leppoisan eläkevuoden (jollei joku päättäjä päätä, että työura jatkuu ja jatkuu…) . Vähän harmittaa tosin vanheneminen, mutta aion pitää itseni kunnossa ja mahdollisimman terveenä, niin ehtii nauttia niistä antoisista loppuvuosista ihan täysillä!

    Kivaa torstaita Tiia<3

    • Ajanpyörä vaan kiihtyy, kun vanhenee. Lapsuuden kesät olivat ikuisia ja odottamisen tuska kaikkeen oli silloin hurjaa. Sitä eli hetkessä.

      Ehket olisi juuri tässä ja nyt tilanteessa, jos olisit aikoinaan tehnyt toisenlaisia päätöksiä, elämäsi nyt olisi aivan erilaista kenties. Joten siksi jaksan uskoa, että kaikilla valinnoilla, myös niillä huonoimmilla on tarkoituksensa.

      Toivotaan kaikille meille terveyttä ja pitkää ikää. <3

      Olet Sari muuten todella upea nainen. Ihanaa viikonloppua sinulle. <3

  • Ihana Tiia <3 Mä olin jo tuolloinkin linssilude, huh mun kanssa 😀 kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon, ja taas jotkut asiat muuttuneet pysyvimmiksi. Kymmenen vuotta sitten olin vasta vähän aikaa ollut landella ja outous oli vielä vähän pinnassa stadin jälkeen… oma habitus on mennyt hoikasta ei niin hoikkaan ja nyt mennään sitten lihaksilla 😀 Muuttuvainen olen näköjään… Niinkuin Sari sanoi: nauttia lopppuvuosista ja pitää itsensä kunnossa on se omakin juttu, kun sukurasitusten mukaan voisi olla lyhytkin elämä. Kaikenlaista hajatelmaa siis…
    Ihanaa torstaita ihanuus <3

    • Ihana linssilude hei siellä. <3 Olet rohkea ja se on upeaa. Täällä tullaan rohkeuden suhteen perässä. 🙂

      Juu eikö jännä, että stadi kyllä päästää otteestaan ja vaikka on aina hieman kaksijakoinen olo ja kaipuu sinne, en silti voisi ajatellakaan muuttavani täältä maalta pois, täällä sielu lepää. Sitä paitsi stadiin pääsee niin halutessaan kyllä.

      Ymmärrän hyvin nuo ajatelmat. Paljon haleja Maarit ihana. <3

  • Haha, niin ne ajat muuttuu. 😀 Jotenkin ei ikinä uskoisi, että sä et ole halunnut laittaa kuvaasi. Mullahan ei ole edes ekaa kuvaa tallessa, olen poistanut sitä mukaan, kun laittanut uuden. Tiedän, että jollain kikalla saisin näkymään, mikä kuva mulla on ollut, mut en jaksa alkaa räpeltämään. Mikään nettiin kerran laitettuhan ei sieltä ikinä häviä.

    Ihanaa torstaita Tiia. <3

    • Olin somen suhteen ihan eri ihminen 10-vuotta sitten eli en ollut somessa ollenkaan vaan totaali neljän lapsen perheenäiti. Näin on, mutta tuossa kuvahaussa en osaa auttaa, ei hajuakaan miten ne löytyy netin uumenista vuosien takaa. Voi hitsinplitsi.

      Oikein ihanaa viikonloppua Jonna. <3

  • 10 vuotta olen itsekin FB:ssa roikkunut. Mutta sitä ennen toki oman sukupolveni kokemusmaailman lävistävässä Ircgalleriassa ja MySpacessa. "Galtsu" oli tosi jännä ja hauska juttu, ja Facebook tuntui sen jälkeen tosi oudolta. En ollut muutenkaan mikään netissä roikkuja, meillä ei ollut kotona edes tietokonetta. Sain ensimmäisen oman koneeni tädiltäni joskus 20-vuotiaana, ja silloinkin olin vähän sormi suussa, että mitäs tällä nyt pitäisi sitten tehdä hä. 😀 Muokkailin kai kuvia ja kuuntelin musaa. Blogit tuntuivat oudoilta ja kaikenlainen somettaminen taas turhalta.

    10:ssä vuodessa olen kyllä kerennyt muuttua, hyvänen aika, olin vielä ihan teini vuonna 2009. Asuin kotona, vietin välivuotta, etsin itseäni. Nyt olen "aikuinen", asun omillani, mutta etsin itseäni ihan samalla tavalla. Elämä saattaa mennä 10:n vuoden sykleissä, sillä nyt on samanlainen siirtymävaihe ja välitila käynnissä kuin silloin. Nyt tosin paremmalla iholla ja pukeutumistyylillä, hyi olkoon tuon ajan muotia. 😀 😀 😀 En osannut arvostaa itseäni vähääkään tuolloin, nyt ehkä satunnaisesti hiukan enemmän. Olen ainakin onnellisempi. Tietyt kipuilut ovat jääneet noille vuosille, mutta kyllä elämä tuo aina uutta kipuiltavaa, ja hyvä niin. Kroppa ei ole yhtä hyvässä kunnossa. Nyt arvostaisin 19-vuotiaan Fannin vartaloa paljon enemmän. Nää on näitä.

    Tämä juttu oli hauskaa luettavaa. Ja mikä silmämeikki tuossa uudessa kuvassa, VAU SUN SILMIÄ. <3

    • Irgcalleriasta olen toki kuullut, mutta en itse tiedä siitä oikein mitään. En tosiaan 10-vuotta sitten ollut ollenkaan somessa tai seilannut edes netissä. 🙂 Eli samaistun täysin tuohon, blogit tuntui oidoilta ja kaikenlainen somettaminen taas turhalta. 🙂

      Joskus terapeutti sanoi minulle, että on aivan totta, että ihminen elää sykleissä. En tiedä tekeekö sitä alitajuisesti, tuijottaen tiettyjä pyöreitä lukuja vai tapahtuuko se automaattisesti kuten luonnonilmiöt. Onko se osa luontoon kuuluvaa kasvamista tai jotain sellaista, osa ihmisyyttä ja ihmisen kehitystä?

      Niin totta tuo, että aivan vilpittömästi mitä enemmän ikää, sen enemmän itseään osaa arvostaa. Tavallaan vitsikästäkin, että uskon löytäväni itseni vasta haudan partaalla. Miksi se on näin, ehkä osasyy on se, että tämä etsintä pitää osittain myös elämän mielenkiintoisena?

      Kiitos niin paljon ja meikäläisen luomiahan ei enää hevillä löydä, koska ne roikkuu, niin tämä Lancomen meikkitaitelija Sara Murto löysi kadonneet luomeni kyllä upealla tavalla ja sain taas isot silmäni takaisin.

      Kiitos niin paljon Fanni ja täältä paljon haleja, sun kommentit on aina aivan erityisen ihania. <3

  • Minulle FB on aika uusi juttu, vasta muutaman vuoden olen roikkunut sivuilla. 🙂 Mutta, mitä kymmeneen vuoteen mahtuu? Paljon. Äitiys ja vuodet ovat muuttaneet monessa muodossa, vanhentunut olen niin kuin kaikki muutkin. 😉
    Tuo viimeinen kuva, kaunis olet! <3

    • 10-vuodessa ehtii tapahtua hirmuisen paljon ja jos miettii kaikkia elettyjä viittä kymmenystä, niin johan on aina paljon asioita muuttunut tuossa syklissä.

      Kiitos mielettömän paljon ja ihanaa viikonloppua Kaisa <3

  • Kiva "lyhyt historia" elämästäsi Tiia <3. Se inspiroi monia tutkailemaan elämänsä viimeistä kymmentä vuotta.
    Itse elin silloin (60+ ikäisenä) elämäni kiireisempiä vuosia. Perustamassani perhekodissa oli kaksi yksikköä. Itse olin vastuuhenkilö ja perhekotiäiti yksikössä, jossa oli kuusi lasta, iät 1 – 9 vuoteen. Olimme ja olemme näille lapsille "mummo ja vaari". Pienemmät asuvat vieläkin meillä, mutta me emme ole enää päävastuussa heistä. Kaikki kropassani roikkui jo silloin ja nyt vielä enemmän 🙂
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

    • Olet ihana ja sinun pitäisi saada presidentin myöntämä äitienpäivämitali. <3 Hih täälläkin roikkuu, mutta ei sillä ole väliä, pääasia on, että kroppa toimii.

      Ihanaa talviviikonloppua Kirsti Kaija. <3

  • Oh mikä yllätys, miten olet ensimmäisestä kuvastasi muuttunut 😀 Ja nimenomaan tarkoitan tuota anonyymiä kuvaa. Ihanaa huomata, että niinkin avoimet ja sosiaaliset ihmiset kuin sinä, ovat olleet myös hitaita lämpeämään julkisuudelle 🙂
    Ihanaa viikonloppua <3

    • Näin sitä ihminen muuttuu, kasvaa ehkä vähän rohkeammaksi ja oivaltaa, että kerran täällä eletään. 🙂

      Oikein ihanaa viikonloppua Jantunen. <3

  • Oi sitä aikaa, kun lapset olivat pieniä. Tasan 10 v sitten olin kolmen pienen jättikiireinen kodin ulkopuolella työskentelevä äiti, joka haaveilin vielä yhdestä lapsesta ja rauhallisen aktiivisesta elämästä kotona lasten kanssa. vuotta myöhemmin toiveeni toteutui ja sain nauttia kotona olemisesta viiden vuoden ajan – ensimmäistä kertaa elämässäni pitää jopa normaalin äitiysloman ja vielä enemmän. Tuolloin En ollut vielä somessa – Facebookiin liityin alle viisi vuotta sitten, jolloin elämä kodin ulkopuolella odotteli ja tiesin, ettei minulla enää olisi aikaa muutoin pitää yhteyttä ystäviini…

    Mukava idea tämä aikakapseli. 10 vuoden päästä pienimmäisenikin on jo aikuinen, abiturientti kenties silloin kuten nyt esikoisemme.

    Mukavaa sunnuntaita <3

    • Ihania muistoja ja ihanaa, että toiveesi toteutui. <3 Olen täysillä nauttinut lapsista lasten ollessa pieniä ja kun alkoivat irrottamaan otettaan ja hieman jo itsenäistymään, oli aikaa somellekin. 🙂

      Aikakapseli on hauska juttu ja nyt on jännää, miltähän maailma näyttää 10-vuoden päästä.

      Kivaa uutta viikkoa Ei-Leen <3

  • Tutut on tunteet, nuo 10 vuotta sitten koetut, jopa Youtubesta melkein suutuin kun yksi mies suositteli minulle sitä, luulin että se on vähintäänkin joku pornokanava:) Tietokonetta käytin töissä ja sähköposteja luin, mutta ei puhettakaan, että olisin naamakirjaan itseäni tällännyt, tuo oma Plazakin oli pitkään jonkun Mustaleski-anonyymin ylläpitämä:) ja pelkäsin kamalasti että joku tajuaa kuka olen… en ymmärrä, miten sitä niin arasteli, vieläkin olen aina arka ja minähän olenkin jo ikäloppuhaaska toisin kuin Sinä kaunokki:) En osaisi, enkä haluaisi naamaani julkisesti koskaan mihinkään, silti tykkään laiskasti julkaista ottamiani kuvia tai miehen kuvaamia, joissa olen ehkä sivuosassa etc. Mukavaa alkanutta vuotta ja onnea elämääsi.

    • Anteeksi Irja, että tähän on jäänyt vastaamatta. Ihana tuo tubejuttu ja mies suositteli, tube on kyllä aika kivakin. Haen aina apua jos en osaa jotain tehdä, kännykkä, imuri ym.

      Anne mennä vaan Irja, sillä kerran täällä vaan eletään, nassu esille vaan. <3

      Oikein ihanaa helmikuuta sinulle. <3

Vastaa käyttäjälle Tuuletuksia Jantunen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud